Raamattu ajassamme

KATOAVAT JA KATOAMATTOMAT AARTEET (2. su helluntaista)

Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi.

.

EVANKELIUMI: Luuk 12:13-21

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.”

”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”

Ja hän esitti heille vertauksen:
”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’

Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin.
Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’

Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.”

.

OPETUS VERTAUKSESTA

Rabbin moninaiset tehtävät ja perintöasiat

Juutalainen rabbi, lainopettaja oli monitaitoinen mies. Hän tunsi juutalaisen lain perin pohjin.
Laki käsitteli hengellisiä ja maallisia asioita. Rabbi oli kuin pappi ja lakimies samassa persoonassa, vieläpä lääkärikin. Suomessakin ennen vanhaan kirkoissa ja seurakunnissa opetettiin Sanan ohella maanviljelystä ja tiedotettiin yleisistä asioista.

Siksi se, että Jeesusta pyydettiin perinnönjakajaksi, oli ajan tavan mukaista. Mutta se, miten mies käskytti Jeesusta, osoitti hänen itsekkäät motiivinsa. Miehellä oli jo oma ennakkopäätös siitä, miten perintö pitäisi jakaa ja Jeesuksen tehtävänä olisi hänen tahtonsa täyttäminen.

Tilanteessa miehen ja hänen veljensä isä oli kuollut. Perintö on jäänyt jakamattomina pojille. Psalmissa 133:1 kuvataan ja kiitellään sopuisten veljesten elämänasennetta: ”Kuinka hyvä ja kaunis on veljesten yhteinen, sopuisa elämä!” Näin elävät kykenevät sopimaan kaikesta keskenään toisiaan kunnioittaen. Sama ihanne pätee avioliittoihin, perheisiin ja kaikkiin ihmissuhteisiin.

Vastoin tätä eletään tässäkin raadollisessa, synnin kovettamassa todellisuudessa. Veljekset eivät ole sovussa. Toinen tahtoo perinnönjakoa ja toinen ei. Perintö tarkoitti pääosin maata, joka on kallisarvoisinta Lähi-idässä.

Juutalaisten rabbien mukaan perintö tuli jakaa, jos yksikin osapuoli sitä vaati. Roomalaisen lain mukaan vaadittiin kaikkien osapuolten keskinäistä suostumusta. Suomessa jako tehdään ensi sijassa keskinäisellä sopimuksella, mutta viime kädessä oikeudelta voi vaatia yhteisomistuksen purkamista, ositusta tai perinnönjaon toteuttamista ns. pesänselvittäjän tai -jakajan kautta.

Nyt perinnönjakoa haluava mies vaatii, että Jeesus tulee sanomaan suorat sanat veljelleen. Miehen asenne on itsekäs. Hän ei ajattele asiaa veljensä näkökulmasta eikä pyri sovintoon. Mies keskittyy omiin oikeuksiinsa. Hän unohtaa velvollisuutensa olla rakastava veli ja hyvä lähimmäinen.

Lähi-idässä ollaan hyvin perhe- ja sukukeskeisiä. Siinä on voimaa ja yhtenäisyyttä, kun eletään saman katon alla ja kaikki tehdään yhdessä. Nyt tämä oli särkymässä. Niin monet kodit särkyvät täällä Suomessakin. Avioerot ja perintöriidat ovat todella yleisiä. Kuinka usein Jumalaa vaaditaan pesänselvittäjäksi ja toteuttamaan rukoilijan omaa tahtoa?

Jeesuksen torjuva vastaus

Jeesus vastaa terävästi ja torjuvasti. Hän ei suostu! Jeesus on hyvin tietoinen kutsumuksestaan ja tehtävästään: Hän ei ole tullut jakajaksi vaan sovittajaksi! Hän ei ole tullut sementoimaan ihmisten riitoja ja itsekkyyttä vaan vapauttamaan niistä!

Jumala ei suostu käskytettäväksemme. Voimme pyytää (vaikka mitä), mutta Jumala päättää, miten hän vastaa ja miten hän toimii. Siinä onkin suuri turvamme, sillä muuten Jumalasta tulisi ihmisen juoksupoika. Syntinen ihminen saisi kaikkivaltiaan voimat käyttöönsä. Tuho olisi perinpohjainen.

Juuri sitähän syntinen ihminen haluaa. Hän tahtoo olla Jumalan vertainen ja käyttää hänen valtaansa. Ihminen haluaa kyllä siunaukset, mutta ei tahdo luopua synnistä, joka turmelee elämän. Siksi Jumala sääti osaksemme kuoleman, jotta synnille ja pahuudelle piirrettäisiin lopullinen, ylittämätön raja. Kuolemaan päättyy ihmisen häviävän pieni valta mutta kuoleman edessä ihminen voi herätä todellisuuteen ja turvautua Jumalaan.

Ahneuden synti

Synti on Jumalan torjumista ja hylkäämistä. Se on ylpeyttä. Syntinen ihminen irtautuu kaikesta, mikä kumpuaa yksin Jumalasta: rakkaudesta, hyvyydestä, elämästä, rauhasta jne. Jäljelle jää vain kuoret ja sisäinen tyhjyys. Kaikki hyveet vääristyvät itsekkyyden sävyttämäksi.

Ahneus on merkittävä synnin muoto. Ajattele maailmaa, jossa ei olisi ahneutta! Sen sijaan, että haluttaisiin pikaisesti itselle sitä ja tätä, seurauksista välittämättä, ajateltaisiinkin: Tarvitsenko tätä todella? Entä mitä se merkitsee toisen ihmisen tai koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta?

Yksilökeskeinen kulutuskulttuuri romahtaisi, mutta tilalle kasvaisi parempaa. Emme voi elää jatkuvassa 2 % kasvuprosessissa, koska maapallo eikä kukaan ihminen kestä sellaista. Sairastumme ns. elintasosairauksiin. Samalla puolet elää köyhyydessä…

”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”

Jos Jeesuksen sana otettaisiin vakavasti, mitä se merkitsisikään ihmissuhteille, kansojen välisille suhteille, maailmanrauhalle, maapallon saastumisen tai hyvinvoinnin kannalta! Ei Raamattu tai Jeesus ole vanhanaikainen tai mitään huuhaata! Moderni, syntinen ihminen sen sijaan elää mielettömästi, koska hylkää Luojansa ja elämän alkuperäisen tarkoituksen.

Maallisen ja hengellisen suhde

Raamattu ei suhtaudu kielteisesti maalliseen, arkiseen elämään. Onhan Jumala sen luonut ja nähnyt hyväksi. Elämme joka hetki tätä tavallista arkea ja se on hyvä. Mutta ilman Jumalan läsnäoloa, siunausta ja tarkoitusta se jää pinnalliseksi, tyhjäksi ja vääristyneeksi.

Jumalan tarkoitus on, että hengellinen laskeutuu maallisen ylle ja antaa sille hengen ja elämän. Pelkkä ruumis ilman henkeä on kuollut. Aine ei ole elämän perusta vaan henki. Jumala on Henki.

Elämä ei ole pelkkää biologiaa. Jeesuksen käyttämä sana merkitsee nimenomaan todellista elämää (zoee) eikä vain kemiallisia reaktioita (bios). Ihminen on paljon enemmän kuin biokemiallinen olento. Ihminen on persoona, Jumalan kuva.

On väärä ajatus, että elämän laadun määrittäisi viime kädessä se, mitä omistamme. Tietysti perustarpeiden pitää täyttyä, mutta kaikki se, mitä keräämme yli sen, ei takaa täydempää ja onnellisempaa elämää.

Täyden, yltäkylläisen, onnellisen elämän antaa yksin Jumala. Jeesus lupasi antaa meille yltäkylläisyyden ja elämän. Se on sisällöllisesti mielenkiintoinen, merkityksellinen elämä – usein vaatimattomuuden ja ahdistustenkin keskellä täällä ajassa.

Ahneuden kierre ja tuho

Jeesus kuvaa ahneutta kyltymättömyyden kierteeksi, joka johtaa tuhoon. Ihminen hukkuu ahneuteensa ennemmin kuin huomaa.

Jeesuksen antama varoitus on äärimmäisen ajankohtainen. Jos sitä ei noudateta, maapallon kantokyky romahtaa ja ihmiskunta ajautuu lopulliseen kamppailuun, jossa vain vahvimmat ja röyhkeimmät selviävät – hetkellisesti. Kysymys on ihmiskunnan hengissä pysymisestä.

Vain Jumala voi varjella ja pelastaa meidät. Ilman Jumalaa ihminen on kuin vertauksen rikas mies, joka elää itsekkäästi omaksi ja lähimmäistensä tuhoksi.

Vertaus hullusta rikkaasta

Meille länsimaisille ihmisille vertaus rikkaasta miehestä kuulostaa aivan tavalliselta, normaalilta tavalta ajatella ja elää. Keräämme omaisuutta ja mietimme, mitä tekisimme sillä – iloksemme.

Vertaus vilisee ”minä” sanoja. Juuri näinhän me ajattelemme ja toimimme. Yksilö, minä on länsimaisen elämäntavan ihanne ja ydin.

Lähi-idän asukkaalle vertauksen kuvaus on hätkähdyttävä! Sana ”minä” on kuin kaiken särkevä ääni, joka syntyy lyötäessä valtavaan kumistimeen, joka lähes rikkoo tärykalvot.

Kuulijat elivät yhteisöllisessä ”me” kulttuurissa, jossa aina elettiin Jumalan kasvojen edessä. Vertauksen rikas mies on yksinäinen ja vailla Jumalaa. Hän puhelee vain itsekseen. Sellaisena hän on tosiasiassa kuollut, rikkauteensa ja yksinäisyyteensä hukkunut mies.

Pelottavaa vertauksen miehessä on kaksi seikkaa. 1) Hän on täsmälleen kuten hyvinvointinsa pöhöttämä länsimainen ihminen; 2) Hän menettää itsekkyytensä tähden ajallisen ja ikuisen elämän!

Jumala antaa vaurautta

Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon.

Rikkaus voi olla Jumalan antama lahja, mutta se voi olla vääryydelläkin hankittua. Joka tapauksessa rikkaus tuo aina suuren vastuun. Kaikki on saatu yhteiseksi hyväksi.

Kaikki on lainaa Jumalalta. Lainan ajatus näkyy vertauksen lopussa, kun Jumala vaatii miehen sielua / elämää takaisin. Meillä on vain käyttöoikeus. Omistaja on Jumala ja siksi on tärkeää kysellä hänen tahtoaan ja neuvoaan siihen, miten omaisuutta tulisi hankkia ja käyttää.

Me emme omista edes itseämme! Koko olemassaolomme ja elämämme on Jumalan lahja. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi toteuttamaan hänen hyvää tahtoaan ja nauttimaan sen hedelmistä.

Raha tai omaisuus ei itsessään ole paha tai syntiä. Ihmisen ahneus ja itsekkyys sen sijaan on syntiä. Rikkaus voi olla siunaus tai se voi kääntyä kiroukseksi. Lue Psalmi 49:7-21.

Rikkaalla oli paljon maata, joka oli omaisuuden keskeinen osa. Tuli hyvä satovuosi Jumalan armosta ja lahjana. Niinpä rikkaan miehen varastot pursuilivat yli äyräittensä. Yltäkylläisyydestä oli tullut hänelle ongelma! Mutta Jumalaa hän ei kiitä eikä rukoile missään vaiheessa.

Paha ongelma!

Hän mietti itsekseen: Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään!

Tuttu ongelma meillekin. Kaikenlaista tavaraa, tarpeellista ja tarpeetonta on paikat täynnä.
Mitä tehdä? Vaihdanko isompaan asuntoon? Tungenko tiukempaan ja varastoin autotalliin tai ullakolle, jonne sitten jäävätkin? Myynkö kirpputoreilla, jotta saan rahaa uusia hankintoja varten?

Entä jos antaisinkin kaiken ylimääräisen köyhien ja tarvitsevien hyväksi? Jopa niin, että vähän kiristän omaakin vyötäni…? Ei tule mieleenkään!!!

Vertaus ei puhu omistamista vastaan vaan pohtii ylenmääräisyyden ja ahneuden ongelmaa.
Mitä sille olisi tehtävissä?

Mies oli jo hyvin rikas. Nyt hän rikastui entisestäänkin. Hän oli hukkua rikkauksiinsa. Maailman rikkain 1 % omistaa puolet kaikesta ja sai vuonna 2018 jopa 82 % kaikesta uudesta varallisuudesta haltuunsa. Loput 99 % sai vain 18 % uudesta ”sadosta”.

Etiopiassa köyhiä on paljon ja keskiluokkakin elää nälän rajamailla kurjissa peltihökkeleissä kylissä ja kaupungeissa. Köyhä suomalainen on paljon rikkaampi kuin keskiluokkainen etiopialainen. Meillä on asunnot, puhtaat vedet, ruokaa, vaatteita, lämpöä ja harrastuksia.

Rikkaalla miehellä oli paha näkövirhe. Hän sanoi ”minun satoni”. Ei hän ollut tikkuakaan laittanut ristiin satonsa hyväksi. Palkkatyöläiset olivat uurastaneet pelloilla ja Jumala oli antanut sateet ja kasvun. Rikas makasi vuoteellaan ja popsi viinirypäleitä. Niin tekee moni rikas pörssimiljonääri ja äkkirikas tai yritysjohtaja. Toki jotkut tekevät pitkääkin päivätyötä.

Toinen merkki rikkaan miehen vääristyneestä asenteesta oli se, että ”hän mietti itsekseen”.
Lähi-idässä kun kukaan ei mieti asioita itsekseen vaan aina yhdessä ystävien ja läheisten kanssa. Yhdessä ne viedään myös Jumalan eteen.

Tapana oli pohtia ja puntaroida pieniä ja isoja asioita päivä- ja viikkokaupalla iltanuotion tai teekupin ääressä. Jokainen näkökulma ja vaihtoehto käytiin tarkasti läpi. Jokainen kivi käännettiin.

Rikkaalla miehellä ei ollut ystäviä eikä läheisiä. Hänestä oli tullut vastenmielinen lähimmäinen. Ilmeisesti rikas mies eli tyytyväisenä oman itsensä kanssa, yksin. Hän ei edes tajunnut menettäneensä elämänsä tärkeimmät lahjat ja siunaukset – suhteen Jumalaan ja lähimmäisiin.

Lähi-idässä yksin jääminen rinnastetaan kuolemaan. Suomessa noin miljoona elää yksin. Osa kärsii ja osa on melko tyytyväisiä. Lienee niin, että tyytyväiset sinkut elävät aktiivista sosiaalista elämää. Aidosti kärsiviä ovat ne, jotka sairauden, köyhyyden tai syrjäytymisen vuoksi ovat todella yksin.

Rikkaudesta ja itsekkäästä elämänasenteesta tuli vankila, joka esti elämästä. Ilman Jumalaa ja lähimmäisiä elämän parhaimmistakin lahjoista tuleekin kirous.

Loistava suunnitelma…

Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan.

Ambrosius avasi hienolla tavalla todellisen ratkaisun miehen ongelmaan. Rikkaan sadon varastoksi oli tarkoitettu nälkäisten suut. Ne olivat jo olemassa ja odottivat elämän leipää.

Mutta rikas mies ei nähnyt eikä välittänyt nälkäisten suista. Hän päätti purkaa aitat ja rakentaa isommat. Hän oli täynnä itseään: minä päätän, minä teen, minä puran, minä kerään, minun omaisuuteni. Tosiasiassa mies ei tehnyt muuta kuin makasi sohvallaan ja söi viinirypäleitä ja jakoi tylyjä määräyksiä käskyläisilleen.

Jumalan laki vaatii maksamaan kymmenykset, antamaan annit ja pitämään huolta köyhistä. Mutta sellainen ei rikasta miestä kiinnostanut. Hän ei antanut kolikkoakaan, ei viljaa eikä viiniä. Ei mitään. Hän piti kaiken itsellään. Kaikki on minun ja vain minua varten.

Kuinka lähellä tämä ajatus on meitäkin! Menepä sanomaan naapurille tai menestyvälle kaverille, että et omista mitään ja että kaikki on vain lainaa ja että sinun pitää antaa omastasi runsaalla kädellä yhteiskunnalle ja kärsiville lähimmäisille – etenkin köyhien maiden nälkäisten hyväksi.

Etenkin nuoret haaveilevat paljosta tavarasta. Elämän tarkoitus on se, että on kivaa ja että omistaa kaikkea kivaa. Niin sitä on itsekin ajatellut. Vasta Jumalan seurassa koetut vuodet ovat opettaneet ripauksen muutakin. Mutta silti ihminen lankeaa samaan harhaan aina uudestaan. Minäkin.

Ihana elämä…

Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’

Vertauksen mies ajatteli, että hänen sielunsa saisi tyydytyksen kaikesta siitä maallisesta, mitä hän saa hankituksi omaisuudellaan. Hurskas Psalmin kirjoittaja sen sijaan ymmärsi: Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa (Ps 42:2-3).

Todellisuudessa miehen sielu oli tyytymätön ja levoton. Hän toivoi, että sielu tyyntyisi ja tyydyttyisi tulevaisuudessa, kun kaikki omaisuus olisi varastoitu isompaan taloon. Vasta silloin hän voisi olla tyytyväinen ja kokea suuren nautinnon ja onnellisuuden. Mutta miksi hän olisi silloinkaan sen onnellisempi, kun hän jo nyt oli rikas?

Tuttu tilanne: kun saan tuon tai tuon tavaran tai kokemuksen, sitten olen onnellinen. Saamisen huuma vaihtuu joko pettymykseen tai sitten se haihtuu varsin pian. On saatava uutta ja enemmän.

Tästä on kysymys mainonnassa. Meille luodaan tarpeita, joista meillä ei ollut aiemmin tietoakaan. Mainoksissa ei varsinaisesti esitellä tuotetta vaan maalataan elämys, jonka tuote mukamas tuo. Emme osta taloa vaan kodin. Emme osta autoa vaan statusta, trendikästä liikkumista ja nautintoja. Emme osta vaatetta vaan muodikkuutta, sosiaalisia kohtaamisia ja hyväksyntää. Jne.

Elämysten loppumattomaan ja yhä voimakkaampaan tavoitteluun perustuu myös ajautuminen huumeiden käyttöön. Voimakkaamman kokemuksen ja nautinnon saamiseksi on käytettävä aina kovempia aineita ja suurempia annoksia.

Monesti emme osaa elää tätä hetkeä ja olla siinä tyytyväisiä. Aina odotamme jotain parempaa, joka muuttaisi elämämme. Joku saattaa tosin pelätä tulevaa ja monenlaisia vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Siksi hän ei osaa nauttia tästäkään hetkestä.

Jumalan lapsi saa sen syvimmän tyytyväisyyden ja levon jo silloin, kun suhde Jumalaan avautuu ja on kunnossa. Silloin hän voi kiitollisin mielin nauttia ajallisista elämän lahjoista, toisten kanssa.

Rikkaan miehen tragedia oli siinäkin, että hän ei voinut edes esitellä omaisuuttaan kenellekään. Hän ei voinut iloita yhdessä kenenkään kanssa. Ja kuinka suureksi ilo olisi kasvanut, jos hän olisi auttanut ihmisiä ja kohdellut ihmisiä samanarvoisina?

Saamme toki iloita ajallisen elämän lahjoista – kohtuudessa, yhdessä jakaen ja toisiamme palvellen. Elämän tarkoitus avautuu syvimmillään uhrautuvassa rakkaudessa.

Ei Jumalakaan köllöttele pilvellä. Hän näkee ihmisen tuskan ja hädän. Hän laskeutuu kirkkaudesta. Hän kulkee ihmisen tien. Hän tuntee kokemuksellisesti kaikkea sitä, mitä mekin. Hän sovittaa syntimme ristillä, mikä on syvää kärsimystä puolestamme. Miksi? Koska hän rakastaa meitä.

Niinpä mekään emme voi olla onnellisia tämän kärsivän maailman keskellä. Mekään emme voi maata toimettomina yltäkylläisyydessä. Rakkaus laittaa meitä liikkeelle – palvelemaan, jakamaan omastamme, antamaan aikaa ja varoja, välittämään ja huolehtimaan.

Kuolema ja Jumala

Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin.
Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’

Vertauksen rikas, mutta hullu mies näytti ajattelevan ja elävän kuin hän olisi kuolematon. Kuinka tuttu asenne on sekin! Kuka muistaa, että ihmisen elinpäivät ovat rajatut? Torjumme kuoleman sietämättömänä ajatuksena. Yhteiskunnassamme sairaudet ja kuolema siivotaan pois näkyvistä. Etiopiassa kuolema on avoimesti läsnä.

Vasta kuoleman todellisuuden kohtaaminen ja ymmärtäminen pakottaa etsimään elämän tarkoitusta. Kuoleman unohtaminen on usein elämän ja Jumalan kadottamista. Kun ihminen kohtaa totuuden siitä, että hän todella kuolee jonakin päivänä, hän saattaakin löytää Jumalan, elämän ja voiton kuolemasta.

Kuoleman kohtaa jokainen. Terve suhde kuolemaan merkitsee sitä, että ihminen on ymmärtänyt rajallisuutensa ja turvautunut sen edessä Jumalaan. Terve suhde kuolemaan ja Jumalaan mahdollistaa oikeanlaisen suhteen elämään.

Kuolema raamittaa elämää ja asioita. Kuolema antaa arvon ja ottaa sen pois. Mutta kuolemalla ei ole viimeistä sanaa kenenkään kohdalla. Viimeinen sana kaikesta on Jumalalla: se on Elämä!

Jumalaan turvautuvalle kuolema on kärsimyksen ja pelkojen ohella suuri voitto. Kuten apostoli Paavali lausui oman elämänsä moton: Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto! Silti hän ei ihannoinut kuolemaa. Se on vaikea prosessi, mutta sen päässä loistaa kirkas valo ja kodin lämpö.

Mitä on kuolema? Kuoleman hetkellä fyysinen ruumis kuolee, mutta ihmisen ikuinen sielu-henki, syvin persoonallisuus ja tietoisuus siirtyy Jumalan luokse taivaaseen tai tuonelaan.

Raamatun näkökulmasta kuolema on vielä syvempää kuin fyysinen kuolema. Syvimmiltään kuolema on eroa Jumalasta.

Kristuksessa vapaina, ilman häntä tuomittuina

Kristuksessa meidät vapautetaan kuoleman lopullisesta vallasta. Uskova on jo tuomittu yhdessä Kristuksen kanssa Golgatan ristillä, jossa syntimme on käsitelty täydellisesti. Vapahtaja on sovittanut ne ja kantanut rangaistuksen puolestamme. Me olemme vapaita elämään.

Kristuksessa heräämme hengellisesti ja yhteys Luojaamme palautuu. Kristuksessa meissä alkaa uusi elämä ja sielumme alkaa eheytyä. Kristuksessa saamme kerran uuden ylösnousemusruumiin. Kristuksessa saamme elää ikuisesti täydellisen onnellista elämää, tulevassa kirkkaudessa.

Jumala tahtoo armahtaa ja pelastaa jokaisen. Siksi Jeesus sovitti kaikkien synnit. Mutta ihminen voi hylätä tämän suurimman mahdollisen armolahjan ja rakkauden, ja tuottaa itselleen suurimman mahdollisen turmion. Näin tapahtui rikkaan miehen kohdalla.

Hullu vai viisas?

Jumala sanoo: Sinä hullu! Kyse ei ole herjasta vaan syvästä totuudesta. Todellinen hullu on se,
joka vihaa Jumalaa, lähimmäistään ja itseään. Moni tämän maailman ”hullu” onkin mitä viisain turvautuessaan heikkona ja hauraana iankaikkiseen Luojaan.

Mies sokaistui synnistä ja unohti elämän suurimmat realiteetit. Omaisuus ei tuo onnea. Kerran hän kuolee ja menettää kaiken. Hänen suhteensa Jumalaan ja lähimmäisiin ovat kuolleet. Miten käy hänen sielunsa ja iankaikkisuutensa? Hankkiko hän itselleen ikuisen perikadon?

Tämä vertaus on hyvin lähellä kertomusta köyhästä Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä. Köyhä Lasarus, jonka nimi tarkoittaa ”Jumala pitää huolen”, pääsi taivaaseen Aabrahamin helmaan ja sai ikuisen onnen ja täyteyden.

Suurinta viisautta on antaa itsemme hänelle, jolle kuulumme: Jumalalle. Silloin olemme suurimmassa, ainoassa todellisessa turvassa. Suurinta mahdollista hulluutta on unohtaa realiteetit ja elää itsekkäästi lyhyt elämäntaival.

Miten voisimme elää ja kuolla ilman Jumalaa? Se olisi mielettömän hullua! Tämän syvimmän, perimmäisen totuuden, itse Jumalan kohtasi rikas mies juuri ennen kuolemaansa. Ensi yönä sinun sielusi vaaditaan pois!

Jumalaa ei voi paeta pimeimpäänkään hulluuteen, ateismiin, uskontoihin eikä hämyisten aatteiden syövereihin. Jumala tunkee kaiken olemassa olevan, pimeyden ja torjunnan lävitse ja kerran ihminen on oleva alastomana ja paljaana Luojansa edessä tekemässä tiliä koko elämästään – hänelle, joka on kaiken antanut lainaksi ja joka omistaa ja päättää kaiken!

Psalmin 49 sanat: He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan. Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta. Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa. Heidän omaisuutensa jää muille.

Todellinen rikkaus Jumalan luona

Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.

Juutalaisuudessa ja lakiuskonnoissa rikkaus tulkitaan Jumalan siunaukseksi ja palkinnoksi hurskaasta elämästä. Rikas pääsee taivaaseen, mutta köyhälle se on vaikeaa. Köyhyys on kirous.

Todellisuudessa rikkauden takana on usein ahneus, toisten hyväksi käyttäminen ja syvä välinpitämättömyys. Toisinaan se on puhtaasti Jumalan antama armolahja.

Rikkaus ei ole ansio eikä sillä pääse taivaaseen. Köyhyydelläkään ei ansaita taivaspaikkaa. Köyhäkin on syntinen ihminen. Hänkin tarvitsee Jumalan armoa ja Kristuksen sovitustyötä.

Elämänosamme saattaa olla hyvinkin erilaisia. Ratkaisevaa on, että otamme kaiken Jumalan kädestä ja annamme kaiken hänen käsiinsä.

Elämän todellinen, suurin aarre ei ole rahassa mitattavaa omaisuutta vaan uskoa, toivoa ja rakkautta, joita ihminen on saanut ja jakanut elämänsä aikana. Se on salattu aarre sydämissämme. Se on Jumalan läsnäoloa, armoa, rakkautta, siunausta ja varjelustakin.

»Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta.Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. (Matt 6:19-21)

Mitä on aarteiden kerääminen taivaaseen, Jumalan luokse? Se on uskoa, toivoa ja rakkautta, joka näkyy ja tuntuu arkielämässä. Se on Jumalan ja lähimmäisen palvelemista, köyhän auttamista ja kohtuullisuuteen tyytymistä.

Vertauksen rikas mies keräsi maata ja mammonaa vain itselleen. Hän olisi voinut palvella omaisuudellaan Jumalaa ja lähimmäisiä. Hän olisi voinut olla kylän merkittävin hyväntekijä ja todellinen sponsori yhteisön ja talouden kehittäjänä. Hän olisi voinut arkienkeli.

Silloin hän olisi riemuinnut Jumalan armon alla ja saanut kenties jokaisesta hyvän ystävän. Hän olisi löytänyt elämän tarkoituksen. Nyt hän kadotti sen ajassa ja vieläpä iäisyyden edessä. Taivas on rakkautta varten eikä rakkaudettomuudella ole siellä sijaa.

Johtopäätösten aika

Mies vaati Jeesusta hoitamaan perinnönjaon vaatimallaan tavalla. Jeesus kieltäytyi, koska se oli vastoin hänen tehtävänsä henkeä ja koska miehen motiivina oli ahneus.

Syvin ongelma ei ollut perinnönjako vaan syntinen asenne. Mies halusi itselleen omaisuutta silläkin uhalla, että perhesiteet katkeaisivat lopullisesti perintöriitaan. Ahneuden ja itsekkyyden tie on pohjaton tuhonkierre. Sillä tiellä on koko ihmiskunta.

Ratkaisuna on rakkaudellinen sovinto ja kohtuullisuus. Tie sovintoon löytyisi, kun osapuolet luopuisivat ahneudesta ja pitäisivät keskinäistä suhdettaan omaisuutta tärkeämpänä. Silloin olisi helpompi löytää hyvä ratkaisu perinnön jakamiseksi.

Tämä ei kumoa oikeudenmukaisuuden periaatetta. Emme yleensä voi toimia yhden periaatteen mukaisesti vaan on asetettava rinnakkain useampia keskeisiä elämän hyviä periaatteita ja sitten tehtävä kokonaisuuden valossa ratkaisuja ja toimenpiteitä.

Tässä tapauksessa paras ratkaisu olisi elää sovussa samassa taloudessa, jakamattomassa kuolinpesässä. Se oli tuon ajan tavallisin malli. Sitä ylisti Psalmi 133:1: ”Kuinka hyvä ja kaunis on veljesten yhteinen, sopuisa elämä!”

Oikean asenteen opettamiseksi Jeesus kertoi kyseisen vertauksen. Mahtoiko perinnönjakoa vaatinut mies hävetä? Lähtikö hän vertauksen rikkaan, hullun miehen tielle?

Miten ihmiskuntamme toimii? Tai me arkielämässämme? Mitä tapahtuisi, jos itsekkyyden ja ahneuden sijasta noudattaisimme rakkauden, sovinnon ja kohtuullisuuden periaatteita?

Silloin taivas laskeutuu maan päälle. Sitä kaipaamme. Sen puutteesta kärsimme. Sen elämää opettelemme pienin, horjuvin askelein. Taivaan armoon jättäydymme ja uppoudumme.

Herra, armahda meitä. Johdata meidät todelliseen elämään ja rikkauteen,
joka on täynnä sinun läsnäoloasi, armoasi ja rakkauttasi!

.

RUKOUS

Kaikkivaltias Jumala.

Ohjaa meitä etsimään taivaallisia aarteita,
jotka yksin tyydyttävät sielumme kaipauksen.

Kun uskot hoidettavaksemme maallista hyvyyttä,
älä salli meidän kiintyä siihen,
vaan auta meitä käyttämään sitä lähimmäistemme hyväksi.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

Aamen.