Rukous ja usko (2. paastonajan sunnuntai)

RUKOUS JA USKO (2. paastonajan sunnuntai)

 

EVANKELIUMI

Matt 15:21-28

Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi:
”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.”
Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.”

Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!”
Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.”
”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.”

Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen!
Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.

 

 

SAARNA

 

Kummallinen kohtaaminen

Tämä kertomus Jeesuksen ja kanaanilaisen naisen kohtaamisesta herättää aina ihmetystä. Miksi ihmeessä Jeesus kohtelee tätä naista niin alentavasti, että hänen pitää suorastaan ryömiä Jeesuksen jalkojen juuressa? Eihän Jeesus ole aiemminkaan pelännyt rikkoa kulttuurisia ja uskonnollisia tapoja.

Eräs Lähi-idän kulttuurin tutkija on antanut tapahtumien kululle varsin uskottavan selityksen. Jeesuksen tarkoituksena oli kouluttaa opetuslapsia, vahvistaa naisen uskoa ja tehdä hänestä esikuva juutalaisille.

Juutalaisten tapojen mukaan mies ei saa puhua tuntemattomalle naiselle, varsinkaan pakanalle. Tällä kertaa Jeesus noudattaakin näitä tapoja. Hän ei sano mitään naiselle, vaikka tämä kulkee huutaen ja anellen perässä. Jeesus testaa opetuslasten sietokykyä. Katsokaapa pojjaat, mitä tapahtuu, kun noudatamme teidän pinttyneitä, vääriä asenteita! Naista ei mukamas saa auttaa, koska te olette niin pyhiä juutalaisia. Nainen ei saa apua ja kulkee hellittämättä perässä ja huutaa suuressa hädässään. Katsokaa mihin tämä johtaa!

Tapahtuma etenee ja Jeesus edelleen mukailee juutalaisia tapoja. Hän puhuttelee naista koiraksi juutalaisen tavan mukaan. Tosin hän lieventää sitä käyttämällä koiranpentua kuvaavaa sanaa. Jeesus vastaa torjuvasti ja on jatkavinaan matkaa. Opetuslapset seuraavat tapahtumaa vieressä.

Nainen takertuu hellittämättömästi Jeesukseen. Jeesus pysähtyy ja katsoo opetuslapsiinsa kysyvästi: No pojjaat, mitä tehdään? Jätetäänkö nainen heitteille ”hyvän” juutalaisen tavan mukaan vai…? Opetuslapset painavat hiljaa päänsä alas.

Silloin Jeesus räväyttää hätkähdyttävän ylistyksen naisesta: Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot. Sillä hetkellä tytär parani.

On erittäin tärkeää huomata, että Jeesus ei kertaakaan yhdessäkään neljässä evankeliumikirjassa kehu juutalaisia heidän suuresta uskosta. Sen sijaan hän kehuu pakanoita, kun he uskovat Israelin pyhään Jumalaan ja kunnioittavat hänen lähettämäänsä Messiasta. Epäjumalanpalveluksesta Jeesus ei kehu vaan elävästä uskosta tosi Jumalaa kohtaan.

Nyt Jeesus nostaa halveksitun pakanan, vieläpä naisen uskon esimerkiksi! Katsopaaka pojjaat, näin teidänkin pitäisi uskoa! Hellittämättömästi, kunnioittavasti, nöyrästi, Messiaaseen turvatuen.

Ei Jeesus muutenkaan turhaan ollut käymässä Tyroksen ja Sidonin seudulla, joka oli lähes kokonaan pakana-aluetta. Ei hän tehnyt kunniakierrosta ja sanonut: Katsokaapa pakanakoirat, tässä menee juutalaisten Messias. En minä teitä aio auttaa edes sormenpäälläni. Lälläl, lälläl, lää!

Tietysti Jeesus oli tullut osoittamaan Jumalan ihmeellistä armoa ja rakkautta kaikkia kansoja kohtaan, nyt malliksi Tyyrossa ja Sidonissa. Vaikka hänen tehtävänsä ensimmäinen vaihe keskittyi juutalaisiin, hänen varsinainen päämääränsä oli tuoda pelastus kaikille kansoille ja olla koko maailman Vapahtaja. Siksi hän oli käymässä tuolla alueella ja myös siksi, että hän halusi valmistella opetuslapsia, tulevia apostoleita yli rajojen käyvään missioon: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni!

Näin Jumala auttaa, kasvattaa ja kylvää uuden kasvun siemeniä meidän sydämiimme. Väärät asenteet, jotka perustuvat itsekkyyteen, saavat väistyä. Tilalle saa tulla Jumalan suvereeni, kaikkia koskettava rakkaus ja armo. Ja oli varmaan aika kovaa nöyryyskoulua opetuslapsille jatkaa matkaa ja pitää pakananaista tosi uskon esikuvana…

Kaikki tämä jäi heidän sydämiinsä ja jääköön se myös meidän sydämiinsä.

 

Kummallisia kohtaamisia

Entä minkälaisia kohtaamisia mahtuu meidän elämämme polulle? Ketkä ovat tärkeitä ihmisiä? Keiden kanssa kuuluu jutella ja ketkä kannattaa kiertää kauempaa? Onko elämänpiirimme ahdas vai avara? Onko pinttyneiden tapojemme ja asenteidemme takana itsekkyyttä ja ylpeyttä? Verhoammeko ne jonkin ideologian, yhteiskunnallisen aseman, uskonnon tai jonkin muun verhon taakse. Onpa tosi kristittyjenkin piirissä porukoita, jotka ajattelevat, että pelastus kuuluu vain heille, vaikka monet muutkin yhtä lailla uskovat Jeesukseen ja Raamattuun.

Etenkin näin pakolaiskriisin aikaan keskustelu käy kuumana ja monien sydänten asenteet ovat tulleet hyvin julkisiksi. On ehdottomia vastustajia ja kannattajia. On välinpitämättömiä ja on niitä, jotka yrittävät jotain tehdä asian hyväksi. Jotkut pitävät ratkaisua yksinkertaisena (kyllä tai ei), vaikka tilanne on erittäin monisyinen.

Selvää lienee, että pakolaisia ei tule kohdella kaltoin heidän erilaisen kulttuurin eikä uskonnonkaan tähden. Sitähän Jeesus tässä yritti opettaa. Toisaalta, Jeesus ei lähettänyt avointa kutsua: tulkaa tänne Israeliin kaikki ja saatte hyvän pitopalvelun. Hän meni itse heidän luokseen ja auttoi heitä paikanpäällä. Kanaanilainen nainen ei koskaan tulisi hyväksytyksi juutalaisten parissa. Se oli elävää realismia. Hänen oli parempi asua omassa kodissaan. Joka tapauksessa Jeesuksen päämäärä oli selvä: tätä naista piti auttaa. Kenties juuri hänen vuokseen Jeesus patikoi jalkaisin parin viikon reissun Tyyroon ja Sidonin seudulle.

Entä miten suhtaudumme lähetystyöhön? Onko se vähän sellaista turhaa harrastelua? Vai onko se kristillisen rakkauden ja uskon ydintä? Miten me olemme siinä mukana – itse lähtemässä ”Tyyroon ja Sidoniin” tai lähettämässä muita – heitä tukien ja rohkaisten?

 

Kohtaaminen Jeesuksen kanssa

Mekin olemme pakanoita, siis ei-juutalaisia. Evankeliumi on tullut tänne kaukaiseen Suomeenkin. Saatamme luulla, että Suomi on jotenkin tärkeä ja keskeinen maa, mutta tosiasiassa olemme maailman laidalla, aivan syrjässä.

Monet juutalaiset ylenkatsoivat Jeesuksen. Hän ei kelvannut heille Messiaaksi ja siksi Jeesus naulittiin ristille – yhteisvoimin pakanoiden eli roomalaisten sotilaiden kanssa. Monille Jeesus on kelvannut ja siksi he ovat saaneet mittaamattoman lahjan: iankaikkisen elämän.

Jumala tulee sinun luoksesi Kristuksessa Jeesuksessa. Sitä et pääse pakoon. Hän lähestyy meitä joka puolelta, rakkaudessa. Saatat olla kanaanilaisen naisen tavoin suuressa hädässä joko itsesi tai jonkun läheisesi puolesta. Sinun hätäsi on huomattu. Sinun rukouksesi on kuultu.

Mutta oletko aivan tosissasi? Käännätkö heti selkäsi Jumalalle ja jatkat omia polkujasi, kun olet saanut avun hätääsi? Mikäli tämä on aikomuksesi, Jeesus jatkaa matkaansa ja katsoo sinua. Jumala ei anna meille sellaisia pikavoittoja, jotka pitävät meidät kaukana Jumalasta ja pelastuksesta. Hän tahtoo sitoa meidät itseensä, jotta saisimme jotain mittaamattoman paljon parempaa ja suurempaa kuin se, mitä sinä edes pyydät. Useimmiten pyydämme ja toivomme jotain ajallisen elämän hetkellistä helpotusta, kun taas Jumala tahtoo antaa ikuisen, täydellisen elämän.

Toisinaan on meille parempi, että kuljemme ahdistuksesta toiseen, mutta lopulta pääsemme taivaaseen. Toisinaan Jumala näkee mahdolliseksi antaa meille ajallisen avun. Saamme pyytää ja anoa kuten kanaanilainen nainen. Saamme luottaa siihen, että Jumala antaa meille parhaan vastauksen.

Mitä kanaanilainen nainen opettaa meille? Hellittämätöntä uskoa ja Jeesuksessa kiinni riippumista – häpeästä välittämättä. Moni suomalainen häpeää puhua uskonasioista tai varsinkaan tunnustaa joskus vakavasti miettimästä näitä asioita. Nainen ei hävennyt. Hän julkisti uskonsa ja polvistui Herran eteen.

Mutta sanonpa sinulle: elämä Jumalan yhteydessä, Jeesuksen seurassa on parasta, mitä ikinä voimme kokea. Jos et näin ole vielä kokenut, nyt on aika! Heitä väärät luulosi romukoppaan ja tule henkilökohtaisesti tuntemaan Jumala Jeesuksen kautta. Hän on Rakkaus, Elämä, Hyvyys, Oikeus, Totuus, Armo, jne. jne.

Polvistu Jeesuksen eteen kotonasi, kirkossa, kadulla, tai missä tahansa olet. Turvaudu häneen ja saat ajallisen ja ikuisen elämän turvan.

 

Kohtaaminen Israelin kanssa

Jeesus oli ja on juutalainen mies. Varmastikin pakanoiden ja juutalaisten keskinäinen vastenmielisyys oli molemminpuolista. Ei ollut helppoa polvistua juutalaisen edessä kaikkien pakanaystävien silmissä.

Me helposti unohdamme kristillisyyden ja Jeesuksen juutalaiset juuret. Oikeastaan kaikki kumpuaa siitä, mitä Jumala ensin antoi juutalaisille: Raamattu, temppeli, pappeus, syntiuhri, pyhä elämä, Jumalan kansalaisuus, Messias eli Kristus, uusi liitto, Pyhän Hengen vuodatus, jne.

Olemme mittaamattomassa velassa. Meidän tulee kunnioittaa ja rakastaa kansaa, jonka Jumala on valinnut. Se on hänen silmäteränsä. Jumala lupasi Aabrahamille: joka siunaa Israelia, saa siunauksen; joka kiroaa, tulee itse kirotuksi.

Israel on uppiniskainen kansa, joka on maksanut siitä enemmän kuin mikään muu kansa. He menettivät oman valtionsa ja temppelin lähes 2000 vuoden ajaksi. Heitä on vainottu äärimmäisellä tavalla. Meidän tehtävä ei lisätä tätä taakkaa vaan siunata ja auttaa – kohti Kristusta, Messiasta.

Ystävyys ja Israelin siunaaminen ei tarkoita, että hyväksyisimme Israelin kaikki toimet. On turha luulla, että me suomalaiset olisimme yhtään sen parempia. Ajattelepa vaikka 600 000 aborttia. Siunaaminen tarkoittaa, että vahvistamme ja tuemme sitä hyvää, mitä Jumala haluaa heissä vaikuttaa. Siksi meidän ei tule sitä kirota eikä liittyä Israelin vihaajiin. Niitä riittää ilman meitäkin.

Israelille kuuluu sen oma maa – koska Jumala on sen sille mitannut. Tuo maa on vain 1 % Lähi-idän pinta-alasta. Arabeille jää 99 %. Eikö se riitä? Eikö Jumala ole oikeudenmukainen? Pitääkö Venäjän opettaa meitä suomalaisia oman itsenäisyyden, maan ja identiteetin arvosta? Siperia opettaa, sanotaan. Toivottavasti emme tarvitse tuota opetusta.

 

Kohtaaminen taivaan kanssa

Olemme matkalla kohti taivasta. Saamme kohdata taivaan jo maan päällä Jeesuksessa Kristuksessa. Jos emme vielä tiedä, minne olemme matkalla, nyt on korkea aika löytää tarkoitus.

Kanaanilaisen naisen tytär tuli terveeksi. Se oli armoa armon päälle ja esimakua tulevasta. Kun kuljemme Jeesuksen seurassa, mekin tulemme terveiksi – jos emme maan päällä, niin taivaassa. Täällä kohtaamme vielä monia ahdistuksia, vaikeuksia, sairautta ja kuolemaa. Mutta emme enää yksin vaan yhdessä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Hän on kanssamme. Hän kantaa meitä silloin kun emme itse jaksa. Hän pitää meistä huolen aurinkoisina ja pilvisinä päivinä, myös pahimman myrskyn keskellä. Hän vie perille kotiin.

Suurta on turvautua Jeesukseen ja saada iankaikkinen elämä.

 

Rukous:

Kiitos Jeesus, että tulet lähelle minua.
Valmistele minua niin, että suostun ottamaan vastaan parhaan apusi.

Tule minulle elämän mittaiseksi Vapahtajaksi ja Herraksi.
Auta minua hädässäni. Auta läheisiäni.

Anna minulle rohkeutta tunnustaa uskoni.
Vahvista minua.

Vie perille taivaaseen.
Aamen.