Kristus, Jumalan kirkkauden säteily (Kynttilänpäivä)

KRISTUS, JUMALAN KIRKKAUDEN SÄTEILY  (Kynttilänpäivä)

 

Evankeliumi: Luuk. 2: 22-33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua,
he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin:

”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri,
”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään.
Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun.

Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:

valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

 

 

SAARNA

Lapsen syntymä on aina suuri ihme ja ilon aihe. Harvoin muistamme kuitenkaan kiittää elämän suurimmista lahjoista häntä, jolle kiitos kuuluu.

Juutalaisten laissa, Mooseksen laissa oli kuitenkin säädöksiä, jotka muistuttivat tästä elämän todellisuudesta: elämä on lahja Jumalalta ja ihmisen on hyvä kiittää Luojaansa.

Kiittämisessä on aina oma siunauksensa. Kun kiitämme, muistamme, että olemme riippuvaisia toisista ihmisistä ja Jumalasta. Kiittäminen asettaa meidän oikeaan asemaan ja suhteeseen ihmisten kanssa ja Jumalan edessä. Kiittäminen auttaa meitä huomaamaan hyvät asiat elämässä, mikä luo iloa ja tyytyväisyyttä itsellemme ja ympäristöömme. Kiittäminen auttaa myös kestämään elämän vaikeita asioita. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin olisi. Kiittäminen on myös reilua. Kiitos sille, jolle se kuuluu.

Kun Jeesus-lapsi syntyi, se oli suuri ilon aihe Joosefille ja Marialle. Esikoispojalla oli lisäksi aivan erityinen asema perheessä ja perinnönkin saajana. Esikoispoika kuului erityisellä tavalla myös Jumalalle ja siksi hänestä suoritettiin kiitos- ja lunastusmaksu. Tämä tehtiin 40 päivää pojan syntymästä, Jerusalemin temppelissä, lain mukaan.

 

Jumalan lakia kunnioitettiin tuon ajan juutalaisuudessa. Sitä pidettiin hyvänä elämänohjeena, joka sisälsi siunauksen ja varjeluksen ja johtaisi rakkauden toteutumiseen. Varsinkin kaikenlaisia rituaalisia säädöksiä pidettiin tärkeänä – niitähän oli myös helpompi noudattaa. Sen sijaan Jumalan lain sisältämän rakkauden toteuttamisessa kaikki ihmiset epäonnistuivat, kuten mekin epäonnistumme.

Nykyään Jumalan laki nähdään lähinnä elämää rajoittavana ja tukahduttavana. Sen sijaan ihmiset ovat valmiita taipumaan EU:n miljoonien pikkutarkkojen säädösten edessä. Kristillisyys halutaan luutia pois viimeistäkin kirjainta myöten, vaikka Jumalan rakkaus ja tahto ovat lopulta se ainoa hyvän elämän lähde.

Israelin kansakin oli ajoittain kääntymässä pois elämän tieltä ja kenties siksi Jumala oli sallinut Rooman valtakunnan armeijan valloittaa pyhän maan. Vasta ulkonaisen ahdistuksen ja Jumalan armollisen kutsun yhteisvaikutuksessa kansa on valmis kääntymään takaisin Luojansa puoleen.

Kenties jotain samanlaista mekin olemme nyt kokemassa Euroopassa. On ikään kuin tuudittauduttu siihen, että hyvä elämä syntyy taloudellisesta, moraalisesta ja uskonnollisesta vapaudesta. Raha ja itsekäs, moraaliton elämä tuovat elämän suurimmat nautinnot. Kristillisyys marginalisoidaan ja ajoittain ollaan jopa ristitkin kieltämässä.

Tämänkaltainen tie johtaa aina vääjäämättömästi kansan turmeltumiseen ja rappioon, lopulta syvään heikkouteen ja vieraiden valtojen orjuuteen. Se on luonnonlaki, jonka toteutumista katselemme myös Ukrainan kohdalla. Ennen niin vahva 50 miljoonan kansa on vuosikymmenten aikana heikentynyt niin, että se ei kykene puolustamaan itseään.

Elämän ahdistukset eivät toki aina ole suorassa yhteydessä oman elämämme valintoihin ja tekoihin. Tämä maailma ei ole paratiisi eikä sellaista siitä koskaan tule. Maallisessa yhteiskuntaelämässä olemme jo saavuttaneet korkeimman huipun. Edessä on pelkästään alamäkeä. Elämän olosuhteet tulevat muuttumaan huonompaan suuntaan, ehkä hyvinkin rajulla tavalla.

 

Tällaisten ahdistusten keskellä ihmiset – kunhan vain ensin heräävät todellisuuteen – kaipaavat pelastajaa. Joillekin se on EU, toisille Nato ja Israelin kansalle se oli luvattu Messias, Daavidin kaltainen sankarikuningas, joka pelastaisi sorron ikeestä.

Me ihmiset haluaisimme, että elämä palautuisi jälleen mukavaksi. Saisimme kuluttaa, nauttia ylellisyyksistä ja tehdä, mitä ikinä tahdomme ja kenen kanssa tahansa. Olemme syntisiä ja haluaisimme elää omien halujemme mukaisesti.

Tällaista pelastajaa, joka olisi nykyisen elämänmenon takuumies, Jumala ei lähetä. Hän ei tule muuttamaan olosuhteita paremmaksi, vaan antaa niiden mennä jopa huonommiksi.

Jumala kutsuu meitä ihmisiä, Suomen kansaa ja koko Eurooppaa parannukseen. Niin hän teki myös Israelille, jolle syntyi Messias – heidän keskelleen, heidän kirkkaudekseen.

 

Kansana Israel ei tarttunut tähän mahdollisuuteen. Vapahtaja tuli lempeänä kirkkautena. Hän paransi sairaita, vapautti riivattuja, ohjasi rakastavaan elämään ja julisti Jumalan valtakunnan evankeliumia. Kansana Israel hylkäsi tämän uuden elämän syntymisen ja syttymisen. Niinpä Jerusalem tuhoutui ja Israelin valtion olemassaolo lakkasi 2000 vuoden ajaksi.

Moni yksittäinen ihminen kuitenkin oli taipunut Jumalan rakkauden alla. He odottivat Vapahtajaa, joka olisi enemmän kuin helpon elämän leipäruhtinas ja sotaherra. Yksi heistä oli Simeon, joka oli jo pitkään odottanut luvattua Herran valittua.

Hän tunsi pyhät Kirjoitukset ja niissä olevat monet ennustukset tulevasta Vapahtajasta. Lisäksi Pyhä Henki, itse Jumala oli puhunut hänelle hyvin henkilökohtaisesti. Hän saisi nähdä Vapahtajan ennen kuolemaansa.

Vanha mies tulee Jerusalemin temppeliin, jonne tulee myös arkana pälyilevä köyhä pariskunta, joilla on pieni lapsi sylissään. Ei kuninkaallisia saattueita, ei mediaa ympärillä tekemässä uusinta lööppiä. Ei mitään ulkonaista, josta voisi päätellä, että tässä on Israelin kansan luvattu Messias.

 

Pyhä Henki antaa meille kyvyn nähdä pintaa syvemmälle. Pyhän Hengen valossa näemme Jumalan, joka on ihmissilmälle näkymätön. Pyhän Hengen valossa näemme ja ymmärrämme, että elämä ei olekaan sattumaa vaan kaiken takana on Luoja, jonka tahdosta me kaikki olemme olemassa. Pyhän Hengen valossa tiedämme, että Raamattu on pyhä Jumalan Sana. Pyhän Hengen valossa me voimme riemuita: tämä Jeesus on todellakin koko maailman Vapahtaja, Jumalan Poika, itse Jumala meidän kanssamme.

Tässä Pyhän Hengen valossa kulki vanha Simeon, joka otti pienokaisen syliinsä ja ylisti Jumalaa: Nyt minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet valmistanut kaikille kansoille – valon, joka loistaa pakanakansoille; kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille!

Pyhän Hengen valossa Simeon ylitti ja rikkoi myös äärimmäisen vahvan kansallistunteen: me olemme valittu kansa, pelastus kuuluu vain meille! Sen sijaan hän julisti: tämä Vapahtaja on tarkoitettu kaikille kansoille, kaikille ihmisille – sinulle ja minulle.

 

Tämä sama Pyhän Hengen läsnäolo ja Kristuksen kirkkaus on meidänkin keskellämme. Ei niin, että näkisimme sen ihmissilmin, mutta niin, että se voi tulla todeksi ja vahvistua meidän sydämissämme.

Vapahtaja on tullut synnyttämään elämän valon sydämiimme, jotta meistä tulisi valon lapsia. Ei pimeyden vaan valon lapsia. Tätä Jumalan todellista läsnäoloa ja valoa me tarvitsemme kun aikamme pimenee.

Me itse tarvitsemme voimakkaampaa Pyhän Hengen tuomaa Kristuksen kirkkautta ja voimaa, jotta itse jaksamme ja jotta voimme yhä selkeämmin välittää tätä kirkkautta ja toivoa kanssamatkaajillemme, lähellä ja kaukana.

Kristuksen kirkkauden kasvu meissä ei kuitenkaan tee meistä voimakkaampia, mahtavampia tai hengellisiä supersankareita. Aito Jumalan työ johtaa meissä olevan kovuuden särkymiseen. Vain särkyneen astian läpi tuo Jumalan kirkkaus voi loistaa.

Meidän tulee murtua, ei ihmiskäden voimasta vaan Jumalan voimasta – niin kuin saviastia savenvalajan pöydällä. Määrätietoisesti, tarkasti, kivuliaasti mutta silti niin armollisesti. Eräs hyvin murrettu saviastia oli evankelista, rovasti Kalevi Lehtinen. Hän kulki monen särkymisen kautta, mutta juuri sopivalla tavalla särkyneenä, hän loistikin kirkasta evankeliumin valoa ja olikin eheä, vapaa ulkonaisesta kovuudesta.

Jumalan koulussa, yksittäisinä ihmisinä ja kansakuntina, me opimme tuntemaan, että elämä onkin Jumalan kädessä ja että Jumala haluaa pitää meistä huolta. Hänessä on iankaikkinen turva. Ja silloin – kaiken tuon elämän raadollisuuden, kivun ja kaiken hyvänkin keskellä voi syntyä syvä kiitollisuus Luojaamme kohtaan.

Ja silloin tuo kiitollisuus johtaakin tyytyväisyyteen, iloon ja haluun kertoa Jumalasta, joka tulee jokaisen ihmisen luokse Vapahtajaksi ja pelastajaksi. Ja silloin tuo Kristuksen kirkkaus valaisee kaikki kansat.

 

Entä mikä on meidän tilanteemme? Onko meissä tuota Kristuksen läsnäoloa ja sen tuomaa sisäistä kirkkautta? Onko se hiipunut tai hiipumassa? Saamme joka päivä turvautua häneen ja pyytää häntä sytyttämään hänen läsnäolonsa rakkauden meissä uuteen liekkiin. Saamme rukoilla kristityn ihmisen kaksi parasta rukousta:

  • Pyhä Jumala, tapahtukoon sinun tahtosi elämässäni.
  • Rakas Jumala, ole minulle syntiselle armollinen Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

Silloin olemme varmasti Jumalan armollisissa käsissä ja hän vie armotyönsä sen lopulliseen täyttymykseen meissä Kristuksen täydellisen ja näkyvän kirkkauden, hänen tulemuksensa päivänä.

 

Ja sen, mitä me itse olemme saaneet, siitä me saamme ammentaa toisillekin. Ei pakosta vaan siksi, että me olemme kokeneet ja ymmärtäneet Simeonin tavoin: Herra, nyt minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.

Tähänkin saamme rukoilla ja pyytää Pyhän Hengen voimaa. Silloin Pyhä Henki johdattaa meidät oikeaan aikaan oikealle paikalle, juuri niiden ihmisten luokse, joita Jumala haluaa puhutella. Silloin Pyhä Henki antaa meille oikeat sanat – meidän persoonamme, meidän kokemustemme ja ymmärryksemme kautta. Emme kerro ulkonaisia, ulkoa opittuja asioita vaan siitä, minkä itse olemme kokeneet ja saaneet.

Pyhän Hengen johdatuksessa näemme ihmisiä, joita emme muuten huomaisi. Näemme ihmisiä, jotka kärsivät ja tarvitsevat rinnalla kulkijaa, lohduttajaa, rohkaisijaa, elämän tielle opastajaa. Silloin saamme kokea monia arkipäivän ihmeitä.

Näin voimme toimia omassa lähipiirissämme. Saamme olla myös mukana tekemässä ja tukemassa lähetystyötä, joka on juuri tuon elämän valon tuomista keskelle ihmisten arkihuolia ja elämän syvimpiä kysymyksiä.

Seurakunnassakin olemme mukana monessa hyvässä. Saamme olla tukemassa lähetystyötä etenkin oman seurakuntamme nimikkokohteissa.

 

Kaiken tämän kristikunnassa koetun lähetystyön myötä vanhan Simeonin sanat ovat hyvin merkityksellisiä ja täyttyvät osaltaan meidänkin silmiemme edessä: Kristus on tullut kirkkaudeksi Israelille ja valoksi kaikille kansoille – sinullekin!

Täyttäköön Kristuksen kirkkaus ja valo jokaisen meistä.