Hyvä Paimen ja kirkon kriisi

HYVÄN PAIMENEN SUNNUNTAI (2. Su pääsiäisestä)

pyhäpäivää sanotaan Hyvän paimenen sunnuntaiksi. Jeesus on hyvä paimen, joka pitää huolen lampaistaan. Ylimpänä paimenena hän lähettää opetuslapsensa huolehtimaan Jumalan laumasta.

.

EVANKELIUMI: Joh 10:1-10

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat kuuntele heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja löytää laitumen. Varas tulee varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

.

SAARNA

Aito hyvä Paimen

Hyvän paimenen sunnuntai kertoo Jeesuksesta. Jeesus puolestaan paljastaa Jumalan rakastavan sydämen. Kun tunnemme Jeesuksen, tunnemme Jumalan.

Jeesus on ainoa todellinen Hyvä Paimen. Kuva on tuttu kaikille, jotka ovat eläneet ja yhä elävät maatalousyhteiskunnassa. Kuva on silti niin syvä ja voimakas, että se avautuu kaupunkilaisellekin.

Paimen piti huolta koko laumasta. Hän johdatti lauman vihreille laidunmaille ja vesilähteitten äärelle. Hän varjeli laumaa susilta. Hän hoiti lampaiden vammat. Hän etsi eksyneet. Hän kesytti jukuripäät. Hän vei lauman illaksi kotiin.

Tämä kuva kertoo siitä, kuinka Jumala pitää meistäkin huolta – jos vain annamme Jeesuksen olla Hyvä Paimenemme. Jos hylkäämme Jeesuksen, hylkäämme Jumalan ja hänen tarjoamansa huolenpidon. Silloin me olemme eksyneitä, nälissämme, janoissa ja alttiina susien hyökkäyksille. Silloin kukaan ei hoida eikä varjele meitä. Silloin emme löydä tietä kotiin ja tuhoudumme.

Väärät paimenet

Sielunvihollinen tarjoaa yhä tänään samoja houkuttelevia kokemuksia kuin syntiinlankeemuksessa. Se lupaa ihmiselle nautintoja ilman rajoituksia ja vastuuta, korkeaa henkistä ja mystistä viisautta, mainetta ja mammonaa. Se lupaa paljon, mutta lupaukset ovat katteettomia kuin kangastukset erämaan hehkussa. Juuri kun luvattu ihanuus on käden ulottuvilla, se haihtuu olemattomuuteensa.

Tällä kaikella on kylmä, laskelmoiva tarkoitus. Sielunvihollinen tekee kaikkensa, jotta ihminen menettäisi yhteyden Luojaansa ja menettäisi sen elämän, jonka Jumala on ihmiselle tarkoittanut. Sielunvihollinen on täynnä kateutta, katkeruutta ja vihaa. Se tahtoo ryöstää ajallisen elämämme, tappaa ruumiimme ja tuhota iankaikkisuutemme.

Kun ihminen tarttuu sielunvihollisen syöttiin, hän on koukussa eikä pääse siitä irti. Ensin ihminen jopa nauttii synnistä, mutta jossain vaiheessa hän huomaa, kuinka kaikki rikkoutuu ja katoaa. Luvattu ei tuokaan onnea. Se vähäkin otetaan pois.

Mieluummin hyvän Paimenen matkassa

Meillä on paljon parempi vaihtoehto. Se on oikea, aito Elämä! Siksi Jumala lähetti Jeesuksen pelastajaksi. Hän vapauttaa sielunvihollisen koukusta. Hän kukistaa synnin ylivallan ja vapauttaa pimeyden kahleista. Hän armahtaa ja antaa anteeksi. Saamme alkaa puhtaalta armonpöydältä.

Sydämen avaaminen Jeesukselle tuo Jumalan todellisuuden elämään. Silloin alkaa sen oppiminen, kuka Jumala todella on ja mitä Jeesuksen seurassa kulkeminen merkitsee arkielämässä. Sen myötä meille avautuu sekin, keitä me todella olemme.

Jeesuksen hyvän paimenuuden suojassa saamme elämänravintoa ja meissä puhkeaa elämän veden virta, joka kumpuaa ikuiseen elämään. Tässä suojassa saamme rauhan ja turvan. On hyvä kulkea elämänmatkaa turvallisissa käsissä – paistoi sitten aurinko, satoi vettä tai ukkosti rajusti.

Matkamme tarkoituskin on tiedossa: me olemme olemassa Jumalan hyvästä tahdosta, saamme kirkastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäisiä, olemme matkalla kotiin. Kaikella on syvä merkitys, joka avautuu askel askeleelta ja kerran täydesti kirkkaudessa.

Väärien paimenten, ts. susien tunnistaminen

Tässä parhaimmassa turvassa voimme tunnistaa kaikki pettävät valheet Jumalan sanan ja Pyhän Hengen avulla – tulivatpa nuo valheet maalliselta rintamalta tai salakavalasti uskonnolliseen, jopa kristilliseen kaapuun pukeutuneena.

Susi saattaa pukeutua lampaaksi ja karitsa voi puhua kuin lohikäärme. Joskus jopa keskellä ”kristillistä” liturgiaa kirkon jumalanpalveluksessa julistetaankin luopumusta Jeesuksesta ja Jumalan tahdosta, eli Jumalan pyhästä Sanasta.

Humanismi on tullut kirkkoomme liberaaliteologian kaavussa. Siinä syntinen ihminen korotetaan Jumalan paikalle. Sen hengessä Raamatun luotettavuus kyseenalaistetaan, Jeesuksen alkuperä, ristinkuolema ja ylösnousemus mitätöidään ja kristillisen rakkauden tilalle tuodaan synti. Jopa piispallisin sanoin synti julistetaan rakkaudeksi ja aito rakkaus ahdasmielisyydeksi.

Näistä tunnistat väärät paimenet, ts. sudet, ts. itse saatanan:
Väärä julistus / opetus…

  • kyseenalaistaa Raamatun luotettavuuden, pätevyyden ja voiman nykyajassa
  • kieltää Jeesuksen Jumalan Poikana, ihmiseksi tulemisen, neitseestä syntymisen, ristinkuoleman sovittavan merkityksen, ylösnousemuksen ja takaisin paluun
  • pitää kristillistä moraalia ja käskyjä vanhanaikaisena ja tuo niiden tilalle humanistisen, synnillisen rakkaus-käsitteen
  • tekee kirkkolaitoksesta, kasteesta ja ehtoollisesta pelastavia – ilman uskoa Sanaan

Mitä ajankohtaista väärää opetusta ja toimintaa on kirkossamme juuri näinä aikoina? Luopumuksessa elävä kirkko…

  • ajaa ykkösasianaan epäkristillisiä, synnillisiä seksuaalitapoja ja julistaa niille siunauksensa
  • murtaa sukupuoli-identiteetin merkityksen
  • havittelee valtaa kaikin mahdollisin keinoin – kirkon ja seurakuntien johto pitää olla liberaaliteologien ja vapaamuurarien käsissä
  • ahdistaa perinteiset Raamattuun sitoutuvat uskovat työntekijät ja luottamushenkilöt ulos
  • pyrkii katkaisemaan suhteet itsenäisiin herätysliikkeisiin ja lähetysjärjestöihin
  • pitää Raamattua vanhanaikaisena ja monitulkintaisena
  • tekee ehtoollisesta jumalanpalveluksen ytimen, kun se ennen oli Sana ja saarna
  • korostaa kirkkorakennuksia ja korkeakirkollista liturgiaa, joiden mallit haetaan katolisesta messusta
  • harjoittaa synkretismiä ja palvoo pimeyttä itämaisen uskonnollisuuden tavoin ja suosii vapaamuurariutta
  • kuolettaa itsensä ja tekee itsestään antikristillisen lopunajan porttokirkon, joka on täysin sielunvihollisen vallassa ja sen voimalla eksyttää itsensä ja kansan, sekä vainoaa uskovia

Valitettavasti tätä pimeyttä on paljon Suomen ev.lut. kirkossamme ja sen johdossa kaikilla tasoilla ja monissa työtekijöissä eri työaloilla. Ymmärrä, että tällainen ei varmasti ole Kristuksen kirkko!

Mitä tehdä?

Jos seuraat vääriä paimenia, seuraat sielunvihollista ja silloin toteutuu sinun kohdallasi juuri se, mistä oikea hyvä Paimen varoitti: saatana on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan.

Etsi itsellesi elävä seurakuntayhteys, jossa Raamattua kunnioitetaan Jumalan sanana ja eletään Kristuksen armossa ja Pyhän Hengen voimassa.

Sellaista hyvää toki löytyy vielä kirkkomme sisältäkin, herätysliikkeistä ja vapaista suunnista. Tosin niissä jokaisessa on omat inhimilliset ongelmansa. Täydellistä seurakuntaa ja uskovien yhteisöä ei ole maan päällä, koska me olemme parhaimmillammekin vain armahdettuja syntisiä.

Uhrautuvan rakkauden voima ja esimerkki

Hyvän Paimenen syvin rakkaus tulee ilmi siinä, että hän oli valmis kuolemaan meidän puolestamme. Hän ei paennut vaan kohtasi ristin kärsimyksen ja sovitti syntimme, voitti kuoleman ja pahan vallat. Näin käsittämättömän, ihmeellisen suuri, syvä ja mittamaton on Luojamme rakkaus meitä kohtaan. Mitä enempää tai parempaa enää voisimme pyytää?

Kun Jeesus on Hyvä Paimenemme, saamme olla iankaikkisen rakkauden ja armon ympäröimiä. Tähän ihmeelliseen suojaan meitä kutsutaan tänäänkin.

Hyvä Paimen antaa seuraajilleen tärkeän esikuvan. Meitäkin kutsutaan olemaan hyviä paimenia omassa elinpiirissämme. On monia heikkoja, avuttomia, janoisia, nääntymässä olevia, sairaita, eksyneitä, susien raatelemia, kuolevia. He tarvitsevat meitä, sinua ja minua.

Olethan sinäkin hyvä paimen lähimmäisellesi? Kaikkein suurinta on johdattaa heidät ainoan täydellisen Hyvän Paimenen luokse. On helppo sanoa: Turvaudu sinäkin Jeesukseen!

Etenkin seurakunnissa tarvitaan hyviä paimenia. He ovat sellaisia, jotka tuntevat Jeesuksen, pitävät kiinni hänen sanastaan ja ovat valmiita taistelemaan ja kärsimään laumansa puolesta.

Vapahtaja tuntee ja tietää sinut. Hän etsii, kunnes löytää. Hän ottaa syliinsä, kantaa, hoitaa haavojasi ja ruokkii sinut. Hän vie sinut turvaan.

Sinun ei tarvitse pelätä syvässä mielessä, vaikka samalla on sanottava, että pelko on myös tärkeä varoitusmerkki. Korona, Venäjä, sairaudet ja kuolema ovat vakavia uhkia. On tervettä pelätä ja turvautua Jumalaan. On tärkeää toimia viisaasti ja valmistautua tulevaan.

Siksi on syytä rukoilla joka päivä. Rukoilemme hyvän Paimenen johdatusta aikamme kriisien ja uhkien keskellä. Vain Jumala on todellinen turvamme.

NATO-kiima…

On suorastaan hämmästyttävää, kuinka poliitikkojen ja asiantuntijoiden silmät ja sydämet hehkuvat ja kiiluvat Nato-kiimasta. Aivan käsittämätöntä! Kuinka ydinaseliittouma voi tehdä onnelliseksi ja antaa perimmäisen turvan? Kuinka sokeaa on kuvitella mitään sellaista. Kuinka äärimmäisen vaarallista ja tuhoisaa sellainen lopulta on koko kansallemme ja sinulle.

Menossa on ennen näkemätön Nato-psykoosi, jopa kristillisessä puolueessa. Miksi edes siellä kukaan ei peräänkuuluta kansan ja päättäjien kääntymistä elävän, kaikkivaltiaan Jumalan puoleen? Eivätkö he viime kädessä ole eduskunnassa juuri tällaisia aikoja varten!

Tiedän, että langenneessa maailmassa on tietyt realiteetit ja pidän puolustusvoimia tarpeellisena, sillä onhan esivalta Jumalasta – sen tulee suojella kansaa, hillitä pahuutta ja rankaista vääryydestä. Natollakin voi olla oma roolinsa, mutta ei se mikään synnittömien paratiisi ole. Senkin johtoon voi nousta pimeyden voimia. Silloin kaikki sokaistuvat eivätkä huomaa mitään, ennen kuin on jo myöhäistä. Venäjää pahempi uhka on tuleva Antikristuksen valtakunta. Silloin alkaa holokausti.

Etsikkoaika ja vakava kutsu

Ensin on turvauduttava Jumalaan. Hän on ainoa todellinen turvamme. Jumala voi kaataa Putinin ja kumppanit yhdessä yössä. Mutta nyt on meneillään viimeinen etsikkoaikamme. Kansat joutuvat äärimmäisen uhan eteen. Vakava elämän ja kuoleman kysymys kuuluu:

Kuka tekee parannuksen ja turvautuu Jumalaan?

Pimentynyt kirkkomme ei tällaista sanomaa julista, vaikka se on koko Raamatun ja Vapahtajan ydinsanoma. Siksi meidän on julistettava Kristuksen sanoin. Silloin siinä on Jumalan ääni ja voima:

Kääntykää, tehkää parannus ja uskokaan evankeliumi,
sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle!

Tässä on hyvän Paimen ääni tänä päivänä. Kuuletko sen? Vastaatko kutsuun?

Yltäkylläinen Elämä

Vapahtaja, hyvä Paimen lupaa meille aidon vapauden aidossa rakkaudessa. Saamme mennä ja tulla ja löydämme laitumen. Saamme todellisen elämän, joka alkaa ajassa ja täydellistyy kirkkaudessa. Sen ihanuutta emme saata käsittää. Se on ikuista, loppumatonta. Sitä emme voi ostaa millään hinnalla, mutta sen saamme kokonaan lahjaksi. Ota se vastaan ja elä sen voimassa!

.

Hyvän Paimenen ja hyvän paimenuuden näkökulmasta kertoo seuraavassa saarnassa kirkkoherra Keijo Rainerma. Tämä puheenvuoro on äärimmäisen ajankohtainen tänäänkin!

.

PAIMENUUS KRIISISSÄ?  Keijo Rainerman puhe Etelä-Savon kirkkopäivässä Mikkelissä 2013

Aiheemme on tärkeä ja ajankohtainen kysymys sekä siksi, että on Hyvän paimenen sunnuntai, mutta ennen muuta siksi, että ei vain kirkkomme, vaan koko kristillisyys on haastettuna maassamme ja maanosassamme.  Nämä haasteet ovat asiantuntevalle kirkkoväelle tutut.

Paimenuus Jumalan seurakunnan kaitsennan merkityksessä on ollut kriisissä siitä alkaen, kun Jeesus, Hyvä Paimen kutsui ja asetti apostolit ja heille jatkumona on kristillisissä seurakunnissa ollut pastorin, sanan ja sakramenttien palvelijan virka.  Kriisi on taitekohta, joka sisältää mahdollisuuden sekä hyvään että pahaan.  Päivän evankeliumin pohjalta otan esille kolme näkökulmaa paimenuuden kriisiin.

1. Paimen tuntee Jeesuksen (suhde Jeesukseen)

Kerrotaan taiteilijasta, jonka onnistuneen lausuntatilaisuuden lopussa muuan yleisön joukosta kiitti lausujaa ja samalla pyysi, josko hänkin saisi lausua hänelle rakkaan Psalmin 23. Luvan saatuaan, hän lausui ja vaikutus salissa oli tunnettavan voimakas. Lausuntataiteilijakin tunsi vaikutuksen ja kysyi: ”Lausuimme saman psalmin. Miksi teidän esityksenne vaikutti, mutta minun ei?” ”Minä en vain lausu Hyvästä Paimenesta, minä myös tunnen hänet”, kuului vastaus.

Minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut”, sanoi Jeesus. 
Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman” kirjoitti apostoli. (Fil 3:10)

Evankeliumin julistus on todistamista Hänestä, jonka olemme oppineet tuntemaan. Ellei se ole todistusta, se on esitelmä. Jo pitkään luterilainen saarna on kärsinyt julistajan persoonan häivyttämisestä. Pyrkimys subjektiivisesta uskonkokemuksesta pelkistetyn objektiiviseen on johtanut sellaiseen ulkokohtaisuuteen ja viileyteen, että tuskin kukaan syttyy tai saa edes varmuutta siitä, onko puhuja tosissaan. 

Harva pastori edes tajuaa, että on käynnissä taistelu sieluista.  Saarnatuoli on taistelupaikka. Saarnaaja heittää itsensä likoon. Kukaan ei voi temmata kekälettä tulesta ilman, että omat näpit kärähtävät. On uskallettava julistaa lakia ja evankeliumia. On uskallettava avautua Pyhälle Hengelle, joka sytyttää kuulijan ja joka sytyttää myös saarnaajan Jumalan Sanalle.

Sakramentin, kasteen ja ehtoollisen toimittaminen on pastorille jossakin mielessä armollisempi tehtävä kuin sanan saarnaaminen. Sakramentti on oikea ja pätevä, kunhan se toimitetaan Herran asetuksen ja evankeliumin mukaisesti. Siinä on silloin ”Hyvän Paimenen ääni”. Pätevyys ei riipu toimittajan uskontilasta tai moraalisesta kelpoisuudesta. Saarnassa sen sijaan kuuluu välittömästi läpi julistajan usko ja hengellinen tila.

2. Paimenella on Hyvän Paimenen ääni (suhde Raamattuun)

”Lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.” (Joh 10:4) 

”Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan,
sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
 (Joh 10:5)

Tässä on kysymys ihmisen syvimmästä identiteetistä, ravinnosta ja turvasta. Kristitty saa kristittynä elämisen identiteettinsä Jeesuksen äänestä, Pyhästä Raamatusta, jossa Jumala ilmoittaa tahtonsa. 

Kristityn ensimmäinen ja viimeinen perustelu eteemme vyöryviin kysymyksiin vastaamisessa on se, että Pyhä Kirjamme sanoo näin ja haluamme olla kuuliaiset sille ja toivomme toistenkin olevan. Tähän sisältyy se luottamus, että se, mikä on raamatullista ja siis kristillisesti oikein, on sosiaalisesti oikeudenmukaisinta, taloudellisesti edullisinta, kulttuurillisesti kauneinta, ympäristöllisesti puhtainta, moraalisesti oikeinta, ihmisten kesken rakkaudellisinta.

Luukas 12:42-48 Jeesus puhuu tilanteesta, jossa Herran huoneessa on yllättäen tarjolla lyöntejä leivän sijasta: Isäntä asettaa taloudenhoitajan huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan. Uskollinen ja viisas taloudenhoitaja toimii isäntänsä tahdon mukaisesti. Mutta kriisi tulee vastaan silloin, kun palvelija ajattelee, että isäntä ei tule vielä pitkään aikaan, tai tuleeko ollenkaan tai onko isäntää lopulta olemassakaan. 

Epäilyksen seuraukset ovat yllättävät ja surulliset.  Silloin on unohtunut Raamatun sana ”valvo itseäsi ja opetustasi” (1 Tim 4:16). Palvelijan valvomattomuuden näkyvät merkit ovat usein ne, jotka Raamatun paimenkirje erityisesti mainitsee: vääristynyt suhde puolisoon, rahaan ja alkoholiin ei ole laumalle esikuvana. (1 Tim 3:2-7).

Paimenuuden suuri kysymys kuuluu: Mitä Herran huoneessa tarjotaan?

Se, joka unohtaa Jumalan armoteot, ei ole kovin tarkka omistakaan teoistaan. Ilman isäntää on moraali vaikea perustella. Lopulta pastorilla ei ole muuta kuin Isäntä ja hänen antamansa sana. Jos sana kadotetaan, jäävät vain tyhjät sanat, jaaritukset.

Ellei Jeesuksen odotettavissa oleva tuleminen ole sellainen historian todellinen käännekohta, joka käynnistää vanhan pimentyneen ja mädäntyneen maailman purkamisen ja uuden taivaan ja uuden maan luomiseen johtavan tapahtumaketjun, niin palvelijoiden kuin taloudenhoitajienkin puuhastelu maailmassa, kirkosta puhumattakaan, on vailla todellista merkitystä.

Elämmekö juuri nyt historian suurimman perikadon, mutta myös sen suurimman toivon täyttymisen kynnyksellä?  Sillä kynnyksellä on joka tapauksessa pastori, joka käy jakamaan muona-annosta palvelusväelle.  Paimenen suuri haaste on kaita lauma illaksi kotiin.

3. Paimen suostuu kärsimykseen (suhde Jeesuksen tunnustamisen tähden tulevaan ristiin)

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.” (Joh 10:11 – 13)

Paimenuuden yksi kriisi on sen valitseminen, ollako kansan mies vai Herran mies, kelvatako ihmisille vai Jumalalle! Paimenuudessa ei ole kysymys pelkästään siitä, että lauma tulee ruokituksi, eivätkä lampaat ravinnon puutteesta karkaa, vaan myös siitä, että paimen ei karkaa ja jätä laumaa pedoille. 

Ei ole tavatonta Kristuksen kirkon historiassa, että seurakunta on paremmin kestänyt ympäristön mukautumisen paineet kuin seurakunnan paimenet. Palkkapaimenelle riittää, että villat keritään. Oikea paimen ei halua kadottaa laumasta yhtäkään.

Kristillinen seurakunta on alusta alkaen kohdannut uhan kahdelta taholta.  Sisältä päin sen omasta keskuudesta ovat nousseet hengelliset eksytykset, evankeliumin opin vääristymät ja kristillisen todistuksen turhentavat elämäntavat. Kun oikein opetetaan, silloin myös oikein uskotaan ja oikein eletään. Opissa on kysymys siitä, että uskotaan Raamatun Jeesukseen.  Paimeneen seurakunnan opettajana kohdistuu tässä erityinen vastuu ja odotus. 

Ulkoa päin puolestaan kirkkoon kohdistuu vaatimukset mukautua ympäröivän yhteiskunnan ajatteluun ja elämäntapaan. Tätä painetta viime vuosina on ollut omiaan lisäämään median kautta syntyvä julkisuus. Erityisesti sellaisen torjuminen, mikä on vastoin Raamatun sanaa, on ollut uskon tunnustajille kohtalokas tuottaen heille vainoa. 

Uskonpuhdistuksen isät sanoivat: uskomme, opetamme, tunnustamme, ja sitten myös hylkäämme. Kristittyjen erilaisuus osaltaan tuomitsee väärän elämäntavan ja aiheuttaa siksi uskon torjujissa vihan. Tässä taistelussa tulisi paimenen kulkea laumansa edellä. 

Rakkaudellisin ja taitavin sanomassaan ja ihmisten kohtaamisessa oli varmasti Herramme itse, ja hänkin kohtasi sekä vääristyneen uskonnollisuuden että maailman vihan. 

Voimmeko me odottaa jotakin helpompaa tietä?

Kirkkoherra Keijo Rainerma

.

RUKOUS

Jeesus, hyvä paimenemme.

Tahdomme kiittää sinua hyvyydestäsi ja huolenpidostasi,
jota osoitit kansaamme ja meitä kohtaan 77 rauhan ja yltäkylläisyyden vuoden ajan.

Sinä olet pienten ja suurten paimen.
Sinä haluat johdattaa meitä koko elämämme ajan syntymästä kirkkauteen saakka.

Me emme tunne tietä emmekä ymmärrä vaaroja, jotka meitä uhkaavat.
Herra, kirkkomme on pimentynyt ja kansamme elää välinpitämättömyyden eksymyksessä. Armahda meitä. Vahvista pientä laumaasi.

Kirkasta meille Sanasi voima.
Opeta erottamaan sinun äänesi kaikkien muiden äänten joukosta,
kuulemaan kutsusi ja vastaamaan siihen koko sydämestämme katuen ja armostasi iloiten.

Herra, johdata kansaamme vakavien kriisien ja uhkien keskellä.
Armahda ja pelasta meidät. Vie meidät perille taivaan kotiin.

Tulkoon Sinun valtakuntasi tämän turmeltuneen maailmanjärjestyksen tilalle!


Aamen.