Vuorisaarnan viholliset, osa I

VUORISAARNAN VIHOLLISET

 

Ketkä ovat vihollisia?

Vuorisaarnan lukeminen olisi ollut mukava päättää edelliseen opetukseen. Kuitenkin Jeesus piti tärkeänä varottaa ihmisiä siitä, mikä saattaisi riistää heiltä yhteyden Jumalaan ja iankaikkisen elämän. Siksi teemme hyvin, kun kuuntelemme hänen opetuksensa loppuun saakka.

Vihollinen on uhka, joka vaarantaa hyvinvointimme ja olemassaolomme. Juutalaiselle kansalle pahin vihollinen oli Rooma, joka piti pyhää maata väkivalloin hallussaan.

 

Kuka tai mikä on sinun vihollisesi?

Vihollinen saattaa olla vaikkapa suuri naapurimaamme, joka on herännyt talviunestaan. Ensimerkkejä sen raatelevasta voimasta on jo saatu äskettäisten vuosien ja kuukausien aikana. Tämän ohella etenkin islamilaista terrorismia on pidetty länsimaiden ykkösvihollisena, ainakin WTC-torni-iskujen jälkeen syyskuusta 2001 lukien. Vihollisena saatamme pitää jotakin tiettyä ihmistä, joka käyttäytyy uhkaavasti meitä kohtaan. Joku saattaa pitää vihollisena jopa kokonaista kansanryhmää, esimerkiksi pakolaisia.

Uskonnollisessa maailmassa ykkösvihollisena pidetään sielunvihollista ja sen pimeyden joukkoja. Moderni ihminen ei tosin sellaista tunnusta – eihän hän usko Jumalaankaan. Silti nuo pimeyden voimat ovat todellisia. Jokainen, joka kieltää Jumalan, on jo pimeyden voimien sokaisema ja vaikutuspiirissä. Toisena ääripäänä voidaan pitää sellaista uskonnollisuutta, jossa kaikki vääryys ja pahuus laitetaan pelkästään sielunvihollisen piikkiin, torjuen ihmisen oman syntisyyden ja syyllisyyden. Yllättävää Vuorisaarnassa on se, että Jeesus ei kertaakaan mainitse saatanaa, vaikka muutamissa muissa tilanteissa ja puheissa hän nostaa tämänkin todellisuuden esille.

Monille ihmisille suurin vihollinen on lopulta Jumala. Ihminen haluaisi elää rauhassa oman tahtonsa mukaan unohtaen kuoleman ja monet muut elämän realiteetit. Jumala on juuri se, joka uhkaa pilata ihmisen mukavan elämän kieltämällä kaiken kivan ja syyllistäen turhasta. Raamatunkin mukaan ihminen ja ihmiskunta on kapinassa Luojaansa vastaan.

Yksi väistämätön vihollinen on kuolema ja sitä edeltävät sairaudet. Kuolemaa ihminen ei kykene selättämään edes tieteen voimalla. Parhaimmillaan ihminen kykenee pidentämään elämää ehkä muutamalla vuosikymmenellä. Iankaikkisuuden edessä sillä ei ole mitään merkitystä. Kuolema näyttää tekevän kaiken tyhjäksi.

Lopulta tällaisia viholliskuvia voisimme maalailla paljon enemmänkin. Yhteistä näille kaikille on se, että vihollinen on joku meidän ulkopuolinen olento tai asia. Taustalla on ajatus siitä, että me olemme hyviä, mutta joku tai jokin ulkopuolinen paha uhkaa meidän hyvää elämäämme.

 

Todelliset vihollisemme

Mutta onko edellä kuvattu lopulta oikea, syvä ja kattava käsitys vihollisuudesta elämän tosiseikkojen, Raamatun tai vaikkapa Vuorisaarnan mukaan?

Yllättävää on se, että Jeesus tai koko Uusi testamentti ei nimeä Roomaa eikä mitään muutakaan kansaa tai kansanryhmää viholliseksi! Toinen yllätys on se, että Vuorisaarnassa Jeesus ei suoraan mainitse edes saatanaa! Oikeastaan Uusi testamentti nimeää kolme keskeistä ihmisten vihollista. Ne ovat synti, saatana ja kuolema. Juuri näiden vaikutuksesta Jumala tahto varjella meidät.

Jotta varjeltuisimme, meidän tulee luopua kapinastamme ja antautua hyvälle, armolliselle Jumalalle. Silloin olemme jo siirtyneet voittajan puolelle. Silloin meidät on otettu Kaikkivaltiaan syliin, iankaikkiseen turvapaikkaan. Ajallisessa elämässä tämä turva on vajavaista, sillä täydellisyys ei ole vielä tullut. Siksi vielä kohtaamme nämä viholliset ja joudumme taistelemaan ja toisinaan kokemaan myös tappioita ja kärsimystä. Mutta jotta mahdollisimman hyvin varjeltuisimme pahasta ja sen seurauksista, Jumala on antanut meille pyhän Sanansa, mm. Vuorisaarnan.

 

YKKÖSVIHOLLINEN

Syntinen oma minä

Vuorisaarna piirtää eteemme kiistattoman ykkösvihollisen. Se ei ole sielunvihollinen, jota ei edes mainita nimeltä. Ykkösvihollinen ei ole jokin meidän ulkopuolella oleva uhka vaan se on sisäinen, meissä oleva ominaisuus.

Se on syntisyytemme, joka tarkoittaa sellaista sydämentilaa, jossa ihminen kyseenalaistaa ja torjuu Jumalan rakkauden ja todellisuuden. Sen sijaan, että ihminen tahtoisi elää Jumalan yhteydessä ja rakkaudessa, hän valitsee eron ja itsekkyyden. Se on sisäistä pimeyttä. Ilman Jumalaa ihminen ei kykene rakastamaan aidosti, vilpittömästi ja täydellisesti. Käsitys rakkaudesta ja elämän oikeasta vääristyy ja kieroutuu.

Kaiken lisäksi ihminen on altis pahuudelle. Syntisenä ihminen ei ole äärimmäisen paha, mutta hänestä voi tulla sellainen. Maailmassa vaikuttaa Jumalan yleinen armo ja huolenpito. Ihminen voi hyväksyä jossain määrin Jumalan hyvän tahdon. Hän voi elää täydellisen hyvyyden ja äärimmäisen pahuuden harmaassa välimaastossa. Mutta mitä enemmän hän torjuu Luojansa ja elämänlait, sitä enemmän pahuus saa hänessä sijaa.

Ihmisen syntisyydestä kertoo karulla tavalla ihmiskunnan historia, nykytila ja tulevaisuuden uhkakuvat, jotka ovat äärimmäisen vakavia. Vaikka ihminen pitää itseään hyvänä ja viisaana, hän on aina sotinut ja tuhonnut elämää monella tavalla. Ihminen saastuttaa luonnon. Hän ahnehtii itselleen eikä tasaa toisille. Teknologia on valjastettu ydinvoimaan ja ydinaseisiin, jotka ovat kuin kuuluisa Damokleen miekka yllämme, yhden hevosenjouhen varassa.

Syntisyyttämme todistaa vahvasti sekin, että kaikesta huolimatta kuvittelemme olevamme hyviä. Me pidämme vihollisena vain jotakin sellaista, joka on meidän ulkopuolellamme. Vaikka ihmisen ulkopuolelta vyöryy monia kiusauksia, ihminen sisimmässään tekee ratkaisevan päätöksen toimia elämää, rakkautta, ihmisyyttä ja Jumalaa vastaan. Me emme voi syyttää toisia. Vaikka kaupan hylly on täynnä tavaroita, meidän ei ole pakko varastaa mitään. Vaikka elämä tarjoaa monia houkutuksia, me voimme olla niihin tarttumatta, jos olemme hyviä ja puhtaita ihmisiä.

Tosiasiassa ihminen ilman Jumalaa on niin syvästi syntinen, että hän tahtoo elää itsekkäästi. Se on ihmisen luonto. Vain Jumalan läsnäolo maailmassa ja hänen Sanansa ja armonsa Kristuksessa luovat syntiä hillitsevän ja rajoittavan vastavoiman, joka kutsuu elämään rakkaudessa. Niinpä maailma ja ihminen eivät ole yksiselitteisen paha, koska Jumala on läsnä. Juuri sen tähden meillä on aito mahdollisuus valita, kumpaa me seuraamme: Jumalaa vai syntiä.

 

TURVA JUMALASSA!

Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! (Matt 7:13-14)

Vaikka olemme sidottuja syntiin, Jumalan armollinen läsnäolo vapauttaa meidät niin, että voimme valita rakkauden hänen kutsunsa vaikutuksessa. Siksi olemme aidosti vastuullisia. Ihminen mieluusti haluaa olla vapaa – myös kaikesta vastuusta. Tosiasiassa kaikkeen vapauteen liittyy aina täysimääräinen vastuu. Jokaisella valinnalla on omat, vääjäämättömät seurauksensa. Meidän on valittava mihin junaan nousemme – valitsemmeko ahtaan portin ja kaidan tien vai leveän portin ja lavean tien. Lopulta juna vie vääjäämättömästi perille määränpäähänsä.

Ahdas portti on Jeesus. Hän on myös kaita tie, joka vie elämään. Laveaa porttia ja tietä on kaikki muu. Vain Jeesuksessa on pelastus ja elämä – ei islamissa, ei itämaisessa uskonnollisuudessa,
ei ateismissa, ei humanismissa, ei materialismissa, ei tieteessä, ei mediassa, ei Hollywoodissa.

Pelottavinta on se, että meillä on vapaus ja valta valita oma iankaikkinen kohtalomme. Jumala on omalta puoleltaan ilmaissut tahtonsa sanoin ja teoin: hän tahtoo ottaa meidät pelastavan rakkautensa syleilyyn. Siihen hän ei kuitenkaan rakkaudessaan voi meitä pakottaa. Niinpä hän antaa valita, joko elämän tai kuoleman.

Siksi on perustelua sanoa, että suurin vihollisemme on meissä asuva synti, ts. oma turmeltunut minämme. Me voimme valita osaksemme ikuisen tuhon. Sitä ei tahdo Jumala. Eikä siihen kykene pakottamaan edes saatana. Kyseessä on puhtaasti Jumalan ja ihmisen välinen suhde. Jumalan valinta on armo, rakkaus ja elämä. Jumalan näkökulmasta aivan liian harva valitsee elämän.

Tervettä itserakkautta on valita elämä Jumalan yhteydessä. Vain silloin voimme rakastaa lähimmäistä ja Luojaamme. Tästä valinnasta muotoutuu ajallisen ja ikuisen elämämme perusta.
Se, mitä sille rakennamme, kantaa iankaikkisuuteen tai johtaa kaiken romahtamiseen. Tästä kertoo Vuorisaarnan lopussa oleva kertomus kahdesta rakentajasta. Toinen oli viisas, mutta toinen oli äärimmäisen tyhmä.

Vain Jumalassa olemme turvassa elämämme pahimmalta viholliselta, omalta syntiseltä luonnoltamme. On tärkeää antaa todellinen hallintavalta hänelle, joka yksin on rakkaus, pyhä ja hyvä. Eikö silloin olisi turvallista elää luottavaisin mielin? Tuskin haluaisimme kuninkaaksemme yhtäkään oman aikamme pahaa diktaattoria?

Jeesus on Hyvä Paimen, joka osoittaa rakkautensa kuolemalla puolestamme ja elämällä joka hetki kanssamme Pyhässä Hengessä. Hän opastaa meitä Sanansa sauvalla.

Jumalan on kaiken elämän ja ihmisen Luoja. Hän tietää, mikä on parasta. Hän tietää, mitä seuraa mistäkin valinnasta. Hän tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Hän tuntee meidät paremmin kuin me tunnemme itsemme. Jumala on elämän ja ihmisen ylivoimainen, ainut pätevä ja luotettava asiantuntija. Hänen on kaikki valta, voima ja kunnia.

Jumalan kämmenellä, ei pelkää ihminen. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.