Herran huoneessa 2 su joulusta

HERRAN HUONEESSA (2. su joulusta)

 

Evankeliumi: Joh 7: 14-18

Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa.
Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat:
”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?”

Jeesus sanoi heille:
”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.

Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.

Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen.
Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.”

 

 

SAARNA

Jeesus tuli Herran huoneeseen, Jerusalemin temppeliin – olihan hän tuon temppelin todellinen Herra. Tuo temppeli oli tarkoitettu kansojen rukoushuoneeksi, Jumalan Sanan kuulemisen paikaksi ja pyhien uhrien toimituspaikaksi. Toisin sanoen, se oli erityinen Jumalan kohtaamisen huone.

Temppelin käyttötarkoitus oli kuitenkin hämärtynyt. Tiedämme, että temppelistä oli tehty meluisa markkinapaikka. Jumalan Sanaakaan ei juuri enää kuultu. Kun itse Herra tuli puhumaan, kuulijat olivat hämmentyneitä: mitä hän oikein opetti.

Täällä Halikossa olemme saaneet vuosien ajan iloita siitä, että meillä on hyvä jumalanpalvelusyhteisö. Suhteellisen paljon ihmisiä tulee säännöllisesti Jumalan Sanan kuuloon. Monissa muissa kirkoissa saattaa käydä vain noin kymmenkunta ihmistä.

Halikon alueella meillä on ollut selkeä, perinteinen linja. Ainakin itse luonnehtisin alueemme hengellistä ilmettä seuraavin sanoin: Halikko on…

  • Kristus- ja Sana-keskeinen: me emme korota ihmisiä vaan Kristusta; emme opeta että ihminen osaisi omin neuvoin rakentaa hyvää elämää ja pelastusta vaan julistamme Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen merkitystä; täällä Halikossa Raamattua, Jumalan Sanaa ei alenneta liberaaliteologian hengessä vaan sitä kunnioitetaan ja pidetään pyhänä

 

  • kasvatus- ja herätyskristillinen: me iloitsemme kun ihmiset kasvavat pienestä pitäen Jumalan armossa ja tuntemisessa; samalla tunnustamme ja tunnistamme sen tosiasian että varsin monet vieraantuvat ja luopuvat Jumalasta niin että heidän on tultava herätykseen ja tehtävä elämän paras ratkaisu: on käännyttävä Jumalan puoleen
  • matalakirkollinen: siinä korostuu kirkollisen elämän yksinkertaisuus – emme keskity ulkonaiseen loistoon ja hienouksiin vaan pyrimme ytimiin; samalla siinä painottuu seurakuntalaisten tärkeä merkitys
  • seurakuntalaisia aktivoiva ja yhteisöllinen: meillä on monia pienryhmiä ja mahdollisuuksia osallistua vaikka kuinka paljon; monet seurakuntalaiset ovat tärkeässä roolissa näissä toiminnoissa
  • tavallinen luterilainen: olemme luterilainen kansa ja se on tuttu perintömme ja perinteemme; luterilaisuuden ytimessä on uskonpuhdistuksen perusteemat:
    • yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden ja yksin Jumalan Sanan perustuksella; kunnia yksin Jumalalle!
  • sopivasti karismaattinen: Halikossa uskomme myös siihen, että Jumala toimii Pyhän Henkensä kautta; uskallamme rukoilla parantumista vaikka emme voi mitään luvata, sillä Jumala yksin päättää, kuka paranee ja kuka ei; Jumala hoitaa ihmistä kokonaisvaltaisesti, kun rukoilemme toinen toistemme puolesta
  • suomalainen: vaikka toisinaan on mukava saada tuulahduksia lähetystyön kentiltä, toisenlaisista kulttuureista, olemme sittenkin suomalaisia. Evankeliumin yksi voimavaroista onkin sen joustavuus. Itse evankeliumi ja Jumalan Sana eivät muutu, mutta kukin kansa ja ihminen voi säilyttää perusluonteensa ja kansalliset tapansa palvellessaan Jumalaa. Niinpä afrikkalainen jumalanpalvelus on hyvin erilainen kuin suomalainen. Ydin ja sisältö on sama, mutta muoto ja kulttuuri on erilainen. Vaikka olen ollut lähetystyössä Afrikassa, en ole yrittänyt tehdä Halikosta afrikkalaista. Ymmärrän syvästi, että olemme suomalaisia ja että evankeliumi välittyy parhaiten suomalaiselta suomalaiselle, suomalaisella tavalla. Kansankielisyys on osa Jumalan voimaa ja viisautta. Emme hienostele latinan-, kreikan- tai hepreankielen sanoilla.

 

Mielestäni olemme olleet täällä Halikossa oikealla tiellä, vahvalla ja terveellä perustuksella. Ja siksi myös Halikko on ollut hyvin elinvoimainen seurakunnan alue.

Vahvuustekijämme ovat siis: (edellä luetellut alleviivatut kohdat)

Näiden varassa meidän tulisi jatkaa eteenpäin. Ja jos jonkinlaista hienosäätöä tarvitsemme, meidän tulisi entistä enemmän mennä ihmisten keskelle, olla rohkeampia ja rakentaa tavoittavaa toimintaa periaatteella suomalaisille suomalainen – Paavalin tapaan.

 

Entä mitä vaaroja meillä on? Halikonkin hyvä kurssi voi kääntyä aivan väärään suuntaan.

Tosiasiassa luterilainen kirkkomme on jo sisäisesti jakautunut perinteisesti uskoviin, liberaaleihin sekä välinpitämättömiin. Mahdollisesti jossain vaiheessa kirkko jakautuu kahtia. Ristiriita on syvimmiltään sovittamaton. Kysymys ei ole vain yksittäisestä, marginaalisesta kysymyksestä. Kun konservatiivit pitävät kiinni evankeliumista, Kristuksesta ja kristillisestä moraalista Raamatun mukaisesti, liberaalit pyrkivät muuttamaan kaiken. Heille Raamattu ei ole Jumalan Sana eikä Kristus ole Raamatun Kristus. Heidän mukaansa moraalikysymykset jäävät täysin ihmisten mielihalujen varaan. Tosiasiassa tällainen liberaalisuus ei ole lainkaan kristinuskoa. Onneksi aidossa evankeliumissa ja aidossa Kristuksessa on tarjolla pelastus aivan jokaiselle.

Halikossakin on siis vaarana, että uskoamme klassiseen kristinuskoon, Raamattuun, Kristukseen ja kristilliseen moraaliin aletaan joko aivan suoraan tai pikkuhiljaa, sopivin sanakääntein horjuttaa. Vain alkuperäisessä ja aidossa kristillisessä uskossa on Jumalan läsnäolo ja voima, joka koskettanut ihmisiä ja yhteiskuntia läpi historian kaikkialla. Liberaali usko sen sijaan on sisäisesti tyhjää ja perustuu pelkästään syntiseen ihmiseen. Sillä on vain voima tyhjentää kirkot ja seurakunnat. Kuka viitsii tulla tuollaiseen kirkkoon, kun samat elämänohjeet voi lukea sanomalehdestä tai katsoa tv:stä?

Ja koska liberaali usko on sisäisesti tyhjää, se tarvitsee ympärilleen kauniin karkki-paperin, paljon loistoa, juhlavaa liturgiaa, kullan kimallusta, sekä syntisen ihmisen sydäntä hiveleviä sanoja. Ihminen, jolla ei ole Kristuksen ja Sanan sisäistä tuntemista, lumoutuu helposti tuollaisen edessä. Ei Herramme Jeesus koskaan kulkenut palatsien loistossa eikä hän koskaan käskenyt rakentaa yhtäkään kirkkoa. Hän käski julistaa evankeliumia, rakastaa ja palvella lähimmäisiä ja kokoontua yhteen Sanan, rukouksen ja ehtoollisen ääreen – hyvin arkisesti, keskellä tavallista elämää, vaatimattomissa puitteissa.

Kohtuullisten kirkkojen ja seurakuntatalojen rakentaminen ei silti liene väärin, mikäli evankeliumin perustyöstä jää ylimääräisiä varoja sellaiseen. Emme kuitenkaan saa rakastua puitteisiin vaan sisältöön, meidän Herraamme, elävään persoonaan.

Meidän tulee valvoa sydämiämme ja myös yhdessä kantaa vastuuta seurakuntamme terveydestä ja hyvinvoinnista. Jos kuulet väärää opetusta, puutu siihen. Ota asia esille, keskustele, rukoile. Viime kädessä äänestä jaloillasi. Tule vain sellaiseen, mikä on kristillisen uskon mukaista ja elämää rakentavaa ja suojelevaa. Todellinen teologi ja kristinuskon asiantuntija kasvaa Raamatun äärellä. Kun ymmärrät evankeliumin ja Jumalan antaman elämänlain, ja sovellat niitä omaan elämääsi, olet hengellisesti kasvanut Jeesuksen opetuslapsi ja korkeasti oppinut teologi.

 

Aikoinaan luterilaisuus syntyi katolisen kirkon keskellä. Katolisuus oli tuolloin voimakkaasti vääristynyt: siinä panostettiin ulkonaiseen loistoon, latinankielisyyteen ja ihmisten ansioihin. Kristus oli suuri, pelottava tuomari, jonka eteen syntinen ihminen ei voinut mennä. Hän tarvitsi välittäjäksi armollisen neitsyt Marian ja lukemattoman määrän muita pyhimyksiä. Pelastuksen saattoi jopa ostaa rahalla.

Kun Luther julisti kaikkea tätä vastaan, katolinen kirkko julisti hänet kirkonkiroukseen. Luther oli kuitenkin Jumalan ase. Syntyi uskonpuhdistus. Kristuksen risti ja Raamattu kaivettiin uudelleen esiin kaiken ulkonaisen kimalluksen ja ihmistekoisen uskonnollisuuden keskeltä.

Herramme julistaa yhä tänään: Minä olen tie ja totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luokse muutoin kuin minun kauttani.

 

Kristus yhä tänään kumartuu kaikkein pienimmän ja syntisimmän ihmisen puoleen.
Hän ojentaa kätensä, tarjoaa armonsa ja rakkautensa. Hän on valmis nostamaan ylös, antamaan kaiken täydellisesti anteeksi ja johtamaan uuteen elämään, armon varassa.

Me emme tarvitse pyhimyksiä, koska sellaisia ei edes ole. Jokainen ihminen on lopulta yhtä syntinen ja yhtä kipeästi armon ja puhdistuksen tarpeessa. Ja kun Kristus armahtaa, antaa anteeksi pyhällä verellään, kaikki synnit on annettu anteeksi ja jokainen on sen tähden yhtä pyhä ja puhdas. Ei siis ole kahden luokan kristittyjä: pyhimyksiä ja tavallisia kristittyjä. Olemme Kristuksessa yhtä pyhiä ja rakkaita ja arvokkaita, vaikka samalla olemme syntisiä. Lisäksi meillä kullakin on oma elämäntehtävämme. Ne ovat erilaisia eikä niitä tule vertailla. Ja kaikki se, mitä teemme Kristuksessa, perustuu armoon.

Joudun kysymään, käännetäänkö meidän seurakunnallista elämää pois meille tutuista ja rakkaista perusteista aivan vieraaseen suuntaan. Mikäli tämä kirkkolaiva käännetään vieraalle väylälle, seurauksena on syvä vieraantuminen. Lopulta vieras väylä johtaa vieraille vesille, jossa ei ole turvaväylää eikä turvallista kotisatamaa.

Eräs ajanmukainen ratkaisu pirstoutuneen ja ristiriitaisen kirkon koossapitämiseksi on ehtoollisyhteyden korostaminen. Laitetaan Raamattu ja Jumalan Sanan opettaminen syrjään. Ei saa opettaa. Jokainen rakentaa oman uskonsa omin neuvoin. Ehtoollinen korotetaan kaiken sanattomaksi keskukseksi. – – – Tiedättekö, oletteko huomanneet, että kaikista maamme kirkoista on otettu Raamattu pois alttareilta. Uusissa kirkollisissa ohjeissa määrätään, että ehtoollinen on kaiken keskus, ei Jumalan Sana. Täällä Halikossakaan ei ole enää Raamattua alttaripöydällä. Kautta historian luterilainen kirkko on ollut kuitenkin Sanan kirkko. Mistä kaikesta tämä on merkkinä?

 

Vastakohtana tälle: Jeesus tuli temppeliin ja alkoi opettaa – kuten evankeliumissa kerrottiin. Jumalan Sana on kaiken keskus. Jumala on Sana; se on hänen perus-olemuksensa. Hän loi kaiken Sanan voimalla. Elämän koodi, dna, on eräs sanan ilmentymä. Jumala pelastaa meidät ihmiseksi tulleen Sanan, Kristuksen kautta. Ja Sanan voimalla Hän synnyttää kr. uskon ja rakentaa kr. seurakunnan.

Kristus ja Sana kuuluvat yhteen. Me emme voi tuntea Jumalaa ilman, että Hän itse ilmoittaa itsensä ja tahtonsa Sanansa kautta.

Ilman Sanaa seurakunta ja ihmiselämä ajautuvat sekasortoon ja toivottomuuteen. Ihminen jää vaille tarkoitusta ja suuntaa. Mutta Jumalan Sana pitää meidät elämän tiellä.

 

Ja kun avaamme sydämemme Jumalan Sanalle ja Kristukselle, silloin kuulemme hänen äänensä ja tulemme tietämään, että hän puhuu elävän Jumalan eläviä sanoja. Sanoja, jotka ohjaavat sinua oikeaan, varjelevat pahalta, tarvittaessa nuhtelevat ja vetävät sinua parannukseen, julistavat syntisi anteeksi ja vakuuttavat Jumalan ikuista rakkautta juuri sinua kohtaan. Nuo sanat on talletettu Raamattuun.

Ja kun tulemme lähelle Sanaa ja Kristusta, tulemme lähelle toinen toisiamme ja hänen rakkautensa alkaa yhdistää meitä – riippumatta siitä, olemmeko me luterilaisia, vapaa-kirkollisia vai katolilaisia. Silloin voimme löytää yhteisen kristillisen uskon.

Ja ainoastaan Jumalan Sanan ohjauksessa voimme rakentaa Herran huonetta, joka ei olekaan kivistä tehty kirkkorakennus vaan elävä yhteisö, jossa jokainen kastettu ja uskova on omalla tärkeällä paikallaan, tärkeässä tehtävässään.

Kuten Herra sanoi ylipappi Joosualle: Näin sanoo Herra, Sebaot: Jos kuljet minun teitäni ja noudatat säädöksiä, jotka olen sinulle antanut, saat hallita temppelissäni ja valvoa esipihojani.

Todellinen Jumalan seurakunta on aina siellä, missä uskotaan Jumalan oman ilmoituksen mukaisesti. Ja sitä seurakuntaa palvelevat ja johtavat henkilöt, jotka kunnioittavat Jumalan Sanaa ja elävät kristillisen uskon mukaan.

 

Elävä usko ei merkitse toisten yläpuolelle asettumista. Se merkitsee oman pienuuden ymmärtämistä, suureen Jumalaan turvautumista, sekä Sanan kalliista aarteesta kiinni pitämistä ja sen jakamista kaikkien kanssa. Armahdettuna syntisenä toiselle syntiselle.

Olkoon tämä Halikon kirkko aina pyhitetty Jumalan armolle, rakkaudelle ja pyhyydelle Kristuksessa Jeesuksessa sekä Jumalan pyhälle Sanalle. Niin olkoon myös sinun, minun ja meidän kaikkien sydämiemme laita.

 

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta,
kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.
Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon,
kun tulen elävän Jumalan eteen.
Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani!
Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin,
pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.
Miten onnellisia ovatkaan ne,
jotka saavat asua sinun huoneessasi!
He ylistävät sinua alati.
Parempi on päivä sinun esipihoissasi
kuin tuhat päivää muualla.
Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella
kuin asun jumalattomien katon alla.
Herra Jumala on aurinko ja kilpi,
hän lahjoittaa meille armon ja kunnian.

 

Pastori Kimmo Malinen
Halikon kirkko
4.1.2015