JEESUKSEN VERTAUS: Viinitarhan työntekijät (ansaitsematon armo)

 

Matteuksen evankeliumi 20:1-16

Jeesus sanoi:
    ”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät.

Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’

    Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa.

Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’

Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’

Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”

 

OPETUS

Epäoikeudenmukainen työnantaja

Tämä Jeesuksen kertoma vertaus tunnetaan nimellä ”Viinitarhan työntekijät”. Käsillä oli joko viiniköynnösten puhdistamisen tai sadonkorjuun aika.

Entä miten me nimeäisimme tämän vertauksen?

Jos asiaa kysyttäisiin ammattiyhdistyksiltä tai työnantajaliitoilta, he antaisivat sille heti nimeksi ”Epäoikeudenmukainen työnantaja”. Kuvattu tilanne olisi mahdoton. Se romahduttaisi koko järjestelmän. Päällä olisi heti kaikki mahdolliset lakot ja työsulut.

Raivoa koettiin vertauksessakin, kun tuli palkanmaksun aika. Pitkän, kuuman päivän puurtaneet työmiehet saivat saman palkan kuin vasta tunti sitten tulleet.

Oikea ymmärrys

Näin mekin tämän vertauksen luemme – länsimaisina ihmisinä. Monille Raamattu onkin vähintäänkin kummallinen, jopa elämälle vieras opus, jonka antama kuvaus Jumalasta on kovin kyseenalainen.

Monesti me uskovatkin joudumme ahtaalle Raamatun äärellä. Mistä on kysymys? Onko vika Raamatussa? Vai onko vika sittenkin meissä, jos me emme aina ymmärrä tai edes tahdo ymmärtää Raamattua?

Jumala haastaa meitä. Miten vastaamme haasteeseen? Moni tyytyy todella pinta-puoliseen, vääristyneeseen ennakkokuvaan. Tosiasiassa suuri osa ihmisistä ei ymmärrä juuri mitään Raamatusta. Silti he ovat valmiita tuomitsemaan ja hylkäämään sen.

Mutta jokaiselle, joka tarttuu haasteeseen ja alkaa painia Sanan kanssa, hänelle avautuu mitä syvällisin elämänkirja. Sananlaskujen kirjan 2. luvussa sanotaan:

Jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni; herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon; ja jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa, jos haet sitä kuin hopeaa ja etsit sitä kuin aarretta, silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen. Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito. (2:1-6)

Me olemme kasvaneet maallistuneessa kulttuurissa. Sen tähden me helposti menetämme käsityksen siitä, mikä on todellista, laadukasta elämää ja rakkautta.

Jeesus puolestaan toimi vääristyneen, lakihenkisen uskonnollisuuden keskellä. Jatkuvasti hän törmäsi vääriin, koviin asenteisiin ja ylpeyteen Jumalan ja ihmisten edessä.

Siksi me luonnostamme tulkitsemme Raamattua ja koko elämää väärin – kuten tätäkin vertausta. Lisäksi on niin, että meidän kulttuurimme on kovin toisenlainen kuin Lähi-idän kulttuuri.

Entäpä jos Jeesus olikin aivan tosissaan kertoessaan tuon vertauksen? Sen sijaan, että me alkaisimme muuttamaan Raamatun sanomaa, tuleekin meidän muuttua Jumalan elävän sanan vaikutuksessa. Mitä voimme oppia vertauksesta?

Isäntä oli sanansa mittainen

Ensinnäkin tulee huomata se, että vertauksen isäntä maksoi lupaamansa palkan. Normaali päiväpalkka työmiehelle oli yksi denaari. Sen isäntä lupasi niille, jotka tulivat töihin aamuvarhaisella. Isäntä myös piti sanansa. Miehet saivat luvatun denaarin.

Muille hän lupasi maksaa ”sen, mikä kuuluukin maksaa”. Työmiehet tunsivat isännän ja luottivat siihen, että he saisivat kohtuullisen palkan. Lopulta he saivat paljon enemmän. Jokainen sai täyden denaarin, kokonaisen päiväpalkan.

Työmiehen kapea ja lyhyt leipä

Tärkeä taustatieto Lähi-idän kulttuurista on se, että tapana oli maksaa työpalkka aina jokaisen päivän päätteeksi – siis joka työpäivä eikä vain kerran kuukaudessa.

Tuohon aikaan toimeentulo oli tiukassa. Päivän ruoka oli hankittava perheelle joka päivä. Mies teki päivän töitä, sai palkan ja osti perheelle tarvittavan ruuan, lähinnä leipää.

Jos taas mies ei saanut työtä, se merkitsi niukkuutta ja vyön kiristämistä. Perheelliselle se oli erityisen vaikeaa. Tyhjin käsin palaaminen kotiin oli rankkaa.

Minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ollut. Jokainen oli omillaan. Mooseksen laissa oli kylläkin säännöksiä siitä, että köyhiä piti auttaa. Ilmeisesti aika harva sitä noudatti.

Vauraat isännät

Toinen tärkeä taustatieto liittyy varakkaisiin isäntiin. Israelissa maaomaisuus kasautui muutamien varakkaiden käsiin. He omistivat paljon maata ja viinitarhoja. Osan he vuokrasivat muille, osan he pitivät omissa käsissään. Niitä hoitivat tilanhoitajat ja työnjohtajat – eivät isännät.

Varakkaat isännät pysyttelivät vertaistensa joukossa. He viettivät mukavaa elämää runsaudessa. Eivät he todellakaan juosseet kylillä työmiesten perässä. Sellainen oli ollut täysin vierasta ja kunniatonta.

Mitä siitä sitten?

Tämä on tuttu kuva meidänkin ajastamme. Duunari pysyköön lestissään ja rikas laiskanlinnassaan. Ja jos duunari pistetään kilometritehtaalle paremman tuottavuuden ja suurempien pörssivoittojen tähden, niin mitäpä siitä? Mitäpä herrat välittää, jos joltakulta loppuvat työt ja tulot, vaikka olisi tämä olisi uskollisesti uurastanut isäntänsä hyväksi?

Niin kuka välittää? Se oli keskeinen kysymys Jeesuksen aikana ja se on sitä yhä tänään. Kuka välittää? Kuka rakastaa? Kuka huolehtii? Kuka auttaa?

Isäntä välittää!

Vertauksen isäntä oli toisenlainen, suorastaan täysin poikkeuksellinen. Sellaista isäntää ei ollut Lähi-idässä, joka juoksisi viisi kertaa päivässä torille katsomaan, olisiko siellä vielä joku vailla työtä ja toimeentuloa.

Viisi kertaa päivässä on paljon. Minulla on neljä kouluikäistä poikaa. Kun on huonot kelit, kuskaan heitä kouluun. Tietysti he menevät eri aikaan ja kolmeen eri kouluun 2./6./9. ja lukion 2. luokalle. Parhaimmillaan tai pahimmillaan kuskaan heitä kahdeksan kertaa päivässä, 4 x aamulla ja 4 x iltapäivällä. Voin sanoa kokemuksesta, että siinä oma päivä on täysin pirstaleina eikä ehdi tekemään oikein mitään.

Kukaan isäntä ei juokse torille montaa kertaa päivässä. Hän viettää mukavaa elämää vertaistensa joukossa. Ei hän tiedä köyhistä duunareista mitään. Ei hän ainakaan välitä.

Mutta Jumala on sellainen, joka välittää. Hän rakastaa jokaista. Hän haluaa tarjota työtä, toimeentuloa, leipää ja huolenpitoa sille viimeisellekin reppanalle, jota kukaan muu ei ole halunnut palkata. Jumala ei katso sukupuoleen, ei nuoruuteen ja kokemattomuuteen, ei yli-ikäisyyteen, ei niukempaan koulutukseen tai heikompiin lahjoihin, ei mihinkään inhimilliseen. Riitti se, että oli valmis tulemaan isännälle hommiin.

Tässä maailmassa meitä piiskataan entistä kovempiin suorituksiin, suhteessa entistä pienemmällä palkalla. Heikommat putoavat kyydistä. Välittäminen ja rakastaminen on ulkoistettu viranomaisille.

Kauas on tultu Jumalan hyvästä luomistahdosta ja rakkaudesta. Jumalan valtakunnassa jokainen on arvokas. Jokainen huomataan. Jokainen kutsutaan mukaan. Jokaiselle on sopivia tehtäviä. Jokaiselle maksetaan täysi palkka. Jokainen saa leivän ja toimeentulon. Jokainen pääsee taivaan kirkkauteen. Sellainen on Jumalan valtakunta.

Jumala maksoi viimeisellekin työmiehelle täyden palkan, koska työmiehen perhe tarvitse sen päivän leivän. Isäntä rakasti ja huolehti. Jumala on hyvä.

Sitä paitsi – omistaja saa tehdä omalla rahallaan mitä tahtoo. Sinäkin saat lahjoittaa vaikka koko omaisuutesi köyhille, jos vain tahdot, tarkoitan, siis jos rakastat. Näitä köyhiä riittää Afrikan kuivuuksien ja sisällissotien sekä Lähi-idän järkyttävien katastrofien keskellä. Autettavista ei ole pulaa. Mutta arvaa – onko auttajista pulaa!

Isännän malli työmarkkinoille

Suomessa on pitkään kärsitty työttömyydestä. Se on erityisen vakavaa pitkäaikais-työttömien kohdalla. Entä mitä tapahtuisi, jos työmarkkinoilla alettaisiin noudattaa vertauksen isännän mallia?

Keskeistä painoarvoa ei laitettaisikaan äärimmäiselle tehokkuudelle ja osakkeenomistajien ja yritysjohtajien kukkaroille vaan ihmisarvolle ja rakkaudelle. Olisi mukava nähdä, että pörssimiljonäärit ja johtajat juoksisivat kylillä etsimässä työttömiä. Tule meille töihin! Räätälöimme sinulle sopivan duunin. Maksamme reilun palkan!

Vaikka ensin tämä kirpaisisi heidän kukkaroitaan, pian maamme nauttisi merkittävästä budjettiylijäämästä. Kauppa kukoistaisi. Velat saataisiin maksuun ja työttömyyskassat tyhjenisivät. Eläkkeisiin kertyisi puskurirahastoa. Lisäksi työmies uskaltaisi hankkia lisää lapsia. Suomen väestörakenne alkaisi korjautua. Eriarvoistuminen pysähtyisi ja alkaisi todellinen yhteisvastuun aika. Uusia ideoita laitettaisiin rohkeasti vireille.

Vertauksen isäntä oli tuon kylän todellinen elämän lähde. Hän antoi valtavan positiivisen sykäyksen monen elämään. Siitä alkoi positiivinen kierre.

Toki työmiehelläkin on oma vastuunsa. Hänen pitää tehdä työnsä ahkerasti ja tunnollisesti. Siitäkin Raamattu opettaa selvästi.

Isännän ihmeellinen armo

Syvimmiltään vertaus ”anteliaasta, rakastavasta isännästä” kertoo Jumalan ihmeellisestä armosta.

Koko elämä on armoa. Armoa on se, että olemme syntyneet ihmisiksi, Jumalan kuviksi. Armoa on se, että elämme ja hengitämme. Armoa on se, että meillä on kädet, joilla tehdä työtä, ja jalat, joilla liikkua. Armoa on se, että meillä on kotinamme maapallo, jossa on kaikki tarvittava ajallista elämää varten.

Armo muuttuu entistä suuremmaksi ja ihmeellisemmäksi, kun rehellisesti tunnustamme sen, kuinka olemme niin monesti onnistuneet muuttamaan Jumalan luoman hyvän vääryydeksi, rakkaudettomuudeksi, itsekkyydeksi, ahneudeksi ja kaikkinaiseksi pahuudeksi, mitä koko ihmiskunnan touhu pitää sisällään.

Ihmeellistä armoa on se, että Jumala yhä uudestaan ramppaa luoksemme tarjoamaan rakkautta ja huolenpitoaan, antamaan elämälle kestävää perustaa ja parempaa suuntaa.

Suurinta ihmettä on se, että Jumala tulee ihmiseksi, kulkee keskellämme, palvelee kärsivällisesti, opettaa elämän aakkosia, parantaa sairaita, vapauttaa riivaajista, julistaa evankeliumia ja kärsii ristillä sinun ja minun puolestamme. Hän ei jää loikoilemaan kirkkauteensa vaan uhraa itsensä.

Ihmeellistä armoa on, että tällaisille reppanoille, syntisäkeille hän lupaa antaa iankaikkisen, täydellisen, ikionnellisen elämän. Hän antaa loppumattoman päiväpalkan, tasaveroisesti, jokaiselle, sinulle ja minulle.

Kuka ansaitsee? No, minä tietysti…

Kuka voisi olla niin röyhkeä, että voisi sanoa: Minä ansaitsen itselleni ikuisen paratiisin?

No, vertauksen taustana oli se, että juutalaiset ajattelivat näin. Hehän olivat niitä, jotka ensimmäisinä olivat tulleet uurastamaan valittuna, pyhänä pappis- ja omaisuuskansana. Heille kuului Jumalan valtakunta, täysimittaisesti – ei muille.

Siksi pakanoille – heille, jotka tulivat mukaan vasta myöhemmin – ei saanut antaa samaa palkkaa. Siksi Jeesukselle raivostuttiin niin monesti, kun hän nosti pakanan, jopa naisen tai pienen lapsen uskon esikuvaksi.

Minä ansaitsen itselleni ikuisen paratiisin! Se on myös monen tavallisen suomalaisen ajatus. Olen niin hyvä ihminen, että kyllähän Jumalan pitää antaa minulle ikuinen elämä. Tähän syntinen ihminen parhaimmillaan pystyykin – kyynärpää-taktiikkaan: minulle ensin, minulle parhaat palat, tässä ja nyt!

Meidän uskovienkin piirissä syntyy helposti sisäpiirejä, joissa katsotaan vieroksuen toisia, jotka eivät täytä meidän hyvä veli tai hyvä sisar -kerhon mittoja ja tapoja. Kukaan ei ole viaton ja virheetön – paitsi Jumala. Hän rakastaa heikointakin. Hän antaa täyden palkan – ei ansiosta vaan puhtaasta armosta.

Mitä armo vaikuttaa ja antaa?

Armon varassa on hyvä ja turvallista elää. Jumala pitää meistä huolen.

Hän antaa meille mittaamattoman arvon. Hänelle on yhtä arvokas niin äidin kohdussa oleva kehittymässä oleva, täysin avuton vauva, kuin raavas työikäinen äijän köriläs ja mitä ahkerin joka paikkaan ennättävä äiti, taikka vanhuuden heikkouteen hiipuva, taloudellisesti tuottamaton vanhus. Jokainen on Jumalan silmissä iankaikkisen elämän arvoinen.

Armon varassa voimme katsoa toisiamme tasaveroisesti, kunnioittaen, arvostaen ja toisistamme huolta pitäen.

Armon varassa saamme ahkeroida ja nauttia tekemisen ilosta. Jokaista tarvitaan. Jumalan valtakunnassa ei ole työttömiä.

Armon varassa saamme kohdata koko elämän ja kuoleman. Armon varassa saamme iloita iankaikkisesti taivaan kirkkaudessa.

Iloitse Jumalan armon sylissä. Hän on hyvä. Hän pitää meistä huolen.