Rovasti Jorma Kalajoki:
ARMOLLISESTI KESKENERÄINEN
(Päivä Osakeyhtiö, 2018)
Rovasti Jorma Kalajoki on kokenut elämänmatkaaja, joka on löytänyt Jumalan armon elämäänsä. Hänen kuvauksensa ja opetuksensa ovat elämänläheisiä, rehellisiä ja Jumalan Sanan kallion varassa seisovia. Seuraavassa otteita Jorman uudesta kirjasta, joka kannattaa hankkia.
PUOLEN VUOSISADAN KAARI
Jokainen pysähtyy ajoittain katsomaan elämäänsä taaksepäin, eläkkeelle jääminen suorastaan pakottaa siihen. Tässäkö se nyt oli? Mitä olen jättänyt jälkeeni? Olenko saanut mitään kestävää aikaan? Miten jälkipolvet minua muistavat? Onko ollut uskollinen sisäiselle minälleni? Entä kaikki virheeni ja laiminlyöntini: miten selviän niiden kanssa? Mitähän Jumala mahtaa elämäni kaaresta ajatella?
Tuollainen vaihe on monelle merkittävä taitekohta, joka voi johtaa myös kriisiin. Sana kriisi tarkoittaa Uuden testamentin kreikassa tuomiota, arvostelua ja ratkaisua. Se voi merkitä mahdollisuutta tai uhkaa. Toinen lähtee kohti uusia mahdollisuuksia, toinen masentuu ja menettää elämänhalunsa.
Olin ollut pari viikkoa eläkkeellä ja sen kunniaksi toteutin retken, josta olin vuosia unelmoinut. Vaelsin yksin runsaan viikon Käsivarren Lapissa… Muistelin siellä erämaan hiljaisuudessa runoa, jonka nimi on Kairos. Se on Erkki Lemisen runo Kansan Raamattuseuran tunturikeskukselle, Kairosmajalle.
Tulin tänne – elämän väsyttämänä –
tunturin kainaloon.
Vaelsin määrää vailla tunturilta toiselle – syvien kurujen kautta.
Samosin päivästä päivään ja hämärästä hämärään kohtaamatta ketään.
Mustat kekäleet nuotiopaikalla vain.
Syttyivät nuotion puut.
Liekkien leikkiä pitkään katsomaan jäin.
Monien hämäräin tullessa pitkään katsomaan jäin.
Toisinaan savusta silmäni kyyneltyi.
Toisinaan itkin omaa tuskaani vain.
Toisinaan rinteellä ylistin Jumalaa- oli lähellä hän.
Sain elää Jumalan hetken – kairoksen –
koin paranemisen.
”Kristityn tärkein tehtävä on olla enimmäkseen olemassa”, tokaisin eräs vanhempi julistaja, kun keskustelin hänen kanssaan kristittynä elämisestä. Vuosikymmenien aikana olen hiljalleen alkanut ymmärtää, että se on hyvin raamatullinen totuus.
Jeesuskin kutsui oppilaansa ensin olemaan hänen kanssaan, ennen kuin lähetti heidät tekemään yhtään mitään: Mark 3:13-15.
Tämä olemisen keskeisyys näkyy jo luomiskertomuksessa. Luodun ihmisen ensimmäinen kokonainen päivä oli nimittäin sapatti, seitsemäs päivä. Ihminen luotiin levon ja olemisen yhteyteen Luojansa kanssa. Vasta sitten hänelle annettiin tehtäviä. Niinpä voimme todeta, että kristityn ensimmäinen ja tärkein tehtävä on olla Kristuksen kanssa, elää yhteydessä häneen. En liene ainoa, jolle tämän oppiminen näyttää kestävän koko elämän.
Timo Kourin runo – Keski-ikä:
Olen jo antanut itselleni luvan istua
parhaaseen ruuhka-aikaan
ja pysähtyä linnun vapauteen
ja olla – itse lintua vapaampi
vähemmän ruuan perässä läähättävä
enemmän jo ihmisessä viipyvä
enemmän elämää salliva
enemmän armoa salliva.
Olen jo antanut itselleni luvan
astua henkilökohtaiseen näkökulmaani
henkilökohtaiseen teologiaani
että kokisin oman itseni
että kokisin oman suunnitelmani
että kokisin oman itseni itselleni ja toisille
jakamassa elämän leipää
jakamassa Jumalan minulle antamaa leipää.
Olen jo antanut silmälleni luvan kostua
elämäni rajojen surusta
rajojen tuomasta viisaudesta
rajoissa välähdyksinä helähtävästä ilosta.
(Otteita sivuilta 67-75)