PERILLE ERÄMAAVAELLUKSESTA
AJATUKSIA ERÄMAASTA
Ajattelen toisinaan elämän raskaiden aikojen erämaavaellusta, aavikon keskellä tapahtuvaksi, autiolta vaikuttavan maiseman keskellä. Siellä on silmän kantamattomiin hiekkaa ja siellä täällä matalaa ruohotöpästä, kuivia vesilähteitä, ylipääsemättömiä kallioita, murheisen mielen kyynelten laaksoja, mutta myös ihmismielen ja sydämen, ilolla, täyttäviä auringonlaskuja ja raikkaita iltatuulia.
Kuulet tuulen ja sen kuljettaman hiekan jyvien rapinan ympärilläsi. Monin paikoin on kovin hiljaista ja samalla kuitenkin jokaisessa hiekan murussa ja eläimen liikkeessä on elämää. Levätessäsi hiekalla ehkä kyyneleisin silmin, kokien yksinäisyyden ja omien taakkojen painon, näet ylläsi kirkkaan taivaan ja voit luottaa leposi Herran Jeesuksen käteen.
Erämaassa kuulee herkemmin, ja juuri silloin voi tavoittaa tärkeimmän, Jeesuksen rakkaan kutsun olla Hänen lähellään, Hänen hoidossaan, Hänen rakkaudessaan. Herrassa Jeesuksessa saa levätä kaikista taakoista ja vaivoista, pahasta mielestä ja kivusta.
OSA KOKONAISUUTTA
Erämaa on osa maailmaa, osa elämää. Se on vastakohtana rehevyydelle, kukoistukselle ja tuottavuudelle. Tärkeä paikka jota ilman ei voisi olla kokonaisuutta. Ne, jotka ovat luodut tai sopeutuneet erämaahan elämään, selviävät, voivat hyvin ja saavat aikaan liikettä ja jatkuvuutta. Erämaassa ovat kansat selvinneet ja kauas kulkeneet avaran taivaan alla, vanhoja perimätiedon muistiin tallentamia reittejä pitkin. Ihmiset ovat kulkeneet toisten luo, luottaen Jumalan ohjaavan perille.
Matkalla on ollut aikaa miettiä ja rukoilla, pyytää turvaa ja riemuita perille saapumisen toivosta.
Jeesus kulki ja kohtasi erämaan matkan ennen meitä, voitti kiusaukset, otti elämämme taakat, piikkiset ja vaikeat asiat. Jeesus voitti kuoleman, virvoitti erämaan kukkimaan ja tuottamaan hedelmää ihmisten elämässä. Sinun ja minun elämässä.
Jeesus opettaa kuulemaan Hänen äänensä ja seuraamaan Häntä. Jeesus on hyvä paimen, oikea paimen, joka etsii erämaahan kadonneen, yhdenkin, etsii, kunnes löytää ja tuo kotiin. Paimen tuntee lampaansa ja he tuntevat Hänet, eivätkä he koskaan joudu hukkaan. (Luuk.15:4-6)
PERILLE ERÄMAAVAELLUKSESTA
Minkälaisia perille saapumisia meillä on erämaavaelluksistamme!
Helpottavia kenties, toivoa antavia. Mieli on voinut uudistua, ajatukset selkiytyä, koko keho on saanut uutta voimaa. Miten niin on käynyt ja voinut tapahtua! Vastahan matka oli raskas ja vaivalloinen. Matkalla ollut tunsi nääntyvänsä ja nyt perille tultua kaikki on selkeämpää ja voi tuntea uudenlaista rohkeutta kohdata ihmisiä ja asioita. Yhä uudelleen saa kiittää ja ylistää Herraa, että Hän on auttanut, kantanut ja ollut lähellä.
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)
ETEENPÄIN KOHTI TAVOITETTA
Enää ei tarvitse katsoa taakseen epäröiden ja ihmeissään. Enää ei tarvitse kysyä keneen voi luottaa tai kenen puoleen kääntyä. Herramme Jeesus ei väsy, ei unohda, vaan valvoo vierellä ja haluaa parastamme.
”Pyytäkää niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” (Matt. 7:7-8)
Erämaan matka ei ollut turha, vaikkakin se vei aikaa ja voimaa. Herraan luottaen ja Hänen lähellään pysyen, matkasta selviytyy voittajana. Vaikea taival on voinut saada aikaan parantumista ja uudenlaisen ilon syntymistä. Matka saattoi tuoda uutta näkemystä ja sydämen riemua. Matka omassa elämässä opetti enemmän, ihmisenä Jumalan luomassa maailmassa elämisestä, sen syvyydestä ja laajuudesta. Silloin voi oppia tuntemaan oman pienuutensa kaiken keskellä, ja kuitenkin ainutlaatuisuutensa Jumalan silmissä.
Matkanteko ihmisenä elämän vuosien halki, ei ole tarkoitettukaan olemaan tasaista, tapahtumaköyhää, tuuletonta vuodesta toiseen. Miksi sellaista edes haluaisimme?
Jumala loi alussa maailman monimuotoisuuden, vuodenajat vaihtuviksi ja päivien rytmin. Siten myös ihmisen elämään kuuluu monenlaista oppimista, kasvua, Jumalan antamien taitojen ja lahjojen ahkeraa ja hyvää kehittämistä ja käyttämistä. Voimme palvella Jumalaa, isäämme, toisiamme ja seurakuntaa taidoillamme ja elämän aikana kasvaneella ymmärryksellä, uskon vahvistumisella ja herkällä Jumalan äänen kuulemisella. Siihen kaikkeen ymmärrykseen kuuluu erämaahetket ja tasaiset, kirkkaiden päivien polut sekä tiivis rukous Taivaallisen Isämme puoleen, yksin ja yhdessä lähimmäisten kanssa.
Usein ihmiset houkuttelevat ottamaan ohjat omiin käsiin ja käskevät luottamaan omaan järkeen. Opastetaan olemaan oman elämänsä sankareita! Mitä se on. Tyhjää puhetta.
”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt.16:26)
Opetuslapsi Pietarikin sanoi Jeesukselle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” (Joh 6:68)
RUKOUS ON SILTA
Rukous on annettu lahjaksi, jotta me sitä ahkerasti käyttäisimme kaikessa tilassa ja kaikkina aikoina. Rukous koko sydämestä Herralle annettuna, on avoin silta, joka kantaa kaikki asiamme, koko elämämme Herran käteen.
Rukous on vuoropuhelua Herramme kanssa. Hän vastaa, kun aika on ja aina kuten meille parhaaksi on. Rukous kantaa meitä eikä tarvitse kysyä oikealta ja vasemmalta, kenen puoleen kääntyä, sillä Herra itse kulkee edellämme.
Käsi Herran kädessä on turvallista jatkaa elämää. Olkoon tie ja matka mutkainen tai suora, emme katso jalkoihimme ja huonoihin hetkiin tai raskaisiin päiviin, vaan kohotamme katseemme kohti Herraamme ja kuuntelemme Hänen ääntänsä.
Hänen tiensä ovat oikeat!
Lastenohjaaja Merja Palokankare
Voimme rukoilla laulun sanojen myötä:
Nyt hiljaa kädet yhteen me vielä liitämme,
ja Taivaan isää päivästä tästä kiitämme.
Nyt suojaasi me jäämme ja silmät suljemme,
kun sinä valvot, turvassa aina olemme.
(Margareta Othaman-Sundell)