Ylösnousseen todistajia (1 su pääs.)

YLÖSNOUSSEEN TODISTAJIA (1. Su pääsiäisestä)

 

EVANKELIUMI: Joh 21:1-14

Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin:

Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.

Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös.

Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.

Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt.

Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

 

 

SAARNA

Koolla oli oman aikansa ammattikalastajia. He olivat kokeilleet parhaat kalapaikat ja hyödyntäneet oikean kalansyöntiajan. Kaikki oli mennyt hukkaan. Ei mitään saalista. Miehet olivat varmasti hyvin turhautuneita. Mistään ei tule mitään. Jeesus kuoli, ilmestyi kylläkin mutta katosi taas eikä tästä kalastamisestakaan tule mitään. Mitä mieltä tässä kaikessa on? Voi Luoja, ota jo kotiin!

Eikä tilannetta parantanut yhtään se, että joku vielä heitti herjaa rannalta. Kokeilkaa veneen oikealta puolelta… Mitä väliä sillä on, kun vene on kovin kaponen ja kalansyöntiaika on jo ohi!

En tiedä, minkälaista turhautumista ja pettymyksiä sinä olet kokenut elämässäsi. Ainakin itselläni on ollut sellaisia kausia, vaikka tässä kuinka eletään ja ollaan Jumalan armollisessa johdatuksessa.

Elämään mahtuu suuria unelmia – niin maallisia kuin hengellisiä. Joskus osa niistä toteutuu, mutta osa saattaa jäädä toteutumatta. Varsinkin kun menee huonosti, kaikenlaisia neuvojia riittää helposti. Moni ajattelee hiljaa mielessään, miksi tuollakin menee tuolla tavalla. Eikö usko autakaan!

Jeesus oli kyllä jo monesti selittänyt kaiken ja ilmestynytkin opetuslapsille. Pyhän Hengen vuodatusta ei vielä ollut tapahtunut. Jotenkin opetuslapset elivät välivaihetta. Jeesuksen seuraaminen oli ollut niin konkreettista. Siinä hän oli aina – lihana ja verenä. Häneen saattoi koskea ja hänen kanssaan voi jutella kasvoista kasvoihin. Nyt Jeesus oli vain hetkellisesti ilmestynyt muutaman kerran. Vaikka hänessä oli paljon tuttua, hän oli ikään kuin ottamassa etäisyyttä ja vaikutti vieraalta.

Oliko niin, että Jumala näki hyväksi sen, että opetuslapset eivät enää olisi sidoksissa Jeesuksen ruumiilliseen läsnäoloon? Nyt heidän tuli tunnistaa Vapahtajan ääni, sanat ja teot – vaikka se tapahtuisi vieraan kautta.

Ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen välillä oli 40 päivän välivaihe, jonka aikana Jeesus ilmestyi hänen seuraajilleen. Kun hän lopullisesti astui taivaisiin, hän ei ole enää ruumiillisesti keskellämme. Sen sijaan opetuslapsille ja meille on vuodatettu Pyhä Henki, joka on samalla Kristuksen Henki. Tämä tapahtui helluntaina, kymmenen päivää taivaaseen astumisen (Helatorstain) jälkeen.

Jostain syystä kertomuksen kalamiehet heittivät vielä kerran verkon veteen. Oliko tuossa äänessä sittenkin jotain tuttua tai oliko siinä jumalallista vaikuttavuutta niin, että he toimivat vastoin kaikkea järkeä. Kalaa ei enää tulisi.

Jotkut ovat pohtineet sitäkin, että olivatko opetuslapset kerta kaikkiaan palanneet takaisin vanhaan ammattiinsa, melko epäuskoisina siitä, että mitään hyvää hengellistä enää tapahtuisi. Jeesus oli antanut lähetyskäskyn, mutta voimaa, uskallusta eikä viisautta sen toteuttamiseen ei tuntunut olevan. Emme tiedä, oliko näin vai olivatko he vain satunnaisesti kalassa.

Joka tapauksessa tapahtuma kertoo siitä, että Jumala on läsnä ihmisen arjessa ja työssä. Hän haluaa pitää huolta siitä, että on leipää ja kalaa – jotain syötävää. Tuo ruoka ei putoa yleensä lautaselle suoraan taivaasta. Verkot oli valmisteltava, vene työnnettävä veteen, oli soudettava, heitettävä verkkoa ja nostettava kalaa. Mutta silti siinä oli mukana Jumalan siunaus. Ilman Jumalan armoa, läsnäoloa ja siunausta ei olisi mitään elämää.

Kun sinullakin menee arkityöt ja tehtävät huonosti, voit luottaa, että Jumala haluaa auttaa. Silloin kannattaa rukoilla ja joskus kokeilla toisella tavalla. Tähänkin pätee vanha tuttu rukousvastausten kaava. Toisinaan apu tulee heti, joskus vähän myöhemmin tai jollakin toisella tavalla.

Toki me kyllä haluaisimme valjastaa Jumalan täyttämään kaikki toiveemme tässä ja nyt. Jos Jumala olisi käskettävissämme, opetuslapset olisivat tyhjentäneet koko Galilean järven kaloista jo viikossa. Hetkellisesti rahaa olisi tullut mukavasti, mutta sitten kaikki olisi loppunut kuin seinään.

Jumala on mitannut maapallomme luonnonvarat niin, että ne riittävät kaikille, kun niitä käytetään kohtuullisesti ja tasajaon periaatteella. Jonkin laskelman mukaan me suomalaiset käytimme jo tämän vuoden osuutemme maaliskuun loppuun mennessä. Loppuvuotenakin me nautimme yltäkylläisyydestä mutta pitkällä juoksulla se on pois meiltä kaikilta. Ylikulutamme maapallon luonnonvaroja. Voimme siis todeta, että rakkaudessaan Jumala on mitannut meille kaikkea vähintäänkin kohtuullisesti. Hän siunaa työmme, mutta ei välttämättä niin kuin me haluaisimme.

Hengellisestikin – niin omassa elämässä kuin palvelutyössä – olemme täysin riippuvaisia Jumalasta. Opetuslapsilla ei todellakaan ollut mitään omia sisäisiä resursseja lähteä toteuttamaan lähetyskäskyä. Helluntai ei ollut vielä tullut. Silti he olivat olleet Vapahtajan koulussa jo monen vuoden ajan. Luokallekin taisivat jäädä jonkun kerran. Mutta kun Jumalan aika täyttyi, silloin alkoi tapahtua.

Valitettavasti kirkkokuntien ja kristillisten liikkeiden piirissä on monenlaista omavoimaista ja omaviisasta touhuilua. Pahimpana näin länsimaissa pidän liberaaliteologiaa. Siinähän koko Raamattu ja Raamatun Jumalan, Kristus ja Pyhä Henki on kokonaan laitettu sivuun. Käytetään vain muutamaa tuttua raamatulliselta kuulostavaa sanaa, mutta aivan vieraassa merkityksessä. Niinpä valitettavasti kirkkomme piirissä tapahtuu paljon sellaista, joka ei ole kristillistä vaan suorastaan antikristillistä. Parempi olisi vain mennä kalaan ja pysytellä maallisissa ammateissa kuin mestaroida Jumalan nimissä Jumalaa itseään vastaan. Silloin eksyneet vain eksyttävät toisiaan.

Toisaalla voidaan elää kovin lakihenkisissä ja suorituskeskeisissä yhteisöissä. Raamattu on tietysti Jumalan pyhä Sana, jota pitää totella tinkimättömästi. Mutta se on vain pintakiiltoa, koska Jumalan armon ja rakkauden ymmärtäminen on jäänyt puolitiehen. Voimavarat kuluvat kovaan ponnisteluun niin omassa pyhityselämässä kuin jumalattomien tavoittamisessa. Elämästä ja hengellisyydestä tulee vain suoritus. Hiljalleen siinä katoaa ilo, levollisuus ja se rakkauskin. Onnistumista mitataan hyvin kapoisilla suoritusmittareilla.

Toisinaan voi olla niinkin, että oppi on aivan tervettä ja kohdallaan, mutta silti ei uskalleta elää armon varassa. Varoiksi on tehtävä enemmän kuin lääkäri määrää. Silloinkin katoaa elämän ilo ja uskallus elää luovasti – toki silti Sanan mukaisesti.

Opetuslapset olivat tavallaan viisaan rehellisiä. Omassa voimassa he eivät enää yrittäneet valloittaa Israelia tai koko maailmaa. Parempi oli mennä kalaan ja odottaa Jumalan aikaa (jonka tulemiseen he eivät välttämättä jaksaneet uskoa kovinkaan vahvasti).

Toki Pietarissa löytyi vielä vanhaa särmää, kun hän heittäytyi veteen ja ui rantaan. Ei uskoon tuleminen ihmisen perusluonnetta muuta, mutta kyllä se silti jalostaa ihmistä ainakin vähän enemmän Kristuksen kaltaisuuteen eli siihen alkuperäiseen ihmisyyteen, jollaiseksi meidät on luotu ja tarkoitettu.

Onkin tärkeää, että uskallamme olla sellaisia kuin olemme. Ei tarvitse mennä samaan muottiin. Jumala onkin luonut meidät erilaisiksi ihmisiksi monestakin syystä. Ensinnäkin, Jumala on niin mittaamaton, että tarvitaan muutama miljardi ihmistä kuvastamaan sitä, minkälainen persoona Jumala on. Toiseksi, Jumala loi meidät yhteisöllisiksi, jolloin me tarvitsemme toisiamme erilaisuudessamme. Tällä en tietenkään tarkoita mitään synnillisiä muotoja ja ilmentymiä.

Ja juuri sellaisina kuin me olemme, Jumala meitä armossaan rakastaa ja käyttää. Niinpä hän siunaa arkielämäämme, työtämme ja hengellistä kutsumustamme. Ja aina silloin kun hän näkee hyväksi, hän antaa sellaisia Pietarin kalansaaliita, jotka ylittävät kaiken inhimillisen suorituskyvyn ja mahdollisuudet. Niitä ei sitten tosin tapahdu joka päivä. Suurin osa elämästä on tavallista arkea. Se on pääsääntö. Sitten tämän pääsäännön lomaan mahtuu niitä ihmeitäkin. Ihmeistä ei siis koskaan tule pääsääntöä. Juuri niiden suhteellinen harvinaisuus säilyttää ihmeet ihmeinä.

Jotkut maallistuneet kristityt suhtautuvat kovin penseästi ihmeisiin. Heidän mielestä sellaisia joko ei ole lainkaan tai sitten niitä ei tarvita. He ovat väärässä. Jumala tekee ihmeitä, milloin häntä huvittaa – eikä varmaankaan huvin vuoksi vaan tietyn, tärkeän tavoitteen toteuttamiseksi. Saamme siis iloita tavallisesta arjesta ja ihmeistä – niistä molemmista.

Tärkeää kertomuksessa oli se hetki, kun opetuslapset tulivat rannalle, lähelle Jeesusta. Silloin heidät ravittiin sekä sisäisesti että ruumiillisesti. Meillekin on tärkeää tulla lähelle Jeesusta silloin kun hän kutsuu. Tällaisia erityisiä hetkiä voimme kokea jumalanpalveluksissa, rukouksissa, Sanan ääressä, ehtoollisessa, luonnon keskellä, kotona tai missä tahansa. Kokemuksellisesti nämä hetket voivat olla varsin arkisia, mutta joskus aina koemme jotain syvempää ja suurempaa.

Nämä kohtaamiset ovat kullanarvoisia. Ne pitävät meitä hengissä ja virvoittavat. Siksi emme saa laiminlyödä uskovien yhteyttä, rukousta, Sanan ääressä olemista ja palvelemista. Kaikki tulee Jumalalta mutta meillä on oma vastuumme Jumalan lahjojen hyödyntämisessä. Pelastus on kokonaan Jumalan teko ja lahja, mutta juuri siitä saamme ammentaa elämää ja voimaa jokapäiväiseen elämäämme.

Ja vasta kun me itse olemme kohdanneet Vapahtajamme ja tulleet hänen ravitsemiksi, hoitamiksi ja rohkaisemiksi, meistä tulee hänen todistajiaan. Silloinkin olemme edelleen vajavaisia ja syntisiäkin. Täydellisyys on vasta taivaissa. Mutta juuri sellaisina kuin olemme – Kristuksen kohdanneina, vajavaisina, armahdettuina syntisinä meidät kutsutaan ja lähetetään ihmisten keskelle. Silloin emme nouse toisten yläpuolelle vaan saamme kohdata lähimmäisemme samalla tasolla. Emme ole parempia kuin toiset, mutta meillä on jotain ainutlaatuisen ihmeellistä jaettavaa: sanoma ristiinnaulitusta, ylösnousseesta Kristuksesta, joka tahtoo kohdata sinutkin!

 

 

Rukous:

Herra, sinä katsot minua ja elämääni.
En kovinkaan usein huomaa tai tunnista sinua.
Koen joskus avuttomuutta, yksinäisyyttä ja turhautumista.

Armahda minua. Kohtaa minut rakkaudessasi.
Ilmesty niin, että saan kuulla äänesi ja tuntea sinut.

Tee Sanasi eläväksi ja rohkaise olemaan elävä jäsen seurakunnassasi.
Anna minulle rohkeutta kertoa sinusta heille, jotka eivät tunne sinua.

Kiitos, että olet aina täynnä armoa ja rakkautta minua kohtaan!
Aamen.