LÄHIMMÄINEN (14. su helluntaista)

Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.

 

EVANKELIUMI: Matt 5:43-48

Jeesus sanoi:
”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’

Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?

Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

 

Psalmi 112:5-9

Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille,
sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju,
hänet muistetaan ikuisesti.
Ei hän pelkää pahoja viestejä
vaan luottaa vakain mielin Herraan.
Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää,
ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti
ja kulkee pystyssä päin.

 

SAARNA

Lähimmäisyyden testi

Lähimmäisen sunnuntaina meitä kehotetaan pysähtymään ja miettimään sitä, miten voisimme olla hyviä lähimmäisiä toisillemme. Tämä korostuu etenkin korona-aikana. Onko oikeaa lähimmäisyyttä vetäytyä toisista vai kulkea toisten rinnalla, tavalla tai toisella?

Entä kuka on lähimmäisemme? Arkielämässä olemme kasvaneet siihen, että lähimmäisiämme ovat ne, jotka elävät lähellämme. Heitä ovat vanhempamme, sisarukset, omat lapset, parhaat ystävät. Heitä on mukava palvella arjen keskellä, heille voi antaa lahjoja tai vaikkapa tulla mukaan pienempiin tai suurempiin talkoisiin. Näin on toki oikein hyvä.

Kuitenkin – alttiutemme huomioida tai jopa uhrautuen auttaa toisia laskee dramaattisen nopeasti, kun lähimmäisemme onkin joku kaukaisempi puolituttu, ventovieras tai jopa vihamiehemme. Miksi meille käy näin?

Yhtenä syynä tähän on kiireinen elämänrytmimme. Tuntuu, että ei ole aikaa pysähtyä. No, nytpä meitä on pysäytetty isolla kädellä koronakriisin myötä, mutta lähimmäisyys on tullut kenties jopa vielä vaikeammaksi.

Toinen syy on aikamme hyvin yksilökeskeinen kuluttamisen ja kokemisen kulttuuri. Hyvä elämä koostuu siitä, mitä saamme hankituksi itsellemme ja minkälaisia kokemuksia voimme kerätä ikiomaan muistojemme kirjaan.

Kaiken lisäksi olemme tottuneet siihen, että lähimmäisen vastuu on ulkoistettu yhteiskuntamme virkakoneistolle tai viime kädessä seurakunnan työntekijöille. Kaukana ovat ne ajat, jolloin sukupolvet asuivat yhdessä tai ainakin samassa pihapiirissä, ja kylät toimivat talkooperiaatteella.

Vaikka teoriassa tiedämme lähimmäisen rakkauden tärkeyden, käytännössä meissä toisinaan pilkahtava halu auttaa ja huomioida lähimmäisiä hiipuu helposti. Olemme aina aikamme lapsia, halusimmepa tai emme. On vaikeaa elää toisin kuin valtavirrassa eletään. Se opitaan jo pienestä pitäen. Nykyihminen ei välttämättä ole fiksumpi kuin vanhemmat sukupolvet.

Etiopiassa ja Japanissa

Entä sitten muissa maissa? Sain olla muutaman vuoden lähetystyössä Etiopiassa. Siellä vastuu lähimmäisestä kuului aina perheelle ja suvulle – ei yhteiskunnalle. Sairaalassakin lähiomaiset olivat potilaan seurana ympäri vuorokauden ja huolehtivat hänen perustarpeistaan. Ehkä jotain samaa kohtaamme romaneissa tai maahanmuuttajissa. Tosin Etiopiassakin lähimmäisen vastuu oli rajattu vain omaan lähipiiriin. Jos joku vieraampi oli kadulla makaamassa, kukaan ei välittänyt hänestä.

Sain käydä myös Japanissa, jossa elintaso on hyvin korkea. Siellä on kohtuullinen sosiaaliturva eikä kerjäläisiä ja syrjäytyneitä näy lainkaan katukuvassa. Kuitenkin monet, jotka putoavat kovasta elinikäisestä suorittamisen oravanpyörästä, syrjäytyvät. He saattavat kokea dramaattisesti menettäneensä kasvonsa niin lähisuvun kuin itsensäkin edessä. Ratkaisu voikin olla japanilaiseen tapaan äärimmäinen.

Onneksi monet ovat Japanissakin löytäneet armon ja mielekkään elämän nimenomaan kristillisen seurakunnan ja Jumalan yhteydessä. Todellista armoa tarvitaan kipeästi aikamme maailmassa.

Juutalaisten keskuudessa

Jeesuksen aikalaiset olivat kasvaneet oman perinteensä, kulttuurinsa, uskontonsa ja ihanteidensa keskellä. Juutalaisuudessa ajateltiin, että ihmiset jakautuvat tosi hurskaisiin ja tavalliseen kansaan, joka ei juuri Jumalasta eikä hurskaudesta tiennyt. Etenkin rikkaus ja varallisuus oli merkki hurskaudesta – Jumala siunasi oikeamielisiä varallisuudella.

Ajateltiin, että hurskaus oli ulospäin näkyvää. Varsinkin fariseukset tapasivat rukoilla suureen ääneen kadunkulmauksissa. He antoivat almuja köyhille, näkyvästi ja näyttävästi, mutta pelkästään itsekkäin motiivein toivoen ja vaatien itselleen suurempia siunauksia.

Sydämellinen lähimmäisyys kuului vain hyväosaisille. Heidän mielestään hyviä ihmisiä oli vain vähän. Juuri heitä tuli rakastaa, ei muita – saati sitten vihamiehiä. Tämä oli vallitseva maan tapa ja ihanne. Kuulostaako tutulle?

Jeesuksella on voima muuttaa maailmaa

Mutta Jeesus opetti ja toimi toisin, vastoin valtavirtaa ja aikansa vääristyneitä ihanteita. Hänellä on sama tahto ja voima tänäänkin, täällä Suomessakin.

Jeesuksella on sisäinen voima tehdä niin. Jeesuksen sanat ja teot eivät jääneet tyhjiksi. Hän on muuttanut maailmaa radikaalilla tavalla vuosisadasta toiseen. Kukaan muu ei ole kyennyt läheskään samaan.

Jeesus muutti omien seuraajiensa arvoja ja tapoja. Se on aina elämänmittainen prosessi niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin kohdalla. Sama prosessi jatkuu yhä tänään ja hamaan tulevaisuuteen saakka.

Tämän kaiken edessä on kysyttävä: mistä Jeesuksen voima oli peräisin?

Aivan samaa voimme kysyä Raamatunkin suhteen: miksi Raamattu on ylivoimaisesti suosituin ja vaikuttavin kirja koko ihmiskunnan historiassa? Se on luetuin, painetuin, eniten käännetty ja puhuttelevin kirja. Jos se olisi pelkkiä ihmissanoja, olisiko sillä tällaista vaikuttavuutta ja voimaa muuttaa yksilöiden ja yhteiskuntien elämää?

Ajatellaanpa kotoista Suomeamme. Kristinuskon ja Raamatun kautta olemme saaneet kirjakielen, lukutaidon, koululaitoksen, käsityksen lähimmäisen rakkauden tärkeydestä ja sen myötä sosiaaliturvan, terveyden- ja sairaanhoidon, jotka kirkko on opetuslapseuttamisen eli kristillisen kasvatuksen kautta siirtänyt koko yhteiskuntamme hoitoon – sitä mukaa kuin ihmiset ovat sisäistäneet kristillisen lähimmäisen rakkauden arvon ja merkityksen.

Tämän päälle tulee kristillisen uskon vaikutus yksittäiseen ihmiseen. Kristitty saa elämälleen perustan, tarkoituksen, suunnan ja pettämättömän toivon, joka kantaa perille asti.

Kaiken lisäksi tätä hyvää on viety lähetystyön kautta sanoin ja teoin niihin maihin, joissa hyvän elämän perusedellytykset ovat olleet vähäiset. Jeesuksen rakkaus ulottuu läpi vuosisatojen kaikkiin maihin.

Jeesuksen ja Raamatun voima on ainutlaatuisen voimakas ja merkittävä. Mikä on tuo voima? Se on Jumalan, meidän Luojamme, Kaikkivaltiaan voima ja rakkaus meitä ihmisiä kohtaan. Jeesus on ihmiseksi tullut Luojamme ja Raamattu on Jumalan Sana. Siksi Jeesuksessa ja Sanassa on todellinen, uudeksi luova voima, itsensä Kaikkivaltiaan Jumalan voima.

Tuo ihmeellinen voima on läsnä kaikkialla siellä, missä Jeesus ja Jumalan Sana otetaan vastaan. Se ei ole pakkovaltaa eikä diktatuuria. Jumala sallii, että hänen rakkautensa hylätään. Siellä, missä hänet torjutaan, jäädään ulkopuolisena ihmettelemään ja selittelemään kaikkea kapeasta, sokaistuneesta, itsekkyyden hämärtämästä ihmiskeskeisestä näkökulmasta.

Kirkon ikkunamaalauksen kauneus ja vaikuttavuus avautuu vain sisältä päin katsomalla valoa vasten. Ulkoa päin katsottuna se on vain harmaa ja epäselvä kuva. Juuri näin on uskonkin suhteen. Voimme ymmärtää Jumalaa ja hänen rakkauttaan vain kun elämme hänessä.

Ajankohtainen haaste meille!

Jeesus oli aikansa radikaali ja hän on sitä tänäänkin. Oikea, aito kristillinen usko on vaihtoehto aikamme itsekkyydelle ja arvottomuudelle. Rakkauden nimissä ihmisiä jopa surmataan äitiensä kohtuun ja vanhuuden sairasvuoteille. Tätä vastaan on todellinen rakkaus ja kristillinen usko.

Niinpä Jeesus haastaa meitä muutokseen, jonka ytimessä on rakkaus. Jeesus ei silti käske meitä orjapiiskurin tavoin: tee näin, yritä enemmän, ole parempi ihminen!

Sen sijaan hän tarjoaa meille läsnäolonsa, voimansa ja rakkautensa elää kristillisesti ja vastoin valtavirtaa, vastoin aikamme vääristyneitä tapoja ja ihanteita.

Tämän voiman saamme turvautumalla Jumalaan, Vapahtajaamme Jeesukseen, Pyhään Henkeen ja pyhään Sanaan. Valitettavasti tästä valtavasta hyvästä siivilöityy lävitsemme vain pieni osa. Täydellisiä meistä tulee vasta taivaassa. Ajassa olemme yhä monin tavoin itsekkäitä ja syntisiä.

Hyvyyden harha esteenä

Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ajateltiin, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Hän pystyy elämään hurskaasti, jos vain kovin yrittää. Suunnilleen samalla tavalla ajattelee keskiverto suomalainen: olen ihan hyvä ihminen, en ole mitenkään paha. Siksi oikeastaan mitään Jumalaakaan ei tarvita, saati sitten armoa tai mitään uutta elämää.

Päivän evankeliumiteksti, Jeesuksen sanat on tarkoitettu romuttamaan tuo perusharha omasta erinomaisuudestamme niin juutalaisilta kuin meiltä suomalaisilta. Jeesuksen sanat ovat osa kuuluisaa Vuorisaarnaa, jossa on äärimmäisen kovia ja absoluuttisen ehdottomia vaatimuksia elää täydellisen puhtaasti ja täydellisesti rakastaen sydämen pohjasta.

Siksi Jeesus sanoi Vuorisaarnassa: Jos vain katsot himoiten toisen omaa, olet jo kadotettu. Tähän samaan ehdottomuuteen kuuluvat nyt luetut Jeesuksen sanat: ”Olkaa siis täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”.

Jeesuksen kehottaa meitä aitoon täydellisyyteen kaikessa, jotta olisimme oikeasti yhtä hyviä, pyhiä, rakastavia ja täydellisiä kuin Jumala. Kaikki, mikä jää tästä vajaaksi, paljastaa meidän epätäydellisyytemme ja suorastaan vastakohtaisuutemme Jumalan kanssa.

Tämä vaatimus on sama kuin meille sanottaisiin: hyppää yhtä korkealle kuin aurinko ja loista yhtä kirkkaasti! Se on tietysti mahdotonta. Mutta juuri tästä on kysymys. Parhaatkin inhimilliset suoritukset jäävät siitä valovuosien päähän.

Inhimilliset normit ja tavat eivät täytä hyvän ja oikean elämän tarkoitusta ja mittaa. Niistä ei ole eväiksi varsinkaan iankaikkiseen elämään. Meidän maailmahan on täynnä itsekkyyttä ja kärsimystä. Kukaan meistä ei ole kävelevä rakkaus, joka rakastaisi kaikkia ihmisiä kaikkialla kaikkina hetkinä. Rakkautemme lähimmäistä kohtaan on lopulta hyvin vajavaista ja valikoivaa. Kuinka voisimme pitää itseämme täydellisinä ja taivaskelpoisina?

Mutta Jumalan läheisyys paljastaa todellisuuden. Heräämme näkemään ihmissydämen tilan ja tarpeemme tulla armahdetuksi ja hoidetuksi Jumalan sylissä. Vasta sitten voimme palvella lähimmäisiämme – ei omassa voimassa vaan Jumalan rakkauden voimassa.

Yhdessä Jumalan kanssa

Jeesuksen sanoissa ja läsnäolossa on voimaa ja potentiaalia herättää meitä rakastamaan, näkemään ja kuulemaan lähimmäisten ääniä ja tarpeita, sekä toimimaan ja auttamaan sillä tavoin, mikä meille on mahdollista kohtuuden mukaan. Jumala ei kutsu meitä pelastamaan koko maailmaa, sillä hän itse tekee sen. Kun Jumala hoitaa koko ihmiskuntaa, me saamme palvella yhtä ihmistä kerrallaan.

Meitä kutsutaan pohtimaan suhdettamme lähimmäisiimme – niihin, jotka kuuluvat lähipiiriimme, niihin, jotka ovat etäisempiä, ja myös niihin ihmisiin, joiden kanssa meillä on erityisen vaikeaa.

Aikamme itsekeskeisen elämänmallin keskellä Vapahtajamme haastaa meitä pysähtymään kiireemme keskellä, kuuntelemaan, vaihtamaan ajatuksia, tukemaan, rohkaisemaan ja auttamaan konkreettisin teoin ja taloudellisestikin, sen mukaan kuin mahdollista.

Silloin käy toteen se, että antaessaan saa ja kadottaessaan löytää.

Kristillinen elämänmalli ei ole itsekeskeisyyteen käpertymistä vaan pyhä elämänkolmio, jonka kärjissä on Jumala, lähimmäinen ja minä. Tuon elämänkolmion täyttää Jumalan rakkaus. Me tarvitsemme Jumalaa ja toisiamme ja silloin suhteemme omaan itseemmekin on terveellä tavalla tasapainossa. Sama pätee koko luomakuntaan.

Rakkaus sulattaa vihaa

Todellinen rakkaus, hyvät sanat ja teot sulattavat jäätävää vihaa. Moni vihaa Luojaansa eikä halua häntä pilaamaan elämää.  Mutta he ovat väärässä, koska katsovat kaikkea synnin sumentamin silmin. Tosiasiassa Jumala on hyvä ja ihminen on monin tavoin itsekäs ja pahakin.

Jumala on ihmeellinen. Hän on valmis armahtamaan kapinallisen ihmisen. Sen hän tekee mitä käsittämättömimmällä tavalla. Jumala tulee ihmiseksi, palvelee omaehtoisesti ja päämäärätietoisesti jokaista ihmistä. Hän kuolee ristillä meidän pahuutemme ja syntiemme edestä. Hän nousee ylös ja antaa armossaan uuden elämän.

Mitä enempää voisimme pyytää tai vaatia Luojaltamme? Hän antaa itsensä sinunkin hyväksi. Mitä sinä olet valmis tekemään vastapalvelukseksi?

Tähän samaan ristiriitoja ja vihaa sulattavaan rakkauteen meitäkin kutsutaan. Joillakin paikkakunnilla tai suvuissa on saatettu kantaa vuosien, jopa vuosikymmenten kaunaa, katkeruutta ja vihaa. Mitä se hyödyttää? Ei mitään! Se vain kaventaa kaikkien elämää ja kylvää turmiota.

Saamme siunata vihamiehiämme rukouksilla. Saamme pyytää heille ansiotonta hyvää, mutta myös oikeudenmukaisuuden tajua ja lopulta vastuunkantoa Jumalan ja ihmisten edessä. Sitä samaa vaaditaan sitten meiltäkin.

Kristillinen anteeksianto ei ole vääryyden hyväksymistä vaan sen turvallista esille ottamista, syvällistä käsittelyä, anteeksipyytämistä ja -antamista, sopimista ja myös hyvittämistä. Maailmallinen, inhimillinen ”anteeksianto” on vain hetkellistä unohtamista ja kuormien kasautumista yhä suuremmiksi. Vaikeisiin kokemuksiin palataan aina uudestaan, loppumattomasti eikä syyttely eikä kostonkierre pääty lainkaan. Sen sijaan kristillinen armo jälleenrakentaa elämää.

Onkin hyvin tärkeää pyytää Jumalan siunausta toinen toisillemme, itsellemme ja vihamiehillemme, sillä vain Jumala voi muuttaa sydämiä, avata elämän solmukohtia, antaa kärsivällisyyttä ja rohkaista palvelemaan – saamaan ja antamaan rakkautta.

Kuka on lähimmäiseni vai kenelle minä olen lähimmäinen?

Lähimmäisyys koskettaa kaikkia ihmisiä. Ei vain niitä mukavia. Tätä Jeesus opetti mm. vertauksessa Laupiaasta samarialaisesta. Kyse ei olekaan siitä, kuka on minulle sopiva lähimmäinen vaan siitä, kenelle me olemme lähimmäisiä. Lähimmäisyys alkaa aina omasta sydämestä.

Kenelle sinä olet lähimmäinen ja miten toteutat sitä käytännössä? Tämän todellisuuden edessä joudumme pienelle paikalle ja tarvitsemme suurta, armollista Jumalaa ja hänen rakkautensa voimaa joka päivä uudestaan. Ainakin minä! Kenties sinäkin!

Olethan sinäkin tämän hyvän Jumalan rakkauden sylissä ja mahdollisuuksien piirissä?

 

Rukoilemme:

Taivaallinen Isä.
Kiitos, että sinä näet jokaisen meistä niin arvokkaana, että tulit keskellemme Kristuksessa Jeesuksessa ja sovitit meidän syntimme ja rikkomuksemme.

Kiitos, että tahdot ottaa meidät sinun rakkautesi syliin tänäänkin. Kosketa ja kohtaa meitä Pyhän Henkesi armolla ja voimalla.

Paranna sydämemme haavoja, auta meitä antamaan anteeksi ja pyytämään anteeksi.  Luo sinä uutta lukkiutuneisiin ihmissuhteisiimme ja pinttyneisiin tapoihimme, jotka estävät meitä elämästä sinun rakkaudessasi.

Kiitos kaikista lahjoistasi, joita olet antanut meille. Sinä olet antanut taitoja, kykyjä, aikaa, yhteyksiä, varallisuutta ja hyvän maan, jossa elää.

Opeta meitä ottamaan huomioon lähimmäisemme, kuulemaan ja näkemään heitä, antamaan omastamme sitä mitä meillä on. Muistuta meitä tänäänkin ja tulevina viikkoina niistä ihmisistä, joita meidän olisi tärkeä kohdata. Johdata askeleemme toinen toistemme luokse.

Sinuun varaasi ja turviisi jätämme itsemme ja lähimmäisemme.

Aamen.