ENSIMMÄINEN KORINTTILAISKIRJE: Ylösnousemuksen ihme ja kirjeen loppusanat (15-16 luvut)

 

Paavali vastaa nyt korinttilaisten viimeiseen kysymykseen, joka koskee ruumiin ylösnousemusta. Sen jälkeen hän päättää kirjeensä loppusanoihin, kehotuksiin, varoituksiin ja siunaukseen.

 

 

YLÖSNOUSEMUKSEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS JA TODELLISUUS (15 luku)

Kirjeen viimeisenä suurena asiakysymyksenä Paavali käsittelee ylösnousemusta. Tätä tekstijaksoa on pidetty yhtenä Raamatun tärkeimmistä.

Kristillisen uskon ydinasioita ovat Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa Jeesuksessa, hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemus. Ilman näitä kolmea ei ole olemassa aitoa kristillistä uskoa. Nämä kolme pääkohtaa ovat syvästi sidoksissa toisiinsa. 1) Syntisen ihmiskunnan pelastumisen kannalta oli välttämätöntä, että pyhä, puhdas Jumala tuli ihmiseksi. Kenestäkään langenneesta ihmisestä ei ollut pelastajan tehtävään. 2) Jotta ihmiskunta tulisi tuomituksi synnistä täydessä mittakaavassa, Kristuksen piti kuolla ristillä, sijaiskärsijänä. 3) Mikäli Jeesus olisi jäänyt kuoleman valtaan, ristintyö olisi ollut vajaa ja epäselvä. Täydellinen ristintyö toi täydellisen voiton synnistä, kuolemasta ja sielunvihollisesta. Siksi ylösnousemus oli välttämätön merkki ja seuraus siitä, että Vapahtajan kuolema ristillä tyydytti Jumalan pyhän sydämen. Ja siksi nämä kolme yhdessä ovat jumalallinen ja historiallinen välttämättömyys ihmisen pelastumiseksi. Yhdenkin mitätöiminen kaataa koko pelastuksen ja kristillisen uskon.

Nämä kolme jumalallista ja historiallista tosiseikkaa ovat ainoa, täydellinen ja reaalinen ratkaisu ihmisyyden syvimpiin ongelmiin: syntiin, kuolemaan, pahan valtaan ja eroon Jumalasta ja ikuisesta elämästä. Mikään ihmisviisaus, tiede tai voima ei voi vapauttaa ihmistä näistä ongelmista. Sen voi tehdä vain ihmiseksi tullut Jumala, Kristuksessa, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Se, miksi kysymys ylösnousemuksesta, oli ongelma korinttilaisille uskoville, johtui kreikkalaisesta, inhimillisestä ajattelusta. Kreikkalaisuudessa ajateltiin, että ruumiillisuus kuului vain ajalliseen elämään, mutta ihmisen sielu oli ikuinen ja kuolematon. Varhaisessa gnostilaisuudessa ruumista pidettiin joko toisarvoisena tai jopa pahana. Sen mukaan luominen oli epäonnistunut ja ongelmat kasautuivat fyysiseen ruumiiseen. Oli pelkästään hyvä, että ihmisen ikuinen ja puhdas sielu kerran pääsisi irti turmeltuneesta ruumiista. Jo pelkkä ajatus pahan ruumiin ylösnousemuksesta oli kauhistuttava. Niinpä Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus oli parasta unohtaa kuten myös kaikkien ihmisten ruumiillinen ylösnousemus. Tämänkin harhaopin Paavali kumosi yksiselitteisesti.

 

Seuraavassa apostoli Paavali käsittelee ylösnousemusta kolmesta näkökulmasta. Niitä ovat 1) Kristuksen ylösnousemus, 2) kaikkien ylösnousemus, 3) ylösnousemus ”teknisenä” tapahtumana. Nämä näkökulmat pitävät sisällään ”ruumiillisen ylösnousemuksen luonnonlain”. Sen mukaan: koska Kristus on noussut ylös, on itsestään selvää, että kaikki muutkin tulevat nousemaan ruumiillisesti ylös kuolleista. Sen sijaan tapahtuman tekninen toteutus on sivujuonne, jota toki kuuluu ihmetellä, mutta joka on lopulta Jumalan ”heiniä”.

 

1) KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUS (15:1-11)

Kristuksen ylösnousemus on kristinuskon peruspilari – samoin kuin Jumalan ihmiseksi tuleminen ja ristinkuolema: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi (monille)… Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on vailla pohjaa ja olette yhä syntienne vallassa” (15:3-4,17). Tämä on toinen, hyvin tärkeä ja keskeinen varhaiskristillinen uskontunnus.

Tässä on kiteytettynä kristillisen uskomme luovuttamaton ydinsisältö:

• Kristus persoonana (ihmiseksi tullut Jumala, ennustettu Messias-Pelastaja)
• Kristuksen ristinkuolema historiallisena ja aitona tapahtumana + hautaaminen
• ristinkuoleman jumalallinen tarkoitus: sovitus syntien anteeksiantamiseksi
• Kristuksen ylösnousemus historiallisena tapahtumana ja jumalallisena välttämättömyytenä
• ylösnousseen Kristuksen ilmestymiset lukuisille ihmisille, joista tuli silminnäkijätodistajia
• Kristuksen, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen perustuminen Jumalan ilmoittamaan suunnitelmaan Kirjoituksissa (Vanhan testamentin laki, profeetat ja muut kirjoitukset)

 

Nimenomaan ruumiillinen ylösnousemus

Jeesuksen ylösnousemus oli nimenomaan ja yksiselitteisesti ruumiillinen. Jeesus kuoli ruumiillisesti ristillä ja hänen ruumiinsa laitettiin hautaan ja ”koteloitiin” voiteilla ja käärinliinoilla. Hauta suljettiin kivellä, sinetöitiin ja varmistettiin roomalaisilla sotilailla, jotka vartoivat sitä henkensä uhalla. Kun Jeesus nousi ylös, haudan ovi aukesi, sotilaat pakenivat, käärinliinakotelo jäi tyhjäksi eikä siinä ollut enää Jeesuksen ruumista. Jeesus ilmestyi fyysisenä, osin toisenlaisena olemuksena opetuslapsille ja yli 500 miehelle ja monille naisille. Jeesuksen ylösnousemus oli ruumiillinen.

 

Kolme kuolemaa ja kolme elämää

Raamatussa kuolema ei tarkoita vain ruumiin ajallista kuolemaa. Syvimmiltään kuolema tarkoittaa eroa Jumalasta (hengellinen kuolema), joka johtaa ikuiseen kadotukseen (ikuinen ero Jumalasta). Raamattu puhuu siis kuolemasta kolmessa mielessä: 1) hengellinen, 2) fyysinen ja 3) ikuinen kuolema. Kuolema on ihmiselle kolmiulotteinen, kaikkein vakavin ongelma. Kuolema on ihmisen syntisyyden ja pahuuden harjoittamisen raja ja samalla Jumalan säätämä rangaistus. Kuolema on Jumalan työkalu ja siksi Jumala hallitsee kuolemaa ja päättää siitä.

Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus on Jumalan vastaus ihmisen syntisyyteen, jonka seurauksena kuolema on tullut osaksemme. Jeesuksen sovitustyön tähden Jumala vapauttaa meidät synnin vallasta ja uudestisynnyttää meidät ikuisen elämän osallisiksi. Sen tähden saamme hengellisen, fyysisen ja ikuisen elämän lahjan. Kolme elämää nielevät lopulta kolme kuolemaa.

 

Jeesuksen ylösnousemus julistaa voittoa ja varmuutta

Koska Jeesuksen sovituskuolema ristillä oli pätevä ja täydellinen Jumalan kasvojen edessä, ylösnousemus oli luonnollinen, välttämätön ja ehdoton vakuus, merkki ja seuraus. Kristuksessa synti, kuolema ja sielunvihollinen on todellisesti ja varmasti voitettu. Ilman ylösnousemusta ei olisi pelastusta. Koska kuolema on Jumalan säätämä rangaistus ja seuraus synnistä, ristillä tapahtunut sovitus käsittelee synnin tavalla, joka eliminoi kuoleman. Se ei välittömästi lakkauta kuolemaa, mutta tekee siitä voiton, kotiinkutsun täydellisyyteen, jossa ei ole enää syntiä eikä kuolemaa. Uskovalle ruumiin kuolema on voitto Kristuksen tähden: ”Sillä elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto!” (Fil 1:21); ”Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” (1 Kor 15:55-57)

Me ihmiset olemme olleet synnin, kuoleman ja pahan vankilassa. Kukaan ihminen ei ole kykenevä murtamaan ja voittamaan niiden valtaa. Siksi Jumala tulee vankilaamme syntymällä ihmiseksi. Täydellisenä, synnittömänä hän voittaa sijaiskuolemallaan synnin, kuoleman ja pahan vallat. Hän murtaa kuolemansa kautta oven auki vapauteen. Ovi vapauteen on auki Kristuksessa! Mutta niin moni rakastaa syntiä, kuolemaa ja pimeyttä, että ei tahdo astua valoon ja vapauteen!

 

Kristillisen uskon (mm. ylösnousemuksen) ja Raamatun kieltäminen nykyajassa

Edellä mainittu kiteytetty tunnustus (1 Kor 15:3-4) korostaa Kristuksen, ristinkuoleman, ylösnousemuksen ja Kirjoitusten välitöntä yhteyttä. Meidän ajassamme ja varsinkin luterilaisessa liberaaliteologiassa on muodikasta väittää kristinuskon ydinkohtia vain ”uskonnolliseksi kieleksi”. Sillä tarkoitetaan, että kyseiset ydinkohdat eivät ole historiallista todellisuutta eikä niiden edes tarvitse olla sitä. Sen sijaan ne ovat ihmisen uskonnollisten toiveiden ja tunteiden ilmausta tavalla, joka tuo ihmiselle lohdutusta ja voimaa tämän maailman vastoinkäymisten ja kuoleman edessä.

Valitettavasti mielikuvitus-Kristus tuottaa vain mielikuvitus-pelastuksen eikä tuo todellista apua ja Jumalan läsnäoloa! Koska synti, kuolema ja paha ovat todellisuutta, me tarvitsemme todellisen, historiallisen, reaalisen pelastuksen – juuri niin kuin Raamattu on aina julistanut!

Jo ensimmäiset kristityt ja kristityt ovat pitäneet uskon ydinkohtia historiallisena ja jumalallisena faktana läpi vuosisatojen ja -tuhansien. Liberaaliteologia (1800–) on hyvin uusi tulkintatapa kristinuskon pitkässä historiassa. Lopulta kyse on vakavasta harhaopista ja eksytyksestä.

 

Eksyttäjien tunnistaminen

”Teidänkin joukkoonne on ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät Herransa, joka on ostanut heidät omikseen. Pian he kuitenkin saattavat itsensä tuhoon. Heidän irstasta menoaan lähtevät monet seuraamaan, ja näiden takia totuuden tie tulee häväistyksi.” (2 Piet 2:1-3). Kristuksen, ristin ja ylösnousemuksen ohella he kieltävät kristillisen moraalin ja ajavat synnillistä moraalittomuutta yhdessä valtamedian kanssa.

”Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on antikristuksen henki.” (1 Joh 4:1-3)

Johannes ei kehota keskustelemaan henkimaailman kanssa. Jokainen julistaja ja opettaja, joka opettaa uskontoa tai maailmankatsomusta, tekee sen jonkin hengen vaikutuksesta – joko Jumalan Pyhän Hengen tai langenneen henkimaailman. Riittää, että kuuntelemme ja arvioimme, mitä julistaja sanoo ja vertaamme sitä Raamattuun, etenkin sen ydinopetuksiin Kristuksesta, rististä (synnistä ja sovituksesta) ja ylösnousemuksesta. Me keskustelemme ihmisten kanssa – emme henkien. Kun keskustelemme ihmisten kanssa, heidän henkilähteensä paljastuu.

”Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään, mutta joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” (1 Joh 2:23, 5:12). Kristillisen uskon ytimessä on Jeesus Kristus – ihmiseksi tullut Jumala, joka sovittaa syntimme ristillä ja nousee ylös kuolleista, jotta mekin eläisimme yhdessä hänen kanssaan. Pojan kieltäminen on Kristuksen jumaluuden ja ihmisyyden, sekä ristinkuoleman ja ruumiillisen ylösnousemuksen kieltämistä. Ja miksi kristitty sellaisen kieltäisi? Aito kristitty elää uskosta Jumalan Poikaan!

”Teidän joukkoonne on luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.” (Juud 4 jae). Luikertelu onkin osuva sana! Käärmeen petollisin tapa eksyttää uskovia on esiintyminen kristittynä johtajana ja vaikuttajana. Saatana haluaa vallata ylimmät istuimet teologisissa tiedekunnissa, kirkoissa, paikallisissa seurakunnissa, mediassa ja yhteiskunnassa. Käärmeen tunnistaminen on helppoa, koska sen päämääränä on kieltää Kristus, risti, ylösnousemus ja kristillinen moraali. Käärme korottaa ihmisen Jumalan vertaiseksi, mutta lopulta saatana haluaa istua Jumalan paikalle ihmisten sydämissä ja tyrannina orjuuttaa heidät.

Eksytys rakastaa syntiä ja sivuuttaa karun todellisuuden: ihmisen syntisyyden ja maailman pahuuden. Se mitätöi Jumalan pyhyyden, rakkauden ja pelastustyön: Jumala ei tullutkaan ihmiseksi eikä kuollut ristillä meidän syntiemme tähden. Saatana haluaa luoda ikuisen valtakunnan, jossa synti, pahuus ja pimeys hallitsevat. Mutta Jumala kukistaa sen ja luo uuden, täydellisen luomakunnan. Kukaan syntisyydestään kiinni pitävä ei sinne pääse – ainoastaan ne, jotka suostuvat Kristuksen puhdistettavaksi.

 

Apostoli Paavali oli Kristuksen ylösnousemuksen todistaja (15:8-10)

Paavali kohtasi Jeesuksen erityisellä tavalla Damaskon tiellä, minkä seurauksena hän kääntyi vainoajasta Kristuksen seuraajaksi. Paavali ei vähättele tätä kohtaamista, vaikka kokikin itsensä halpa-arvoiseksi. Tämä tausta teki Paavalin nöyräksi ja uhrautuvaksi apostoliksi. Hän ymmärsi syntisyytensä ja ihmetteli Jumalan ääretöntä armoa. On hyvä muistaa, että oman syntisyytemme yhä syvempi käsittäminen on Pyhän Hengen työtä ja hänen läsnäolonsa ja vaikutuksensa kasvua meissä. Jumala voi käyttää vain ihmistä, joka tuntee syntisyytensä ja Jumalan armon.

 

Johtopäätöksiä Kristuksen ylösnousemuksesta

Kristuksen ylösnousemus oli nimenomaan ruumiillinen ylösnousemus. Se oli luonnollinen, välttämätön ja ehdoton seuraus ristinkuolemasta, jossa Jeesus pätevällä tavalla sovitti ihmiskunnan kaikki synnit. Kristuksen ylösnousemus on ehdotonta kristillisen uskon ydintä.

”Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet” (15:11).
Tämän julistuksen kautta korinttilaisetkin olivat saaneet uskonluottamuksen ja yhteyden Jumalaan. Tästä julistuksesta luopuminen merkitsisi pelastuksen menettämistä – silloin ja nyt. Pitäkäämme rohkeasti ja ehdottomasti kiinni Kristuksesta, rististä ja ylösnousemuksesta!

Älä siis pelkää – sinua kannattelevat iankaikkiset, pettämättömät käsivarret! Elä rohkeasti ja kiitollisin mielin! Elämällä on syvä tarkoitus, joka on kerran kirkastuva täydellisesti!

 

2) KAIKKIEN KUOLLEIDEN YLÖSNOUSEMUS… on luonnollinen, välttämätön ja ehdoton seuraus Kristuksen ylösnousemuksesta! (15:12-34)

Kristuksen ylösnousemus ja kaikkien ihmisten ylösnousemus ovat elimellisessä yhteydessä toisiinsa. Kyseessä on jumalallinen laki ja seuraanto. Koska Kristus on noussut kuolleista, niin kaikki muutkin ihmiset nousevat ylös.

Paavalin esittämät perusteet ja todisteet ylösnousemuksesta

Reaalitodellisuus: Jos Kristusta ei ole herätetty kuolleista, se merkitsisi, että (14-19) kristillinen usko on tyhjää petosta; syntiongelma olisi ratkaisematta ja synti hallitsisi ihmisiä niin kuin ennenkin; kuolemaa ei olisi kukistettu ja kaikki kokisivat perikadon; kristillinen usko antaisi vain ajallista, petollista lohdutusta ja olisi vain yksi keino monista hankkia menestystä maailmassa. – – – Mutta nytpä Kristus onkin herätetty kuolleista! Ja siksi em. ongelmat on voitettu! Korinttilaisetkin ovat kokeneet Jumalan muuttavan voiman Kristuksessa. (jae 20)

Luonnonlait: Kristus on Jumalan elopellon sadon ”ensihedelmä” (”esikoinen” on epätarkka käännös). Koska ensihedelmä on jo kypsynyt, loppukin sato kypsyy! (jae 20). Huomaa, että jokainen ruohonkorsi ja siemenkasvi julistaa ylösnousemuksen todellisuutta!

Syntiinlankeemus ja sovitus vastaavat toisiaan: Kuolema sai alkunsa yhdestä ihmisestä: turmeltunut ihmisluonto periytyy lapsille ja tuottaa kaikille kuolevaisuuden. (jae 21). Aivan vastaavasti ylösnousemuselämä saa alkunsa yhdestä ihmisestä, Kristuksesta: sovitus tuottaa uudestisyntymisen, vanhurskautumisen ja lopulta kirkastumisen, joiden myötä kuolema on lopullisesti kukistettu. Kristus on uusi Aadam, joka korvaa vanhan Aadamin. (jae 21)

Kristittyjen toiminta:

• Kasteet kuolleiden puolesta: jotkut halusivat kastautua kuolleiden läheistensä puolesta, jotka olivat tulleet uskoon, mutta joita ei ehditty kastaa. Käytäntö ei perustunut Kirjoituksiin eikä apostolien ohjeisiin, mutta ilmensi silti vahvaa ylösnousemususkoa. Tämä yksittäinen jae ei ole pätevä peruste sille, että mormonit kastattavat itsensä kaikkien ihmisten puolesta. Omalla tavalla mormonitkin julistavat ylösnousemusta. (jae 29)
• Paavalin ja apostolien alttius vaarantaa henkensä evankeliumintyön tähden: kaikki apostolit kuolivat marttyyreina, paitsi Johannes, joka hänkin oli vainottu. Opetuslasten muuttuminen pelkureista rohkeiksi Kristuksen todistajiksi perustui ylösnousemususkoon. He olivat kohdanneet ylösnousseen Herran ja tiesivät ylösnousemuksen todeksi. (30-32)

 

Ylösnousemusjärjestys ja kaiken täyttymys (15:23-28)

”Jokainen vuorollaan, esikoisena (=ensihedelmänä) Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös.” Vastaavaan tapaan Danielin kirjassa puhutaan vanhurskaiden ja jumalattomien ylösnousemuksesta: ”Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun” (12:2).

Ylösnousemus on yksi suuri kokonaisuus, jossa on useampia vaiheita ja vuoroja. Tämä tekstikohta ei kerro kaikkea vaan toteaa siitä meidän kannaltamme kaksi tärkeintä vuoroa: Kristus ja seurakunta. Kun luemme Raamattua kokonaisuutena, voimme löytää useita ylösnousemusvuoroja: 1) Kristus, 2) Kristuksen omat eli seurakunta ja mahdollisesti myös vanhan liiton pyhät, 3) kaksi lopunajallista profeettaa (Ilm 11 luku), 4) 144 000 juutalaista (Ilm 14 luku) , 5) Antikristuksen vainoissa kuolleet marttyyrit (Ilm 20 luku), 6) tuhatvuotisen valtakunnan pyhät (Ilm 20 luku)
7) kaikki loput kuolleet (jumalattomat). Huom: kaikki nousevat ruumiillisesti kuolleista! – – – Olennaista ei ole se, montako ylösnousemusvuoroa on ja millaisia ne ovat, vaan se, että Kristus on noussut kuolleista ja hänen tulemuksensa yhteydessä mekin saamme nousta kuolleista.

Kun kaikki saavuttaa täyttymyksensä, Kristus luovuttaa kuninkuuden Jumalalle (15:24-28). Kyseessä ei ole kaiken päättyminen vaan täyttymys (telos) – Jumalan luomis- & lunastustyö saavuttaa täyttymyksensä. Jumala lähetti Kristuksen pelastajaksi.Kuninkaana hänen tehtävänsä on korjata tapahtunut vahinko ja ottaa valta pois synniltä, kuolemalta ja saatanalta. Kun Kristus täyttää kuninkaallisen tehtävänsä, hän antaa kruunun Jumalalle. Kuitenkin Jumala hallitsee luotua Kristuksen kautta ikuisuudessakin (Ilmestyskirja). Kristus on Jumalan näkyvät kasvot iankaikkisesti.

 

3) YLÖSNOUSEMUKSEN ”TEKNINEN” TOTEUTUMINEN… (15:35-58)

”Joku ehkä kysyy: Millä tavoin kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on? – Mikä järjetön kysymys!” (35-36)

 

Ylösnousemususko ja järki

Ihminen, joka luottaa pelkästään järkeensä, joutuu nopeasti ahtaalle ja umpikujaan elämän suurissa kysymyksissä. Moni ihminen ei halua uskoa Jumalaan, koska siihen liittyy niin monia asioita, joita ei voi inhimillisesti ymmärtää. Korinttilaisissa oli tätä samaa vikaa. Kun ihminen mittaa olemassaoloa vain omalla järjellä, maailmasta tulee hyvin pieni paikka. Pienimmällään se on oman navan kokoinen. Nykyihminen hädin tuskin käsittää, että elämme maapallolla, jossa on monia eri maita ja kansoja. Kohti avaruutta ihmisen käsityskyky hiipuu valonnopeudella. Mitä onkaan ääretön avaruus? Mitä on ikuisuus? Miten kaikki sai alkunsa? Miten elämä on mahdollista? Mikä on kaiken tarkoitus? Mihin kaikki päättyy?

Ihminen joutuu erittäin vakaviin ongelmiin, jos hän pitää totena ja todellisuutena vain sen, minkä järjellä voi ymmärtää. Silloin ihminen ei voisi pitää todellisuutena maailmankaikkeutta, aikaa, elämää ja lopulta omaa itseäänkään. Emmehän me pysty järjellämme käsittämään, että keskiverto aikuisessa ihmisessä on noin 100 000 miljardia solua ja jokaisessa solussa on noin 3,2 miljoonaa koodikirjainparia dna-kierteinä. Ja tämä ihmeellinen kokonaisuus saa alkunsa yhdestä solusta, kasvaa valtavaksi kokonaisuudeksi ja toimii täydellisen harmonisesti yhteen! Ihmisen järki ei ole lopulta todellisuuden mittari. Maailma oli olemassa jo ennen kuin meitä oli. Se on olemassa silloinkin kun me nukumme tai olemme kuolleet. Todellisuus on suurempi kuin järkemme!

Sama pätee Jumalaan ja Jumalan tekoihin – kuten luomiseen, Jumalan ihmiseksi tulemiseen Kristuksessa, ristinkuolemaan, ylösnousemukseen, Kristuksen paluuseen ja uuteen luomakuntaan. Nämä kaikki ovat todellisuutta täysin riippumatta siitä, mitä me ymmärrämme. Koska emme voi niitä käsittää pelkästään itsestämme käsin, tarvitsemme Jumalan antamaa kokemuksellista ymmärrystä Jumalan todellisuudesta ja Pyhän Hengen avaamia näkökulmia. Silloin saamme ikään kuin asettua Jumalan valtaistuimelle ja katsoa koko maailmankaikkeutta syvällisesti ja laajasti. Kristillinen usko avaa todellisuuden mutta pelkkä järki kaventaa, vääristää ja mitätöi sen. Tavallisessa arkielämässä tarvitsemme inhimillistä järkeä, koska siihen sen kapasiteetti on tarkoitettu. Siinäkin pärjäämme huonolla menestyksellä, jos elämme ilman Jumalaa.

Kysely ja luottamus

On inhimillistä, että Jumalan lapsukaiset kyselevät paljon. Kyselykausi auttaa oppimaan ja voi johtaa käsittämättömän viisaan ja voimakkaan Jumalan kunnioittamiseen ja ylistämiseen, hiljaisuudessakin. Vanhan testamentin Job joutui kohtaamaan yli inhimillisen ymmärryksen käyvän Jumalan oman elämänsä kärsimysten keskellä. Job mittasi kaikkea omalla ymmärryksellä, mutta joutui umpikujaan. Job sanoi: Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat liian ihmeellisiä… Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.” (Job 38:2-3, 42:3-6)

Toisinaan Jumala vastaa ja antaa ymmärrystä, toisinaan meidän tulee vain luottaa Jumalaan, vaikka emme saisi suoria vastauksia emmekä ymmärtäisi yhtään mitään. Suuri Jumala pitää huolen lapsistaan. Valitettavan usein teologit ja uskovat päätyvät kiistelemään sellaisista asioista, mitä Raamattu ei edes kerro. Niistä ihminen osaa luoda mitä monimutkaisimpia järjenpäätelmiä.

• Inhimillisestä näkökulmasta ylösnousemusta on mahdotonta käsittää ja siksi se tuntuu mahdottomalta toteuttaa.
• Jumalallisesta näkökulmasta ylösnousemus on ”helppo nakki” ja äärimmäisen luonnollinen itsestäänselvyys! Maailmankaikkeuden luominen oli sentään paljon isompi juttu.

 

Paavalin kuvauksia ylösnousemuksen ”luonnollisuudesta” ja välttämättömyydestä, sekä ylösnousemusruumiin erilaisuudesta (15:37-50)

• Kylväminen: siemen on haudattava maahan, jotta siitä voi kasvaa kasvi! Siemen on ajallinen ruumis ja kasvi on hengellinen ruumis. Maahanpano on kuolema ja itäminen ja kasvu on ylösnousemus. Jokainen ruohonkorsi julistaa ylösnousemuksen ihmettä!
• Jos on erilaisia ajallisia ”ruumiita” (ihminen, eläimet, kalat, linnut), niin toki sitten voi olla myös erilaisia taivaallisia ruumiita! Ihan yksinkertainen juttu!
• Jos on erilaisia tähtiä taivaalla, niin ihan yhtä helposti voi olla erilaisia maallisia ja taivaallisia olemuksia, joilla on oma kirkkautensa. Simppeli homma!
• Jos oli ensimmäinen ihminen (Aadam), joka oli maallinen ja josta toiset maalliset periytyvät, niin ihan yhtä lailla on uusi ensimmäinen ”ylösnousemus-ihminen” (Kristus), josta taivaalliset ihmiset saavat muotonsa! Helppoa kuin heinänteko!

Näin Paavali yrittää armollisesti selittää meille, että ylösnousemustodellisuus on Jumalan näkökulmasta aivan luonnollinen ja itsestään selvä asia. Meidän tulee uskoa siihen levollisesti ja luottavaisesti, vaikka emme kykene ymmärtämään elämää ajan rajan toisella puolella. Eikä meidän edes kuulu sitä ymmärtää, koska silloin emme kykenisi elämään tässä ajassa ja maailmassa.

Tätä voisi verrata pieneen vauvaan, joka on äidin kohdussa. Vauva ei huolehdi elämästä kohdun ulkopuolella. Hän ei kykene sitä käsittämään ennen kuin hän syntyy. Toki hän kuulee ääniä, tuntee äidin liikkumisen ja kokee tunteita, mutta ne ovat vasta pieniä välähdyksiä tulevasta. Samalla tavalla mekin olemme vielä tämän maailman kohdussa ennen kuin synnymme iankaikkisuuteen. Jotakin saamme jo nyt aavistaa tulevasta, mutta tämä todellisuus on nyt meidän maailmamme.

 Metamorfoosi ylösnousemuksen kuvana:

• maassa mateleva ruma toukka muuttuu upean kauniiksi, lentäväksi perhoseksi
• geologiassa kivilajin kiderakenne ja sen mineraalikoostumuksen muuttuminen korkeassa lämpötilassa ja paineessa
• kirjallisuudessa tarina ihmisen muuttumisesta toisenlaiseksi

 

Ylösnousemusruumis on osin samanlainen ja osin erilainen kuin nykyinen ruumiimme

Tästä parhaan kuvan meille antaa Jeesuksen ilmestymiset. Ylösnoussut Jeesus oli yleensä tunnistettavissa ulkomuotonsa perusteella. Häntä voitiin koskettaa ja hän saattoi syödä ja olla kanssakäymisessä ajallisten ihmisten kanssa. Silti hän ei ollut sidottu katoavan maailman materiaalisiin esteisiin vaan ikuisuusolentona hän saattoi kulkea oven läpi ja ilmestyä minne tahtoi. Tuleva ylösnousemusruumis on paljon moni-ilmeisempi ja kyvykkäämpi kuin nykyinen.

Inhimillinen ihminen näkee elämän vain materiassa, mutta todellisuudessa elämä onkin hengessä. Ajallinen materia on elämän yksi, väliaikainen ilmiasu. Elämän perusta ei ole materiassa vaan Jumalan Hengessä, joka on kaiken elämän lähde ja perusta. Siksi Jeesus sanoi: Henki on se, joka tekee eläväksi, ei pelkkä liha mitään hyödytä.

Älä siis huolehdi ja pelkää, että elämä loppuu fyysisen ruumiin sammumiseen ja maatumiseen. Elämä on hengessä ja elämä jatkuu hengessä, vaikka fyysinen ruumis kuolee. Toki se merkitsee elämän luonteen muuttumista ja lopulta ylösnousemuksessa sen täydellistymistä.

 

Ylösnousemus tapahtuu atomin värähdyksen nopeudella (50-52)

”Nyt ilmoitan salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.” (51-52). Tuo silmänräpäys on sanatarkasti ”atomin värähdys / pienin jakamaton hetki” (atomos). Ylösnousemuksen nopeus kuvastaa Jumalan ääretöntä, meille täysin käsittämätöntä voimaa ja kykyä. Jumalassa on paljon enemmän voimaa kuin maailmankaikkeuden tähdissä yhteensä.

”Liha ja veri eivät voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa eikä katoava katoamattomuutta”. Ajallinen ruumis ja syntinen luontomme eivät sovi ikuiseen, täydelliseen ja toisenlaiseen todellisuuteen. Siksi meidän on muututtava ja suostuttava muuttumiseen Kristuksessa!

 

Miten voimme soveltaa ylösnousemusta arkielämäämme? (53-58)

Me saamme olla turvallisella mielellä. Kaikki on Jumalan käsissä. Kuolemakin on vain Jumalan työväline, jolla hän haluaa varmistaa, että mahdollisimman moni pääsee osalliseksi kirkkaudesta. Kuolema pakottaa ihmistä etsimään Luojaansa ja turvautumaan häneen. Ajallisen elämän prosesseissa ja kuolemassa Jumala valmistaa ihmistä iankaikkisuutta varten.

Meillä on käsittämättömän upea tulevaisuus. On hyvä elää, kun tietää, että on matkalla parhaaseen kotiin. Siitä kannattaa pitää kiinni – maksoi mitä maksoi. Kristillinen toivo tarkoittaa ehdottoman varmaa Jumalan lupauksen ja suunnitelman lopullista ja täydellistä toteutumista. Meidät on ankkuroitu taivaaseen eikä mikään eikä kukaan voi tuota ankkuriketjua katkaista.

Saamme elää kiitollisina. Kaikki on Jumalan lahjaa ja armoa, jonka hän antaa meille Kristuksen kautta. Kiittämistä on tärkeää opetella ja harjoitella joka päivä. Kiittäminen on aiheellista, koska kaiken olemme saaneet lahjaksi. Kiitollinen ihminen on onnellinen ihminen. Kun harjoittelemme kiittämistä, harjoittelemme onnellisuutta. Kiitos avaa näkemään kaiken hyvän.

Meidän kannattaa ahkeroida, sillä työ Herrassa kantaa aina hedelmää – ajallista ja ikuista. Se, mitä sinä näin teet, on tärkeää, hyödyllistä ja tuo iloa. ”Olkaa vahvoja ja järkähtämättömiä, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan” (58)

 

 

KIRJEEN LOPPU: OHJEITA JA TERVEISIÄ (16 luku)

 

KERÄYS JERUSALEMIN KRISTITYILLE (16:1-4)

Kristillinen rakkaus koskettaa kukkaroitamme – kuinka vaikeaa se lieneekään. Varoja tulee kerätä avoimesti ja läpinäkyvästi ihmisten auttamiseen. Paavali laati käytännönohjeita seurakunnille, jotta kaikki sujuisi hyvin. Kukin seurakunta ja kristitty sai päättää osallistuuko keräykseen.

Paavalin ohjeita keräyksestä:

• selkeä ja avoin kohde: Jerusalemin pyhät (jotka elivät köyhyydessä ja ahdistuksessa)
• seurakunta keräyksen toteuttajana & keräystä hoitavat yhteisesti valitut luotettavat henkilöt, jotka varmistavat, että kerätyt varat menevät perille asti
• säännöllinen antaminen viikoittain; kukin antaa sen mukaan kuin on varaa

Raha- ja keräysasioita on hoidettava vastuullisesti, rehellisesti ja valvotusti. Näin vältymme monilta kiusauksilta ja ongelmilta, jotka ovat kovin inhimillisiä. Laajemmin kristillisestä antamisesta Paavali opettaa 2 Korinttilaiskirjeen 8-9 luvuissa.

 

Miten meidän tulisi antaa varoja kristilliseen työhön?

Vanhassa liitossa annettiin 10 % tuloista ja varoista, sekä sen lisäksi lahjoja ja anteja. Varoja annettiin suoraan temppeliin, mutta velvollisuutena oli myös yksityisesti pitää huolta köyhistä, leskistä ja orvoista. Suomessa maksamme veroja, joilla ylläpidetään melko hyvää sosiaaliturvaa. Näin ollen valtio ja kunnat korvaavat osittain vanhan liiton kymmenysjärjestelmän. Niinpä maksamalla tunnollisesti veroja osallistumme kristilliseen avustustyöhön.

Verojen ohella meidän tulee antaa varoja seurakunnalle ja sen kautta moninaiseen hengelliseen ja sosiaaliseen työhön. Iloista antamista Jumala rakastaa – pakollinen antaminen ei perustu rakkauteen. Antaessamme pitää olla valveutunut ja antaa vain sellaiseen tarkoitukseen, mikä on kristillistä ja raamatullista. On hyvä keskittää sellaiseen, minkä kokee oikeaksi ja tärkeäksi.

Kulutuskeskeisessä maailmassamme kristillinen antaminen on haastavaa. Meidän on opeteltava säännöllistä antamista ja uhraamista. Silloin opimme, että onnemme ei ole omaisuudessa, vaan Herrassa, joka antaa meidän sydämiimme rakkautta ja iloa – sellaista, mitä ei koskaan saa rahalla.

 

PAAVALIN JA YSTÄVIEN MATKASUUNNITELMIA (16:5-12)

Paavalin aikana matkustaminen oli paljon haastavampaa kuin nykyään. Vaikeuksista huolimatta Paavali halusi tulla käymään korinttilaisten luona mutta lopulta matka siirtyi myöhemmäksi (jae 8). Paavalin ohella nuori Timoteus oli tulossa Korinttiin. Paavali kehotti seurakuntaa pitämään hänestä huolta ja kunnioittamaan hänen julistus- ja opetustyötään. Matkasuunnitelmat kertoivat Paavalin huolesta ja rakkaudesta. Suunnitelmia oli hyvä tehdä, mutta lopulta Herra johdatti toteutumisen.

 

LOPPUKEHOTUKSIA JA TERVEHDYKSIÄ (16:13-24)

Paavali antoi merkittävän tunnustuksen Stefanasta, hänen perhekunnastaan ja heidän kanssaan hengellistä työtä tekevistä (15-16). On tärkeää, että seurakunnassa on kristittyjä, joiden usko ja palvelutyö on esimerkillistä. Heitä seuraamalla seurakunta voi tervehtyä ja pysyä oikealla kurssilla.

Jumalan seurakunta on suuri perhe, joka koostuu kaikista uskovista ympäri maailman. On hyvä pitää yhteyksiä ja tutustua toisiin uskoviin, kaukanakin. Tämä vahvistaa uskoamme ja laajentaa ymmärrystämme seurakunnasta. Samalle se varjelee eristäytymisestä ja itsekeskeisyydeltä. Kansainväliset yhteydet, lähetystyö, ystävyysseurakuntatyö ja uskovien yhteyden kokeminen yli paikallisten seurakuntarajojen on välttämätöntä.

Kehotuksia

”Valvokaa, pysykää uskossanne lujina, olkaa urheita, olkaa vahvoja. Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! (13-14). Tämä on erittäin tarpeellinen kehotus korinttilaisille ja meille kaikille!  Usko, elämä ja rakkaus kuuluvat aina yhteen.

”Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu!” (22), on voimakas, mutta totuudellinen ilmaisu. Meidän edessämme on joko elämä tai kuolema, rakkaus tai itsekkyys, siunaus tai kirous. Vain Herrassa on elämä, rakkaus ja siunaus – hänen ulkopuolelleen jättäytyvä sulkee itsensä kiroukseen.  Valinta on ihmisen oma, sillä Jumala haluaa pelastaa jokaisen ihmisen Kristuksessa.

”Maranata! Herramme, tule! (22), oli varhaisten kristittyjen käyttämä toivotus ja tervehdys.
Saamme iloita, että Vapahtajamme ja Herramme on jo tullut, hän on kanssamme nytkin ja kerran hän lunastaa meidät lopulliseen kirkkauteen.

Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne! (23) Tätä me tarvitsemme joka päivä.
Siinä on uskomme perusta ja turva. Elämme armon varassa. Vain armo synnyttää uutta elämää
ja vie meidät perille saakka. Tämä armo on Kristuksessa Jeesuksessa.

”Rakkaat terveiseni teille kaikille, te Kristuksen Jeesuksen omat” (24). Kaikista vaikeuksista huolimatta Paavali koki isällistä rakkautta Korintin seurakuntaa ja jäseniä kohtaan. Siksi hän varmasti myös koki syvää tuskaa, joka pakotti häntä toimimaan seurakunnan hyväksi. Vaikka korinttilaisten käsitys uskon ja rakkauden sisällöstä ja sen soveltamisesta käytäntöön oli vakavasti horjumassa, Paavali näki heidät Kristuksen omina. Siksi kaikki hyvä oli vielä mahdollista!

Näin Korintin seurakunnan vakavat ongelmat ovat meille varotukseksi ja ohjeeksi, mutta samalla se todistavat Jumalan pitkämielisestä rakkaudesta, joka on kärsivällinen, lempeä, sävyisä, uskollinen ja sellainen, joka kärsii ja peittää kaiken. Tällaisen Jumalan suojissa on hyvä elää.