Nyt sunnuntaina 21.4. klo 16 vietämme Kokemäen seurakuntakeskuksessa Keidasmessua. Puhujana Hannu Äimänen. Kuulemme ja laulamme Konsta Jylhän hengellistä musiikkia. Ehtoollinen ja tarjoilua. Maarianrinne 1, Kokemäki. Tervetuloa!

Päivän nimitys jubilate (= riemuitkaa) muistuttaa pääsiäisajan luonteesta. Seurakunta juhlii iloiten Herran ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta ja suuntaa katseensa uuteen elämään taivaassa, minne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa. Kristityt odottavat ”ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee” (Hepr 13:14). Jeesuksen ylösnousemus on jo tehnyt meidät uusiksi luomuksiksi. Kun Kristus palaa takaisin, meistä tulee hänen kirkastetun ruumiinsa kaltaisia.

.

EVANKELIUMI: Joh 14:17

Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.

Tuomas sanoi hänelle: Herra, me emme tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?

Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muutoin kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, tunnette myös Isäni. Te tunnette hänet, olettehan nähneet hänet.”

.

Hepr 11:2,13-19

Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.

Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.

    Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.

.

SAARNA

Levollinen vai levoton?

Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Miten tämä sana toteutuu sinun kohdallasi? Oletko sinä koskaan levoton? Oletko menettänyt rauhasi ja luottamuksesi?

Ainakin me elämme parhaillaan sellaista kriisien ja sotien aikaa, että monen sydämen rauha ja usko tulevaisuuteen on horjumassa, ellei jopa kokonaan murentumassa.

Opetuslapsetkin olivat evankeliumitekstin kuvaamassa tilanteessa juuri sellaisessa tilanteessa. Heidän maailmansa ja unelmansa oli murentumassa, sillä he pelkäsivät Messiaansa joutuvan ristille. Elettiin pääsiäisen aivan ydinhetkiä.

Hieman aiemmin Lasarus oli herätetty kuolleista ja Jeesus oli ratsastanut Jerusalemiin varsin jännittyneessä tilanteessa. Toisaalta häntä hurrattiin, mutta toisaalta häntä vihattiin.

Kaiken keskellä Jeesus yhä uudestaan puhui omasta tulevasta kuolemastaan. Tämä hämmensi ja pelotti opetuslapsia. He eivät tienneet mitä uskoa ja miten suhtautua. Niin ei voisi tapahtua!

Sanoessaan evankeliumitekstin sanat Jeesus oli opetuslastensa kanssa pääsiäisaterialla, jossa Vapahtaja asetti ensimmäisen kristillisen ehtoollisen. Leipä on hänen ruumiinsa ja viini hänen verensä, uuden liiton veri. Sekin kävi syvälle sydämeen. Kaiken lisäksi Jeesus puhui kavaltajasta.

Opetuslapset olivat vakavan pelokkaita, levottomia, murheellisia ja järkyttyneitäkin – oikeastaan juuri tätä kaikkea tuo sana ”levoton” merkitsee. Sanatarkasti käännettynä se tarkoittaa ”tyynen veden kuohuttamista”. Nyt koko tulevaisuus oli hämärän peitossa synkän pimeyden alla.

Mekin koemme toisinaan jotain samankaltaista – joskus voimakkaammin, joskus se on vain perusturvattomuutta oman itsemme, elämämme, tulevaisuutemme ja ehkä maailmankin suhteen.

Tällaisen levottomuuden keskelle Jeesus sanoi opetuslapsille ja sanoo meillekin tänään: Älköön sydämesi olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Älköön sydämesi olko levoton!

Kristillinen usko tuo levon ja turvan

Mikä on ratkaisu levottomuuteen ja turvattomuuteen? Se on usko – usko Jumalaan.

Se ei ole uskoa huomiseen, itseemme, toisiin ihmisiin, humanismiin, teknologiaan, lääkkeisiin, tieteeseen, rahaan, aseisiin, Natoon, itämaisiin uskontoihin tai okkultismiin. Kaikki ajallinen murenee ja on voimatonta todellisuuden edessä. Vain Luoja on kaikkivaltias.

Mitä tuo usko sitten on? Onko se uskottelua, epävarma mielipide, itsepetosta? Näinhän tuo sana ymmärretään yleensä. Mutta voiko luuloteltu usko antaa mitään todellista rauhaa ja turvaa?

Ei voi – se olisi todellakin itsepetosta. Älä tyydy sellaiseen. Älä jää luulouskon varaan – sellainen ei auta yhtään mitään. Kristillinen usko ei ole luulottelua.

Raamatun, Jumalan Sanan mukaan usko on paljon enemmän, paljon parempaa, paljon syvempää ja paljon varmempaa. Kuten päivän Heprealaiskirjeen tekstikin sen määritteli – se on ”varmuutta ja lujaa luottamusta”.

Aito kristillinen usko on lujaa luottamusta sellaiseen, mitä ei voi ihmissilmin nähdä, mutta joka silti on äärimmäisen todellinen. Se on sellaista, mistä voi vakuuttua hyvin syvästi ja konkreettisesti.

Et sinä näe tuultakaan, mutta tunnet sen läsnäolon, voiman ja vaikutuksen. Tunnet tuulen leppeän puhalluksen kasvoillasi tai sen piiskaavan viiman. Näet puiden oksien taipuvan ja lehtien lentävän. Sinä hengität ilmaa ja ammennat siitä happea elimistöllesi.

Kuka lakkaa hengittämästä sen tähden, ettei voi nähdä ilmaa? Kuka lakkaisi uskomasta, lujasti luottamasta Jumalaan, jota ei näe, mutta jonka voi tuntea, henkilökohtaisesti ja syvästi.

Uskomme Jumalaan, jonka läsnäolo täyttää maan, koskettaa meitä, vaikuttaa elämässämme. Jumala meitä puhuttelee monin tavoin, varsinkin Sanansa kautta.

Uskomme Jumalaan, joka on luonut kaiken äärimmäisen tarkasti ja käsittämättömällä voimalla ja viisaudella. Uskomme Jumalaan, joka ylläpitää maailmankaikkeutta ja hallitsee ihmiskuntaa.

Uskomme Jumalaan, joka kerran laittaa pisteen ihmiskunnan silmittömälle itsetuhovietille. Uskomme Jumalaan, joka luo uudet taivaat ja uuden maan. Uskomme Jumalaan, joka on valmistanut meille iäisen kodin ja täydellisen elämän hänen luonaan.

Usko elämässä ja kuolemassa

Usko Jumalaan on koko elämän kattava perussuunta. Uskominen on sydämen avaamista Hänelle. Se on itsemme, asioidemme ja elämämme jättämistä Hänen käsiinsä. Se on Häneen turvautumista kaikkein vaikeimmallakin hetkellä. Silloinkin kun tuntuu, että kaikki on menetetty. Se on katseen nostamista omasta itsestämme Hänen puoleensa.

Usko on Jumalan tunnustamista ja häneen henkilökohtaisesti luottamista – jokainen päivä, iloissa ja surussa, juhlassa ja arjessa, työssä ja kotona, terveenä ja sairaana, elämässä ja kuolemassa.

Juuri kuolema on se pelottavin ja kauhistuttavin todellisuus, mitä ihminen haluaa aina paeta ja minkä hän haluaa unohtaa – kuitenkaan siinä onnistumatta. Kuolema nostaa aina uudelleen päänsä. Se tulee vastaan monin tavoin, avoimesti ja salaa, yllättäen ja hätkähdyttäen.

Väitetään, että jopa puolet ihmisen henkisistä voimavaroista kuluu siihen, että hän yrittää tiedostamattaan unohtaa kuoleman. Se on kuluttavaa ja vie elämän mielekkyydeltä pohjan.

Oikeastaan kuolema on paljon pahempaa kuin vain fyysisen ruumiin elintoimintojen päättymistä. Kuolema on läsnä meissä jo nyt – monenlaisina negatiivisina voimina: sairauksina, elämää vahingoittavana ja tuhoavana käyttäytymisenä, tekoina, sanoina, ajatuksina ja asenteina.

Kuolema liittyy syntiin ja pahuuteen. Synti on rakkauden ja elämän vastakohta. Itsekkyytemme on syntisyyttä ja sen hedelmänä on kuolema ja tuho. Olemme rikkinäisiä, kuoleman omia.

Ihminen miettii, mitä on fyysisen kuolemanhetken jälkeen. Onko se ikuista tiedottomuutta ja olemattomuutta? Onko se yhtymistä johonkin persoonattomaan voimaan tai olotilaan? Onko se jotain pelottavaa vai jotain hyvää?

Tämä on äärimmäisen tärkeä, kohtalokas kysymys meille jokaiselle. Miten minun lopulta käy? Mikä on minun ikuisuuskohtaloni?

Matkalla kotiin

Jeesuksen vastaus on tähän: Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

Jeesuskin tiesi kuolevansa pian. Mutta yhtä varmasti hän tiesi, mitä on kuolinhetken jälkeen: Ylösnousemus ja Isän taivaallinen koti!

Kaksi tärkeää sanaa: Isä ja koti. Kuolemanhetken jälkeen meitä odottaa persoonallinen, läheinen ja turvallinen kohtaaminen Isän kanssa, Luojamme ja Lunastajamme kanssa. Silloin me palaamme juurillemme, silloin me ymmärrämme, silloin me näemme.

Ihmisen persoonallinen olemassaolo ei pääty kuolemaan, vaan se jatkuu toisessa ympäristössä, taivaassa, joka on syvimmiltään koti.

Useimmiten koti merkitsee meille jotain hyvää ja turvallista. Kotiin on hyvä tulla töiden jälkeen, pitkältä matkalta tai vaikkapa sairaalasta. Kotona on perheemme. Siellä emme ole vieraita emmekä muukalaisia kuten Aabraham ja monet muut uskomme esikuvat, jotka kokivat vierautta kulkiessaan kohti luvattua maata, kohti taivaallista kotia. Tässä maailmassa mekin olemme muukalaisia, mutta olemme matkalla kohti todellista kotiamme.

Kun ihminen sulkee silmänsä kuolemansa hetkellä, hän avaa ne perillä kirkkaudessa. Tähän liittyy myöhemmin ruumiillinen ylösnousemus Jeesuksen paluun yhteydessä.

Äidit, isät ja koti

Muutaman viikon päästä vietämme äitienpäivää. Äitiä pidetään usein kodin luojana, hengettärenä. Äiti ja koti kuuluvat yhteen. Millainen äiti, sellainen koti. Sama pätee tietysti iseihin.

Kasvattajan tehtävä on äärimmäisen tärkeä tehtävä. Samalla se on hyvin vaikea ja vastuullinen. Liian harvoin äidit, isät, kasvattajat saavat kiitosta työstään. Liian harvoin heitä tuetaan, rohkaistaan, arvostetaan ja muistetaan. Liian usein heille annetaan risuja, vaikka tulisi antaa ruusuja. Kasvattajakin tarvitsee myötätuntoa, hellyyttä ja lepoa.

Isät ja äidit, kasvattajat tarvitsevat tehtävässään Jumalan armoa omassa epätäydellisyydessään. Juuri tässä tehtävässä ihmisen vajavuus tulee esille. Tarvitsemme armoa, rakkautta ja voimaa Jumalalta. Sitä hän lupaakin antaa, kun elämme päivittäin hänessä.

Äiti ja koti ovat parhaimmillaan esikuvia tulevasta taivaan kodista. Taivaallinen Isämme on läsnäoleva, välittävä ja turvallinen. Hän on meidän kaikkien kasvattaja. Jumala on hyvä Isä ja siksi meillä on hyvä tulevaisuus Hänen luonaan.

Taivaan tiellä vai maailman teillä?

Entä miten löydämme taivaaseen? Tämän kysymyksen lausui opetuslapsi Tuomas: ”Herra, me emme oikein vieläkään käsitä, minne sinä menet. Kuinka sitten voisimme löytää tien?”

Tie taivaaseen? Tutumpi lienee sanonta: ”Kaikki tiet vievät Roomaan”.  Kaikki tiet vievät Roomaan, mutta vain yksi tie vie taivaaseen! Oletko taivastiellä? Vai oletko maailman teillä?

Vertauskuvallisesti Rooma edustaa kaikkea sitä, mitä on maailmassa. Se on kaikkea sitä, mikä on ihmisen omaa aikaansaannosta. Mitä Roomassa oli ja on?

Rooma on historiallinen suurkaupunki, suuri viihdekeskus. Sen Colosseumin katsomosta saattoi nähdä, kuinka pedot repivät kappaleiksi orjia, vankeja ja kristittyjä. Siellä riitti urheilukilpailuja, taisteluja, verta, hikeä ja kyyneleitä. Oli teatteria ja korkeakulttuuria. Siellä homoseksuaalisuus, haureus ja irstaus kukoistivat kaikissa väreissään. Oli paljon vääryyttä ja rikollisuutta.

Roomalaisten tunnettu mottona olikin: ”Leipää ja sirkushuveja, niin kansa pysyy tyytyväisenä”. Näin on nykyajankin maailman areenoilla. Mihin sinä tyydyt?

Roomassa palvottiin lukemattomia epäjumalia ja keisaria. Se on tänäänkin nimikristillisyyden keskus, siellä on Vatikaani, paavit, kullankimallusta, hokkuspokkus-messut, aneet, pyhimysten palvonta, seksuaalista hyväksikäyttöä, korruptiota, mafiaa – muotojumalisuutta ja kauhistuksia.

Roomassa on kaikkea sitä, mitä syntinen, itsekäs ihminen voi vain toivoa – vieläpä  uskonnollisuuden kaapuun ja siunauksiin verhottuna. Näin on aikamme maailmassa.

Roomaan liittyy vielä yksi sanonta:”Nähdä Rooma ja kuolla”. Kaikki tiet vievät Roomaan. Voimme siis sanoa: ”Kaikki tiet vievät kuolemaan”. Oletko sinä synnin tiellä matkalla kuolemaan?

Tai kuten erään tanskalaisen bussin kyljessä luki: ”Olemme matkalla helvettiin, mutta teemme sen ensimmäisessä luokassa”. Matka on lopulta lyhyt ja ikuisuus on pitkä.

Jeesus on tie taivaaseen

Mutta onneksi on yksi tie, joka vie taivaaseen. Nähdä Jeesus ja elää. Vain yksi tie vie elämään. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä”.

Jeesus on tie – Koska ihminen ei voi päästä eikä löytää Jumalan luo, Jumala itse tulee ihmisen luo Jeesuksessa Kristuksessa. Jumala itse sovitti syntimme kuolemalla Golgatan ristillä. Jumala kuolemaan tuomittuna meidän edestämme!

Siksi Jeesus on silta yli synnin, kuoleman ja kadotuksen kuilun Jumalan luo. On äärimmäisen tärkeää, että olemme tällä tiellä. Olkoon Jeesus meidän kaikkien Vapahtaja ja Herra.

Tämä tie ei ole helppo. Se on ristintie, mutta se vie perille. Jeesus kantaa sinut perille.

Jeesus on totuus – Hän ei ole vain todennettavissa oleva historiallinen henkilö. Hän on paljon enemmän. Jeesus on perimmäinen totuus ja todellisuuden perusta, itse Jumala. Hänessä on ilmoitettuna koko totuus, jonka ihminen tarvitsee elämässään. Luota ja turvaa Häneen.

Jeesus on elämä – Hän on meille Elämän lähde, Rakkaus, Ilo, Onnellisuus, Hyvyys, Pyhyys, Ikuisuus. Hän on kaikkea sitä, mitä ihminen todella tarvitsee. Hän on kuoleman voittaja. Saamme elää Hänessä tänäänkin.

Kun sähkölaite irrotetaan virtalähteestä, se sammuu. Kun kuolemansairas potilas irrotetaan hengityskoneesta, hän kuolee. Kun ihminen irrottautuu Jumalasta, hän kohtaa ikuisen kuoleman, kadotuksen. Mutta Jumalassa on ikuinen elämä – pysykäämme Hänessä!

Viidakossa

Kerrotaan eräästä matkaajasta, joka halusi päästä kaukaiselle vuorelle läpi sankan viidakon. Matkaan hän tarvitsi oppaan ja sellainen löytyikin. Matkaaja oli kuitenkin epävarma ja kysyi oppaalta: Tunnetko aivan varmasti koko tien perille vuorelle saakka?

Opas vastasi: Kyllä, luota minuun. Sitten matka alkoi.

Ensin kuljettiin hyvää soratietä pitkin. Pian käännyttiin polulle, joka kapeni kapenemistaan. Vuori katosi horisontista tiheän kasvuston taakse. Lopulta ei ollut polkuakaan, mutta opas raivasi päättäväisesti reittiä suurella viidakkoveitsellä. Lämpö kohosi, hiki virtasi, hyttyset vaivasivat ja uupumus valtasi. Tuntien kuluttua ilta alkoi jo hiljalleen hämärtyä.

Matkaajan hermot kiristyivät äärimmilleen, kunnes ei kestänyt enää. Hän parahti tuskaisena oppaalle: Minne ihmeessä sinä meitä viet? Missä on tie?

Opas kääntyi, katsoi syvälle silmiin ja vastasi rauhallisesti: Minä olen tie!

Matkaaja hämmästyi, mutta rauhoittui hieman. Matka jatkui, vaikka epäilys ja huoli kalvoi mieltä. Juuri kun aurinko oli laskemassa, seurue pääsi vuorelle ja sen huipulle. He istuivat ja katsoivat upeaa punahehkuista auringonlaskua. Levottomuus ja epäilykset vaihtuivat iloon ja onneen.

Jeesus Kristus raivaa sinunkin elämäntiesi. Pääset perille, kun kuljet kärsivällisesti ja luottavaisesti hänen askeleissaan ja katsot häneen, joka sanoo: Minä olen tie, totuus ja elämä!

Haaste ja rohkaisu

Me saamme turvautua joka päivä elämämme antajaan, Jeesukseen. Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa Jeesukseen.

Tässä maailmassa kaikki ihmisen omat tiet vievät kuolemaan, mutta yksi jumalallinen tie vie elämään – se on Jeesus Kristus, Vapahtajamme. Siksi on tärkeää valita hänet!

”Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että Minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitse siis elämä, että sinä ja jälkeläisesi eläisitte. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kuule hänen ääntänsä ja riipu hänessä kiinni, sillä siinä on sinun elämäsi.” (5 Moos 30:19-20)

Jeesuksen kyydissä pääsemme perille. Isän kodissa on Sinulle valmistettu huone, jonka ovessa lukee sinun nimesi ja sanat ”Tervetuloa kotiin rakas poikani ja tyttäreni!”.

Se, mitä syvimmiltään kaipaat täällä ajassa, täyttyy kerran iäisyydessä.

Älköön sydämesi olko levoton. Usko Jumalaan ja usko Jeesukseen!

.

RUKOUS

Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme!
Usko sinuun on matka ja tie,
jota kulkiessa eteen avautuu yhä uusia näköaloja.

Kiitos, että tämän matkan aikana opimme tuntemaan yhä paremmin sinua.
Kiitos salaisuudesta, joka säilyy, kunnes kerran näemme sinut taivaan kodissa.

Me emme vielä voi aavistaa, mitä kaikkea sinä olet meitä varten valmistanut.
Pidä meidät tällä tiellä ja vie meidät kaikki perille taivaaseen.

Ylistys sinulle ikuisesti. Aamen.