Tie itsenäisyyteen maailmansotien läpi

VÄLÄHDYKSIÄ MODERNIN JUUTALAISVALTION SYNTYYN JA OLEMASSAOLOON

Lähteenä olen käyttänyt Pekka Sartolan teosta ”Kuin kotkan siivin” (Ajanteos Kustannus 2013). Teksti on pitkälti omaani, mutta aiheet nousevat kirjasta.

 

Osa 3: ISRAELIN TIE ITSENÄISYYTEEN MAAILMANSOTIEN LÄPI

 

Balfourin julistus 1917 ja Kansainliiton hyväksyntä 1920

Ensimmäisen maailmansodan päättyessä Iso-Britannian ulkoministeri Arthur Balfour antoi julistuksen, jonka mukaan imperiumi tukee sionistien hanketta perustaa juutalaisille oma valtio Palestiinaan. Samantapaisen lupauksen britit olivat antaneet myös arabeille koskien Palestiinaa…

Kuitenkin Kansainliitto (YK:n edeltäjä) hyväksyi suunnitelman juutalaisvaltion perustamisesta vuonna 1920. Tämä päätös on edelleen voimassa, vaikka sitä ei täysin kunnioiteta.

T.E. Lawrence – Arabian Lawrence

Turkin Ottomaanit olivat hallinneet Lähi- ja Keski-itää sekä pohjoista Afrikkaa neljän vuosisadan ajan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Todellinen imperiumi oli kuitenkin Iso-Britannia. Sodan tuomien muutosten ja Britannian päätösten tähden kartta piirrettiin melko mielivaltaisesti uudelleen ja siksi yhä vieläkin käydään monenlaisia kiistoja ja sotia tämän perinnön äärellä.

Britannian tyyli oli luvata jokaiselle jotakin, mutta sitten lupauksia ei pidettykään. Tämä koski myös Israelia. Vaikka britit aluksi tukivat juutalaisvaltion syntyä, lopulta he taistelivat sitä vastaan. Ei ihme, että brittiläisimperiumi romahti.

Ensimmäisen maailmansodan aikana toimi henkilöitä, joista tuli merkittäviä sankareita ja antisankareita suhteessa juutalaisvaltion syntyyn ja selviytymiseen.

Thomas Edward Lawrence syntyi Walesissa 1988 ja kuoli moottoripyöräonnettomuudessa vuonna 1935. Lawrence opiskeli historiaa, arkeologiaa ja oppi arabiankielen. Hän oli hyvin älykäs ja taitava. Koska hän oli varsin lyhyt, 162 cm, hän ei kelvannut armeijan sotilaaksi. Hänestä tuli brittitiedustelun agentti. Myöhemmin hän sai sotilasarvon.

Koska brittiarmeija oli kiinni sotatoimissa Krimin alueella, haluttiin koota hajanaisista arabeista sadantuhannen miehen iskujoukko turkkilaisia vastaan. Tämä tuli Lawrencen tehtäväksi.

Hän saavutti arabien kunnioituksen ja onnistui toimissaan. Arabijoukoilla oli tärkeä rooli liittoutuneiden voitossa. Silti brittien heille antamat lupaukset sivuutettiin.

Lawrencen merkitys juutalaisvaltion kannalta keskittyy siihen, että hänen toimintansa johti liittoutuneiden voittoon ja brittien aseman vahvistumiseen. Näin hän edesauttoi juutalaisvaltion tulevaa syntyä. Samalla hän koulutti arabeja sotilaiksi, mikä oli uhka.

Orde Wingate – juutalaisten puolustusjoukkojen rakentaja

Hänen mottonsa oli: Kaikki ovat juutalaisia vastaan, joten minä olen heidän puolellaan!

Orde Wingate syntyi 1903 ja kuoli 1944 Intiassa. Vaikka Wingate oli perusbritti, hän ei pitänyt mahtipontisen Britannian tavasta rikkoa annetut lupaukset ja sopimukset.

Tämä näkyi myös Palestiinassa. Vaikka britit olivat luvanneet tukea juutalaisvaltion syntyä, he eivät ryhtyneet käytännöntoimiin.

Niinpä Palestiinassa olevat juutalaissiirtokunnat kokivat itsensä uhatuiksi arabien keskellä. He aloittivat vuonna 1920 organisoida omia puolustus- ja kodinturva-joukkoja. Vaikka maassa oli jopa 100 000 brittisotilasta, näiden tuki alkoi kallistua arabien puolelle.

Juutalaisten asemaa siis vaikeuttivat sekä arabit että britit. Näiden puristuksessa oli kuitenkin vahvistuttava ja itsenäistyttävä.

Juutalaisten sotavoimat rakentuivat vaiheittain:

  • Bar Giora – Pieni, osin salainen turvajoukko, 1907.
  • Ha Shomer – Vartijoiden kilta, noin 100 jäsentä, 1909.
  • Hagana – Puolisotilaallinen joukko, tavallisia työläisiä, 1920.
  • Haganan kasvu paljon suuremmaksi ja vahvemmaksi – 10 000 miniarmeija + 40 000 reserviläistä, paremmat aseet ja koulutus, 1929.
  • Poliisivoimat, Apujoukot ja Erikoisyöpartiot, 1929.
  • Etzel – Kansallinen sotilaallinen organisaatio, joka teki ennaltaehkäiseviä iskuja, 1931.
  • Mossad Alijah Bet – Toisen maahanmuuton virasto.
  • Palmach – Eliittiryhmä, joka tuki juutalaisten (laitonta) maahanmuuttoa.

Wingate tuli Palestiinaan brittien sotilastiedustelun MI6:n kapteenina. Hän yleni everstiksi. Wingate oli keskeinen Haganan, poliisivoimien, apujoukkojen ja erikoisyöpartion kouluttaja. Hän oppi hepreankielen ja sai lempinimekseen hayedid, ystävä.

Wingate oli vakaumuksellinen kristitty. Hän halusi evankelioida juutalaisia, mutta toimi siinä varovaisesti. Hän etsi strategisia sotilaallisia malleja Raamatusta.

Wingaten erikoisyöpartiot toimivat arabeja vastaan, mutta tarvittaessa myös brittejä vastaan, mikä oli varsin rohkeaa häneltä. Brittiarmeija paheksui Wingatea, mutta Winston Churchill tuki häntä vahvasti.

Kun toinen maailmansota oli syttymässä, Britannian pääministeri Chamberlain myötäili Hitleriä ja oli valmis peruuttamaan Balfourin julistuksen juutalaisvaltion perustamisesta. Britit jopa estivät juutalaisia pääsemästä luvattuun maahan natsien vainojen keskeltä.

Tämä kaikki ennakoi vahvasti sitä, että juutalaisten tuli itse ja yksin puolustaa henkeään ja maataan. Sille Orde Wingaten antama sotilaallinen koulutus antoi välttämättömän pohjan.

Sir John Bagot Glubb – Glubb-pasha, arabien kouluttaja

Brittiupseeri Glubb siirtyi arabipuolelle ja liittyi Trans-Jordanian armeijaan. Hän koulutti beduiineja sotilaiksi. Vuonna 1939 hänet nimitettiin arabilegioonan komentajaksi. Hän rakensikin hyvin kyvykkään armeijan, joka sitten tuli taistelemaan juutalaisia vastaan.

Israel löi arabilegioonan perusteellisesti ja lopullisesti vuoden 1967 sodassa.

Kenen joukoissa me seisomme? Mikä on meidän elämämme hedelmä? Tuoko se jotain pysyvää vai raukeaako se tyhjiin kuten Glubbin elämäntyö?

Jerusalemin suurmufti Amin el-Husseini

Hadzi Amin al-Husseini oli henkilö, joka vaikutti Lähi-idässä kaikkein kielteisemmin juutalaisiin ja juutalaisvaltion olemassaoloon. Hän syntyi Jerusalemissa vuonna 1895 paikkeilla. Hänen veljensä Kamil toimi Jerusalemin suurmuftina, ylimpänä hengellisenä johtajana.

Amin opiskeli Kairossa ja Istanbulin sotilasakatemiassa. Hän taisteli Turkin joukoissa liittoutuneita vastaan, mutta riitautui sittemmin Turkin sulttaanin kanssa. Hän vastusti turkkilaisen kulttuurin ja kielen levittämistä arabialueille. Lopulta hän kääntyi brittien puolelle turkkilaisia vastaan.

Aminin tavoitteena oli arabien Palestiinalaisvaltio, jonka päämieheksi hän halusi. Vuonna 1921 hänet nimitettiin Jerusalemin suurmuftiksi ja Palestiinan Supreme Muslim Counsilin presidentiksi.

Amin vastusti juutalaisten maahanmuuttoa henkeen ja vereen. Hän loi islamin avulla kovaa juutalaisvastaista ilmapiiriä ja agitoi väkivaltaisuuksia juutalaisia kohtaan seuraavan vajaan parin vuosikymmenen ajan.

Vasta vuonna 1937 brittihallinto sai hänestä tarpeekseen. Mutta Amin onnistui pakenemaan Libanoniin, Ranskan mandaattiin. Sieltä käsin hän jatkoi arabikapinan tukemista vuoteen 1939 asti, jolloin britit tukahduttivat ne.

Amin pakeni vuorostaan Irakiin, jossa hän mobilisoi laajan arabikapinan brittejä vastaan. Tämän myötä britit langettivat hänelle kuolemantuomion, jonka hän onnistui aina välttämään.

Irakista Amin siirtyi Rooman kautta natsi-Saksaan, jossa hän sai kuninkaallisen vastaanoton. Hän ystävystyi Hitlerin kanssa ja ryhtyi juutalaisten tuhoamisen neuvonantajaksi. Hän puuttui myös Punaisen Ristin toimintaan, jossa yritettiin pelastaa juutalaisia lapsia. Aminin motto oli: Tämän päivän juutalaislapset ovat huomispäivän sionisteja. Siksi lapsetkin piti tappaa.

Amin ja Hitler tekivät tarkan suunnitelman Palestiinan valloittamisesta ja siellä olevien juutalaisten tuhoamisesta. Tämä ei onneksi toteutunut.

Sodan jälkeen Amin pakeni Sveitsiin, jäi kiinni, tuomittiin Saksassa, siirrettiin Ranskaan ja pakeni Egyptiin, josta hän sai lopullisen turvapaikan. Siellä brittien turvallisuuspalvelu palkkasi hänet propagandistiksi, joten hän sai jatkaa jälleen kutsumustaan… Amin kuoli Kairossa vuonna 1975.

Hämmästyttävä kertomus.

Holokausti

Hitler nousi vuonna 1933 Valtakunnan kansleriksi. Samalla natsit saivat määräysvallan parlamentissa. Näinä vuosina natsit loivat käsitteen Gleichshaltung, yhtenäistäminen. Se toimi perustana juutalaisvastaisten lakien laatimiselle ja soveltamiselle. Niistä tärkein oli arjalaispykälä.

Kirkon rinnalle muodostettiin liike nimeltä Saksalaiset kristityt. Sen sanoma oli natsismia. Vanha testamentti torjuttiin ja Uutta testamenttia sovellettiin valikoivasti ja vääristellen. Pääkohdaksi otettiin Jeesuksen sanat juutalaisista: Te olette lähtöisin isästä perkeleestä. (Joh 8:44)

Hitlerille kristinusko oli vastenmielinen, vaikka hän oli roomalaiskatolinen. Hän ihaili japanilaista ja islamilaista uskoa. Kristillinen nöyryys oli käsittämätöntä.

Toisen maailmansodan syttyminen 1939 tarjosi uusia, tehokkaampia mahdollisuuksia juutalaisten hävittämiseen. Juutalaisten liikkumista, asumista ja toimia rajoitettiin. Heitä koskevat säädökset nousivat yli 400:n. He eivät saaneet käyttää elintarvikekortteja ym.

Kun Saksa valloitti Puolan, sen valtapiiriin tuli suuri joukko juutalaisia. Ghettolaitos alkoi juuri Puolassa. Niitä perustettiin kaikkiaan 356. Juutalaisten tuli kantaa myös hiha- tai rintatunnistetta, Daavidin tähteä.

Syksyllä 1941 alkoi juutalaisten massamurhaaminen. Juutalaisten maastamuutto estettiin. Keskitysleirejä perustettiin 20, sivuleirejä 380 ja pienempiä kokoamiskeskuksia lähes 900.

Varsinaisia tuhoamisleirejä oli kuusi. Ne sijaitsivat Puolan maaperällä:

  • Auschwitz-Birkenau
  • Kulmhof
  • Belzec
  • Majdanek
  • Sobibor
  • Tremblinka

Juutalaisia tapettiin vetysyanidilla ja hiilimonoksidilla. Aluksi ruumiit haudattiin, mutta siitä tuli vakavia ongelmia, joten alkoi ruumiiden polttaminen. Päivittäin saatettiin murhata 10 000 juutalaista jo pelkästään Auschwitzissa.

Tämän lisäksi SS-joukot ja poliisin erikoisjoukot tappoivat juutalaisia, varsinkin itärintamalla. Paljon juutalaisia menehtyi aliravitsemukseen ja sairauksiin keskitysleireillä.

Kaikkiaan juutalaisia menehtyi

  • 3 miljoonaa tuhoamisleireillä
  • 1,3 miljoonaa sotilaiden ja poliisien tappamina
  • 800 000 ghetoissa ja keskitysleireillä aliravitsemukseen ja tauteihin

Kokonaisarvio on 5-6 miljoonaa. Tämä määrä oli

  • 65 % Euroopan juutalaisista
  • 35-40 % koko maailman juutalaisista
  • Puolassa menehtyi 92 % ja Liettuassa 95 % juutalaisista

Juutalaiset ovat maksaneet karmean hinnan osastaan Jumalan kansana (ja myös luopumuksesta). Heille todella kuuluu oma kotimaa – niin kuin kaikille kansoille – jossa heidän tulisi saada asua rauhassa ja turvassa!

Bielskin veljesten sota

Joulukuussa 1941 natsit surmasivat kaikki 4000 Stankiewiczen kaupungin juutalaiset. Ainoastaan neljä Bielskin perheen poikaa onnistui pakenemaan.

He perustivat ryhmän, joka kävi koko loppusodan sissisotaa natseja vastaan. Heidän ensisijainen päämäärä oli pelastaa juutalaisia. Pääosin he menestyivät, mutta joutuivat myös ahtaalle.

Rauol Wallenberg

Vaikka Saksa oli häviämässä sodan, juutalaisten tappaminen kiihtyi, myös Unkarissa. Rajoittaakseen tätä etsittiin erilaisia keinoja. Niinpä Usan presidentti Roosenvelt aloitti hankkeen, jossa palkattiin ruotsalainen Rauol Wallenberg diplomaatiksi Budabestiin.

Wallenberg osti Unkarista kivitaloja, jotka asetettiin diplomaattisen suojan alle. Hän teetti suojapasseja, joiden mukaan kantaja oli Ruotsin kansalainen ja odotti pääsyä kotimaahansa.

Wallenberg pelasti 20 000 unkarinjuutalaista. Heitä kuoli silti 450 000.

Kun Stalinin joukot valtasivat Unkarin, venäläiset vangitsivat Wallenbergin, kiduttivat häntä, pitivät KGB:n vankilassa ja tappoivat hänet. Wallenbergia epäiltiin Usan vakoojaksi ja Hitlerin liittolaiseksi. Ruotsi ei juurikaan protestoinut Wallenbergin puolesta.

Sankarien ajallinen kohtalo voi olla karmea. Jumala ei unohda.

Oskar Schindler

Hänen tarinansa tuli tunnetuksi varsinaisesti vasta Steven Spielbergin elokuvan, Schindlerin lista myötä. Se on äärimmäisen vaikuttava elokuva, joka mykistää hiljaiseksi.

Oskar Schindler oli saksalainen teollisuusmies, joka kuului tavan mukaisesti jopa natsipuolueeseen, vaikka ei sen aatetta sen enempää kannattanut. Hän toimi Puolan Krakovassa, jossa oli hänen emaliesineitä omistava yritys.

Nähdessään natsien julmuuksia ghetoissa hän päätti yrittää pelastaa juutalaisia. Hän hankkiutui Plaszowin leirin komentajan, sadistisen Amon Göthin tuttavuuteen ja sai sovittua 900 juutalaisen siirtämisestä hänen tehtaalleen töihin.

Ratkaisevilla hetkillä Schindler lastasi juutalaiset junaan, jonka tarkoitus oli mennä Tsekin puolelle sudeettialueelle turvaan. Vahingossa juna ohjattiin Auschwitziin. Röyhkeällä hämäyksellä Schindler sai huijattua komendantin ja juna pääsi alkuperäiseen päämääräänsä.

Kaikkiaan Schindler pelasti 1200 juutalaista.

Sodan päättymisen jälkeen Schindler muutti 12 vuodeksi Argentiinaan, jossa hänen liiketoimintansa epäonnistuivat. Hän palasi Saksaan 1958 ja kuoli 1974.

YK:n päätöslauselma ja sisällissota

Britannia luovutti Palestiina-ongelman YK:n ratkaistavaksi. YK:n yleiskokouksessa annettiin esitys alueen jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin marraskuussa 1947. Esitystä tukivat sekä Yhdysvallat, erityisesti presidentti Harry S. Truman, että Neuvostoliitto.

YK:n esitys jakoi alueen kahteen suurin piirtein yhtä suureen osaan monimutkaisten rajanvetojen avulla ja lisäksi Jerusalemista tehtäisiin kansainvälisesti hallinnoitu erillisalue. Tavoitteina olivat alueiden taloudellinen yhtenäisyys ja avoimet rajat.

Palestiinassa asui noin 600 000 juutalaista ja 1,2 miljoonaa arabia. Suunnitelman toimimattomuus selvisi pian. Palestiinaa ympäröivät arabivaltiot vastustivat esitystä ja kieltäytyivät tunnustamasta juutalaisvaltiota, kun Israelin tuleva ensimmäinen pääministeri David Ben-Gurion hyväksyi suunnitelman.

Israelilaisten maanalaisten ryhmittymien ja palestiinalaisjoukkioiden väliset yhteenotot alkoivat lähes välittömästi YK:n päätöslauselman jälkeen. Brittien ei onnistunut hillitä väkivaltaisuuksia.

Kaksi palestiinalaisten puolisotilaallista vapaaehtoisarmeijaa tekivät hyökkäyksiä juutalaisiin siirtokuntiin ja kaupunkeihin. Näitä joukkoja vastaan taisteli juutalaisten maanalainen armeija Haganah ja siitä eronneet radikaalimmat ryhmittymät kuten Irgun ja Lehi.

Palestiinalaisjoukot saartoivat myös Jerusalemin kaupungin. Jerusalemissa puhkesi mellakoita 30. marraskuuta ja 1. joulukuuta 1947, jotka pian levisivät koko alueelle. Palestiinalaisia alkoi paeta kylistä ja kaupungeistaan taistelujen tieltä.

Taisteluiden aluksi palestiinalaiset olivat selvästi niskanpäällä ja Haganahin tiedusteluraporttien mukaan tilanne maaliskuussa 1948, erityisesti Jerusalemissa, oli kriittinen. Maaliskuussa tilanne alkoi kuitenkin kääntyä juutalaisten kannalta otollisemmaksi. Haganah aloitti ensimmäisen täysmittaisen sotilasoperaationsa, Operaation nahshon, hyökäten 1 500 sotilaan voimin Qoloniyahin ja Qastelin arabikyliin ja murtaen tilapäisesti Jerusalemin saarron.

Kylät kukistuivat huhtikuun alussa ja arabien joukot lyötiin Mishmar Haemeqin taistelussa 12. huhtikuuta 1948.