Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa (10. su helluntaista)

USKOLLISUUS JUMALAN LAHJOJEN HOITAMISESSA

(10. sunnuntai helluntaista)

Kaustisten kirkossa 28.7.2013
Heikki Mäki-Pesola (SRO)

 

EVANKELIUMI: Luuk 16:1-9

Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen:

”Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’

Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’

Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’”

Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”

 

 

SAARNA

Rakkaat kuulijani

Näen sieluni silmin, kuinka rikkaan isännän poskia kuumottaa kiukusta, kun hän kuuntelee kantelua omasta taloudenhoitajastaan. Isännälle on nimittäin tultu kertomaan, että taloudenhoitaja – lurjus on säälimättä tuhlannut isäntänsä varoja.

Keitä nämä kantelijat ovat, sitä meille ei kerrota. Meillä on kuitenkin lupa olettaa, että he ovat samasta kylästä olevia isännän ystäviä, joihin hän sataprosenttisesti luottaa. Myös kyläläiset luottavat isäntään ja kunnioittavat häntä. Jos näin ei olisi, he eivät olisi vaivautuneet kertomaan isännälle taloudenhoitajan väärinkäytöksistä.

”MITÄ MINÄ SINUSTA KUULEN!”

Nyt vuorostaan taloudenhoitaja seisoo isäntänsä edessä. Arvelenpa, että isännän ääni on aika suurella volyymilla. Mutta taloudenhoitaja on sen verran ovela, että hän ei ala laverrella omista toimistaan vaan vastaa suoraan kysymykseen vaikenemalla. Hänhän ei tosiasiallisesti edes tiedä, mitä hänestä on käyty kertomassa.

Hiljaisuus on täynnä jännitystä. Isäntä ajattelee, että vaikka taloudenhoitaja ei suostukaan kertomaan hänelle mitään uutta, hänellä on jo kyllin paljon luotettavaa tietoa miehen erottamiseksi. Kun kerta luottamus on mennyt, isäntä tekee pikaisen päätöksen: ”Tee tilisi toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida!” ”Tee tilisi toimistasi” ei suinkaan tarkoita sitä, että taloudenhoitajan olisi pitänyt tehdä tilinpäätös tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, vaan sitä, että hänen pitää luovuttaa heti pois kaikki tilikirjat. Käytännössä se merkitsi sitä, että mies sai potkut siltä seisomalta…. ja niin hän on nyt isäntänsä entinen edustaja. MUTTA; tilikirjat ovat vielä hänen hallussaan. Ne edustavat valtaa, kuten pian tulemme huomaaman.

MITÄ ME KIRKKOKANSANA ODOTAMME TALOUDENHOITAJAN NYT MIETTIVÄN TAI TEKEVÄN?

Eikö ensinnä tule mieleen, että nyt olisi taloudenhoitajalla väärinkäytösten tunnustamisen, niiden anteeksipyynnön ja sitten parannuksenteon paikka? Eiköhän isännältä kuitenkin löytyisi sen verran armoa ja anteeksiantoa, että asiat sovittaisiin herrasmiesten tavoin? Olihan isännän erottamispäätös kuitenkin erittäin yllättävä, jopa käsittämätön ja todennäköisesti pikaistuksissa tehty.

TALOUDENHOITAJA EI KUITENKAAN NÄE SYYTÄ ANTEEKSIPYYNTÖÖN JA ISÄNNÄN TAIVUTTAMISEEN. Hän on realisti: vaikka isäntä ottaisikin hänet takaisin, hän joutuisi peltotöihin. Niihin hommiin hänestä ole, eikä hänen niskansa taivu kerjäämiseenkään. ”Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa” kuten hän asian ilmaisee.

”MITÄ MINÄ NYT TEEN?” mies miettii kuumeisesti. Matkalla hakemaan tilikirjoja hänen vilpillisessä mielessään herää ajatus: ”Nytpäs tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.” Sen sijaan, että hänen olisi pitänyt tehdä parannus, hän päättääkin jatkaa petostaan. Hänet erotettiin suljettujen ovien takana, joten hän tietää, että erottamisesta ei tiedä vielä kukaan muu kuin hän itse ja isäntä. Toki hän sen ymmärtää, että se kaikki, mitä hän nyt aikoo tehdä isännän nimissä, on laitonta.

Mutta koska valta – tilikirjat – ovat vielä hetken hänen hallussaan, hän käynnistää nokkelan suunnitelmansa, jolla hän pelastaa itsensä ja ajallisen tulevaisuutensa. Ja niin hän kutsuu isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen ja keskustelee erikseen kummankin velallisen kanssa.

”Paljonko olet velkaa isännälleni?” hän kysyy ensimmäiseltä. ”Sata astiaa öljyä”, tämä vastaa. Taloudenhoitaja sanoo: ”Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.”

Sitten hän kysyy toiselta: ”Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?” Tämä vastaa: ”Sata tynnyriä vehnää.” Taloudenhoitaja sanoo: ”Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.”

JUONI JA SEN TOTEUTUS OVAT SUORASTAAN LOISTAVIA. Ovela taloudenhoitaja ei suinkaan mene itse velallisten luokse, vaan lähettää isännän palvelijat viemään viestin, että hän haluaa tavata velalliset. Palvelijat – totta kai – tottelevat, sillä eiväthän he todellakaan tiedä, ettei taloudenhoitaja ole enää heidän esimiehensä. ….. ja niin velalliset tulevat taloudenhoitajan konttoriin kuvitelleen, että viesti on peräisin itseltään isännältä.

Huomasithan, kuulijani, että taloudenhoitaja avasi keskustelut velallisten kanssa nerokkaasti kysymyksillä varmistaakseen, että molemmat osapuolet ovat samaa mieltä velan suuruudesta. Kulttuurissa, jossa kaikki eivät osaa lukea, tällainen suullinen kontrolli on muutenkin kunniassa.

Taloudenhoitajan terävään juoneen kuuluu myös, että velalliset kirjoittavat velkakirjaan itse uudet summat. Se on merkki siitä, että he ovat hyväksyneet muutokset.

NYT TEKEE MIELI KYSYÄ, KUINKA SUUREN SUMMAN TALOUDENHOITAJA HYVITTÄÄ VELALLISILLE. Sata astiaa öljyä maksoi noin viisisataa denaaria, joka oli maatyöläisen puolentoista vuoden palkka. Puolet siitä on siis maatyöläisen yhdeksän kuukauden palkka. Toisen velallisen saama helpotus on samaa luokkaa, joten mistään pienistä summista ei siis ole kyse.

KÄTTÄ PÄÄLLE!…… JA NIIN ONNELLISET VELALLISET MENEVÄT KOTEIHINSA KERTOMAAN HYVÄÄ UUTISTAAN. Kun uutinen leviää, koko kylä alkaa juhlia anteliasta isäntää – joka todellisuudessa ei tiedä asiasta vielä mitään – ja hänen taloudenhoitajaansa, joka kyläläisten käsityksen mukaan sai isännän tekemään velkoihin valtavat vähennykset.

EIKÖ TÄSSÄ, YSTÄVÄT, OLE AIKA MAINIO VASTAKKAIN ASETELMA, HYVÄ JA PAHA? Ensin kyläläiset ovat käyneet kantelemassa taloudenhoitajan holtittomasta ja avokätisestä asioiden hoidosta ja nyt he saavat tuon saman taloudenhoitajan kautta erittäin avokätistä vastaantuloa, tosin nyt omiin velkoihinsa. Aivan oikein Jeesus toteaakin päivän sanassa: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset.”

Näin taloudenhoitaja siis hankki väärällä rikkaudella, toisen omaisuudella, ystäviä, joiden toivoi takaavan hänen ajallisen elämänsä menestymisen. Mahdollisesti nuo ystävät järjestivät myöhemmin omilla suhteillaan hänelle taloudenhoitajan paikan jostain muualta.

KUN TALOUDENHOITAJA ON TOTEUTTANUT SUUNNITELMANSA, HÄN PALAUTTAA TILIKIRJAT, JOLLOIN ISÄNTÄ HUOMAA, ETTÄ NIIHIN ON TEHTY MUUTOKSET TUTUILLA KÄSIALOILLA.

MITÄ ISÄNTÄ VOI TEHDÄ? ENSIKSIKIN hän voisi mennä kylään ja kertoa, että taloudenhoitaja oli erotettu eikä tällä näin ollen ollut valtuuksia tehdä uusia sopimuksia. Mitä tuolloin tapahtuisi? Tapahtuisi se, että isännän anteliaisuuden kunniaksi viritetyt juhlat muuttuisivat valittajaisiksi ja isäntä saisi inhottavan miehen maineen.

TOINEN mahdollisuus on pitää suu kiinni ja nauttia armeliaan ja hyvän miehen maineesta. Tässä tapauksessa isäntä ei oikein voi heittää taloudenhoitajaa vankilaan eikä myydä tämän perhettä orjiksi, mitkä molemmat konstit isännällä olisivat muuten olleet käytössä.

Huomaatko, kuulijani, kuinka ovelasti taloudenhoitaja oli kaiken laskenut? Näissä laskelmissa hän luotti isäntänsä armeliaisuuteen – eikä pettynyt. Vertauksessa Jeesus rinnastaakin toisiinsa sen innon, mitä tämän maailman ihmiset osoittavat taloudellisten etujensa hankkimisessa tätä ohikiitävää aikaa varten, siihen intoon, JOTA USKOVIEN TULISI OSOITTAA HENGELLISISSÄ ASIOISSA saavuttaakseen iankaikkisen elämän taivaassa.

Ihmiset osaavat tänäkin päivänä lain varjolla tuottaa toisilleen menetyksiä ja itselleen etua. Huoneenhaltija voitti vääryydellä itselleen turvatun tulevaisuuden, mutta vain tämän lyhyen ajallisen matkansa ajaksi. Hän kuuluu siihen aikamme valtaeliittiin, joka ei ole niin kovin kiinnostunut siitä, kun mammonan voima loppuu, aika päättyy ja iäisyys alkaa.

Tässä suhteessa Jumalan lapsen tulee olla uskollinen ja palvella saamillaan armolahjoilla luontevasti ja pyyteettömästi sitä kaikkein vähäisintäkin läheistään, sillä samalla hän palvelee Jeesusta. Hänen onnensa ja autuutensa on siinä, kun hän kerran kuulee nuo ihanat sanat: ”Tule, sinä Isäni siunaama!”

Ystävät

Ajallinen ”sorminäppäryytemme” ei meitä pelasta. Meidät pelastaa vain usko synnit anteeksi antavaan Jeesukseen. Hän lupaa meille lahjana iankaikkisen elämän JO NYT ja taivaallisen kirkkauden silloin, kun Herran päivä tulee. Jumalan lapsen tuleekin ratkaista jokainen suuri ja pieni kysymys viime kädessä taivaallisesta päämäärästä käsin, ajatellen sitä, MIKÄ ON ELÄMÄN TÄRKEIN ASIA.

OSA TÄÄLLÄ OLEVISTA KIRKKOVIERAISTA VIETTÄÄ TÄNÄÄN RIPILLE PÄÄSYNSÄ KUUSIKYMMENTÄVUOTISJUHLAA. Hyvä niin, sillä iän karttuessa ihmisen mieli askartelee usein menneissä muistoissa, monilla juuri rippikoulumuistoissa. Korkeassa iässä edesmenneelle äidilleni juuri rippikoulumuistot tuntuivat olleen joskus elämääkin tärkeimpiä asioita. Ylpeänä hän muisti mainita jostain henkilöstä puhuttaessa, että ”Oltiin yhtaikaa rippikoulussa”.

Vieläkö te muistatte, että elämämme kallein asia on Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Tämän ajallisen varaan rakentaminen kun hyödyntää ihmistä vain pikkuriikkisen hetken. Iäisyyden varaan rakennettu kestää koko iäisyysmatkan.

Elämän arvet alkavat hiljalleen näkyä meidän matkaa tehneiden kasvoilla. Monen rippikoulukaverinkin ajallinen taival on jo päättynyt. Monen siivet ovat kärventyneet. Moni on saanut kokea Herransa matkassa olon vanhan kristikansan tavoin:

Hän lyöpi ja tukee, hän riisuu ja pukee.

Hän lymyy, vaan ilmestyy taas.

Hän tyhjentää tyhjäks ja alentaa köyhäks,

mutta tyhjän ja köyhän taas täyttääpi hän

armonsa rikkaudella…….

Taivaallinen Isä on edelleenkin valmis tulemaan oikein juosten sitä lastaan vastaan, joka haluaa palata kotiin, sillä muistathan, ystäväni, että jokaista vielä matkalla olijaa koskee edelleenkin Jumalan tarjoama armon todellisuus, se, että kompurointien ja lankeemustenkin jälkeen on lupa tarttua uskossa kasteen lahjaan ja sen sisältämään uudelleen alkamisen lupaukseen.

Kasteen ja uskon kautta emme ole vain Kristuksen omia, hänen seuraajiaan, vaan samalla olemme Kristuksessa, hän meissä ja me hänessä. – Jo kuusikymmentä vuotta sitten tekin, juhliva rippikoulujoukko, saitte silloisella joukolla, vasta konfirmoituneina, polvistua ensi kertaa Herran armopöytään ja uudistaa tuon ihmeellisen Kristuksen olemassaolon teissä.

Tuo sama Jeesus on tänäänkin läsnä itse valmistamassaan armopöydässään. Sinne syntien sovituksen, armon ja anteeksiantamuksen lähteelle hän odottaa tänäänkin meitä jokaista.

KALLIISTI LUNASTETTU KUULIJANI

Jeesuksen tämänpäiväisen vertauksen viesti on selvä: mammona ei pelasta ketään. Meiltä jokaiselta tullaankin kerran kysymään, miten olemme käyttäneet saamamme elämän lahjan. Meidät tullaan vaatimaan tilille sellaisista tilikirjojen merkinnöistä, joista meillä omahyväisillä ihmisillä on vain kalpea aavistus. Silloin ihmisen turvana on ainoastaan Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa.

Sillä, joka täällä ajassa on turvannut syntiensä Sovittajaan, Herraan Jeesukseen Kristukseen, ei olekaan mitään hätää. Jeesus tulee ja ottaa täällä ajassa syntinsä tunnustaneen ja ne anteeksi uskoneen velkakirjat ja kuittaa ne – ei vain osittain, vaan täysin maksetuiksi. Samalla hän ottaa omansa mukaan iäisiin asuntoihin Jumalan taivaaseen.

Haluathan sinäkin olla mukana tässä joukossa?

Aamen.

 

Heikki Mäki-Pesola