Kirjoittaja

Juho Sankamo
Teol.tri, pappi, Suomen Raamattuopiston työntekijä

juhosplog.plogspot.fi

 

 

ALKUKRISTITTYJEN MISSIO JA KOTISEURAKUNNAT

 

Pidetty SLS:n lähetystilaisuudessa: Rakkaat kristityt. haluan lukea teille lyhyen kohtauksen Markuksen evankeliumista, Mark. 1:29–33.

”Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan. Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle.

Nämä jakeet kertovat ihmeellisestä tapahtumasta ja kohtaamisesta Pietarin anopin kotona Kapernaumissa. Vanhin tuntemamme selvä kuvaus katolisesta, maailmanlaajuisesta kirkosta löytyy marttyyri piispa Ignatiuksen kirjeestä 110-luvulta. Hän kirjoittaa Smyrnan seurakunnalle (Ign. Smyrna 8:2), että ”katolinen / yleinen / universaali kirkko on siellä, missä Jeesus Kristus on.”

Kristus oli Pietarin anopin talossa, niinpä tuo koti, tuo talo, sopii meille esikuvaksi Kristuksen kirkosta. Millainen paikka se on? Siellä on Jeesus ja sairas nainen. Opetuslapset kertoivat Jeesukselle naisen sairaudesta ja heikkoudesta. Jeesus otti naista kädestä kiinni ja hän parani ja ”alkoi palvella vieraitaan.” Illalla kaikki Kapernaumin sairaat ja pahojen henkien riivaamat tuotiin Jeesuksen luo. ”Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle.”

Eikö tämä olekin hieno esikuva seurakunnasta, kodista? Tässä kodissa Jeesukselle kerrotaan heikkouksistamme, meidän vaivoistamme ja synneistämme. Siellä hän opettaa, parantaa ja koskettaa. Tässä kodissa Jeesuksen pelastamat ihmiset alkavat palvella toisiaan. Ja lopulta tuo koti vetää magneetin lailla puoleensa koko kylän vaivaiset ja syntiset.

Evankeliumit antavat meille paljon tällaisia kuvia, joissa Jeesus on jonkun kodissa – kuten Lasaruksen, Jairuksen, fariseuksen ja Sakkeuksen kodissa – ja näistä kodeista tulee taivaspaikkoja, paikkoja, joiden myös esikuvallisesti voidaan nähdä viittaavan seurakuntakotiin – domus ecclesia.

Ensimmäisten kristittyjen kirkot olivat kodeissa. Paavali lähettää Roomalaiskirjeen jakeessa 16:5 terveisiä Priscalle ja Aquilalle ja ”heidän talossaan kokoontuvalle seurakunnalle.” Ajatelkaa, että Korintin seurakunta mahtui yhden perheen kotiin vielä 50–60-luvuilla. Ja tästä huolimatta Paavali lähetti heille niin syvällisiä, vakavia ja tärkeitä kirjeitä – Paavali ja apostolit arvostivat näitä pieniä kotiseurakuntia valtavasti. Niiden arvo ei ole ollut jäsenmäärässä vaan jossain ihan muussa.

Arkeologien lapiot ovat paljastaneet monia alkukristittyjen kotikirkkoja. Ehkä kaikkein kuuluisin domus ecclesia – kotikirkko – löytyy Kapernaumista, tuosta kaupungista, jossa Jeesus teki suurimman osan ihmeistään. 1960- ja 1970-luvuilla arkeologit tutkivat Kapernaumia, sen rakennuksia, massiivista synagogaa ja myös sen keskellä olevaa ikivanhaa kirkkoa. Arkeologit huomasivat, että kirkon pohjalla oli tavallisia koteja, jotka ovat peräisin ensimmäiseltä vuosisadalta eKr. Kolme sataa luvulla näiden kotien päälle tai ympärille on rakennettu selvä kotikirkko, ja neljännen vuosisadan puolivälissä paikalle on pystytetty kahdeksankulmainen kirkko, joka oli käytössä aina 600-luvulle asti.

Kirkkohistorian ensimmäinen pyhiinvaellusoppaan kirjoittanut Egeria, joka muuten on nainen, kirjoitti 380-luvulla, että tuo Kapernaumin kirkko on rakennettu apostoli Pietarin talon kohdalle. Mielenkiintoisesti arkeologit huomasivat, että ensimmäisen vuosisadan loppupuolella tuo perimätiedon tuntema Pietarin talo on jollain tavalla pyhitetty julkisiin kokoontumisiin ja se on eristetty tavallisesta arjen käytöstä.

Talon erityisyys näkyy siinä, että tuona aikana tämän talon lattia ja seinät on rapattu valkoisiksi ja seinien vierestä on löytynyt useita Herodeslaisia öljylamppuja. Se, että tämä talo on rapattu valkoiseksi, kertoo aika paljon, nimittäin Kapernaumia on tutkittu paljon, mutta ilmeisesti muita rapattuja taloja ei ole löytynyt koko kaupungista. Tuossa talossa on siis ollut jotain erityistä, sillä on ollut erityinen merkitys. Talosta on löytynyt useita graffiitteja, pieniä kirjoituksia ja kuvia, jotka ovat peräisin 200-luvun alusta aina 400-luvulle asti. Näissä kirjoituksissa ja kuvissa mainitaan usein nimi Jeesus – Herra, Jumala, aamen, Korkein Jumala, Kristus.

Onko tässä nyt kyseessä se sama talo, josta evankeliumista niin usein luemme. Todennäköisesti, vaikka se ei lienekään tärkein asia. Tärkeää on meidän kannalta huomata, miten tässä tavallisen kodin kehityskulussa heijastuu alkukristittyjen kehitys ja kasvu. Vastaavanlaisia kehityskulkuja kodista, seurakuntakodiksi ja hienoksi kirkoksi on löydetty ympäri Välimeren aluetta. Tämä kehityskulku kertoo meille paljon alkukristittyjen missiosta, evankeliumin leviämisestä ja kristittyjen määrän kasvusta. Kapernaumin domus ecclesia oli todennäköisimmin kristittyjen vakiintunut kokoontumispaikka alusta asti – jo 70 ja 80-luvuilla sinne kokoonnuttiin. Siellä vietettiin jumalanpalvelusta.

Kapernaumin kotikirkko, samoin kuin muut ensimmäisen vuosisadan kotikirkot, eivät olleet yksinäisiä saaria täysin erillään muusta maailmasta ja toinen toisistaan. Päinvastoin yhteyksiä oli paljon. Apostolit, profeetat, opettajat ja piispat liikkuivat paljon seurakuntien välillä. Seurakunnat olivat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa – toisten puolesta rukoiltiin, eri maissa olevia seurakuntia rakastettiin, heidän kanssa uskottiin samalla tavalla, heille kerättiin kolehteja.

Näin seurakuntien verkosto, yksi Kristuksen kirkko, jossa on monia paikalliskirkkoja, onnistui yhdistämään erilaisia ihmisiä – juutalaisia ja kreikkalaisia, viisaita ja barbaareja.

Paavali kirjoittaa vuonna 50 Tessalonikan seurakunnalle: 1. Tess. 1:7-8: ”Teistä tuli esikuva kaikille Makedonian ja Akhaian uskoville. Teidän keskuudestanne on Herran sana kaikunut Makedoniaan ja Akhaiaan, onpa uskonne Jumalaan tullut tunnetuksi kaikkialla muuallakin.”

1 Tess. 4:10. ”Tehän rakastatte kaikkia uskonveljiä koko Makedoniassa. Mutta me kehotamme teitä, veljet, pyrkimään yhä parempaan.”

Samoin Tessalonikan seurakunta piti esikuvinaan ”Juudeassa olevia Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen” (1. Tess. 2:14). Paavali keräsi Makedonian ja Akhaian maakuntien seurakunnilta kolehteja Jerusalemin pyhille – niin on oikein ”jos kerran pakanuudesta kääntyneet ovat päässeet osallisiksi Jerusalemin pyhien hengellisistä aarteista.” (Room. 15:27).

Kirjoittaessaan 60-luvulla Rooman seurakunnalle, Paavali kehuu heitä sanoen, että ”teidän uskostanne kerrotaan koko maailmassa.” (Room. 1:8). Näin ollen näemme, että evankeliumin leviäminen, seurakuntien synty ja kasvu ja missio kuuluvat yhteen myös ekumenian kanssa – seurakunnat eivät sooloile miten tahtovat, vaan on yksi usko, yksi toivo, yksi kaste, yksi Herra. Kristuksen ruumis on yksi.

Alkukristittyjen missio käsitys on ollut voimakkaasti sidoksissa seurakunnan, kirkon missioon. Tessalonikian seurakuntalaisten usko on esikuvana koko Akhaian ja Makedonian maakunnille – teidän luotanne on Jumalan Sana kaikunut hyvin pitkälle. Samoin Juudan, Jerusalemin ja Rooman seurakuntien vaikutus oli laajalti tunnettu. Näillä pienillä kotiseurakunnilla oli valtavan suuri vaikutus kyliin, kaupunkeihin, maihin ja lopulta koko maailmaan. Ne olivat kuin valoja yössä, kuin kaupunkeja vuoren kukkulalla – ne eivät voi pysyä salassa. Ne loistavat uskossa, toivossa ja rakkaudessa.

Niin kuin evankeliumi kertoo, että Jeesuksen tullessa Pietarin anopin kotiin, tuo talo oli magneetin lailla vetänyt ihmisiä luokseen, niin myös nuo alkukristittyjen kotikirkot vetivät lopulta ihmiset puoleensa: he hylkäsivät epäjumalansa, vanhat uskomuksensa ja vanhat käsityksensä ja tulivat katsomaan mitä näissä kodeissa tapahtui – he kyselivät sen asukkailta, tuon jumalallisen perheen jäseniltä, mihin heidän toivonsa perustuu. Pikkuhiljaa koti muuttui kotikirkoksi ja jossain vaiheessa, kun väki kasvoi, rakennettiin paikalle kirkko – niin kuin Kapernaumissa ja monissa muissakin paikoissa.

Jeesus-tutkimuksessa on huomattu, että Jeesus selvästi kutsui ihmisiä luokseen. Hänen luokseen tuotiin lapsia, sairaita, syntisiä, riivattuja, katto purettiin jotta rampa voitiin laskea hänen eteensä. Jeesus itse julisti, ”tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat” sekä ”kuinka useasti olen halunnut koota teidät kuin poikaset kanaemon siipien suojaan”.

Jeesuksen näky Jumalan valtakunnasta oli samalla tavalla kokoava: ”Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.”

Tällä kokoavalla näyllä oli vaikutus alkukristittyihin. Heidän jumalanpalveluksen ydinajatuksena oli kokoontua Jeesuksen luo. He halusivat kutsua muitakin tähän yhteyteen. Niin sanottu Apostolien opetus, Didakhe, joka on todennäköisesti kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan aikana, joskus 70-luvun hujakoilla, sisältää erittäin kauniin eukaristiarukouksen – ehtoollisrukouksen (Didak. 9:3-4):

”Me kiitämme sinua, Isämme, elämästä ja tiedosta, jonka olet meille ilmoittanut palvelijasi Jeesuksen kautta. Sinulle kunnia iankaikkisesti! Samoin kuin tämä leipä oli siroteltuna hajalleen vuorille, mutta sitten koottiin ja tuli yhdeksi, samoin tulkoon kirkkosi kootuksi maan ääristä sinun valtakuntaasi.”

Kristuksen luo kutsutaan ja kootaan kaikkia ihmisiä. Tulkaa, kaikki on jo valmista. Tulkaa kotiin!

Lopuksi, miksi kristinuskosta tuli maailmanlaajuinen lähetysuskonto? Sehän alkoi vaatimattomista kodeista. Sen juurethan ovat juutalaisuudessa – eikä mistään muusta juutalaisesta uskonnollisesta liikkeestä tai lahkosta kehittynyt samalla tavalla universaalia lähetysuskontoa. Miten tämä poikkeus selitetään?

On arvioitu, että kristinuskon kasvu on ollut 300-luvulle asti n. 40 % per vuosikymmen. Rooman valtakunnassa oli 350-luvulla n. 33 miljoonaa kristittyä, kun koko valtakunnassa oli ihmisiä yhteensä noin 60 miljoonaa. Tämä nasaretilaisten juutalainen lahko oli lähtenyt hyvin pienestä, vaatimattomista kodeista liikkeelle, mutta jo 150-luvulla oli aivan selvää, että kristittyjä oli maailmassa enemmän ja laajemmalla alueella kuin juutalaisia. Yleensä ajatellaan, että tuona aikana maailmassa oli juutalaisia n. 5 miljoonaa – kristittyjä oli siis enemmän. (2 Klem. 2:3; Irenaeus, Dem. 94; Eusebius, Hist. Ecc. 1.4.2.).

2 Klem. 2:3.

”Ja kun hän taas sanoo: ’Sillä yksinäisellä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla’, merkitsee se sitä, että meidän kansamme, vaikka näyttikin olevan Jumalan hylkäämä, nyt kun me olemme tulleet uskoon, onkin lukuisampi kuin ne, jotka luulevat omistavansa Jumalan.”

Justinos Marttyyri, 150 luvulla, Dialogue 117.

“Ei ole olemassa yhtä ainoaa ihmisrotua – olivatpa he barbaareja, kreikkalaisia, tai mitä vain; kulkureita, irtolaisia tai paimentolaisia, jotka asuvat teltoissaan – joiden joukossa ei uhrattaisi rukousta ja kiitosta ristiinnaulitun Jeesuksen nimen kautta.” Mal. 1:10-12.

Miten tämä selitetään? Väitän, että vastaus löytyy juuri Jeesuksen persoonasta, apostolien tulkinnoista ja juutalaisuudesta. Jeesuksen kokoava tyyli avaa ovet monille, lopulta myös kaikille kansoille. Juutalaiseen lopunajan ajatteluun on aina kuulunut visio kaikista kansoista, koko maailmasta. Jeesus oli juutalainen Messias, apostolit olivat juutalaisia miehiä, jotka uskoivat, että Jeesus on Messias ja että lopunajat ovat jollain tavalla alkaneet – tästä seurasi ymmärrettävä johtopäätös – evankeliumi, Messias kuuluu Israelille, juutalaisille, mutta myös koko maailmalle, kaikille ihmisille.

Niin kuin Jesaja profetoi Messiaasta (Jes. 49:6):

”Ei riitä, että olet minun palvelijani ja saatat ennalleen Jaakobin heimot, tuota takaisin Israelin eloonjääneet. Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka.”

Lopuksi, palataan Pietarin anopin kotiin Kapernaumiin. Jeesus ei jäänyt tuon kodin seinien vangiksi. Heti tämän kotikäynnin jälkeen meille kerrotaan Markuksen evankeliumissa, että Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan.

Opetuslapset lähtivät etsimään Jeesusta ja kun he viimein löysivät hänet, Jeesus sanoi heille: ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” (Mark. 1:38).

Sana messu tulee sanasta missio. Kotoisasta messusta, jumalanpalveluksesta, lähdetään maailmaan toteuttamaan missiota, jota ”varten minä täällä olen.”

Kotikirkosta ei saa tulle pyhien ghettoa, vaan koti, josta saadaan voimaa ja innostusta lähteä toteuttamaan missiotamme maailmaan – palvelemaan, auttamaan, julistamaan, rakentamaan… ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.”