Etsikkoaikoja (11. su helluntaista)

ETSIKKOAIKOJA

(11. su helluntaista)

 

EVANKELIUMI: Luuk 19:41-48

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi:

”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”

Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”

Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

 

 

SAARNA

Päivän evankeliumiteksti on täynnä hämmästyttäviä piirteitä. Juutalaiset olivat Jumalan valittu kansa, mutta Jeesus ennusti sen joutuvan vihollisten murskaamaksi. Jumalan valittua kansaa ohjasivat hengellis-maalliset johtajat, jotka eksyttivät kansaa ja halusivat tappaa Jeesuksen, Jumalan Pojan. Temppelistä oli tehty markkinapaikka. Teksti on täynnä synkkiä sävyjä ja tuomioita. Missä on evankeliumi?

Jeesuksen raskaat sanat kävivät toteen. Ylipapit, lainopettajat ja kansan johtomiehet hankitsivat Jeesuksen, Messiaansa murhan. Temppeli jäi rosvojen luolaksi. Kansa ajautui hiljalleen sekasortoon ja roomalaisen vallanpitäjän ote tiukkeni. Lopulta Israelissa oli useitakin oman aikansa ”terroristiryhmiä”, jotka uskonnon nimissä ryöstivät, tappoivat ja nousivat Roomaakin vastaan.

Seuraus oli luonnollinen: Rooman armeija kukisti kapinat ja ahdisti ne vetäytymään aina Jerusalemiin saakka. Jerusalemin muurien sisällä nämä rosvojoukkiot taistelivat – ei Roomaa vaan toisiaan vastaan. Piirittävät roomalaiset seurasivat ihmetellen juutalaisten veristä keskinäistä taistelua. Piirityksen tuskaa lisäsi vakava nälänhätä. Vuonna 70 jKr. roomalaiset valtasivat Jerusalemin, tuhosivat sen muurit ja temppelin. Lopullinen Israelin tuho koitti vuonna 135 jKr., jolloin juutalaisten viimeinen kapina tukahdutettiin, loputkin kivet revittiin maan tasalle, Israelin valtio lakkautettiin, juutalaiset ajettiin maanpakoon ja maan nimeksi annettiin Palestiina.

Kaikkein häkellyttävintä mielestäni oli se, että maan uskonnollinen johto ja eliitti oli luopunut Jumalasta. He pukeutuivat uskonnollisiin kaapuihin, esittivät hurskaita, mutta rakastivat asemaa, valtaa ja rahaa. Kansa, joka ei syvästi tuntenut Kirjoituksia ja joka ei aidosti turvautunut Jumalaan, oli helposti eksytettävissä. Hämmästyttävää, mutta kovin tuttua.

Historian saatossa moni kristillinen kirkkokunta on ajautunut etäälle Jumalasta. Jeesus on yhä uudestaan ”raivattu pois tieltä”. Se on tehty hyvin uskonnollisin ja hurskain sanankääntein ja silmänkääntötempuin. Jeesuksen ja Raamatun tilalle on otettu perinteet, kreikkalainen filosofia, kapea-alainen järkioppi, pyhimykset, neitsyt Maria, aneet, tee-se-itse pelastus ja katumusharjoitukset, mystiikka jne.

Kaikki, mikä hämärtää, peittää ja torjuu Jeesuksen Kristuksen, hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa, on harhaa.

Kun kirkon uskonnollinen johto on eksynyt pois armosta ja totuudesta, on luonnollista, että se eksyttää kansankin. Syntyy luulo, että pelkkä muodollinen jäsenyys pelastaa taivaaseen. Israelin kansan karu kohtalo opettaa aivan muuta. Luopunutta kansaa ei auta kansallisuus, ympärileikkaus tai edes kaste – ilman sydämen uskoa.

Koska historia toistaa itseään ja koska Raamatun opetus on aina yleispätevää ja ajasta riippumatonta, on vakavasti tutkittava oman kirkkokuntamme ja myös paikallisseurakunnan hengellistä tilaa.

On kysyttävä:

  • Onko Raamattu yhä kunnioitettua Jumalan sanaa – ilman soraääniä ja sivuhuomautuksia?
  • Onko Jumala kaiken keskuksena ja perustana – vai onko ihmisestä ja lähimmäisen rakkaudesta tehty keskus?
  • Saako Jumalan laki yhä tänään nimetä, tunnistaa ja tuomita synnin niin kuin on kirjoitettu -vai onko synti julistettu ”Jumalan luomaksi elämäntavaksi” ja tilalle keksitty uusia syntejä kuten ”Raamatun kirjaimellinen ymmärtäminen ja Raamatulla tuomitseminen”?
  • Määritelläänkö ”rakkaus” enää Jumalasta ja Raamatusta käsin – vai ihmisen (syntisen) järjen ja tunteiden valossa? Sama kysymys pätee kaikkeen (kristilliseen) moraaliin.
  • Tarvitaanko enää aitoa kristillistä sydämen uskoa nimenomaan Raamatun ilmoittamaan Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen – vai rakentaako jokainen postmodernisti ikioman mielikuvitusjumalan ja kristuksen aivan omista palikoista?
  • Kuka Jeesus on, mitä hän opettanut ja tehnyt? Onko hän ihmiseksi tullut Jumala, joka aidosti sovitti syntimme ristillä ja joka aidosti nousi ruumiillisesti kuolleista kolmantena päivänä? Opetetaanko ja pidetäänkö kiinni kaikesta siitä, mitä Jeesus opetti – vai valikoidaanko niistä vain lähimmäisen rakkauteen liittyvät opetukset?
  • Miten suhtaudutaan Apostoliseen uskontunnustukseen? Kuvaako se aitoa todellisuutta – vai onko kyseessä vain kiva uskonnollinen sanaleikki ilman vastaavuutta todellisuuden kanssa?
  • Pitävätkö papit ja piispat kiinni kirkkolain määrittämästä kristillisestä uskosta (Raamatusta ja uskontunnustuksista) ja pappislupauksestaan?

On valitettavasti todettava, että liian moni piispamme, pappimme ja työntekijämme eivät pidä näistä kiinni. Heille on käynyt tai käymässä kuten Israelin kansan johtajille. Siitä alkaa ketjureaktio. Kun kirkon ja seurakuntien johto alkaa elää luopumuksessa, he määrittävät kirkon ja seurakuntien hengellisen elämän suunnan. Kristillinen opetus vääristyy. Uudet työntekijät valitaan miellyttämään heitä. Kansan käsitys Jumalasta, moraalista ja elämästä vääristyy. Sen myötä kansan suhde Jumalaan heikkenee ja jopa katkeaa. Kun Jumalan hyvä ja siunaava läsnäolo väistyy, jäljelle jää ihmisen syntisyys ja alttius kaikkeen pahaan. Kansa ja kansat ajautuvat epävarmuuteen, sokeaan oman edun ajamiseen, ristiriitoihin, välinpitämättömyyteen, sekasortoon ja sotiin. Jotain tällaista olemme kokemassa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.

Onko etsikkoaika jo hukattu?

Raamattu on annettu meidän parhaaksemme: ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2 Tim 3:16-17)

Meillä on kaksi vaihtoehtoa, kaksi tietä: 1) voimme oppia lukemalla Sanaa tai 2) voimme oppia kantapään kautta. Ensimmäinen olisi paljon helpompi.

Usein ihminen valitsee jälkimmäisen. Ajatellaan, että Raamattu on vanhanaikaista puppua. Sen voi sivuuttaa huoletta. Lopulta elämän realiteetit iskevät karulla tavalla vastaan. Emme eläkään ikuisesti. Raha ja omaisuus eivät tuokaan onnea. Syvintä rakkautta ei löydykään ihmisestä. Tiede ja lääketiede eivät ratkaisekaan kaikkia ongelmia.

Kun todellisuus kirkastuu, ihminen on jälleen kahden vaihtoehdon edessä: 1) hän voi katkeroitua ja syyttää kaikesta Jumalaa ja toisia ihmisiä taikka 2) hän voi nöyrtyä, turvautua Jumalaan, saada anteeksi ja saada ikuisen turvan ja lopulta myös onnellisuuden.

Moni saattaa pitää Raamattua synkkänä, mustana ja tuomitsevana kirjana. He ovat oikeassa – mutta vain osittain. Raamattu on karu, synkkä ja musta kirja, koska se kuvaa ihmiskunnan karua, synkkää ja mustaa elämää. Raamattu on pohjiaan myöten kipeän realistinen kirja.

Raamatussa on paljon Jumalan tuomioita. Miksi? Koska Jumala on kaiken Luoja, omistaja ja hallitsija. Tämä on hänen valtakuntaansa ja hän on Kuningas. Jumala on täydellisen hyvä ja puhdas. Kun hän näkee vääryyttä ja pahaa, se on tuomittava. Jos Jumala ei tuomitsisi, hän olisi välinpitämätön ja itsekin paha.

Lisäksi – jokainen ajallinen tuomio on iankaikkiseksi parhaaksemme. Niiden kautta saatamme herätä koko todellisuuteen, turvautua Jumalaan ja saada iankaikkisen armon. Ne ovat kuin varoitusmerkkejä tien varressa ennen laituria: pysähdy ajoissa, jotta et suistu mereen!

Raamatussa puhutaan myös viimeisestä tuomiosta ja kadotuksesta. On ihmisiä, jotka eivät eläessään eivätkä edes kuoleman tai minkään uhan edessä käänny parannukseen. He eivät kerta kaikkiaan halua elää hetkeäkään vastenmielisen Jumalan kanssa. Jumala kunnioittaa tällaistakin ihmisen päätöstä. Taivaaseen ei ole pakko tulla. Olisihan se helvettiä syntiselle ihmiselle. Kaikki se ällöttävä usko, rakkaus ja Jumalan läsnäolo täyttää taivaan ja iankaikkisuuden. Siksi he joutuvat kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalan kasvoista. He saavat pitää syntisen sydämensä ja ajatuksensa. He saavat jäädä ikuisesti vihaamaan Jumalaa ja kaikkea elämää. Valitettavasti kadotuksessa on juuri tämän tähden pelkkää tuskaa, katkeruutta ja vihaa.  Kaikelta tältä Jumala haluaa pelastaa, koska hän on Rakkaus.

Vaikka Raamatussa on paljon synkkiä kuvauksia ja tuomioita, Raamatun pääsanoma on evankeliumi. Päivän evankeliumitekstiä ei voi irrottaa kokonaisuudesta. Jeesus syvästi suri ja itki Jerusalemin kohtaloa. Hän ei tahtonut sille sitä, mutta kansa ja sen johtajat kulkivat tietä, joka johti tuhoon. Muutamaa päivää myöhemmin Jeesus ristiinnaulittiin näiden kaikkien ihmisten (ja meidänkin) syntiemme tähden. Jumala tarjosi ehdotonta armoa ja rakkautta.

Israelilla oli Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen, Pyhän Hengen vuodatuksen ja seurakunnan väkevän julistuksen jälkeen lähes 40 vuotta aikaa pohtia kaikkea ja kääntyä Jumalan puoleen. Pitkä armonaika! Pitkä etsikkoaika!

Muutamat yksilöt kääntyivät, mutta kansan enemmistö ja sen johtajat eivät kääntyneet. Toisessa evankeliumitekstissä kerrotaan, kuinka Jeesus varoitti omiaan tulevasta tuhosta ja neuvoi pakenemaan, kun piiritys oli alkamassa. Näin ne, jotka ottivat vastaan elävän Sanan, Kristuksen, pelastuivat ajallisesti ja iankaikkisesti.

Entä kuinka pitkä etsikkoaika on Suomen kansalla? Viimeisimmästä sodasta on kulunut 71 vuotta. Sotien aikana jopa presidentti johti kansamme polvirukoukseen Herran eteen. Nöyrtyminen johti pelastumiseen, uudistumiseen ja ennen näkemättömään jälleenrakentamiseen. Yllättävän pian luopumus kolkutteli ovia. Vaurastuminen johti uuden sukupolven nousuun, joka ei enää Herraa tuntenut eikä tahtonut tuntea. Villinä 60-lukuna haluttiin nousta kaikkia auktoriteetteja vastaan. Nyt tuon ajan lapset ja heidän lapsensa ovat maamme johtajina. Viimeisen 10-20 vuoden ajan maatamme on antikristillistetty ennen näkemättömällä tavalla niin valtion kuin kirkonkin piirissä. Suunta on järisyttävän huono.

Toki siellä täällä on kirkkaita valopilkkuja kuten Israelissa Tuomarien aikana. Tuolloinkin elettiin luopumuksen kierteessä. Jumala kuitenkin nosti sukukunnille pelastajiksi tuomareita ja koko kansalle profeetta Samuelin. Samalla tavalla niin kirkon kuin valtion piirissä on tietysti monia henkilöitä ja kokonaisia seurakuntiakin, joissa eletään lähellä Jumalaa – Kristusta, Raamattua ja kristillistä moraalia kunnioittaen.

Saako kansamme vielä herätyksen? Edellyttääkö se erittäin raskaita aikoja kansallemme kuten Israelille? Kuinka jääräpäisiä ja uppiniskaisia lopulta olemme? Tarvitaanko Venäjän puristusta, talouden romahtamista, sairauksia, kuolemaa, terrori-iskuja, jotta heräämme?

Vai saako Jumalan hyvyys ja rakkaus sulattaa kylmenneet sydämet elämään? Jumala aina ensin lähestyy meitä lempeästi ja rakastaen antaen lukemattomia hyviä elämänlahjoja. Täällä Suomessa köyhimmälläkin on mahdollisuus ravintoon, asuntoon, lämpöön, perustoimeentuloon, koulutukseen, harrastuksiin, puhtaaseen luontoon, seurakuntayhteyteen jne. Köyhinkin suomalainen on upporikas verrattuna moneen kehitysmaan aidosti köyhään ihmiseen. Tämän olen nähnyt omin silmin Etiopiassa.

Näin tämänkin kovalta tuntuvan evankeliumitekstin pääsanomana on Jumalan armahtava rakkaus. Jeesus itkee kansansa syntejä ja sen seurauksia. Hän kulkee ristille ja sovittaa syntimme. Hän nousee ylös, jotta mekin eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Hän antaa etsikkoajan – yksilöille ja kansalle.

Miten vastaamme Jumalan armahtavaan rakkauteen yksilöinä ja kansana?

 

 

Rukous

Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala.
Sinä rakastit maailmaa
ja avasit Pojassasi oven valtakuntaasi.

Jeesus, Jumalan Poika.
Sinä itkit Jerusalemin tähden
kipein ja rakastavin sydämin,
koska näit sen kulkevan
tuhoa ja tuomiota kohti.

Kiitos siitä, että etsit meitä armollasi.
Herätä meidät Hengelläsi ymmärtämään
vastuu itsestämme ja teoistamme.
Auta meitä tajuamaan etsikkoaikamme,
anna tahtoa ja voimaa parannukseen.

Varjele, ettemme torjuisi kutsuasi
ja menettäisi mahdollisuuttamme
päästä valtakuntaasi.

Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden,
joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa
elää ja hallitsee aina ja ikuisesti.

Aamen.