SANKAREITA VAI RAADOLLISIA LUUSEREITA?

 

SANKAREITA?

Lähetystyöntekijöitä pidetään uskon ja kristillisyyden sankareina. Heidät korotetaan jalustalle ja tuolta jalustalta he kertovat lähetystyön voitoista, joissa he itse tietysti ovat mukana. Moni tulee uskoon, seurakuntia syntyy, ihmiset saavat avun elämään, monia koulutetaan, puhtaiden vesien lähteitä puhkeaa, orpolapset saavat elämän, aidsin valta murtuu, kyläyhteisöt kehittyvät ja ihmeitä tapahtuu ilman määrää. Moni kerrottu tarina on totta. Joitakin liioitellaan. Luterilaisissa piireissä ollaan usein liiankin varovaisia eikä osata kertoa hyvistä saavutuksista eikä innostaa ihmisiä mukaan. Joissakin ylikarismaattisissa ja menestysteologissa piireissä saavutukset kerrotaan kymmenellä ja joskus jopa sadan kertoimella.

Sankaruuden vaarat

On upeaa, kun on uhrautuvia, rohkeita ja aikaansaavia ihmisiä. Samalla olemme tasapainoilun liukkaalla pinnalla. Seurakunnissa kerrotut hienot tarinat ja todistukset vaikuttavat kahtalaisesti. Toisaalta ne kiinnostavat ja innostavat. Toisaalta tällaiset yksipuoliset menestystarinat masentavat kuulijat: Me emme ole yhtään mitään! Tämä on vakava ja todellinen ja monesti koettu tosiasia. Pahimmillaan yliviritetyt, jopa valheelliset supermenestyskertomukset lamaannuttavat, varsinkin jos julistaja antaa ymmärtää, että heillä on Pyhä Henki, mutta kuulijoilla ei ole. Se voi johtaa siihen, että kaikkea kristillisyyttä mitataan näkyvillä merkeillä ja tuloksilla. Lopulta vain Jumala tietää, kuka oikeasti tuli uskoon ja kuka on kokenut kasvua ja elämän laadun syvällistä parantumista.

 

RAADOLLISIA LUUSEREITA?

Samalla kun on tärkeää kertoa hyvistä askeleista ja saavutuksista, on syytä sopivalla tavalla kertoa lähetystyön raadollisuudesta. Lähetystyö ei ole inhimillisyydestä ja syntisyydestä erillinen saareke. Kenties joskus ja jossain lähetystyö voi sujua melko vakaasti ilman sisäisiä ongelmia. Työilmapiiri voi olla oikeasti hyvä. Varsin usein – etenkin stressaavissa olosuhteissa – uskovienkin raadollisuus tulee vääjäämättä esiin.

Seurakunnissa tapellaan

Pahimmillaan kaikki riitelevät ja kilpailevat kaikkien kanssa. Paikallinen kirkko ja seurakunta voi olla jakautunut. Kirkon johdon, hiippakuntien, sen eri alueiden ja seurakuntien kesken ja sisällä on usein etäisyyttä, jännitteitä, kilpailua, kateutta, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta, varojen väärinkäyttöä ja mustamaalausta. Riidat voivat olla kovia. Taustalla voi olla eri heimojen vuosikymmenten verikostot ja eristäytyminen.

Lähetysjärjestön suhteet ontuvat

Lähetysjärjestön suhde paikalliseen kirkkoon, hiippakuntaan, seurakuntiin ja niiden yksittäisiin työntekijöihin voi vaihdella paljon ja olla huono ja etäinen. Raha näyttelee usein liian suurta roolia. Lähetysjärjestö voi toimia ylimielisesti. Toisinaan kirkko on vahva ja pitää lähettejä vain hyödykkeinä ja välineinä.

Lähetit vetävät yhtä köyttä eri suuntiin

Lähettien keskinäiset välit eivät ole aina läheiset eivätkä hyvät. Läheteillä on erilaisia tehtäviä ja rooleja, joista johtuen heidän suhteensa toisiinsa ja myös paikallisiin vaihtelee. Toisinaan läheteillä voi olla pahojakin asennevikoja. Toisista tulee suosittuja, toisista epäsuosittuja. Tämä herättää kateutta. Vanhemmat lähetit toivovat, että nuoremmat jatkavat heidän keskenjääneitä näkyjään. Nuoremmat saattavat kokea jonkin aivan muun tehtävän ja roolin omakseen. Vanhaan pakottaminen voi tukahduttaa oman kutsumuksen ja innon. Toisinaan on hyvä ja turvallista ottaa ensimmäiset askeleet tuttuja jälkiä pitkin ja hiljalleen löytää uusiakin polkuja.

Lähetin ihmisarvo

Lähetysjärjestö saattaa toimia ikivanhojen perinteiden ja periaatteiden mukaan, joista osa on hyviä mutta joista osa olisi aika vaihtaa uuteen. Toisinaan lähetistä voi tuntua, että hänellä ei ole ihmisarvoa lainkaan. Lähetin tulee sokeasti totella, vaikka se olisi täysin vastoin omaa persoonaa ja osaamista. Toki lähetystyössä saa ja joutuu tekemään lähes kaikkea mahdollista. Silti on eri asia sen suhteen, mikä on tehtävän pääsisältö. Lähetin tulee itse arvioida, missä raja kulkee ja pitää kiinni omasta ihmisarvosta ja kristillisistä periaatteista ja kutsumuksestaan. Ei ole kenenkään etu, jos putkimiehestä tehdään sähkömies – ilman aitoa osaamista. Kipukohdat on syytä tuoda esille ja käydä niistä tarvittavat keskustelut.

Toisinaan lähetit vain ”heitetään” työkentälle ajatellen, että kyllä Jumala pitää huolen. Tämä pätee varsinkin ensimmäisen työkauden jälkeen. Jumala kyllä pitää huolta, mutta huolenpito tulee useimmiten ihmisten kautta. Jos esimiehet eivät pidä huolta, on sitä pontevasti pyydettävä. Vastavuoroisesti on niin, että lähetin on pitkälti pärjättävä omillaan kentällä. Esimiehet eivät ole aina ja kaikessa pitämässä kädestä kiinni.

 

SANKAREITA JA RAADOLLISIA LUUSEREITA

Lähetti on ihminen. Uskovana hän on armahdettu syntinen. Lähetti on Kristuksessa pyhitetty mutta itsessään turmeltunut. Hän on sankari ja raadollinen luuseri. Sellaisia ovat myös kaikki kirkkokunnat, hiippakunnat, seurakunnat ja lähetysjärjestöt, koska ne koostuvat ihmisistä. Siksi niiden elämässä, toiminnassa ja työssä näkyy sekä hyviä että huonoja hedelmiä.

Se on hyvin raamatullista. Koko Raamattu kuvaa tätä Jumalan kansan ja sen uskovien jäsenten elämää pyhyyden ja synnin jännitteessä – armon varassa. Mooses kamppaili napisevan Israelin kanssa erämaassa, kuninkaat horjuvan kuningaskunnan kanssa, profeetat edestakaisin kääntyilevän kansan parissa, Jeesus epäuskoisten ja toikkaroivien opetuslasten kanssa, Paavali moninaisten ongelmien kanssa taistelevien seurakuntien kanssa ja Ilmestyskirja ulkonaisten ahdistusten ja sisäisen luopumuksen polttamien ihmisten kanssa.

Apostoli Paavali kirjoitti tästä kristityn ja lähetystyön kahtalaisesta (sankaruus ja raadollisuus) todellisuudesta seuraavasti:

• Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi ruumiissamme näkyviin. (2 Kor 4:7-10)

• Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa. Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille; kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut; olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä; ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta. Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista. Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi? Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani. (2 Kor 11:23-31)

• Ja Herra sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. (2 Kor 12:9-10).

• Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. (Room 7:18-25)

 

Apostoli Paavali koki hyvän ja pahan jännitteen työssään ja omassa itsessään hyvin syvästi ja kipeästi. Hän toi molemmat puolet avoimesti esille. Hän oli löytänyt rauhan itsensä ja Jumalan kanssa. Itsessään hän oli syntinen, mutta Kristuksessa armahdettu. Koska hän kelpasi juuri tällaisena Jumalalle Kristuksen tähden, hän saattoi hyväksyä itsensäkin.

Samanlaisia olemme mekin – itsessämme syntisiä mutta Kristuksessa armahdettuja ja Jumalalle kelpaavia. Hän tekee meidän kanssamme yhteistyötä niin Suomessa kuin lähetyskentillä. Ja siksi on myös parasta tuoda esille lähetystyön sankaruus ja raadollisuus, koska se on totta. Samalla kuulija löytää tällaisesta rehellisestä kuvauksesta kosketuspinnan itseensä ja elämäänsä, koska hänkin on armahdettu syntinen, oman elämänsä ja elämänpiirinsä sankari ja raadollinen luuseri.