UUDEN TESTAMENTIN VANHATESTAMENTILLINEN JA LÄHIHISTORIALLINEN TAUSTA

 

Vanhatestamentillinen tausta

Evankeliumin taustana on koko Vanha testamentti. Kaikki alkaa jo iankaikkisuudessa, ennen maailman ja ihmisen luomista, Jumalan sydämessä ja mielessä. Vapahtajan syntymä, elämä, ristinkuolema ja ylösnousemus ovat historian ja Jumalan suunnitelmien huippukohtana. Kristinusko ei alkanut Jeesuksen elämänvaiheissa 2000 vuotta sitten. Kristinusko on ikuinen – se alkaa iankaikkisuudesta, kulkee läpi ajallisen ja jatkuu uuteen iankaikkisuuteen.

Jumala luo maailman ja ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen lankeaa syntiin ja turmeltuu. Vaikka Jumala tuomitsee ihmisen ja kiroaa luomakunnan hänen tähtensä, samalla Jumala alkaa pala palalta paljastaa ja toteuttaa iankaikkista pelastussuunnitelmaansa, evankeliumia.

Vanha testamentti on alkujen, historian ja lupausten kirja. Se kuvaa Jumalan suunnitelman alkuvaiheita ja ennakoi ja ennustaa lukemattomin eri tavoin tulevaa pelastajaa, ”Messiasta”. Tätä messiasta ennakoivat monet hyvät esikuvalliset kansanjohtajat. Heitä olivat: kantaisät – Mooses & Joosua – papit – tuomarit – kuninkaat – profeetat > Messias. Tuo sana on hepreaa ja sen kreikankielinen vastine on ”Kristus”. Se merkitsee ”Voideltua”, mikä viittaa kuninkaaksi ja ylipapiksi voitelua öljyllä, Pyhällä Hengellä. Ajan myötä Messiaasta toivottiin Pelastaja-Kuningasta, joka toisi oikeuden ja rauhan maan päälle. Tämä kuva vääristyi ja yksipuolistui juutalaisten mielissä Israel-keskeiseksi ja pakanat poissulkevaksi pelastukseksi.

Jotta luvattu Messias voisi syntyä, hänelle tulisi valmistaa kotimaa ja oma kansa. Tähän tehtävään Jumala valitsi ja asetti Aabrahamista, Iisakista ja Jaakobista polveutuneen Israelin kansan, jonka Jumala vapautti Egyptistä ja vei luvattuun maahan. Siellä Israel kasvoi kuningaskunnaksi, joka kuitenkin luopui Herrastaan, turmeltui ja koki ankaria tuomioita, jotka puhdistivat ja uudistivat kansan yhä uudelleen.

Luopuessaan elävän Jumalan antamasta turvata ja siunauksista Israel joutui ahdistuksiin monien suurvaltojen hampaissa: Egypti – Assyria – Babylonia – Persia – Kreikka / Aleksanteri Suuri – Syyria – Rooma. Näissä ahdistuksissa osa kansasta tuhoutui mutta osa koki uudistumisen. Raskaimpana menetyksenä koettiin Jerusalemin temppelin tuhoutuminen vuonna 586 eKr. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen 70 vuoden päästä kansa sai palata kotiin ja rakentaa toisen temppelin tuhoutuneen tilalle. Jerusalemin temppeli, sen jumalanpalvelus ja uhrit olivat kuva tulevasta Vapahtajasta, joka oli elävä temppeli, ylipappi ja uhri. Reilut 500 vuotta myöhemmin tämän elävä temppeli astui kiviseen temppeliin Jeesuksen persoonassa.

 

Lähihistoriallinen tausta

Muutaman viimeisen vuosisadan aikana ennen Vapahtajan syntymää Israelin kansan ja luvatun maan kohdalla tapahtui monia merkittäviä muutoksia ja mullistuksia. Ne näkyvät vahvasti Uuden testamentin sivuilla.

Pakkosiirtolaisuuden vaikutukset
Jerusalemissa Salomonin rakentaman temppelin tuho vuonna 586/7 eKr. ja Babylonian pakkosiirtolaisuus olivat Israelille kansallinen ja uskonnollinen katastrofi. Kansa menetti kotimaansa, pääkaupunkinsa, temppelin, jumalanpalveluksen ja uhritoimitukset. Tämä merkitsi pappeuden muuttumista. Pappi ei enää voinut palvella temppelissä. Hän oli enää lähinnä Jumalan lain opettaja. Tämä prosessi synnytti erityisen kirjanoppineiden ryhmän, joka kokosi pyhiä Kirjoituksia yhteen ja teki niihin päivitystä ja toimituksellista muokkausta. Pakkosiirtolaisuuden aikana syntyi vielä muutama uusi historiallinen kirja ja profeettakirjoja. Nämä kaikki koottiin yhdeksi kaanoniksi, joka vakiintui meidän Vanhaksi testamentiksi.

Temppelipalveluksen korvaajaksi kehittyi pakkosiirtolaisuudessa synagogalaitos, joka tuli paluumuuton myötä myös Luvattuun maahan. Kun toinen temppeli oli rakennettu, jumalanpalvelus ja uhritoimitukset alkoivat jälleen. Tämä merkitsi papiston elpymistä. Kirjanoppineiden luokka jäi myös elämään vahvasti Israelissa.

Uudet ja vanhat asukkaat
Vuosisatojen saatossa Israelin 12 heimosta / sukukunnasta suurin osa oli hävinnyt. Assyria tuhosi pohjoisen Israelin ja vei sen 10 heimoa pakkosiirtolaisuuten, josta he eivät palanneet. Osa heistä pakeni eteläiseen Juudaan. Varsinaisesti ei tiedetä, ketkä ovat näiden 10 heimon jälkeläisiä. Pohjoisille alueille tuotiin uutta, ei-juutalaista väestöä. Niinpä koko Samariaa ja osaa Galileasta asuttivat pakanakansat. Samaria oli juutalaisille saastaista aluetta, vaikka sen asukkaat osittain palvelivat Israelin Jumalaa ja tunsivat Tooran eli viisi Mooseksen kirjaa. Galileassa tietyt kylät ja kaupungit olivat juutalaisten käsissä ja loput pakanoiden.

Eteläistä Juudaa asuttivat Juudan ja Benjaminin heimot, joiden pääosa joutui Babylonian pakkosiirtolaisuuteen. Heillä oli mahdollisuus palata Luvattuun maahan, mutta vain vähemmistö palasi. Juudassa oli Jerusalem ja sen temppeli, mikä johti juutalaisten keskittymiseen sinne ja alueen juutalaisten ylemmyyden tuntoon suhteessa muihin alueisiin ja varsinkin pakanoihin.

Kreikkalaisuuden suuri vaikutus
Aleksanteri Suuren laajojen valloitusten myötä kreikkalainen kulttuuri ja filosofia levisivät laajasti. Egyptissä ja Israelissakin kreikkalaisuutta ihannoitiin varsinkin ylemmissä kansanluokissa. Ajoittain juutalaisia yritettiin kreikkalaistaa, jopa väkisinkin. Pohjoisessa Israelissa oli Dekapolin eli kymmenkaupungin alue, joka oli kreikkalaisten käsissä.

Koska juutalaisia ja heidän uskontoaan yritettiin kreikkalaistaa, se synnytti sitä ajavia ja vastustavia liikkeitä. Ylipapisto ja osa papisto omaksui kreikkalaisen ihanteen ja heistä tuli saddukealainen papistoliike, jota vastaa hyvin aikamme liberaaliteologia. Siinä Raamattua tulkitaan hyvinkin vapaasti, jopa vastoin sen ilmoitusta.

Kreikkalaisuuden ihannoinnin ansioksi voidaan todeta Vanhan testamentin kääntämisen kreikaksi Egyptin Aleksandriassa noin 300 eKr. Käännöstä kutsutaan Septuagintaksi. Kreikankielellä oli samankaltainen universaali rooli kuin englanninkielellä nykyään. Tämä mahdollisti pyhien Kirjoitusten levittämisen monien kansojen pariin ja heidän kääntymisen juutalaisuuteen proselyyttikasteen kautta. Tällaisia kreikkalaistaustaisia kutsuttiin hellenisteiksi. Tämä käännöstyö loi pohjan myös evankeliumin levittämiselle. Uusi testamentti onkin kirjoitettu arkisella kreikankielellä, jotta mahdollisimman moni voisi sen ymmärtää. Mahdollisesti Matteuksen evankeliumi on alun perin kirjoitettu hepreaksi.

Makkabealaisaika
Koska Israel oli heikko, valtaa pitivät muut kansakunnat ja suurvallat. Aleksanteri Suuren jälkeen Israelia hallitsi hetken Egypti ja pian Syyria, jonka kuningas Epifanes IV häpäisi Jerusalemin temppelin tuomalla sinne sian pään. Tämä nostatti suuren kapinan, jota johti pappi Mattatias ja hänen poikansa. Juutalaiset kukistivat syyrialaiset ja saivat itsenäisyyden. Ajanjaksoa kutsutaan Makkabealaisajaksi (165-37 eKr.). Siitä kertovat Makkabealaiskirjat. Voiton myötä temppeli puhdistettiin ja vihittiin uudelleen käyttöön. Sitä vietetään vuosittaisena Hannukkah-juhlana.

Vaikka juutalainen hurskauselämä uudistui ja puhdistui, ajan myötä kreikkalaismielisyys vahvistui ja jumalanpalveluselämä ja kansan johto sen myötä etääntyi Herrasta. Tätä vastaan syntyi fariseusten puhdasoppinen uskonnollinen puolue, joka vaikutti kansan keskellä voimakkaasti. Toinen vastaliike oli essealaisuus, jonka ihanteena oli eristäytyä erämaahan ja luoda sinne oma hurskas yhteisönsä.

Rooman vaikutus
Valtataistelu puhtaan juutalaisuuden ja kreikkalaismielisyyden välillä tiivistyi. Avuksi pyydettiin maailmanvallaksi noussutta Roomaa, joka mielellään tuli ja valloitti Jerusalemin vuonna 63 eKr. Pompeiuksen johdolla. Roomalaiset ottivat vallan käsiinsä ja miehittivät maan. He rakensivat linnoituksia ja roomalaisia kaupunkeja Israelin maahan.

Rooman vallan alaiseksi vasallikuninkaaksi nousi puolijuutalainen Herodes Suuri vuonna 37 eKr. Hän oli häikäilemätön hallitsija, joka tapatti lukuisia läheisiään ja suuren joukon oikeita ja kuviteltuja vastustajiaan. Herodes halusi olla suuri ja siksi hän rakennutti kaupunkeja, palatseja ja käytännössä Jerusalemin toisen temppelin lähes uuteen uskoon. Lisäksi hän varusti Masadan linnoitusvuoren turvapaikakseen.

Herodes ja roomalaiset pelkäsivät kapinaliikkeitä, joita nousi ajoittain messiaanisten pyrkyreiden johdolla. Kapinat ja niiden versot tukahdutettiin verisesti. Tuhansia ristiinnaulittiin roomalaisen tavan mukaisesti. Erityisesti raskas verotus nosti kapinamieltä. Juutalaiset saivat pitkälti säilyttää uskonnonvapautensa ja harjoittaa jumalanpalvelusta temppelissä. Rooma piti ylimmän vallan käsissään, jota käyttivät roomalaiset prokuraattorit kuten Pontius Pilatus. Alempaa paikallista valtaa hoitivat Herodes Suuri ja myöhemmin hänen poikansa kukin omalla alueellaan, sekä juutalaisten kansanvanhemmisto, Sanhedrin. Etenkin uskonnolliset kysymykset kuuluivat Sanhedrinille. Oikeus langettaa kuolemantuomio oli yksinomaan Rooman oikeus. Siksi Jeesuksen piti joutua Pilatuksen tuomittavaksi. Sanhedrin toimi syyttäjänä.

Rooman keisareita tuohon aikaan olivat:

• 46-44 eKr. Julius Caesar
• 27 eKr. – 14 jKr. Augustus Suuri
• 14-37 Tiberius; 37-41 Galigula; 41-54 Claudius
• 54-68 Nero (Rooman palo v. 64 ja kristittyjen laaja vaino)
• 69-79 Vespasianus

Vasallikuningas Herodes Suuri hallitsi vuosina 37-4 eKr. Hän kuoli Jeesuksen ollessa maanpaossa Egyptissä. Herodeksella oli kolme poikaa, jotka perivät hallintavallan. Heidän valta-alueensa kuitenkin jaettiin kolmeen osaan:

• Herodes Antipas (- 39 jKr.) hallitsi Galileaa
• Arkhelaos (- 6 jKr.) hallitsi Juudeaa, vain lyhyen ajan, koska joutui epäsuosioon
• Herodes Filippus (- 34 jKr.) hallitsi Itureaa ja Trakoniittia

Rooman maaherrana Juudeassa toimi Jeesuksen toiminnan aikaan Pontius Pilatus vuosina 26-36 jKr. Hänen jälkeensä maaherroiksi nousivat Herodes Agrippa I, Antonius Feliks, Porcius Festus ja Herodes Agrippa II. Heidät mainitaan Apostolien teoissa.

Koska juutalaiset hylkäsivät Messiaansa, kansa ajautui sekasortoon ja kapinaan. Kapinan seurauksena roomalaiset tuhosivat Jerusalemin ja sen temppelin vuonna 70 jKr. Seuraavan suuren kapinan yhteydessä Rooma lakkautti Israelin valtion ja ajoi kaikki juutalaiset maanpakoon. Tämä tapahtui vuonna 135 jKr., jolloin alkoi juutalaisten lähes 2000 vuoden mittainen hajaannus. Tuolloin luvattu maa sai nimekseen Palestiina, mahdollisesti muinaisten filistealaisten mukaan.

Rooman hallintavalta oli Jumalan sallimus. Sen hyvinä puolina oli juutalaisten uskonnonvapaus, hyvä tieverkosto, kohtuullinen järjestys ja oikeusturva, sekä pitkät rauhanjaksot. Kuitenkin muutamat keisarit kääntyivät kristittyjä vastaan ja aloittivat vakavat vainot. Tämä kääntyi kuitenkin evankeliumin voitoksi. Ahdistuksissa kristittyjen todistus oli voimakas ja kristittyjen määrä kasvoi huimasti. Lopulta kristinuskosta tuli virallisesti sallittu 300-luvun alussa. Valitettavasti siitä tehtiin ainoa sallittu uskonto vajaa sata vuotta myöhemmin, jolloin siitä tuli pakkouskonto ja ihmisiä pakotettiin kasteelle väkivalloin ja kuoleman uhalla. Tämä oli vakava uhka kristillisyydelle eikä tietenkään ollut Jumalan tahto, joka perustuu rakkauteen ja vapaaehtoisuuteen. Katolinen kirkko ja paavius on osittain roomalaisen vallan ja keisariuden perijä.

 

Jumala hallitsee historiaa ja toimii sen keskellä

Kaikki tämä myllerrys kuvaa sitä tosiasiaa, että Jumala toimii maailmantapahtumien keskellä ja johtaa ja käyttää niitä oman suunnitelmansa toteuttamiseksi. Sama pätee meidänkin aikaamme. Vaikka pahalla on oma, näkyvä, voimakaskin valtansa, Jumala toimii tahtonsa mukaan ja sanoo viimeisen sanan. Maailman valtavat myllerrykset, kansojen ja pienten ihmisten kohtalot ovat todellisuutta, jonka osana me elämme. Tähän maailmaan kuuluu syntiinlankeemuksen seurauksena suunnaton kärsimys, pahuus ja kuolema, mutta samalla myös Jumalan armosta ilon, onnellisuuden ja kohtuullisen tyytyväisyyden aikoja ja hetkiä, sekä Jumalan antama lupaus tulevasta iankaikkisesta elämästä. Mitä ikinä sinunkin elämässäsi tapahtuu, Jumala lopulta sanoo viimeisen sanan, joka on täynnä ikuista armoa, rakkautta ja hyvyyttä.

Kun Jumalan näkökulmasta kaikki oli valmista, aika täyttyi Messiaan ensimmäiselle tulemukselle. Kun aika jälleen täyttyy, Hän tulee toisen kerran maan päälle. Meidän näkökulmamme aikaan on sekunti, tunti, päivä, viikko, kuukausi, ehkä vuosikin. Jumalan näkökulma on sadat ja tuhannet vuodet, sekä iankaikkisuus. Jumalalle 1000 vuotta on kuin yksi päivä meille. Kärsivällisyys on yksi kaikkein vaikeimmista läksyistä meille kiireisille, jotka haluamme kaiken tässä ja heti. Jumala toimii juuri oikeaan aikaan ja kun hän toimii, voi tapahtua nopeasti suuriakin mullistuksia ja muutoksia.

 

Kaikki on valmiina Vapahtajalle ja meille

Kun aika oli täyttynyt, Vapahtaja astui tämän maailman keskelle ihmisenä. Hän koki ihmisyyden ilot ja surut, hän kertoi Luojastamme ja elämän tarkoituksesta, hän kärsi puolestamme, sovitti syntimme ja avasi tien Isän yhteyteen iankaikkiseen elämään.

Tästä ja sen merkityksestä kertoo Uusi testamentti – neljä evankeliumikirjaa, Apostolien teot, lukuisat kirjeet ja Ilmestyskirja. Niiden sivuilta löydämme Jumalan armon ja rakkauden meitä kohtaan. Ota evankeliumi, Jeesus Kristus vastaan ja anna hänen johdattaa sinua Herrana ja Vapahtajana läpi maailman myrskyjen perille turvalliseen kotisatamaan.