Kohti tulevaa: Ilmestyskirja 2-3 luvut

Ilm 2-3 luvut

 

SEITSEMÄN SEURAKUNTAA

Ilmestyskirjan sanoma annettiin seitsemälle seurakunnalle ja niiden kautta meille kaikille. Seurakunnat ovat kattava edustus maailmanlaajasta ja paikallisesta seurakunnasta.

Edellisen luvun lopussa Kristus käski Johanneksen kirjoittaa siitä, mitä

  • Näet nyt: Kristuksen kirkkauden.
  • Mikä on nyt: seitsemän seurakuntaa.
  • Mikä on myöhemmin tapahtuva: tulevaisuus iankaikkisuuteen asti.

 

Seitsemän seurakuntaa sijaitsivat nykyisen Turkin alueella. Ne olivat kovin erilaisia. Niillä oli vahvuuksia ( + ) ja heikkouksia ( ). Kaksi oli pelkästään hyviä ja kaksi pelkästään huonoja.

 

Efeso: Oikea usko tarvitsee rinnalleen rakkauden teot. Oikean tiedon tulee johtaa oikeanlaiseen elämään ja palvelutyöhön. + / –

Smyrna: Ahdistettu ja köyhä seurakunta on Herrassa voittoisa – ylitse kuolemankin! + +

Pergamon: Uskollinen ja rohkea usko palkitaan. Ulkopuolisen uhan lisäksi on tärkeää varjella oma sydän synniltä ja eksytykseltä. + / –

Tyatira: Hengellinen kasvu vaatii aikaa. Kasvua ei tule tehostaa ylikarismaattisella, demonisella menestysteologialla, joka lupaa pikavoittoja, mutta tuokin turmeluksen. + / –

Sardes: Pelkkä kristityn nimi tai kirkon jäsenyys ei tee aitoa kristittyä eikä tuo pelastusta. Siksi on tehtävä perustavaa laatua oleva parannus ja tultava elämän ja aidon uskon lähteelle. – –

Filadelfia: Pieni, Sanaan sitoutunut seurakunta on kuin Daavid-poika Goljatin edessä: voittamaton ja hengellisesti menestynyt. + +

Laodikea: Ulkonaisesti rikas, mutta sisäisesti tyhjä, penseä ja ylpeä! Ei ihme, sillä itse Kristus oli jätetty ulkopuolelle kolkuttelemaan ovea. Laodikea on todellinen lopunaikojen luopiokirkon esikuva. – –

 

Näille kaikille oli vielä tarjolla armon ovi. Siksi Henki puhui niille kiitoksen, rohkaisun, moitteen ja vakavan parannuksen tekemisen sanoja.

 

Minkälainen on sinun kotiseurakuntasi taikka oma elämäsi kristittynä?