Herran huoneessa 2 su joulusta

HERRAN HUONEESSA  (2. su Joulusta)

Tämän pyhäpäivän perinteisen evankeliumin aihe on Jeesus kaksitoistavuotiaana temppelissä (Luuk 2:41-52). Varttuessaan joulun lapsi ilmentää yhä enemmän kutsumuksensa salaisuutta.

Kristillinen seurakunta kohtaa Jeesuksen kokoontuessaan jumalanpalvelukseen kirkkoon, Jumalan huoneeseen. Siellä se yhdessä taivaan enkelien ja pyhien kanssa kiittää ja ylistää Jumalan suuria tekoja. Sieltä se myös löytää oman kutsumuksensa ja tehtävänsä. Yhteinen jumalanpalvelus ja toistemme palveleminen kuuluvat yhteen.

 

EVANKELIUMI: Joh 7: 14-18

Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?”

Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.”

SAARNA

Jeesus tuli Herran huoneeseen, Jerusalemin temppeliin – olihan hän tuon temppelin todellinen Herra. Temppeli oli tarkoitettu kansojen rukoushuoneeksi, Jumalan Sanan kuulemisen paikaksi ja pyhien uhrien toimituspaikaksi. Toisin sanoen, se oli erityinen Jumalan kohtaamisen huone.

Temppelin käyttötarkoitus oli kuitenkin hämärtynyt. Tiedämme, että temppelistä oli tehty meluisa markkinapaikka. Jumalan Sanaakaan ei juuri enää kuultu. Kun itse Herra tuli puhumaan, kuulijat olivat hämmentyneitä: mitä hän oikein opetti?

Tällaista samantapaista hämmennystä kohtaan minäkin toisinaan. Kun julistan ja opetan selkeästi Sanan pohjalta aivan perinteisiä, läpi kristillisen historian tunnettuja asioita, kohtaan yhä useammin syvää hiljaisuutta. Kukaan ei kommentoi mitään, ei hyvää eikä pahaa – ei työntekijät, ei seurakuntalaiset. Herää kysymys, missä mennään.

Onko kristillinen usko jo muutettu niin humanistiseksi, ihmiskeskeiseksi ja yleisuskonnolliseksi, että Raamattu ja sen sanoma tuntuu jo oudolta? Mielestäni oman julistukseni sisältö ei ole muuttunut. Entä millainen on sinun kotiseurakuntasi?

Kotiseurakuntasi?

Näin uuden vuoden alussa on hyvä pysähtyä ja miettiä omaa ja kotiseurakunnan elämää. Keskitymme nyt seurakuntaan.

Pyydän sinua arvioimaan omaa kotiseurakuntaasi esimerkiksi seuraavien kohtien valossa.

Osallistujien määrä ja aktiivisuus?

  • Paljonko väkeä käy sunnuntain jumalanpalveluksissa keskimäärin?
  • Paljonko on aktiivisia seurakuntalaisia, jotka käyvät ainakin kerran kahdessa viikossa jossakin seurakunnan tapahtumassa tai pienpiirissä?
  • Ovatko nämä lukemat pieniä tai kohtuullisia verrattuna koko seurakunnan jäsenmäärään?
  • Mihin suuntaan väkimäärät ovat kehittymässä (pois lukien korona-aika)?

Julistuksen ja opetuksen sisältö?

  • Onko Raamattu paljon esillä ja siihen luotetaan Jumalan pyhänä Sanana?
  • Ovatko puheet lähinnä humanistisia ja lähimmäisyyteen kehottavia?
  • Onko ihmiskäsitys raamatullinen (luotu, langennut, lunastettu ja pyhitetty) vai humanistinen (ihminen on hyvä, oikeastaan synnitön)?
  • Luotetaanko Raamatun opettamaan kristilliseen moraaliin (käskyt, seksuaalietiikka, avioliittokäsitys, elämän kunnioitus kohdusta hautaan jne.) vai opetetaanko, että rakkaus on tunnetta ja kuhunkin aikaan sidottua?
  • Onko Jeesus Kristus kaiken keskipisteenä? Pidetäänkö häntä ihmiseksi tulleena Jumalana? Sovittiko hän todella syntimme ristillä? Nousiko hän todella kuolleista? Tuleeko hän todella takaisin kirkkaudessaan?

Palvelutyö?

  • Onko seurakunnan palvelutyö lähinnä vain työntekijöiden toteuttamaa?
  • Annetaanko seurakuntalaisille aitoa, merkittävää vastuuta? Aktivoidaanko ja koulutetaanko heitä?
  • Onko työmuotoja ja piirejä seurakuntalaisten vastuulla joko kokonaan / osittain / ei lainkaan? Painotetaanko vapaaehtoistyötä?
  • Arvostetaanko luonnollisten lahjojen ohella Pyhän Hengen antamia armolahjoja?
  • Onko karismaattisuus tuttua, vierasta tai torjuttua?

Kasvatus – herätyskristillisyys?

  • Ovatko nämä tasapainossa keskenään eli molempia tarvitaan?
  • Ajatellaanko, että kaikki kastetut ovat uskovia ja pääsevät automaattisesti taivaaseen ja siksi mitään herätyskristillisyyttä ei edes tarvita?
  • Kyseenalaistetaanko muiden usko, jos ei ajattele kaikesta samalla tavalla?
  • Onko vuosittain evankelioivia tapahtumia ja pyritäänkö herättelemään Jumalasta vieraantuneita ihmisiä?
  • Toimiiko seurakunnan yhteydessä herätysliikkeitä? Ovatko ne avoimia yhteistyölle vai omia sisäpiirejään?

Matala- vai korkeakirkollinen?

  • Onko seurakunta on helposti lähestyttävä ja työntekijät ovat ihmisläheisiä?
  • Keskitytäänkö ulkonaiseen näyttävyyteen ja ovatko papit ja työntekijät korotetusti toisten yläpuolella?
  • Painotetaanko kristillistä sisältöä, jota ulkonainen toki tukee monin tavoin?

Aidosti luterilainen?

  • Luterilaisen uskonpuhdistuksen perusteemat ja tunnusmerkit ovat: Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, yksin Jumalan Sanan perustuksella; kunnia yksin Jumalalle!
  • Ovatko nämä kirkkaasti esillä ja kaiken perustana ja kaiken läpäisevänä prinsiippinä?
  • Onko ne korvattu humanismilla tai Raamatun hylkäävällä liberaaliteologialla?

Oma roolisi seurakuntalaisena?

  • Oletko aktiivisesti osallistumassa, rakentamassa kotiseurakuntaasi ja palvellen tavoittamassa vieraantuneita ihmisiä?
  • Rukoiletko säännöllisesti seurakunnan elämän, ihmisten ja työn puolesta?
  • Oletko aktiivinen rohkaisija ja palautteen antaja, passiivinen tai ainainen kriitikko?

Mikä on kokonaiskuvasi kotiseurakunnastasi? On hyvä muistaa ja ymmärtää, että täydellistä seurakuntaa ei ole maan päällä. Aina on puutteita ja vikoja. Ratkaisevaa on seurakunnan suhde Sanaan ja Kristukseen. Toinen tärkeä seikka on nöyrä avoimuus. Kolmas on oikeanlainen palveluasenne.

Mikäli et koe seurakuntaasi enää juurikaan kristilliseksi, eli se on jo pitkälti luopunut Raamatusta ja perinteisestä kristillisestä uskosta, silloin kannattaa antaa tiukkaa palautetta, rukoilla paljon sen puolesta ja pitää huolta siitä, että itse olet säännöllisesti Sanan kuulossa, tarvittaessa toisessa seurakunnassa.

Herran huoneen tila kirkossamme ja yhteiskunnassamme

Samaa arviointia voisimme tehdä koko kirkkomme osalta. Mitään luetteloita ei tähän nyt anneta. Kirkkomme on hyvin monenkirjava ja paikalliset erot voivat olla valtavan suuria. Paikoin eletään hyvin tutusti Raamatun äärellä. Paikoin Raamattu on enää koriste ja sitä käytetään hyvin valikoivasti, vääristävästi ja muodollisesti oikeuttamaan humanistinen ja antikristillinen opetus.

Tosiasiassa luterilainen kirkkomme on sisäisesti jakautunut perinteisesti uskoviin, liberaaleihin sekä välinpitämättömiin. Mahdollisesti jossain vaiheessa kirkko jakautuu kahtia.

Ristiriita on syvimmiltään sovittamaton. Kysymys ei ole vain yksittäisestä, marginaalisesta kysymyksestä. Kun konservatiivit pitävät kiinni evankeliumista, Kristuksesta ja kristillisestä moraalista Raamatun mukaisesti, liberaalit pyrkivät muuttamaan kaiken. Heille Raamattu ei ole Jumalan Sana eikä Kristus ole Raamatun Kristus. Heidän mukaansa moraalikysymykset jäävät täysin ihmisten mielihalujen varaan. Tosiasiassa tällainen liberaalisuus ei ole lainkaan kristinuskoa. Sillä on vain kristinuskon ulkonaiset tunnusmerkit, mutta sen sisältö on aivan toinen.

Liberaaliteologia tarkoittaa kirjaimellisesti ”uskosta vapaata teologiaa”. Suhteessa Jumalaan ja Raamattuun ei ole olemassa uskosta vapaata teologiaa. Teologia on oppi Jumalasta ja kristinuskon perustotuuksista. Liberaaliteologia torjuu kristillisen uskon ja on ”epäuskon humanismia”. Teologia sanaa sille ei pitäisi edes suoda, sillä niin syvästi se tuon sanan merkityksen ryvettää ja torjuu.

Aikamme suurin vaara on juuri tässä. Liberaali epäuskon humanismi on täydellisessä liitossa aikamme liberaalien kanssa. Liberaalit niin mediassa, yhteiskunnassa kuin kirkossa laulavat samaa epäuskon laulua: ihminen on hyvä eikä tarvitse sovitusta; ihminen on käytännössä kuin jumala, joka määrittelee elämän oikean ja väärän ja niiden seuraukset.

Todellisuus on toinen. Ihminen voi rakentaa oman mielikuvitusmaailman, jossa Jumalalla ja Raamatulla ei ole sijaa. Hän voi ajatella olevansa vapaa tekemään mitä tahansa ilman vastuuta. Todellisuuden rajat tulevat nopeasti vastaan. Siitä kertoo koko maailmamme, ts. ihmiskunnan tila. Elämme todellakin syntiinlangenneessa, kapinallisessa maailmassa, jossa on paljon itsekkyyttä ja pahaa, sairautta ja kuolemaa. Juuri näin Raamattu opettaa.

Humanismi tekee ihmisestä kaiken keskipisteen ja perustan. Tämä perusta ei kestä. Se ei lunasta kauniita lupauksiaan vaan tosipaikan tullen se romahtaa. Perikato on silloin hirvittävä.

Vain Jumala antaa elämän ja tuo todellisen toivon ja tarkoituksen pimeän maailmamme keskelle. Vain Jeesus Kristus sovittaa syntimme ja avaa oven ikuiseen elämään todellisessa rakkaudessa.

Koska liberaali epäusko on sisäisesti tyhjää, se tarvitsee ympärilleen kauniin karkkipaperin, paljon loistoa, juhlavaa liturgiaa, kullan kimallusta, sekä syntisen ihmisen sydäntä hiveleviä sanoja. Ihminen, jolla ei ole Kristuksen ja Sanan sisäistä tuntemista, lumoutuu helposti tuollaisen edessä.

Ei Herramme Jeesus kulkenut palatsien loistossa eikä käskenyt rakentaa yhtäkään kirkkoa. Hän käski julistaa evankeliumia, rakastaa ja palvella lähimmäisiä ja kokoontua yhteen Sanan, rukouksen ja ehtoollisen ääreen – hyvin arkisesti, keskellä tavallista elämää, vaatimattomissa puitteissa.

Kohtuullisten kirkkojen ja seurakuntatalojen rakentaminen ei silti ole väärin, mikäli evankeliumin perustyöstä jää ylimääräisiä varoja sellaiseen. Emme kuitenkaan saa rakastua puitteisiin vaan sisältöön, meidän Herraamme, elävään persoonaan.

Meidän tulee valvoa sydämiämme ja yhdessä kantaa vastuuta seurakuntamme hyvinvoinnista. Jos kuulet väärää opetusta, puutu siihen. Ota asia esille, keskustele, rukoile. Viime kädessä äänestä jaloillasi. Tule sellaiseen, mikä on kristillisen uskon mukaista ja elämää rakentavaa ja suojelevaa.

Todellinen teologi ja kristinuskon asiantuntija kasvaa Raamatun äärellä. Kun ymmärrät evankeliumin ja Jumalan antaman elämänlain, ja sovellat niitä omaan elämääsi, olet hengellisesti kasvanut Jeesuksen opetuslapsi ja korkeasti oppinut teologi.

Kohti herätystä ja uutta uskonpuhdistusta

Elämme maallistumisen ja hengellisen vieraantumisen, suorastaan rappion aikaa. Koronakriisi kyllä vakavasti pysäyttää ihmisiä, mutta vasta Jumalan Hengen suvereeni työ Sanan voimalla kääntää sydämet takaisin Luojansa puoleen. Tarvitsemme kipeästi herätystä. Onneksi Jumala on antanut sellaisia, pieniä ja suuria, vuosikymmenten ja -satojen saatossa.

Siksi saamme uskoa ja rukoilla sellaista. Kun maallistuneet ihmiset tulevat uskoon suuremmissa määrin, voimme kutsua sitä herätykseksi. Samalla kirkkomme ja moni paikallisseurakunta tarvitsee kipeästi uskonpuhdistusta, paluuta takaisin Raamattuun ja Jumalan luokse.

Liberaali uskonpuhdistus on jatkuvaa ”eteenpäin menemistä” eli yhä voimakkaampaa irtiottoa Raamatusta entistä humanistisemmaksi ja antikristillisemmäksi.

Todellinen uskonpuhdistus on takaisin palaamista elämän ja rakkauden lähteelle, takaisin Raamattuun. Siitä kumpusi 1500-luvun todella valtava uskonpuhdistus ja monet Suomessa koetut herätykset, joiden myötä on syntynyt viisi suurta herätysliikettä: herännäisyys, lestadiolaisuus, evankelisuus, rukoilevaisuus ja ns. viides herätysliike 1960-luvulta alkaen. Osa näistä on pysynyt melko tuoreena, osa on pirstoutunut ja sulkeutunut omiin lokeroihinsa, osa on maallistunut.

Uskon tulevaan herätykseen, mutta se tapahtunee keskellä hyvin vaikeita aikoja. Koronakriisi on vasta alkua. Presidentti Niinistö kuvasi uudenvuoden puheessaan, että menneeseen ei enää ole paluuta ja oli varsin huolestunut tulevaisuuden uhkakuvista.

Tuleva herätys voi osittain uudistaa paikallisia seurakuntia ja herätysliikkeitä. Ulkonaisen paineen keskellä uskovat löytävät yhä enemmän toisensa riippumatta erilaisista nimikkeistä.

Valtakirkko ei uudistu vaan sen luopumus syvenee. Raamattu kertoo lopunajan porttokirkosta, joka vainoaa uskovia ja juutalaisia. Se on liitossa saatanan, antikristuksen ja maailman kanssa. Sillä on ulkonaista loistoa, mutta sen ääni on sielunvihollisen. Tuo ääni hivelee kaikkia niitä, jotka päättävät pysyä synnin vallassa. Se lupaa paljon, mutta tuo seuraajilleen perikadon.

Jeesuksen esimerkki: Sana!

Vastakohtana aikamme luopumukselle on tämä: Jeesus tuli temppeliin ja alkoi opettaa – kuten evankeliumissa kerrottiin. Jumalan Sana on kaiken keskus. Jumala on Sana; se on hänen perusolemuksensa. Hän loi kaiken Sanan voimalla. Elämän koodi, dna, on sanan ilmentymä.

Jumala pelastaa meidät ihmiseksi tulleen Sanan, Kristuksen kautta. Sanan voimalla Hän synnyttää kristillisen uskon ja rakentaa kristillisen seurakunnan.

Kristus ja Sana kuuluvat yhteen. Me emme voi tuntea Jumalaa ilman, että Hän itse ilmoittaa itsensä ja tahtonsa Sanansa kautta. Ilman Sanaa seurakunta ja ihmiselämä ajautuvat sekasortoon ja toivottomuuteen. Ihminen jää vaille tarkoitusta ja suuntaa. Mutta Jumalan Sana pitää meidät elämän tiellä.

Kun avaamme sydämemme Jumalan Sanalle ja Kristukselle, kuulemme hänen äänensä ja tulemme tietämään, että hän puhuu elävän Jumalan eläviä sanoja. Ne ovat sanoja, jotka ohjaavat sinua oikeaan, varjelevat pahalta, nuhtelevat ja vetävät sinua parannukseen, julistavat syntisi anteeksi ja vakuuttavat Jumalan ikuista rakkautta juuri sinua kohtaan. Nuo sanat on talletettu Raamattuun.

Kun tulemme lähelle Sanaa ja Kristusta, tulemme lähelle toinen toisiamme ja hänen rakkautensa alkaa yhdistää meitä – riippumatta siitä, olemmeko me luterilaisia, vapaakirkollisia tai jotain muuta. Silloin voimme löytää yhteisen kristillisen uskon.

Ainoastaan Jumalan Sanan ohjauksessa voimme rakentaa Herran huonetta, joka ei olekaan kivistä tehty kirkkorakennus vaan elävä yhteisö, jossa jokainen kastettu ja uskova on omalla tärkeällä paikallaan, tärkeässä tehtävässään.

Kuten Herra sanoi ylipappi Joosualle: Näin sanoo Herra, Sebaot: Jos kuljet minun teitäni ja noudatat säädöksiä, jotka olen sinulle antanut, saat hallita temppelissäni ja valvoa esipihojani.

Todellinen Jumalan seurakunta on aina siellä, missä uskotaan Jumalan oman ilmoituksen mukaisesti. Sitä seurakuntaa palvelevat ja johtavat henkilöt, jotka kunnioittavat Jumalan Sanaa ja elävät kristillisen uskon mukaan.

Elävä usko ei merkitse toisten yläpuolelle asettumista. Se on oman pienuuden ymmärtämistä, suureen Jumalaan turvautumista, sekä Sanan kalliista aarteesta kiinni pitämistä ja sen jakamista kaikkien kanssa. Armahdettuna syntisenä toiselle syntiselle.

Olkoon kotikirkkosi aina pyhitetty Jumalan armolle, rakkaudelle ja pyhyydelle Kristuksessa Jeesuksessa sekä Jumalan pyhälle Sanalle. Niin olkoon myös meidän sydämiemme laita.

 

Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!
Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille.
Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.

Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani!
Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin,
pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.

  Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi!
He ylistävät sinua alati.

Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla.
Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla.

Herra Jumala on aurinko ja kilpi,
hän lahjoittaa meille armon ja kunnian.

(Psalmi 84:2-5,11-12)

RUKOUS

Jeesus, Jumalan Poika.
Sinä tahdoit jo lapsena viipyä temppelissä taivaallisen Isäsi luona.

Herätä meissäkin halu etsiä hänen läheisyyttään
maailman kiireen ja hälinän keskellä.

Tee meistä elävän Jumalan palvelijoita,
jotka kuuntelevat avoimin sydämin hänen sanaansa
ja antavat sen tulla todeksi jokapäiväisessä elämässään.

Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.
Aamen.