Ristinkuolema

JEESUKSEN RISTINKUOLEMA MARKUKSEN EVANKELIUMIN VALOSSA

 

Kärsivän Palvelijan ristinkuolema (15:15-41)

Jeesuksen ristinkuolemassa täyttyy Markuksen evankeliumikirjan suuri sanoma: ”Ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (10:45). Jeesus on todellinen Kärsivä Palvelija. Mitä kaikkea tämä kertookaan Jumalasta? Entä ihmisestä? Mitä se merkitsee sinulle ja minulle?

Kärsimysviikon tapahtumat tulevat dramaattiseen huipentumaan Jerusalemin pääsiäisjuhlassa. Viattomaksi todettu Jeesus tuomitaan laittomasti juutalaisten ja roomalaisten toimesta. Syytön kuolee syyllisten puolesta.

 

Tuomio, ruoskiminen ja pilkka (15:15-21)

Jeesus tuomittiin ristiinnaulittavaksi, joka oli roomalaisten käyttämä yleinen teloitustapa kapinallisille. Rooman kansalaista ei saanut ristiinnaulita vaan hänet piti mestata miekalla – näin tehtiin Paavalille Roomassa. Ristiinnaulitseminen oli alun perin persialainen tapa, jonka Aleksanteri Suuri otti käyttöönsä. Sittemmin sen tuli roomalaisten sotilaiden käyttöön.

Ruoskiminen oli normaali osa ristiinnaulitsemista. Se oli osa rangaistusta ja sillä heikennettiin kuolemantuomittua ratkaisevalla tavalla. Osa kuoli suoraan jo ruoskintaan, osa menetti siinä järkensä. Jeesus oli fyysisesti hyväkuntoinen puuseppä ja rakennusmies. Hän käveli pitkiä matkoja ajan tavan mukaisesti. Ruoskiminen osaltaan lyhensi Jeesuksen elinaikaa ristillä. Se heikensi häntä niin, ettei jaksanut kantaa ristin poikkipuuta Golgatalle saakka. Poikkipuun kantoi lopulta kyreneläinen Simon. Ristin poikkipuun kantaminen merkitsi varmuudella sitä, että Jeesus naulittiin juuri ristinmuotoiseen (kaksiosaiseen) puuhun.

Roomalaiset sotilaat, ylipapit, kirjanoppineet ja tavallinen kansa katsellessaan ristillä kärsivää Jeesusta pilkkasivat häntä. On hätkähdyttävää ajatella, kuinka kaikki sekin sovitettiin ristillä ja heille tarjottiin ristinkärsimyksen kautta anteeksiantamusta. Jeesus sanoi jo toimintansa alkuvaiheissa: ”Totisesti minä sanon teille: Ihmisten lapsille annetaan anteeksi kaikki synnit, kaikki pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkkaavatkin.” (3:28). On hätkähdyttävää ajatella, kuinka Jeesus katsellessaan ja kuunnellessaan heitä rakasti heitä jokaista. Rakkaus ei ole pohjimmiltaan tunnetta vaan ennen kaikkea ehdoton päätös rakastaa armahtaen. Kristuksessa, ristin kautta Jumala katsoo ja rakastaa meitä. Kristuksessa hän on päättänyt armahtaa meidät.

 

Risti ja kuolema (15:22-41)

Jeesuksen ristiinnaulitseminen, joka on koko Raamatun ja Jumalan suunnitelman pääkohta, kuvataan yhdellä koruttomalla lauseella: ”Sitten he ristiinnaulitsivat hänet” (15:24).

Raamatussa ei mässäillä ja tunnelmoida ristiinnaulitsemisella. Se kuvataan äärimmäisen yksinkertaisesti ja pelkistetysti. Juuri sellaisena se on todellinen historiallinen tapahtuma. Hänet ristiinnaulittiin kolmannella hetkellä eli aamuyhdeksältä. Jeesuksen kuolinhetki oli iltapäivällä kolmelta. Pimeys lankesi maan ylle keskipäivällä kuudennella tunnilla eli kello kaksitoista. Jeesus kärsi ristillä kuusi tuntia ennen kuin kuoli.

Vaikka ristiinnaulitseminen kuvataan lyhyesti, koko Vanha testamentti ennakoi sitä ja koko Uusi testamentti selittää sitä. Risti on kristinuskon keskeisin symboli. On merkillistä, että teloitusvälineestä on tullut pelastuksen ja toivon merkki. Kukapa enää ajattelee, että hautakiviin on piirretty teloitusväline. Sen sijaan risti merkitsee ikuisen elämän toivoa, joka perustuu anteeksiantoon Kristuksen ristinkuoleman kautta. Sama risti kohoaa yli koko maanpiirin ja historian antaen koko luomakunnalle toivon.

Jeesuksen seuraajien pimeä ristinyö
Jeesuksen ristinkuolema oli hetki, jolloin kaikki inhimilliset toiveet ja odotukset romahtivat. Tämän kokivat Jeesuksen opetuslapset ja häntä seuranneet ystävät. Kirkas tulevaisuus muuttui hetkessä sysimustaksi pimeydeksi, jossa ei ollut enää pienintäkään valoa. Toiveet Israelin messiaanisesta noususta ja opetuslasten kunniakkaasta asemasta murenivat täydellisesti.

Kun inhimillinen toivo sammui, alkoi jumalallisen toivon kirkastuminen. Jeesuksen ristinkuolema oli hetki, jolloin Jumalan pyhä ja rakastava tahto toteutui. Pyhä tahto toteutui, koska ihmiskunnan synnit tuomittiin Kristuksessa. Jumalan rakastava tahto täyttyi, koska ristintyön kautta Hän saattoi armahtaa ja vapauttaa syntiset ihmiset. Kun mikään ei ollut enää ihmisten varassa, kaikki olikin Jumalan varassa.

Ehkä sinäkin olet omassa elämässäsi kokenut pitkäperjantain kaltaisia hetkiä, jolloin pimeys, pettymykset ja toivottomuus täyttävät mielesi. Ja sittenkin, kaiken keskellä meitä kannattelevat iankaikkiset käsivarret. Edessä onkin iankaikkinen, täydellinen elämä.

 

 

Ristin juurella saamme kuulla Jeesuksen hämmästyttävät sanat

Neljään evankeliumikirjaan on kirjoitettu seitsemän Jeesuksen sanaa ja lausetta, jotka hän sanoi ollessaan ristiinnaulittuna, suurissa kivuissa ja tuskassa, häpäistynä, kuoleman ja ikuisen rangaistuksen edessä. Mitä me sanoisimme vastaavassa tilanteessa?

”Isä, anna heille anteeksi” (Luuk 23:24). Jeesus rukoili anteeksiantoa ihmisille, jotka hylkäsivät ja tuomitsivat hänet. Jeesus sovitti kaikkien synnit ristillä ja sen tähden Jumala voi antaa anteeksi mitätöimättä pahoja tekoja. Täydellinen anteeksiantamus on kristinuskon ainutlaatuinen ydin. Jeesus tuo anteeksiantamuksen, armahtavan rakkauden todellisuuden sinunkin elämääsi.

”Totisesti, jo tänään sinä olet minun kanssani paratiisissa!” – tämä oli vastaus toisen ristiinnaulitun rukoukseen ”Jeesus muista minua, kun tulet valtakuntaasi” (Luuk 23:42-43). Kuoleman edessä paatunut ryöväri tuli katumukseen, tunnusti syyllisyytensä ja turvautui Vapahtajaan. Monesti vasta ankaran ristin päällä ihminen taipuu katumukseen ja turvautuu Jumalaan. Silloinkin saamme kuulla Jeesuksen lohduttavat ja armahtavat sanat: Ole turvallisella mielellä, sillä minä vien sinut taivaan kotiin. Syvimmiltään vasta evankeliumin, Kristuksen armollinen läsnäolo synnyttää pelastavan uskon – ei ahdistukset.

”Katso, tässä on poikasi. Katso, tässä on äitisi!” (Joh 19:26-27). Ristin juurella näemme Jeesuksen huolenpidon ja ajallisen elämän merkityksen. Vanhimpana poikana Jeesuksella oli velvoite huolehtia Mariasta ja sisaruksistaan (kasvatti-)isä Joosefin kuoltua. Äiti-Marian sydän särkyi katsellessaan poikansa ristinkuolemaa. Jeesus ymmärsi äidin tuskan ja huolen. Siksi hän antoi luotettavan ystävänsä eli Johanneksen itsensä tilalle. Marian sydän sai lohdutusta ja turvan vanhuudenpäiville. Samalla tavalla Jumala ymmärtää sinunkin tarpeesi elämäsi menetysten ja huolien keskellä. Hän antaa ystäviä ja läheisiä, jos vain itse omalta puoleltasi olet valmis ottamaan vastaan. Myöhemmin saatat itsekin olla tuki ja turva ihmiselle, joka on menettänyt läheisiään.

”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt 27:46; Mark 15:34). Ristin juurella, kun pimeys on syvimmillään, Jeesus huutaa sinunkin puolestasi tämän traagisen huudon ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut”. Tässä elämässä kohtaamme monia pienempiä ja suurempia hylätyksi tulemisen kokemuksia. Jeesus oli monien ihmisten hylkäämä. Hän tietää, miltä sinusta tuntuu. Jeesus koki myös sen, millaista on olla Jumalan hylkäämä. Syntimme erottavat meidät Jumalasta, mutta se ei vielä merkinnyt lopullista eroa. Kun Jumalan pitäisi hylätä meidät, Jeesus asettuukin tilallemme ja kokee tuon täydellisen ja lopullisen hylkäämisen. Siksi sinun ei koskaan tarvitse sanoa näitä sanoja: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit! Ja vaikka toisinaan kokisit olevasi kaukana Jumalasta, Kristuksessa olet sittenkin aivan lähellä, aivan hänen sylissään.

”Minun on jano” (Joh 19:28). Ristin juurella kohtaamme Jeesuksen ihmisyyden. Kun hän sanoo olevansa janoissaan, hän osoittaa olevansa lihaa ja verta niin kuin sinä ja minä, ajallisine perustarpeineen. Varsinkin vesi on elämän perusehto. Niin kuin rukoilemme jokapäiväistä leipäämme, Jumala haluaa huolehtia myös jokapäiväisestä juomastamme. Hän onkin mitannut kaiken niin, että jokaiselle riittää, kunhan vain elämme kohtuullisesti ja jaamme tasapuolisesti. Jano kuvastaa myös ihmisen syvintä elämänkaipuuta, koska tässä ajallisessa maailmassa, ilman Jumalaa, meillä on ainainen jano. Pyytäessään juotavaa hänelle tarjotaan hapanviiniä Psalmin ennustuksen mukaisesti (Ps 69:22). Jeesuksella oli inhimillinen jano mutta myös jano täyttää Isän tahto loppuun saakka. Siksi tuo janon tyydyttäminen merkitsi myös kärsimyksen maljan juomista.

”Se on täytetty!” (Joh 19:30). Kaikki, minkä Jumala Sanassaan lupaa, sen hän myös tekee, viimeistä piirtoa myöten. Jumala lupasi armahtaa ja pelastaa jokaisen halukkaan ihmisen Messiaan kautta. Vanhan testamentin ja vanhan liiton vajavaiset esikuvat saivat täydellisen täyttymyksen. Ne olivat vain ristin varjoa. Nyt itse risti oli Jumalan pyhyyden ja rakkauden valokeilassa. Kun laki paljasti joka ikisen synnin ja vaati ehdotonta tuomiota ja rangaistusta, Jeesus Kristus kärsi Jumalan tuomitsemana täyden rangaistuksen puolestamme. Jumalan pyhyyden ja rakkauden vaatimus täyttyivät. Siksi Jeesus huusi kuollessaan ”se on täytetty!”. Golgatan rististä tuli tämän myötä virallinen ennakkotuomioistuin, jossa syntinen ihminen todetaan syylliseksi mutta jossa hänen tuomionsa ja rangaistuksensa kärsii toinen, täydellinen, synnitön sijaisuhri. Jeesuksen ristin juurelle tullut ihminen kohtaa totuuden mutta saa armon, joka on voimassa viimeisellä tuomiolla. – – – Tämän täytetyn työn varaan saamme jäädä itse kukin. Sen varassa murheen täyttämä, musta pitkäperjantai saa hiljaisuudessa ja odotuksessa muuttua pyhäksi, hyväksi, suureksi perjantaiksi. Sen saamme kokea todeksi kun tulemme lähelle ristiä, lähelle Jumalan sydäntä, lähelle Jeesusta.

”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” (Luuk 23:46). Ristin juurella kohtaamme Jeesuksen luottamuksen Taivaalliseen Isään, jonka iankaikkisiin käsiin on hyvä antaa itsensä kokonaan ja täydellisesti. Toisaalta Jeesus koki lain kauhistuttavan tuomion täydessä voimassaan ja eron Isästä, mutta senkin keskellä hän tiesi täyttävänsä hänen tahtonsa ja olevansa lopulta täydellisessä turvassa. Kenties hänen tunteensa huusivat muuta, mutta hänen syvin sisimpänsä tiesi Isän lupausten olevan voimassa tunteista ja tuntemuksista huolimatta. Meidänkin kohdalla Jumala on täydellisen luotettava niin elämässä kuin kuolemassa. Hänen varaansa saamme turvallisesti antaa oman itsemme, elämämme, kuolemamme ja koko ikuisuutemme – tuntui miltä tuntui!

 

 

Jeesuksen ristinkuoleman merkityksiä

Jeesuksen ristinkuoleman merkitystä valottavat Vanhan testamentin esikuvat ja Uuden testamentin evankeliumikirjojen kuvaukset ja kirjeiden tarkentavat selitykset. Niitä on monia ja ne ovat hyvin syvällisiä totuuksia Jumalasta, ihmisestä, rakkaudesta ja pyhyydestä, oikeasta ja väärästä, synnin vakavuudesta, elämän tarkoituksesta ja iankaikkisuudesta.

 

Risti on todistus ja julistus…

  • synnin vakavuudesta ja kuolettavuudesta; synnin palkka on kuolema
  • ihmisen kyvyttömyydestä sovittaa ja pelastaa itsensä; ihminen on läpikotaisin syntinen
  • Jumalan ehdottomasta ja täydellisestä pyhyydestä, joka vaatii synnin tuomitsemista
  • Jumalan ehdottomasta ja täydellisestä rakkaudesta, joka vaatii syntisen ihmisen pelastamista
  • Jeesuksen ehdottomasta ja täydellisestä ainutlaatuisuudesta synnittömänä ihmisenä, joka kelpaa sovitusuhriksi
  • sovituksesta, jossa Jumala itse sovittaa syntisen ihmisen; sovitus merkitsee veren vuodattamista eli kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa
  • lunastuksesta, jossa Jumala ostaa ihmisen vapaaksi synnistä, kuolemasta ja pahan vallasta; maksun Hän suorittaa itselleen
  • Jumalan armopäätöksestä, joka oli olemassa jo ennen maailman luomista; Kristuksessa Jumala päättää armahtaa jokaisen häneen turvautuvan ihmisen
  • vanhurskautuksesta, jossa vanhurskas Jumala vanhurskauttaa, ts. julistaa oikeudellisella päätöksellä ihmisen vapaaksi tuomiosta; Jumala pukee ihmisen Kristuksen vanhurskauteen
  • autuaasta vaihtokaupasta, jossa syntisen ihmisen syyllisyys ja synnit siirretään viattoman Kristuksen ylle ja samalla Kristuksen täydellinen elämä ja täydellinen sovitus siirretään syntisen ihmisen ylle
  • yhdestä ainoasta pelastajasta, sovittajasta ja tiestä Jumalan yhteyteen; ei ole olemassa mitään muuta pelastavaa yhteyttä pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välillä kuin Jeesus Kristus
  • Luojasta, joka tulee ihmiseksi ja kärsii ristillä pelastaakseen luodun; Hän ei ole välinpitämätön tai toimeton
  • Jumalan kaikkien lupausten täyttymisestä
  • ihmisen vapautumista synnin, kuoleman ja pahan vallasta rakkauteen, pyhyyteen ja ikuiseen elämään
  • käsittämättömästä salaisuudesta, jota emme kykene ymmärtämään kuin vain vähän; onneksi usko ei olekaan täydellistä ymmärtämistä vaan luottamusta Jumalaan

 

Jeesuksen sovituskuoleman pätevyyden vahvistaa ylösnousemus

Jos Jumala ei olisi herättänyt Jeesusta kuolleista ja antanut hänen ilmestyä seuraajilleen, emme tietäisi varmuudella, oliko Jeesuksen ristinkuolema pätevä ja riittävä uhri ihmiskunnan syntien sovittamiseksi. Kuitenkin Jumala herätti Jeesuksen kuolleista ja hänen fyysinen ruumiinsa nousi kirkastettuna. Tämä todisti sen, että synti oli sovitettu ja sen myötä sen ja myös kuoleman ja pahan valta oli voitettu. Siksi Jeesus saattoi myös sanoa: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt 28:18). Tämän voiton myötä Jeesus lähetti seuraajansa valloittamaan koko maailman evankeliumilla (lähetyskäsky).

Voimme iloita apostoli Paavalin tavoin: ”Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen kautta teki minun kanssani sovinnon ja antoi minulle sovinnon julistajan viran. Sillä Jumala itse oli Kristuksessa ja teki sovinnon koko maailman kanssa; hän ei lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan, ja minulle hän uskoi tämän sovinnon julistamisen. Me olemme siis lähettiläitä, koskapa Jumala meidän suullamme kehottaa teitä sovintoon. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2 Kor 5:20-6:1).

 

 

Jeesuksen ristinkuolemassa täyttyi Markuksen evankeliumikirjan suuri sanoma

”Ei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (10:45). Jeesus on Kärsivä Palvelija.

Jumala tulee Kristuksen kautta sinunkin elämääsi, kun vain suostut sovintoon Jumalan kanssa ja avaat sydämesi hänelle, joka sinua rakastaa ja joka tahtoo sinut armahtaa. Silloin tapahtuu tämä: ristiinnaulittu ja ylösnoussut Vapahtaja johtaa elämän, sydämen, ajatusten, sanojen ja tekojen muuttumiseen. Kun Jumala saa meitä rakastaa, jotain hänen rakkaudestaan tarttuu myös meihin. Näin Jumalan todellisuus murtautuu läpi meidän ihmisten elämään Kristuksen ristinkuoleman kautta – ei meitä musertaen ja murskaten, vaan itse ensin musertuen meidän puolestamme.

Jeesuksen risti voi tuntua kammottavalta ja inhottavalta vailla mitään pyhää, rakastettavaa ja kunnioitettavaa, saati sitten mitään uskonnollista. Jeesuksen risti halutaankin kieltää monin paikoin. Risti on häväistystä – ihmisen ja Jumalan häväistystä. Mutta silti, Jeesuksen risti on syvin ja perimmäisin vastaus ihmisen vaikeimpiin ongelmiin. Maailma on täynnä synnistä johtuvaa itsekkyyttä, pahuutta, kärsimystä ja kuolemaa. Risti on ainoa riittävä ja pätevä ratkaisu. Ristillä Jumala pureutuu karuun ytimeen ja ratkaisee syvimmät ja vaikeimmat ongelmamme.

Ristin voima alkaa vaikuttaa jo maitten päällä mutta varsinaisesti ja täydesti sen kirkkaus tulee esille Kristuksen paluussa ja uudessa luomakunnassa. Jo nyt saamme olla osallisia Kristuksen voitosta ja maistaa tulevien aikojen voimia ja siunauksia. Samalla risti merkitsee meidän syntisyytemme päivittäistä kuolettamista ja uuden elämän esiin murtautumista. Ristin voimalla ajallisen kuoleman kohtaamisesta tulee elämän voitto ja kotiinpääsyn suuri juhlapäivä. Tämä oli suuri rohkaisu niille kristityille, jotka kohtasivat marttyyrikuoleman keisari Neron ja muiden antikristillisten diktaattorien käsissä. Marttyyrien veri onkin voiton siemen.

Meitä kutsutaan tulemaan Jeesuksen ristin juurelle. Lähellä Jeesusta saamme kuulla hänen äänensä ja kokea hänen rakkautensa, Jumalan sydämen syvimmän sykkeen – sinua ja minua kohtaan. Lähellä Jeesusta saamme hiljaa ihmetellen kasvaa kohti iäisyyttä.