Tilaisuuksia

TILAISUUDET

 

Raamattu ajassamme -tilaisuudet

Tällä nimikkeellä on pidetty aivan muutama tilaisuus. Tarkoituksena on pitää Raamattu ajassamme -tilaisuuksia sen mukaan kuin on kysyntää ja mahdollisuuksia niitä järjestää. Tilaisuuksiin tarjoamme myös laadukasta, elävää hengellistä musiikkia, mm. kanttori Jukka Saarisen myötä.

Tilaisuuksissa musiikki ja opetus täydentävät toisiaan ja opetuksen lomaan otetaan aiheeseen sopivia yhteislauluja ja lauluesityksiä.

 

 

Aihepiirejä

Lähtökohtaisesti kaikkea, mitä Raamattu ajassamme sivustolla löytyy, voidaan käyttää tilaisuuksien pohjana. Opetustilanne on aina elävä eikä seuraa mitään tekstipohjaa kirjaimellisesti. Opetusmateriaalia voidaan monistaa myös kotiin vietäväksi.

Tilaisuus voi olla esimerkiksi yksi iltapäivä (la/su) tai jakautunut kahteen päivään. Yksittäistä raamattutuntia ei kannata lähteä pitämään monen sadan kilometrin päähän.

 

Esimerkkejä

Herätys (kolmen opetuksen kokonaisuus)

  • Valonpilkahduksia sekasorron yössä (Tuomarien ja Ruutin kirjan sanoma aikaamme)
  • Herätys! Raamatun esimerkkien ja suomalaisen herätyshistorian valossa.
  • Kristityn kasvu ja matka kohti taivasta

Läpi kärsimyksen ja kuoleman!

  • Elämän mielekkyys Saarnaajan kirjan valossa
  • Kärsimyksen kohtaaminen Jobin kirjan valossa
  • Surutyö ja lähimmäistuki

Raamatun luotettavuus ja ymmärtäminen

Raamatun profetiat ja profetoinnin merkitys

Kristillinen palvelutyö ja armolahjat

Jeesus / Pyhä Henki

Jeesuksen elämä ja työ Markuksen evankeliumin valossa

Jeesuksen opetukset

Apostolien teot pähkinänkuoressa

Korinttilaiskirjeet

Ilmestyskirjan sanoma

Lähetyskäsky evankeliumeiden valossa

Terve usko ja harhaopit

Vieläkö Jumala parantaa? Uskon suhde terveyteen.

Miksi uskoisin? Uskomme peruspilarit.

Jne.

 

 

Yhteydenotto

Voit ottaa yhteyttä kirjoittamalla oheiseen sähköpostiosoitteeseen ja antaa sen kautta tarkemmat yhteystietosi, mm. puhelinnumeron. Tällöin voimme keskustella asiasta tarkemmin.

kimmo.j.malinen(a)outlook.com

 

 

Terveisin

 

Kimmo Malinen

(Lounais-Suomi)