Katumattomuus johtaa lopulliseen tuhoon (osa 3)

Israelin yhteiskunnallinen nousu ja tie kohti tuhoa

Elisan jälkeen Israelin yhteiskunnallinen asema koheni merkittävästi. Pohjana oli Elian ja Elisan tuoma osittainen hengellinen uudistuminen. Jumalan antama siunauksen aika kantaa aina jonkin matkaa eteenpäin, ennen kuin hengellinen ja moraalinen rappio syövät siunausten voiman.

Israel onnistui nousemaan lähes Daavidin ja Salomon aikaiseen mahtavuuteen ainakin rajojen suhteen. Rikkauksia sillä ei enää kuitenkaan ollut. Israel oli alueensa suurvalta vuosina 780-760 eKr. Kuningas Jerobeam II nousi koko pohjoisen Israelin mahtavimmaksi kuninkaaksi / 2 Kun 13-14 luvut.

Nopeasti Israel unohti Herransa ja luotti omaan voimaansa ja viisauteensa. Hengellisesti aika oli taantumaa ja syöksykierre kohti tuhoa oli alkanut. Sitä kuvastaa se tosiasia, että 40 vuoden kuluttua Israelin syntimitta oli tullut täyteen ja se tuhoutui lopullisesti v. 722 eKr. (2 Kun 15-17 luvut)

Suuruuden aika oli Jumalan sallimusta ja aiempien siunausten kantovoimaa. Hän toivoi, että kepin sijasta porkkana voisi koskettaa kansan sydäntä. Tilanne kuitenkin vain paheni.

Kolme kirjaprofeettaa

Keskellä vakavia aikoja Jumala lähetti kolme profeettaa vielä kerran kutsumaan Israelin kansaa ja jopa Assyriaa, Niiniven kaupunkia parannukseen ennen kuin olisi liian myöhäistä. Nämä profeetat olivat Aamos, Joona ja Hoosea. Kukin heistä on ns. pieni kirjaprofeetta, eli kullakin on oma profeettakirjansa osana Vanhaa testamenttia, pyhiä Kirjoituksia.

Pohjoisen Israelin hävitys ja pakkosiirtolaisuus

Jumalan antamista monista vakavista sanomista ja varoituksista huolimatta pohjoinen Israel kansana (10 heimoa) ei taipunut eikä kääntynyt. Koska se kieltäytyi uudistavasta armosta, sen oli pakko kohdata oikeudenmukainen tuomionsa.

Tuomion välikappaleena toimi Assyria, joka ennen lopullista valtausta kahdesti iski Israeliin. Nekin kerrat olivat Jumalan armoa, jotta lopullinen tuomio olisi vältetty.

Lopulta Assyria valtasi Israelin pääkaupungin Samarian ja vei sen asukkaat pakkosiirtolaisuuteen Assuriin v. 722 eKr. (2 Kun 17 luku).

Pohjoisen Israelin valtakunnan ja sukukuntien hävitys ja pakkosiirtolaisuus osoittavat, kuinka Jumala täyttää Sanansa ilmoittamat tuomiot ja lupaukset.

Samalla meille kerrotaan Jumalan tuomion perusteet. Niitä olivat synti, epäjumalanpalvelus, pakanalliset tavat, riivaajien palvonta, pahuus, varoitusten torjuminen, Herran käskyjen ja liiton hylkääminen, lasten uhraaminen, noituus, jne.

Tämä kaikki alkoi heti pohjoisen valtakunnan alussa, ns. kuningas Jerobeamin synnin myötä, kun hän kielsi pyhiinvaelluksen Jerusalemin temppeliin ja rakensi tilalle kultaiset sonnipatsaat ja uhrikukkulat. Tämä jatkui läpi pohjoisen Israelin 200-vuotisen historian pahentuen loppua kohden.

Voimme todeta, että Israelin luopumus ja rappio oli järkyttävän syvä ja lopullinen (2 Kun 17:7-23). Mikään hyvä eikä armo kääntänyt sitä enää parannukseen. Se oli kypsä tuomittavaksi.

Jumala ei tuomitse mielivaltaisesti eikä ilman perusteita. Jumala on oikeudenmukainen. Ihminen kyllä ymmärtää yhteiskunnassa tarvittavan oikeudenmukaisuuden vaatimuksen, mutta haluaa kieltää Jumalalta sen, koska ihminen itse on tuomittavien listalla.

Tuomio oli dramaattinen. Pohjoinen Israel lakkasi olemasta, moni kuoli ja eloonjääneet vietiin lopulliseen pakkosiirtolaisuuteen. Jotkut olivat siirtyneet eteläisen Juudan puolelle turvaan.

Israelin 10 sukukuntaa eivät enää palanneet vaan jäivät maailman kansojen keskelle ilman kotimaata. Sinne he sulautuivat ja pitkälti katosivat. Pohjoisen Israelin kuten Galilean ja erityisesti Samarian alueet asutettiin uusilla asukkailla.

Yhteenveto

Alkuperäinen 12 sukukunnan Israel jakautui kahteen osaan etenkin kuningas Salomon luopumuksen ja hänen poikansa Rehabeamin kovuuden tähden. Pohjoinen Israel ja sen 10 heimoa jatkoivat samalla epäjumalanpalveluksen ja moraalittomuuden tiellä läpi 200-vuotisen olemassaolonsa.

Eteemme piirtyy kaksi elämänlakia:

  1. Jumalasta luopuminen, synnin valtaan antautuminen ja pimeyden palveleminen johtaa aina ristiriitoihin, kärsimykseen ja tuhoon.
  2. Jumala on armollinen, rakastava, pitkämielinen ja pyhä. Vain hän on elämän antaja ja vain hänessä on ajallinen ja iankaikkinen toivomme.

Nämä elämänlait toimivat meidänkin elämässämme. Näemme ja kohtaamme ajallisen elämän vaikeudet ja raadollisuuden. Samalla meillä on syvä, pettämätön toivo Jumalassamme.

Jumalan rakkaus, pitkämielisyys ja pyhyys ilmenivät profeettojen palvelutehtävissä, ajallisissa tuomioissa, siunauksissa ja lopullisen tuomion viivyttämisessä. Jumala tahtoi antaa elämän. Hyvän puolesta kannattaa aina toimia sanoin ja teoin meidänkin ajassamme.

Mutta koska kansa tahtoi synnin turmeleman ”elämän” ja ”rakkauden”, pyhä Jumala tuomitsi sen pahuuden. Silti Israelin hävittäminen ei ollut se lopullisin ja täydellisin tuomio – nimittäin viimeinen tuomio on vielä edessämme.

Israelin tuho on vakava varoitus kaikille ihmisille: Jos te ette käänny, te menetätte elämän ja teidät tuomitaan viimeisellä tuomiolla ikuiseen rangaistukseen!

Ankara ajallinen koettelemus voi kääntyä meidän parhaaksemme. Taivu siis Herran edessä, turvaudu hänen armoonsa Kristuksessa Jeesuksessa ja anna armon puhdistaa ja uudistaa sinua päivittäin!

Edessämme on kaksi tietä. Ensimmäinen johtaa elämään, toinen kuolemaan. Valitkaamme elämä! Valitkaamme Jumala! Valitkaamme Jeesus Kristus! Valitkaamme Jumalan pyhä