VEKARAPOSTIA ETIOPIASTA

 

Toinen lasten lähetyskirje: Ensimmäiset päivät Etiopiassa!

Terveisiä kaikille Afrikasta, Etiopian maasta Miikael ja Johannes vekaroilta! Edellisessä kirjeessä kerroimme lentomatkastamme, mutta nyt saatte kuulla, millaiselta täällä näyttää. Nyt astummekin ulos lentokoneesta ja heti vastassa on oikein tummaihoisia miehiä ja naisia. He ovat lentokentän virkailijoita, joille näytämme passimme. Onneksi siellä myös tuttu ystävämme Harri ja norjalainen Berit, jotka auttavat meidät uuteen kotiimme. He vilkuttavat iloisesti ja halaavat meitä.

Ulkona onkin jo pimeää, mutta kaupungin valot näkyvät, parkkipaikalla on paljon autoja ja ihmisiä liikkuu kävellen kantaen isoja matkalaukkuja. Suurin osa autoista on isoja maastoautoja. Pari lasta tulee pyytämään rahaa, mutta he eivät näytä kovinkaan köyhille. Ilmassa tuoksuu voimakkaasti savun haju. Se onkin tyypillistä täällä, sillä ihmiset lämmittävät iltaisin puilla ja kaikki roskatkin vain poltetaan. Tiet ovat kuoppaisia ja autot tööttäilevät innokkaasti. Liikenteessä pitää olla tarkkana, sillä täällä ei liikennesääntöjä juuri tunneta. Nopein ja isoin on etuoikeutettu. Matkalla näkyy myös monta kulkukoiraa. Taivas on pilvetön, kuu ja tähdet loistavat kirkkaasti. Palmut ja muut erikoiset puut reunustavat teiden ja katujen varsia.

Saavumme puolen tunnin ajomatkan jälkeen uuteen kotiimme, joka on kaupungin laidalla. Ajattelepa, että täällä Etiopian pääkaupungissa, Addis Abebassa asuu viisi miljoonaa ihmistä, eli yhtä paljon kuin koko Suomessa. Uusi kotimme on sijaitsee lähetystyöntekijöiden asunto- ja koulualueella. Sitä ympäröi kaksi aitaa: isompi koko aluetta ja kutakin taloryhmää omansa. Kullakin portilla on vartija. Eivätpähän rosvot pääse kiusaamaan. Vahtikoirakin on talomme vieressä.

Kotimme on rivitalo, jossa on neljä asuntoa. Niissä asuu suomalaisia, tanskalaisia ja saksalaisia. Viereisessä talossa asuu vielä norjalaisia ja amerikkalaisia. Vartijat ja muu henkilökunta ovat paikallisia eli etiopialaisia. He hymyilevät iloisesti ja vilkuttavat meille. Kylläpä väsyttää. Viedään nyt tavarat äkkiä sisälle ja mennään nukkumaan. Makuuhuoneet on yläkerrassa, välitasanteella on eteinen, keittiö ja pesuhuone, sekä alakerrassa isompi olohuone ja takka. Sieltä pääsee myös takapihalle. Sänkymme ovat valmiiksi pedatut, joten saamme hypätä suoraan sänkyyn. Isi ja äiti rukoilevat iltarukouksen ja saamme nukahtaa yölinnun sirittäessä ulkona.

Aamulla heräämme ja ensin ihmettelemme, missä kummassa me olemme. Ai niin! Me ollaan Afrikassa, siellä Etiopian maassa. Aika viileää täällä onkin näin aamulla, sillä tämä kaupunki on aika korkealla vuoristossa, yli kaksi kilometriä meren pinnasta. Mutta pian aurinko alkaa lämmittää ja keskipäivällä onkin jo kuuma. T-paita ja yhdet housut riittävät hyvin – eipä tarvitse laittaa haalareita, pipoa, kaulahuivia, hanskoja, talvisaappaita ja kaikkia niitä vaatteita kuin Suomessa. Aurinkorasvaa ja lippalakki kyllä pitää olla, ettei aurinko polta. Mehuakin pitää juoda paljon. Täällä on leikkikavereita ihan sopivasti: Maria ja Elias ovat suomalaisia lapsia ja sitten on myös tanskalaisia ja yksi saksalainen Tom-poika. Meillä on myös etiopialaiset hoitajat. Kivaa on, täällä saa juosta, kiipeillä, katsella jänniä lintuja – käärmeitä täällä ei onneksi ole ollenkaan.

Arvaapa muuten, miksi me ollaan tultu tänne Afrikkaan? Täällä on paljon köyhiä ja sairaita ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Ja vielä – kaikki eivät täällä tunne Taivaallista Isää eikä Jeesusta, joka rakastaa kaikkia ihmisiä. Voi sellaista ihmistä, joka ei tunne ollenkaan Jumalaa! Kyllä sellainen ihminen on ihan turvaton. Onneksi Jumala on lähettänyt meidän vanhempamme kertomaan hänestä, opettamaan ja hoitamaan heitä. Siksi heitä kutsutaan ”lähetystyöntekijöiksi”. Tiedätkö, että Taivaallinen Isämme, Jumala rakastaa sinuakin, äitiäsi, isiäsi ja kaikkia ystäviäsi. Sinäkin voit auttaa muita! Eikös joo!

Iloisia terveisiä toivottavat Miikael ja Johannes vekarat!