ENSIMMÄINEN KORINTTILAISKIRJE: Ehtoollinen ja jumalanpalvelus (11 luku)

 

PAAVALIN VASTAUKSIA KORINTTILAISTEN KYSYMYKSIIN (7-15 luvut)

Korinttilaiskirjeen loppupuoliskossa Paavali käsittelee asioita, joita korinttilaiset häneltä kysyivät kirjeen kautta: ”Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte…” (7:1) Näitä kysymyksiä olivat: avioliitto, epäjumalille uhratun lihan syöminen, kristityn vapaus, naisen rooli seurakunnassa, ehtoollisen oikea nauttiminen, armolahjat ja Kristuksen ja kristittyjen ylösnousemus.

 

Tässä opetuksessa käsitellään aiheita

• Ehtoollinen
• Kristillinen jumalanpalvelus
• Armolahjat: ks. päävalikko / Kristillinen palvelu ja armolahjat

 

 

RAKKAUDEN ATERIA JA EHTOOLLINEN SEURAKUNNASSA (11:17-33)

Korinttilaisten ongelmien huipentuma oli heidän toimintansa ns. rakkauden aterioilla ja sen yhteydessä pidetyllä ehtoollisella. Itsekkyys, nautintokeskeisyys ja rakkaudettomuus osoittivat, että he olivat kaukana ristinevankeliumin ja Jumalan rakkauden ymmärtämisestä. Varakkailla oli runsaasti omia eväitä ja juomia. Kun he mässäilivät ja juopuivat, köyhemmät olivat nälässä. Pahimmillaan heille ei annettu edes ehtoollisleipää eikä -viiniä.

Rakkauden aterian ja ehtoollisen taustalla oli tuon ajan vahva kulttuurinen tapa kokea erityistä yhteyttä juuri ruokahetkessä. Tämä oli myös juutalainen tapa. Erityisesti pääsiäisenä syötiin juhla-ateria Jumalan säätämän tavan mukaisesti. Siinä noudatettiin tarkkaa kaavaa ruoka-lajien ja viinimaljojen suhteen. Juuri tällaisella aterialla Herra Jeesus Kristus asetti ehtoollisen. Hän otti ateriasta erilleen leivän, jonka hän siunasi ja jakoi opetuslapsille. Jeesus otti yhden maljoista, jonka hän pyhitti uuden liiton maljaksi. Tämän mallin Paavali oli opettanut myös korinttilaisille (11:23), mutta nopeasti he olivat unohtaneet opetuksen merkityksen ja käytännöntoteutuksen.

Rakkauden ateria oli ruokailuhetki, joka oli tärkeä yhteyden kokemisen muoto seurakunnassakin. Aterian osana tai päätteeksi oli ehtoollinen, jonka ainekset (leipä ja viini) otettiin muusta ateriasta erilleen ja pyhitettiin asetussanoilla ja rukouksella ehtoolliseksi. Nykyään seurakunnassa ei ole rakkauden aterioita vaan pelkästään ehtoollinen. Toki kirkkokahvit voidaan sellaiseksi luokitella. Lisäksi esimerkiksi Alfa-kurssin opetusilta alkaa yhteisellä iltapalalla.

Paavalin ohje oli, että seurakuntalaisten tuli syödä kotona (ainakin varsinainen nälkä pois / 11:22). Näin he voisivat keskittyä jumalanpalvelukseen ja varsinaiseen ehtoolliseen. Tämä oli yleinen suositus eikä sulje pois sitä, että voisimme seurakunnassakin nauttia ateriayhteydestä.

Korinttilaisten tapa viettää ehtoollista oli räikeä ja syvässä ristiriidassa ehtoollisen tarkoituksen ja kristillisen uskon ja rakkauden kanssa. Siksi myös seuraukset olivat vakavia. Paavali toteaa, että juuri tästä syystä monet olivat heikkoja, sairaita ja jopa kuolleita (11:31). Kun ehtoollinen oli tarkoitettu uskovan henkeä, sielua ja ruumista vahvistavaksi lääkkeeksi, siitä tulikin heille kirous. Paavalin mukaan korinttilaisten ateriointi ei ollut lainkaan kristillinen ehtoollinen (11:20). He eivät saaneet ehtoollisen parantavaa ja vahvistavaa vaikutusta hyväkseen, mikä jo sinällään ylläpiti heikkoutta, sairauksia ja alttiutta kuolla ennenaikaisesti. Tämän lisäksi Jumala kuritti heitä.

Jumalan antama ankarakin ajallinen kuritus oli rakkautta: Rangaistessaan Herra kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi (11:33). Tässä on erittäin tärkeä periaate ja näkökulma elämään ja Jumalan tuomioiden ymmärtämiseksi. Mitä tahansa ajallisessa elämässä tapahtuu, Jumala voi kääntää sen iankaikkiseksi parhaaksemme. Tämä ei tarkoita, että kokemamme paha muuttuisi hyväksi, mutta Jumala voi käyttää pahaakin sen toteuttamiseksi, että pääsemme perille ikuiseen elämään. Sen rinnalla kaikki muu on täysin toisarvoista.

Kaikki vastoinkäymiset ja katastrofit ovat kuin huudahduksia: Kääntykää Jumalan puoleen, sillä vain Hän voi antaa ikuisen elämän! Jumalan puoleen kääntyminen merkitsee pelastavan ja uudistavan armon kohtaamista. Mieluiten Jumala vetää meitä puoleensa hyvyydellä. Usein me olemme niin kovakorvaisia ja -sydämisiä, että emme taivu hyvyyden edessä. Niinpä Jumala rakkaudessaan antaa meidän kohdata kaikenlaista ikävää, jotta edes silloin turvautuisimme häneen. Eikä lopulta tämä maailma muutu koskaan paratiisiksi. Hurskainakin olemme osa turmeltunutta maailmaa ja kuolevaisia. Vasta taivaassa koemme täyden rakkauden ja onnen.

 

EHTOOLLISEN MERKITYS

Ehtoollinen = leipä ja viini = Jeesuksen ruumis ja veri = Jeesus ristillä

Ehtoollisella tulemme Jeesuksen ristin juurelle, joka on kaiken ydin. Ehtoollisella olemme kuten opetuslapset kun he nauttivat ensimmäisen ehtoollisen kiirastorstaina.

Sakramentti = armoväline, jossa Jeesuksen käsky, Jumalan Sana ja näkyvä leipä ja viini yhdessä tuovat Jeesuksen persoonan ja evankeliumin vaikutuksen salatulla tavalla koettavaksi ja nautittavaksi. (Myös kaste on armoväline.)

Ehtoollisen asettaminen ja sisältö tulevat parhaiten esille seuraavissa teksteissä:

• Matteuksen evankeliumi 26:26-28
• Luukkaan evankeliumi 22:14-20
• 1 Korinttilaiskirje 11:23-29

Edellä mainituista teksteistä on koostettu ehtoollisen asetussanat, jotka lausutaan aina ennen ehtoollisen jakamista: Herramme Jeesus Kristus, sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, siunasi (+), mursi ja antoi sen opetuslapsilleen: Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää se minun muistokseni. Samoin hän otti maljan, kiitti (+) ja sanoi: Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.

 

Kristillisellä ehtoollisella on yllättävän monta eri merkitystä, mikä kuvastaa pelastuksen moninaisia ulottuvuuksia. Niitä on hyvä pohtia ja sisäistää. Ehtoolliselle mentäessä niitä kaikkia ei tarvitse muistaa. Voimme vaikka muistella joitakin niistä.

Ehtoollinen on

• Anteeksiantamuksen ja sovituksen ateria: Teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi > leipä ja viini kuvastavat Jeesuksen uhria ja niiden syöminen uhrin omistamista itselleen ja vakuuttumista siitä, että nämä lahjat kuuluvat juuri minulle. Näkyvä leipä ja viini, sekä Sana välittävät ja vakuuttavat tätä todellisuutta.
• Liitto-ateria (uusi liitto): Uusi liitto minun veressäni > liiton solmiminen vaati sovittavaa verta, koska ihmisen synti rikkoi Jumalaa vastaan; vrt. vanha liitto, jossa myös pirskoteltiin sovitusverta. Profeetta Jeremia ennusti uuden liiton (Jer 31:31-34).
• Yhteys-ateria: Syvä yhteys Jumalaan ja toisiin uskoviin. Sovitus eliminoi erottavan synnin.
• Rakkaus-ateria: Jumalan rakkauden kokemista ja keskinäisen rakkauden osoittamista
• Muisto-ateria: Minun muistokseni > tämä on Jeesuksen ristinkuoleman ja sen merkityksen nykyhetkeen aktivoimista, läsnä olevaksi tekemistä; se ei kaukaista muisteloa jostain, joka oli mutta ei ole enää.
• Julistus-ateria: Julistatte Herran kuolemaa ja paluuta (1 Kor 11:26) > ehtoollisen viettäminen ja siihen liittyvät sanat ovat julistusta seurakunnalle ja maailmalle Jeesuksen ristintyöstä ja kristinuskon sanomasta.
• Kiitos-ateria: Kiitti Jumalaa > me olemme suunnattomassa kiitollisuudenvelassa Jumalalle. Osallistumalla ehtoolliselle osoitamme kunnioitusta ja kiitosta Herraamme kohtaan.

 

Ehtoollisen kolme keskeistä tulkintatapaa:

• Katolisten mukaan ehtoollisessa leipä ja viini muuttuvat todellisesti ja fyysisesti Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Samalla Kristus uhrataan aina uudelleen. Aineiden muuttumisen vaikuttavat latinankieliset sanat (Hoc est corpus = tämä on ruumiini) katolisessa ehtoollisliturgiassa ovat vääntyneet kansan suussa sanoiksi: ”Hokkus pokkus”. Luther ja luterilaiset tunnustuskirjat kumoavat katolisen ehtoolliskäsityksen. Leipä ja viini eivät muutu fyysisesti eikä Kristusta uhrata yhä uudelleen vaan Kristuksen uhri on ainutkertainen ja täydellinen. Katolisuus yrittää ottaa sovitusvallan yksin omiin käsiinsä.
• Luterilaisten mukaan leipä ja viini eivät muutu fyysisesti, mutta leivässä ja viinissä on läsnä Kristuksen todellinen ruumis ja veri. Jumalan Sana näin vakuuttaa: Tämä on minun ruumiini ja vereni. Kristus on sovittanut meidät ristillä ja nyt ehtoollinen välittää ja vakuuttaa tätä sovitustyön armoa ja voimaa meille todellisella ja reaalisella tavalla.
• Reformoidun käsityksen mukaan ehtoollinen on puhtaasti kuvaannollinen eikä leivässä ja viinissä itsessään ole mitään erityistä. Ehtoollinen on kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa Kristus kohtaa uskovan ihmisen Pyhän Hengen ja Sanan välityksellä. Leipä ja viini konkretisoivat evankeliumia, Jeesuksen ristintyötä.

Olennaista ehtoollisessa on syntien anteeksisaaminen ja evankeliumin kokonaisvaltainen vahvistava ja hoitava vaikutus. Reformoitu tulkinta painottaa kokemusta, Pyhän Hengen kohtaamista, mikä käytännössä toteutuu hyvin vaihtelevalla tavalla. Ehtoollisessa saatamme kokea Jumalan läsnäoloa tai sitten emme. Ehtoollisen ja evankeliumin voima ja vaikutus ei riipu meidän kokemuksestamme vaan Jumalan lupaamasta armosta ja siunauksesta. Luterilaisuudessa ei niinkään tavoitella kokemusta.

 

Oikeus osallistua ehtoolliselle luterilaisessa kirkossa

• jokainen konfirmoitu kirkon jäsen itsenäisesti
• lapsi tai nuori vanhempiensa yms. kanssa, mikäli hänelle on opetettu ehtoollisen merkitys
• rippikoulua käyvä nuori opettajansa johdolla
• muu henkilö, joka on sairas tai hätätilassa ja joka käsittää ehtoollisen merkityksen

Käytännössä kirkossa ei kysytä, kuuluuko henkilö kirkkoon vai ei. Ehtoollispöytä on avoin kaikille Kristuksen kohtaamiseen. Seurakuntalainen voi toimia myös ehtoollisavustajana, mihin tehtävään seurakunta mielellään kouluttaa halukkaita aktiiviseurakuntalaisia. Mikäli luterilaista ehtoollista vietetään muualla kuin messussa tai papin toimittamassa ehtoollisessa, siihen lähtökohtaisesti tarvitaan kirkkoherran lupa. Tästä huolimatta jotkut luterilaiset saattavat viettää keskenään ehtoollista esimerkiksi kodissa. Raamatun mukaan siihen ei tarvita kirkkoherran lupaa. Kuitenkin yhtenäinen käytäntö varjelee seurakuntaa sen pirstaloitumiselta. Alkuseurakunta kokoontui pääosin kodeissa ja nautti kodeissa ehtoollista.

 

Miten meidän tulee osallistua ehtoolliselle?

Paavali kehottaa tutkimaan itseään, ettei meitä tuomittaisi (11:28-29). Tämä tarkoittaa, että emme toimi niin kuin korinttilaiset, jotka eivät edes ymmärtäneet, että kyse on pyhästä ehtoollisesta ja toimivat siinä pelkästään itsekkäästi. Meidän tulee käsittää, että ehtoollinen on pyhä tilanne, jossa saamme kohdata Jumalan. Itsemme tutkiminen ei tarkoita, että meidän pitäisi itse itsemme sovittaa ja puhdistaa ennen kuin tulemme ehtoolliselle. Emme siihen pysty, sillä vain Kristuksen ristintyö on ainoa pätevä sovitus. Meidän on tultava syntisinä Jumalan luokse, kaivaten Jumalan armoa, rakkautta, voimaa, uudistavaa ja parantavaa kosketusta. Toki on hyvä pyrkiä siihen, että voimme jo penkissä, esim. synnintunnustuksen aikana, tunnustaa niitä syntejä, jotka painavat meitä. Ja jos on mahdollista, voimme sopia riitamme lähimmäistemme kanssa. Voimme pyytää tähän voimaa myös ehtoollisella. Ehtoollisessa Jumala vakuuttaa meille armoaan ja rohkaisee jatkamaan elämässä eteenpäin. Muista, että ehtoollisen voima on Jumalan Sanan lupauksissa ja Kristuksen armossa, ei meidän tuntemuksissa.

 

 

KRISTILLINEN JUMALANPALVELUS – ALKUSEURAKUNNASSA JA NYT

 

Pohjana vanhan liiton jumalanpalvelus ja synagogat

Vanhasta ja Uudesta testamentista saamme näkökulmaa siihen, miten ensimmäiset kristityt viettivät jumalanpalvelusta. Kristillisen tavan taustalla on Israelin kansan jumalanpalveluslait, uhrit ja temppeli. Kun temppeli sijaitsi vain Jerusalemissa, muilla paikkakunnilla, missä oli vähintään 10 miestä kokoontumassa yhteen, oli synagoga.

Vanhassa liitossa syntinen ihminen saattoi kohdata Jumalan vain sovitusuhrin kautta. Tultaessa sisään portin (Jeesus) kautta temppelin esipihalle uhrattiin syntiuhri (Jeesuksen ristinkuolema) tulijan puolesta. Uhri poltettiin pronssialttarilla. Suuressa vesialtaassa pestiin kädet ja kasvot, mikä kuvasti sovituksen puhdistavaa voimaa ja kastetta. Temppelissä sijaitsi näkyleipäpöytä, mikä kuvasti ehtoollista, seitsenhaarainen kynttelikkö (Pyhä Henki) ja suitsutusalttari (rukous). Esirippu (= Jeesuksen ruumis) erotti temppelin pyhän ja kaikkein pyhimmän. Kun Jeesus kuoli ristillä ja sovitus toteutui, temppelin esirippu repesi ja tie avautui kaikkein pyhimpään. Siellä oli armoistuin ja liitonarkki (laintaulut).

Synagogassa laulettiin, rukoiltiin, luettiin Pyhiä Kirjoituksia ja selitettiin luettua. Mm. Jeesus kävi synagogassa, mistä on lukuisia esimerkkejä evankeliumikirjoissa, sekä Paavali lähetystyössään meni aina ensimmäiseksi paikalliseen synagogaan. Varsinaisesti synagogalaitos syntyi pakkosiirtolaisuuden aikana 500-luvulla eKr.

 

Ensimmäisten seurakuntien jumalanpalveluselämä

Jerusalemin alkuseurakunnan osalta kerrotaan, että he kokoontuivat temppelissä ja kodeissa.
Lue Apt 2:42-47. Siinä painotetaan seuraavia elementtejä: apostolinen opetus, keskinäinen yhteys, ehtoollinen (leivän murtaminen), rukous, palvelutyö, tunnusmerkit, omaisuuden yhteisyys, evankeliointi, vilpittömyys ja ilo. Nämä elementit tulivat uskovien tunnusmerkiksi ja tavaksi.

Ensimmäisten kristittyjen jumalanpalvelus ulkoisesti seurasi pitkälti synagogissa noudatettua käytäntöä. Kristittyjen kokoontumisten syvimpänä sisältönä oli sama kuin vanhan liiton temppelissä oli konkreettisesti nähtävillä: se, mikä on syntisen ihmisen tie pyhän Jumalan luokse. Jerusalemin temppeli tuhoutui vuonna 70 jKr. roomalaisten toimesta. Seuraavina vuosisatoina juutalainen synagogajumalanpalvelus kehittyi eri suuntaan kuin kristittyjen kokoontumiset.

Uuden testamentin kirjeistä saamme lisäkuvaa seurakuntien kokoontumiselle. Etenkin ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessä on Paavalin ohjeita ja neuvoja:

• naisten rooli ja pukeutuminen
• rakkauden ateriat ja ehtoollinen
• kullakin on annettavaa: laulu, opetus, profetia, ilmestys, kielet ja selitys
• armolahjojen käyttö
• rakkaus kaiken päämääränä ja sisältönä
• arvokkuus ja hyvä järjestys

 

Armolahjojen rooli jumalanpalveluksissa

Ilmeisesti jo ensimmäisten seurakuntien välillä oli aste/tyylieroja. Armolahjat olivat korostuneesti esillä Korintissa ja myös Roomassa. Muiden seurakuntien kohdalla niistä ei ollut puhetta. Nykyäänkin on vaihtelua siinä, missä määrin ja millaisia armolahjoja toimii seurakunnissa.
Toisinaan seurakunnissa tietoisesti kiinnitetään huomiota vain tiettyihin lahjoihin, mikä on usein varsin yksipuolista. Esimerkiksi kielillä puhuminen tai profetiat eivät ole seurakunnan tai uskovan hengellisyyden mitta. Ennemminkin hengellisyyttä tulee punnita Sanan kokonaisvaltaisen seuraamisen, keskinäisen rakkauden ja palvelun näkökulmasta. On pohdittava, onko nykyään vähemmän profetioita, ilmestyksiä yms. koska meillä on täydellinen Raamattu. Ensimmäisillä kristityillä oli vain Vanha testamentti, evankeliumikirjojen luonnoksia ja muutama kirje. Tällöin tarvittiin enemmän ilmestystietoa, jonka pohjalta koko Uusi testamentti on lopulta koottu.

Luterilaisessa jumalanpalveluksessa ei esiinny profetioita, ilmestyksiä, kielillä puhumista tai parantamisen armolahjan käyttöä. Huonoa on se, että niille ei edes ole tilaa. Kun sellaista käytäntöä ei ole, armolahjoja ei uskalleta käyttää. Välillisesti saarnaan voi sisältyä armolahjojen toimintaan perustuvaa julistusta. Jumalanpalveluksen jälkeen voi pyytää henkilökohtaista esirukousta, jolloin armolahjat voivat toimia. Näitä lahjoja voi käyttää luterilaisissa rukousilloissa, pienryhmissä ja sielunhoidossa. Niitä ei ilmene nykyään juuri edes vapaiden suuntien päiväjumalanpalveluksessa. Toki yhteistä kielilläpuhumista voi olla, mutta usein se tapahtuu Raamatun vastaisesti, koska niitä ei selitetä. Ks. päävalikko / Kristillinen palvelu ja armolahjat.

 

Osallistujien taustan ja pitopaikan merkitys

Jumalanpalveluksen toteutustapaan vaikutti se, kuinka paljon seurakunnassa oli juutalais- ja pakanataustaisia uskovia. Ylipäätään ihmisten uskonnollinen ja kulttuurinen tausta vaikuttaa siihen, miten kristillistä uskoa ilmaistaan arjessa ja seurakunnassa. Kun evankeliumista ja kristinuskon ytimistä pidetään kiinni, siinä ei ole ongelmaa vaan usein se on rikkautta ja kristinuskon voimaa tulla kaikenlaisten ihmisten luokse ja vaikuttaa heidän elämäänsä.

Merkittävää oli se, että seurakunnat kokoontuivat lähinnä isommissa kodeissa. Erillisiä kirkko-rakennuksia ei ollut. Luonnollisesti kodinomaisuus antaa leimansa kokoontumisille. Tässä suhteessa on todettava, että olemme menettäneet jotain olennaista, kun seurakunnan toiminta keskittyy pelkästään kirkko- ja seurakuntarakennuksiin. Kodinomaisuus lisää uskovien keskinäistä yhteyttä ja tuntemista. Lisäksi kodeissa tilaisuudet ovat vapaamuotoisempia.

 

Sapatista sunnuntaiaamun jumalanpalvelukseksi

Jumalanpalvelus ja ehtoollisen viettäminen siirtyi kristityillä sapatista sunnuntaiaamuun, joka on Kristuksen ylösnousemuksen aamu. Tästä kertoo Plinius nuorempi vuonna 112 jKr. Aluksi uskovat kokoontuivat aikaisin aamulla laulamaan hengellisiä lauluja ja myöhemmin iltapäivällä uudelleen rakkauden aterialle. Hieman myöhemmin nämä liittyivät yhdeksi kokonaisuudeksi. Justinius Marttyyrin mukaan Rooman seurakunnassa n. 150 jKr. jumalanpalvelukseen kuului sanaosio ja ehtoollinen. Siinä luettiin apostolien muistelmia (evankeliumeja) ja profeettojen kirjoituksia, kehotettiin noudattamaan Sanan ohjeita ja rukoiltiin yhdessä. Tämän jälkeen nautittiin ehtoollinen rukousten ja Sanan pyhittämänä. Ne uskovat, jotka eivät päässeet mukaan, saivat ehtoollisen diakonien toimittamana. Ehtoolliseen liittyivät uhrilahjat ja kiitosrukous.

 

Katolinen messu ja luterilainen uskonpuhdistus

Jumalanpalveluksen kehittyminen keskiaikaiseksi messuksi merkitsi monia muutoksia. Ominaista sille oli pappiskeskeisyys ja latinankielinen liturgia ja kaavamaisuus. Ehtoollisella käytiin vain kerran vuodessa. Saarna jäi kokonaan pois. Kirkkokansa istui passiivisena sivustakatsojana messussa, josta se ei paljoakaan ymmärtänyt. Muutokset näyttävät Raamatun ja alkukristittyjen kokoontumisten valossa erittäin kyseenalaisilta.

Luterilaisessa uskonpuhdistuksessa Lutherin tavoitteena oli palata alkuseurakunnalliseen jumalanpalvelukseen. Erityisesti Jumalan Sana ja saarna palasivat jumalanpalveluksen keskeiselle paikalle. Kaiken tuli olla kansankielistä ja ymmärrettävää. Virsistä tehtiin kansankielisiä ja kansa pääsi laulamaan mukaan ”hengessä ja ymmärryksellä”. Jumalanpalvelus koostui sanaosuudesta ja ehtoollisesta, johon kansa sai osallistua säännöllisesti. Luther myös palautti kasteen ja ehtoollisen alkuperäisen merkityksen. Kaiken ytimessä on Jumalan armo, joka saadaan omistaa uskon ja sakramenttien välityksellä täydellisenä lahjana – ilman omia, pappien, pyhien tai Neitsyt Marian ansioita ja muita temppuja. Seurakunnan ytimessä ovat evankeliumi, Sana ja sakramentit.

 

Jumalanpalvelukset Suomessa

Suomessa ensimmäinen luterilainen, suomenkielinen jumalanpalveluskaava on Mikael Agricolan kirjassa ”Messu eli Pyhä Ehtoollinen” (1549) ja toinen on Paavali Juustenin käsikirjassa ”Se Pyhä Messu” (1575). Tästä lähtien ehtoollisjumalanpalvelusta on pidetty pääjumalanpalveluksena. Kuitenkin myöhemmin vakiintui käytäntö, että pääasiassa vietettiin sanajumalanpalvelusta ja messua vain suurina erityis- ja rippipyhinä, noin 10 kertaa vuodessa. Luterilaisuudessa Sanaa ja saarnaa on pidetty jumalanpalveluksen keskuksena.

Viime vuosikymmenenä ehtoollinen on nostettu pääjumalanpalvelukseksi ja sanajumalan-palveluksia pidetään harvemmin. Liberaaliteologian tuoman kriisin myötä (koska Raamattuun ei voi enää luottaa) saarna on lähes mitätöity: se saisi kestää vain 10 minuuttia ja käytännössä monet saarnat ovat lähinnä filosofista pohdintaa oikeasta ja väärästä ja yleistä lähimmäisen rakkauteen kehottamista. Tämän merkkinä – huom! – Raamatut on poistettu kirkkojen alttareilta. Ehtoolliselle saa tulla kuka tahansa ilman raamatullista kristillistä uskoa. Kun Sana ja usko eivät enää yhdistä, ne korvataan ehtoollisella, joka on mystinen ”ikuisen elämän lähde” kaikille, ilman uskoa.

 

Tarvitaanko uudistumista ja mihin suuntaan?

Vaikka luterilainen uskonpuhdistus otti alun perin monia hyviä askeleita, on pohdittu, olivatko ne riittäviä ja onko nyt jälleen kuljettu väärään suuntaan, takaisin kohti katolisuutta? Varsinkin vapaat kristilliset suunnat väittävät, että luterilainen uskonpuhdistus jäi kesken, mitä he nyt jatkavat. Ainakin heidän kokoontumiset ovat ulkoisesti lähellä alkuseurakunnallista mallia. Eri asia on se, mikä on niiden sisältö. Lopulta ulkonainen muoto ei ole ratkaisevaa vaan kristillinen sisältö ja uskonpuhdistuksen tavoitteiden toteutuminen: Uskonpuhdistuksen perusteesi oli: yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, yksin armosta, yksin Raamatun perustuksella.

On kysyttävä luterilaisina, onko jumalanpalveluksemme liian kaavamainen ja pappiskeskeinen, sekä jäävätkö ihmiset etäisiksi ja uskovien armolahjat käyttämättä?

Vuosisatojen aikana perinne on vakiintunut ja varsinkin vanhemman sukupolven edustajat kokevat nykyisen jumalanpalveluksen ainoaksi oikeaksi. Toisaalta monet nuoret ja työikäiset aikuiset kokevat sen niin vieraaksi, että eivät halua siihen osallistua. Toki muitakin syitä on poissaoloon – kuten uskon puuttuminen. Varsinkin erityisjumalanpalvelukset keräävät paljon väkeä kirkkoon ja niissä tunnelma on vapautuneempi. Lisäksi seurakuntalaisten laajempi käyttö eri tehtävissä on osoittautunut hyväksi ja antoisaksi. Tärkeää on, että seurakuntalaiset antavat palautetta, esittävät toivomuksia ja tarjoutuvat tehtäviin. Lopulta seurakunta on elävä yhteisö, jolle Jumala on yhteisesti antanut monia lahjoja ja tehtäviä yksilöiden kautta. Vain niiden monipuolinen hyödyntäminen toteuttaa Jumalan tahtoa. Lisäksi olisi syytä pohtia, mikä on nykyihmisen aikataulun kannalta paras aika tulla jumalanpalvelukseen. Harva käy enää aamulypsyllä…