Sota Uudessa testamentissa ja seurakunnan elämässä

Rooman valtakunta

Rooma valloitti vuonna 63 eKr. Jerusalemin ja pyhän maan. Keisari Augustuksen aikana syntyi koko maailman Vapahtaja. Juudeaa hallitsi maaherra Pontius Pilatus, joka antoi määräyksen ristiinnaulita Jeesus Kristus, juutalaisten Kuningas. Muuta osaa hallitsi Herodes Suuren pojat tämän kuoleman jälkeen.

Rooman valtakunta hallitsi maailmaa ja kristinusko vahvistui sen keskellä, monista vakavista vainonajoista huolimatta. Vasta 300-luvun alussa kristinuskosta tuli laillinen uskonto. Vajaa sata vuotta myöhemmin keisari teki kristinuskosta ainoan sallitun ja alkoi käyttää sitä oman valtansa lujittamiseksi – vastoin kristinuskon olemusta ja tarkoitusta. Keisari asettui Kristuksen sijaan ja tästä nousee myös paavius, joka käytti merkittävää maallista valtaa hengellisen ohella.

Seurakunta-aika

Kun Israelin kansa hylkäsi Messiaansa ja tämä ristiinnaulittiin, Jumala siirsi kansansa sivuun. Messias nousi kuolleista, antoi lähetyskäskyn, vuodatti Pyhän Hengen ja perusti seurakunnan. Alkoi Jumalan uuden kansan aika.

Kristillinen seurakunta koostuu kaikkien kansojen uskovista. Se on universaali ja samalla paikallinen ilmentymä. Sen tehtävänä on tehdä kaikista kansoista Vapahtajan opetuslapsia ja viedä Jumalan valtakunta kaikkeen maailmaan.

Vanhassa liitossa Jerusalem oli kaiken keskus, jonne kansat virtasivat – etenkin kuningas Salomon aikana. Uudessa liitossa liikkeen suunta on päinvastainen. Kristillinen sanoma leviää Jerusalemista ulospäin kaikkeen maailmaan uskovien myötä.

Lähetyskäsky on tavallaan hyökkäyskäsky. Jumalan valtakunta valloittaa sydämiä pimeydeltä. Herra lähettää omansa kuin lampaat susien keskelle. Edessä on voittoja ja tappioita, iloa ja surua, menestystä ja vainoa. Varsinkin marttyyrien veri on ollut usean seurakunnan siemenenä.

Uuden testamentin sanoma ja näkökulma

Uusi testamentti kertoo evankeliumikirjojen välityksellä Vapahtajan elämästä, tehtävästä, ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta. Apostolien teot kertoo evankeliumin leviämisestä ja seurakuntien synnystä. Kirjeet opettavat Kristuksen merkityksestä ja vaikutuksesta käytännön elämään yksilöiden ja seurakuntien kohdalla. Ilmestyskirja kokoaa yhteen Raamatun pääteemat ja avaa meille tulevaisuuden tapahtumat.

Uusi testamentti ei juurikaan puhu yksittäisistä kansoista ja niiden käymistä maallisista sodista. Sen sijaan siinä puhutaan todella paljon hengellisestä sodankäynnistä – syntiä ja paholaista vastaan (Ef 5:10-20). Toki Jeesuksen lopunajallinen puhe on merkittävä poikkeama tästä (Matt 24 luku). Siinä hän kertoo sotien jatkuvan ja pahenevan kohti loppua.

Pääosin Uuden testamentin näkökulma keskittyy perimmäiseen todellisuuteen ja ytimeen, josta sitten maallisetkin sodat kumpuavat. Mitä enemmän synti ja paholainen saa valtaa, sitä suurempaa kärsimystä ja tuhoa siitä aiheutuu.

Esivallan tehtävät ja vastuu

Uudessa testamentissa korostetaan paljon esivaltaa ja sen merkitystä. Jumala on säätänyt yhteiskunnallisen järjestyksen, johon kuuluu olennaisella tavalla esivalta. Lähtökohtaisesti esivalta on Jumalan tahto ja siksi sitä pitää kunnioittaa.

Lue Room 13:1-7, joka on perustavaa laatua oleva apostoli Paavalin opetus esivallasta, sekä 1 Tim 2:1-3. Samaan tapaan opettaa apostoli Pietari (1 Piet 2:13-17).

Esivallan tehtävänä on pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä, rajoittaa synnin ja pahan valtaa, sekä tuomita oikeudenmukaisesti. Esivalta kantaa tätä tehtävää varten miekkaa (Room 13:4). Se tarkoittaa, että esivallalla on oikeus ja velvollisuus käyttää riittäviä voimatoimia.

Esivalta kohdistuu yksilöihin kansan sisäisesti. Esivalta korvaa yksityisen koston eli oikeuden omiin käsiin ottamisen. Esivallan tulee hoitaa tehtäväänsä Jumalaa kunnioittaen ja hänen säätämiä elämänlakeja noudattaen. Muussa tapauksessa esivalta sortuu itse kapinaan ja vastoin tehtäväänsä edesauttaakin pahaa ja tuottaa kärsimystä.

Jumalaton esivalta

Jumalatonta esivaltaa ei tule totella silloin, kun se kehottaa tai vaatii toimimaan vastoin Jumalan tahtoa: Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä (Apt 5:29). Varsinkin Ilmestyskirja kuvaa antikristuksen diktatuuria, jossa paha käyttää muodollista valtaa kapinaansa ja ihmisten orjuuttamiseen.

Paholainen rakastaa valtaa. Sitä se hamuaa yhteiskunnassa ja kirkossa. Se haluaa itselleen piispanistuimet, kirkkoherrojen paikat ja valtuustojen poliittisen enemmistön kaikin mahdollisin keinoin.

Aikanaan natsit ottivat täyden mediavallan ja sen myötä poliittisen vallan. He säätivät mm. juutalaislait ja sitten täyttivät lakinsa tappamalla ei-toivotut ihmiset, jopa dokumentoiden kaiken tarkasti. Sama toistuu meidänkin aikanamme ja yhteiskunnassamme. Jumalaton enemmistö säätää jumalattomia lakeja, vaatii kaikkia noudattamaan niitä ja lopulta vainoaa ja tuhoaa vastustajansa.

Kristittyä uskovaa ohjaa täydellinen rakkauden laki. Se on paljon korkeampi kuin mitkään maalliset lait. Jumala haluaa sydämen kuuliaisuutta. Yhteiskunnallinen laki ohjaa lähinnä ulkonaista käyttäytymistä tietyssä, hyvin rajallisessa mittakaavassa.

Esivalta kansan puolustajana

Esivalta vastaa sisäisen järjestyksen ohella koko kansan puolustamisesta vihollisia vastaan, jotka yrittävät orjuuttaa tai tuhota kansamme. Siksi meillä on puolustusvoimat.

Läpi Uuden testamentin näemme myönteisen tai neutraalin suhtautumistavan sotilaisiin, jopa roomalaisiin miehittäjiin. Jeesus auttoi roomalaisia upseereja parantamalla heidän läheisiään. Johannes Kastaja neuvoi sotilaita toimimaan rehellisesti. Apostolit julistivat evankeliumia sotilaille. Kukaan heistä ei moittinut eikä vaatinut ammatinvaihdosta tai aseista kieltäytymistä.

Selvää on sekin, että Jeesuksen aikana toiminut esivalta joutui lopulta täyteen vastuuseen Luojansa edessä. Sitä vastuuta kantoi Pontius Pilatus, juutalaisten suuri neuvosto (Sanhedrin), ylipapit, Herodes Suuri ja hänen poikansa, Rooman keisarit jne. Se, kenellä on valtaa, on aina myös vastuu ja tilivelvollisuus.

Kapinoinnin kielto

Raamatussa ei kehoteta ketään kapinoimaan esivaltaa vastaan väkivaltaisin toimin. Siksi Raamatussa ei muodollisesti kielletä orjuuttakaan. Sen sijaan Jumala kehottaa antamaan orjille täyden ihmisarvon, jopa fyysisen koskemattomuuden. Se oli vallankumouksellista.

Rooman valtakunnassa orjia oli 30-50 % kaikista ihmisistä. Orjuuden aste vaihteli kaleeriorjuudesta rikkaan taloudenhoitajan hyväosaiseen pestiin saakka. Orjakapina olisi tietänyt miljoonien kuolemaa ja orjien aseman pahentumisen. Sen sijaan Jumala herätti rakkauden ja ihmisarvon vallankumoukseen, jonka olisi pitänyt johtaa orjuuden rauhanomaiseen lakkauttamiseen.

Esivallalla on tärkeä asema ja tehtävä. Sen tulee olla Jumalan ja ihmisten palvelija. Diktatuureissa esivallasta tehdään ihmisten palvonnan ja palvelun kohde ja tuhokoneisto. Kaikki mahdollinen maallinen vauraus kerätään muutamalle henkilölle. Kansa on orjatyövoimaa. Hyvä esivalta toimii koko kansan parhaaksi.

Tappamisen oikeus ja kielto

Esivalta kantaa miekkaa ja sen tehtävä on puolustaa yksityisiä kansalaisia ja koko kansakuntaa. Siihen liittyy jopa oikeus määrätä kuolemanrangaistus.

Raamatussa on selkeä ja ehdoton yksityisen koston ja tappamisen kielto. Viides käsky onkin tämä: Älä tapa! Samanaikaisesti esivallalla on oikeus voimatoimiin ja kuolemanrangaistuksen langettamiseen etenkin murhan seurauksena.

Raamatun mukaan ihmiselämä on ehdottoman pyhä. Se, että joku saa taposta tai murhasta vaikkapa viisi vuotta vankeutta ja maksaa muutaman tuhat euroa korvausta omaisille, on ihmishengen arvon räikeää mitätöintiä. Sillä ei ole edes kovin suurta ennalta ehkäisevää vaikutusta. Raamatussa Jumala asettaa ihmisarvon paljon suuremmaksi.

Tappamisen kielto ei ulotu puolustussotaan. Esivallan velvollisuus on puolustaa maamme lapsia, naisia ja kaikkia ihmisiä. Vihollista ei voi juuri muuten pysäyttää kuin väkivallalla ja tarvittaessa tappamalla. Vanhassa ja Uudessa testamentissa ei moitita puolustussodan käymisestä.

Uusi testamentti vahvistaa Vanhan testamentin linjan. Yllättävän moni pitää Vanhaa testamenttia ja sen ”jumalaa” julmana ja Uuden testamentin ”jumalaa” rakkautena. Tällainen käsitys on täydellisen väärä. Jumala on sama molemmissa. Niiden näkökulma on vain osin erilainen.

Voisimme jopa sanoa, että Uuden testamentin ”jumala” on paljon kovempi, koska siinä puhutaan paljon helvetistä, jota ei juuri mainita Vanhassa testamentissa. Varsinkin Vapahtajamme Jeesus puhuu helvetistä kaikkein eniten – kukapa tämän seikan noteeraa?

Vanhassa testamentissa maalatut ensivärit voimistuvat Uudessa testamentissa. Ilmoitus etenee ja täydellistyy. Musta on entistä mustempaa ja valkoinen entistä kirkkaampaa ja puhtaampaa. Jumala on Rakkaus ja Pyhä – täydessä syvyydessä, voimassa ja merkityksessä.

Hengellinen sota ja ristin sanoma

Uusi testamentti käytännössä vahvistaa Vanhan testamentin ilmoituksen ja käsityksen maallisesta sodankäynnistä. Tämä jää pitkälti taustalle. Päähuomio keskittyy hengelliseen sodankäyntiin syntiä ja paholaista vastaan. Hengellinen sota on yksi pääasioista, josta Uusi testamentti puhuu paljon.

Hengellistä sotaa Jeesus kävi koko ajan – paholaista vastaan erämaassa, fariseuksia, saddukeuksia ja ylipappeja vastaan. Hän opetti kansaa tuntemaan Luojansa ja Herransa. Hän vapautti saatanan sitomia ja paransi särkyneitä ihmisiä. Palvelutyössään Jeesus liikkui langenneen maailman sotatantereella. Hän pelasti ja korjasi vihollisen tekojen jälkiä. Jeesus toimi suvereenin Herran ja voittajan voimalla – jokaista ihmistä kunnioittaen.

Ratkaisevan taistelun Jeesus kävi ristillä, jossa hän sovitti synnin ja voitti pahan ja kuoleman vallat. Syvimmiltään kyse oli taistelusta syntiä vastaan ja Jumalan sisäisestä ristiriidasta: pyhyys vaati tuomitsemaan synnin, mutta rakkaus pelastamaan syntisen ihmisen. Sovituksessa syntiongelma sai iankaikkisen, täydellisen ratkaisun. Synti tuomittiin, mutta ihminen sai mahdollisuuden armoon ja uuteen elämään.

Toissijaisesti ristinkuolema oli voitto paholaisesta, joka alun perin langetti ihmisen syntiin ja orjuutti ihmisen. Sovituksen myötä paholainen menetti otteensa ihmisestä. Syntiinlankeemuksen liitto paholaisen kanssa mitätöityi.

Jeesuksen ylösnousemus on vääjäämätön merkki, todiste ja seuraus täydellisestä sovituksesta. Synnin palkka on kuolema ja ero Jumalasta. Koska sovitus eliminoi synnin, kuolemallakaan ei ole enää sijaa. Sovituksen myötä avautuu uusi yhteys Luojaan, joka on elämän, rakkauden, rauhan ja kaiken hyvän lähde.

Kristus on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden, … tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat (juutalaiset ja pakanat) Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille.” (Ef 2:14-17)

Tästä hengellisestä ja täydellisestä voitosta kertoo evankeliumi. Sen voimasta ja merkityksestä opettavat kaikki Uuden testamentin kirjeet. Sen lopullisesta täyttymyksestä kertoo Ilmestyskirja.

Uskovan hengellinen taistelu

Tässä jatkumossa elää kristillinen seurakunta ja yksilöuskovat. Elämme Kristuksen voitosta käsin hengellistä elämää maallisissa puitteissa. Olemme jo voittajan puolella, mutta emme vielä perillä. Taistelu jatkuu sisimmässämme ja koko maailmassa. Siinä emme ole yksin, vaan Jumala on kanssamme.

Tätä kristityn taistelua ja hengellistä sotaa käymme niin rauhan kuin sodan aikana. Hengelliset periaatteet, lainalaisuudet ja ohjeet ovat aina voimassa. Tästä näkökulmasta katsoen emme taistele ihmisiä vastaan vaan meissä olevaa syntiä ja maailmassa riehuvaa paholaista vastaan.

Tätä taistelua emme käy lihallisin asein vaan hengellisin asein: turvautumalla Jumalaan, luottamalla Sanaan, rukoilemalla, palvelemalla hyvää tehden, hartautta harjoittaen, Pyhän Hengen voimaan nojautuen jne.

Kristityn suhde asepalvelukseen

Rauhan aikana ja hyvän esivallan alaisuudessa kristityn osa on selkeä. Suhteessa sotaan kristitty joutuu ratkaisemaan missä roolissa ja millä tavoin hän toimii. Yksilö voi päätyä aseelliseen palvelukseen tai aseista kieltäytymiseen. Päätös voi olla ihmisen oma päätelmä tai Jumalan johdatusta.

Hyvä ohje lienee, että aseista kieltäytyjä tai maata aseellisesti puolustava eivät voi tuomita toisiaan valinnoistaan. Sen sijaan totaalikieltäytymistä lakimme eivät tunne. Eihän ihminen voi kokonaan kieltäytyä palvelemasta maataan ja kansaansa, kuten jehovantodistajat kuvittelevat. Muutoinkin he asettavat itsensä erikoisasemaan, mutta kuitenkin he nauttivat puolustusvoimien ja yhteiskunnallisen järjestyksen takaamasta turvasta…

Sodan aikana suuri tarve auttamiseen ja rauhan rakentamiseen

Sodan, vainon ja diktatuurin aikana on erityisen suuri tarve kaikenlaiselle uhrautuvalla rakkauden työlle lähimmäistemme hyväksi. Siinä kristityillä riittää uurastamista ja tekemistä.

Moni yrittää hyötyä vaikeiden aikojen olosuhteista ja alistetuista ihmisistä taloudellisesti, poliittisesti ja muilla tavoin. Vaikeat ajat tuovat esiin ihmisen julmuuden, mutta myös uhrautuvan rakkauden. Jyvät erotellaan akanoista. Siinä on armolle erityisen suuri tarve.

Kansainvälisissä sopimuksissa on määritelty sodan pelisääntöjä, jotta kärsimyksen määrää voitaisiin rajata. Se on kannatettavaa ja kristillistä. Sota ei ole lupa mielivallan harjoittamiseen. Siinä on pyrittävä puolustamaan kansaa tehokkaasti mahdollisimman pienin uhrauksin. Laki ei lakkaa olemasta voimassa sodankaan aikana.

Sotien ja levottomuuksien myötä tarvitaan paljon aktiivista rauhantyötä, sovittelua, oikeudenmukaisia tuomioita ja jälleenrakentamista. Kristillinen rauhantyö pohjautuu kristilliseen uskoon ja moraaliin ja elämän realiteetteihin. Se ammentaa voimansa ja näkynsä Jumalasta.

Humanistinen rauhantyö on pinnallista ja hetkellistä. Siinä kuvitellaan, että ihminen on hyvä ja että ihminen omin voimin kykenee rakentamaan paratiisin ja säilyttämään rauhan. Näin ei ole.

Sodan raunioiden, kärsimyksen ja surusanomien keskellä korostuu anteeksiannon, sielunhoidon ja diakonian merkitys. Toisaalta tarvitaan oikeudenmukaisia ratkaisuja ja sotarikoksista pitää tuomita. Hävinnyt osapuoli joutuu vahingonkorvausvastuuseen, mikä on tietysti yksipuolista.

Yksilöiden kohdalla ainoastaan anteeksianto voi vapauttaa katkeruudesta ja vihasta. Se on vaikeaa, mutta välttämätöntä, jotta sota loppuisi myös ihmisen sisimmässä. Anteeksiantamaton ihminen joutuu kohtaamaan koetut vääryydet ja menetykset aina uudelleen, loppumattomasti. Anteeksianto on irti päästämistä ja tilan raivaamista elämälle. Se on luottamusta siihen, että Jumala lopulta tuomitsee kaiken oikeudenmukaisesti. Vain hän kykenee siihen.

Sotien jälkeinen jälleenrakentaminen on koko ihmisen ja yhteiskunnan hoitamista ja vahvistamista. Raskaan toisen maailmansodan jälkeen Jumala on siunannut ennen näkemättömällä aineellisella hyvinvoinnilla. Mutta tämäkään ei riitä. Sotia on ja uusia on tulossa.

Lopullinen ja täydellinen rauha saapuu Rauhanruhtinaan, Herran Jeesuksen Kristuksen tulemuksen myötä. Jumala on iankaikkinen rauha.

Lopunajat

Raamatussa puhutaan paljon lopunajoista eli langenneen syntisen, pahan riivaaman maailmanajan viimeisistä vaiheista ennen täydellisyyden alkamista. Ihmiskunta kulkee ikään kuin kiihtyvää syöksykierrettä kohti lopullista rappiota ja tuhoa.

Historian tapahtumat toistuvat, mutta vuosisatojen myötä aina laajempina ja pahempina. Monta antikristusta on jo tullut, mutta viimeinen ja varsinainen Antikristus ei ole vielä saapunut.

Lopunajan tapahtumissa eskaloituu koko ihmiskunnan kapina Luojaansa vastaan. Siitä merkittäviä koosteita ovat Jeesuksen lopunajallinen puhe (Matt 24 luku) ja Ilmestyskirjan kuvaukset.

Ihmiskunnan kapina ilmenee etenkin sotana Israelia vastaan ja uskovien vainona. Vuorisaarnan autuaaksi julistuksissa Jeesus kuvaa, kuinka kaikki kansat vihaavat uskovia hänen nimensä tähden. Pahimmankin vainon uhrit ovat autuaita, ikionnellisia, koska heidän palkkansa taivaissa on suuri.

Lopunaikoina läntinen maailma hurmioituu Antikristuksen johdettavaksi kuten saksalaiset Hitlerin aikana. Googia (Venäjää) hallitsee Roosin poika. Yhdessä arabien kanssa se yrittää vielä kerran tuhota Israelin, mutta epäonnistuu. Valtatyhjiötä täyttämään nousee Kiina ja idän kuninkaat.

Antikristus astuu Jerusalemissa olevaan (kolmanteen) temppeliin ja julistaa olevansa tosi jumala. Se vaatii pedonmerkin voimalla kaikkien kuuliaisuutta ja tuhoaa tarpeettomaksi käyneen nimikristillisen porttokirkon. Jossakin taustalla toimii suuri kotka, Usa, joka oli vetäytynyt maailmanpoliisin tehtävästä, mutta astuu jälleen Israelin suojaksi.

Kolmasosa ihmiskunnasta kuolee sotien, vainojen, kulkutautien, luonnonmullistusten ja nälän seurauksena. Globaalit ja jopa kosmiset vitsaukset kohtaavat ihmiskuntaa. Kansat kokoontuvat Harmagedonin sotaan toisiaan vastaan, mutta Ihmisen Pojan ilmestyessä kirkkaudessaan, ne liittoutuvat häntä vastaan. Herra tuhoaa vastustajansa Sanansa miekalla.