Onni ja turva ydinaseissa!

MAKSIMAALINEN TURVA JA ONNI YDINASEISSA

Ylen pääuutisissa 29.1.2025 kerrottiin, kuinka eläkerahasto Ilmarinen on aloittanut sijoittamaan eläkerahojamme firmoihin, jotka osallistuvat ydinaseiden valmistukseen. Kolme asiantuntijaa vakuutti, että tämä on kestävän kehityksen ja moraalin mukaista.

Onhan se ollut jo pitkään tiedossa, että nimenomaan ydinaseet ovat suojanneet maailmaamme viimeiset vuosikymmenet. Siihen Suomikin luottaa tuoreena Naton jäsenmaana.

Niinhän laulussa sanotaan: ”Kun on turva atomipommissa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla”.

Jotta voisimme maksimoida turvan ja onnemme, ehdotan, että jokaiseen kotiin hankitaan oma ydinase. Siinä se nököttäisi olohuoneen parhaalla paikalla kuin rukousalttarina ja palvontapaikkana. Tässä on minun jumalani, turvani ja onneni!

Evankeliumin julistamisen sijaan meidän tulisikin siirtyä kiertäviksi ydinasekauppiaiksi, ovelta ovelle. Siitä saisi leveämmän leivän ja kenties voitakin leivän päälle. Samalla maksimaalinen turvallisuus lisääntyisi.

Tarjolla olisi peruspakettia, mutta tietysti on aina kiva omistaa hiukan näyttävämpi ja tehokkaampi versio kuin naapurilla. Siitä kannattaa maksaa.

Kun sitten olisi tuo ikioma ydinase, voi olla varma, että naapuri ei ryppyile eikä hypi silmille. Vai voiko sittenkään?

Usko ydinaseisiin on kaiken hulluuden ja mielettömyyden absurdi huipentuma. Viisas, hyvä, moderni ihminen asettaa elämänsä perimmäisen luottamuksen tuhoisimpaan aseeseen, mitä voi olla. Ydinaseita on nopeasti käyttövalmiina 3800 kappaletta, joista välittömästi on valmiina 2000.

Ehkä sittenkin, kuitenkin, kenties, jatkamme evankeliumin julistamista. On kaikkivaltias, hyvä, rakastava, armollinen Jumala, kaiken Luoja, joka antaa lahjaksi ajallisen ja ikuisen elämän. Hänessä on voimaa enemmän kuin koko maailmankaikkeuden tähdissä ja atomeissa yhteensä.

Jumala ei käytä voimaansa meidän tuhoamiseksi, vaan pelastamiseen. Hän ei lähesty meitä uhkaavana ydinaseena, vaan ihmiseksi tulleena, ristillä kaiken kärsineenä ja sovittavana Vapahtajana. Hän syliinsä on turvallista tulla tänäänkin.

Mieletön on ihminen.

Ihmeellisen hyvä ja rakastava on pyhä Jumalamme – Isä ja Poika ja Pyhä Henki.