Jumalan kansan koti-ikävä (3. su pääs.)

JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ  (3. su pääsiäisestä)

 

EVANKELIUMI: Joh 14:1-7

”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. 

Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen. 

Tuomas sanoi hänelle: Herra, me emme tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien? 

Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muutoin kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, tunnette myös Isäni. Te tunnette hänet, olettehan nähneet hänet.” 

 

 

SAARNA

 

Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.

Oletko sinä ollut koskaan levoton? Oletko menettänyt rauhasi ja luottamuksesi?

Opetuslapset olivat juuri sellaisessa tilanteessa. Elettiin pääsiäisen tapahtumia. Lasarus oli herätetty kuolleista ja Jeesus oli ratsastanut Jerusalemiin hyvin jännittyneessä tilanteessa. Toisaalta häntä hurrattiin, mutta toisaalta vihattiin. Kaiken keskellä Jeesus yhä uudestaan ja uudestaan puhui omasta tulevasta kuolemastaan. Tämä hämmensi opetuslapsia. He eivät tienneet mitä uskoa ja miten suhtautua.

Sanoessaan nämä sanat, Jeesus oli opetuslastensa kanssa pääsiäisaterialla, ehtoollisella. Se oli hyvin tiivis ja läheinen yhteinen hetki, johon kuitenkin tuli vakava särö: kavaltaja! Mitä nyt tapahtuisi?

Opetuslapset olivat hyvin kuohuksissa, järkyttyneitä, pelokkaita, levottomia ja murheellisia – oikeastaan juuri kaikkea tätä tuo sana ”levoton” merkitseekin – kuin tyynen veden kuohuttamista. Nyt koko tulevaisuus oli hämärän peitossa, kuin synkän pilven alla.

Mekin koemme toisinaan jotain samankaltaista – joskus voimakkaammin, joskus se on vain sellaista perusturvattomuutta oman itsemme, elämämme, tulevaisuutemme ja ehkä koko maailmankin suhteen.

Tällaisessa tilanteessa Jeesus sanoi opetuslapsille ja sanoo meillä tänään, tässä ja nyt, juuri sinulle ja minulle: Älköön sydämesi olko levoton. Usko Jumalaan ja usko minuun. Älköön sydämesi olko levoton.

Mikä oli siis ratkaisu tuohon levottomuuteen ja turvattomuuteen? Se oli usko – usko Jumalaan.

Mitä tuo usko sitten on? Onko se uskottelua, epävarma mielipide, itsepetosta? Näinhän tuo sana ymmärretään yleensä. Mutta voiko sellainen usko antaa mitään todellista rauhaa ja turvaa? Ei voi – sellainenhan olisi itsepetosta. Älä tyydy sellaiseen. Älä jää luulouskon varaan – ei sellainen usko auta mitään.

Raamatussa, Jumalan Sanassa, usko on jotain paljon enemmän, paljon parempaa, paljon syvempää ja paljon varmempaa. Kuten päivän kirjetekstimmekin sen määritteli – se on ”varmuutta ja lujaa luottamusta”. Lujaa luottamusta johonkin sellaiseen, mitä ei voi ihmissilmin nähdä, mutta joka silti on jotain äärimmäisen todellista.

Et sinä näe tuultakaan, mutta tunnet sen läsnäolon, voiman ja vaikutuksen. Tunnet tuulen leppeän puhalluksen kasvoillasi tai sen piiskaavan viiman. Näet puiden oksien taipuvan ja lehtien lentävän. Sinä hengität ilmaa ja ammennat siitä happea elimistöllesi. Kuka lakkaa hengittämästä sen tähden, ettei voi nähdä ilmaa? Kuka lakkaisi uskomasta, lujasti luottamasta Jumalaan, jota ei näe, mutta jonka voi tuntea, henkilökohtaisesti.

Jumalaan, jonka läsnäolo täyttää maan, koskettaa meitä, vaikuttaa elämässämme, puhuttelee monin tavoin, varsinkin Sanansa kautta. Uskoa Jumalaan, joka on luonut kaiken äärimmäisen tarkasti ja käsittämättömällä voimalla ja viisaudella. Uskoa Jumalaan, joka yllä pitää maailmankaikkeutta ja hallitsee ihmiskunnan historiaa. Jumalaan, joka kerran laittaa pisteen tälle ihmiskunnan silmittömälle itsetuhovietille. Jumalaan, joka luo uudet taivaat ja uuden maan.

Usko Jumalaan on koko elämän kattava perussuunta. Se on sydämen avaamista Hänelle, se itsemme, asioidemme ja elämämme jättämistä Hänen käsiinsä. Se on Häneen turvautumista kaikkein vaikeimmallakin hetkellä. Silloinkin kun tuntuu, että kaikki on menetetty. Se on katseen nostamista omasta itsestämme Hänen puoleensa. Se on Jumalan tunnustamista ja häneen henkilökohtaisesti luottamista – aivan jokainen päivä, iloissa ja surussa, juhlassa ja arjessa, työssä ja kotona, terveenä ja sairaana, elämässä ja kuolemassa.

Juuri kuolema onkin se pelottavin ja kauhistuttavin todellisuus, mitä ihminen haluaa paeta. Minkä hän haluaa unohtaa – kuitenkaan siinä onnistumatta. Kuolema nostaa aina päänsä uudelleen ja uudelleen. Se tulee vastaan niin monin tavoin, avoimesti ja salaa, yllättäen ja hätkähdyttäen. Sanotaan, että jopa 50 % ihmisen henkisistä voimavaroista kuluu siihen, että hän tiedostamattaan yrittää unohtaa kuoleman.

Oikeastaan kuolema on vielä jotain paljon pahempaa kuin vain fyysisen ruumiin elintoimintojen päättymistä. Kuolema on läsnä meissä jo nyt – monenlaisina negatiivisina voimina: sairauksina, elämää vahingoittavana ja tuhoavana käyttäytymisenä, tekoina, sanoina, ajatuksina, asenteina ja arvoina. Kuolema liittyy pahuuteen. Kuolema liittyy syntiin, ja synti onkin rakkauden ja elämän vastakohta. Itsekkyytemme on syntisyyttä ja sen hedelmänä on juuri kuolema ja tuho. Meissä on vakava särö. Olemme rikkinäisiä.

Ihminen miettii myös, mitä on fyysisen kuolemanhetken jälkeen. Onko se ikuista tiedottomuutta ja olemattomuutta? Onko se yhtymistä johonkin persoonattomaan voimaan tai olotilaan? Onko se jotain pelottavaa vai hyvää? Äärimmäisen tärkeä kysymys meille jokaiselle. Miten minun lopulta käy? Mikä on minun ikuisuuskohtaloni?

Jeesus sanoi: Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

Jeesus – tiesi kuolevansa pian. Mutta hän tiesi yhtä tarkasti myös sen, mitä on kuolinhetkensä jälkeen: nimittäin Isän koti.

Kaksi tärkeää sanaa: Isä ja koti. Kuolemanhetken jälkeen meitä odottaa persoonallinen, läheinen ja turvallinen kohtaaminen Isän kanssa, Luojamme ja Lunastajamme kanssa. Silloin me palaamme juurillemme, silloin me ymmärrämme, silloin me näemme. Kuolemaan ei pääty ihmisen persoonallinen olemassaolo, vaan se jatkuu toisessa ympäristössä, taivaassa, jota kutsutaan kodiksi. Tähän liittyy myös ruumiillinen ylösnousemus Jeesuksen paluun yhteydessä kunniassa ja kirkkaudessa.

Useimmiten koti merkitsee meille jotain hyvää ja turvallista. Kotiin on hyvä tulla töiden jälkeen, pitkältä matkalta tai vaikkapa sairaalasta. Kotona on myös perheemme. Siellä emme ole vieraita emmekä muukalaisia kuten Aabraham ja monet muut uskomme esikuvat, jotka kokivat vierautta kulkiessaan kohti luvattua maata, kohti taivaallista kotia. Tässä maailmassa me olemme muukalaisia, matkalla kohti todellista kotiamme.

Kolmen viikon päästä vietämme äitienpäivää. Äitiä pidetään usein kodin luojana, hengettärenä. Äiti ja koti kuuluvat yhteen. Millainen äiti, sellainen koti. Kasvattajan tehtävä onkin äärimmäisen tärkeä tehtävä. Samalla se on hyvin vaikea ja vastuullinen. Liian harvoin äidit ja kasvattajat saavat kiitosta työstään. Liian harvoin heitä tuetaan, rohkaistaan, arvostetaan ja muistetaan. Liian usein heille annetaan risuja, vaikka tulisi antaa ruusuja. Kasvattajakin tarvitsee myötätuntoa, hellyyttä ja lepoa. Lisäksi hänkin tarvitsee tehtävässään Jumalan armoa kaikessa epätäydellisyydessään. Äitejä ja kasvattajia tulisikin muistaa tavalla tai toiselle joka päivä. Pitää rehellisesti kysyä, miten me todella muistamme äitejämme? Miten he jaksavat ja voivat? Tässä voi vain hiljaa ja nöyrästi sanoa: Kiitos teille äidit!

Äiti ja koti liittyvät täällä yhteen. Äiti ja koti ovat parhaimmillaan esikuvia tulevasta taivaan kodista. Siellä on myös Taivaallinen Isämme. Täällä me tavalliset isät olemme usein vähän hukassa, mutta Jumala ei ole. Hän on läsnäoleva, välittävä ja turvallinen. Hän on meidän kaikkien kasvattaja, niin äitien, isien ja lastenkin. Jumala on hyvä Isä. Meillä on hyvä tulevaisuus Hänen luonaan.

Tähän kohtaan moni ehkä päättäisikin saarnansa. Mutta silloin eräs tärkeä, välttämätön kysymys jäisi kokonaan käsittelemästä: Kysymyksen lausui opetuslapsi Tuomas: ”Herra, me emme oikein vieläkään käsitä, minne sinä menet. Kuinka sitten voisimme tietää tien?”

Tie taivaaseen? Onko outo ajatus? Tutumpi lienee sanonta: Kaikki tiet vievät Roomaan.  Kaikki tiet vievät Roomaan, mutta vain yksi tie vie taivaaseen! Oletko sinä löytänyt sen? Oletko taivastiellä? Onko taivas edes päämääräsi? Vai oletko matkalla Roomaan?

Näin vertauskuvallisesti Rooma edustaa kaikkea sitä, mitä on maailmassa – kaikkea sitä, mikä on ihmisen omaa aikaansaannosta. Rooma oli ja on suurkaupunki, suuri viihdekeskus. Sen Colosseumin katsomosta saattoi nähdä, kuinka pedot repivät kappaleiksi orjia, vankeja ja kristittyjä. Siellä riitti urheilukilpailuja, taisteluja, verta, hikeä ja kyyneleitä. Oli teatteria ja korkeakulttuuria. Siellä homous, kaikenlainen haureus ja irstaus kukoistivat. Oli paljon vääryyttä ja rikollisuutta.

Roomalaisten tunnettuna mottona oli: ”Leipää ja sirkushuveja, niin kansa pysyy tyytyväisenä”. Näin on nykyajankin maailman areenoilla. Mihin sinä tyydyt? Roomassa myös palvottiin lukemattomia epäjumalia ja keisaria. Se oli ja on edelleen nimikristillisyyden keskus, siellä on Vatikaani, paavit, kullankimallusta, hokkuspokkus-messut, aneet, pyhimysten palvontaa – kaikkea ihmislähtöistä muotojumalisuutta ja kauhistuksia. Siellä palvottiin ihmistä ja saatanaa. Roomassa oli ja on kaikkea sitä, mitä syntinen, itsekäs ihminen voi vain toivoa –usein uskonnollisuuden kaapuun verhottuna.

Roomaan liittyy vielä yksi sanonta: ”Nähdä Rooma ja kuolla”. Kaikki tiet vievät Roomaan. Nähdä Rooma ja kuolla. Voimme siis sanoa: ”Kaikki tiet vievät kuolemaan ja jopa kadotukseen”. Oletko sinä matkalla Roomaan?

Mutta onneksi on yksi tie, joka vie taivaaseen. Nähdä taivas ja elää. Vain yksi tie vie elämään. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä”.

Jeesus on tie – Koska ihminen ei voi päästä eikä löytää Jumalan luo, Jumala itse tuli ihmisen luo Jeesuksessa Kristuksessa. Koska ihmisen mittaamaton pahuus, sinun ja minun, erottaa meidät Jumalasta, Jumala itse sovitti meidän syntimme kuolemalla Golgatan ristillä meidän edestämme Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala kuolemaan tuomittuna meidän edestämme. Jeesus on silta yli synnin, kuoleman ja helvetin tulen Jumalan luo. Oletko tällä tiellä? Onko Jeesus sinun Vapahtajasi ja Herrasi? Tie ei ole helppo, se on ristintie, mutta se vie perille. Se tie kantaa sinut perille. Jeesus kantaa sinut perille.

Jeesus on totuus – Hän ei ole vain todennettavissa oleva historiallinen henkilö. Hän on paljon enemmän: Jeesus on itse perimmäinen totuus ja todellisuus, itse Jumala. Hänessä on ilmoitettuna koko totuus, jonka ihminen tarvitsee elämässään. Luota ja turvaa Häneen.

Jeesus on elämä – Hän on Elämän lähde, Rakkaus, Ilo, Onnellisuus, Hyvyys, Pyhyys, Ikuisuus, jne. Hän on kaikkea sitä, mitä ihminen todella tarvitsee. Hän on kuoleman voittaja. Elä Hänestä tänäänkin.

Kun sähkölaite irrotetaan virtalähteestä, se lakkaa toimimasta. Kun kuolemansairas potilas irrotetaan hengityskoneesta, hän kuolee. Kun ihminen irrottautuu Elämänlähteestään, hän kohtaa ikuisen kuoleman, kadotuksen. Ikuisen eron Jumalasta, ikuisen eron todellisesta elämästä ja rakkaudesta.

5 Moos 30:
”Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja jälkeläisesi eläisitte. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni, sillä siinä on sinun elämäsi”

Me saamme turvautua joka päivä, tänäänkin Elämämme antajaan, Jeesukseen.

Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa Jeesukseen.

”Jos te tunnette Jeesuksen, tunnette myös Isän”

Uskoa Jumalaan ja uskoa Jeesukseen ei voi erottaa toisistaan. Pelkkä yleinen jumalausko tai seurakunnan jäsenyys eivät vie perille. Meissä ei ole aitoa rakkautta eikä elämää. Tarvitsemme Jeesuksen, tarvitsemme syntiemme sovituksen, tarvitsemme armon kohdallemme. Lue Jumalan Sanaa, tutustu Häneen, rukoile ja vahvistu uskossasi.

Kaikki tiet vievät kuolemaan, mutta yksi vie elämään – Jeesus.

Isän kodissa on Sinulle valmistettu huone, jonka ovessa lukee sinun nimesi ja sanat ”tervetuloa kotiin rakas poikani / tyttäreni”. Ja ennen kaikkea siellä on Isän syli avoinna sinua varten.

Älköön sydämesi olko levoton. Usko Jumalaan ja usko Jeesukseen.

 

 

Rukous

Herra, minun sydämeni on levoton.
Täytä minut armollasi ja läsnäolollasi.
Ole minulle tie ja totuus ja elämä.
Vie minut perille taivaan kotiin.
Kiitos, että annat minulle rauhasi.
Kiitos, että saan nähdä sinut!

Aamen.