Room 13 luku – 15:13 (Hartaudet 21-24)

Room 13:1-14: RAKKAUDEN LAIN PALVELUKSESSA

Kristillinen rakkaus toteutuu suhteessa Jumalaan, lähimmäiseen ja yhteiskuntaan. Kristityn tulee kunnioittaa esivaltaa ja täyttää velvollisuutensa. Jumalan rakkauden laki on paljon syvempi, suurempi ja laajempi kuin yhteiskunnallinen laki.

Paavali määrittää kristityn perussuhteen esivaltaan. Se on kunnioitus, kuuliaisuus ja velvollisuuden tunto. Esivalta edustaa Jumalaa. Tämä on pääsääntö. Raamattu kertoo myös siitä, että esivallan tulee noudattaa vastuullisesti Jumalan tahtoa. Uskova voi toimia laillisessa oppositiossa ja harjoittaa kansalaistottelemattomuutta, kun esivalta vaatii tekemään pahaa tai estää hyvää.

Lähtökohta on, että esivalta on Jumalan palvelija ja edustaja. Siksi esivallalla on oikeus miekkaan eli se saa käyttää pakkovaltaa pahan hillitsemiseksi. Sama pätee puolustusvoimiin. Jokaisella kansalla on oikeus puolustaa maataan, mutta ei käydä valloitussotia. Ulkovalloilla on kuitenkin syytä pysäyttää kansanmurhat eikä vain katsella toimettomana sivusta.

Paavalin opetus esivallasta on hätkähdyttävä, kun ottaa huomioon yhteiskunnan, jossa hän eli. Julmaa Rooman valtakuntaa hallitsi keisari Nero. Hallinto oli korruptoitunutta ja moraali epäkristillistä. Vaikka aluksi Nero toimi melko säällisesti, loppua kohden hänestä tuli mielipuoli tyranni. Nero poltti kristittyjä ja syytti heitä Rooman palosta, jonka hän oli itse sytyttänyt.

Miten kristitty voi elää tällaisen keskellä! Sisimmässään kristitty tietysti kauhistuu, mutta ulkonaisesti hän joutuu alistumaan. Kristinusko ei ole väkivaltainen kapinaliike. Se tavoittelee sydänten vallankumousta, joka muuttaa yhteiskunnan rauhanomaisesti.

Siksi Raamattu ei kumonnut orjuuttakaan. Se olisi johtanut kammottavaan sisällissotaan, jonka orjat olisivat hävinneet. Miljoonat olisivat kuolleet ja orjien tilanne olisi mennyt pahemmaksi. Sen sijaan Jumala muutti orjuuden sisällön paljon inhimillisemmäksi. Paavali kehotti ottamaan karanneen orjan takaisin ja kohtelemaan häntä kuin veljeään, kuin jopa itseään Paavalia (Filemonin kirje). Missä siis on orjuus? Moni nykyajan ihminen on tosiasiassa orja: velkaorja, materialismin orja, alkoholismin orja, synnin orja. Ihminen on sisäisesti vapaa, kun hän on Kristuksessa – riippumatta olosuhteista.

Muutosvoima kohti parempaa kumpuaa Jumalan rakkaudesta, jota pyhä laki ilmentää. Kymmenen käskyä ja muut moraalisäännöt kertovat, mitä rakkaus on käytännössä. Kristittyinä olemme vapaita lain tuomiosta, mutta emme sen sisältämästä rakkaudesta. Kristus jatkaa yhä sen täyttämistä kauttamme. Siksi tässäkin Roomalaiskirjeen luvussa on monia kehotuksia rakkauteen.

Jotta olisimme Jumalan ja yhteiskunnan kelpo kansalaisia, meidän tulee pysytellä valveilla. Aikamme on pimeä ja pimeys saa meidät väsyneiksi ja harkitsemattomiksi. Pimeydellä on todellista valtaa ja voimaa, joten sen kanssa ei kannata leikitellä. Kristus on maailman valo, joka voittaa pimeyden. Sana paljastaa vääryyden ja pahuuden, sekä johtaa armon ja rakkauden lähteille, Kristuksen luo – valoon.

Esivallan miekka kukistaa pahan.
Kristuksen rakkaus herättää hyvän.

 

 

Room 14:1-12: USKON JA MIELIPITEIDEN VAPAUS

Kristillinen kirkko on jakautunut eri suuntauksiin. Seurakuntienkin sisällä riittää erilaisia mielipiteitä aina riitaan saakka. Miten tähän pitäisi suhtautua? Missä kulkee oikean ja väärän raja?

Moderni kristillisyys sanoo: usko mihin haluat, rakenna oma uskosi, luo oma jumalasi, määritä omat arvosi, löydä oma rakkautesi. Sen sijaan Raamattu linjaa terävästi: evankeliumi on luovuttamaton ja ehdoton – Jumalan lakiakaan ei tule turhentaa. Raamatussa on hyvin vakavia varoituksia harhaopeista, joihin ei tule sortua. Me emme usko mihin tahansa vaan Raamatun Jumalaan, Kristukseen, moraaliin ja rakkauteen. Uskomme on sidottu Jumalan sanaan. Siinä Jumala ilmoittaa itsensä ja tahtonsa.

Nämä perusasiat kuuluvat kristillisen uskon luovuttamattomaan ytimeen. Tämän ytimen ympärillä on monia kehällisiä, toissijaisia asioita, joita ei ole hakattu kiveen. Ne voivat liittyä kulttuuriin, kansan tai yksilön perusluonteeseen. Ne heijastavat Jumalan luomistyön moninaisuutta ja rikkautta. Jumala ei luonut ihmisiä ja kansoja kloonaamalla kaikki samanlaisiksi. Sen sijaan hän loi sellaisen runsauden, jossa riittää valikoimaa moneksi. Puhtaimmillaan ja parhaimmillaan ne kaikki heijastavat Jumalan suuruutta.

Juuri sen tähden esimerkiksi afrikkalainen kristitty ilmaisee uskoa eri tavalla kuin suomalainen. Jumalanpalvelustyyli, musiikki, liikehdintä, äänen käyttö, rukoustapa vaihtelevat. Ruuasta, juomasta, pyhäpäivästä, pukeutumisesta, asepalveluksesta, musiikista, elokuvista, netistä, peleistä on uskovilla erilaisia mielipiteitä. Yhdet kieltävät ankarasti, toiset rajoittavat jossain määrin, kolmannet ovat sallivia.

Monessa asiassa kohtuus on hyvä ohje. Hyväkin voi muuttua huonoksi, jos sitä on liikaa. Sokeri ja suola ovat tarpeen, mutta oikeassa määrässä ja oikean laatuisena. Tämä pätee moneen. Elokuvat, maalliset laulut, pelit, televisio, netti eivät sinällään ole huonoja asioita. Sisältö ja määrä ratkaisevat. Huono juoma ei tee juomalasista huonoa. Sen sijaan, että kiellämme juomalasit, kannattaa vaihtaa juomaa. Lasiin ei kannata kaataa yli reunojen. Sekin on tyhmää. Jumala antoi meille järjen, jotta käyttäisimme sitä. Jotta järkemme toimii oikein, tarvitsemme Sanan valoa ja Pyhän Hengen antamaa viisautta.

Paavali opettaa pitämään kiinni uskon ytimistä, sillä niiden varassa on elämämme. Ne ovat kuin happi, vesi ja perusravinto. Ilman niitä kuolemme. Samalla Paavali kehottaa antamaan reilusti tilaa erilaisille mielipiteille. Terveessä yhteisössä onkin tilaa hengittää ja olla oma itsensä. Sairaassa yhteisössä on ahdasta ja tukahduttavaa. Monet herätysliikkeet kompastuvat, kun ne tekevät mielipideasioista ihmisiä rajaavia sääntöjä ja uskon mittareita. Näin syntyy farisealaista ulkokultaisuutta ja lakihenkisyyttä. Ihmisten tekemiä pikkunäppäriä sääntöjä on helpompi seurata kuin elää rakkaudessa ja totuudessa.

On rikkautta, että saamme olla montaa mieltä. Niissä on erilaisia näkökulmia samaan asiaan. Ne tuovat syvyyttä ja laajuutta. Ne opettavat ihmisyydestä ja jotain Jumalastakin. Samalla tarvitsemme perustaksi lujan peruskallion, joka ei muutu eikä horju tuulessa, auringonpaahteessa eikä kovassakaan myrskyssä.

Sitoudu ja luota rakastavaan, pyhään Jumalaan.
Iloitse hänen monipuolisesta, rikkaasta luomistyöstä.

 

Room 14:13-23: MIELIPIDEVIIDAKON PELISÄÄNNÖT

Nykyajan some-maailma on karu villiviidakko. Siellä runtataan ihmisiä eläinten lailla. Seurakuntaan moinen ei sovi. Yksilönvapauttamme rajoittaa yhteisöllinen rakkaus. Me olemme ihmisiä, emme raivotautisia eläimiä.

Paavali antaa selvät pelisäännöt. Ne olisivat tarpeen sosiaalisessa mediassakin. Uskon ytimet on ankkuroitu Raamattuun. On hyvä, että meille on annettu yhteinen perusta. Sen sijaan mielipideasioissa on aito vapaus, josta saa reilusti pitää kiinni. Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä (jae 22).

Sydämissämme olemme vapaita olemaan asioista montaakin mieltä ja elämään yksityisesti parhaalla katsomallamme tavalla. Mutta kun tulemme yhteen, astuu kuvioon rakkaus: sitä on toistemme kunnioittaminen. Rakkauteen ei kuulu tuomitseminen. Tuomiovalta kuuluu Jumalalle eikä yksilöille. Sen sijaan meidän tulee huomioida toisemme niin, että emme saata ketään kiusaukseen ja lankeemukseen.

Meidän ei tule nauttia edes viinilasillista, jos ystävämme kamppailee alkoholismin kanssa. Meidän ei tule viedä toista karismaattiseen tilaisuuteen, jos se ei hänelle sovi. Meidän ei tule väheksyä ketään siitä, pitääkö hän lauantaita tai sunnuntaita oikeana pyhäpäivänä, tai siitä, syökö hän kasviksia tai lihaa. Meidän ei tule houkutella ketään rikkomaan omaa vakaumustaan vastaan.

Vaikka olisimme kovin varmoja siitä, että olemme oikeassa ja raamatullisia, meidän ei tule rehvastella eikä arvostella toisia, jotka ajattelevat toisin. Saamme toki kertoa mielipiteemme, perustella ja käydä vuoropuhelua. Toista ei voi käännyttää. Emme voi muuttaa toista ihmistä – emme edes itseämme. Saamme luottaa siihen, että Jumala kasvattaa lastaan ajallaan ja tavallaan. Tämä on vapauttavaa.

Varsinkin riitely on repivää. Sellainen rikkoo ihmissuhteita ja seurakuntia. Riiteleviä uskovia pilkataan. Silti realismia on, että riitoja tulee. Olennaista on, että osaisimme riidellä rakentavasti ja lopuksi pääsisimme sovintoon. Asioiden loputon hautaaminen ei sekään ole oikein. Rakentava riita voi puhdistaa ilman ja johtaa hyvään ratkaisuun. Sitä koettiin mm. Jerusalemin kokouksessa, jossa pohdittiin juutalais- ja pakanataustaisten uskovien yhteiseloa seurakunnassa (Apt 15 luku).

Tärkeää on sekin, että rohkeasti puolustamme kristillisen uskon ytimiä. On asettauduttava poikkiteloin uskoa vääristäviä valheita vastaan – varsinkin kirkon ja seurakuntien sisällä. On tehtävä pesäero harhaoppeihin. Sellainen ei ole helppoa vaan tuskallista, mutta ehdottoman välttämätöntä, sillä kyse on elämästä ja kuolemasta.

Kaiken keskellä on välttämätöntä tunnistaa, mitkä ovat lopulta melko mitättömiä pikkuasioita ja mitkä keskeisiä elintoimintoja. Kun sydämissämme sykkii Kristuksen rakkaus Pyhässä Hengessä, voimme vetää päällemme riemunkirjavat juhlavaatteet tai arkiharmaat työhaalarit ja elää sulassa sovussa saman Jumalan, saman Kristuksen, saman rakkauden äärellä.

Jumalan valtakunta
on vanhurskautta, rauhaa ja iloa
Pyhässä Hengessä.

 

 

Room 15:1-13: HYVÄKSYKÄÄ TOINEN TOISENNE!

Ihmisen syvin tarve on tulla hyväksytyksi. Tämä tarve täyttyy Jumalassa, sillä hän hyväksyy meidät Kristuksen sovitustyön armossa ja rakkaudessa. Koska Jumala hyväksyy meidät, tulee meidänkin hyväksyä toisemme, varsinkin seurakunnassa!

Jumala loi ihmisen täydelliseen yhteyteen ja rakkauteen, mutta synti rikkoi kaiken. Ihminen särkyi ja turmeltui sisäisesti. Hän menetti Jumalan hyväksynnän ja terveen itsetunnon sekä riitautui toisten kanssa. Nyt maailma on täynnä hyväksyntää ja rakkautta etsiviä ihmisiä. Maailmasta näitä ei löydy kuin hetkellisesti ja pinnallisesti. Vain Kristuksen evankeliumi korjaa kaiken syvällisellä tavalla.

Kristuksessa yhteytemme Jumalaan palautuu. Kristuksen tähden Jumala hyväksyy sinut ja minut. Tästä alkaa uusi elämä. Koska syvin perustarpeemme saa täyttymyksen, alkaa sisäinen eheytyminen ja vahvistuminen, sekä ihmissuhteiden korjaantuminen. Kristityn perussanoma onkin: Meidät on hyväksytty ja me tahdomme hyväksyä toisetkin – Kristuksen armossa!

Tämä kaivattu hyvä on syvää todellisuutta, mutta syntikin on yhä karua todellisuutta. Siksi uskovat ja seurakunnat kamppailevat ristiriitojen, ylpeyden ja hyväksymättömyyden kourissa. Hyväksyminen ei ole automaattista vaan siihen pitää kasvaa. Hyväksyminen kohdistuu ihmiseen, ei hänen syntisiin tekoihin.

Hyväksyminen ei tarkoita samaa kuin suvaitsevaisuus – ainakaan jos tulkitsemme näitä sanoja Raamatun ja aikamme ihanteiden mukaisesti. Suvaitsevaisuus tarkoittaa nykyään nimenomaan pitkälti synnin ja syntisten tapojen hyväksymistä. Meidän pitäisi suvaita, jopa suosia ja ihannoida ihmisiä, jotka ryhtyvät homoiksi tai muuten rikkovat räikeästi perinteisiä kristillisiä arvoja. Etenkin kulttuurin piirissä ajatellaan, että taiteen tehtävä on rikkoa normeja – ikään kuin taide olisi vapaa moraalista ja vastuusta. Valitettavasti taiteesta on tehty yksi sielunvihollisen ase Jumalaa vastaan. On toki hyvääkin taidetta – sellaista, joka kunnioittaa oikeaa ja vahvistaa hyvää.

Kristillinen hyväksyntä kohdistuu ihmiseen. Jokainen meistä on syntinen emmekä pääse siitä kokonaan eroon tässä elämässä. Synnistä huolimatta Jumala hyväksyy syntisen ihmisen yhteyteensä, mutta vain Kristuksen sovitustyön kautta. Sovitus johtaa synnin vallan kukistamiseen ja kerran sen poistamiseen kokonaan ja täydellisesti. Ilman Kristusta Jumala ei hyväksy meitä. Nyt kun olemme Jumalan lapsia, hän huolehtii meistä. Kun teemme väärin, hän nuhtelee ja kurittaa meitä. Jumala ei suvaitse syntiä.

Kristuksen tähden meidän tulee osoittaa hyväksyntää lähimmäisiämme kohtaan. Syntiä meidän ei tule suvaita. Kun kohtaamme lähimmäisen, on muistettava, että mekin olemme omassa itsessämme syntisiä. Emme voi korottaa itseämme, vaikka olemmekin päässeet armon alle. On muistettava, että Kristus on kuollut jokaisen puolesta ja että Jumala tarjoaa yhtäläistä armoa aivan jokaiselle. Näin meidät on riisuttu kaikesta hyväksymättömyydestä ja upotettu rakkauden ja hyväksynnän mereen.

Hyväksykää siis toinen toisenne,
niin kuin Kristus on hyväksynyt omikseen teidät,
Jumalan kunniaksi!