ILMESTYSKIRJA: Uusi luomakunta ja ikuinen elämä (21-22 luvut)

 

21 LUKU: Uusi taivas ja uusi maa

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. (21:1)

Vanha luomakunta on kadonnut. Apostoli Pietari kirjoitti vanhan katoamisesta näin: Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa — tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. (2 Piet 3:10-13)

 

Jumalan mittaamaton voima ja viisaus

Nyt on uuden aika – paremman, täydellisen, loppumattoman, turmeltumattoman. Miten uusi syntyy? Tarvitaanko siihen taas miljardeja vuosia, sattuman leikkiä, evoluutiota, kärsimystä ja kuolemaa – kuten nykyajan moderni ihminen kuvittelee. Jumala loi nykyisen maailman valtavalla voimalla ja nopeudella, niin että meistä se näyttää vaativan käsittämättömän paljon aikaa. Ensimmäistäkään luomista ei paljon selitelty, mutta uutta luomista ei selitetä senkään vertaa. Johannes vain näkee uuden maailmankaikkeuden. Siitä saivat lupauksen sanan jo vanhan liiton profeetatkin: Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen. Te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan. (Jes 65:17-18)

Me emme käsitä Jumalan voimaa ja viisautta. Hän voi luoda maailmankaikkeuden hetkessä. Toki hänellä on ollut iankaikkisuus aikaa suunnitella sitä. Jumalalla ei ole mitään syytä käyttää luomiseen miljardeja vuosia. Mahdollisesti hän käyttää uuden luomisessa jotain siitä materiasta, joka syntyi jo alkuperäisessä luomisessa. Jesaja puhuessaan uudesta luomisesta ei käytä sitä luomissanaa, jota käytetään tyhjästä luomisesta.

Apostoli Paavali puhui nykyisen luomakunnan kaipauksesta pukeutua uuteen: Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. (Room 8:18-21)

 

Uusi on uudenlainen

Uusi maa(pallo) on osittain erilainen kuin nykyinen. Siinä ei ole merta. Uuden maailman ”ekosysteemit” toimivat eri tavalla kuin nykyisen. Siinä ei ole enää aurinkoa, sillä Herra itse valaisee koko luomakunnan kirkkaudellaan. Ihminen on kirkastettu olento, jolla on henki-sielu-ruumis. Jeesuksen ylösnousemus antaa meille tästä ennakkokuvaa. Kirkastettu Kristus oli täysin tunnistettavissa, hänen ruumiinsa oli todellinen ja hän söi, mutta samalla hän ei ollut sidottu nykyiseen olemassaolon muotoon.

Uuden maan keskuksena on pyhä kaupunki, uusi Jerusalem ja siellä olevassa paratiisissa on elämän puu ja elämän veden virta. Elämän puu tuottaa uudet hedelmät kerran kuukaudessa ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Ihminen on iankaikkisuudessakin riippuvainen Luojasta ja uuden luomakunnan antimista. Ihmisessä itsessään ei ole iankaikkisen elämän lähdettä.

Uudessa maassa ei ole merta. Meri vie tarpeettomasti tilaa ja erottaa ihmisiä toisistaan. Meri kuvaa Raamatussa myös maailman levottomuutta ja kapinaa Luojaa vastaan. Meri voi olla pelottava. Uudessa luomakunnassa toteutuu täydellinen yhteys Luojan ja ihmisten kesken. Siellä ei ole mitään pelättävää.

Jumalan täydellinen hyvyys, voima, viisaus ja rakkaus tulevat ilmi ensimmäisessä ja toisessa luomisessa: valtava maailmankaikkeus ja käsittämättömän hienosyinen elävä mekaniikka, elämä! Iankaikkisen elämän tarkoitus on oppia tuntemaan ihmeellistä Luojaamme ja hänen kauttaan itseämme ja toisiamme. Kun ihminen saa katsoa Luojaansa Kristuksen kasvoissa kautta, hän löytää sen, kuka hän on, ja saa sen myötä eheytyä uuteen, alkuperäiseen ihmisyyteen ja tarkoitukseen.

 

Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. (21:2)

Nyt, meidän ajassamme ihmisten ja Jumalan maailma ovat erilliset. Toki Jumala on läsnä keskellämme, mutta Jumalan taivas ja uusi Jerusalem ovat meidän tavoittamattomissa. Synti erotti ihmisen Jumalasta ja ihminen karkotettiin paratiisista. Mutta nyt taivaallinen ja maallinen yhdistyvät. Jumalan taivaan läsnäolo laskeutuu uuden, puhtaan maailman keskelle.

Myös nykyinen Jerusalem on maailman maantieteellinen, poliittinen ja uskonnollinen keskus. Kun maallinen Jerusalem on turmeltunut, taivaallinen Jerusalem on täydellinen, ihana ja puhdas. Se, mikä on maan päällä, on vain varjokuvaa ja esimakua tulevasta ja taivaallisesta hyvästä. Tämä pätee jumalanpalvelukseen, vanhan liiton temppeleihin, liitonarkkiin ja muuhun. Uusi Jerusalem on turmeltumaton ja siten vastakohta nykyiselle epätäydelliselle ja pahalle. Lue Gal 4:25-26.

Uusi Jerusalem on todellinen kaupunki ja kirkastettu seurakunta, morsian. Uusi Jerusalem on seurakunnan koti ja uuden luomakunnan sydän. Se on sulhasen, Kristuksen kotikaupunki ja kuninkaallinen pääkaupunki.

Taivas sydämissämme

Taivas on todellisuutta jo nyt, vaikka emme elä näkemisessä vaan uskossa ja toivon täyttymisen odotuksessa. Kun Jumalan läsnäolo tulee sydämiimme, taivas on jo läsnä, vaikka koemme sen vajavaisesti. Paavali sai kokea taivasmatkan, josta hän kirjoitti toisessa Korinttilaiskirjeessä. Hän ei tiennyt, kokiko hän taivaan ruumiissaan vai kävikö hän taivaassa. Tämä tapahtui mahdollisesti silloin kun hänet kivitettiin kuoliaaksi, mutta josta Jumala hänet herätti: Siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin. Tunnen erään Kristuksen oman, joka 14 vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. – – Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. (2 Kor 12:1-4)

Varmimmin ja luotettavimmin tiedämme taivaan ja tulevan iankaikkisen elämän olemassaolon Jumalan Sanasta, Raamatusta. Siinä Jumala kertoo meille tulevasta ihanuudesta riippumatta meidän kokemuksistamme.

 

Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (21:3-4)

Taivaallinen ja maallinen yhdistyvät – Jumala on nyt kansansa keskellä täydellisesti. Uusi Jerusalem on tuo Jumalan läsnäolon erityinen paikka – kuten vanhassa liitossa ilmestysmaja ja temppeli, jotka Jumalan kirkkaus, shekina täytti. Rajallisina, luotuina ihmisinä emme voi kohdata ja käsittää ääretöntä Jumalaa muuten kuin, että Hän ilmestyy meille rajallisessa muodossa. Jumalan läsnäolo kiteytyy Kristuksen Jeesuksen persoonaan ja ilmiasuun. Hänessä on Jumalan kasvot ja sydän.

Siellä, missä on Jumalan täydellinen läsnäolo, siellä ei ole enää kyyneleitä, murhetta, valitusta, vaivaa, syntiä eikä kuolemaa. Kaikki se kipu, suru, tuska, pettymys, masennus, toivottomuus, tyhjyys, mitä koemme ja kannamme nyt, on Jumalan läsnäolossa poissa. Jumala on elämän, rakkauden, hyvyyden, lohdutuksen, parantumisen, eheytymisen ja ilon lähde. Hän on Immanuel = Jumala meidän kanssamme. Jumalan läsnäolo täyttää kaiken. Kun nyt kysymme, missä olet Jumala, silloin voimme kysyä: Herra missä sinä et olisi!

Tulevaa täydellistä hyvää emme osaa käsittää, koska olemme tämän maailman lapsia. Olemme syntyneet syntisiksi, kärsiviksi ja kuoleviksi. Toisinaan kaipaamme jotain parempaa, syvempää ja täydellisempää. Kannamme kaukaista muistoa paratiisista ja siitä kuinka kaikki oli hyvin. Tähän samaan kotiin saamme nyt olla matkalla, yhdessä Kristuksen kanssa.

 

Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken.” Hän sanoi: ”Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.” (21:5)

Kaikki on Jumalan kädessä. Hän tekee kaiken uudeksi. Hän tekee sen, minkä lupaa, vaikka meistä nyt näyttäisi miltä tahansa. Vaikka olisimme valtavan järkytyksen kohdanneena, oman kuolemamme edessä, Antikristuksen vainon tai maailman katastrofien keskellä – Jumala tekee kaiken uudeksi. Siinä ei ole mitään epävarmaa. Jumalalle tulevaisuuskin on jo todellisuutta.

Jumala puhuu itse, mikä korostaa sitä, että hän tekee kaiken uudeksi. Siinä on turvamme, elämämme ja iankaikkisuutemme. Pidä näistä sanoista kiinni elämäsi jokainen hetki. Se antaa voimaa, mielekkyyttä ja suunnan tälle elämälle ja sen haasteisiin.

 

Vielä hän sanoi minulle: ”Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani. Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema.” (21:6-8)

Monet Raamatun profetiat ovat menneessä aikamuodossa kuten tässä: Nyt ne ovat käyneet toteen! Tämä tapa sanoa korostaa sitä, että luvattu tapahtuu. Se on yhtä varmaa kuin että se olisi jo toteutunut. Se, mitä Johannes näkee ja kokee, on vasta tulevaisuutta, mutta luvatun tulevaisuuden toteutuminen on jo täysin varmaa – Jumalassa.

Jumala on alku ja loppu (= täyttymys = päämäärä = telos). Kaikki on hänestä, hänen varassaan ja häntä varten. Jumala on kaikki kaikessa ja me olemme hänessä. Tässä maailmassa kysytään, mikä ihmeen Jumala, mutta iankaikkisuudessa kysytään, mitä olisi ilman Jumalaa. Ei mitään.

Janoava saa lahjaksi elämän vettä. Nyt täyttyy kaikki kaipaus, toivo, odotus ja ikävä. Se on sisäistä ja fyysistä täyttymystä Jumalassa ja elämän veden äärellä. Lue Johanneksen evankeliumista Jeesuksen lupaukset elävästä vedestä (Joh 4:14 ja 7:37-38) sekä Jes 55:1.

Tämä on voittajan palkinto. Seitsemälle seurakunnalle annettiin erilaisia lupauksia voitosta ja nyt ne ovat käyneet toteen. Voittaja on se, joka pääsee maaliin asti. Sinne ei pääse omin voimin vaan niin, että Kristus johdattaa, vie ja kantaa. Suurin palkinto on se, että saamme olla Jumalan lapsia; saamme elää ikuisesti hänen huolenpidossa ja rakkaudessa ja läsnäolossa.

Häviäjän palkinto on ikuinen kadotus, joka vailla kaikkea sitä täydellistä hyvää, mitä taivas on täynnä. Häviäjiä ovat ihmiset, jotka pitävät itseään nyt voittajina: he tahtovat omistaa tämän maailman rikkaudet ja kokemukset ilman Jumalaa. Lue Matt 16:24-27.

 

Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemässä maljassaan seitsemän viimeistä vitsausta, tuli luokseni ja puhui minulle. Hän sanoi: ”Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.” Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota. Se loisti Jumalan kirkkautta, se säihkyi kuin kallein jalokivi, kristallinkirkas jaspis.

Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli 12 porttia, ja niitä vartioi 12 enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin 12 heimon nimet. Idän puolella oli 3 porttia, pohjoisessa 3, etelässä 3 ja lännessä 3 porttia. Kaupungin muurissa oli 12 peruskiveä, ja niissä oli 12 nimeä, Karitsan 12 apostolin nimet.

Enkelillä, joka minulle puhui, oli kultainen mittakeppi kaupungin sekä sen porttien ja muurin mittaamista varten. Kaupunki oli neliön muotoinen, yhtä leveä kuin pitkä. Enkeli mittasi kaupungin kepillään ja sai tulokseksi 12 000 stadionmittaa; pituus, leveys ja korkeus olivat kaikki tämän suuruiset. (12 000 x 192 m = 2304 km)

Hän mittasi muurin, ja se oli 144 kyynärää (70 m korkea) — enkeli käytti ihmismittaa. Muuri oli rakennettu jaspiskivestä, ja kaupunki oli kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa. Kaupunginmuurin perustukset oli kaunistettu kaikenlaisilla kalliilla kivillä. Ensimmäisenä peruskivenä oli jaspis, toisena safiiri, kolmantena kalsedoni, neljäntenä smaragdi, viidentenä sardonyksi, kuudentena karneoli, seitsemäntenä krysoliitti, kahdeksantena berylli, yhdeksäntenä topaasi, kymmenen-tenä krysopraasi, yhdentenätoista hyasinttikivi ja kahdentenatoista ametisti. Porttitorneina oli kaksitoista helmeä — kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasi. (21:9-21)

Kaksitoista on uuden Jerusalemin luku. Siinä on 12 porttia ja niissä on kunkin Israelin heimon nimet. Kaupungin muurilla on 12 peruskiveä, joissa on 12 apostolin nimet. Kaupungin mitatkin perustuvat lukuun 12 (12 x 12 = 144). Kaupunki on kuin valtava kuutio, jonka kukin sivu ja korkeus ovat 2304 km. Onko mainittu mitta konkreettinen vai vertauskuvallinen, emme tiedä. Emme myöskään tiedä uuden maapallon kokoa.

Kaupungin ja sen muurin jalokivet ja jalomateriaalit kuvastavat Jumalan kirkkautta kuten jakeessa 11 sanotaan. Niiden merkityksiä voimme vain arvailla. Luomakunta heijastaa Luojaansa. Meistä tuollainen kullan kimallus voi tuntua vieraalta, varsinkin kun meidän maailmassamme rikkauteen liittyy usein ahneus, riisto ja turhamaisuus. Kuitenkin Jumala on luonut kaiken. Jo paratiisissa oli Eden-joki, joka haarautui neljään osaan. Ensimmäisen haarautuman varrella oli runsaasti kultaa (1 Moos 2:10-12). Kulta, jalokivet ja rikkaudet eivät sinänsä ole pahoja vaan ihmisen asenne niitä kohtaan. Nyt uudessa Jerusalemissa kaikki rikkaudet kirkastavat Jumalaa ja ne ovat kaikkien nautittavissa. Niihin viitattiin jo Jesajan kirjassa (54:11-12). Sen sijaan ylikarismaattisuudessa koetut ns. kultahiput ja jalokivi-ilmestykset ovat karkeaa eksytystä ja huomion kääntämistä pois veren evankeliumista ja julistajan itsensä korottamista. Meitä ei ole lähetetty todistamaan kultahipuista eikä kerskumaan epämääräisillä näyllä vaan Kristuksesta!.

Jos apostoli Johanneksella oli suuria vaikeuksia kuvata kaikkea sitä, mitä nykyisen maapallon pinnalla tulisi tapahtumaan, tuo vaikeus vain kasvaa, kun hän katselee uutta luomakuntaa ja sen ihmeellistä olemusta ja kirkkautta. Senkin kuvaamisen kohdalla hän joutuu käyttämään oman aikansa tuttuja sanoja ja asioita, jotka vain kalpeasti kuvastavat taivaallista todellisuutta.

 

Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. (21:22)

Raamatun historiassa kohtaamme seitsemän pyhää temppeliä, jotka ovat Jumalan kohtaamisen paikkoja. Niitä ovat 1) ilmestysmaja, 2) Salomon rakentama temppeli, 3) toinen temppeli joka rakennettiin pakkosiirtolaisuuden jälkeen ja jota Herodes laajensi, 4) seurakunta temppelinä, 5) tuleva kolmas Jerusalemin temppeli, 6) 1000-vuotisen valtakunnan temppeli ja 7) Herra Jeesus Kristus, Karitsa.

Kristus on elävä temppeli, joka on täynnä kaikkea Jumalan täyteyttä ja läsnäoloa. Hän on täydellinen ja lopullinen temppeli, josta kaikki aiemmat olivat vain esikuvia. Kun täydellisyys koittaa, vajavaista ei enää tarvita. Täydellistä kirkkautta saivat katsella Jeesuksen lähimmät opetuslapset Kirkastusvuorella. Silloin tuohon ihanuuteen ei voinut jäädä lepäilemään, koska karussa maailmassa tehtävä oli pahasti kesken. Nyt tuon lepäilyn aika on tullut. Nyt on aika ”rakentaa maja Moosekselle, Eliaalle ja meille”.

 

Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. (21:23)

Hämmästyttävä tosiasia: aurinkoa ei enää ole! Eihän se ole mahdollista! Tietysti on:Jumalalle! Jo ensimmäisen luomisen alussa Jumala sanoi: Tulkoon valo! Vasta neljäntenä päivänä Jumala loi auringon ja tähdet. Jumala voi luoda itse valon yhtä helposti kuin auringon ja tähdet. Hän voi täyttää maailmankaikkeuden valonsäteillä sanansa voimalla. Valo ilmentää Jumalaa. Hän on ”elämän todellinen valo” vastakohtana ”pimeydelle”. Sen, minkä Jumala valaisee, on todella valaistu. Se, mikä on vailla Jumalan valoa, on todella pimeä. Kristus on valaisin, jossa on jumalallinen valo, Pyhä Henki, Jumalan kirkkaus.

Aurinko tai meri ei ole elämän lähde ja ylläpitäjä vaan Jumala. Nykyisessä maailmassa ne ovat välttämättömiä, koska Jumala on niin säätänyt ja suunnitellut. Aurinkokin on vain kalpea kuva Jumalasta. Kun täydellinen kirkkaus tulee esille, epätäydellistä ei tarvita. Nykyinen aurinko lämmittää ja sen kirkkaus on niin suurta, että sitä ei voi katsoa. Jumala antaa elämänvoiman eikä kukaan voi katsoa hänen pyhyyttään kuolematta. Mutta Kristuksessa Jumalan kirkkaus on sellaista, että voimme elää sen loistossa ja katsoa Jumalaa kasvoista kasvoihin.

 

Kansat kulkevat sen valossa, ja maailman kuninkaat tuovat sinne mahtinsa kaiken loiston. Sen portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan. Kaikki kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne. Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan. (21:24-27)

Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo! Ilman Jumalaa olemme pimeydessä. Meidän maailmassa ihmiset keräävät rikkauksia vain itselleen, mutta uudessa luomakunnassa tilanne on päinvastoin: he antavat kunnian ja kiitoksen Jumalalle antamalla hänelle parhaat lahjansa. Silloin ne tulevat yhteiseksi iloksi.

Jumalan luokse on ikuisesti avoin tie ja portit ovat aina avoimina. Synti sulki nuo portit, mutta Jeesuksen ristintyö on avannut ne iäisesti. Tätä kaupunkia tähyilivät jo vanhan liiton pyhät kuten Aabraham (Hepr 11:8-10 ja 13:14). Sinne ei pääse enää mitään epäpyhää, sillä kaikki sellainen on suljettu ikuisiksi ajoiksi tulijärveen.

 

22 LUKU

Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. (22:1)

Ensimmäisessä paratiisissa oli Eden-niminen joki. Se kuvasti Jumalaa ja Pyhää Henkeä elämän veden lähteenä ja elävänä vetenä. Kun Jeesus palveli maan päällä, hän lupasi, että elävät vedet alkaisi kummuta ihmisen sisimmästä. Helluntaina Herra vuodatti Pyhän Hengen, mikä oli tulevan täyttymyksen esimakua. Nyt uudessa luomakunnassa elämän veden virta on kaikille avoimena ja täydellisenä. Se kumpuaa ja virtaa Jumalan valtaistuimesta. Samankaltainen kuva oli profeetta Hesekielin ennustuksessa, joka todennäköisesti tarkoittaa tuhatvuotisen valtakunnan aikaa (Hes 37 luku). Valtaistuimesta kumpuava vesi puhdisti maanpiirin uutta aikakautta varten. Kerran mekin saamme olla tuon veden äärellä, taivaassa.

 

Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa 12 hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. (22:2)

Ensimmäisessä paratiisissa oli elämän puu, sekä hyvän ja pahan tiedon puu. Jälkimmäistä ei enää ole. Enää ei ole mahdollista langeta syntiin. Syntiinlangenneen maailman keskellä on hyvin toisenlainen elämän puu: karu Golgatan risti, Jeesuksen risti. Se antaa meille elämän ja mahdollisuuden päästä paratiisiin sen elämän puun luokse. Elämän puu ja elämän veden virta kertovat siitä, että ihmisessä itsessään ei ole elämän lähdettä. Ihminen ei ole Luoja vaan luotu. Sellaisia me olemme ja sellaisina me pysymme.

Ikuisuudessa ei ole sekuntikelloa vaan aika kulkee kuukausissa. Elämän puu antaa uudet hedelmät joka kuukausi. Ikuisuudessa ei ole kiirettä eikä stressiä. Hedelmät ovat monikossa ja kenties puu tuottaa kaikenlaisia erilaisia hedelmiä. Puun lehdet ovat terveydeksemme ja hyvinvointiamme varten. Kaikki Jumalan luoma on hyvää ja tuottaa hyvää – hengelle, sielulle ja ruumiille.

Entä tuleeko ikuisuudessa aika pitkäksi? Kyllästymmekö ja turhaudummeko ikuisuudessa? Kärsimättömyys ja tyytymättömyys ovat synnin hedelmää ja oireilua. Koska syntiä ei ole, ei ole kärsimättömyyttä, turhautumista, pettymistä eikä jonkin paremman odottelua. Pienellä ihmisellä riittää loppumattomasti ihmettelemistä ikuisessa Luojassa ja ihmeellisessä luomakunnassa. Siellä on miljoonia mielenkiintoisia ihmisiä ja enkeleitä, joihin saamme tutustua. Voimme tehdä vaikkapa parin tuhannen vuoden treffit. Jos jo nykyinen maailmankaikkeus näyttää mittaamattomalta, mitä onkaan tuleva luomakunta?

 

Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. (22:3)

Me ja maailmamme on kirouksen kahleissa. Parastakin leimaa vajavuus ja katoavuus. Voiko mihinkään luottaa? Voiko mistään lopulta nauttia? On ihmeellistä ajatella, että tulevaisuudessa kirousta ei enää ole. Kirous on rangaistus synnistä.

 

Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti. (22:3-5)

Yhteys Luojaan, hänen lähellään oleminen, hänen kasvojensa näkeminen, hänen ja hänen nimensä tunteminen ovat elämän ytimessä olemista. Sieltä me olemme lähtöisin, koska alkuperämme on Jumalan sydämessä. Sinne me olemme matkalla: kotiin Isän luokse. Hän jakaa itsensä ja valtansa kanssamme. Meillä on tehtävä: hallita luomakuntaa Isän ja Karitsan hyvässä ohjauksessa. Ensimmäinen yrityksemme epäonnistui, mutta nyt me onnistumme – yhdessä Jumalan kanssa.

Ikuisuuden perspektiivissä nykyinen aika, maailma ja elämä ovat vain pieni silmänräpäys. Se, mitä koemme ja kärsimme nyt, on pian ikuisesti ohi. Saamme iloita, koska: Elämä nielee kuoleman. Rakkaus rakkaudettomuuden. Hyvyys pahuuden. Valo pimeyden. Onnellisuus kärsimyksen.  Ikuisuus ajallisen.

 

 

ILMESTYSKIRJAN JA KOKO RAAMATUN PÄÄTÖS

 

22 LUVUN LOPPU: Herra Jeesus tulee pian

Minulle sanottiin: ”Nämä sanat ovat luotettavat ja todet. Herra Jumala, joka antaa Henkensä profeetoille, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat.” (22:6)

Profeettojen tehtävänä on julistaa Jumalan tahto. He kutsuvat ihmisiä kääntymään Jumalan luokse, jotta he saisivat elämän. Kutsuun kuuluu näky tulevaisuudesta: on vain kaksi tietä – elämä ja kuolema. Valitkaa oikea tie, joka perille vie!

Autuasta, ikionnellista on ottaa vastaan Jumalan Sana ja Kristus. Se tuottaa iankaikkisen elämän. Maailmassa ei ole mitään varmempaa kuin Jumalan Sana. Se on ikuisesti luotettava.

 

Minä, Johannes, olen kaiken tämän kuullut ja nähnyt. Kuultuani ja nähtyäni sen heittäydyin kasvoilleni kumartaakseni enkeliä, joka oli sen minulle näyttänyt.  Mutta hän sanoi: – — ”Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja profeetat, sinun veljesi, ja kaikki ne, jotka ottavat varteen tämän kirjan sanat. Jumalaa sinun tulee kumartaa!” (22:8-9)

Jälleen Johannes on kumartamassa enkeliä, mutta jälleen se kielletään. Ihminen ei saa palvoa luotua – vaan yksinomaan Luojaa.

 

Sitten minulle sanottiin: ”Älä sulje sinetillä tämän kirjan ennussanoja, sillä hetki on lähellä. Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä. (22:10-11)

Johanneksen saamaa ilmestystä ei ole tarkoitettu piilotettavaksi vaan avoimesti luettavaksi kaikissa seurakunnissa kaikkina aikoina.

Maailmassa on lopulta vain kaksi kansaa: Jumalan kansa ja jumalaton kansa. Heillä on vastakkaiset arvot, elämäntavat ja päämäärät. Pyhä pyhittyy ja saastainen saastuu.

 

”Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. (22:12-13)

Ilmestyskirjan suuri sanoma on: Kristus saapuu ja tuo palkan kullekin. Nykyinen maailmanmeno ei jatku ikuisesti. Maailmalla on alku ja sillä on päätöshetki, joka on uuden alku. Kaikki on Jumalan kädessä. Ennen uutta tulee tuomio, joka julistaa joko rangaistuksen tai palkkion.

 

”Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä. (22:14-15)

Kristuksen evankeliumi on kaiken ydin: Kristuksen veri pesee puhtaaksi ja antaa elämän. Kristuksen tunteminen avaa taivaan portit. Hän on meidän passimme ja viisumimme taivaan portilla. Me pääsemme sisälle. Jumala armahtaa ja pelastaa meidät.

Ilmestyskirja ja Raamattu on mustavalkoinen: toiset pelastuvat ja toiset eivät. Ketään ei tuomita ennakkoon kadotukseen. Jumala tahtoo, että jokainen pelastuisi. Liian moni tahtoo hylätä Jumalan ja pitää kiinni pahuudesta. He joutuvat jäämään rakkauden valtakunnan ulkopuolelle.

 

”Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.” (22:16)

Jeesus Kristus on luvattu Messias. Hän on todellinen ihminen, joka polveutuu Daavidin suvusta ja joka täyttää kuninkaalliset ennustukset. Hän on kirkas aamutähti, joka tuo ikuisen valon ihmisten elämään uuden iankaikkisuuden sarastaessa. Hän on Ilmestyskirjan ja Raamatun päähenkilö.

 

Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä. (22:17)

Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille! Seurakunnalla (morsiamella) on tehtävä: kutsua kaikkia ihmisiä tulemaan osalliseksi iankaikkisesta elämästä, joka on Luojassamme. Tämän tehtävän, lähetyskäskyn Jeesus antoi opetuslapsilleen. Tätä tehtävää saamme olla mekin täyttämässä. Se saa aikaan valtavan ketjureaktion: evankeliumia julistetaan jokaiselle uudelle sukupolvelle kautta maailman. Vain evankeliumissa on voitto yli synnin, kuoleman ja pahan vallan. Jumala antaa evankeliumin, ikuisen elämän Kristuksessa meille lahjaksi. Ehkä pelottavinta, mitä maailmassa on, onkin se, että saatamme sanoa: Ei kiitos.

 

Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu. Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu. (22:18-19)

Jumala ja hänen Sanansa on pyhä. Ihmisellä ei ole lupaa muuttaa tai kieltää Jumalan Sanaa. Uskovina ymmärrämme Raamattua vajavaisesti ja voimme tehdä moniakin tulkintavirheitä.
Se on kuitenkin tahatonta. Jos ihminen hylkää Jumalan ja tahallisesti alkaa vääristellä Raamattua, hän joutuu siitä ankaraan vastuuseen. On hämmästyttävää, että jotkut yliopistojen teologian tutkijat käyttävät koko elämänsä siihen, että he voisivat todistaa ja selittää Raamatun vääräksi. Onneksi on monia, jotka tutkivat Sanaa syvästi kunnioittaen. Viime kädessä todellinen teologi on ihminen, joka kunnioittaa Jumalaa ja hänen Sanaansa, sekä osaa erottaa evankeliumin ja lain toisistaan (Luther).

 

Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ”Tämä on tosi, minä tulen pian.” (22:20)

Nämä ovat koko Raamatun viimeisiä sanoja. Nykyinen maailma on päättymässä ja uusi on alkamassa. Elämä, rakkaus ja ilo saapuvat sanomattomalla tavalla.

 

Aamen. Tule, Herra Jeesus! (22:20)

Tämä on parasta, mitä voimme koskaan sanoa – henkilökohtaisesti, seurakuntana ja koko maailmana. Usko on henkilökohtainen suhde Jumalaan Kristuksen Jeesuksen kautta. Saamme avata sydämemme hänelle ja toivottaa hänet tervetulleeksi: Tule, Herra Jeesus!

 

Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. (22:21)

Raamatun viimeiset sanat ovat lohdulliset ja tärkeät. Jumalan armo on Kristuksessa ja hänen sovitustyössään. Tämä armo on tarkoitettu jokaiselle. Armo synnyttää meidät uuteen elämään, jota hallitsee Herra. Olkoon Herran Jeesuksen armo sinunkin kanssasi!

 

 

ILMESTYSKIRJAN SEITSEMÄN AUTUAAKSI JULISTAMISTA

• Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä. (1:3)
• Autuaita ne, jotka tästä lähtien kuolevat Herran omina. He ovat autuaita, sanoo Henki. He saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä. (14:13)
• Autuas se, joka valvoo ja pitää huolen vaatteistaan, ettei joutuisi häpeään, kulkemaan alasti kaikkien nähden. (16:15)
• Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle. (19:9)
• Autuaita ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! (20:6)
• Autuas se, joka ottaa varteen tämän kirjan ennussanat. (22:7)
• Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. (22:14)

 

 

MITÄ OPIMME ILMESTYSKIRJASTA?

• Raamattu on looginen, yhdenmukainen, realistinen ja toivon tuova Jumalan Sana.
• Ilmestyskirjan juuret ovat Vanhassa testamentissa. Kaikki se, mikä alkaa Raamatun ensi lehdiltä, kootaan yhteen ja päätökseen Ilmestyskirjassa.
• Raamatun ja Ilmestyskirjan päähenkilö on Herra Jeesus Kristus. Jumala ilmestyy ja toimii Kristuksen välityksellä.
• Ilmestyskirja on Raamatun ihanin ja kauhein kirja. Se piirtää eteemme elämän ja kuoleman, taivaan ja helvetin.
• Ilmestyskirjan sanoma kutsuu meitä ja kaikki ihmisiä parannukseen, jotta saisimme elämän. Meillä on vapaus valita, mutta lopulta joudumme vastuuseen. Paha saa kerran palkkansa.
• Jumala hallitsee kaikkea täydellisesti. Hän päättää, mitä lopulta tapahtuu. Jumalan ikuinen tahto on elämä, rakkaus ja ilo.
• Kristuksessa meillä on suunnaton turva, lohdutus ja pettämätön toivo. Vaikka kärsisimme paljon, kärsimys päättyy varsin pian ja saamme iankaikkisen lohdutuksen ja autuuden.
• Kristillisellä seurakunnalla on tärkeä tehtävä julistaa evankeliumia, vaikka se joutuisikin kokemaan vainoa. Seurakunta on Kristuksen morsian.
• Israel on Jumalan silmäterä ja sillä on asema ja tehtävä Jumalan suunnitelmissa.
• Meillä on paras mahdollinen tulevaisuus: iankaikkinen elämä Luojamme yhteydessä!