2. KÄSKY

Keijo Rainerma: Arvot – aarteemme
(Kustannus Oy Uusi tie, 2007)

.

TOINEN KÄSKY: ÄLÄ KÄYTÄ VÄÄRIN HERRAN, JUMALASI NIMEÄ

Puhe on mahtitekijä, mutta niin on vaikeneminenkin. Kumpikin aiheuttaa joko paljon hyvää tai paljon pahaa. Sanat kertovat myös sanojastaan, sanattomuus vaikenijasta, sillä ”sydämen kyllyydestä suu puhuu”.

Silmät ovat sielun peili ja sanat kertovat, mitä sisäiseen maailmaamme kuuluu. Sanat ovat käyntikorttimme. Ne kertovat millaisista lähteistä ammennamme. Sanat ovat uskontunnustuksemme. Ne ilmaisevat, mikä meille on arvokasta ja tärkeää.

Ensimmäinen käsky on ihmiselämän tärkein ja ratkaisevin kriteeri. Ratkaisemme elämämme perustan, tarkoituksen ja päämäärän sillä, annammeko itsemme Jumalan huomaan vai jäämmekö epäjumalien varaan. Ensimmäisellä ja toisella käskyllä on sisäinen yhteys. Jumalan nimen käyttö paljastaa, millainen on suhteemme häneen.

Älä jätä käyttämättä

Jumala on antanut yhteystietonsa. Tiedämme hänen nimensä ja osoitteensa. Voimme kutsua häntä Herraksi tai Jumalaksi tai jopa niin kuin Jeesus opetti, Isäksi. Uskoessamme Jeesukseen Jumala on meille rakas Isä.

Jesajan kirjassa sanotaan: ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.” (57:15)

Tähän yhteyteen Jumala kutsuu. Hän kutsuu kotiin, syyttelemättä. Myös synnistä aiheutuva kipu on kutsu. Jumala antoi nimensä, jotta rukoilemme häntä.

Älä käytä väärin

Elämän pelottaviin vapauksiin kuuluu mahdollisuus käyttää väärin Jumalan nimeä ilman, että rangaistus kohtaa meitä välittömästi. Ensisijaisesti Jumalan rangaistus kohtasi sijaistamme, Jeesusta Kristusta. Ellemme turvaudu häneen, kannamme rangaistuksen itse.

Voimme käyttää Jumalan nimeä väärin täysin tietoisesti taikka lausua sitä huolimattomasti ja turhaan. Joillekin kiroilusta on tullut jo huomaamaton tapa. Kaikki tällainen murtaa Jumalan nimen kunnioittamista.

Jumalan nimissä ihmiskunta on ajanut omaa etuaan, alistanut, tappanut ja tuhonnut. Ihmisen syntisyys on helppo pukea ulkonaiseen uskonnollisuuteen. Kuitenkin Hän, joka on antanut ensimmäisen ja toisen käskyn, on antanut myös viidennen ja kahdeksannen käsky. Ristiriita ei ole käskyissä eikä Jumalassa, vaan ihmisessä, joka toimii väärin.

Martti Luther lukee toisen käskyn rikkomiseksi myös noituuden, joka on yleistä nykyäänkin länsimaissa. Kristittyinä emme edes leikin varjolla olla missään tekemisissä pahan valtojen kanssa ja varoitamme niistä toisiakin. Onneksi kristillinen kaste antaa vahvan suojamuurin taikauskoa vastaan. Valitettavasti kastamattomuus yleistyy maassamme kovaa vauhtia.

Jumalan nimen väärinkäyttö on yleistä myös menestysteologiassa ja ns. voimaevankelioinnissa. Niissä toimitaan Jumalan tai Jeesuksen tai Pyhän Hengen nimissä, mutta silti väärin motiivein, väärin menetelmin ja vääristynein tuloksin. Usein takana on jopa sielunvihollisen henki. Emme voi luvata mitään sellaista, mitä Jumala ei lupaa (Raamatun kokonaisilmoituksen valossa).

Käytä oikein

Käytämme Jumalan nimeä oikein, kun rukoilemme, kunnioitamme ja kiitämme häntä. Syvimmiltään kysymys on Jumalalle puhumisesta. Rukoilijan tulee etsiä itse Jumalaa eikä niinkään sitä, mitä Jumala antaa. Meidän tulee olla kuin rakastuneet, jotka kuiskaavat rakkaansa nimen. Meidän rakkaamme on ilmoittanut itsensä syvimmin ja kirkkaimmin nimessä Jeesus Kristus.

”Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen” (Jes 65:24)

.

(Toinen käsky, sivut 36-39)