Uskon lahja (2. paastonajan sunnuntai)

2. Paastonajan sunnuntai: Uskon lahja
Halikon kirkko

 

EVANKELIUMI

Matt. 15:21-28                                        

Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi:
”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.”
Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.”

Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!”
Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.”
”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.”

Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen!
Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.

 

 

SAARNA

 

Taustatilanne

Jeesus siirtyi Tyroksen ja Sidonin seudulle, nykyisen Libanonin alueelle. Tyros ja Sidon olivat satamakaupunkeja Välimeren rannikolla. Siellä Jeesus kohtasi kanaanilaisen naisen. Kanaanilaiset olivat kansaa, joka joutui väistymään israelilaisten valloittaessa luvattua maata. Heidän kulttuurinsa, elinkeinonsa ja tapansa vaikuttivat kuitenkin israelilaisiin, jopa niin voimakkaasti, että Jumala joutui puuttumaan israelilaisten epäjumalanpalvontaan. Kanaanilaisten palvomat Asera ja Baal, hedelmällisyyden jumalat, vilahtelevat siellä täällä Vanhan testamentin sivuilla, koska israelilaisetkin erehtyivät palvelemaan näitä jumalia.

Tämän kyseisen kanaanilaisen naisen tytärtä vaivasi paha henki. Raamatun kertomuksessa mainitaan, että nainen kulki Jeesuksen ja hänen opetuslastensa perässä. Opetuslapsetkin alkoivat jo hermostua ja pyysivät Jeesusta tekemään jotakin asialle. Kanaanilainen nainen vain huusi ja huusi: ”Herra, Daavidin poika, armahda minua!” Hän kääntyi hellittämättä uudelleen ja uudelleen Jeesuksen puoleen. Oikeastaan hän noudatti, ehkäpä tietämättään, Psalmin 50 neuvoa: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut ja sinä kunnioitat minua.”

 

Jeesuksen suhtautuminen naiseen

Jeesus ei kuitenkaan tuntunut kovin innokkaalta auttamaan. Jeesuksen sanat kuulostavat jopa töykeiltä. Ensin hän vetoaa siihen, että hänet on lähetetty vain israelilaisia varten. Emme tiedä, kuuliko nainen nämä sanat vai oliko ne tarkoitettu ainoastaan opetuslapsille. Toisella kerralla Jeesus korostaa, ettei ole oikein ottaa lapsilta leipää ja heittää sitä koiranpenikoille. Nämä sanat Jeesus osoitti nimenomaan naiselle. Koira oli juutalaisten pakanoista käyttämä haukkumanimi, joten moni olisi varmasti tuollaisen kommentin saatuaan kääntynyt tiehensä.

 

Naisen suhtautuminen Jeesukseen

Nainen kuitenkin suostui uskomaan Jeesuksesta vain hyvää ja hän oli vakuuttunut siitä, että Jeesus auttaa hädässä olevaa. Niinpä hän kärsivällisesti vetoaa Jeesukseen: ”Saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia”.

Tytär parantui ja Jeesus kehui kanaanilaisen naisen uskoa: ”Suuri on sinun uskosi, nainen!” Raamatussa kerrotaan, että Jeesus kehuu kahteen otteeseen jonkun ihmisen uskoa. Kummallakin kerralla kyse on pakanakansaan kuuluvasta ihmisestä. Toisella kerralla Jeesus parantaa sadanpäällikön palvelijan ja samassa yhteydessä kehuu sadanpäällikön uskoa. Yhteistä näille kertomuksille on se, ettei kummallakaan kerralla parannettava itse ole edes paikalla. Parantamispyynnön esittäjille on selvää, että Jeesus voi vain sanomalla sanan parantaa ihmisen. Sadanpäällikkö vielä erikseen mainitsee, ettei hän ole edes sen arvoinen, että Jeesus tulisi hänen kotiinsa.

Sekä kanaanilaisen naisen että sadanpäällikön uskossa oli yhteistä se, että he kumpikin pitivät itseään vähempiarvoisina eivätkä he ylpeilleet omilla suorituksillaan. Heidän periaatteenaan oli, että ”Jeesus on suuri, minä olen pieni”. Vähän samankaltainen ajatus kuin Johannes Kastajalla oli: ”Jeesuksen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi”.

 

Mitä (vahva) usko on?

Jos kerran Jeesus kehuu näiden pakanoiden uskoa suureksi, herättää tämä kysymyksen siitä, mitä usko oikein on ja millaista on aivan erityisen suuri tai vahva usko.

Raamatusta löytyy ainakin yksi sellainen kohta, jota voisi pitää uskon määritelmänä. Heprealaiskirjeen luvussa 11 sanotaan uskosta: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Edellisessä Raamatun käännöksessä sama jae ilmaistaan näin: ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.” Sekä uudemmassa että vanhemmassa käännöksessä korostuvat luottaminen johonkin sellaiseen, mitä ei voi vielä omin silmin nähdä.

Uskoa voidaan verrata ystävyyssuhteeseen. Jos meillä on hyvä ystävä, meidän on ensinnäkin tiedettävä hänestä joitakin oleellisia tietoja: millainen hän on luonteeltaan, millaisia ominaisuuksia ja taitoja hänellä on, mistä hän pitää ja mistä hän ei pidä jne. Ystävyyssuhteeseen kuuluu myös se, että luotan ystäväni sanaan ja siihen, että hän pitää antamansa lupaukset. Ja jos ystäväni pyytää minua tekemään jotakin, niin mielelläni suostun hänen pyyntöönsä, jos se vain on mahdollisuuksien rajoissa.

Vähän samalla tavalla on uskonkin kanssa. Usko on ystävyyssuhde Jeesuksen kanssa. Jotta voisimme uskoa Jeesukseen, meidän on tiedettävä hänestä joitakin tärkeimpiä asioita: millainen hän on, mitä hän meistä ajattelee, mitä hän haluaa meidän tekevän. Raamatussa Jumala ilmoittaa itsensä meille: voimme oppia tuntemaan hänet. Kuten tavallisessakin ystävyyssuhteessa luotamme Jeesus-ystävämme antamiin lupauksiin ja hänen sanaansa. Ja kun Jeesus pyytää meitä tekemään jotakin, me mieluusti toteutamme hänen tahtonsa.

 

Pelastava usko ja armolahja

Uskosta voidaan puhua ainakin kahdessa eri merkityksessä. Voimme puhua ns. pelastavasta uskosta ja uskon armolahjasta. Pelastavasta uskosta Jeesus opettaa: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Pelastavasta uskosta ei oikein voi sanoa, että jollakulla on sitä paljon tai vähän. Ihminen on joko pelastettu tai sitten hän ei ole. Turvautuminen Jeesuksen sovitustyöhön ja syntien anteeksiantamukseen avaa taivaan portit. Pelastavassa uskossa ei ole mitään väliasteita, ihminen ei voi olla vähän pelastettu tai paljon pelastettu.

Sen sijaan Jumala on voinut antaa sinulle erityisen uskon armolahjan. Tällaisesta uskosta puhuttaessa voidaan sanoa, että jollakulla on heikko tai jollakulla toisella vahva usko. Uskon armolahjan omaava henkilö kykenee ymmärtämään tai aavistamaan, mitä Jumala tahtoo tulevaisuudessa tehdä ja hän on vakuuttunut siitä, että tämä asia tulee varmasti toteutumaan.

Ihmiset, joilla on tämä lahja, ovat usein kiinnostuneempia tulevaisuudesta kuin menneisyydestä. Heillä on luja luottamus siihen, että Jumala hallitsee tulevaisuuden. He ovat päämäärätietoisia ihmisiä ja uusia mahdollisuuksia etsiviä kristittyjä, jotka eivät kaihda esteitä ja vastoinkäymisiä.

Uskon armolahja merkitsee rohkeiden askelten ottamista Jumalaan luottaen. Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää mitään – rohkeus on sitä, että toimii pelosta huolimatta. Heidän on joskus vaikea ymmärtää vastustajia ja toisten epäilyksiä, koska heillä itsellään on niin luja luottamus siihen, että he toimivat Jumalan suunnitelman mukaisesti.

Usein nämä ihmiset myös rukoillessaan pyytävät Jumalalta suuria asioita. Uskon armolahja katsoo yli olosuhteiden Jumalan mahdollisuuksiin ja heittäytyy niiden varaan. Tällaisia uskon esikuvia mainitaan Heprealaiskirjeen luvussa 11, jo mainitun uskon määritelmän perään. Voit halutessasi perehtyä niihin tarkemmin kotona.

 

Uskon jatkumo

Selatessani vanhaa kalenteriani, löysin sen välistä lapun, johon olin kirjoittanut yhden uskoon liittyvän lauseen. Ehkäpä päätän saarnani siihen ja jätän teille pohdittavaksi, mitä tämä lause voisi tarkoittaa sinun elämässäsi.

Se kuuluu näin: ”Usko on kesken jäänyt lause, joka jatkuu teoissa ja elämässä.”

 

 

Seurakuntapastori Mari Vihinen