PAPPIEN VIHKIOIKEUDESTA

 

Olen pappi. En tiennytkään, että minulla on siviilivihkimisoikeus! Saankin vihkiä ketä tahansa ja missä tahansa – kunhan laissa yleisesti määritellyt edellytykset täyttyvät vihkiparin osalta. Tervetuloa kaikki kotiini siviilivihkimykseen!

Tähän asti olen kuvitellut, että saisin vihkiä vain pareja, jotka täyttävät sekä maallisen että kirkollisen lain ja järjestyksen edellytykset. Parin tulisi olla mies ja nainen, jotka ovat kastettuja ja rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä.

Mutta nyt monet piispat, kirkkoherrat ja pappisliitto rohkaisevat: ei kun vain kaikkia vihkimään!

Koskahan maallinen laki raivaa viimeisetkin esteet vapaalta vihkimiseltä? Ainoa kriteeri olisi vain se, että tuntuu hyvältä. Olisihan se mukava vihkiä vaikka moniavioisuuteen. Ajattele vaikkapa 10 naista tai miestä, jotka haluaisivat tulla vihityksi yhteiseen avioliittoon. Olisi se komea näky alttarilla! Tai sitten vanhempi herrasmies, joka haluaisi avioitua 14-vuotiaan pojan tai miksei tytönkin kanssa (mutta se olisi jo tylsempää). Sitten olisi tietysti ihmisen ja eläinten väliset avioliitot. Kuulemma joku sellaistakin suhdetta harrastaa ja molemmat tykkäävät. Joku luonnonystävä haluaisi ehkä naimisiin komean tammipuun kanssa, jota on jo pitkään käynyt halailemassa. Joku taas on jo melkein ”naimisissa” tietokoneen, netin tai television kanssa. Läppärin kanssa olisikin juhlallista astella kirkkokäytävää kohti alttaria urkujen pauhatessa komeasti.

On se hyvä, että kirkko on valmis kuulemaan kansaa ja täyttämään heidän ja omiakin mielihaluja. Ja Jumala tietysti siunaa kaiken. Hän on rakkaus.

Mistä oikein on kysymys?

Koska homoparien vihkiminen ei mene toistaiseksi läpi kirkolliskokouksessa, on keksitty porsaanreikä. Vaikka pappi vihkisi homoparin vastoin kirkkolakia ja kirkon järjestystä, vihkiminen olisikin pätevä maallisen lain edessä. Tällaisen ”siviilivihkimisen” voi sitten kuorruttaa homoparin siunaamisella, jolle on jo oma kirkollinen kaavansakin. Lopputulos on käytännössä sama kuin kirkollinen vihkiminen.

Viime kädessä tällaisen vihkimisen pätevyys voitaisiin punnita oikeusistuimessa ja kenties aina korkeimmassa oikeudessa saakka. Osa juristeista pitää papin tekemää siviilivihkimistä lähtökohtaisesti pätevänä. Heidän kantaansa media tietysti nostaa vahvasti esille.

Suorittaessaan siviilivihkimisen vastoin kirkkolakia ja kirkon järjestystä pappi syyllistyy virkavirheeseen. Tuomiokapitulin pitäisi langettaa siitä rangaistus. Mikäli menettely toistuisi, pappi voisi menettää pappisoikeutensa määräaikaisesti tai pysyvästi. Hänet voitaisiin myös irtisanoa työstään. Kuitenkin useat piispat jo innokkaasti viestittävät eri tavoin, että mitään rangaistuksia ei ole tulossa. Saattaisipa joku rikkuri tulla jopa valituksi vuoden papiksi!

Mikäli kuitenkin papille erehdyttäisiin langettamaan rangaistuksia, pappisliitto on jo luvannut seistä rikkurien rinnalla ja ajaa heidän asiansa voittoon tuomioistuimessa.

Kaikki tämä ihanuus alkaa, kun ”tasa-arvoinen avioliittolaki” astuu voimaan maaliskuussa 2017. Silloin alkaa hullunmylly ja lopullinen kirkon pirstaleiksi repiminen. Monet aktiivijäsenet tulevat eroamaan. Vielä useammat jäävät pois kirkon toiminnasta. Ketkä sitten käyvät kirkossa, kun siellä nytkin on niin vähän väkeä?

Entä mitä Jumala sanoo pyhässä Sanassaan avioliitosta? Olikohan se niin, että Jumala loi miehen ja naisen, siunasi ja yhdisti heidät? Entä mitä Sana sanoo homoseksuaalisuuden harjoittamisesta? Taitaapa sanoa, että se on syntiä. Miten Jumala voisi siunata syntiä? Ei mitenkään.

Tosiasiassa Jumalan siunausta homopareille lupaavat valehtelevat. He siunaavat syntiä Jumalan nimissä. Tosiasiassa mitään siunausta ei ole luvassa.

Toki Jumala rakastaa kaikkia meitä syntisiä ihmisiä tasapuolisesti, uhrautuvalla rakkaudella Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta ei hän lähettänyt Jeesusta siunaamaan syntiä vaan vapauttamaan siitä!

Kirkko, joka siunaa syntiä, ei ole Kristuksen kirkko. Syvimmiltään kysymys ei ole vain suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen vaan kirkon suhteesta Jumalaan, Kristukseen, Raamattuun, kristilliseen moraaliin ja rakkauteen. Ne, jotka innokkaasti siunaavat syntiä, ovat jo kauan sitten luopuneet Raamatusta Jumalan pyhänä Sanana, Raamatun Jumalasta, Raamatun Kristuksesta, Raamatun moraalista ja rakkaudesta. He ovat ns. liberaaliteologian (ts. uskosta vapaan antikristillisyyden) opetuslapsia. Antikristillisyydessä Kristus ja hänen sanansa laitetaan sivuun ja korvataan mielikuvitus-Kristuksella, mielikuvitus-Jumalalla, mielikuvitus-rakkaudella jne. Kyse ei ole lainkaan kristinuskosta. Liberaalin epäuskon lähteenä ei ole Raamattu vaan ihmisen synnin vääristämä tunnemaailma ja turmeltunut järki.

Mitä tehdä tämän kaiken edessä?

Ensinnäkin meidän tulee varjella oma sydämemme Kristuksen rakkaudessa ja Jumalan Sanassa. Meidän ei tule ottaa vastaan palveluksia ja opetusta henkilöiltä, jotka tosiasiassa eksyttävät, ajavat moraalittomuutta ja turmelevat kirkkomme. Sen sijaan meidän tulee etsiä hengellistä kotia sieltä, missä ”evankeliumi, Jumalan Sana ja sakramentit oikein jaetaan ja toimitetaan”. Jos sellaista ei ole tarjolla, sellaista kannattaa alkaa rakentaa yhteisvoimin. Toki kannattaa myös vahvasti viestittää paikallisen seurakunnan työntekijöille ja vastuunkantajille vakavista epäkohdista ja harhaopeista. Useimmiten se ei vaikuta mitään, mutta ehkä jonkun epävarman kohdalla se voi rohkaista pitämään kiinni kristillisestä uskosta ja elämästä.

Olen äärimmäisen surullinen tästä kaikesta. Kirkon tulisi olla kansamme moraalinen ja hengellinen selkäranka. Kun se mädäntyy, sortuu koko kansa.

Entä miten sitten meidän tulisi suhtautua homoihin? Hekin ovat Jumalan luomia ihmisiä (ei homoudessaan) ja Kristuksen kalliisti lunastamia. Jokaista tulee kunnioittaa ihmisenä ja kutsua Jeesuksen pelastavan ja eheyttävän rakkauden läsnäoloon. Yhteiskunnallisesti meidän tulee pitää kristillisten arvojen puolta. Asiallinen kriittisyys on normaalia yhteiskunnallista keskustelua. Sana on vapaa. Päätöksiä voidaan muuttaa demokraattisesti.

Rukoilkaamme itsemme, kirkon ja kansamme puolesta.