EFESOLAISKIRJEEN SANOMA: Viisi teemaa (3/5)

 

III  UUSI ELÄMÄ KRISTUKSESSA JA KRISTILLINEN MORAALI (3:12-21; 4:17 – 5:21)

Luonnollinen, syntinen elämä
Ihminen on syntynyt syntiseksi, siksi on vaikeaa ymmärtää, mitä synti on ja miten vakavaa se on. Kaikki ihmiset ovat syntisiä ja on vaikea verrata elämäämme mihinkään muuhun. Jumala loi alun perin ihmisen täydelliseksi ja synnittömäksi. Tuolloin elämä oli aivan toisenlaista ja olisi ollut varmastikin vaikeaa kuvitella, millaista on syntinen, moraaliton, paha elämä. Paratiisissa saatana sai ihmisen lankeamaan pois hyvyydestä ja luottamuksesta hyvään ja rakastavaan Jumalaan. Ihminen turmeltui ja hänestä tuli syntinen, itsekäs ja paha (2:1-3). Hänen käsityksensä elämästä, oikeasta ja väärästä, ja Jumalasta vääristyi vakavasti. Pysäyttääkseen tämän pahuuden kehän Jumala rankaisi ihmistä kuolemalla.

Hengellinen, armoon perustuva elämä
Jumala voi muuttaa pahan hyväksi. Ensin Jumala paljastaa ihmisen syntisyyden. Tämän Jumala tekee pyhän lakinsa ja Henkensä kautta, jotka yhdessä todistavat ihmisen pahuudesta. Laki herättää synnintunnon ja tuomio Jumalan pelon. Tällä tavoin laki herättää tarpeen löytää armon ja uuden elämän – sen alkuperäisen elämän, jota varten Jumala ihmisen loi. Lopulta Jumala antaa armon ja uuden elämän Kristuksen sovitustyön kautta.

Ihmisen pelastuminen on vaiheittainen prosessi, jossa on äkillisiä muutoskohtia. Uskoon tulon hetkellä ihmisestä tulee täydellisesti armahdettu ja pelastettu. Silti hän kantaa olemuksessaan syntiä ja tekee syntiä. Samalla hänessä syntyy uutta: hänestä tulee uusi ihminen, kun Kristus ja Pyhä Henki asettuvat häneen. Uskova elää synnin ja pyhyyden jännitekentässä, jotka kumpikin antavat oman leimansa ihmisen elämään. Lopulta ihminen vapautuu synnistä kuolemansa hetkellä ja täydellistyy kokonaan ylösnousemuksessa.

 

Vanha ihminen ja uusi ihminen, pimeys ja valo (4:17-19,22-24 ja 5:8)

Vanha elämä
Paavali kuvaa Efesolaiskirjeessä kahta vastakkaista elämäntapaa. Pimeydessä elää vanha, synnin hallitsema ihminen (4:22, 5:8). Hänellä ei ole käsitystä Jumalan tarkoittamasta elämästä (4:17-18). Hänen mielensä on pimentynyt ja täyttynyt turhuuksista. Ihminen on kadottanut tiedon Jumalasta, oikeasta ja väärästä. Hänen sydämensä on paatunut eikä hän kykene hillitsemään itseään vaan elää moraalittomasti. Hän ei osaa rakastaa. Jumala kuvaa sellaista ihmistä kuolleeksi (2:1,5).

Uusi elämä
Toiseksi, Paavali kuvaa Jumalan mielenmukaista ihmistä ja elämää. Valossa elää uusi ihminen, joka on Kristuksen oma (4:24, 5:1-2,8). Uusi ihminen on Jumalan hyvä luomisteko Kristuksessa Jeesuksessa. Hän elää totuudessa, vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Jumala on luonut hänet hyviä tekoja ja hyvää elämää varten (2:10). Uusi ihminen on valo Herrassa ja valon lapsi. Ihminen itse ei ole valon lähde vaan Kristus. Ihminen on kuin lamppu, jossa Kristus-valo loistaa sisäisesti. Vanhalla ihmisellä ei ole sisällään muuta kuin pimeyttä.

Jatkuva prosessi
Paavali kehottaa, että uskovan tulee jatkuvasti riisuutua vanhasta, syntisestä ihmisyydestä ja elämästä (4:22). Samalla hänen tulee jatkuvasti pukeutua uuteen, Jumalan luomaan ihmisyyteen, sekä elää jatkuvassa mielen uudistuksessa (4:23-24). Kysymys on jatkuvasta synnistä luopumisesta ja vanhurskaudella täyttymisestä. Se jatkuu hautaan ja taivaaseen asti. Uskova ei koskaan tule valmiiksi maan päällä. Hänessä on kaksi lähdettä: synti ja Kristus, jotka molemmat tahtovat tuoda vaikutuksensa esiin. Kysymys on toisen kuolettamisesta ja toisen hallintavallasta (Room 6:11-13). Uskova on jatkuvassa sisällissodassa. Kun synti on vallalla, sen hedelmänä on kuolema ja tuho (Room 6:16,23). Kun Kristus hallitsee, hedelmänä on elämä ja vanhurskaus. Synti tuo monia ongelmia ja vie rauhan sydämestä, mutta Kristus antaa ilon, vapauden ja rauhan.

Taistelua levosta käsin
Paavali kuvaa omaa sisäistä taisteluaan Roomalaiskirjeen 7 luvun lopulla. Hän ei päässyt eroon synnistä, vaikka sisäisesti hän tahtoi seurata Jumalan tahtoa. Hän teki syntiä, kärsi siitä eikä tuntenut sitä omakseen. Mutta Paavali löysi sisäisen rauhan ja vapauden hyväksymällä tämän tosiasian: olen syntinen, mutta armahdettu Kristuksessa Jeesuksessa (7:14-25, 8:1-3). Hän oppi elämään Pyhän Hengen johdatuksessa armon varassa (8:4-16).

Uskova elää sisäisesti ja ulkoisesti valon ja pimeyden jännitekentässä. Olisi hyvä elää niin, että olisimme vähintäänkin kallellaan valoon päin. Pimeydestä ei pääse eroon, mutta sen vaikutusta voi vähentää. Uskovan on opittava luottamaan Kristuksen mittaamattomaan armoon ja sovitustyön täydellisyyteen. Uskova elää jatkuvassa anteeksiantamuksessa niin kauan kuin vain uskoo Kristukseen riippumatta syntien määrästä ja laadusta. Yksikin synti kadottaa ihmisen ilman Kristusta, mutta Kristuksessa yksikään synti ei voi kadottaa häntä sovituksen tähden.

Uskovan tulee kasvaa kolmella tavalla:

• Jumalan ja hänen armonsa tuntemisessa
• oman syntisyyden ja synnin vakavuuden ymmärtämisessä
• kallellaan valoon, pyhyyteen päin päivittäisessä vaelluksessa.

Uskovan kasvussa on kysymys elämän laadun paranemisesta ja pelastuksen hedelmistä – ei pelastuksen saavuttamisesta, joka on jo varmaa ja täydellistä Kristuksessa.

 

Kristillisen elämän perustana ja lähteenä on Kristus (3:12-21)

Elämää pelastuksen laivassa
Apostoli Paavali laski kristillisen elämän perustan jo kirjeen alussa opettaessaan pelastuksen täydellisyydestä ja varmuudesta Kristuksessa. Nyt hän opettaa, kuinka tässä pelastuksessa tulee elää. Uskova on jo nostettu sisälle Kristus-laivaan, joka vie perille määräsatamaan. Jeesus on laivan kapteeni ja oikeastaan koko laiva, sillä seurakunta on Kristuksen ruumis. Uskova saa olla turvallisella mielellä ja katsoa kuinka pelastuksen laiva kulkee läpi myrskyisen ja pimeän maailman perille taivaaseen. Uskova saa elää turvassa laivalla. Uskova on kaikissa tilanteissa Jumalan kämmenellä. Kristillisessä elämässä on kyse siitä, millaista elämä Kristus-laivalla on – ei siitä viekö laiva perille. Millaista kunkin uskovan ja seurakunnan elämä on, siitä on kysymys! Onko se hyvää, keskinkertaista vai huonoa?

Uskova voi elää pääosin Pyhän Hengen voimassa tai hän voi antaa synnin pääosin hallinta häntä. Seisooko, kaatuuko toisinaan, konttaako vai makaako uskova laivan kannella, on perille pääsyn kannalta samantekevää. Kyse on kristillisen elämän laadusta. Uskova, joka turvautuu Kristukseen, on pelastettu. Synti ei kadota eikä heitä yli laidan. Kristus ei heitä yli laidan: ”Joka tulee minun luokseni, häntä minä en heitä ulos, eikä kukaan voi ryöstää häntä minulta” (Joh 6:37, 10:28-30). Jeesus kyllä laivan kapteenina seuraa matkustajien elämää, puhuttelee heitä ja auttaa heitä. Hänellä on heille tehtäviä. Ainoana vaarana on se, että uskova vieraantuu Kristuksesta, laivan kapteenista ja laivassa, seurakunnassa elettävästä elämästä niin perusteellisesti, että hän päättää itse hypätä pois kyydistä. Omin voimin uimalla hän ei voi päästä perille vaan lopulta hän hukkuu.

Elämää pelastuksen varassa
Siksi Paavali rohkaisee Efeson uskovia yhä uudelleen evankeliumilla: ”Uskon kautta Kristukseen meillä on aina uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö” (3:12). Edes koettelemuksissa ei ole syytä lannistua vaan nekin voivat koitua evankeliumin ja elämän parhaaksi (3:13). Tämän Paavali oli oppinut Jumalan koulussa. Evankeliumi on kristillisen elämän perusta. Pelastus on täydellisesti Jumalan teko. Pelastus on uskovan elämän perusta ja lähde – ei sen tulos.

Uskova ei elä kristillistä elämää, jotta pelastuisi, vaan koska hän on pelastunut. Lakihenkinen, uskonnollinen ihminen voi yrittää ansaita pelastuksen syntisillä teoillaan ja rituaaleillaan, mutta kohtaa vain epävarmuutta, pelkoa ja tuomion. Moni uskovakin voi pelätä, että hänen pyhityselämänsä on liian huonoa ja on vaarassa menettää pelastuksen tekojensa tähden. Tällainen kristitty on vielä kuin pieni lapsi, jonka pitää pysyä evankeliumin maidossa ja vahvistua siinä, jotta ymmärtäisi ja löytäisi levon Kristuksen täydellisessä rakkaudessa ja armossa.

Elämää Jumala voimassa ja rakkaudessa
Kristillisen elämän lähteenä ja voimana on Kristuksen läsnäolo uskovassa Pyhän Hengen kautta (3:16-17). Uskova on saanut sisimpäänsä elämänvoiman, itse Jumalan. Uskova ei ole omassa varassaan vaan Herran. Hän antaa omilleen sisäistä voimaa, lujuutta, rakkautta, rauhaa ja pyhyyttä. Uskova on uudestisyntynyt; hän on uusi luomus. Paavali kutsuu tätä sisälliseksi ihmiseksi (3:16) erotuksena ruumiista ja syntisestä luonnosta. Hän rukoilee (3:14-21), että uskovat vahvistuisivat sisäisesti Kristuksen ja Hengen läsnäolossa uskon(luottamuksen) kautta (3:17).

Paavali rukoilee, että uskova kasvaisi Jumalan ja hänen armonsa tuntemisessa. Armon ytimenä on Kristuksen rakkaus (3:18-19). Uskovan tulee juurtua rakkauteen, perustua siihen ja ymmärtää rakkauden mittaamaton valtavuus. Kun uskova saa ottaa vastaan Jumalan mittaamatonta rakkautta, hän voi myös itse elää sen mukaan ja osoittaa rakkautta toisille.

Jumalan rakkaus on aivan toisenlaista kuin ihmisen rakkaus. Jumalan rakkaus on pyyteetöntä ja uhrautuvaa. Se rakastaa arvotonta kuten syntistä ihmistä ja tekee siitä arvokkaan. Jumalan rakkaus perustuu hänen ehdottomaan päätökseen Kristuksessa. Jumala toimii uskollisesti päätöksensä mukaisesti. Paavali on kirjoittanut upean jumalallisen rakkauden ylistyksen 1 Korinttolaiskirjeen 13 luvussa. Jumalan rakkaus antaa kaiken anteeksi. Se luo uutta ja hyvää.

Sen sijaan ihmisen rakkaus on itsekästä ja laskelmoivaa. Se haluaa itselleen kaiken sen, mikä on arvokasta, ja hylkää sen, mikä on halpa-arvoista. Se ei uhraudu vaan kysyy, mitä minä saan tästä. Ihmisen rakkaus vääristyy, käyttää hyväksi ja heittää pois. Se etsii nautintoja, mutta ei ole valmis kärsimään eikä luopumaan mistään omasta. Tällainen rakkaus on synnin vääristämää.

Elinikäistä oppimista
Uskovan koko elämä kuluu Jumalan armon ja rakkauden opetteluun. Riittääkö edes ikuisuus Jumalan rakkauden käsittämiseen sen kaikessa syvyydessä, laajuudessa ja korkeudessa? Meidän tulee kasvaa Jumalan rakkauden tuntemisessa Sanan, Pyhän Hengen, rukousten, uskovien yhteyden ja elämän kautta.

Rakkaus on elämän tarkoitus – ei tieto (3:19). Moni voi tietää paljon, mutta ei kykene rakastamaan. Monet uskonnot tarjoavat tietoa, mutta eivät Jumalan rakkautta ja elämää, joka on vain Kristuksessa Jeesuksessa. Rakkaudella täytetty uskova on täynnä Jumalan kaikkea täyteyttä (3:19). Tämä on Pyhän Hengen täyteyttä. Se ei ole tunnetta, hurmiota vaan asennetta, sitoutumista ja voimaa elää Jumalan tahdon mukaan rakkaudessa ja pyhyydessä.

Paavali rukoili efesolaisille pelastuksen sisällön eli Jumalan armon ja rakkauden avautumista ja ymmärtämistä Kristuksessa Jeesuksessa ja siinä elämistä. Viime kädessä Jumala on taivaallinen Isämme, joka kasvattaa meitä elämää ja ikuisuutta varten. Ole turvallisella mielellä ja kasva Kristuksen rakkaudessa! Siksi Jumala on kaiken ylistyksen ja kiitoksen arvoinen (3:20-21).

 

Kristillistä elämää ohjaa Jumalan Sana (4:20-21)

Jumalan ja Kristuksen tunteminen
Ihminen ei voi oppia tuntemaan Jumalaa itsestä eikä maailmasta käsin (4:17-19). Hän tarvitsee siihen Jumalan ilmoituksen, Sanan, joka ytimessä Kristus, evankeliumi (4:20-21). Paavali selittää, että ihmiset eivät oppineet tuntemaan Jumalaa maailman kautta vaan Sanan opetuksen kautta, jonka keskeisenä sanomana on Kristus. Paavali viittaa Sanaan myös puhuessaan hengellisistä lauluista (5:19), seurakunnan pyhittämisestä ja puhdistamisesta (5:26) sekä hengellisestä sota-asusta (totuus, evankeliumi, usko, Hengen miekka / 6:11-17).

Kristillisen moraalin ja rakkauden tunteminen
Sana ilmoittaa Jumalan. Se opettaa elämän oikeasta ja väärästä, pyhyydestä ja synnistä, rakkaudesta ja itsekkyydestä. Laki paljastaa synnin ja tuomion, mutta evankeliumi tuo armon ja elämän. Uskovalle Sana kertoo, mikä on kristitylle soveliasta ja mikä ei ole. Se opettaa, mitä rakkaus on käytännössä. Tämä on kristillistä moraalia. Ilman Sanaa uskova ei voi kasvaa eikä elää oikein. Ilman Sanaa ihminen ei voi nähdä syntisyyttään ja etsiytyä armon lähteelle Kristuksen luokse. Ilman Sanaa ei voi tuntea rakkautta ja soveltaa sitä elämäänsä. Raamattu on Elämän Sana.

Saatanan valheiden tunnistaminen
Saatana tahtoo torjua, kieltää ja vääristää Jumalan Sanan, sillä Sana on kuin muuri, joka suojelee uskovia. Saatanan pitää murtaa aukkoja, jotta se voisi tarttua uskovaan ja syöttää hänelle omia valheitaan, syntiä ja pahuutta. Saatana puhuu monin tavoin ihmiselle: uskontojen, tapojen, perinteiden, sivistyksen, tieteen, median ja suoraan ajatusten kautta. Se houkuttelee uskovia seuraamaan sen oppeja ja elämäntapoja. Osa saatanan vaikutuksesta on suoraa ja avointa, mutta suurin osa on peiteltyä ja salakavalaa. Saatanan perimmäisenä päämääränä on vieraannuttaa uskovat Jumalasta. Saatana tahtoo vääristää moraalin joko täyteen hillittömyyteen tai hyvin elämänkielteiseen asketismiin. Jumalan Sana opettaa tervettä keskitietä: elämän lahjoista saa nauttia käyttöohjeen mukaisesti, kohtuudella ja toiset huomioiden.

Elämän periaatteiden tunteminen
Elämän Luoja on antanut meille täydellisen elämän käsikirjan. Siinä opetetaan kristillisen elämän periaatteet, mutta ei kaikkia yksityiskohtia. Meidän tulee soveltaa Jumalan Sanan periaatteita Pyhän Hengen valaiseman järjen ja elämänkokemuksen avulla. Jumala loi ihmisestä ajattelevan ja päätöksiä tekevän – ei automaattista robottia.

 

Kristillinen elämä koskettaa tekoja, sanoja ja asenteita (4:1-3,25-33 ja 5:1-17)

Paavali antaa käytännöllisiä ohjeita kristillistä elämää varten. Usko ei ole vain tietoa ja oppia päässä vaan se koskettaa arkielämää hyvin käytännöllisesti. Usko avaa yhteyden Jumalaan ja sen kautta ihminen voi elää elämänsä oikealla tavalla. Oikea tieto Jumalasta, ihmisyydestä ja elämästä (oppi) muuttuu käytännöksi.

Uusi elämä Kristuksessa kattaa koko elämän: sen mitä teemme, sanomme ja ajattelemme. Tärkeintä on ihmisen sydän ja mieli, jossa ovat perusasenteemme ja arvomme. Ne ohjaavat ajatteluamme ja sanojamme. Nämä taas johtavat tekoihin tai laiminlyönteihin. Tämä prosessi sydämestä tekoihin tulee ilmi jakeissa 4:17-19: mielen turhuus, pimentynyt ymmärrys ja sydämen paatumus johtavat synnintunnon katoamiseen, harkinnan ja kontrollin puuttumiseen; tämä puolestaan johtaa hallitsemattomaan syntielämään.

Paavali käsittelee kristillistä moraalia kolmella tasolla: 1) teot, 2) sanat ja 3) ajatukset ja asenteet.

 

Teot:

Itsearviointi
Paavali kehottaa meitä tutkimaan elämäämme: miten käyttäydymme, minkälaisia tapoja meillä on ja mitä meidän pitäisi tehdä (4:17-19,28 ja 5:1-2)? Elämmekö vain itsellemme vai huomioimmeko toisia ihmisiä? Teemmekö hyvää, autammeko, palvelemmeko ja rohkaisemmeko? Osoitammeko ystävyyttä ja rakkautta ilman, että odotamme vastasuorituksia ja hyötyä itsellemme?

Keskittyminen hyvään
Usein kristityille opetetaan, mitä ei saa tehdä. Mutta vielä tärkeämpää on, mitä meidän tulisi tehdä. Meidän tulee suuntautua vääristä tavoista hyviin tapoihin. Kristillisen elämän tarkoitus ei ole kieltäytymiset ja passiivisuus, vaan aktiivinen rakastaminen. Monissa uskonnoissa pyhät eristäytyvät luostareihin, luoliin tai vaikka puuhun erottautuakseen maailman pahuudesta ja keskittyäkseen meditaatioon. Tämä ei ole Jumalan tarkoittama elämä eikä pyhitystie. Pahuuden lähde on ihmisen omassa sydämessä eikä sitä pääse pakoon muualla kuin Kristuksen luona. Jumala kutsuu elämään aktiivisesti rakastaen ja hyvää tehden.

Oman ympäristön vaikutukset
Paavali ei käsittele kaikkia mahdollisia elämäntapoja, syntejä ja rakkauden muotoja, vaan mainitsee muutamia esimerkkejä, erityisesti efesolaisten kannalta. Efeso oli hyvin moraaliton ja paheellinen suurkaupunki, joka verhoutui uskonnolliseen kaapuun monien temppeleiden ja Artemiin temppelipalveluksen avulla. Etenkin sukupuolimoraalin alueella tapahtuivat räikeimmät synnit. Monet uskovat tulivat juuri tästä taustasta ja heidän tuli edelleen elää tällaisen kaupungin keskellä. Poisoppiminen ja uuden oppiminen vievät aikaa, lopulta koko ihmiselämän ajan.

Tyypillisiä synnillisiä tekoja ja tapoja olivat irstaus, saastaisuus ja ahneus (4:19). Ahneuteen liittyi varastaminen (4:28), jonka yhtenä motiivina oli laiskuus ja työnteon välttäminen. Paavali otti esille myös haureuden (5:5), joka oli osa jopa temppelirituaaleja. Vaikka näitä harjoitettaisiin salassa, ne ovat aina Jumalan silmien edessä (5:11-13). Jumala tietää kaiken, paljastaa kaiken ja tuomitsee kaiken. Salaiset syntitavat ovat siten yhtä pahoja kuin julkiset. Tosin ne eivät ole avoimena yllykkeenä toisille. Uskovilla on salaisia syntitottumuksia, joissa he ovat kiinni.

Oikea parannus
Uskovan tulee päivittäin tehdä kristillistä parannusta Kristuksen armon ja voiman varassa sekä julkisista että salaisista syntitavoista. Osa Efeson uskovista ainakin jossain määrin harjoitti mainittuja syntejä, joista Paavali moitti. Paavali ei silti uhkaillut heitä pelastuksen menettämisellä vaan opetti nimenomaan pelastuksesta käsin, että heidän pitää luopua vanhoista tavoista ja tuntea Kristus ja uusi elämä hänessä (4:20-24).

Toisaalla Paavali kylläkin mainitsee, että kenelläkään synninharjoittajalla ole osuutta Kristuksen ja Jumalan valtakuntaan (5:5). Tämä on erittäin tärkeää ymmärtää oikein!

• Ensinnäkin Paavali ei kumoa evankeliumia, täydellistä ja varmaa pelastusta Kristuksessa.
• Toiseksi, Paavali puhuu käyttäen kreikankielen kestomuotoa: ihminen, joka jatkuvasti ja täysin elää synnin vallassa ilman haluakaan parannukseen Kristuksessa ja uudessa elämässä, ei itse asiassa ole kristitty. Tulevassa Jumalan valtakunnassa ei ole mitään syntiä ja jos ihminen ei suostu synnittömään ikuisuuteen, hän ei sinne pääse.
• Kolmanneksi, uskova on aina syntinen ja siksi synti myös synnyttää sen näkyviä muotoja. Kuitenkin uskova yleensä katuu ja pyytää anteeksi Sanan ja Pyhän Hengen nuhtelussa. Hän saa elää armossa ja jatkuvassa uudistuksessa.
• Neljänneksi, on muistettava Jeesuksen opetus synnin vakavuudesta: jo pieninkin synti tai synnillinen ajatus kadottaa ihmisen Jumalan lain edessä (Vuorisaarna). Mutta samalla Kristuksessa Jeesuksessa kaikki synnit on annettu anteeksi. Kristus ei heitä luotaan pois yhtäkään ihmistä, mutta ihminen voi hylätä Kristuksen armon. Ihminen voi itse hypätä ulos pelastuksen laivasta ja päättää, en tahdo Jeesusta enkä tahdo synnitöntä ikuisuutta.
• Viidenneksi, pelastuksesta voi luopua, mutta se on pitkä prosessi, jossa ihminen hyvin vakaalla, tietoisella ja syvällä päätöksellä luopuu Jumalasta ja kristillisestä elämästä. Se ei tapahdu vahingossa eikä yksittäisten syntien seurauksena.

Synnin välttäminen on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on keskittyä tekemään hyvää ja elämään rakkaudellisesti. Kristinusko on ensisijassa aktiivista rakastamista. Kun teemme paljon hyvää, meille jää vain vähän aikaa tehdä pahaa. Paavali kutsuu meitä olemaan Jumalan seuraajia ja vaeltamaan rakkaudessa (5:1-2). Esimerkkinä on Kristus, joka uhrasi itsensä. Aito rakkaus on uhrautuvaa ja toisen parasta ajattelevaa. Paavali puhuu Efesolaiskirjeessä paljon rakkaudellisista asenteista. Rakkaudellinen asenne johtaa lähes automaattisesti rakkauden tekoihin. Tässä kirjeessä hän ei mainitse montaakaan käytännön esimerkkiä rakkauden teoista.

 

Sanat

Sanojen voima
Sanoissa on paljon voimaa. Sanoilla voimme rakentaa ja tuhota. Hyvällä sanalla synnytämme paljon hyvää, mutta väärillä sanoilla voimme tuoda paljon vahinkoa. Sanoilla voimme rakentaa ihmissuhteita, seurakuntia ja yhteiskuntia, mutta voimme myös tuhota niitä ja aloittaa sotia. Voimme rohkaista, tukea, neuvoa ja armahtaa ihmisiä, mutta voimme myös masentaa, rikkoa ja tuomita heitä. Ks. Jaak 3:2,5-10.

Sana on Jumalan keskeinen työväline. Hän loi maailman Sanalla. Hän ohjaa ja puhdistaa Sanan voimalla. Sanan kautta Jumala ilmoittaa itsensä. Jumala on Sanan Jumala. Sana on Jumala, sillä hän puhuu Sanassaan. Raamatun mukaan ihminen tekee tiliä Jumalalle jokaisesta sanastaan. Me niitämme joko hyvää tai pahaa sanojemme seurauksena.

Itsearviointi
Efesolaiskirje herättää pohtimaan, mitä ja miten puhumme. Mitä sinä puhut, miten puhut ja kenestä sinä puhut? Monilla on erityinen pahan puhumisen ja arvostelemisen ”lahja”. On paljon pahaa puhetta seurakunnasta, toisista uskovista ja naapureista. Monet puhuvat pahaa ja rikkovat seurakuntia, pilaavat uskovien maineen ja luovat esteitä evankeliumin eteenpäin menemiselle. Pahat puheet muistetaan usein hautaan asti. Ne synnyttävät kostoa ja johtavat vääriin tekoihin. Monilta riistetään tulevaisuus pahojen puheiden tähden. Tämä kyky on synnin hedelmää, josta pitää tehdä parannusta päivittäin. On todella tärkeää miettiä, mitä ja miten puhumme.

Luottamuksellinen nuhtelu
Jeesus antoi tärkeän toimintamallin tilanteeseen, jossa joku on tehnyt väärin. Tapahtunutta ei tule julistaa kaikille vaan on puhuteltava henkilökohtaisesti sitä, joka on rikkonut (Matt 18:15-17). Näin asioita ei levitellä vaan asianomainen saa turvallisen mahdollisuuden katua. Mikäli hän ei kuuntele, on otettava mukaan yksi tai kaksi luotettavaa henkilöä ja keskusteleva uudelleen asianomaisen kanssa. Näin asia saa enemmän vakavuutta. Jos henkilö ei vieläkään ojennu, asian saa viedä seurakunnalle (työntekijäkokous, valtuusto, vanhemmisto). Vasta nyt asia tulee julkiseksi. Silti sitä ei saa mainostaa kujilla ja kylillä. Asian vakavuus ratkaisee, miten asia käsitellään. On muistettava, että jokainen puhuu väärin ja väärämielisesti (Jaak 1:2), koska synti asuu sydämissämme.

Totuudellinen, siveä ja rakentava puhe
Paavali kehottaa uskovia jättämään valheen ja puhumaan totta (4:25). Asioiden kaunistelu, muuntelu, liioittelu tai vähättely on tyypillistä ihmiselle. Meidän tulee huomioida lähimmäisen etu puheissamme. Uskovan ei tule puhua riettauksia, sillä ne vain houkuttelevat syntiin ja muuttavat asenteitamme (4:29, 5:4). Tyhmät jutut ja ilveilyt ovat usein toisen ihmisen halveksuntaa tai suoranaista pilkkaa (5:4). Ihminen viestittää eleillään ja ilmeillään jopa enemmän kuin sanoillaan. Kristityn tulee puhua rakentavaa, tarpeellista ja mieluisaa kuulijalle (4:29). Siinäpä onkin haastetta! Tämän haasteen ei tule tukahduttaa puheitamme vaan muuttaa niiden sävy rakentavaksi.

Valhe ja totuus muuttavat meitä
Paavali varoittaa vakavasti sanojen pettävästä voimasta (5:6). Saatana lähestyi ensimmäisiä ihmisiä paratiisissa nimenomaan sanallisesti. Se sai puhumalla ihmisen lankeamaan syntiin. Sanoilla se syötti ihmiselle omia ajatuksia ja istutti ne ihmisen mieleen ja sydämeen. Ne lähtivät kasvamaan ja puhkesivat synniksi. Sanoissa on voimaa. Se, mitä hyväksymme ja otamme vastaan, muuttaa meitä voimakkaasti. Se, mikä asuu mielessämme, muuttaa käsitystapamme asioista ja elämästä. Mikä saa täyttää mielemme: Jumalan Sana, ihmisen sana vai saatanan sana? Annatko saatanan istuttaa kaktuksia ja okaita itseesi vai saako Jumala istuttaa sanoja, jotka synnyttävät elämää ja rakkautta? Väärät uskonnot ja profeetat lupaavat monia siunauksia niille, jotka seuraavat niitä. Ne saavat synnin näyttämään kauniille ja Jumalan turhalle. Silti ne ovat petosta: ihminen mielistyy pahaan ja menettää elämän.

 

Ajatukset ja asenteet

Sisin sydän
Kalleinta uskovassa on hänen sydämensä, sillä sieltä elämä lähtee (Snl 4:23). Sydämen asenteet, arvot ja mielen ajatukset määräävät ihmisen elämäntavan ja suunnan. Ihmisen sydämeen kuuluu myös omatunto. Ihmisellä on sisäinen taju oikeasta ja väärästä Jumalan luomistekona. Alun perin omatunto toimi oikein, mutta synti vääristi sen. Vain Jumala voi palauttaa toimivan omantunnon Kristuksen, Pyhän Hengen ja Sanan yhteisvaikutuksella.

Tunteet
Jumala on luonut ihmiselle tunteet ja sellaisena ne ovat hyviä, oikeita ja tarpeellisia. Mitä olisikaan elämä ilman tunteita? Tunteiden avulla reagoimme moniin asioihin. Voimme kokea iloa, surua, pettymystä, rakkautta, loukkaantumista, häpeää, katkeruutta ja vihaa. Kaikki ne ovat oikeita ja tärkeitä tuntemuksia. Meillä on jopa lupa vihastua, kun meitä loukataan. Se on hyvin tarpeellista.

Tunteita ei tule tukahduttaa, mutta niitä tulee hallita. Vihastuminen on oikein, mutta se ei saa johtaa syntiin kuten kostoon, pahanpuhumiseen ja väkivaltaan (4:26-27). Kielteiset tunteet ovat tarpeellisia, mutta ne eivät saa jäädä päälle ja hallitsemaan ihmistä. Vihastuminen voi johtaa vihaan, joka on pysyvä asenne. Viha tuhoaa ihmisen. Syntiä pitää vihata, mutta ihmisiä tulee rakastaa. Tunteet viestittävät, että ihmisen pitää käsitellä ja työstää joitakin kokemuksiaan. Vihastuminen kehottaa selvittämään sen, mikä oli väärin ja pitämään pesäeron vääryyteen. Jos vihastumisen syitä ei käsitellä, se johtaa vihaan (4:26). Tällöin tunteet muuttuvat syntisiksi asenteiksi ja jopa saatanan välikappaleiksi (4:27). Tunteista tulee puhua. Usein on tarpeellista pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Tunteista on myös lupa nauttia, varsinkin positiivisista.

Vihan ohella Paavali nostaa esille katkeruuden, kiivauden ja kateuden (4:31). Pettymykset voivat johtaa katkeruuteen: miksi minulle kävi näin, tämä ei ole oikein, minä en anna anteeksi! Kateellinen ihminen ei ole koskaan tyytyväinen vaan haluaa aina sellaista, mitä ei ehkä koskaan voi saada. Hetken tuntemuksina ne ovat vaarattomia, mutta pysyvinä elämänasenteina tuhoisia.

Asenteiden työstäminen
Efesolaiskirje kehottaa meitä työstämään asenteitamme. Koska Kristus asuu meissä ja opimme uutta Jumalan Sanan kautta, voimme muuttua. Asenteemme voivat muuttua paremmiksi ja se johtaa elämänmyönteisiin ajatuksiin ja tekoihin. Monissa uskonnoissa ja maallisissa laeissa keskitytään ulkoiseen käytökseen, tekoihin ja rituaaleihin, mutta Jumala keskittyy sydämiimme, joka on elämämme ydin. Kristus ja Sana ovat Jumalan mielenmukaisten asenteiden uusi lähde.

Paavali kehottaa meitä oppimaan ystävällisyyttä, hyväsydämisyyttä ja anteeksiantavaisuutta (4:32). Ystävällinen ihminen on luotettava, reilu ja hyväsydäminen. Hän tahtoo hyvää toisille – ei pahaa. Vahingonilo on monelle ilonaihe, mutta niin ei tule olla uskovan kohdalla. Olemmeko me ystävällisiä? Tahdommeko hyvää vai pahaa toisille ihmisille? Olemmeko välinpitämättömiä?

Anteeksiantamus
Anteeksiantamus on kristinuskon ydin. Jumala antaa meille anteeksi ja luo yhteyden. Meidän tulee pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Vain anteeksiantamus tuo kestävän ja hyvän yhteyden ihmisten välille. Synti rikkoo yhteyden ja vain anteeksiantamus voi sen palauttaa. Anteeksiantamus on ainoa ratkaisu. Kristus on ainoa ratkaisu synnin rikkomiin suhteisiin. Pyydä anteeksi ja anna anteeksi! Vakavien loukkausten kohdalla menetämme luottamuksen toiseen ihmiseen. Kyseessä voi olla mustamaalaus, henkinen tai fyysinen väkivalta. Silloin anteeksianto ei merkitse vielä luottamuksen palautumista. Anteeksianto on ensimmäinen askel sitä kohti ja varsinkin uhrin vapautumista koetusta, sekä siihen liittyvästä vihasta. Vasta aidosti muuttunut käytös palauttaa luottamuksen.

Keskinäinen kunnioitus
Paavali painotti keskinäistä yhteyttä ja neuvoi uskovia elämään kutsumuksen arvon mukaisesti (4:1). Kristittyjen tulee elää keskinäisessä nöyryydessä, hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä (4:2) Heidän tulee kunnioittaa toisiaan ja pitää kaikkia tasaveroisina. Kenenkään ei tule korottaa itseään ja alistaa toisia. Uskovien tulee oppia pitkämielisyyttä toisiaan kohtaan. Asiat eivät aina mene niin kuin itse tahtoisi. Toiset ovat erilaisia persoonia. Paavali kiteyttää, että uskovien tulee kärsiä toisiaan rakkaudessa. Synti on vääristänyt meitä ja me ärsytämme toisiamme. Vaikka sisimmässä koemme kärsimystä, saamme silti rakastaa toisiamme. Aito rakkaus merkitsee toisen hyväksymistä – vikoineen päivineen. On hyvä muistaa, että emme itsekään ole täydellisiä vaan ihan yhtä ärsyttäviä kuin joku toinenkin. Jos olemme yhdessä hyviä, olemme toisessa tosi vajavaisia.

Uskovien tulee pyrkiä säilyttämään keskinäinen rauha (4:3). Se ei aina säily itsestään vaan sen eteen on tehtävä työtä. Kovin helposti sen rikomme, mutta korjaaminen on vaikeampaa. Rauhan rakentaminen ja säilyttäminen vaatii ponnistuksia, itsehillintää ja anteeksiantamusta. Uskovien yhteys on mittaamattoman tärkeä asia ja siksi sitä on vaalittava. Siinäkin riittää työtä loputtomasti. Kuitenkaan uskovat eivät ole siinä oman voiman varassa vaan Pyhän Hengen.

Rakkaus
Paavali kutsuu meitä elämään rakkaudessa (5:2). Edellä kuvat hyvät asenteet ovat rakkauden eri muotoja. Rakkaudella on monta värisävyä kuten sateenkaarella. Se koskettaa koko elämää ja koko ihmistä. Rakkaus on elämän täyttymys. Jumala on rakkaus ja me saamme olla hänen rakkautensa kohteina. Jumalan rakkaus muuttaa meitä. Me saamme heijastaa Jumalan rakkautta eteenpäin. Rakastakaamme Jumalaa, lähimmäistämme, itseämme ja koko luomakuntaa!

Ihminen voi kasvaa rakkaudellisemmaksi, vaikka synti asuukin hänessä. Ihminen voi myös kovettua ja paatua. Raamattu kertoo monia esimerkkejä, kuinka Jumalan ihmiset kovettuivat ja lankesivat syntiin. Daavid teki aviorikoksen ja tapatti aviomiehen – voiko vakavampaa rikosta enää tehdä? Silti Daavid oli vielä Jumalan kämmenellä. Synnintunto oli elämänmerkki. Aluksi Daavid ei kokenut edes sitäkään, mutta Herra herätti syyllisyyden profeetan nuhtelun kautta. Daavid katui ja sai anteeksi. Hän lankesi pelastuksen laivassa, kuunteli kapteenin nuhteet, katui ja uudistui. Kapteeni ei heittänyt häntä ulos eikä hän itse hypännyt pois. Psalmi 51 kertoo Daavidin kokemuksesta koskettavalla tavalla. Ps 51:11-12: ”Peitä kasvosi näkemästä minun syntejäni, pyyhi pois kaikki minun pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki!”

Jumala antoi anteeksi, mutta silti Daavid kantoi synnin ajallisia seurauksia ja kirouksia läpi elämänsä. Hänen perheensä hajosi ja jakautui. Oma poika syrjäytti hänet kuninkaana ja lopulta kuoli. Jumala voi antaa anteeksi ja unohtaa, mutta ihmiset vain harvoin. Synti jättää jälkensä, vaikka saamme ne anteeksi. Mikä on sinun sydämesi laita? Millaisia asenteita sinä kannat sisälläsi?

 

KYSYMYKSIÄ

1. Yritätkö elää pyhää elämää, jotta pelastuisit? Vai elätkö kristillistä elämää jo pelastuneena?
2. Mikä on voimanlähde elämällesi?
3. Miten suhtaudut syntiin elämässäsi? Mitä teet sen suhteen? Menetätkö pelastuksen, jos teet syntiä? Mitä vahinkoa on synnistä?
4. Kumpaa seuraat: Jumalan Sanaa vai yhteiskunnan tapoja ja mielipiteitä?
5. Minkälaisessa yhteisössä elät? Millaisia hyviä tai vääriä malleja ja asenteita se tarjoaa?
6. Mitkä ovat uskovan kasvun perussuunnat (3)?7.
7. Mitä on rakkaus? Miten ilmaiset rakkautta teoissasi, sanoissasi ja asenteissasi?
8. Miten suhtaudut kielteisiin tunteisiin kuten vihastumiseen, loukkaantumiseen ja pettymykseen? Mikä on tunteiden tehtävä?
9. Koska sinusta tulee täydellinen, synnitön? Miten sinä selviät siinä perille taivaaseen?

 

NEUVOJA

1. Opi tuntemaan pelastuksen täydellisyys Kristuksessa ja luota siihen.
2. Elä pelastuneena, älä pelastuaksesi.
3. Ole rehellinen ja avoin Jumalan edessä. Älä kaunistele vaan tunnusta syntisi ja syntisyytesi. Ota vastaan anteeksiantamus ja lepää siinä. Jumala hyväksyy sinut Kristuksessa.
4. Lue Sanaa päivittäin ja rukoile.
5. Tutki elämääsi Sanan valossa ja anna Pyhän Hengen uudistaa sinua päivittäin. Mieti tapojasi, puheitasi ja asenteitasi.
6. Muista, että synti asuu sinussa ajallisen elämän loppuun asti. Sinusta ei tule täydellistä eikä synnitöntä. Varjele itsesi synnin hallintavallalta Kristuksen avulla.
7. Arvosta tunteitasi, mutta älä anna niiden hallita itseäsi. Työstä tunteiden herättämiä asioita.
8. Vaali uskovien yhteyttä ja rakenna rauhaa ja ystävyyttä kaikkien ihmisten välille.
9. Lepää täydellisessä pelastuksessa ja Kristuksen armossa.
10. Kiitä ja ylistä Jumalaa elämän lahjasta ja siunauksista!