Jeesus – pahan vallan voittaja! (3. paastonajan su)

JEESUS – PAHAN VALLAN VOITTAJA  (3. paastonajan sunnuntai)

 

EVANKELIUMI: Joh 12:37-43

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?

He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.

Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

 

Muut tekstit

Jer 26:12-16 ja Ilm 3:14-19

 

 

SAARNA

Me elämme maailmassa, jossa on paljon kauneutta, hyvyyttä, arvokkuutta – mutta samalla niin paljon kärsimystä, pahuutta ja kuolemaa.

Kotimaamme Suomi on luokiteltu jopa maailman parhaimmaksi maaksi asua. Sille on monia perusteita, varsinkin nyt, kun epävarmuus ja levottomuus lisääntyvät maailmalle. Mutta on sitä kaunista ja hyvää muuallakin.

Itse sain käydä äskettäin lomamatkalla kohteessa, jossa aurinko lämmitti, palmut huojuivat ja valtameren aallot vyöryivät rantakallioita kohden. Ei tarvinnut palella. Väsymys kaikkosi. Sain käydä illalla nukkumaan yhdeksän aikoihin ja herätä aamukuudelta virkeänä. Ehkä jonkun toisen lomarytmi on toisenlainen. Aamupalan jälkeen lähdin kävelylle. Huomaamatta kävelin nelisenkin tuntia päivässä ja sain vielä juosta lenkinkin. Ruoka oli hyvää ja monenlaisia hedelmiä oli antamassa hyviä vitamiineja.

Monenlaisen ahdistuksen ja kärsimyksen jälkeen, jota olin jälleen joutunut kokemaan, todella syvästi tarvitsin tällaista armohoitoa. Tosin sitä uskovana välillä miettii, onko tällaiseen hemmotteluun oikeutta vai pitäisikö vain puurtaa ja kärsiä. Toisinaan rasitukset ovat niin ilmeisiä, että ihan järjelläkin voi itselleen suoda lepoa. Lisäksi, kyllä se Jumalan armo riittää…

Moni ihminen elää melkoisessa suorituskierteessä ja ahdistusten, jopa kärsimysten keskellä. Kaiken sen keskelle kaikuu evankeliumin hyvä sanoma: Tulkaa Vapahtajan luokse levähtämään!

Sinun ei tarvitsekaan kulkea yksin elämänmatkaasi vaan rinnallesi, tueksesi, jopa kantajaksesi tarjoutuu ikiaikojen Luoja. Hän tahtoo ottaa sinut armosyliinsä levähtämään – kokemaan jotain sellaista, mitä muualla ei voi kokea ja saada.

Jumalan armosylissä on hyvä puntaroida asioiden painoarvoa – sitä, mikä elämässä lopulta on todella tärkeää, mikä vähemmän tärkeää ja mikä suorastaan väärää ja vahingollista. Siinä voi perata matkareppua ja heittää turhat kuormat pois. Samalla voi ladata ja tankata henkeä, sielua ja ruumista.

Tällaisia ihmeellisiä Jumalan armotekoja itse kukin saamme ajoittain kokea. Luulenpa, että me monet suorituskeskeiset ihmiset olemme sivuuttaneetkin kiireissämme Jumalan tarkoittamia levon hetkiä. Silloin matkanteko käy raskaaksi.

Monella tavalla Jumala pitää meistä huolta. Kuten evankeliumitekstikin vakuuttaa, että monia tunnustekoja mahtuu ihmiselämän kokemuksiin. Monissa Jumalan rakkaus herättääkin uskoa, luottamusta, toivoa ja rakkauttakin.

Silti kohtaamme senkin todellisuuden, että niin moni ei usko. Ajallinen kauneus, maailman houkutukset ja pahan valta kiinnostavat enemmän. Ihminen tahtoo mieluummin sen pikavoiton onneen – sellaisen, jossa luvataan kaikki ja heti. Moni lottovoittaja on aidosti katunutkin kohtaloaan – raha ja sen tuomat mahdollisuudet sekoittivat elämän. Ihminen juoksikin vain pintakoreuden perässä samalla kun elämän syvimmät lahjat hämärtyivät.

Hämmentävää evankeliumitekstissä on se, että Jesajan toisen profetian mukaan itse Jumala sokaisee ihmiset! Miksi ihmeessä näin? Toisaaltahan Jumala tahtoo pelastaa, mutta toisaalta hän sokaisee ja paaduttaa ihmisen niin, että hän ei pelastukaan. Onko kyseessä selittämätön vai jotenkin ymmärrettävissä oleva ristiriita?

Raamatun, joka on itsensä Jumalan ilmoitus, selkeä pääsanoma on: Jumala tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen Jeesuksessa Kristuksessa. Jokaisen synnit on sovitettu ristillä. Jokaiselle on avattu tie taivaisiin ja elämään. Jumala on täynnä armoa ja rakkautta meitä jokaista kohtaan.

Tämän rinnalla kulkee toinen tärkeä totuus Jumalasta: Hän on pyhä, oikeudenmukainen, tuomitseva Herra. Ensisijaisesti Jumalan tuomio toteutuu ristillä. Jeesus Kristus kantaa rangaistuksen puolestamme. Tämä tulee todeksi kaikkien niiden kohdalla, jotka uskovat evankeliumin. Toissijaisesti Jumala tuomitsee Viimeisellä tuomiolla. Kaikki ne, jotka eivät ole ottaneet vastaan Jumalan armotuomiota Kristuksessa, kohtaavat perinpohjaisen tuomion nyt tässä vaiheessa. Silloin ihmisellä ei ole enää ketään puolustajaa eikä sijaiskärsijää. Silloin ihminen kantaa yksin, henkilökohtaisesti, täysimittaisesti tuomion jokaisesta väärästä ajatuksesta, asenteesta, sanasta, teosta ja tekemättä jättämisestä. Näitä vääriä meille kaikille kertyy käsittämättömän suuri kuorma elämämme matkalla.

Vielä jäljelle jää tuon mainitun ristiriidan selvittäminen. Miksi toiset uskovat ja miksi toisilta usko evätään?

Mielestäni kyseessä on ihmisen motiivi. Jumala tahtoo pelastaa ihmisen elämään ja rakkauteen. Tätä hän tarjoaa armosta, lahjana. Kun ihminen Jumalan rakkauden edessä ymmärtää oman syntisyytensä ja vapaaehtoisesti pyytää anteeksi ja vapaaehtoisesti suostuu tämän rakkauden muutostyön kohteeksi, hän pelastuu. Näin toteutuu Jumalan hyvä tahto ja ihminen siihen suostuu ja sitoutuu.

Mikäli taas ihminen kääntyisi Jumalan puoleen vain saadakseen siunauksia tai välttääkseen tuomion – ilman että hän suostuu sydämessään Jumalan rakkauteen, kääntymys olisi vain pinnallista, jopa valheellista. Ihminen sulkisi sydämensä Jumalalta ja hänen rakkaudeltaan, mutta ulkonaisesti omisi itselleen Jumalan lahjat. Tällöin ihminen tosiasiassa jäisi sydämeltään syntiseksi, turmeltuneeksi. Juuri tällaiseen Jumala ei koskaan suostu.

Ihminen, joka avaa sydämensä Jumalan rakkaudelle, saa armon, uskon ja pelastuksen kaikki lahjat. Mutta ihminen, joka sulkee sydämensä, ei pelastu. Tällöin Jumala jopa paaduttaa ihmisen sydämen.

Mitä tuo paaduttaminen sitten on? Mielestäni seuraava esimerkki avaa sitä hyvin. Otetaan vettä ja kuiva sieni. Jumala on tuo elävä vesi ja ihminen on kuiva sieni. Kun ihminen avautuu Jumalalle, elämän vesi täyttää sienen. Sellainen on tuore, Jumalan läsnäolon täyttämä ihminen.

Raamatun valossa jokainen ihminen on saanut Jumalan armon syntymälahjaksi. Hän saa nauttia elämän lahjoista. Sieni ei ole lähtökohtaisesti täysin kuiva kenenkään kohdalla. Ihmisellä on tietty perustaju ja -ymmärrys Jumalasta. Mutta jossain vaiheessa ihmisen tulee tehdä lopullinen valinta sen suhteen, elääkö hän Jumalan kanssa vai ei. Kun ihminen päättää hylätä Jumalan eikä arvosta hänen armoaan ja lahjojaan, Jumala vetäytyy ihmisen yhteydestä. Tällöin sieni kuivuu ja ihminen paatuu.

Tällöin ihminen jää vaille Jumalan armoa ja suojaa. Paha saa hänessä yhä enemmän valtaa. Ihmisen syntinen sydän ja pimeyden voimat ovat liitossa. Pahan valta on todellista. Sitä saamme maistaa päivittäin kauniin, arvokkaan maailmamme keskellä. Maailman ja pahan päivän tarjoukset nappaavat saaliinsa. Kaunis, kimaltava koukku niellään, mutta se tuo kuoleman – ajallisen ja iäisen.

Lopulta olemme äärimmäisen vakavan valinnan edessä. Ihminen yhdessä Jumalan kanssa pelastuu, mutta ihminen ilman Jumalaa tuhoutuu.

Evankeliumi kertoo suunnattomasta, käsittämättömästä Jumalan rakkaudesta. Se on todellista ja juuri meitä varten. Se tuo elämän ja autuuden. Samalla sillä on kääntöpuolensa. On vain yksi pelastus, yksi elämä, yksi rakkaus, yksi taivas. Niiden ulkopuolella on vain pimeyttä ja kuolemaa. Olkoon valintamme aina Jumala – Kristuksessa Jeesuksessa.

Evankeliumiteksti kertoo myös sellaisesta todellisuudesta, että monet kyllä uskovat, mutta salaisesti. He elävät kaksoiselämää – sydämessään kantavat uskoa mutta ulkonaisesti salaavat sen, koska eivät halua leimautua ”uskovaisiksi”. Sydämen usko kyllä pelastaa, mutta sen salaaminen sitoo ihmistä vääryyteen ja pinnallisuuteen niin, että hänen uskonelämänsä on heikkoa. Tällainen ihminen ei saata nauttia uskosta eikä maailmallisesta elämästä. Hän on aina tyytymätön. Hän on myös vaarassa luisua pois Jumalasta.

Parasta olisi voittaa näennäinen pelko ja tunnustaa avoimesti uskonsa. Tällöin ihminen vapautuu olemaan sitä, mitä hän sydämessään on. Itse koin tämän aikanaan todella vapauttavaksi ja vahvistavaksi. Saan olla oma itseni – Jumalaan uskova. Se on myös reilua toisia kohtaan. He saavat tuntea meidät sellaisina kuin me olemme. Lisäksi he saattavat nähdä ja kuulla jotain evankeliumin kirkkaudesta, jotta hekin pelastuisivat ja saisivat osakseen elämän suurimman lahjat.

Elämme maailmassa, jossa on paljon kauneutta, hyvyyttä ja rakkautta. Kaikki se on peräisin Jumalasta. Samalla maailmamme sisältää paljon pahuutta, vääryyttä, kärsimystä, tuskaa ja kuolemaa. Kaikki se johtuu siitä, että ihminen on hylännyt Luojansa.

Näiden kahden jännitteessä elämme nyt. Saamme ja joudumme maistamaan niitä molempia. Lopulta iäisyydessä nämä kaksi, jotka on nyt sekoittuneet, erotetaan toisistaan. Lopulta on vain hyvää ja täydellistä – taivaassa. Kadotus sen sijaan on täynnä pimeyttä ja kärsimystä.

Yksin, omassa voimassamme emme kykene edes tahtomaan Jumalan rakkautta. Olemme sidottuja syntiin ja pahaan. Siksi Jumala itse tuli ihmiseksi Kristuksessa Jeesuksessa. Hän sovitti ja vapauttaa meidät Kristuksessa. Hän on pahan vallan ainoa voittaja. Voittajan puolella on hyvä elää. Se on viisas, paras mahdollinen valinta.

Täydellisen voiton koemme vasta kirkkaudessa. Ajassa, uskovinakin kuljemme monien vaikeuksien, lankeemusten ja tappioiden kautta. Niidenkin keskellä Jeesus on voittaja. Olemme armon varassa, matkalla kotiin! Saakoon Kristus meidät vapauttaa ja pelastaa. Antakoon hän meille keidas- ja taivashetkiä jo nyt.

Ole siunattu! Ole turvassa!