Kristityn vapaus (18. su helluntaista)

KRISTITYN VAPAUS

(18. su helluntaista)

 

EVANKELIUMI: Luuk 14:1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies.

Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.

Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

 

 

SAARNA

Jeesus on aina ollut ”tikun nokassa”. Kaikki, mitä hän tai hänen seuraajansa tekevät, on aina kiinnostanut tiettyjä tahoja negatiivisesti. Lopulta Jeesus nostettiinkin kirjaimellisesti ristille. Samaa ovat kokeneet monet muutkin, jotka ovat kulkeneet vastoin yleistä mielipidettä, mediaa ja valtaapitäviä niin yhteiskunnassa kuin kirkon piirissäkin.

Jeesuksen persoonan ja toiminnan sekä kristinuskon syvä ydin on rakkaus, joka kumpuaa Jumalasta. Jumala on rakkaus ja kaikki hänen toimintansa suhteutuu siihen. Jumala tahtoo rakkauden toteutumista, mutta ei pakota väkisin siihen. Toisaalta Jumala reagoi siihen, mikä rikkoo rakkautta.

Evankeliumitekstissä Jeesus toimi rakkauden mukaan vastoin ihmisten tapoja ja asenteita. Hän paransi miehen ja vapautti hänet pitkäaikaisesta, vakavasta sairaudesta. Tuo päivä oli sapatti, pyhä päivä. Sapatti oli myös erityinen Jumalan ja hänen kansansa välinen liiton merkki. Sapatti oli tarkoitettu lahjaksi, elämäksi. Nyt vääristynyt juutalaisuus oli tehnyt siitä rajoittavan taakan. Lukemattomat pikkutarkat säännöt tekivät sapatista iloitsemisen mahdottomaksi. Fariseukset, ankara uskonnollinen suuntaus rinnasti myös parantamisen työn tekemiseen, mikä oli kiellettyä. He pitivät Jeesusta Jumalan tahdon rikkojana ja uhkana omalle asemalleen. Tosiasiassa Jeesus toteutti Jumalan tahtoa eli rakkautta. Hän antoi miehelle elämän, mikä sopi erityisen hyvin juuri sapattiin. Taakoitetulla miehellä alkoi ensimmäinen todellinen sapatti, elämä.

Näin Jumalan tahto ja tarkoitus on rakkauden toteutuminen, mikä on elämän syvin sisältö. Synti sen sijaan vääristää niin rakkauden kuin elämänkin. Synti turmelee hyvän, rajoittaa sen toteuttamisen ja asettaa tilalle monenlaista pahaa.

Jumala on luonut meidät vapaiksi rakastamaan ilman rajoitteita. Mutta kuten tiedämme, synti on turmellut meille annetun Jumalan rakkauden, vapauden ja elämän. Olemme luonnostamme sidottuja syntiin. Emme kykene rakastamaan täysimittaisesti, vapaasti, kaikissa tilanteissa. Synti on syvimmiltään itsekkyyttä ja alttiutta pahaan. Mitä kauemmaksi etäännymme Jumalasta, sitä kovempia meistä tulee ja sitä enemmän toteutamme pahaa.

Tämä on myös se tärkeä syy, miksi meillä on Raamattu. Jumala ilmoittaa siinä itsensä, rakastavan tahtonsa ja pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Syntisinä olemme menettäneet ehdottoman tajun oikeasta ja väärästä sekä halun ja kyvyn elää rakastaen.

Tärkeä kysymys onkin, mitä rakkaus on? Mikäli etsimme vastausta aikamme ihanteista ja viihdeteollisuudesta, rakkaus on tunnetta, kiihkoa, itselleen omistamista. Jos etsimme vastausta Jumalasta, rakkaus on syvää uskollisuutta, päättäväisyyttä, hyvään sitoutumista, uhrautumista – jopa tunteista ja tuntemuksista riippumatta. Jumala onkin Kristuksessa päättänyt sitoutua rakastamaan ihmisiä ja pelastamaan meidät. Tämä on ollut hänelle mitä suurin uhraus.

Rakkaus on aina hyvin konkreettista. Sitä ilmentävää mm. 10 käskyä. Rakkaus on Jumalan kunnioittamista ja häneen turvautumista, vanhempien kunnioittamista, lepopäivän pyhittämistä, elämän ja yksityisyyden kunnioittamista niin, että ei tapa, ei varasta, ei valehtele, ei himoitse toisen omaa.

Kaikkeen tällaiseen hyvään Jeesus Kristus haluaa meidät vapauttaa – synnin ja pahuuden vallasta. Kristuksessa olemme vapaita myös lopullisesta tuomiosta, koska Jeesus on kantanut tuomiomme ristillä.

Jeesuksen aikana elettiin hyvin toisenlaisessa yhteiskunnassa. Se oli hyvin uskonnollinen ja kaikki tunsivat pyhän Jumalan ja hänen tahtonsa, vaikkakin tuo tunteminen oli vääristynyt monella tavalla. Monet ihmistekoiset säännöt, jotka eivät nousseet pyhästä Sanasta tekivät elämästä rajoittunutta ja vaikeaa.

Nyt me puolestamme elämme lähes vastakkaista aikaa. Nykyään hehkutetaan ihmisen vapautta ja rakkautta kaikissa mahdollisissa muodoissa.

Tämä vapaus ei tosin ole lainkaan sitä, mitä Raamattu tarkoittaa puhuessaan kristityn vapaudesta. Aikamme ihanteiden mukainen ”vapaus” on vapautta elää synnissä mielin määrin. Kun joku ahdasmielinen uskova muistuttaa kristillisestä moraalista, ts. elämänlaista, hänet ollaan valmiina laittamaan ”tikun nokkaan” syvästi paheksuen.

Tämä väärä, syntiä hamuava vapaus on liitossa väärän rakkauden kanssa. Niinpä ”vapauden ja rakkauden” nimissä kaikenlainen synti julistetaan oikeaksi, jopa Jumalan siunaamaksi – vastoin selkeää Jumalan ilmoitusta.

Erityisesti nyt luterilainen kirkko on astumassa aikaan, jolloin alkaa repivä taistelu homoparien kirkollisesta vihkimisestä. Koska kirkon opilliset linjaukset pitää tehdä määräenemmistöllä, homoparien vihkiminen ei mene kirkolliskokouksessa läpi. Riittävä, Raamattuun sitoutunut määrävähemmistö estää tämän.

Niinpä kirkko on avaamassa oven Raamatun, kirkkolain ja kristillisen perinteen vastaiselle rikkuritoiminnalle. Huomattava määrä liberaaleja pappeja on valmiina vihkimään homopareja, vaikka heillä ei ole siihen oikeutta. Tämän he tekevät varmasti ”vapauden ja rakkauden” nimissä. Arkkipiispa ja osa piispoista levittelee ovelasti käsiään ja viestittävät sillä, että mitään todellisia sanktioita ei ole tulossa. Odotetaan, että tie homoparien kirkolliselle vihkimiselle avautuisi  maallisten tuomioistuinten kautta. Pappisliittokin on luvannut nousta barrikadeille ja puolustaa homopareja vihkiviä rikkuripappeja. Itse en kuulu pappisliittoon, koska se pitkällä juoksulla ajaa kirkon irtautumista kristinuskosta.

Homoparien kirkollinen vihkiminen tulee lopullisesti rikkomaan kirkon. Todellinen Kristuksen kirkko ei koskaan siunaa syntiä. Kirkolla ei ole mitään omaehtoista siunausten varastoa vaan kyse on Jumalan siunauksesta. Ja Jumala siunaa vain sitä, mikä on hänen tahtonsa mukaista. ”Siunatessaan” homopareja kirkko eksyttää ja valehtelee. Se nousee avoimeen kapinaan Herraansa vastaan.

Miksi sitten homous on syntiä? Eikö siinä kaksi ihmistä rakasta toisiaan ja eivätkö he voi elää hyvinkin uskollisesti toisilleen ja toisiaan palvellen?

Ensinnäkin elämä, rakkaus ja ihmisyys kumpuaa sen Luojasta, Jumalasta. Jumala loi sisimpänsä ja rakkautensa kuvaksi miehen ja naisen ja siunasi näiden välisen suhteen. Vasta syntiinlankeemuksen myötä alkoi rakkauden ja seksuaalisuuden vääristyminen: aviollinen rikkinäisyys, moniavioisuus, homoseksuaalisuus, irstaus jne. Nämä Jumala torjuu selkeästi Sanassaan. Nämä eivät ole aitoa rakkautta vaan sen vääristymää. Homosuhteessa ei ole läsnä syvä, jumalallinen rakkaus vaan inhimillinen eros-rakkaus, synnin vääristämänä.

Toiseksi homoseksuaalisuus on käytännössä erittäin ongelmallista ja yhteiskuntaa vahingoittavaa. Se on luonnotonta biologisesti. Homopari ei voi tuottaa jälkeläisiä. Homovanhemmat eivät tarjoa lapselle miehen ja naisen mallia ja kotia, jossa lapsi voi kasvaa suhteessa äitiin ja isään. Se vaikuttaa merkittävästi lapsen identiteettiin. Homouden voimakas ihannointi houkuttaa yhä uusia ihmisiä homoseksuaalisuuteen ja rikkoo yhteiskuntamme perusyksikön, miehen ja naisen välisen avioliiton ja siihen perustuvan perheen. Kyseessä on erittäin vakava asia.

Mutta jos ihminen on homo, minkä hän sille voi? Entä miten ihmisestä tulee homoseksuaali?

Synti on rikkonut meistä jokaisen. Se ottaa meissä monia samanlaisia ja joitakin erilaisia muotoja. Synti on aina synnynnäistä. Silti olemme vastuussa siitä. Jos meillä on taipumusta varastamiseen, väkivaltaan, alkoholismiin, meidän tulisi pidättyä niistä. Samalla tavalla me voimme hallita seksuaalisuuttamme.

Todennäköisesti homoseksuaalisuus on useimmiten opittua. Lapsi on voinut kokea hyväksikäyttöä, mikä on vääristänyt hänen identiteettiään. Tällaisten kokemusten käyminen läpi terapiassa on samalla voinut palauttaa luonnollisen seksuaalisen suuntautumisen. Joku on saattanut kokeilla muuten vain homoseksuaalista kanssakäymistä, mikä on erittäin voimakas ja ihmistä muuttava kokemus. Synti aina rikkoo ja vääristää ihmistä. Juuri synnistä Kristus meitä vapauttaa. Jokaisella on omat, vakavat syntinsä, mutta Kristus on niihin kaikkiin perimmäinen vastaus.

Tästä aihepiiristä on erittäin ikävä puhua ja kirjoittaa. En haluasi tehdä sitä. Mieluusti aina sivuutan aiheen, mutta valitettavasti se tulee aina uudestaan vastaan ja yhä voimakkaammin.

Vaikka homoseksuaalisuus on synnillinen taipumus ja sen harjoittaminen on syntiä, se ei tarkoita, että homot olisivat vähemmän arvokkaita ihmisiä kuin toiset. Jokainen on Jumalan luoma (ei syntisenä) ja Kristuksen kalliisti lunastama, mikäli ihminen tähän vain suostuu. Homot ja heterot ovat yhtä arvokkaita ihmisiä.

Kyse on suhteesta Jumalaan ja elämäntavasta ja sen seurauksista. Raamatun mukaan ihminen, joka elää homoseksuaalista elämää, ei ole oikeassa suhteessa Jumalan kanssa. Jumala itse tämän ilmoittaa selkeästi. Raamatusta ei löydy mitään puolustusta homoseksuaalisuuden harjoittamiselle. Tällä elämäntavalla on myös vakavat seuraukset ihmiselle itselleen, kirkolle ja yhteiskunnalle.

Tällainen arviointi ei ole mitään vihapuhetta eikä Suomen lain vastaista. En kehota ketään millään tavalla ryhtymään mihinkään rikkomuksiin homoja vastaan. Länsimaisessa yhteiskunnassa on sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaus. Tästä on kysymys. Sitä saa harjoittaa yksityisesti, kirkossa ja politiikassa. Siksi asia on tapetilla myös eduskunnassa juuri tällä hetkellä.

Homokysymys on syvästi myös Raamattu-kysymys. Onko Raamattu Jumalan sana vai ei? Monen homoaktivistin mielestä Raamattu ei ole Jumalan sana tai se on sitä vain erittäin valikoidusti – sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Moni liberaali pappi ja piispakin on jo kauan sitten leimannut Raamatun pelkästään inhimilliseksi kirjaksi, joka heijastaa kunkin ajan ihmisten käsityksiä Jumalasta, Kristuksesta ja moraalista. Heille Jumala ei ole Raamatun Jumala eikä Kristus Raamatun Kristus. Heille Jeesus oli vain esimerkillinen rajojen rikkoja, jonka esimerkkiä meidänkin tulisi seurata – ”vapauden ja rakkauden” nimissä. Hän ei ole sovittanut syntejä ristillä eikä noussut kuolleita. Hän ei ole ihmiseksi tullut Jumala vaan melko tavallinen ihminen. Apostolinen uskontunnustuskin on vain ”kielipeliä” ilman vastinetta todellisuudessa.

Niinpä tosiasiassa luterilainen kirkko on jo pitempään ollut hyvin jakautunut ja ristiriitainen. On niitä, jotka uskovat syvästi, kokonaisvaltaisesti Raamatun ilmoittamaan Jumalaan ja hänen tahtoonsa. Tähän myös kirkkolaki ja pappislupaus velvoittavat. Sitten on niitä, jotka avoimesti tai osin peitellysti ovat hylänneet kaiken tämän ja rakentavat tosiasiassa jotain uutta uskontoa, joka on syvästi antikristillinen. Sitten on vielä niitä, jotka häilyvät epävarmoina näiden kahden välissä.

Päivän teema ”Kristityn vapaus” on äärimmäisen ajankohtainen, merkittävä ja tulenarka aihe. Se on myös erittäin väärinymmärretty ja -käytetty. Sen nimissä kirkkomme on liberalisoitunut – ts. luopunut ja turmeltunut jo varsin pitkälle. Kristityn vapauden ja kristillisen rakkauden sisältö ammennetaan ajan hengestä, ei Raamatusta. Liberaali usko on nimensä mukaisesti vapautta kristillisestä uskosta ja moraalista. Se on vapautta syntiin ja Jumalan kieltämiseen.

Tämä kaikki johtaa meidät valinnan paikalle. Mihin leiriin me kuulumme? Jeesuksen, Raamatun ja kristillisen moraalin suhteen ei ole neutraaleja sivustakatsojia. Jonkin aikaa voimme ihmetellä ulkopuolisina mutta lopulta joudumme tekemään valintamme. Vain Jumala voi antaa meille todellisen elämän, rakkauden ja vapauden Kristuksessa Jeesuksessa, Sanansa mukaisesti.

Meidän tulee siis yksityisesti, omassa sydämessä pitäytyä aitoon Jeesukseen ja rakkauteen. Samalla meidän tulee näyttää värimme eli uskomme ja pyrkiä toimimaan lähetyskäskyn mukaisesti julistaen evankeliumia, opettaen Jumalan sanaa ja palvellen kaikkia lähimmäisiä rakkaudessa – olivatpa he sitten heteroja, homoja, uskovia, ei-uskovia, Raamattu-uskollisia tai liberaaleja.

Samalla meidän tulee pyrkiä siihen, että kirkkomme maanlaajuisesti ja paikallisissa seurakunnissa eläisi kristillisen uskon ja moraalin mukaan. Meidän tulee rohkaista siihen. Mikäli kirkkomme täyttää antikristillinen meno, meidän tulee erottautua sellaisesta.

Mikäli emme varjele sydäntämme, me mukaudumme siihen, mikä on väärää, aidon rakkauden ja vapauden vastaista. Meistä tulee värittömiä, mauttomia, hajuttomia. On muistettava, että kristityn vapauteen kuuluu samalla aina vastuu. Kristillinen vapaus ei ole vastuutonta vapautta, sillä jokainen ihminen on aina vastuussa – viime kädessä Luojansa edessä. Synnillinen vapaus kuvittelee olevansa vapaa kaikesta vastuusta.

Kaikki tämä on kovin negatiivista todellisuutta. Silti se on syytä tiedostaa ja huomioida. Mutta siitä ei saa tulla elämämme keskeistä sisältöä. Saamme elää Kristuksen rakkaudessa ja vapaudessa. Saamme ottaa sitä vastaan joka ikinen hetki. Tällaisina, syntisinä, kurjina reppanoina Kristus meidät armahtaa ja vapahtaa. Hän luo meissä uutta ja kutsuu palvelemaan.

Tähän ihmeelliseen armoon, uudistumiseen ja rakkauden vapauteen Jumala kutsuu aivan jokaista. Jokainen on tervetullut sellaisena kuin on. Emme voi syvästi muuttaa itseämme. Sen voi tehdä vain Jumala. Sitä muuttumista saamme kokea vajavaisesti tässä ajassa mutta kerran täydellisesti kirkkaudessa.

Kun näin saamme kohdata Kristuksen, saamme kokea kokonaisvaltaisen parantumisen, uudistumisen ja pelastuksen kuten evankeliumikertomuksen vesipöhöä sairastanut mies. Raskaat taakat putoavat ja elämä alkaa – Kristuksessa!

(Kristityn vapaudesta voit lukea enemmän sivuston kohdasta Uusi testamentti / Korinttilaiskirjeet / Kristityn vapaus ja vastuu)