Ansaitsematon armo (3 su ennen paastonaikaa)

ARMON TALOSSA VAI KALEERIORJABILEISSÄ?

 

”ANSAITSEMATON ARMO” (3. su ennen paastonaikaa)

Päivän latinankielinen nimi septuagesima (= seitsemäskymmenes) ilmaisee päivien lukumäärän pääsiäiseen, johon seurakunnan katse nyt kääntyy. Tästä päivästä on vanhastaan alkanut papiston paasto. Seurakuntaa kehotetaan kilvoittelemaan kärsivällisesti Jumalan armoon luottaen. Päivän evankeliumiteksteissä muistutetaan, että Jumalan armoa ei ansaita. Hänen hyvyytensä on sama kaikkia kohtaan.

 

EVANKELIUMI: Luuk 17:7-10

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset.’”

 

SAARNA

Ihmettelyä

Miten päivän teema ”ansaitsematon armo” ja Jeesuksen opetus palvelijasta, joka täyttää kuuliaisesti tehtävänsä ja noudattaa annettuja määräyksiä, sopivat yhteen?

Jeesus on kyllä aiemmin opettanut Jumalan ihmeellisestä armosta ja rakkaudesta, joka on suorastaan käsittämätöntä Lähi-idän kulttuurisia tapoja vasten. Jeesuksen vertauksissa Jumala on isäntä, joka lähtee kesken juhlien palvellakseen palvelijoitaan. Hän on kuningas, joka kutsuu juhliinsa alhaisimmankin. Hän on työnantaja, joka maksaa täyden palkan jokaiselle – sillekin, joka ehti olla vain työssä vain tunnin. Hän on hallitsija, joka antaa anteeksi valtavan velan. Hän on Herra, joka orjan lailla pesee opetuslasten jalat. Kaikissa näissä Jumalan armo on todella ansaitsematonsa ja ihmeellistä.

Mutta nyt käsillä oleva teksti ei puhu samasta asiasta, armosta. Sen sijaan se puhuu vahvasti ihmisen asemasta ja velvollisuuksista Luojansa edessä. Onko näiden eri tekstien ja opetusten välillä sitten ristiriita? Ei ole, koska ne puhuvat eri asiasta.

Vaikka Jumala armahtaa ihmisen Jeesuksessa Kristuksessa ja palvelee häntä monin tavoin, ihmisestä ei tule Jumalan tai Kristuksen herraa. Juuri tästä on tekstissämme kysymys. Jos pankki sattuisi antamaan sen omalle pankkivirkailijalle anteeksi – jostain käsittämättömästä syystä – hänen asuntolainansa, työntekijästä ei tule pankinjohtajaa. Hän on yhä vanhassa tehtävässään, jota hänen tulee hoitaa ahkerasti ja kuuliaisesti.

Elämässä on vallalla useita lainalaisuuksia yhtä aikaa. Ne tasapainottavat toisiaan. Saamme nauttia monista ilmaisista asioista kuten auringon lämmöstä, raikkaasta ilmasta, vuodenajoista, puhtaasta vedestä, ystävistä jne. Samalla on tehtävä työtä ja ansaittava päivän leipä ja muu toimeentulo. Me saamme nauttia luomakunnan hedelmistä, mutta samalla meidän tulee vaalia ja suojella luomakuntaa. Eikö tässäkin ole ristiriita: käyttää ja suojella? Ei – vaan ne tasapainottavat toisiaan.

Kuka käskee?

Kristillisyyden piirissä vaikuttaa suuntauksia, joissa on siirrytty Jumalan käskemiseen. Sellaista on esimerkiksi menestysteologiassa. Siinä ihminen käskee Jumalaa antamaan siunauksiaan, jos vain löytyy riittävästi uskoa. Lakihenkisyydessäkin otetaan askeleita tähän suuntaan. Kun ihminen luulee täyttävänsä pyhän lain vaatimukset ja olevansa jo melko puhtoinen, hän ikään kuin nostaa itsensä Jumalan vertaiseksi. Tästä asemasta käsin hän sitten odottaa ja edellyttää, että Jumala maksaa ihmiselle hyvistä teoista kunnollisen palkkion.

Ansaitsematon armo ei nosta ihmistä tällaiseen asemaan Luojansa edessä. Päinvastoin. Kaikkivaltiaan, pyhän Jumalan edessä ihminen tajuaa syvän syntisyytensä ja asemansa luotuna – ei Luojana. Jumalan ihmeellisen armahtavan rakkauden edessä ihminen herää ymmärtämään Jumalan mittaamattoman rakkauden. Tällaistakin Jumala, minun Luojani rakastaa! Ja tällaisena saan elää hänen omanaan ja hänen edessään tänään, huomenna ja iankaikkisesti.

Palvelijan huono vai hyvä asema?

Pureudutaan tarkemmin tuohon Jeesuksen opetukseen ja vertaukseen. Hän puhuu isännästä, jolla on yksi palvelija tai palkkalainen. Se kertoo siitä, että isäntä on varsin köyhä. Hiukkaakaan varakkaammalla on jo monia palkkalaisia. Näin Jeesus kohdistaa sanansa hyvin tavalliselle, keskiverto kansalaiselle. Sellaisia olivat opetuslapsetkin.

Lähi-idässä isännän ja palvelijan roolit ovat syvästi kiveen hakattuja. Siksi nuo aiemmat opetukset olivat niin täydellisen järisyttäviä. Mutta nyt pysyttäydytään vanhoissa perinteissä. Niilläkin on oma syvä tarkoituksensa.

Vertauksen edessä nykyajan suomalaisessa herää nurinaa. Palvelijahan oli uurastanut pitkän päivän pellolla, mutta isäntä vaatii vielä tekemään hänelle ruokaa! Entä jos sinun firmasi pomo tulee työpaikalle, kun työpäivä on päättymäisillään. Toteat, että hyvä päivä on takana ja nyt olet lähdössä kotiin syömään. Siinä vaiheessa pomo pysäyttää sinut tylysti: Et todellakaan lähde minnekään. Teet minulle nyt ruokaa… Kyllä leukasi loksahtaisi ammolleen ja tunteet kuohahtaisivat.

Tämä kertoo siitä, että luemme Raamattua aina oman kulttuuritaustamme läpi. Se vääristää. Lähi-idässä tällainen tapa oli aivan normaalia. Palvelijan tehtävät olivat moninaisia ja päivät pitkiä, aamusta iltaan. Meistä tällainen tuntuu kohtuuttomalle, mutta Lähi-idässä sitä pidettiin suorastaan etuoikeutena! Miten niin?

Miehen elämäntilanne oli heikko, jos hänellä ei ollut työtä eikä sen myötä selkeää asemaa yhteiskunnassa. Hän joutui menemään torille ja notkumaan siellä päivän toivoen, että joku palkkaisi hänet. Päivän palkka oli niin pieni, että sillä sai nipin napin leivän perheelle tuoksi päiväksi. Kun töitä ei ollut, piti kiristää nälkävyötä.

Henkilö, joka oli isännän palvelijana, nautti vakituista palkkaa ja päivittäistä huolenpitoa. Hän sai syödä isännän ruokaa, toki aina isännän itsensä jälkeen. Hänellä oli siis hyvä ja turvallinen asema. Päivän päätteeksi hän sai viedä kotiin palkan, jolla hän elätti oman perheensä.

Jeesuksen kuvaus isännän ja palvelijan suhteesta oli siis mitä arkisinta todellisuutta Lähi-idässä. Juuri näin pitääkin olla ja juuri näin on hyvä!

Tyytyväisinä vai tyytymättöminä?

Juuri tällainen on myös Luojan ja luodun, Jumalan ja ihmisen välinen suhde. Meillä on hyvä, turvallinen asema ja tehtävä Kaikkivaltiaan palveluksessa. Hän pitää meistä ja perheistämme huolen. Samalle me palvelemme häntä nöyrästi, kuuliaisesti ja kiitollisesti. Koko elämämme on hänen käsissään.

Mutta tyydymmekö tähän? Eikö kovin helposti ajoittain nouse tyytymättömyyttä ja monenlaisia vaatimuksia Jumalaa kohtaan? Jopa syytöksiä! Kuinka usein oikeasti kiitämme Jumalaa elämän lahjasta, armosta ja päivittäisestä huolenpidosta? Syntisinä me kovin helposti asennoidumme negatiivisesti ja huomiomme kiinnittyy aivan liian paljon siihen, mitä meille ei nyt ole.

Turvassa vai turvattomina?

Vaikka Jeesus opettaa Jumalan ihmeellisestä armosta ja huolenpidosta, hän myös palauttaa jalkamme maan pinnalle. Te olette ”vain” luotuja. Te olette ”vain” palvelijoita. Te ette ole isäntiä eikä teistä sellaisia koskaan tulekaan!

Eikö juuri syntiinlankeemuksen syvin ydin ollut siinä, että ihminen halusi irrottautua tästä asemasta ja roolista ja itse Jumalasta, sekä ryhtyä riippumattomaksi ja sellaisena nousta Jumalan vertaiseksi! Ja kuinka siinä sitten kävikään? Mitä siitä seurasi? Koko karu, kauhistuttava kärsimyksen ja kuoleman historia aina tähän päivään saakka, jatkuen yhä pahempana hamaan tulevaisuuteen.

Tältä Jeesus haluaa meitä varjella. Ainoa turvamme on pysyä Kaikkivaltiaan talossa, hänen palveluksessaan, hänen huolenpidossaan. Aina kun ihminen korottaa itsensä kykyjensä yläpuolelle, tapahtuu karmivia asioita. Mutta kun Jumala saa johdattaa, olemme siunatulla elämäntiellä.

Orjina vai vapaina?

Jeesuksen ja koko Raamatun opetus vie tämän asetelman vielä astetta syvemmälle. Sana ”palvelija” (kreikaksi doulos) tarkoittaa myös orjaa. Emme ole ainoastaan Jumalan palvelijoita vaan jopa hänen orjiaan! Tämä tietysti kuulostaa tylylle, mutta vika on meissä.

Orjuus oli Rooman valtakunnan aikaan yleistä. Ainakin kolmasosa ihmisistä oli orjia. Orjuutta oli hyvin monenlaista ja tasoista. Julmin osa oli kaleeriorjalla, joka oli kettingeillä kytketty laivan pohjakerrokseen hirvittäviin olosuhteisiin. Sen sijaan monilla orjilla oli hyvä asema. Joku saattoi myydä itsensä orjaksi vauraaseen taloon vaikkapa 5-10 vuodeksi. Näin hän pääsi pois kadulta tai muuten heikoista olosuhteista hyvään taloon, jossa hän saattoi luoda monia merkityksellisiä suhteita ja hankkia tärkeitä taitoja. Jumalan orjana oleminen on juuri tätä jälkimmäistä. Saatanan ja synnin orjana oleminen on sitä kaleeriorjuutta.

Toinen näkökulma: Ajattele, että olet kuvanveistäjä. Teet taidokkaan veistoksen, joka esittää ihmistä. Sinä olet tuon veistoksen tekijä ja omistaja. Veistos kuuluu täysimittaisesti sinulle. Voit tehdä sillä mitä haluat. Tietysti, koska olet käyttänyt sen luomiseen aikaa hyvin paljon, veistos on sinulle arvokas ja merkityksellinen. Selvää on, että veistos ei voi alkaa huutamaan ja vaatimaan itselleen vapautta ja monenlaisia etuja.

Jumala on luonut ihmisen kuvakseen. Me olemme hänen tekoaan. Siksi me todellisuudessa kuulumme hänelle. Hänellä on meihin tekijänoikeus. Tästä huolimatta Jumala antaa meille vapauden valita, kenelle me kuulumme ja ketä me palvelemme. Hän toivoo, että ymmärtäisimme hänen rakkautensa ja että mekin rakastaisimme häntä ja luottaisimme häneen. Jumala ei harrasta kaleeriorjuutta. Hän toivoo, että huomaisimme hänen hyvän, vauraan talonsa ja olisimme halukkaita tulemaan hänen suojelukseensa ja palvelukseensa – ei vain muutamaksi vuodeksi tai edes eliniäksi vaan iankaikkisesti.

Maailman vai Jumalan rakkaudessa?

Selvää on, että Jumalan talossa, hänen valtakunnassaan on omat sääntönsä ja tapansa, joita pitää noudattaa. Meitä ei oteta hänen taloonsa porsastelemaan ja mellastamaan oman mielemme mukaan. Jos pyrimme talon herraksi, meidät kyllä palautetaan takaisin ruotuun. Jos talon tavat eivät miellytä, ovi on siinä kohdassa, josta seinähirret on katkaistu.

Kuitenkin, jos Jumalan rakkaus on yhtään saanut sijaa sydämissämme, ymmärrämme, kuinka hyvät elämänsäännöt Jumala on laatinut. Meidän tulee rakastaa häntä, toinen toisiamme, itseämme ja luomakuntaa. Juuri rakkauttahan kaikki kaipaavat, mutta moni etsii sitä väärästä paikasta ja löytää vain karua rakkauden pettuleipää, korviketta, joka maistuu puulta ja joka karvastelee sisimmässä.

Jumalan rakkaus ei ole vain sana, jonka me voisimme tulkita, miten vain itse tahdomme. Sitähän koko maailma ja yhä enemmän myös kirkko harrastaa. Raamatusta leikataan irti sanat Jumala, Jeesus, rakkaus ja elämä. Niille keksitään oma, syntisestä luonnostamme nouseva merkitys. Rakkaus onkin itselleen haluamista ja himoa. Kaikki, mikä meistä tuntuu hyvältä, on oikein ja sen Jumala siunaa.

Jumalan rakkaus ei ole tällaista. Jumalan rakkaus on lähtökohtaisesti syvä, horjumaton päätös rakastaa syntistä ihmistä ja pelastaa hänet synnyn tuomasta itsekkyydestä ja turmeluksesta. Jumalan rakkaus on päätös, joka ei riipu tunteista ja tuntemuksista. Se on ehdotonta sitoutumista. Näin pitäisi olla avioliitossakin, joka on maallinen kuva Jumalan ja ihmisen välisestä ikuisesta rakkauden liitosta.

Tehty rakkauden päätös etenee päämäärätietoiseksi toiminnaksi. Jumala tekee rakkautensa mukaisesti. Se edellyttää syvää uhrautumista, johon Jumala on valmis rakkautensa tähden. Hän tulee ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa, sovittaa syntimme kärsimällä kauhistuttavan ristinkuoleman ja nousee ylös kolmantena päivänä Voittajana! Tätä on Jumalan rakkaus!

Jumalan rakkaus on ilmaistu Kymmenessä käskyssä ja monissa muissa Raamatun ohjeissa, jotka koskevat oikeaa ja väärää. Kymmenen käskyä kertovat, mitä rakkaus on käytännössä ja mitä se ei ole. Rakkaus on sitä, että me kunnioitamme Jumalaa, vanhempiamme ja lähimmäisiä. Emme valehtele, emme varasta, emme tee aviorikosta, emme tapa, emme edes himoitse mitään, mikä on toisen omaa. Me pidämme pyhäpäivän pyhänä – leväten, iloiten, antaen aikaa Jumalalle ja perheelle.

Isännän talossa vai sen ulkopuolella?

Tällaisia tapoja noudatetaan Jumalan talossa. Oletko halukas tulemaan tällaisen isännän hommiin? Uskallatko antaa hänelle täyden omistusoikeuden itseesi? Tuo talo on Elämän ja Rakkauden talo.

Entä jos päätätkin jäädä Jumalan talon ulkopuolelle? Päätät pärjätä omillasi. Kannat itse huolen ajallisesta ja iankaikkisesta elämästäsi. Koetat ansaita kaiken itsellesi. Kuinka mieletöntä se olisikaan! Kuinka ylimitoitettu käsitys tällaisella ihmisellä onkaan itsestään! Eihän ihminen tiedä, mitä huomispäivä tuo tullessaan: tuoko se elämän vai kuoleman!

Jumalan talon ulkopuolella on käynnissä mitä armottomin saalistus. Siellä riehuvat vapaasti ihmistä suuremmat voimat ja pedot, jotka ryöstävät ihmisen ajan, varat, arvon, terveyden, tarkoituksen ja tulevaisuuden, jopa hengen. Ihminen napataan kiinni jo Jumalan talon ulko-ovella. Hänet sidotaan ja sokaistaan niin, että hän ei sitä edes huomaa. Hän luulee olevansa vapaa, vaikka onkin matkalla kohti kaleeriorjuutta, jossa hänet kahlehditaan soutamaan toisten laivoja.

Ihmisen vapaus on mitä suurinta harhaa. Meitä sitovat tuhansien sivujen mittaiset Suomen ja EU:n lait ja säädökset. Meitä sitovat lapsuudessa omaksutut normit, tavat ja kokemukset. Meitä sitovat kavereitten mielipiteet. Meitä sitoo ja muokkaa median jokapäiväinen vyörytys kuten myös musiikkien, elokuvien, somen ja nettimaailman maalaamat ihanteet. Meitä sitoo koulujen ja työpaikkojen määräykset ja velvoitteet. Meitä sitoo kukkaroittemme keveys tai paksuus. Me emme todellakaan ole vapaita tässä maailmassa.

Syvimmässä mielessä meitä sitoo ja orjuuttaa meissä oleva synti. Emme sitä juuri edes huomaa, koska olemme syntyneet syntisiksi. Se on meidän ”normaali”, luonnollinen tilamme. Synti on kuitenkin se voima, joka tekee meidät tyytymättömiksi. Hyvänkin keskellä synti nakertaa mielekkyyttä. Synti rikkoo itsetuntomme, ihmissuhteita ja sitoo moniin addiktioihin. Synti johtaa pinnalliseen elämään ja todellisuuden pakenemiseen. Synti turmelee, tuhoaa ja tappaa. Olemme synnin ja kuoleman orjia, vaikka luulemme olevamme vapaita.

Vain Jumalan talossa me saamme näistä sitovista ja orjuuttavista voimista yliotteen ja pääsemme vapaaksi niiden pakkovallasta. Se ei tapahdu omassa voimassamme vaan talon isännän, Jumalan voimasta. Jumala on ratkaissut syntiongelman. Jeesus on sovittanut meidät. Hän vapauttaa meidät todellisesti vapaiksi. Jumalan Pyhä Henki antaa meille sisäisen voiman vastustaa pahaa ja toimia enemmän rakkauden mukaisesti. Jumalan pyhä Sana valaisee ymmärryksemme ja paljastaa sen, mikä on vääryyttä, ja rohkaisee siihen, mikä on oikeaa ja hyvää. Jumalan talo on armon talo, jossa saamme elää jokahetkisessä anteeksiannossa. Syntimme pyyhitään pois. Kuormamme otetaan pois.

Taivasjuhliin vai kaleeriorjabileisiin?

Jumalan talo on kuitenkin vielä vasta taivaan eteisporstua. Se ei ole vielä itse taivas. Täällä ajassa monenlainen vajavuus ja syntisyys lyö raskasta leimaansa meihin. Silti me kelpaamme isännän palvelukseen. Hän pitää meistä uskollisesti joka päivä huolta. Kun päivän töissä likaannumme ja saamme haavoja, isännän talossa saamme peseytyä, siellä meidät ravitaan ja hoidetaan. Isännän talossa voimme vain ihmetellä Jumalan pitkämielisyyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta.

Siksi paras, ainoa mielekäs, ajateltavissa oleva paikkamme on isännän talossa, hänen palvelijoina, jopa hänen orjina. Siellä olemme turvassa. Ja kerran koittaa päivä, jolloin päivätyömme mitta tulee täyttymykseensä. Aamukamman piikit on katkaistu viimeistäkin myöten. Alkaa juhlan, riemun, täydellisyyden aika. Isäntä on valmistanut iäiset pidot. Juhlavieraat on puettu juhlavaatteisiin. Tie juhliin kulkee isännän talon, armon talon kautta. Olemmehan me mukana!

Kaleeriorjat jatkavat loppumatonta soutuaan iankaikkisessa pimeydessä, kahlehdittuina, tuskissaan, oman vapautensa ja herrautensa sokeassa, huuruisessa harhakuvamaailmassa…