Yhteistä hyvää rakentamassa 2018

YHTEISTÄ HYVÄÄ RAKENTAMASSA – Vuonna 2018

Mennyt, nykyinen ja tuleva

Näin vuoden 2018 alussa on hyvä muistaa, että takana on merkittävä juhlavuosi. Suomi on täyttänyt pyöreät 100 vuotta ja samalla olemme juhlistaneet uskonpuhdistuksen 500 vuotta sitten tapahtunutta lähtölaukausta. Juhlavuoteen mahtui sekin, että itselläni tuli mittariin pyöreät 50 vuotta.

Jotta voisi ymmärtää nykyisyyttä ja aavistella tulevaa, on tunnettava menneisyys, omat juuremme. Suomen satavuotisjuhlan saatossa pysähdyin erityisesti maamme itsenäistymisen vuosiin. Huomasin, että minulla oli kovin siloteltu ja pinnallinen kuva.

Näky itsenäistymisestä sekasorron keskellä

Näistä tapahtumista aivan muutama välähdys. Suomi oli osa Venäjää ja nautti autonomisesta asemasta. Kuitenkin ajoittain nousi ankariakin venäläistämiskausia, joita suomalaiset kuitenkin vastustivat ponnekkaasti mm. lakkoilemalla ja valtakunnallisella adressilla, esimerkiksi aivan 1900-luvun alussa.

Kansa tarvitsi vahvoja johtajia ja yksi sellainen oli, lempinimeltään Ukko-Pekka Svinhufvud. Hän toimi eduskunnan puhemiehenä ja piti voimakkaita puheita Suomen puolesta. Lopulta hänet karkotettiin Siperiaan vuonna 1914.

Samana vuonna alkoi ensimmäinen maailmansota kuuluisien Sarajevon laukauksien myötä. Sodassa Saksa tavoitteli jonkinlaista maailmanherruutta akselivaltioiden tuella. Saksaa vastaan taistelivat ympärysvallat Ranska, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Venäjä. Aluksi Saksa hyökkäsi Ranskaan ja ajatteli lyövänsä sen kuudessa viikossa, mutta juuttuikin vuosien raskaaseen asemasotaan. Saksan riveissä taisteli myös muutamia suomalaisia jääkäreitä.

Saksa menestyi kuitenkin erinomaisesti toisella eli Venäjän rintamalla. Suomi ei suoranaisesti osallistunut sotaan, mutta täälläkin uumoiltiin saksalaisten maihinnousua. Siksikin Suomessa oli jopa satatuhatta venäläistä sotilasta. Rannikkoammekin linnoitettiin vahvasti.

Venäjän tappiot Saksan armeijan edessä johtivat Venäjän keisarihuoneen lopulliseen luhistumiseen helmikuussa 1917. Taustalla kyti myös työläisväestön vallankumous, joka sitten alkoikin lokakuussa samaisena vuonna. Kaikki nämä Suomea suuremmat tapahtumat avasivat kansallemme mahdollisuuden tarttua itsenäisyyteen.

Tätä prosessia johti Ukko-Pekka Svinhufvud, joka oli palannut Siperian vankeudesta. Hän toimi itsenäisyyssenaatin puheenjohtajana. Taustatyötä oli tehty nopeasti ja tehokkaasti. Venäjän suunnalla Lenin oli myönteinen Suomen itsenäistymiselle. Niinpä Ukko-Pekka luki Suomen itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle, joka vahvisti sen 6.12.1917.

Kaikki tämä tapahtui suuren kaaoksen keskellä. Maassa oli 100 000 venäläistä sotilasta, käytiin suurta maailmansotaa, työväestö ja torpparit kantoivat vuosien epäoikeudenmukaisuuden taakkaa, koettiin massatyöttömyyttä, oli suurlakkoa ja ruoka alkoi loppua etenkin kaupungeista. Punaiset ja valkoiset keräsivät kilvan aseita ja varustivat joukkojaan. Pian molemmin puolin oli aseissa 80 000 miestä ja naista, yhteensä 160 000.

On oikeastaan todella hämmästyttävää, että tällaisessa tilanteessa edes ajateltiin itsenäistymistä ja uskottiin hyvään tulevaisuuteen. On pakko olla niin, että Ukko-Pekalla ja kumppaneilla oli sydämissään kirkas, Jumalan antama näky kaiken tuon ulkoisen ja sisäisen sekasorron keskellä. Varmasti oli myös monta rukousta vuodatettu – puhuihan Ukko-Pekkakin avoimesti Jumalan kunnioittamisesta ja Jumalan säätämästä elämästä.

Näin Jumala avasi Suomen kansalle suuren mahdollisuuden ja tuohon hetkeen tartuttiin rohkeasti ja päättäväisesti, jopa hengen uhalla. Samanlaista uskoa koettiin talvi- ja jatkosodan aikana, kun mahdottoman edessä Jumala varjeli maamme kutakuinkin itsenäisenä.

Rohkaisu meille

Näitä mahdollisuuksia avataan meidänkin päivinä ajoittain eteemme. Ne vaikeudet, mitä olemme kokeneet monin paikoin viimeisten vuosien aikana taloudellisella rintamalla ja koko Suomessakin, etenkin hengellisestä näkökulmasta, siis kaikenlaista maallistumista ja kristillisyyden rapautumista, on vielä kovin pientä ja kevyttä verrattuna siihen, mitä on joskus aikanaan koettu ja käyty läpi.

Voimme uskoa ja luottaa siihen, että jos on selviydytty paljon vaikeammista ajoista, niin selviydytään meidänkin päivinämme. Ehkä ongelmamme onkin siinä, että vielä tähän asti meillä on ollut liian helppoa ja mukavaa. Vielä ei ole tarvinnut rukoilla henkensä edestä. Vielä ei ole tarvinnut ehdoitta antautua Jumalan hyvälle tahdolle.

Kaiken keskellä, hyvinä ja vaikeina aikoina, yli kaiken ajallisen olisi katsottava Jumalaan, Kristuksen kasvoihin. Sieltä loistaa elämä, rakkaus ja kaiken voittava kirkas toivo. Jos taas katsomme vain olosuhteisiin, meidät valtaa pinnallisuus, arjen harmaus ja pessimismi. Silloin käy kuten Pietarin, joka katseli myrskyäviä aaltoja ja alkoi vajota. Hänetkin Kristus nosti ja pelasti.

Israelin kansan opetukset

Saamme kokosydämisesti luottaa Jumalaan ja tarttua eteemme avautuviin suuriin ja pieniin mahdollisuuksiin. Näin toimi myös juutalainen Nehemia, joka hänkin oli em. Ukko-Pekan tavoin joutunut itäisen suurvallan, Persian maaperälle pakkosiirtolaisuuteen, kauas omasta rakkaasta kotimaasta, Israelista ja sen pääkaupungista, Jerusalemista.

Raamatun äärellä eteemme piirretään monella tavalla elämän syviä lainalaisuuksia. Kun kansa elää lähellä Jumalaa, se saa kokea monia siunauksia. Näiden siunausten varaan on meidänkin maamme rakennettu. Mutta silloin kun kansa etääntyy Jumalasta ja alkaa palvella epäjumalia kuten materiaa tai omaa itsekästä sydäntä, hyvinvointi murenee ja monenlainen epävakaus, turvattomuus ja pahoinvointi lisääntyvät. Ehkä täällä Suomessa ja koko maailmassakin elämme nyt tällaista vaihetta.

Näitä elämän syviä lainalaisuuksia meille opettaa Israelin kansan vaiheet. Luopuessaan Jumalasta Israelin kansa menetti itsenäisyytensä, kotimaansa, pääkaupunkinsa ja joutui pakkosiirtolaisuuteen. Raskain menetys oli Jerusalemin temppelin tuhoutuminen, mikä oli kansan olemassaolon ja identiteetin syvin perusta, elämän lähde.

Siperia opettaa

Mutta Siperia opettaa, kuten meilläkin sanotaan. 70 vuotta pakkosiirtolaisuudessa oli menneisyyden pohdinnan ja arvioinnin aikaa, oman identiteetin etsimistä ja uuden, paremman alun kaipaamista. Tänä aikana koottiin Pyhät Kirjoitukset ja syntyi kirjanoppineiden luokka, joka kokosi kirjoituksia, opetti kansaa ja hoiti lainopillisia asioita. Koska temppeliä ei ollut, muodostui synagogajärjestelmä. Kansa opetteli uusia ammatteja kuten käsityöläistaitoja, kauppaa ja pankkiiritoimintaa. Oli suuren rakennemuutoksen aika.

Sen ytimessä oli todellinen uskonpuhdistus, joka koettiin pakkosiirtolaisuuden ahjossa. Kirkas johtopäätös oli: epäjumalanpalvelus ja itsekkyys johtivat koettuun turmioon. Oli aika palata elävän, pyhän, mutta niin armollisen Jumalan luokse. Ja juuri Kirjoitusten, Jumalan Sanan lukeminen ja opiskelu oli sen keskeisenä voimana ja lähteenä. Pyhä Jumalan Sana paljasti epäkohdat, ohjasi oikeaan ja innoitti palavaan rukoukseen.

Ja kun elämän syvin ydin, sen lähde oli jälleen löydetty ja sydämet olivat saaneet siinä kokea parantumista ja vahvistumista, kasvoi ajatus kotimaahan paluusta ja sen pääkaupungin asioiden kuntoon laittamisesta. Jälleen voitaisiin seisoa omilla jaloilla.

Hengellinen herätys

Niinpä ensimmäinen merkittävä paluumuuttajaryhmä palasi kuninkaan suosiollisella tuella Jerusalemiin ja he rakensivat uudelleen temppelin, monien haasteiden ja vaikeuksien keskellä. Työtä tukivat profeetat Haggai ja Sakarja, sekä myöhemmin Malakia.

Jokaisen ihmisen ja kansan identiteetin rakentuminen alkaa suhteessa Luojaansa. Ihminen, joka ei tunne Luojaansa, on eksyksissä. Hän ei tunne omia, perimmäisiä juuriaan. Hän ei tiedä elämänsä tarkoitusta ja olemassaolonsa syytä. Hän ei tunne elämän perimmäisiä pelisääntöjä eikä tulevaisuuttaan. Vasta kun ihminen saa katsoa Luojaansa kasvoista kasvoihin, kuulla hänen äänensä, tuntea hänen läsnäolonsa ja johdatuksensa, vasta silloin hän saa kestävän perustan, syvän merkityksen ja kirkkaan tulevaisuuden.

Juuri tästä oli kysymys pakkosiirtolaisuudessa koetussa herätyksessä sekä Lutherin uskonpuhdistuksessa. Juuri tästä on kysymys, kun ihminen saa henkilökohtaisesti kohdata Luojansa, Kristuksen kautta, Sanan ja rukouksen äärellä.

Ja juuri tämän elämänlähteen äärellä vahvistuvat kansat niin, että ne voivat seisoa omilla jaloillaan ja toimia rakastavasti ja oikeudenmukaisesti osana koko ihmiskuntaa.

Ja kun tämä elämänlähde oli jälleen avattu Jerusalemin temppelissä, syntynyttä elämää piti vahvistaa Jumalan Sanan uutteralla opettamisella. Tätä tehtävää lähti toteuttamaan toisessa suuressa paluumuutossa pappi Esra. Hän myös tuki Nehemiaa, joka tuli Jerusalemiin. Tämä tapahtui 450 vuotta ennen Kristuksen, meidän Herramme syntymää.

Jerusalemin rappio

Vaikka Jerusalemissa oli toimiva temppeli ja kansaa oli kasvatettu Jumalan Sanalla, Jerusalemin kaupunki oli yhä huonossa kunnossa ja sen suojana ei ollut muureja. Tuona aikana jokaisen kaupungin ympärillä oli vankat muurit. Se oli elinehto. Ilman muureja ei ollut turvaa eikä hyvän elämän edellytyksiä.

Vaikka nykyään ei tuollaisia muureja enää rakennettaisi, kuten Donald Trump haluaa, on jokaisella maalla omat rajansa ja puolustusvoimat turvaamassa kansaa. Se on realismia. Muureja on siis monenlaisia, näkyviä ja näkymättömiä. Jokaisessa kodissakin on seinät.

Jerusalem oli siis turvaton ja huonossa kunnossa. Nämä uutiset kiirivät Nehemian korviin kaukaisessa Persiassa. Nehemian kirjassa olisi paljon luettavaa ja opittavaa, mutta otamme siitä esille vain muutaman näkökulman.

Nehemia ja sydämen rakkaus

Mikä mies Nehemia oli? Hän oli juutalainen, joka oli elänyt Persiassa jo vuosikymmenten ajan. Hän oli saanut tärkeän luottamustehtävän Persian kuninkaan hovissa. Hän oli aikansa supervallan johtajan luottomiehiä. Sen myötä Nehemian asema oli hyvä ja hän sai elää vaurasta, mukavaa elämää.

Sen keskellä Nehemia oli säilyttänyt juutalaisen identiteettinsä. Pakkosiirtolaisuudessa oli koettu sellainenkin vaihe, että juutalaiset olivat menettämässä kansallisen identiteettinsä ja he salasivat juutalaisen syntyperänsä. Tästä kertoo Vt:n Esterin kirja. Niinpä Jumala salli heidän joutua niin vakavaan ahdistukseen ja vaaraan, että heidän oli pakko herätä, näyttää värinsä ja turvautua ikiaikojen Jumalaan.

Jotain tällaista mekin koemme ajoittain omassa elämässämme. Kristillisyytemme hiipuu ja meistä tulee piilokristittyjä, Jeesuksen salaisia agentteja. Tarvitsemme koettelemuksia, joissa jälleen heräämme, nousemme ja nostamme Jumalamme viirin korkealle näkyviin.

Nehemian sydämessä todellinen kotimaa oli Israel ja sen pääkaupunki Jerusalem. Varmasti hänkin olisi mielellään yhtynyt Sakari Topeliuksen Sylvian joululaulun tunnelmiin, jossa Topelius kuvaa kaihoisasti rakasta Pohjolaa häkkiin suljetun muuttolinnun, mustapääkertun näkökulmasta: Sen vertaista toista en mistään mä saa, on armain ja kallein mull’ ain Suomenmaa!

Kuitenkaan pelkkä kansallisuusaate ei vie päämäärään. Pelkkä kansallismielisyys johtaa helposti väkivaltaan, sortoon ja sotiin. Siksi sydämiin tarvitaan aitoa Jumalan antamaa rakkautta, viisautta ja käytännön taitoa rakentaa maata kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

Nehemia oli siis herkällä sydämellä oman kansansa ja kotimaansa suhteen. Hän seurasi tarkasti aikaansa. Ennen kaikkea hän oli herkällä sydämellä Jumalansa edessä.

Nehemian rukous

Nehemia rukoili: (onnistumisen perimmäinen perusta ja tapahtumien huipentuma)

”Oi, Herra, taivaan Jumala, suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät voimassa liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka rakastavat sinua ja noudattavat sinun käskyjäsi. Kuunnelkoot korvasi tarkoin palvelijasi rukousta ja olkoot silmäsi avoimina, kun minä nyt päivin ja öin rukoilen sinun edessäsi palvelijoittesi israelilaisten puolesta ja tunnustan synnit, jotka me israelilaiset olemme tehneet sinua vastaan. Myös minä ja isäni suku olemme tehneet syntiä! Me olemme tehneet pahoin sinua vastaan emmekä ole noudattaneet käskyjäsi, lakeja ja säädöksiä, jotka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle.

Muista sana, jonka annoit Moosekselle: ’Jos lankeatte uskottomuuteen, minä hajotan teidät kansojen sekaan. Mutta jos te palaatte luokseni, noudatatte minun käskyjäni ja teette niiden mukaan, niin vaikka teidän karkotettunne olisivat taivaan äärissä, minä kokoan heidät sieltäkin ja tuon heidät paikkaan, jonka olen valinnut nimeni asuinsijaksi.’ (Jumala on säätänyt Israelin ja Jerusalemin juutalaisten kodiksi)

Ovathan he sinun palvelijoitasi, sinun kansaasi, jonka sinä vapautit suurella voimallasi ja kädelläsi. Oi Herra, kuunnelkoot korvasi tarkoin palvelijasi ja niiden palvelijoitten rukousta, jotka tahtovat pelätä sinun nimeäsi! Anna nyt palvelijasi hankkeen menestyä ja suo hänen saada armo kuninkaan edessä”. Aamen

Nehemia oli rukouksen mies. Rukouksessa hän ei kehunut omaa ja ystäviensä hurskautta vaan tunnusti heidän rikkomuksensa ja synnit. Nehemia ymmärsi, että tehtävä oli niin suuri, vaikea, suorastaan mahdoton, että hänellä ja juutalaisella kansalla ei ollut mitään mahdollisuuksia onnistua. He eivät pääsisi edes lähtötelineitä pitemmälle omassa voimassaan. Kaikki olisi yksinomaan Jumalan armon ja siunauksen varassa. Niinpä Nehemia vetosi rohkeasti Jumalan antamiin lupauksiin ja sitoutui Jumalan tahtoon ja pyysi siunausta tulevalle Jerusalemin kaupungin rakennushankkeelle.

Nehemian esimerkki meille

Näin – keskellä suurvaltapolitiikkaa ja monenlaista kaaosta, epävarmuutta ja heikkoutta Nehemialla oli syvä sydämen halu ja hätä sekä kirkas näky rakkaan kotikaupunkinsa puolesta. Siinä lienee paljonkin samaa kuin mitä koettiin Suomen itsenäistymisen vaiheissa ja toivottavasti siinä on runsaasti rohkaisua ja esimerkkiä meidän ajallemme, omalla kotipaikkakunnallamme ja kotoisassa Suomessa, unohtamatta kärsiviä lähimmäisiä, veljiä ja sisaria siellä kaukana.

Näin – kun oli oikea aika, Jumala avasi mahdollisuuksien oven Nehemialle ja hänen heimoveljilleen. Siihen kuului Persian kuninkaan suosiollisuus aivan kuten Venäjälläkin oltiin suosiollisia Suomen itsenäisyyshankkeille. Siihen kuului kuninkaan käskykirje ja mittava matkavarustus tehtävää varten.

Ja näin Nehemialla oli kaikki tarpeellinen: Jumalan antama sisäinen kutsumus ja voima sekä ulkonainen, kuninkaan antama valtuutus ja varustus. Hän luopui ylellisestä elämästä ja lähti vaikealle, rasittavalle 2000 km mittaiselle matkalle hyvin vaativaan tehtävään.

Näin meidänkin tulee toimia. Meidän tulee rukoilla Jumalan edessä ja kantaa sydämissämme kutsumusta, huolta, taakkaa, jopa tuskaa oman aikamme ihmisistä, epäkohdista, sortuneista elämän turvamuureista.

Meidän tulee ryhtyä rohkeasti toimeen / jatkaa hyvässä työssä sekä luopua mukavista nojatuoleista ja ylellisestä elämästä, joka tekee meistä penseitä. Meidän tulee tehdä hyvää yhteistyötä viranomaisten, hallinnon ja erilaisten yhteistyötahojen kanssa maamme lakien ja säädösten mukaisesti.

Tarvitsemme Nehemian tavoin rohkeita, osaavia, palvelevia, uhrautuvia johtajia. Tarvitsemme pappi Esran tavoin hengellisiä pappeja, isejä ja äitejä, Jumalan sanan syvää ja suoraselkäistä tuntemista ja julistamista.

Tarvitsemme Nehemian osoittamaa hyvää ymmärrystä ja analyysiä oman aikamme olosuhteista ja tarpeista. Tarvitsemme yhteistä jakamista ja yhteistä suunnittelua ja ponnistelua kaupungin turvarakenteiden ja hyvän elämän edellytysten korjaamiseksi.

Jokaista tarvitaan

Tehtävässä tarvittiin jokaista. Nehemia ei siihen olisi kyennyt eikä se ollut tarkoituskaan. Paikalle ei tilattu vaikkapa virolaista rakennusporukkaa hoitamaan hommaa. Sen sijaan tehtävään kutsuttiin kaupungin jokainen suku ja perhekunta. Jokainen Jerusalemin asukas sai oman työsarkansa muurien korjaamiseksi. Näin muurista ja kaupungista tuli ”meidän yhteinen”. Siihen oli uhrattu omia hikipisaroita, kyyneleitä, rakennustarpeita, aikaa ja taitoja. Siitä tuli ”meidän” ja silloin siitä haluttiin pitää yhdessä huolta jatkossakin.

Samalla tavalla on tänäänkin – rakennammepa sitten parempaa huomista maallisessa tai hengellisessä mielessä, se on aina yhteinen, koko suuren perheen juttu. Siinä riittää hommaa ihan jokaiselle. Jokaisen taidot, kyvyt ja lahjat, jokaisen ainutlaatuinen persoona ovat tärkeä osa tätä yhteistä projektia.

Syvässä mielessä maallista ja hengellistä ei tule erottaa toisistaan. Hengellisyyden tulee täyttää kaikki maallinen. Ei ole edes olemassa mitään sunnuntai- tai kirkkokristillisyyttä. Jumala on luonut koko elämän, sen arjen ja juhlan, työn ja vapaa-ajan. Jumala itse on tullut ihmiseksi, taivaallinen on pukeutunut maalliseen, Sana on tullut lihaksi. Niinpä kaikessa tulee elää ja toimia Luojaamme kunnioittaen ja kristillisiä arvoja noudattaen. Niin on tämä maamme rakennettu ja niin se myös pysyy hyvässä kunnossa.

Jerusalemin muurien korjaushankkeessa Jumala käytti Nehemiaa kuin sytykkeenä. Hän sytytti lannistuneen, epäkohtiin tottuneen ja turtuneet asukkaat ahkeraan työhön. Mekin kovin helposti totumme kaikkeen siihen, mitä me näemme, kuulemme ja kohtaamme ympärillämme. Kun menetämme sisäisen palon, me emme enää muutakaan olosuhteita vaan olosuhteet muuttavat meitä. Meistä tulee kuin tuuliajolla olevia lastuja laineilla, vaikka meidän tulisi olla kiinni siinä peräsimessä, jota ohjaa itse Jumalan käsi.

Vastustuksesta huolimatta

Selvää oli myös se, että rakennushankkeella oli monia vastustajia. Suojaton, lannistettu Jerusalemin kaupunki oli vahvojen naapureiden ohjattavissa ja hyväksikäytettävissä mielin määrin. Vahvat muurit merkitsivät aina voimaa, itsenäisyyttä ja päättäväisyyttä.

Kun rakennamme yhteistä kotiamme, on selvää, että elämme monenlaisten kilpailutilanteiden keskellä. Jokaisesta eurosta kukkaroistamme käydään kamppailua. Samoin ajastamme ja jopa sieluistamme. On pärjättävä kovassa markkinataloudessa mutta samalla pidettävä huolta lähimmäisistä, niistä, jotka ovat juuri nyt heikoilla, monenlaisen tuen tarpeessa. Politiikassa käydään vääntöä siitä, kenen tahdissa marssitaan. Julkisuudessa ja ihmisten sydämissä käydään taistelua liberaalien ja perinteisten arvojen välillä.

Niin – kuka on oikeassa? Kuka tietää, mikä on oikea suunta ja millä perusteella? On palattava ytimiin. Mikä on elämän tarkoitus? Miksi olemme olemassa? Kenen tahdosta? Mitkä ovat elämän syvimmät, luovuttamattomat arvot? Millä voimalla ja viisaudella toimimme? Kenen siunauksella? Kenen edessä olemme vastuussa?

Ratkaisevalla vedenjakajalla

Onko niin, että paikallisesti, koko Suomessa ja maailmassa olemme kuin vedenjakajalla? Jos kallistumme ja kaadumme yksilökeskeiseen, materialistiseen, kulutus- ja nautinto-keskeiseen ”minä itse olen kaiken herra ja tarkoitus” ajatteluun, kuljemme kohti hyvin vakavaa epävakautta, jota olemme kokeneet vahvasti jo parin, kolmen vuoden ajan. Sen tien päässä on se sama, minkä Israelin kansa koki Rooman valtakunnan hampaissa. Juutalaiset menettivät niin yksilöinä kuin kansanakin itsemääräämisoikeutensa, rakkaan kotikaupunkinsa ja maansa, sekä perimmäisen turvan ja onnen.

Mutta jos me kukin omalla kotiseudullamme, koko Suomessa kuin koko maailmassa käännymme, yksilöinä ja yhteisönä, armahtavan, hyvän Jumalan puoleen, saamme löytää hyvän yhteisymmärryksen, innon ja kirkkaan näyn paremmasta tulevaisuudesta. Silloin epävakaisuuden moninaiset mustat pilvet hälvenevät.

Näiden välillä on vielä kolmaskin vaihtoehto, joka pitkässä juoksussa lienee se, mikä tulee tapahtumaan. Liian suuri osa ihmisistä ja yhteisöistä kallistuu kohti itsekkyyttä, pimeyttä ja elämän olosuhteet heikkenevät ja vaarantuvat. Tämän keskellä toimii kuitenkin pieni, usein kovin näkymätön, parjattukin vähemmistö, joka pitää kiinni Jumalan armosta ja rakkaudesta ja joka haluaa palvella lähimmäisiään – luottaen siihen, että elämän suurin onni ei ole siinä, mitä saamme itsellemme vaan mitä hyvää voimme olla rakentamassa yhteiseksi hyväksi.

Ehkä tuo Nehemian kirjan kuvaus Jerusalemin rakentamisesta ja sen muurien korjaamisesta kuvastaa tätä. Kaupungin korjaaminen ei korjannut koko maailmaa. Oli vain tehtävä se, mikä oli mahdollista, se mikä oli mitattu omalle kohdalle ja kontolle.

Vastuuta kantaen yhteiseksi parhaaksi

Vastuun kantaminen alkaa aina omasta sydämestä. Se laajenee perhepiiriin ja läheisiin. Kun rakkaus saa tilaa, toimimme lähimmäisten parhaaksi lähellä ja kaukana. Tätä kaikkea saamme tehdä yhdessä rukoillen. Näin toteutamme elämämme kutsumusta ja tarkoitusta.

Sen myötä elämän turvamuurit tulevat parempaan kuntoon ja voimme elää turvallisin mielin. Ei muurien sisään sulkeutuen vaan sen avoimista, vartioiduista porteista kulkien sisälle ja ulos, sisälle lepäämään ja vahvistumaan, ulos palvelemaan ja julistamaan toivon tuovaa armon evankeliumia kaikille ihmisille, ketään erottelematta.

Kirkas näky

Aikanaan Ukko-Pekan ja Nehemian sydämille oli laskettu kirkas näky, joka antoi voiman ja rohkeuden ryhtyä toimeen ja kulkea läpi mitä pimeimpien ja vaikeimpien ahdistusten ja vaikeuksien vuosien. Tuo näky täyttyi ja toteutui.

Olkoon meilläkin samanlainen, kirkas, positiivinen, elämänmyönteinen näky sydämissämme, kaikkien yhteiseksi parhaaksi. Sitä anokaamme yhteisin rukouksin.

Siunattua, herättävää, rakentavaa Vuotta 2018!