Uudenvuoden päivä: Jeesuksen nimessä

EVANKELIUMI (2017): Joh. 14: 12-14 

Jeesus sanoo:
”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.”

Teema: Jeeesuksen nimessä!

 

 

JOULUN JA JOULUEVANKELIUMIN JÄLKEEN

Saarna Uudenvuodenpäivänä 1.1.2016
Kankaanpään kirkossa
Keijo Rainerma

 

Tuttu jouluevankeliumi Luukkaan mukaan (2:20) päättyi: ”Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.  Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.”

Palattiin takaisin arkeen, mutta ei enää vanhaan, sillä jotakin merkittävää oli nyt uutta ja toisin.  Ihmisen hapuilu kohti Jumalaa ja hyvää ei onnistunut. Mutta Jumala ylitti kuilun ja tuli luoksemme.  Jumala on kanssamme ja nyt meillä on tie Jumalan taivaaseen. Siksi kiitos ja ylistys. ”Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.”  Näin varma ja luotettava on Jumalan sana.

Nyt on kahdeksas päivä joulusta laskien. 25.12 ei ollut kenenkään nimipäivä, vaan oli Jeesuksen syntymäpäivä. Tänäänkään 1.1. ei ole kenenkään nimipäivä, koska on Jeesus-nimen päivä.  Aloitamme uuden vuoden Jeesuksen nimessä.  ”On yksi nimi ylitse muiden”, sanoo lauluntekijä.

Päivän evankeliumi (2016) on yksi jae välittömästi jouluevankeliumin jälkeen Luukas 2:21:

”Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.”

 

Jeesuksen kahdeksas päivä 

Raamatun kaksi ensimmäistä lukua kuvaavat maailman ja ihmisen synnyn ja alun. Jumalan luomistyönä kaikki oli hyvää ja kaunista. 1 Mooses 3–11 luvut kertovat ihmisen lankeemuksen ja sen seurauksena, kuinka Jumalan hyvään ja kauniiseen maailmaan tuli paha.  Nuo luvut selittävät, miksi maailmamme on sellainen kuin se on. Niin paljon hyvää on jäljellä, että voi tunnistaa Jumalan käden jäljen, mutta niin paljon on pahaa, että pahan todellisuus on empiirisesti todistettavissa ja se on vastaansanomaton.

Sitten tulee 1 Mooseksen kirjan 12. luku. Sen alkujakeet 12:1-3 ovat käännekohta ihmiskunnan historiassa: Jumala ottaa käyttöönsä inhimilliset sanat ja puhuu ihmiselle, ilmoittaa tahtonsa ja suunnitelmansa. Jumala tekee näin valitsemalleen miehelle nimeltä Aabraham (noin 2000 eKr.). Jumala valitsee kansan, mutta lupaa, että sen kansan kautta tulee siunaus kaikille kansoille. Sen jälkeen valitun kansan elämästä tulee Vanhan testamentin kuvaama suuri valmistelu sitä hetkeä varten, jolloin suuri siunaus annetaan kaikille.

Viisi lukua myöhemmin Jumala antaa ympärileikkauksen: ”Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen… Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen.” (1 Moos 17:12, 13). Ympärileikkaus ei ole ikuinen, mutta ikuinen on Jumalan liitto. Ympärileikkaus oli ulkonainen tuntomerkki, josta Jumalan kansa tunnettiin erotuksena muista kansoista. Ympärileikkaus oli merkkinä Jeesukseen asti. Jeesus antoi uuden merkin: nyt Jumalan kansan tuntomerkkinä on kaste yhtenä ja kertakaikkisena ja ehtoollinen Jumalan kansan yhä uudestaan kokoavana armovälineenä.

Ympärileikkauksessa isä antoi pojalle nimen ja tunnustautui pojan isäksi. Niinpä Luukas kertoo myöhemmin (3:23): ”Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä.  Hän oli – näin luultiin – Joosefin poika.”

Toinen Isä tunnusti Jeesuksen omakseen, kun Jeesuksen saaman kasteen yhteydessä kuului taivaasta tämä ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” (Matt 3:17). Taivaallisen Isän tunnustaminen toistuu kirkastusvuorella: ”Pilvestä kuului ääni: Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” (Luuk 9:35).

Kun Luukas kirjoitti, että Joosefia luultiin Jeesuksen isäksi, hän innostui jatkamaan, että Joosefin isä oli Eeli, Eelin isä Mattat jne. Luukas jatkoi Jeesuksen sukupuuta aina Aadamiin saakka ja päätti luettelon siihen, että Aadamin isä oli Jumala. Tämä Aadam lankesi, mutta Jeesus on toinen Aadam, joka oli synnitön. Ensimmäisen Aadamin lankeemuksen vuoksi tuli kuolema kaikkien osaksi, mutta toisessa Aadamissa eli Jeesuksessa tuli elämä kaikille (1 Kor 15:22).

 

Jumalan nimi

Nimi herättää mielikuvan ja tuo teot läsnäolevaksi. Jos sanon esimerkiksi Ludvig van Beethoven, Adolf Hitler, äiti Teresa, Tauno Palo, Urho Kekkonen, Kimi Räikkönen, niin mitä tulee mieleenne?

Kun joku mainitsee Jumalan nimen, ei synny vain mielikuvaa, vaan Jumala on läsnä. Jumala antoi nimensä ja osoitteensa.  ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.” (1. käsky).  Hän sanoi myös: ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.” (Jes 57:15). Kun tiedämme nimen ja osoitteen, on yhteydenpito mahdollinen.

Kun oikea profeetta sanoi, ”näin sanoo Herra”, Jumala itse puhui.  Kun kristityt kokoontuvat Jeesuksen nimessä, Jeesus itse on heidän keskellään.

Raamatussa on useita nimiä Jumalasta: Pyhä, Kaikkivaltias jne. Kun Jumala kutsui Mooseksen johtamaan kansan pois Egyptin orjuudesta Luvattuun maahan, kysyi Mooses, keneltä sanon terveiset, kenen sanon lähettäneen minut? Jumala vastasi: ”Sano heille, ”Minä Olen” lähetti sinut. (2 Moos 3:14,15). ”Minä olen” on hepreankielessä ”Jahve”.

Jumalan nimi on niin tärkeä ja pyhä, että 2. käsky varoittaa meitä: ”Älä lausu turhaan Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka lausuu hänen nimensä turhaan.” Isä meidän -rukouksessa Jeesus opetti rukoilemaan: ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi.”

Juutalaiset varoivat Jahve-nimen turhaa lausumista niin visusti, etteivät sanoneet sitä ollenkaan, vaan korvasivat sen sanalla Adonai, Herra.  Koska hepreankielessä kirjoitetaan vain konsonantit, syntyi tekstissä sekaannusta, jonka tuloksena on nimi ”Jehova”. Jumalan nimen väärää lausumista oli, jos syytetty rikoksessa (jota ei kyetty selvittämään) puhdistusvalassaan vannoi valheellisesti Jumalan nimeen. Jumalan nimen väärin käyttämistä on myös noituminen ja magia. Meille rippikoulusta on jäänyt mieleen Jumalan nimen turhana lausumisena kiroileminen ja sadattelu.

Mutta Jumala on antanut nimensä ja käskynsä siksi, että Hänen nimeään käytetään oikein. Oikein käytämme, kun Jumalan nimeä rukoilemme, kiitämme ja ylistämme. Saamme puhua Jumalalle ja Jumalasta. Jumalasta, äärettömästä ja ikiaikaisesta, voi puhua, koska Hän itse on ilmoittanut itsestään ihmissanoin ja koska Hän tuli ihmiseksi Kristuksessa.

Jos mietit, ketä rukoilen, Jumalaa, Jeesusta vai Pyhää Henkeä, voit rukoilla kolmesta persoonasta ketä vain. Taivaallinen ohjaus oikeaan osoitteeseen kyllä toimii.

 

Jeesus-nimi

”Sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” (Matt 1:21). Nimi Jeesus on kreikkalainen muoto hepreankielisestä nimestä Joosua, joka merkitsee ”Jumala pelastaa”. Kreikkalaisperäinen nimi Kristus merkitsee ”(Pyhällä Hengellä) voideltu”, Messias. Nyt Jeesus sai tämän nimen, jonka enkeli oli ilmoittanut jo ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Koska nimi Jeesus merkitsee paitsi pelastajaa, myös ”vapauttajaa ja avaraan paikkaan asettajaa”, on meidän kielessämme Jeesuksella kaunis nimi-ilmaisu Vapahtaja.

Sellainen, joka näkee synnin todellisuuden maailmassa ja ennen muuta itsessään ja synnin vakavat seuraukset, tarttuu tähän tarjottuun pelastukseen ja vapahdukseen. Raamatussa on hänelle suurenmoinen lupaus: ”Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.” (Apt 2:21). Kun kysymme ja huudamme apua ja pelastusta, on hyvä tietää, että sitä on meille tarjolla.

Ilmoitukseen hengellisistä tilaisuuksista oli merkitty otsikoksi ”Jeesus on vastaus”. Joku oli lisännyt tekstiin kysymyksen: ”Anteeksi, mikä olikaan kysymys?” Joku kenties kysyy: Jos Jeesus on pelastaja, mihin ihminen tarvitsee pelastusta? Samalla kuitenkin maailman pahuus, katastrofit, itse kuolema ja toivottomuus lyövät kasvoille ja pakottavat kysymään, voiko ihminen sittenkään pelastaa itseään ja maailmaa.

 

Pelastuminen maallistumisesta ja sen seurauksista

Kun emme rukoile Jeesusta ja kun kadotamme Jeesus-nimen, sitä sanotaan maallistumiseksi.  Kun pilkkaamme Jeesuksen nimeä, sitä sanotaan jumalattomuudeksi. Maallistuminen on sitä, että kadotetaan Jumala. Silloin tulevat epäjumalat. Jeesus-nimen tilalle tulevat muut nimet.  Jos Jumalaa, tuonpuoleista ja viimeistä tuomiota ei ole, vastuu sulaa, ihminen on vastuussa vain itselleen.

Maallistumisella on seurauksensa:

  • Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien heikentyminen. Niitä on nimittäin vaikeaa perustella ilman Jumalaa. Maallistunut kulttuuri ei kykene perustelemaan eroa ihmisen ja eläimen välillä. Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien murenemisen kokevat ensin heikoimmat, lapset, vammaiset ja vanhukset. Sitten tulevat muut.  Maallistuminen korottaa päättävää eliittiä.
  • Historia osoittaa, ettei ihmisen pahuutta voida poistaa. Sitä voi kuitenkin rajoittaa. Maallistumisen ja ateismin voima on pahuuden rajoittamisessa osoittautunut heikoksi. Se, joka kieltää Jumalan, kiistää pian myös tiedon hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Kun Jumala lakkaa olemasta Isä, lakkaa toinen ihminen olemasta lähimmäinen. Maallistuminen kutistaa itsekritiikin, itsepetos kasvaa ja ilman oman pahuutensa rehellistä kohtaamista ihminen menee pidemmälle pahuudessa.  Tosi oopiumia kansalle on se, ettei Jumalaa, tuonpuoleisuutta ja tuomiota ole.

Koska Jumala on tullut ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, joka oli täysi Jumala ja täysi ihminen jo sikiämisestään saakka, ihmisellä on ehdoton oikeus elämään sen kaikissa vaiheissa.

Evankeliumi, Jumalan hyvä uutinen Pelastajasta, ei muuta ihmistä hyväksi, mutta rohkaisee tunnustamaan vääryytensä, ottamaan vastaan Jeesus-nimessä sovituksen ja pelastuksen ja synnyttää myötätunnon ja armollisuuden lähimmäistä kohtaan.

Ole aivan varma aina: Sinulla on pelastaja. Rukoile Jeesus-nimeä avuksesi. Jumala ei hylkää sinua. Hän on kanssasi.

 

Keijo Rainerma