Pilatus, Siloan torni ja viikunapuu

JEESUKSEN KOLME VERTAUSTA: Pilatus, torni ja viikunapuu

 

Luukkaan evankeliumi 13:1-9

Pilatus ja torni

Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen.

Jeesus sanoi: »Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.

Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.»

Hedelmätön viikunapuu

Jeesus esitti vielä vertauksen:
»Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt.

Silloin hän sanoi puutarhurille: ’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’

Mutta puutarhuri vastasi: ’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.’»

 

OPETUS

Vertausten luonteesta

Vertauksessa verrataan jotakin arkielämän tapahtumaa, ilmiötä tai asiaa hengelliseen todellisuuteen. Vertauksena voi olla kuvitteellinen, mutta silti tuttu kuvaus arkielämästä tai todellinen tapahtuma.

Tässä tapauksessa kaksi ensimmäistä vertausta kertovat todellisista tragedioista, jotka olivat kaikkien tiedossa ja huulilla päivän polttavana puheenaiheena. Jälkimmäinen oli tuttu kuvaus viinitarhurin arjesta.

Kolmen vertauksen sanoma

Kaksi vertausta puhuu politiikasta ja kolmas viinitarhan viikunapuusta. Vertausten teemana on parannuksen tekeminen ja kääntyminen Jumalan puoleen.

Kahden ensimmäisen vertauksen sanoma on kohdistettu koko kansalle. Kaikkien pitää kääntyä, koska kaikki ovat syntisiä. Luonnostamme ajattelemme, että toisten ihmisten onnettomuudet ovat heidän omaa syytään. Näin on etenkin lakihenkisessä uskonnollisuudessa.

Viikunapuu-vertaus kohdistuu erityisesti kansan uskonnolliseen johtoon. Viinitarha on Israelin kansa ja omistaja on itse Jumala. Viikunapuu on kansan johtajat, joiden kuolemantauti uhkaa koko viinitarhaa. Se saa armonajan, mutta jollei se nöyrry parannukseen, se raivataan juuriaan myöten.

 

ENSIMMÄINEN JA TOINEN VERTAUS:
Pilatus ja hurskaiden galilealaisten joukkosurma, sekä Siloan torni ja 18 vainajaa

Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen.

Jeesus sanoi: »Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.

Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.»

Kuuma Lähi-itä!

Pontius Pilatus oli Juudean maaherra, Rooman supervallan paikallinen edustaja. Häntä tukivat roomalaismieliset vasallikuninkaat, edesmenneen kuningas Herodeksen pojat.

Pilatuksella oli monia vaikeuksia juutalaisten kanssa. Hän käytti tarvittaessa voimaa juutalaisia kohtaan kuten tässäkin vertauksen kuvaamassa tapahtumassa. Juutalainen historioitsija Josefus luettelee moniakin joukkoteurastuksia tältä ajalta.

Levottomassa Lähi-idässä Rooman vallan puristuksessa oli jatkuvasti levottomuuksia, poliittisia ja uskonnollisia selkkauksia ja kapinahankkeitakin. Niin yhä tänäänkin. Lähi-itä on aina ollut kuuma paikka – ei vain ilmaston takia vaan myös sydämissä veri on kiehahtanut nopeasti. Kosto- ja vihakulttuuri kukoisti kuten myös isänmaallisuus.

Monesti nämä tarinat kauheista tapahtumista saattoivat kasvaa hetkessä kymmenkertaiseksi. Liioittelu ja paisuttelu oli ajan tapa. Se on herkässä tänäänkin.

Tällaiset tapahtumat ovat aina etusivun otsikoissa. Ihmisiä ovat kautta aikojen puhuttaneet ja tyrmistyttäneet monenkirjavat tragediat, onnettomuudet ja veriteot. Niistä on puhuttu toreilla ja turuilla, nykyään nettipalstoilla ja iltapäivälehtien uusimmissa lööpeissä iskevine otsikoineen.

Ei paljoakaan ole kulunut aikaa viimeisimmistä terrori-iskuista, jotka olivat koko Euroopan otsikoissa. Jopa Suomessa. Sellaiset koskettavat ja kauhistuttavat.

Oli selvää, että juutalaiset kokivat vihaa miehittäjää vastaan. Mutta kenen puolella Jeesus olisi?

Kenen puolella sinä olet!

Juutalaiset saivat miehitysvallasta huolimatta säilyttää uskonnonvapauden. Niinpä Jerusalemin temppelissä jatkuivat päivittäiset uhritoimitukset ja jumalanpalveluselämä. Hurskaan juutalaisen tuli vuosittain tehdä pyhiinvaellusmatka temppeliin.

Sellaisella matkalla oli ilmeisesti ollut joukko galilealaisia pyhiinvaeltajia. Syystä, jota emme tiedä, maaherra Pilatuksen käskystä heidät oli surmattu keskelle temppeliä. Jotain oli varmasti tapahtunut, mutta missä määrin, emme tiedä. Oliko tarina paisunut matkalla?

Tuo tapahtuma järkytti ja kuohutti mieliä. Keskivertoiset juutalaiset olivat vihamielisiä roomalaisia kohtaan. Kuka ikinä osoitti heille myötämielisyyttä, oli mitä iljettävin maanpetturi!

Juuri silloin Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat… näistä karmaisevista tapahtumista. Oliko kyseessä vilpitön keskustelun avaus vai oliko kertojien tarkoitus pakottaa Jeesus vihdoin ja viimein ottamaan selkeä kanta miehitysvaltaa vastaan?

Jeesus ei ollut missään vaiheessa tuominnut roomalaisia. Hän oli opettanut Jumalasta ja elämästä vain ylipäätään. Hän oli parantanut sadanpäämiehen palvelijan.

Ajattelepa, jos Jeesus olisi nyt keskuudessamme, ruumiillisesti. Hän istuisi tässä keskellämme. Paikalle saapuisi muutama järkkynyt ja täynnä vihaa ja raivoa oleva mieshenkilö. He kertoisivat, kuinka aivan äskettäin naapurikirkossa, kesken ehtoollisenvieton oli tapahtunut hirvittävä verityö, terroriteko. Pari mustiin pukeutunutta muslimia oli ampunut ja heittänyt käsikranaatteja. Vanhuksia, aikuisia ja lapsia oli kuollut. Verta ja ruumiinkappaleita oli ympäri alttaria ja kirkkoa!

Kuulijat täyttyivät raivosta ja kiihkosta. Kuolema sellaisille! Katseet kääntyivät välittömästi Jeesukseen, Mestariin. Eikö hänkin tuomitsisi välittömästi hirmuteon tekijät ja päätöksen antajan, Pilatuksen ja koko roomalaisen miehitysvallan? Kyllä tietysti! Ehdottomasti!

Jeesuksen aikana kuulijoiden mielissä ei ollut pienintäkään muuta vaihtoehtoa. Elettiin keskellä kostokulttuuria, rodullisten ja uskonnollisten ja poliittisten asenteiden liekkimeressä. Vastakkain olivat me ja he. Jeesuksen oli pakko tuomita Pilatus ja roomalaiset. Muutoin hän olisi maanpetturi!

Mitä sinä vastaisit tuossa tilanteessa? Keskellä fanaattista kiihkoa, jossa ei ole kuin yksi vastaus: kosto ja kuolema. Yksikin väärä sana ja sinut lynkattaisiin maanpetturina…

Jeesuksen vihaajat kuuntelivat korva pitkänä. Jos hän tuomitsisi roomalaiset, he kantelisivat hänestä välittömästi roomalaisille ja Jeesus vangittaisiin kapinaliikkeen potentiaalisena johtajana. Sellaisia ristiinnaulittiin läjäpäin. Jos hän ei tuomitsisi roomalaisia, Jeesus olisi maanpetturi juutalaisten silmissä ja hän menettäisi kaiken arvovaltansa ja ehkä jopa henkensä.

Tyrmistyttävä vastaus

Jeesuksen vastaus oli hämmentävä, suorastaan tyrmistyttävä. Lähi-idän kulttuurin asiantuntijan mukaan oli jopa hämmästyttävää, ettei Jeesukseen käyty välittömästi käsiksi maanpetturina.

Näin tapahtuisi yhä tänäänkin. Sitä olemme nähneet surullisella tavalla Lähi-idän loppumattomissa veljessodissa – Irakissa ja Syyriassa. Kenen puolella olet? Valitse oikein tai kuolet!

Mutta kaiken uhalla Jeesus ei ottanut kantaa Pilatukseen eikä roomalaisiin. Sen sijaan hän käänsi huomion galilealaisiin ja juutalaisiin ylipäätään: Te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny!

Kuka on syyllinen?

Juutalaisessa ajattelussa Pilatuksen syyllisyys oli selviö. Sitä se oli varmasti myös pyhän Jumalan kasvojen edessä. Sen sijaan galilealaisten syyllisyys heidän kuolemaansa oli vaikeampi.

Galilealaiset olivat pyhiinvaellusmatkalla ja heidät surmattiin temppelissä. Olivatko he vilpittömästi hurskaita vai olivatko he tekopyhiä ja niin syntisiä, että Jumala antoi Pilatuksen surmata heidät rangaistuksena kaksinaamaisuudesta?

Juutalainen ajattelu ja teologia oli usein hyvin suoraviivaista. Mikään ei ole sattumaa vaan Jumalan tahto. Näinhän on islamissakin: se oli Allahin tahto! Monet uskovat kohtaloon, joka määrää kaiken.

Mutta mitä Jeesus ajatteli näistä galilealaista? Mikä olisi hänen arvionsa?

Asetelmahan oli se, että surmatut galilealaiset oli asetettu suurennuslasin alle. Heitä tarkasteli nyt suuri hurskaiden joukko kriittisin, totisin katsein.

Tämä on hyvin tyypillistä ihmisen toimintaa ja ajattelua! Me katsomme toisia ihmisiä, heidän kohtaloitaan suurennuslasin läpi. Me lausumme arvioita toisten ihmisten sanoista, teoista ja tekemättä jättämisistä – ikään kuin meillä olisi tuomiovalta heidän ylitseen. Ikään kuin näkisimme heidän sisimpäänsä ja tietäisimme koko heidän elämänpolkunsa.

Tosiasiassa me ihmiset näemme vain pinnan. Yksin Jumala tuntee ihmisen ja hänen elämänsä, sekä sen, miksi hän on elänyt ja toiminut tavallaan ja miksi hänelle on käynyt niin kuin on käynyt.

Tällainen pintapuolinen, hyvin sokea arviointi ja tuomitseminen on arkipäivää kouluissa, työpaikoilla ja varsinkin some-maailmassa, jossa eletään viidakon lakien mukaan. Armoa ei anneta eikä tunneta. On vain ”meidän porukka” ja nuo toiset, ulkopuoliset. Meidän porukkaan mahtuu vain muutama. Kaikki muut ovat väärässä ja kummallisia. Meissä ei ole mitään vikaa…

Uusi näkökulma

Jeesus torjui tällaisen itsekeskeisen, omahyväisen katsantokannan. Sen sijaan hän käänsi fokuksen kaikkiin galilealaisiin ja kaikkiin juutalaisiin: Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.

Suurennuslasi käännettiinkin koko kansan ylle ja sen jokaiseen yksilöön. Jeesus oli kuin peili, joka haastoi katsomaan omaan itseensä.

Sanojensa vakuudeksi Jeesus otti esille toisen mieliä kuohuttaneen turman: Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.»

Siloan vesitorni oli kaatunut ja 18 miestä oli kuollut. Todennäköisesti kyseessä oli Pilatuksen työmaa, jossa rakennettiin vesijohtojärjestelmää varoilla, jotka oli otettu temppelirahastosta.
Se oli juutalaisille tyrmistyttävää ja kuohuttavaa, täysin anteeksiantamatonta Jumalan häpäisyä.

Niinpä nämä kuolleet työmiehet oli yleisesti tuomittu ihmisten mielissä. Siitäs saivat, kun palvelivat rikollista, jumalatonta miehittäjää, joka ryöväsi pyhät temppelirahat! Jumalan käsi tuomitsi heidät! (Netanjahu = Jumalan käsi)

Mutta Jeesuksen mukaan nämäkään kuolleet eivät olleet sen syntisempiä kuin muutkaan jerusalemilaiset. Se oli käsittämättömän rohkeaa ja hämmentävää puhetta.

Entäpä jos paheksuttavan rikollisjärjestön jäseniä kuolisi kahakassa ja Jeesus sanoisi meille: Eivät he ole sen pahempia kuin tekään, ns. kunnon kansalaiset ja te kirkon sunnuntaikristityt!
Ellette käänny, tekin olette tuhon omia!
 Monen kunnon kansalaisen naama venahtaisi, kiukkuinen vastaus singahtaisi ja henkilö kääntyisi tuota pikaa kannoillaan.

Entä ketkä olivat syyllisiä 11.9.2001 World Trade Centerin kaksoistornien iskussa New Yorkissa? Iskun tekijät tietysti, mutta entä uhrit? Entä kaikki muut maailman kauheudet?

Entäpä Jeesus?

Mitä tämä lyhyt kohtaus kertoo meille Jeesuksesta? Mitä voimme oppia hänestä?

Ensinnäkin Jeesus on jälleen kerran suunnattoman rohkea. Hän otti täysin poikkeavan näkökulman pyhää raivoa olevien juutalaisten keskellä. Jeesus on todella rohkea ja asettaa itsensä suoranaiseen hengenvaaraan. Ristille hänen tiensä lopulta veikin – tietoisesti, vapaaehtoisesti, rakkaudesta käsin itsensä uhraten.

Samalla tavalla Usan presidentti Donald Trump on käsittämättömän rohkea liberaalin median hampaissa, jolle kelpaa vain heidän mieleinen vastaus. Kaikki muu leimataan jopa hulluudeksi. Toki on niin, että Trump toimii itsekkään narsistisen luonteensa voimalla impulsiivisesti (ja ehkä jossain tilanteissa Jumalankin voimalla), mutta Jeesus toimii täydellisen harkiten, syvällisesti ja ehdottoman viisaasti. Asetelma on sama, mutta henkilöt kovin erilaisia.

Toiseksi, Jeesus on vilpittömän huolestunut juutalaisen kansan ja sen jokaisen jäsenen hengellisestä tilasta. Jumalan näkökulmasta jokainen ihminen on syntinen ja todellisessa kuolemanvaarassa – ei vain ajallisessa vaan ennen kaikkea iäisessä mielessä.

Kolmanneksi, Jeesus kehottaa hyvin vakavasti, että emme arvostele, luokittele ja tuomitse toisia ihmisiä, rotuja, poliittisia leirejä – vaan katsomme ensin itseemme ja omaan viiteryhmäämme. Emme tunne ihmisten sisintä ja elämänpolkua. Emme näe syiden ja seurausten suhdetta riittävän syvällisesti ja oikealla tavalla. Siihen kykenee vain Jumala.

Entä me suomalaiset?

Nuo tapahtumat sattuivat Lähi-idässä pari tuhatta vuotta sitten. Yhä tänään asenteet ovat siellä hyvin samanlaisia. Syvimmiltään ihminen ei muutu – ellei Jumala saa tehdä hänessä työtään.

Suomessa olemme eläneet kristinuskon vaikutuspiirissä jo tuhannen vuoden ajan. Jumala on saanut koskettaa ja muuttaa meitä. Ymmärrämme lapsen ja naisen aseman aivan eri tavalla kuin Lähi-idässä. Olemme päässeet irti verikostosta. Tuomiovalta kuuluu oikeuslaitokselle ja viran-omaisille. Emme tuomitse esimerkiksi tsunamin uhreja syntisiksi, jotka ansaitsivat kohtalonsa.

Kaikki tämä on juuri äsken luetun Jeesuksen opetuksen hedelmää. Jumala on koskettanut ja muuttanut meitä. Tiedämme myös sen, että Jumalan hyvä työ on meissä vielä kesken.

Arkielämässä saatamme arvostella ja luokitella ihmisiä. Toisia suositaan, toisia syrjitään. Joskus vaaka heilahtaa toiseen ääriasentoon. Jotkut kokevat hyvin pitkälle menevää myötätuntoa mitä vakavimpien rikosten tekijöitä kohtaan. On pysähdytty huomaan, että monesti uhrit jäävät vaille sitä välitöntä ja kokonaisvaltaista tukea, mitä he tarvitsisivat koettuaan jotain hyvin traumaattista.

Samaa toiseen ääriasentoon heilahtamista näemme monessa muussakin. Kun aikanaan saatettiin olla hyvinkin lakihenkisiä, ajan henki on nyt äärimmäisen liberaali, vapaamielinen.

Se, mikä ennen – syystäkin – ymmärrettiin hyvän elämän vastaiseksi, nostetaan nyt ihanteeksi. Vapaa alkoholin käyttö, huumeiden laillistaminen, vapaa seksuaalisuus kaikissa mahdollisissa muodoissa – vapaana avioliiton kahleista, vapaa väkivallan katsominen elokuvissa ja tv-sarjoissa, vapaa sitä ja tätä.

On todettava, että kirkkommekin on intoutunut samaan vapauteen. Perinteinen kristillisyys alkaa olla jo katoavaa luonnonvaraa. Uudet työntekijät valikoidaan sen mukaan, miten vapaamielisiä ja moderneja he ovat. Näin kirkkomme muuttuu, vääjäämättä ja yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Kirkon pitäisi olla kansan moraalinen selkäranka. Kun selkäranka pettää, romahtaa koko kansa. Samassa sopassa on kaikki: yksilöt, perheet, kirkko, media, vallankäyttäjät ja koko yhteiskunta. Siksi kaikki ovat samassa vaarassa ja kaikkien pitää tehdä parannus.

Entäpä Pilatus ja roomalaiset?

Raamattu kertoo, että Jumala on delegoinut, luovuttanut osan ajallista elämää koskevan tuomiovallan esivallalle. Jumala on säätänyt yhteiskunnalle ja elämälle tietyt pelisäännöt.

Koska me kaikki olemme syntisiä, me tarvitsemme rajoja. Me olemme vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä. Siksi poliisilla on oikeus ottaa kiinni ja tuomioistuimella on oikeus tuomita ja langettaa rangaistuksia. Me tarvitsemme sitä, jotta elämä säilyisi kutakuinkin turvallisena.

Siksi kussakin maassa on omat hallitsijansa. Rooman ja Pilatuksen valta oli Jumalan luomisjärjestyksen mukaista. Valtaan liittyy aina vastuu. Valtaa pitää käyttää oikein. Jokainen vallanpitäjä on aina vastuussa Jumalan edessä – Pilatuksin.

Pilatus teki paljon pahaa ja antoi määräyksen ristiinnaulita Jeesuksen, mutta hän ei päässyt vastuustaan pesemällä käsiään. Hän joutui tuomiolle Jumalan edessä. Alkupaloina hän menetti maaherran asemansa keisarin edessä. Viimeisellä tuomiolla hän on Jumalan edessä.

Niin mekin. Mutta moni kuvittelee Pilatuksen tavoin pesevänsä kätensä vastuusta. Minä en ole tehnyt mitään. Minulle ei kuulu tämän maailman hätä. Minä olen ihan hyvä ja rakennan rauhassa ihan omaa elämääni. Mutta vastuusta emme pääse millään ilveellä.

Edessämme on kaksi vaihtoehtoa. Joko meidät tuomitaan Kristuksen ristin juurella, jossa kohtaamme totuuden, mutta saamme anteeksi, koska Vapahtaja on sovittanut syntimme. Ristin juurella alkaa uusi elämä armon varassa. Tai sitten meidät tuomitaan viimeisellä tuomiolla, jossa kärsimme itse rangaistuksemme emmekä saa uutta elämää, koska emme ole siihen suostuneet.

Myös seurakunnalle Jumala on antanut tietynlaista tuomiovaltaa. Siksi meillä on hiippakunnissa mm. tuomiokapitulit. Tämä tuomiovalta on jäänyt kirkossamme lähes muodolliseksi. Kirkon jäseniin ei harjoiteta kurinpitovaltaa hiippakunnissa eikä seurakunnissa.

Lähinnä tuomiovaltaa on käytetty niitä pappeja vastaan, jotka vielä ovat halunneet pitää kiinni Raamatusta, omantuntonsa mukaisesti. Pitkän elämäntyön tehneiltä papeilta on eläkeiässä riistetty pappisoikeudet, kun he ovat palvelleet järjestöissä, jotka pitävät kiinni Jumalan sanasta.

Oikea parannus?

Jeesus kehottaa meitä parannukseen. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Parantelemmeko itse itseämme ja kiillotamme julkisivuamme, jotta kelpaisimme Jumalalle ja ihmisille?

Oikea parannus on totuuden, armon ja rakkauden kohtaamista ja elämän vastaanottamista – lahjana Jumalalta. Emme voi tehdä parannusta omin voimin. Emme edes halua sellaista. Syntisinä kapinoimme vastaan. Mutta Jumalan voima on suurempi kuin meidän syntisyytemme. Onneksi!

Parannus alkaa, kun Jumala tulee lähelle ja kutsuu meitä. Jeesus oli lähellä juutalaisia ja hän on lähellä meitä. Hänen läheisyytensä vetää meitä puoleensa. Hänen läsnäolossaan ymmärrämme ensimmäisen kerran monia keskeisiä, perustavaa laatua olevia asioita:

  • On pyhä Jumala, jonka varassa on kaikki.
  • Olemme itsekkäitä, syntisiä ihmisiä. Rakastamme vain itseämme mutta muita vain sen mukaan, mikä hyödyttää meitä. Itsekkyys johtaa kärsimykseen.
  • Olemme vastuussa Jumalan edessä. Meidät tuomitaan.
  • Kun tunnustamme tosiasiat ja pyydämme syntejämme anteeksi, saamme täydellisen armahduksen Jeesuksen ristintyön tähden.
  • Suostumme elämään ja rakkauteen, joka kumpuaa Jumalasta.

Jumala rakkaudessaan armahtaa meidät, sinut ja minut. Tämän armon voimalla voimme kohdata itsemme sellaisina kuin olemme. Voimme turvallisin mielin nähdä omassa itsessämme olevan syvimmänkin pimeyden.

Parannus on tämän kaiken tunnustamista ja hyväksymistä. Sen saa aikaan Jumalan armahtava rakkaus. Voimme vain ottaa vastaan kaiken lahjana.

Parannus on siis väärästä luopumista ja Jumalan puoleen kääntymistä ja häneen turvautumista. Parannukseen liittyy saumattomasti usko. Ne ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Jumala antaa meille tämän kolikon: parannuksen ja uskon.

Kääntymys on kertakaikkista ja jatkuvaa. Kun ihminen turvautuu Jumalaan ensimmäisen kerran ja suostuu pelastukseen, hän saa jo siinä kaiken.

Silti uskova on yhtä aikaa pyhä ja syntinen. Meidät pyhitetään ja vanhurskautetaan Kristuksessa. Tämä on täydellinen asemamme Jumalan edessä, Kristuksessa.

Samalla uudestisynnymme sisäisesti Jumalan lapsiksi. Jumala aloittaa meissä hyvän työnsä, armon varassa ja voimalla. Kääntymystä seuraa jokapäiväinen parannuksessa ja uskossa, ts. pyhityksessä eläminen. Ajallinen, sisäinen pyhityselämä jää aina vajaaksi, koska olemme tosiasiassa yhä syntisiä.

Siksi meidän tulee jatkuvasti – Jumalan edessä, Sanan valossa, Pyhän Hengen työn alla – arvioida omaa elämäämme. Siinä saamme muistaa: Sen, minkä valo paljastaa, sen veri puhdistaa. Kun huomaamme jälleen kerran rikkoneemme Jumalaa, lähimmäistä ja itseämme vastaan, saamme tuoda sen Jeesuksen ristin juurelle. Siellä saamme anteeksi. Siellä saamme uudistua.

Vasta kuoleman ja ylösnousemuksen kautta meistä tulee olemuksellisesti täydellisen pyhiä ja puhtaita, Kristuksessa. Sitä hetkeä kaipaamme jo nyt monien kipujen ja pettymysten keskellä.

Kristuksessa eläminen näkyy ulospäin. Meidän tulee toimia koko yhteiskunnassa valona ja suolana – juuri niin kuin Jeesus käski Vuorisaarnassa. Siihen velvoittaa myös lähetyskäsky: Opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää!

Näin tehdessämme pyrimme hyvään, mutta samalla säilytämme tajun omasta vajavuudestamme ja syntisyydestämme. Tarvitsemme joka hetki Kristuksen armoa. Samoin katsomme meidän lähimmäisiämme, kaikkia ihmisiä. Kutsumme valoon, rohkaisemme hyvään ja olemme armollisia.

Julistamme sanoin ja teoin elämän oikeaa, lakia, kristillisiä arvoja ja täyttä armon evankeliumia. Jätämme lopullisen tuomiovallan yksin Jumalalle.

Kaikki alkaa Jumalan armosta. Se on kuin siemen, joka kasvaa suureksi hedelmäpuuksi, joka antaa hyvän sadon, hyvän maun koko elämälle, kaikille ihmisille.

Kaikki myös täydellistyy Jumalan armoon. Täällä ajassa me vasta opettelemme rakkaudellista elämää. Siinä koemme onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta kerran meidät puetaan täydelliseen rakkauteen ja kirkkauteen, täydelliseen Kristuksen kaltaisuuteen.

Meille ei ole annettu tuomiovaltaa, vaan nimenomaan valta armahtaa. Se on valta tuoda evankeliumin valoa ja voimaa ihmisten elämään. Käytä tätä armovaltaa ahkerasti, Kristuksessa Jeesuksessa, lähimmäistä ja itseäsi kohtaan!

 

KOLMAS VERTAUS: Hedelmätön viikunapuu

Jeesus esitti vielä vertauksen:

    ”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille:
’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’

    Mutta puutarhuri vastasi:
’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.’”

Vertauksen viikunapuu

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoi vertauksen, jonka maisema ja tausta olivat juutalaisille tuttuja. Jeesus puhui Jumalan valtakunnan todellisuudesta aina arkisen elämän, tuttujen esimerkkien valossa. Viinitarha ja sen hoitaminen oli juuri sitä.

Lisäksi profeetta Jesaja oli puhunut Jumalasta viinitarhan omistajana ja viinitarhasta Israelin, Jumalan kansana (Jes 5:7). Tässä viinitarhassa Jumala teki kärsivällistä työtään. Sitä samaa hän tekee meidänkin, uuden liiton seurakunnan ihmisten sydämissä.

Viinitarhassa kasvoi yksittäisiä viikunapuita, jotka kantoivat hedelmää läpi koko vuoden, noin 10 kuukauden ajan. Viikunapuusta olisi pitänyt löytyä hyviä hedelmiä. Tästä sellaisia ei löytynyt.

Koska viinitarha oli koko Jumalan kansa, niin mitä vertauksen viikunapuu edustaa? Puhuessaan Pilatuksen teettämästä joukkosurmasta ja Siloan tornin uhreista Jeesus osoitti sanansa kaikille kuulijoille, koko kansalle. Kaikkien piti kääntyä ja elää parannuksessa.

Nyt Jeesus kohdentaa sanansa kansan uskonnolliselle johdolle ja vaikuttajille. Heitä olivat etenkin fariseukset, joista osa kuului Sanhedriin (eduskunta). Kaikkiaan fariseukset olivat varsin pieni, mutta hyvin vaikutusvaltainen puolue kansan keskuudessa. Heitä oli noin 5000.

Toinen johtoryhmä oli saddukeukset ja ylipapit. He olivat oman aikansa liberaaliteologeja, jotka olivat hyvin korkeakirkollisia ja hallitsivat temppeliä ja varsinkin sen runsaita uhrituloja. He mielistelivät roomalaisia ja nauttivat kreikkalaisesta kulttuurista.

Kolmas ryhmä oli herodialaiset, jotka olivat Herodeksen ja hänen poikiensa kannattajia sekä Rooman suosiollisia liittolaisia. He eivät piitanneet uskosta vaan ylellisyydestä ja nautinnoista.

Israelin kansaa johti uskonnollis-poliittinen eduskunta, Sanhedrin, jonka muodostivat mahtisukujen päämiehet, em. ryhmittymien johtajat ja ylipapit. Israelilla oli autonomia Rooman vallan alla ja uskonnonvapaus.

Nämä yhdessä, varsinkin uskonnolliset johtajat olivat vertauksen viikunapuu.

Viikunapuun kasvu hedelmälliseksi

Jeesus kertoi, että viinitarhan omistaja oli etsinyt hedelmää viikunapuusta jo kolmen vuoden ajan. Itse asiassa tuo puu oli jo yhdeksän vuoden ikäinen. Sen olisi jo pitkään pitänyt tuottaa hedelmää.

Kun puu istutettiin, se kasvoi rauhassa ensin kolme vuotta (0-3 v), yleensä vailla hedelmiä. Jumalan säätämyksen mukaan vielä seuraavien kolmen vuoden aikana (4-6 v) saadut hedelmät piti jättää poimimatta ja vasta seitsemännen vuoden hedelmät sai kerätä. Ne oli pyhitetty Herralle.

Tämän jälkeen puu oli niin kypsynyt ja vahvistunut, että siitä saattoi kerätä säännöllisesti hedelmää niin, että puu ei siitä kärsinyt. Mutta nyt tuota hedelmää ei näkynyt tuona 7., 8. eikä 9. vuotena, jolloin satoa olisi pitänyt kerätä.

Kaikki nämä vuodet omistaja ja viinitarhan hoitaja olivat hoitaneet puuta ja antaneet sille aikaa vahvistua. Tämä on syvä kuva Jumalan armollisesta kasvatustyöstä meidänkin kohdallamme. Saamme rauhassa kasvaa elämää ja palvelua varten. Lapsi saa kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.

Kun aika oli kypsä, viikunapuun olisi pitänyt tuottaa hedelmää, olihan Jumala tehnyt hyvää työtään jo pitkään ja antanut kaiken, mitä puu tarvitsi.

Hedelmätön itsekäs elämä

Moni jää lapsen tai kypsymättömän nuoren tasolle maallisessa ja hengellisessä elämässä. Minulla on oikeuksia mutta ei velvollisuuksia. Elämän tarkoitus on olla kivaa ja kaikki pyörii sen ympärillä.

Aikamme ihminen elää melkoisessa kertakäyttö-, kulutus-, minulle kaikki ja heti kulttuurissa. Jos omat rahat eivät riitä, kulutusluottoa ja pikavippejä otetaan melko huolettomasti. Kaikki ostetaan heti ja kun laite menee rikki, sitä ei yleensä kannata korjata. Se heitetään pois ja ostetaan uusi tilalle. Monenlaista kertakäyttötavaraa, tai roinaa on tarjolla paljonkin. Niitä on kotimme nurkat, kaapit ja varastot täynnä. Oikeasti tarvitsisimme vain vähän.

Samalla tavalla ajassamme suhtaudutaan ihmisiin, eli hyvin välineellisesti. Työelämässä punnitaan ihmisen tehokkuutta, kykyjä ja ikää. Toisinaan kannattavakin toiminta ajetaan alas ja siirretään ulkomaille mahdollisimman suurten pikavoittojen saamiseksi. Ihmisillä ei ole todellista arvoa.

Tällaisen ajattelun huipentumana on Björn Wahlroos, joka pitää itseään aiemmassa kirjassaan ainakin 10 000 ihmisen arvoisena. Hän mittaa kaiken rahassa. Ilman näiden ihmisten työpanosta hänellä ei olisi yhtään mitään. Se jää häneltä huomaamatta ja sekin, kuka on antanut hänelle elämän ja kuinka hän on erityisessä vastuussa varsinkin heikompien tukemisesta. Aikamme ihanne on kerätä itselle mahdollisimman paljon.

Samoin toimitaan ihmissuhteissa. Laskelmoimme hyötyjä ja haittoja. Aikamme viihdeteollisuus ja media valheellisesti markkinoivat rakkautta pelkkänä ihastumisen tunteena. Kun ihastumisen huippu väistämättä hiipuu, vaihdetaan uuteen ja päädytään kierteeseen, joka lopulta syö ja rikkoo ihmisen. Sen sijaan kristillisenä ihanteena on palveleva ja uhrautuva rakkaus.

Monenlaisen kiireen, stressin ja väärien ihanteiden paineessa perheissäkin saattaa pinna katketa, jolloin vanhempien ja lasten välit voivat kiristyä. Pitkämielisyys, kärsivällisyys, myötätunto, armollisuus ovat kovin haastavia, epämuodikkaitakin sanoja. Silti niitä tarvitaan hyvin kipeästi.

Elämämme viikunapuu

Jumalan sanan edessä meidän tulee käydä rehelliseen itsearviointiin. Kun me mietimme menneitä vuosia ja nykytilaamme, minkälaista hedelmää oma elämämme on kantanut?

Puuhan ei kanna hedelmää itseään vaan toisia varten. Niinpä omaa menestystämme ei mitata sillä, paljonko olemme keränneet omaisuutta itsellemme. Monihan pröystäilee sillä, kuinka hänellä on hienot talot, mökit, autot ja muut vempeleet. He pitävät itseään menestyneinä, fiksuina ihmisinä.

Taivaan portilla ei koskaan kysytä, mitä keräsit itsellesi, vaan paljonko annoit toisille? Paljonko annoit ystävällisyyttä, aikaa, tukea, kykyjäsi, varojasi? Paljonko rakastit, varsinkin hädänalaisia?

Taivaallisen arvioinnin edessä joudumme aina pienelle paikalle. Lopulta vain Jumala kykenee täydesti mittaamaan sen, minkälaista hedelmää meiltä olisi ollut kohtuullisesti odotettavissa.

Kun elämämme hedelmä on tosiasiassa usein kovin olematon tai heikkolaatuinen, Jumala joutuu käymään sydämessään vertauksen kuvaamaa keskustelua ja punnintaa: onko tullut aika repiä huono puu juuriaan myöten pois vai voisiko armollinen, hoitava vuosi muuttaa vielä tilanteen?

Näin Jumala katsoo meitä ja punnitsee puun ja samalla koko viinitarhan yhteistä parasta. Näin hän katsoo Suomenkin kansan johtajia – presidenttiä, hallitusta, eduskuntaa, johtavia virkamiehiä, kuntapäättäjiä, kirkon piispoja, pappeja ja työntekijöitä, sekä järjestöjen johtajia. Ovatko he eläneet ja toimineet kansan parhaaksi ja Jumalan kunniaksi?

Mitä vertaus opettaa meille?

Jumala on rakastava Taivaallinen Isä, joka on luonut meidät ja kasvattaa meitä hyvin pitkämielisesti ja kärsivällisesti. Sinut ja minut on istutettu Jumalan viinitarhaan. Jokaisella meistä on oma tärkeä paikkamme ja tehtävämme. Jumala näkee jokaisen puun ja koko viinitarhan.

Hän on antanut johtajat hoitamaan yhteistä etuamme oikeudenmukaisesti ja rakkaudella. Siksi meidän tulee rukoilla esivallan puolesta ja olla sille kuuliaisia kaikessa hyvässä.

Jumala antaa meille elämän ja kaiken sen, mitä tarvitsemme. Hän huolehtii, että meillä on hyvät edellytykset kasvuun ja oikeaan aikaan hyvän hedelmän kantamiseen.

Ajoittain Herramme tarkastelee meidän sydämemme ja elämämme tilaa. Hän punnitsee, arvioi ja päättää, millaisin välinein ja menetelmin muokkaa meitä. Sitä kuvaa viinitarhan omistajan ja puutarhurin välinen keskustelu.

Keskustelu on Jumalan sydämen puhetta ja sisäistä pohdintaa. Hän punnitsee huolella lain ja evankeliumin näkökulmasta. Niiden välinen ristiriita on käsitelty ja ratkaistu Jeesuksen ristillä. Vastakkain eivät ole ankara isäntä ja hyväntahtoinen puutarhuri. Jeesus ei kinastele Isän kanssa. Heillä on yhteinen sydän, rakkaus ja huoli.

Jumala tahtoo meille parasta, mutta hän antaa vallan suostua armotyöhönsä tai torjua sen. Me olemme Jumalan hyvän työn varassa, mutta voimme päättää, otammeko sen vastaan vai emme.

Suostumuksen ja kapinoinnin seuraukset:

  • Kun annamme Jumalan rakkauden hoitaa meitä, elämämme puu alkaa hiljalleen kukoistaa ja tuottaa hedelmää. Ympärillemme leviää monenlaisia siunauksia.
  • Mikäli torjumme tämän kaiken hyvän, puu alkaa kuihtua, näivettyä ja kuolla. Sellainen puu ei anna mitään vaan pelkästään ottaa voimaa muilta, myrkyttäen ympäristönsä, koko viinitarhan. Sellaisen puun kohtalo on huono. Se on raivattava pois juurineen.

Viikunapuu rukoilee

Jumala tahtoo hoitaa, vahvistaa ja siunata meitä. Hän tahtoo antaa sydämiimme rakkautensa, jotta kantaisimme hänen rakkautensa hedelmää. Mutta suostummeko siihen vai emme?

Jos ja kun suostumme, miten voimme sen ilmaista? Aito, rehellinen sydämenrukous on siihen luontevin tapa. Tietoisesti, nöyrästi, oman heikkoutemme tuntien annamme itsemme ja elämämme Jumalan käsiin. Siihen meille on kolme hyvää perusrukousta:

  • Tapahtukoon Herra sinun hyvä tahtosi, tulevanakin vuonna!
  • Koska em. rukous on myös kaikkein vaikein rukous, tarvitsemme sen rinnalle toisen rukouksen: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Herra, sovita minut, tulevanakin armonvuotena!
  • Isä meidän -rukous on koko elämän kattava, Jeesuksen opettama Jumalan lapsen luottavainen rukous.

Näiden kolmen perusrukouksen varassa on koko elämämme. Niiden lisäksi saamme tuoda Herramme kasvojen eteen kaiken muunkin – kuten hän meitä rohkaisee:

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil 4:6-7) 

Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen.” (1 Piet 5:7)

Viikunapuun armohoito ja tuomio

Jumala hoitaa ja kasvattaa meitä monella tavalla. Hän tekee meissä työtään suoraan ja välillisesti. Puu ei voi itse itseään parantaa. Apu tulee ulkopuolelta, puutarhurilta. Juuri näin on meidänkin kohdallamme. Vain Jumala voi syvämuuttaa ja parantaa meidät.

Tässä Jumala käyttää lain ja evankeliumin Sanaa, Kristuksen sovituksen ja ylösnousemuksen voimaa, Pyhän Hengen lempeää mutta lujaa armotyötä, uskovien yhteyttä ja kokoontumisia, kastetta ja ehtoollisen lahjaa, elämän olosuhteita, palvelutyötä ja yhteiskunnan elementtejä.

Näin Jumala hoitaa meitä. Henkemme, sielumme ja ruumiimme saavat eheytyä ja vahvistua. Sitä, mikä meissä on synnin kovettamaa, rikotaan. Se, mikä meissä on rikkinäistä ja heikkoa, korjataan ja vahvistetaan. Koemme kipua ja sanomatonta rauhaa ja iloa. Olemme Jumalan armohoidossa.

Viisaudessaan Jumala jättää meidät vajavaisiksi, jotta kaikessa turvautuisimme häneen. Syntinen luontomme vetää meitä aina poispäin, mutta Jumala pitää meistä kiinni. Kaikkivoipa, syntinen ihminen on mitä vaarallisin. Hän tuhoaa itsensä ja ympäristönsä. Heikko, syntiensä satuttama ihminen turvautuu Jumalaan ja saa elämän.

Israelin kansan johtajiin nähden Jeesuksen vertaukseen sisältyy myös ivallinen piikki. Maan lannoittaminen merkitsi sanatarkasti nimenomaan ”lannan” levittämistä puun ympärille. Yleensä muokkauksessa käytettiin runsasravinteista multaa, mutta nyt Jeesus tarjoaa sitä ihteänsä kelvottomille johtajille…

Kenties edessä oli enää kelvottoman puun juuriminen pois viinitarhasta. Sellaisen puun hävittämiseksi ei riitä edes sen kaataminen. Se on hävitettävä juurineen. Kelvoton, sairas puu saastuttaa koko viinitarhan. Se on myrkkyä, joka kitkettävä pois. Tämä oli normaali käytäntö viinitarhan ja puiden hoidossa.

Israelin johtajien ja kansan kohdalla Jumala käytti suurvalta Roomaa kuten hän käytti vanhan liiton aikana Assyriaa ja Babyloniaa. Miehittäjä ratkaisi ensin johtajuusongelman, mutta sitten sai koko kansakin osansa. Näin tapahtui pakkosiirtolaisuuden (500-400-luvuilla eKr.) ja diasporan aikana (70 / 135 jKr. alkaen). Tuomio oli perinpohjainen. Israel menetti kotimaansa lähes 2000 vuoden ajaksi.

Näin Jumala on hyvin pitkämielinen, mittaamattoman armollinen mutta viime kädessä myös ehdottoman pyhä. Jumalan pyhyys vaatii tuomiota, mutta rakkaudessaan hän varjelee koko viinitarhaa. Mieluummin jääkäämme Jumalan armohoidon varaan kuin tuomioiden alle!

Ja kun olemme itse tulleet sopivasti hoidetuiksi, vahvistetuiksi, koulutetuiksi ja varustelluiksi, saamme Jumalan rakkaina lapsina ja työtovereina hoitaa ja palvella muita. Siinä kutsumuksessa eläminen tulee runsain mitoin itsemme ja lähimmäistemme parhaaksi. Juuri siinä löydämme elämän tarkoituksen kaikessa syvyydessä ja laajuudessa, jota itsekäs aikamme elämäntyyli ei koskaan voi tarjota.

Yhteenveto:

  • Jumala on antanut ja istuttanut viinitarhaansa hengelliset johtajat.
  • Heillä on valtaa ja vastuuta. Heidän tulee tuottaa hyvää hedelmää, ts. johtaa kansaa Jumalan mielenmukaisesti, pyyteettömästi ja rakastaen.
  • Mikäli he ovat hedelmättömiä, Jumala ottaa heidät ja jokaisen ihmisen tarkasteluunsa: mitä tehdä – antaako armoaikaa, muokata ja ravita vai sittenkin juuria kokonaan pois ja polttaa tulessa?
  • Rakkaudessaan Jumala säälii ja tekee kaikkensa, jotta ihmisen elämä muuttuisi hedelmälliseksi. Tämä edellyttää ihmisen suostumista armotyön kohteeksi.
  • Pyhyydessään Jumala lopulta tuomitsee ja hävittää hedelmättömän puun, jotta se ei saastuta ja tuhoa koko viinitarhaa.
  • Jumala on rakastava ja pyhä. Hänen edessään jokainen on vastuussa, etenkin johtajat.