POPULISMI?

 

Sana, jonka kuulemme yhä useammin, on populismi. Mitä se tarkoittaa?

Selvyyden vuoksi sanon, että en kannata populismia enkä myöskään valtaeliitin ”me olemme ainoita oikeassa olevia, vastuullisia ihmisiä” -mantraa. Olen kristitty ja siksi kannatan kristillisiä arvoja ja kristillisen uskon innoittamaa realismia ja tulevaisuuden toivoa.

Suomen sivistyssanakirjan mukaan populismi tarkoittaa politiikkaa, jolla pyritään kansansuosioon ja poliittiseen valtaan vetoamalla kansan tunteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin ja odotuksiin käyttämällä voimakasta retoriikkaa ja propagandaa, ja hyödyntämällä mm. nationalistisia, populistisia tai uskonnollisia teemoja. 

Käytännössä populismi ei ole lainkaan näin yksiselitteinen. Sanaa populismi käytetään hyvin laajasti ja usein negatiivisena leimakirveenä. Leimaamisella tukahdutetaan aito keskustelu.

Populismia tutkitaan paljon tieteen piirissä ja sen merkeissä järjestetään kansainvälisiä konferensseja. On syytä tutustua, mitä populismi todella on.

 

Seuraavassa on kootusti johtavien tutkijoiden näkemyksiä populismista:

Artikkelin kirjoittanut dosentti, PhD Emilia Palonen on valtio-opin yliopistonlehtori (ma.) Helsingin yliopistossa. Hän tutkii demokratian mahdollisuuksia ja populismia.

Lähde: politiikasta.fi / Populismi – välttämätön liima.
Artikkelia on tässä lyhennetty, mutta sanoja ei ole muutettu.

 

• Ranskalainen politiikan teoreetikko Catharine Colliot-Thélène argumentoi, kuinka populismi on oikeastaan mahdoton termi, sillä siitä on erilaisia näkemyksiä.
• Palonen: Kaikkea, mitä populismiksi kutsutaan, ei pitäisi kutsua populismiksi. Minustakin on tärkeää tehdä ero autoritarismiin ja rasismiin – populismi ei lähtökohtaisesti viittaa niihin.
• Argentiinalaisen professorini Ernesto Laclaun määritelmä: Populismi on vahvaa rajanvetoa ja laajan rintaman kautta tyhjentyvän yhteyden löytämistä.

 

• Palonen: Populismi on välttämätön liima.
  • Jyrki Katainen oli menestyksekäs valtavirtapopulisti.
  • Liimalla viittaan siihen, että yhtä tärkeää kuin luoda populismin rajaa on luoda kiinnekohtia, jotka luovat ”meitä”. Politiikan ”me” ei ole ennalta annettu intressiryhmä, vaan se pitää luoda.

 

• Palonen: Teen eron neljän erilaisen populismin välillä:
  1. Yhtenäisyyttä luovia ja eron muihin olettavia tyhjiä merkitsijöitä (kuten ”toivo”) artikuloivan valtavirtapopulismin;
  2. Koko muun poliittisen kentän ja sen eliitit kyseenalaistavan laitapopulismin, jota perussuomalaiset edustivat oppositiossa;
  3. Toisiaan vastakkaisuuden kautta luovan kilpailevan populismin, jossa kaikki poliittiset vaatimukset ja erot kiinnitetään tähän rajaan; ja
  4. Kulttuurisen populismin, jossa populismille tyypillinen vastakkainasettelu leviää muille kentille.

 

• Professori Mouffe: Keskeisintä populismissa on luoda raja ja sitä kautta ”me”, kansa, ”the people”, jolla ei ole etnonationalistista merkitystä. Hän ajaa populismia, jossa vastustajat nimetään ja luodaan tiukka raja meidän ja poliittisen vastustajan välille.
• Saksalaisprofessori Jan-Werner Müller: Populismi on polarisoiva moralistinen logiikka, jolla luodaan homogeeninen kansa, joka on aina oikeassa.
• Mouffe: Populismi ei ole ideologia vaan artikulaation logiikka.
• Palonen: Politiikka ei ole rationaalista valintaa vaan vaatii affektiivisuutta (tunteisiin vaikuttamista). Populismissa se näyttäytyy eronteon ja yhteenliittymisen valitsemisen kautta. Politiikka ei kuitenkaan voi olla pelkkää populismia. Pelkkä liima tai rakkaus ei riitä!

 

• Palonen: Unelmahöttöä vai pelkkää vastustamista?
  • Ongelmaksi muodostuu tilanne, jossa populismia on liikaa. Politiikkasisällöt ja vaatimukset hukkuvat populismin vastakkainasettelun tai tyhjyyden alle. Pelkkä laitapopulistinen rajanveto muuttuu mahdottomaksi viimeistään silloin, kun laitapopulistit ovat vallassa. Sitä ennen emme ole saaneet tietää, mitä he oikein ajavat, koska he ovat keskittyneet vain vastustamiseen.
  • Valtavirtapopulistinen ääripopulismi on sitä, että kukaan ei tiedä, mitä puolue ajaa. ”Unelmahöttö” on tästä tunnettu metafora, vaikka ”toivo” ei ollut sen kummoisempi.
  • Jos kilpaileva populismi on vain kahden ryhmän vastakkainasettelua, jossa luodaan oman position sijaan toinen uhkakuvaksi ja sitä kautta ”me”, ei omaa positiota tiedä kukaan liikkeen sisä- tai ulkopuolella. Kauhun tasapainossa ei myöskään ole tilaa sisäiseen keskusteluun siitä, mitä me ajamme.
  • Politiikkasisällöt ja vaatimukset hukkuvat populismin vastakkainasettelun tai tyhjyyden alle.

 

• Palonen: Populismit Suomessa?
  • Keskustan nyt presidentinvaaliehdokkaaksi nimeämän Matti Vanhasen toteamus ”keskeneräisistä asioista ei keskustella” viittaa juuri sellaiseen populismiin, jossa vaatimukset syntyvät rationaalisina ja jossa ollaan kansallispukuisten ”meidän” puolella, kun näitä vaatimuksia ajetaan niistä tietämättömiä vastaan.
  • Samalla tavalla valtavirtapopulistiselta vaikuttaa Petteri Orvon positio, jossa hän ei määritellyt itseään sen erityisemmin vaan antoi Alexander Stubbin raskaan brändin ja Elina Lepomäen tiukan ohjelman käydä kisaa tätä määrittelemättömyyttä vastaan. Toivottavasti pian nähdään, mitä Orpon politiikka pitää tai pitäisi sisällään.
  • Tässä seurassa Li Andersson näyttäytyy nuorena hahmona, joka jo itsessään haastaa äijäkööriä. Toisaalta hänen täytyy pitää mukanaan myös vasemmistoliiton äijät – eli puolueensa avulla luoda riittävän laaja joukko vaatimuksia ja niille yhteisiä nimittäjiä niin, että vasemmistoliiton politiikka ei pelkisty rajanvetoon, missä Andersson on tunnetusti taitava. Juuri tästä syystä asetelmassa on kuitenkin elementtejä myös laitapopulismista, jolla kerätä voimaa.

 

• Palonen: Populismi ei ole pysyvästi hallitseva ominaisuus.
  • Jos populismi määritellään vain oikeistolaiseksi kansankiihotukseksi ja autoritaristiseksi kansakunnan tai ”meidän” puolesta puhumiseksi, jäävät politiikalle tyypilliset ja välttämättömät artikulaatiot ja dynamiikat huomaamatta. Silloin voi käydä niin, että kansankiihotusta ja uusautoritarismia – vaikkapa median toiminnan tai tutkijoiden kritiikin rajoittamista – toteuttavatkin ne puolueet, joita ei kutsuta populisteiksi. Kun huomio kiinnittyy (laita)populisteihin, valtapuolueet ehtivät ahkeroida vähemmän suosittujen politiikkojen parissa.
  • Populismi ei kestä loputtomiin. Se ei ole pysyvä ominaisuus. On populistisia hetkiä. Puolueiden ja liikkeiden retoriikka voi paikoin olla laitapopulistista, valtavirtapopulistista, antagonista tai jopa kilpailevaa populismia.
  • Populismia tarvitaan, mutta pelkkä liima ei riitä. Tarvitaan myös liimattavaa. Tai jos otetaan vakavasti korostamani politiikalle ominainen muutosalttius: tarvitaan ehkä vain tilapäisesti teipattavaa.

 

Johtopäätöksiä…

Jos edellisestä ei oikein saanut tolkkua, voinemme sitäkin vahvemmin kiteyttää:

• Populismia on vaikea määritellä yksiselitteisesti.
• Populismia on monenlaista. Sitä on positiivista ja negatiivista.
• Populismia harjoittavat oikeastaan kaikki ryhmittymät – enemmän ja vähemmän, pitkäaikaisesti tai tilapäisesti. Sillä luodaan ”me”.
• Populismia käytetään halventavana leimana, jolla tukahdutetaan aito keskustelu. Omia kantoja ei tarvitse edes perustella ja vastustajan kanta kumotaan pelkästään sillä, että se nimetään populismiksi.
• Negatiivista populismia on sellainen, joka vetoaa pelkästään tunteisiin, käyttää ensisijassa valheita, nostattaa vihaa ja väkivaltaa eikä tarjoa konkreettisia, realismiin pohjautuvia ratkaisuja.
• Kaikessa politiikassa vedotaan tunteisiin, vastustetaan ja vähätellään kilpailevia puolueita ja liikkeitä, puhutaan pehmeitä ja tehdään unelmahöttöä.
• Demokratia perustuu kansan valtaan ja tahtoon.

 

Kristillinen usko ja populismi

Kristillinen usko on perustavaa laatua oleva elämänkatsomus – ja vielä enemmän: se on suhde elämän Luojaan. Kristillinen usko kattaa kaiken. Se antaa perustan, arvot, toimintamallit ja tulevaisuuden suunnan. Se on tarkoitettu kaikille, yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Kristillinen usko ei vetoa vain tunteisiin vaan kokonaisvaltaisesti koko ihmiseen. Sille tärkeää on ehdoton totuudellisuus.

Kristillinen usko ankkuroituu syvästi tähän todellisuuteen mutta samalla se sisältää Jumalan antaman näyn paremmasta. Kristillinen usko paljastaa kipeästi ihmisen syntisyyden ja sitä seuraavan tuomion. Tämä ei todellakaan ole populismia. Moni haluaa torjua Jumalan.

Silti kristillinen usko avaa ratkaisun avaimet ihmisyyden syvimpiin ongelmiin: itsekkyyteen, syntisyyteen, rakkaudettomuuteen, epätasa-arvoon, sortoon, pahuuteen, kärsimykseen, sotiin ja kuolemaan jne. Kristuksessa kaikki tämä on jo ratkaistu. Turvautumalla häneen ja Jumalan sanaan ongelmat alkavat purkautua. Tämä voidaan kokea yksilöiden ja yhteiskuntien kohdalla.

Samalla Raamattu osoittaa, että ihmiskunta hylkää Jumalan tarjoaman avun ja siksi se ajautuu lopulliseen tuhoon. Ihmiskunta jää pinnallisen populismin johdatettavaksi. Se voi olla oikeistolaista, keskustalaista tai vasemmistolaista populismia. Lopputulos on lopulta sama, vaikka reitti lopulliseen tuhoon voi olla eri.

Kristittyinä meille on annettu tehtävä: julistaa evankeliumia, opettaa Jumalan sanaa ja palvella lähimmäistä. Vain se, mikä kumpuaa Jumalasta, elämän lähteestä, on hyvää, rakentavaa ja kestävää. Meidän tulee olla tälle maailmalle valona ja suolana Kristuksessa Jeesuksessa. Vain kristillinen usko pelastaa ja suojelee tämän maailman ja sen ihmiset.

Kristittyinä emme ole ketään ihmistä vastaan vaan olemme jokaisen puolella. Toki vastustamme vääryyttä, moraalittomuutta ja pahuutta, mutta emme perimmältään ihmisiä. Kun meitä vastaan hyökätään ja kun meitä leimataan, on tärkeää muistaa tämä: en ole sinua vastaan vaan sinun puolellasi, ihmisenä.

Kristillistä populismia on sellainen julistus ja toiminta, jossa vedotaan vain tunteisiin, luodaan vahvoja viholliskuvia ja annetaan heppoisia lupauksia Jeesuksen nimessä. Tähän ei tule sortua.

Kristillisen uskon ja populismin syvin ero nousee siitä, että Jeesus Kristus suostui äärimmäisen epäsuosion ja vihan kohteeksi. Hänet häpäistiin ja ristiinnaulittiin. Hän uhrasi itsensä, jotta me saisimme elämän. Tämä sanoma on yhä hyvin epämuodikas. Siitä huolimatta monet turvautuvat häneen – ei populismin vaan Kristuksen todellisuuden tähden.

 

Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin:
’Ei ole palvelija herraansa suurempi’.
Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat;
jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani,
niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.

(Joh 15:20)