NORJALAISTA DOPINGIA – heh, heh, heh…
Suomessa on riemuittu viime viikkoina muutamista norjalaisten hiihtäjien käryistä. Lehdet jaksavat kirjoittaa samasta aiheesta päivittäin monta skandaalinhakuista lööppiä. Ilmassa on väkevää kostonhenkeä…
Mistä tämä kertoo? Onko kyseessä jälleen meidän suomalaisten heikko itsetunto ja omien mokiemme oikeutus. Käyttävät ne toisetkin!
Lahden doping-skandaali jätti syvän trauman suomalaiseen hiihtourheiluun. Itse olen sitä mieltä, että käry voi olla käännekohta parempaan. Silloin kaikki maallinen glamour katoaa. On mietittävä, mikä elämässä on todella tärkeää, kestävää ja puhdasta. Henkilökohtaisella tasolla kiinnijääminen on mahdollisuus parempaan ja samalla vakava vaara kuten joissakin tapauksissa on hyvin valitettavasti käynyt.
Ajattelen, että valtaosa huippu-urheilusta perustuu dopingiin. Toki lähtökohtana on lahjakkaat yksilöt, jotka harjoittelevat valtavia määriä. Koska kilpailu on äärimmäisen kovaa ja panoksena on kunnia ja raha, keinot ovat osin myös hämäriä. Tämä on erittäin epäreilua niitä kohtaan, jotka eivät sorru dopingiin. Se on myös terveydelle vaarallista, kun elimistön normaalit mekanismit viritetään huippuunsa ja tietyt suojamekanismit kierretään. Moni urheilija on kuollut ennenaikaisesti, etenkin sydänkohtauksiin.
Doping ja tämänhetkinen ilottelu norjalaisten kustannuksella kertoo ihmisen syntisyydestä. Vilpillisiä keinoja käytetään, mutta onneksi käyttävät muutkin! Se jotenkin helpottaa syyllistä omaatuntoa tai ainakin lievittää julkihäpeää.
Entä jos tätä sovellettaisiin kaikkeen muuhunkin elämään? Varastavat ja huijaavat monet muutkin. Nyt mekin voimme. Periaate soveltuu aivan kaikkeen. Lopulta juuri näinhän me usein teemme, koska olemme syntisiä. Tavalla tai toisella sorrumme epärehellisyyteen ja vääryyteen. Sitä voi kaunistella sillä, että niinhän muutkin tekevät.
Lopulta mittaamme elämän oikeaa ja väärää sekä ihmisen hyvyyttä pelkästään inhimillisin, kovin vajavaisin ja vääristynein mittarein. Pohjimmiltaan emme edes tiedä tai käsitä, mitä olisi täydellisen puhdas, rakkaudella täytetty elämä. Sellaista kun ei esiinny maan päällä.
Silti jostain kummallisesta syystä me kuitenkin koemme itsekkyyden ja rakkaudettomuuden moninaiset vaikutukset omassa ja koko ihmiskunnan elämässä. Tiedämme, että jotain on vakavasti pielessä. Kaipaamme jotain parempaa ikään kuin sellaista olisi olemassa ja saavutettavissa.
Jumalaan uskovina me olemme saaneet kohdata, kokea ja jossain määrin ymmärtää tuon täydellisen Rakkauden olemassaolon ja vaikutuksen. Jumala on Rakkaus. Vasta kun kohtaamme hänet, tajuamme oman rikkinäisyyden, epärehellisyyden ja monet epäpuhtaat motiivit ja teot.
Jumalan täydellinen rakkaus ei ole meitä musertavaa vaan armahtavaa ja pelastavaa. Hänen edessään tajuamme sen kipeän tosiasian, minkä haluamme kieltää: olemme syntisiä. Hänen edessään huomaamme yllättäen, että hän tahtoo armahtaa ja uudistaa meidät. Tämän hän tekee Kristuksen Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen, sekä Pyhän Hengen lahjan ja pyhän Sanan kautta.
Doping ja kaikki sen peittely paljastuu (syntinen ihminen), rangaistus määrätään ja kärsitään (kaiken sovittava Kristus) ja elämän kilpakentille astuu armahdettu ja uudistettu ihminen.
Emme tarvitse enää selittelyjä. Enää ei tarvitse vedota siihen, että niin kaikki muutkin tekevät. Kaikki on tullut ilmi ja kaikki on selvitetty. Voimme jatkaa puhtaalta pöydältä, puhtain eväin.
Kiitos Jumalan ihmeelliselle armolle ja rakkaudelle Kristuksessa Jeesuksessa!