Vertaus: Risti, tornin rakentaminen ja sodan uhka

AJANKOHTAINEN JEESUKSEN VERTAUS: Risti, tornin rakentaminen ja sota

 

Luukkaan evankeliumi 14:25-33

Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille:

Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.

Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. Muuten voi käydä niin, että hän laskee perustuksen mutta joutuu jättämään työn kesken. Silloin kaikki, jotka tämän näkevät, alkavat pilkata häntä: ’On siinäkin mies! Alkoi rakentaa, mutta kesken se jäi.’

Tai jos kuningas on lähdössä taisteluun toista kuningasta vastaan, niin kai hän ensin istuutuu harkitsemaan, pystyykö hän kymmenellä tuhannella miehellä kohtaamaan vihollisen, joka on tulossa kahdenkymmenentuhannen miehen voimalla. Ellei hän siihen pysty, hän lähettää rauhanneuvottelijoita, kun vihollinen on vielä kaukana.

Tietäkää siis: yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on.

 

OPETUS

Jeesuksen seuraamisen hinta

Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä.

Jeesus oli suosittu julistaja ja ihmeiden tekijä. Häneen liitettiin vahvoja messiaanisia odotuksia. Hänen toivottiin ratsastavan kuninkaana Jerusalemiin ja ottavan kaiken vallan yli roomalaistenkin. Hän toisi odotetun messiaanisen kulta-ajan ja kaikki hänen seuraajansa pääsisivät parhaille paikoille nauttimaan rikkauksista. Sellaisen Jeesuksen perässä oli mukava kulkea.

Ihminen toivoo, että Jumala siunaisi hänen elämänsä kaikenlaisilla mukavuuksilla ja ihanuuksilla. Silti ihminen ei halua luopua syntisyydestään eikä alistua Jumalan tahtoon. Ihminen haluaisi alistaa Jumalan käskyläisekseen. Siihen Jumala ei suostu.

Jumala tarjoaa ihmiselle täydellistä pelastusta ilmaiseksi, lahjana. Se sisältää kaiken tarvittavan. Silti kaikkea ei saa heti. Ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen. Jumala pelastaa ihmisen ja ihmisen osa on suostua siihen.

Koko Raamattu ja Jeesus tekevät selväksi, että elämä Jumalan yhteydessä on osin toisenlaista kuin ihminen toivoo. Koska ihminen on syntinen, hän haluaisi itsekkäästi kaiken hyvän itselleen. Mutta Jumala näkee kokonaisuuden. Hän näkee kaiken alusta loppuun. Hän näkee jokaisen ihmisen.

Tosiasiassa meidän syntinen luontomme kapinoi loppuun asti Jumalan tahtoa vastaan. Uskovan tie ei ole siloteltua ja helppoa. Joudumme elämään hyvän ja pahan, rakkauden ja itsekkyyden jännitteessä. Se tuo taistelua, kipua ja pettymyksiä. Olemmeko valmiita siihen?

Kaiken lisäksi maailma ei muutu, vaikka jotkut tulevat uskoon. Tämä maailma on yhä pahuuden, kärsimyksen ja kuoleman kourissa. Sellaisessa kukaan ei voi olla täydellisen onnellinen. Ei ole Jumalakaan, kun hän katsoo maailmaa ja meitä.

Mitään ajallista messiaanista loistoa ei ole luvassa seurakuntakautena – ei Israelille eikä seurakunnalle. Sen aika on vasta tuhatvuotisessa valtakunnassa Kristuksen paluun jälkeen. Lopullinen täydellisyys ja kirkkaus koittaa vasta uudessa luomisessa.

Pelastus on siis Jumalan antama lahja, joka pitää kaiken sisällään. Mutta silti se ei johda pikavoittoihin ja täydelliseen onneen maan päällä. Ennemminkin Jumala kutsuu kantamaan samaa rakkauden tuskaa ja palvelemaan kaikkia lähimmäisiä jopa uhrautuvalla rakkaudella.

Jeesus tahtoo antaa realistisen kuvan mitä Jumalan valtakunnan osallisuus ja hänen seuraamisensa todella merkitsevät. Hätkähdyttävin kuva on ristin kantaminen. Risti oli tunnettu, kauhistuttava teloitustapa.

Järkyttävän pelonsekaisin tuntein juutalaiset olivat katsoneet niin monen tuomitun matkaa ruoskittuna kohti teloituspaikkaa. Tuomittu kantoi ristin poikkipuuta hoippuvin, kalman hämärtämin, verentahrimin askelin. Hänen käsiensä ja jalkojensa läpi lyötiin hirvittävät naulat ja niiden varassa tuomittu roikkui, kunnes henki salpautui lopullisesti ja sydän petti kivusta.

Tällaiseen seuraamiseen Jeesus kutsui omiaan. Kuka onkaan innokas…? Laske ja ymmärrä tarkoin, mihin olet ryhtymässä. Sitä korostavat käsillä olevat vertaukset ja monet muutkin Jeesuksen opetukset.

Muita vertauksia

Jeesus joutui useasti pudottamaan innokkaita seuraajia pilvilinnoista maan pinnalle. Hän haastoi kuulijoita realismiin mm. näin (Luukkaan evankeliumi 9:57-62):

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”

Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen,
ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Nämä vertaukset on selitetty niitä käsittelevässä omassa opetuksessa. Nekin puhuvat opetuslapseuden hinnasta ja ehdottomuudesta. Kaikki perustuu silti Jumalan armoon ja kutsuun. Ilman sitä ihminen kulkisi surutta omia teitään. Nyt Jeesus kutsuu pelastuksen ja rakkauden tielle.

 

LUOPUMINEN PERHEVÄESTÄ JA OMASTA ELÄMÄSTÄ

Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.

Luopuminen läheisistä

Lähi-idässä perhe ja suku on koko elämä. Yksinäinen ihminen on kuollut ihminen. Näin on myös Afrikassa ja Aasiassa. Siihen liittyy syvästi vanhempien, varsinkin perheen pään kunnioitus. Sen lisäksi on vahva, rikkomaton keskinäisen huolenpidon velvoite. Esimerkiksi Etiopiassa kukaan ei ole yksin sairaalassa, vaan hänellä on aina yksi tai useampi läheinen hoivaamassa häntä yötä päivää.

Nyt Jeesus vaatii rikkomaan tämän perinteen, joka tosiasiassa perustuu Jumalan luomistekoon ja tahtoon. Juuri näin meidän tulee pitää yhtä ja rakastaa läheisiämme. Suomessa on ajauduttu tästä jo kovin kauas. Yksinäisiä on yli miljoona. Lähimmäisyys on ulkoistettu viranomaisille ja laitoksille.

Lisäksi Jeesuksen vaatimusta hankaloittaa se, että hän on vain noin 30-vuotias nuorukainen. Nyt hän vaatii kuulijoita luopumaan rakkaistaan ja asettamaan hänet auktoriteetiksi kunnioitetun, harmaahapsisen isän sijaan. Lähi-idässä tällainen vaatimus on mahdoton. Siihen ei voi suostua. Moni on ollut totaalisen järkyttynyt kuultuaan tämän Jeesuksen vaatimuksen.

Mutta mistä on kysymys? Onko Jeesus hullu? Vai onko hän itse Luoja, joka vaatii yhä edelleen pitämään häntä ainoana Jumalana, ylimpänä auktoriteettina ja turvana?

Jos asetamme jonkun läheisen ihmisen elämämme tärkeimmäksi, tämä syrjäyttää Jumalan. Se on kapinaa Luojaa vastaan ja hänen hylkäämistä. Ensimmäinen käsky on: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. Tähän perustuu kaikki, koko elämä.

Jos pidämme jotakuta muuta tärkeämpänä kuin Jumalaa, silloin menetämme elämästä Jumalan rakkauden ja siunauksen. Silloin emme tosiasiassa kykene rakastamaan aidosti ja täydesti edes tätä tärkeintä läheistä. Meissä ihmisissä ei ole rakkauden lähdettä.

Otetaan hyvin valaiseva esimerkki. Miksi Jumala käski Aabrahamia uhraamaan Iisakin? Sillä oli toki suuri vertauskuvallinen merkitys: Jumala uhraa rakkaan Poikansa ristillä. Mutta mahdollisesti oli niin, että Iisakista oli tullut Aabrahamille hänen elämänsä keskiö. Se oli todella huono asia. Se johti Iisakin lellimiseen, mikä vääristi Iisakia ihmisenä. Aabraham ei enää luottanut Jumalan hyvyyteen vaan ajatteli oman hyvyytensä olevan Iisakille parempi. Aabraham rakensi oman ja perheen elämän Iisakin ympärille. Se olisi johtanut katastrofiin.

Aabraham joutui uhraamaan Iisakin Jumalalle. Kun hän teki sen sydämessään, Jumala sai jälleen nousta Aabrahamille todelliseksi Jumalaksi, kaikkein tärkeimmäksi. Silloin Aabraham sai myös Iisakin takaisin. Hänen ei tarvinnut tappaa poikaansa. Se ei ollut Jumalan tarkoitus. Riitti, että hän luovutti pojan ja oman sydämensä Jumalan hyviin käsiin. Nyt Jumala sai jälleen johdattaa Aabrahamin ja Iisakin elämää. Vain Jumalan kämmenellä olemme parhaimmassa turvassa ja vain siinä saamme rakkauden elämäämme.

Juuri tästä on kysymys, kun Jeesus kutsuu seuraamaan häntä ja luopumaan rakkaista läheisistä. Tuossa kulttuurillisessa tilanteessa perinteet olivat syrjäyttäneet Jumalan. Sama on totta kaikkialla. Esimerkiksi Japanissa ihminen voi kiinnostua kristillisyydestä ja käydä seurakunnassa vuosikausia, mutta hän ei mene kasteelle, koska rikkoisi vanhempien ja vainajien kunnioittamisen perinteen.

Meidän tulee siis todellisesti luopua jokaisesta rakkaasta ihmisestä – vanhemmista, puolisosta, lapsista, ystävistä – niin, että kukaan heistä ei ole Jumalan paikalla. Vain silloin olemme oikeassa suhteessa Jumalaan ja vasta sen varassa voimme rakastaa läheisiä ja lähimmäisiämme, edes jossain määrin.

Joissakin tapauksissa Jeesuksen kutsu voi merkitä aivan konkreettista kotoa pois lähtemistä ja Jeesuksen seuraamista esimerkiksi lähetystyössä tai muualla. Ero rakkaisiin voi kestää kuukausista vuosiin tai vuosikymmeniin. Tämä voi olla raskas uhraus, mutta sen takana on Jumalan huolenpito ja siunaus. Hän pitää huolta kutsutusta ja kotiin jäävistä läheisistä.

Toisessa tilanteessa Jeesus liitti tähän haasteeseen myös lupauksen siitä, että kutsuttu tulee samaan uusia äitejä, isiä, veljiä, sisaria ja ystäviä moninkertaisesti jo ajassa. Juuri seurakunnassa ja sen työssä kuulumme suureen Jumalan perheväkeen ja opimme tuntemaan monia uusia ihmisiä.

Luopuminen omasta elämästä

Jeesus vaatii meitä luopumaan myös omasta elämästämme. Lähi-idän tapaisissa kulttuureissa tämä on helpompi ymmärtää. Yhteisön etu asetetaan aina oman edun edelle. Siinä mielessä todella moni on luopunut omasta elämästään. Tosin se ei välttämättä ole siunattua. Yhteisön arvot, säännöt ja päämäärät voivat olla elämälle vieraita. Yhteisön huipulla olevat hyödyntävät muita. Käteen voi jäädä menetetty elämä.

Länsimaissa ja Suomessa Jeesuksen vaatimus on todella kova. Täällä elämme yksilökeskeistä kulutuskulttuuria materialismin ja humanismin hengessä. Siinä yksilö, minä ja minun elämäni on kaiken keskiössä. Olen itseni herra ja teen mitä haluan. Kukaan ei määrää minua!

Jo ilman Jumalankin ajattelemista on selvää, että yksilökeskeisyytemme on pitkälti harhaa. Meitä sitovat lukemattomat kirjoitetut ja kirjoittamattomat normit ja tavat. Talous asettaa omat raaminsa. Terveytemme on vain hetkellistä ja kohtaamme sairauksia ja kuoleman. Moni toteuttaa huomaamattaan median ja toisten ihmisten luomia odotuksia – ja kadottaa oman elämänsä. Moni, joka muista välittämättä puskee omaa etuaan, ei löydäkään onnea ja täyttymystä.

Jeesus sanoo meille: Joka ei luovu omasta elämästään, ei voi olla minun opetuslapseni! Mitä hän tarkoittaa tällä?

Tässäkin on kyse ensimmäisestä käskystä. Jumalan paikalla ei saa olla mitään muuta. Ei perheen eikä suvun päätä, ei äitiä, ei lapsia, ei arvostettua filosofia, idolia eikä rauhannobelistia. Jumalan paikalla ei saa olla edes omaa minää eikä minun omaa elämääni.

Miksi? Koska kukaan tai mikään muu ei täytä Jumalan paikkaa ja tehtävää. Vain Jumala on rakkaus, pyhä, elämän ja onnen tuoja. Vain hänellä on valta antaa syntimme anteeksi ja antaa meille ikuinen elämä. Kukaan muu ei voi voittaa synnin, pahan ja kuoleman valtaa.

Kun länsimainen ihminen, sinä ja minä, asettaa Jumalan paikalle oman itsensä, hän asettaa elämänsä valtaistuimelle, onnen ja kuolemattomuuden tuojaksi oman syntisen, turmeltuneen minänsä, joka haluaa itsekkäästi ja lyhytnäköisesti itselleen lähes kaiken.

Tosiasiassa näin tehdessään jokainen ihminen tuottaa itselleen turmion ja kuoleman. Sitä maailmamme on täynnä. Tosin media luo illuusioita, että joku voisi saavuttaa itselleen täydellisen onnen. Siihen valheeseen me uskomme. Tosiasiassa onnenhetket jäävät hetkellisiksi.

Jeesus siis pyytää ja käskee meitä luopumaan synnin hallitsemasta elämästä. Tilalle hän tarjoaa todellista rakkautta ja todellista, ikuista elämää. Aika hyvä vaihtokauppa, eikö vain?

Sen hän antaa lahjaksi. Samalla ihmisen on luovuttava kuvitelmasta, että hän saisi uskon avulla sen, mitä hänen syntinen luontonsa halajaa. Ei saa. Päinvastoin: syntisen luontomme tulee kuolla, kokonaan!

Uskon tie on prosessi, jossa Jumala kuolettaa turmiollista synnin valtaa meissä. Kuitenkin vasta ruumiimme kuolemassa, taivaaseen siirtymisessä ja ruumiin ylösnousemuksessa me saamme lopullisen täydellisyyden, jossa ei ole enää syntiä. Silloin täyttyy se, että olemme kokonaan, täydellisesti, lopullisesti luopuneet syntisestä elämästämme.

Tätä emme tietenkään pysty tekemään itse. Emme voi siivilöidä syntiä meistä pois. Emme edes halua sitä. Rakastamme syntiä. Vasta Jumalan suvereeni väliintulo, armahtava rakkaus ja pyhyyden kosketus Kristuksessa Jeesuksessa vapauttaa meidät synnin hallintavallasta ja kerran täydellistää meidät.

Siksi kaikki omatekoinen uskonnollisuus, filosofiat ja maailmankatsomukset ovat vain Jumalan korvikkeita ja ihmisen itsepetosta, jolla hän naamioi syntisen olemuksensa ja jatkaa sen pyyteiden täyttämistä. Tämä itsepetos alkoi välittömästi syntiinlankeemuksen myötä paratiisissa, kun ihminen kätkeytyi pensaiden taakse ja verhosi itsensä lehvillä.

Mutta Jumalaa se ei pettänyt. Synnin palkka on kuolema eikä ihminen voi sitä paeta. Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä, jonka saamme Kristuksessa. Hän on kuollut puolestamme ja sovittanut syntimme. Hän on Jumalan valmistama ja ainoa toimiva ratkaisu synnin ongelmaan.

Johtopäätöksiä

Mitenkä lienee sinun kohdallasi? Kuka tai mikä on sinulle kaikkein rakkain? Sinä itse, joku läheisesi, idolisi, raha, maine, menestys, nautinto vai mikä? Elämäsi tärkein henkilö tai asia istuu Jumalan paikalla. Tämä henkilö tai asia ei kuitenkaan kykene antamaan onnea, täyttä huolenpitoa eikä kuolemattomuutta. Siihen kykenee yksin Jumala.

Kun annamme läheisemme ja itsemme Jumalan käsiin, silloin olemme todellakin parhaimmassa turvassa ja siunattuja. Silloin Jumala on läsnä jokaisella askeleella. Silloin voimme kulkea läpi ajallisen elämän haasteiden, ilojen ja surujen, ja päästä kerran perille kotiin, jossa kaikki on hyvin ja jossa saamme rakastaa jokaista iankaikkisella, täydellisellä Kristuksen rakkaudella.

Tule, luovu rakkaimmistakin läheisistäsi ja omasta elämästäsi ja seuraa minua!

 

RISTI

Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni.

Meille risti on symboli, joka ensisijassa kuvaa Jumalan armoa ja rakkautta, sekä Vapahtajaa Jeesusta Kristusta. Se on pääosin myönteinen symboli. Toki risti koetaan myös kuoleman merkiksi, koska se on lähes jokaisessa hautakivessä ja kuolinilmoituksessa. Kenties on niin, että uskovat suhtautuvat siihen myönteisesti, mutta ei-uskovat kielteisesti, torjuvasti ja peläten.

Alkuseurakunnan symboli ei ollut risti, joka oli julma teloitusväline ja liian karmivaa jokaviikkoista arkitodellisuutta. Kristityt eivät kulkeneet risti kaulassa eikä sellaista annettu rippilahjaksi. Entä jos me antaisimme rippilahjaksi riipuksen, jossa olisi rynnäkkökivääri, myrkkypiikki tai sähkötuoli…? Nekin olisivat vielä jossain määrin värittömiä ja mauttomia, koska Suomessa ei ole käytössä kuolemanrangaistusta eikä sotiakaan noin 80 vuoteen. Me emme tavoita sitä, mitä risti merkitsi juutalaisille Rooman vallan alla Israelissa.

Alkuseurakunnan symbolina oli esimerkiksi Hyvä Paimen, joka kantaa pientä karitsaa tai lammasta. Toinen tärkeä tunnus oli kala. Kreikankielellä kala oli IKTYS. Näistä kirjaimista voidaan johtaa alkukristillinen uskontunnustus, joka on suomeksi: Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja!

Vasta 300-luvulla Rooman keisari kielsi ristiinnaulitsemisen. Ajan myötä ristin karmivuus helpotti ja siitä tuli kristittyjen tärkein symboli. Ristillä Jumala armahti ja pelasti meidät Kristuksessa Jeesuksessa. Ristillä Jumala ratkaisi rakkauden ja pyhyyden välisen ristiriidan. Synti sai lopullisen tuomion ja ihminen sai armon pelastua.

Mutta pysähdy vielä hetkeksi ja ajattele todellakin, että sinä eläisit tuossa ajassa ja kulttuurissa, jossa näkisit viikoittain monia kuolemaantuomittuja kulkemassa ristin poikkipuu harteillaan kohti teloituspaikkaa. Kuulisit heidän tuskanhuutonsa ja näkisit heidät roikkumassa risteillä suuren tuskan vallassa.

Vastapainoksi tälle kauheudelle kuuntelisit monien muiden tapaan suosittua, mahtavaa ja innostavaa opettajaa, joka parantaa sairaita, tekee ihmeitä ja laittaa valtaapitäville luun kurkkuun. Tässäpä on luvattu Messias! Hänen seuraansa minä tahdon liittyä! Haluan päästä eroon roomalaisesta miehittäjästä, joka ristiinnaulitsee maanmiehiäni, milloin mistäkin syystä!

Häkellyttävän, mahdottoman läheisistä luopumisen vaatimuksen jälkeen Messias jysäyttää toisen, vieläkin karmivamman vaateen: Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni!

Mitä ihmettä! Sielunsa silmin ja värisevin sydämin kuulija ajattelee itseään kulkemassa kohti karmeaa ristiinnaulitsemista, julmaa, kauhistuttavaa, tuskan täyttämää, häpeällistä kuolemaansa. Mahdotonta, järkyttävää. Ei koskaan eikä milloinkaan! Minulleko näin?

Entä sitten Jeesus? Käykö hänelle näin? Eikö hän olekaan Messias? Entä hänen seuraajansa? Ristiinnaulitaanko heidät kapinallisina? Tätäkö Jeesus tarkoittaa?

Niin, mistä on kysymys? Mikä on Jeesuksen seuraamisen, opetuslapseuden ja Jumalan valtakunnan osallisuuden hinta? Mitä on ristiinnaulitseminen?

Ensinnäkin, Jeesus todella tarkoittaa sitä, että hänen seuraajansa tulee ottaa se riski, että hänet ristiinnaulitaan. Messiaan tie ei johdakaan kunnian kukkuloille ja ajalliseen loistoon ja onneen – vaan ristille, suureen tuskaan ja häpeään. Hänet leimataan kapinnallisjohtajaksi ja siksi hänen seuraajilleen voi käydä samalla tavalla. Riski on todellinen!

Jumala ja Raamattu on läpikotaisin rehellinen ja realistinen. Usko ei tuo täyttä onnea maan päälle eikä ratkaise likimainkaan kaikkia ongelmia. Monen ahdistuksen kautta on mentävä perille Jumalan valtakuntaan. Kaukana ovat menestysteologiset helppoheikit, jotka lupaavat valheellisesti kaikkea ajallista hyvää, rikkautta, terveyttä, nautintoja ja mainetta.

Toiseksi, tiedämme toki Uuden testamentin ja varsinkin Paavalin opetusten kautta, että Jeesus tarkoittaa meidän syntisen luontomme ristiinnaulitsemista. Sen pitää kuolla. Aina kun se heräilee ja nostaa päätään, se pitää uudelleen lyödä kuoliaaksi ristille.

Kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. (Room 6:6-8)

Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä (uutena ihmisenä) elän, en enää (syntinen) minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal 2:19-20)

Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme. (Gal 5:24-25)

Kuva ristiinnaulitsemisesta on todella väkevä. Jumala ei lupaa meidän syntiselle luonnolle elämää millään muotoa vaan kuoleman. Mutta Jumala tekee sen niin, että me vapaudumme synnin kuolettavasta kuristuksesta ja määräysvallasta. Silloin se, millaisiksi Jumala on meidät alun perin tarkoittanut, tulee esille synnin kuolettamisen ja uudestisyntymisen kautta.

Tämän ihmeen Jumala tekee Kristuksen sovitustyön ja ylösnousemuksen, Sanan ja Pyhän Hengen voimassa. Se tapahtuu, kun meidät kastetaan ja uskomme evankeliumin. Ajassa tämä työ jää vielä vajavaiseksi. Kannamme synnin ja kuoleman varjoa läpi elämämme ajan.

Kolmanneksi, me todella kohtaamme fyysisen kuoleman – ellei Jeesus palaa takaisin ennen sitä. Usko ei tee meistä fyysisesti kuolemattomia. Elämme tämän maailmanajan lainalaisuuksien mukaan. Me vanhenemme, sairastumme ja kuolemme.

Kuolinvuoteemme on ikään kuin yksi muoto rististä, tosin paljon pehmeämpi ja inhimillisempi. Ruumiin kuoleman hetkellä synnin valta kuoletetaan meissä lopullisesti. Sillä hetkellä sielumme ja henkemme vapautuu taivaan kirkkauteen odottamaan ruumiin ylösnousemusta ja sen kirkastamista.

Kuten Paavali sanoi: Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa (Room 6:23). Elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto! (Fil 1:21)

Jumala pitää paradokseista. Se, mikä meistä näyttää mahdottomalta, onkin avain Jumalan tuntemiseen, elämään ja koko todellisuuden ymmärtämiseen. Jumala tulee ihmiseksi, hän kuolee ristillä ja nousee ylös kuolleista. Meidänkin tulee kuolla, jotta voisimme elää. Sitä todellisuutta koemme joka hetki, kun elämme uskossa. Syntinen luontomme ristiinnaulitaan, jotta voisimme elää Hengen rakkaudessa ja pyhyydessä. Kun kuolemme ruumiillisesti, nousemmekin taivaisiin.

Kun luovumme kaikesta (synnistä) Jeesuksen tähden, saammekin kaiken (hyvän) – monin verroin, ylenpalttisesti, loppumattomasti. Kun luovumme elämästämme ja annamme sen Jumalan käsiin, saamme sen takaisin täysin uutena. Se, mikä nyt näyttää meistä kaiken loppumiselta, onkin uuden ja ihanan alku. Sellaisen todellisuuden edessä olemme, kun joku tulee uskoon tai kun olemme hautajaisissa: vanha jää taakse ja uusi alkaa. Tähän meitä kutsutaan.

Saako Jeesus ristiinnaulita sinut? Seuraatko häntä teloituspaikalle, jossa sinut surmataan modernisti ampumalla, myrkkyruiskeella tai sähkötuolissa? Innostutko? Onko kivaa ja trendikästä?

Jeesus kysyy nyt juuri sinulta: Lähdetkö kanssani teloituspaikalle? (Älä ymmärrä tätä kirjaimellisesti vaan kuvainnollisesti! Monissa lahkoissa tehdään joukkomurhia.) Tai oletko valmis kärsimään pilkkaa ja vainoa Jeesuksen nimen tähden? Tai kuolemaan uskosi tähden?

Syvimmiltään on kyse tästä: Luovutko vanhasta, synnin hallitsemasta elämästä ja otat vastaan uuden, todellisen rakkauden täyttämän elämän, joka johtaa monien ahdistusten läpi ikuiseen kirkkauteen? Luovutko siitä, että tavoittelet kaikenlaista itsellesi ja sen sijaan alatkin ajatella ja palvella muita? Onko elämäsi keskus oma minäsi vai Jumala?

Tule, ota ristisi ja seuraa minua!

 

TORNIN RAKENTAMINEN JA SEN KUSTANNUSLASKENTA

Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi. Muuten voi käydä niin, että hän laskee perustuksen mutta joutuu jättämään työn kesken. Silloin kaikki, jotka tämän näkevät, alkavat pilkata häntä: ’On siinäkin mies! Alkoi rakentaa, mutta kesken se jäi.’

Oman aikamme talot

Talon rakentaminen tai ostaminen on yksi elämän suurimmista hankinnoista. Useimmat pohtivat, suunnittelevat ja harkitsevat sitä ainakin kuukausia, usein vuosikaupalla. Niin minäkin olen tehnyt.

Uuden talon rakentaminen tai rakennuttaminen on kallein vaihtoehto, ainakin aluksi. Nykyään monet ostavat talon avaimet käteen periaatteella. Silloin hinta on tiedossa melko tarkastikin. Kokonaan tai itse rakennettu talo tuottanee monia yllätyksiä. Vanhemman talon hankintahinta on edullisempi, mutta monet korjausprojektit voivat nostaa sen hinnan uuden tasolle, joskus jopa kalliimmaksikin.

Omassa talossa asuminen on lopulta elämäntavan valitsemista. Haluaako siihen satsata ja kuinka paljon, tai johonkin muuhun? Olennaista on vakava harkinta ja kustannuslaskenta.

Aikamme minulle kaikki heti -tyyli on kuitenkin todellinen uhka. Moni on tottunut saamaan kaiken heti. Otetaan surutta lainaa niin paljon kuin vain saadaan. Ei oteta huomioon, että muukin elämä maksaa ja vielä paljon enemmän kuin luullaan. Uusia kuluja on loputtomasti. Työttömyys voi iskeä.

Salossakin rakennettiin Nokian huumassa paljon kalliita taloja niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Kun romahdus tuli, talojenkin hinnat romahtivat. Myynnissä oli yli tuhat asuntoa eikä ostajia ollut kuin nimeksi. Velkaa saattoi jäädä reilustikin, vaikka talo saatiin myytyä. On huono aloittaa uutta elämää, kun varallisuus on vaikkapa miinus 50-100 tuhatta euroa.

Jeesuksen ajan rakennushankkeet

Samanlaisia haasteita oli Jeesuksen aikana. Talot, karja-aitauksen tai peltojen vartiotornit, tai varastorakennukset olivat toki hyvin yksinkertaisia, mutta niin oli elintaso ja varallisuuskin. Kaikki rakennettiin omin käsin. Oli todella välttämätöntä tarkoin miettiä, riittäisivätkö rahkeet.

Viisas harkitsi, varustautui ja valmistautui huolella. Kun aika oli kypsä, rakennettiin. Viisas jätti myös rakentamatta, jos se näyttäytyi sillä erää liian haastavalle. Tyhmä sen sijaan rakensi joko huolimattomasti ja perusasioista tinkien, tai sitten rakennushanke jäi kokonaan kesken.

Tästä kertoo Jeesuksen vertaus kahdesta rakentajasta. Toinen rakensi kalliolle, toinen hiekalle. Kuivana kesäkautena maaperä oli kivikovaa. Sille oli helppo ja nopea rakentaa. Mutta kun tuli sadekausi, maaperästä tuli savivelliä. Kiviseinät kallistuivat ja talo romahti. Kalliolle oli työlästä rahdata raskaita kiviä ja rakennustarvikkeita. Mutta se kannatti. Perusta kesti eikä talo sortunut.

Keskeneräiseksi jääneitä rakennushankkeita riitti niitäkin. Naapurikateus vaihtui pilkaksi. Eipä tuo saanut aikaan sitä, millä niin kovasti rehvasteli. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Harkinta elämämme suurissa kysymyksissä

Kannattaa todella harkita, mihin ryhtyy. Tämä harkinta pätee asunnon hankintaan, avioliittoon, työpaikkaan ja monen muuhunkin. Yhteisöllisissä kulttuureissa harkinta tehdään yhdessä, pitkään ja hartaasti. Jumalaltakin rukoillaan viisautta ja johdatusta. Yksilöllisissä kulttuureissa ihminen pähkäilee yksin: minun elämäni, minun rahani, minun taloni. Näin teki myös eräs rikas, mutta hullu mies Jeesuksen toisessa vertauksessa.

Kaikkein suurin, tärkein, merkittävin ja ratkaisevin kysymys on ihmisen suhde Jumalaan. Mitä harkitumpi päätös, sitä kestävämpi tulos.

Jeesus varoittaakin kuulijoita lähtemästä seuraansa väärin odotuksin ja toivein. Luvassa ei ole pikavoittoja, täydellistä onnea ja menestystä. Sellaisen aika on vasta taivaassa.

Tästä samasta Jeesus puhui kylväjä-vertauksessa. Siinä Jumalan sanan siemen putoaa neljään erilaiseen sydämen maaperään. Kaksi ensimmäistä maaperää kuvaavat pinnallisia, harkitsemattomia ihmisiä, jotka odottavat Jumalalta ajallista hyötyä, mutta eivät lainkaan ymmärrä eivätkä ole valmiita todelliseen suhteeseen Luojansa kanssa.

Kolmas maaperä on horjuvan kristityn sydän, joka ei osaa päättää kumpaan kallistua. Lopulta maailma vetää pitemmän korren ja usko tukahtuu. Neljäs sydämenlaatu on otollinen. Sellainen ihminen harkitsee ja jollakin tavoin ymmärtää, mistä on kysymys ja mihin on ryhtymässä. Hän tuottaa moninkertaista rakkauden hedelmää.

Surullista on katsoa uskovaa, joka rehvastelee uskollaan ja lähes täydellisellä parannuksen teollaan, kertoo loppumattomista ihmeistä ja maalaa itsestään muita paremman ihmisen kuvan… ja sitten lankeaa ja romahtaa. Sellainen ihminen joutuu pilkattavaksi. Tuollainen se sitten oli… Tuollaistako se uskovaisuus on…? Mauton, kelvoton suola tallataan maahan.

Jumala haluaa, että harkitsemme ja edes vähän ymmärrämme. Meillä on vapaus valita. Toki hän tahtoo, että päätöksemme on myönteinen. Siihen Jumala meitä valmistaa ja kutsuu. Hän antaa kaiken tarvittavan ja pitää meistä huolen.

Evankeliumi kuuluu myös täysin epäonnistuneelle. Moni elämämme hanke jää keskeneräiseksi ja kaatuu. Saatamme kompastua uskossammekin ja kulkea oman aikamme väärällä puolella. Näitä heikkoja ja monenlaisia tuhlaajapoikia ja tuhlaajatyttöjä Jumala rakastaa ja vetää takaisin yhä lujemmin armon alle. Juuri sitä varten Jumala lähetti Vapahtajan luoksemme! Ei ole ketään täydellistä eikä onnistunutta. On vain syntisiä, kuolevaisia ihmisiä.

Monesti opimme vasta kantapään kautta elämän kipeissä kokemuksissa, että sittenkin ainoa turvamme on Jumalassa. Vaikka harkintamme pettäisi ensi metreillä, Jumala on kärsivällinen. Hän kasvattaa ja kypsyttää meitä todelliseen elämän viisauteen, jonka perustana ja lähteenä on luottavainen uskonsuhde Herraamme.

Harkitse huolella, tule sitten ja seuraa minua!

 

UHKAAVAN SODAN EDESSÄ OLEVA KUNINGAS

Tai jos kuningas on lähdössä taisteluun toista kuningasta vastaan, niin kai hän ensin istuutuu harkitsemaan, pystyykö hän kymmenellä tuhannella miehellä kohtaamaan vihollisen, joka on tulossa kahdenkymmenentuhannen miehen voimalla. Ellei hän siihen pysty, hän lähettää rauhanneuvottelijoita, kun vihollinen on vielä kaukana.

Syntinen ihminen on aina käynyt sotia. Niitä on nyt ja tulevaisuudessa. Viisaana ja hyvänä itseään pitävä ihminen rakentaa yhä tappavampia aseita. Sodat paljastavat ihmisen raadollisuuden. Ihmiskunta on vaarassa tuhota itsensä kokonaan. Nyt se tekee sitä yksi kerrallaan, mutta kerran se voi tuhota kaiken elämän muutamassa tunnissa.

Pitkään valtiot olivat ennemminkin sukuja, kyliä ja kaupunkeja. Kullakin kaupungilla oli kuninkaansa ja armeijansa, jotka taistelivat toisiaan vastaan. Toisinaan jostakin kaupungista nousi niin suuri armeija, että sillä valloitettiin laajoja alueita. Sellaisia suurvaltoja olivat Assyria, Babylonia, Persia ja Rooma.

Hiljalleen on siirrytty kohti kansallisvaltioita ja näiden liittoutumia. Raamatussa puhutaankin lopunaikoina lännen, pohjoisen ja etelän kuninkaista sekä useammista idän kuninkaista. Tällaista jakoa onkin jo tapahtumassa: Nato-EU, Venäjä, Afrikan Unioni ja Kiina.

Sota on vakava paikka. Sellaisen uhan edessä oli pieni Suomikin, kun Neuvostoliitto hyökkäsi maahamme. Sitä ennen käytiin rauhanneuvotteluja. Vaatimukset olivat niin kovat, että niihin ei suostuttu. Seurauksena oli talvisota. Neuvostoliiton paraatimarssi katkesi rajusti. Vasta jatkosodan lopulla Suomi antautui, mutta säilytti itsenäisyytensä.

Kun edellisessä vertauksessa talon rakentamisen suhteen oli vapaus valita, rakentaako talo, nyt ihminen on pakon ja vakavan uhan edessä. Sota, kuolema ja tuho uhkaavat.

Sellainen on kuninkaalle tai maan hallitukselle todella vakava paikka. Kyse on omasta ja koko kansan hengestä ja tulevaisuudesta. Mitä tehdä?

Viisas harkitsee tarkoin. Hän arvioi omat voimavarat ja mahdollisuudet, ulkopuolisten tuen, vihollisen resurssit ja päättäväisyyden. Olisiko edessä niin totaalinen tappio, että koko kansa tapettaisiin sen myötä? Entä alistaisiko antautuminen niin pahasti, että lopputulos olisi sama? Voisiko kansan vapauden ostaa jollakin? Entä tehokas puolustustaistelu? Saavutettaisiinko sillä jonkinasteinen voitto tai hyöty?

Näiden kysymysten edessä oli pieni Suomikin, jonka tie on ollut hyvin erilainen kuin Baltian maiden tai Itä-Euroopan maiden. Kenties sittenkin laskettiin, harkittiin ja toimittiin oikein.

Samalla kaiken taustalla toimi suuri, armollinen Jumala. Hän sallii pahimmankin, jotta ihminen löytäisi parhaimman, ainoan oikean elämän. Se, että Suomi säilytti itsenäisyyden, oli Jumalan armoa ja todellinen ihme. Mutta suurinta oli se, että monet suomalaiset polvistuivat totiseen rukoukseen ja löysivät ikuisen elämän lahjan.

Vertauksen kuninkaan ja Suomi-neidon tavoin mekin olemme välittömän kuolemanvaaran edessä. Meitä uhkaavat turmiovallat: synti, paholainen ja kuolema. Nyt me itsekukin istumme elämämme valtaistuimella kuninkaina ja kannamme vastuun itsestämme ja läheisistä.

Näemmekö ja ymmärrämmekö vaaran? Moni ei näe eikä ymmärrä. Moni luulee olevansa ikään kuin kuolematon. Moni laskelmoi väärin: elän nyt itsekkään elämän ja sitten vanhoilla päivillä mietin Jumalaa. Siinä on suuressa vaarassa menettää ajallinen ja ikuinen elämä.

Entä jos näemme ja ymmärrämme? Se on jo suurta Jumalan antamaa viisautta, mutta se ei vielä riitä. On toimittava oikein. Kuka voi vastustaa ja voittaa synnin, pahan ja kuoleman vallat? Kuka voi voittaa kaikkivaltiaan Jumalan ja vaatia häneltä yhtään mitään? Ei kukaan ihminen.

Viisas, harkitseva ihminen näkee elämän realiteetit. Hän ymmärtää Jumalan olevan kaiken hyvän, kaiken elämän takana. Hän ymmärtää oman syntisyytensä ja kuolevaisuutensa, sekä avuttomuutensa maailman melskeiden ja pahuuden edessä. Hän tajuaa olevansa täydellisen yksin ikuisuuden ja äärettömyyden keskellä. Vain Jumala voi antaa turvan ja mielekkyyden elämälle.

Viisas ihminen antautuu hyvälle, armolliselle Jumalalle ja saa elämän. Tyhmä liittoutuu synnin, pahan ja kuoleman kanssa, ja kohtaa murskatappion. Kaikki hyvä otetaan häneltä pois. Kaikki houkuttelevat lupaukset paljastuvat valheeksi.

Viisas, harkitseva ihminen on realisti. Kristillinen usko on syvää elämän realismia, joka näkee kaiken pahan, mutta joka elää Jumalan antaman uskon, toivon ja rakkauden voimin. Epäusko on itsepetosta ja todellisuuden vakavaa vääristelyä. Usko tuo elämän, mutta epäusko kuoleman.

Harkitse tarkoin itseäsi suurempien voimien edessä, tule sitten ja seuraa minua!

 

 ARMON JA JEESUKSEN SEURAAMISEN HINNAN VÄLINEN SUHDE

Jeesuksen opetukset kertovat hänen seuraamisensa todellisuudesta ja kustannuksista. Ne ovat valtavan suuret ja vaativat mitä suurinta ponnistelua ja irrottautumista jopa sellaisesta, jota yleisesti pidetään äärimmäisen tärkeänä ja hyvänä – kuten omista läheisistä.

Eikö tässä ole syvä ristiriita evankeliumin ilosanoman kanssa? Kaikesta muusta Raamatun ja Jeesuksen opetuksesta irrotettuna nämä sanat tuntuvat armon vastakohdalta. Pelastus on ansaittava äärimmäisillä, jopa järjettömillä uhrauksilla.

Raamattua ja evankeliumia ei tule tulkita yksittäisten, asiayhteydestä irrotettujen tekstijakeiden mukaan. Yksittäiset opetukset ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Yksittäinen opetus ei kumoa toista opetusta. Kaikki opetukset ovat yhtä aikaa voimassa ja päteviä, mutta niiden keskinäinen suhde on ymmärrettävä oikein. Erilaiset opetukset puhuvat todellisuuden eri puolista. Opetukset on asetettava rinnakkain, jolloin näemme täyden kokonaisuuden.

Raamatussa on perusasioita, joiden varaan muu rakentuu. Samalla tavalla talossa on perusta, jonka päälle rakennetaan loppuosa talosta. Raamatun perusasioita ovat Jumalan todellisuus, ihmisen syntisyys ja täydellinen pelastus Kristuksessa Jeesuksessa, hänen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessaan.

Apostoli Paavalikin kirjeissään yleensä aina opetti ensin pelastuksen perustasta, Kristuksesta ja täytetystä työstä, ja vasta sitten siitä, mitä tästä seuraa käytännössä ja millaista on kristityn arkielämä. Kaiken perustana on Jumala ja Kristus. Muu rakentuu sen päälle.

Käsillä oleva Jeesuksen opetus ei väitä, että ihminen pelastuu ankarasti uhrautumalla, omien tekojensa kautta. Sen sijaan hän opettaa, mistä siinä on syvimmiltään kysymys ja mitä puolestaan on turha odottaa täällä ajassa. Se on realistista kuvausta kristityn ajallisesta elämästä ja siihen kätkeytyvästä Jumalan rakkaudesta.

Niinpä Raamattu ja evankeliumi julistavat kirkkaasti alusta loppuun saakka: ihminen on syntinen ja tuomittu. Hän ei voi pelastaa itseään. Ihminen voi pelastua vain armosta, Jumalan rakkauden lahjana. Tämä toteutuu Jeesuksen sovituskuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Sitä ei voi ansaita millään ponnistuksilla. Jumala on tehnyt kaiken valmiiksi.

Ensin armo tulee ihmisen luokse. Juuri siksi Jeesus liikkui ihmisten keskellä. Hän toi armon ja elämän. Jeesuksen opetus kertoo siitä, miksi tarvitaan Jumalan armoa, uutta elämää ja todellista rakkautta (synti ja rakkaus), sekä siitä, mitä armon ja elämän vastaanottamisesta seuraa ajallisessa elämässä (risti, rakkauden uhri ja vaino).

Jeesuksen opetukset kuuluvat yhteen armonevankeliumin kanssa. Ne kertovat todellisuudesta. Uskon seurauksena ei ole taivasta maan päälle vaan monenlaista haastetta. Sitä kaikkea Raamattu julistaa monin paikoin. Monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä Jumalan valtakuntaan. Taivas on vasta taivaassa.

Etenkin valheellinen menestysteologia lupaa taivaan jo maan päälle. Moni urheilija, kauppamies ja julistaja käyttää uskontoa saadakseen itselleen ajallisia etuja hyvin itsekkäin motiivein. Monet hauraat ihmiset kaipaavat ahdistukseensa pikaista, kaiken muuttavaa ratkaisua. Sellaista on helppo luvata, mutta vaikeampi toteuttaa. Pettymykset johtavat usein selän kääntämiseen Jumalalle, vaikka hän ei luvannut meille helppoa elämää.

Kaikesta tällaisesta Jeesus varottaa ankarasti. Usko ei vapauta meitä tämän maailman lainalaisuuksista. Me kärsimme maailman pahuudesta kuten myös omasta syntisyydestämme. Me kohtaamme monenlaisia vaikeuksia. Kaiken lisäksi meitä pilkataan, syrjitään, vainotaan, jopa surmataan. Me sairastumme ja kuolemme.

Entä onko kaikki sitten pelkkää kurjuutta? Jotkut opetukset antavat sellaisen mielikuvan. Ongelman ydin on siinä, että me olemme syntisiä ja arvioimme kaikkea synnin sumentamin silmin ja sydämin. Jumala ei lupaa siunausta synnille.

Jumalan näkökulmasta nämä ankaratkin opetukset ovat täynnä syvintä elämää ja rakkautta. Juuri sitä hän itse näyttää todeksi tulemalla ihmiseksi ja kärsimällä ristinkuoleman. Ei kovin kivaa ja ihanaa, mutta täynnä suurinta rakkautta, joka tuo kaikille elämän. Talokaan ei rakennu ilman ponnisteluja eikä lapsi synny ilman kipua. Mutta lopulta ilo täyttää sydämen.

Haastavienkin opetusten äärellä on muistettava lukea Raamattua kokonaisuutena. Jeesus opetti paljon Jumalan huolenpidosta ajallisen elämän keskellä. Meille luvataan ajallisen elämän onnenhetkiä ja iankaikkinen ilo taivaissa.

Ihmiselämä on kuin se tuttu kangaspuissa valmistumassa oleva kangas, jossa on elämän kaikki värit. Monesti katsomme sitä nurjalta puolelta emmekä vielä näe kokonaisuutta ja lopputulosta.

Usko Jumalaan, Jeesuksen seuraaminen pitää sisällään elämän ja kuoleman kaikki värisävyt. Saamme suunnattoman paljon hyvää. Saamme synnit anteeksi. Jumala aloittaa meissä hyvän työn. Saamme tarkoituksen, tehtävän ja iankaikkisen tulevaisuuden. Samalla olemme realisteja. Ajallinen elämä ei muutu paratiisiksi. Se on vasta edessäpäin.

Jeesus on ainoa tie elämään

Raamattu ja Jeesus korostavat äärimmäisen vahvasti, että ihmisellä ei todellisuudessa ole muuta mielekästä, järkevää vaihtoehtoa kuin seurata häntä. Muuten jäämme synnin, pahan ja kuoleman valtaan, ja lopulta kohtaamme Jumalan tuomion syntiemme tähden.

Viisas harkitsee ja kohtaa realiteetit. Hän tekee oikeat johtopäätökset ja antaa Jumalan pelastaa hänet. Hän ymmärtää, että Jumala antaa meille anteeksi ja johdattaa meidät syntiset, vajavaiset, kuolevaiset, tuomitut perille kotiin. Reitti kulkee läpi synkkien maisemien, läpi kuolemanvarjon maan. Yksin me jäisimme taipaleelle. Mutta nyt Jeesus Kristus, Vapahtajamme pelastaa meidät.

Jeesuksen seuraaminen kannattaa. Hänen matkassa elämämme palaset asettuvat oikeille kohdilleen, oikeaan tärkeysjärjestykseen. Jeesuksen seuraaminen ei merkitse läheistemme hylkäämistä vaan Jumalan rakkauden vastaanottamista. Vasta Jumalan rakkauden voimalla voimme oikeasti rakastaa. Kun luovumme itsekkäästä elämästä, löydämme aidon elämän.

Jeesuksen risti on täynnä rakkautta. Siihen naulitaan meissä oleva synti. Sen myötä kukistuu pahan ja kuoleman valta. Ensin vajavaisesti, sitten täydellisesti. Risti on ihana armoväline, jonka kautta Jumala antaa meille elämän. Sen edessä syntinen luontomme parahtaa: Ei koskaan! Mutta sen kautta vapautettu Jumalan lapsi huudahtaa: Kiitos armolliselle, hyvälle Jumalalle!