RIO ohoi!

Rion olympialaiset ovat kuumimmillaan ja kohta jo ohitsekin. Maailman huiput ovat kokoontuneet yhteen ottamaan mittaa toisistaan. Voittajat niittävät mainetta ja kunniaa. Häviäjät katkeria kyyneleitä.

Monet ovat tehneet kokonaisvaltaisen neljän vuoden työn menestyäkseen kilpailussa. Verta, hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu 24 / 7 tahtiin. Kannattiko? Kysymys on tietysti henkilökohtainen. Hyvä fyysinen kunto on kiistaton hyve. Toisaalta loppuun asti rääkätty, monella tavalla vammautunut keho ei sitä ole. Aivan liian monet käyttävät dopingia, josta ei tänään jää testijälkeä. Pieni osa jää kiinni vasta vuosien kuluttua.

Olympialaiset, jalosta aatteesta huolimatta, on melkoinen kuva aikamme maailmasta. Vain vahvimmat, parhaimmat, rikkaimmat, röyhkeimmät pärjäävät. He saavat kultaa ja kunniaa. Muiden osana on jäädä varjoihin. Korruptio, politiikka, doping-skandaalit ovat pysyvä osa järjestelmää.

Osa tulee nauttimaan Rion huumasta kisaturistina – katselijana tai puolikuntoisena urheilijana. Rion saasteet, köyhyys, rikollisuus, prostituutio, huumeet jne. luovat synkän varjon upeiden ranta- ja vuoristomaisemien ja jopa Kristus-patsaan ylle.

Ovatko Jeesuksen kädet siunaamassa tätä kaikkea? Vai itkeekö hän kaikkea sitä kärsimystä, mitä ihmiset kokevat? Levittääkö hän käsiään kutsuen ihmisiä hänen uudestisynnyttävään ja parantavaan huomaan?

Olympia-aate on paperilla hieno, mutta käytännön todellisuus on paljon muuta. Samalla tavalla kristilliset hyveet ja arvot ovat paperilla hienoja, mutta silti ne pääsevät toteutumaan sangen vaatimattomasti meidän elämässämme. Tarvitsemme todellakin Kristuksen levitettyjä käsiä, joiden armosuojiin saamme tulla yhä uudelleen.

Urheilijoiden kurinalainen elämä on kyllä meille hyvä esimerkki siihen, kuinka me voisimme elää kristillisesti kurinalaisesti – ”lihaa säästämättä”. Jos urheilijat (Paavalin kuvauksen mukaisesti) tavoittelevat kaikin voimin koko elämällään katoavaa seppelettä ja katoavaa kunniaa, kuinka paljon enemmän meidän tulisi ahkeroida kristittyinä, jotta voisimme toimia ihmisten parhaaksi ja Jumalan kunniaksi.

Moni kavahtaa kristillisyyden arvoja ja normeja ikään kuin maailmassa voisi elää ilman mitään sääntöjä. Tosiasiassa jokainen suomalainenkin on sidottu valtavaan määrään lakinormeihin niin Suomen kuin EU:n lainsäädännön puitteissa. Lisäksi jokainen kantaa syvää kulttuurista tapanormistoa. Ja vielä tämän lisäksi on niin tärkeää, mitä kaverit sanovat. Kaikki normit tuntuvat sittenkin käyvän – paitsi kristilliset… jotka kuitenkin ovat elämän oma laki.

Terve urheilu ja kuntoliikunta on hyväksi ihmiselle. Kun työn puolesta liikumme entistä vähemmän, tarvitsemme lisäksi moninaista arki- ja kuntoliikuntaa. Se pitää terveenä, aktiivisena ja vireänä. Samalla tavalla elämän syvien pelisääntöjen eli kristillisten normien mukaan eläminen pitää meidät terveinä – niin paljon kuin se tässä kuolemanvarjon laaksossa vain on mahdollista.

Kristilliset arvot ja normit ovat kaiken hyvän puolesta. Ne ovat täynnä elämää, rakkautta, iloa, hyvyyttä, pyhyyttä, laupeutta, jne. Emmekö haluaisikin, että tällaiset hyveet täyttäisivät elämämme?

Jumala on täynnä näitä ominaisuuksia ja hyveitä. Hän mielellään jakaa niitä lahjaksi lapsilleen. Niiden käytössä saamme harjaantua pitkällä juoksulla. Elämä ei olekaan boltmainen satasen pikajuoksu vaan todellinen ultramaraton, johon mahtuu niin monia vaiheita ja tuntemuksia. Pitkän matkan aikana voi tulla vastustamaton halu keskeyttää. Kuitenkin sopivat välitankkaukset ja pikahuollot virvoittavat uudelleen. Lopulta väliä ei ole sijoituksella vaan sillä, että pääsee perille maaliin asti.

Elämän todellisia sankareita ovatkin ne, jotka tavallisen arkielämän keskellä tekevät pieniä ja suuria rakkauden tekoja ihmisten parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Olympiavoittajien sijaan meidän tulisikin nähdä nuo köyhät, syrjäytetyt, sairaat, kuolevat ihmiset, jotka tarvitsevat Jumalan ja meidän rakkauttamme.

Tämä jumalallinen rakkaus virtaa meihin Kristuksen kautta, joka levittää kätensä siunaamaan kaikki Jumalan lapset. Olkoon ihmeellinen, korkealle korotettu Kristus elämämme kiintopiste ja jatkuva muistutus siitä hyvästä rakkaudesta, jota Jumala kokee meitä kohtaan. Hän on täynnä iankaikkista kirkkautta, joka valaisee meidätkin jättäen varjoonsa kaiken maallisen kunnian ja kimalluksen.

Kun Rio on hätkähdyttävä kuva tästä syntisestä maailmasta, Kristus on kuva iankaikkisesta, täydellisen hyvästä ja puhtaasta tulevaisuudesta. Tämän todellisuuden keskellä on äärimmäisen tärkeää säilyttää katse suuremmassa, iankaikkisessa todellisuudessa, joka avautuu yksin Kristuksen Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen kautta. Siinä on paras tulevaisuutemme ja elämämme: Kristus ohoi!