Osa 3: VANHURSKAS ON ELÄVÄ USKOSTANSA

.

VARTIJA SAA KIRKKAAN NÄYN: Vanhurskas on elävä uskostansa! (2:1-4)

Minä seison vartiopaikallani, asetun varustukseen ja tähystän, nähdäkseni, mitä hän minulle puhuu, mitä hän valitukseeni vastaa. (2:1)

Milloin sinä olet seissyt vartiopaikalla – rukouksessa ja Sanan äärellä?

Profeetan tehtävänä oli toimia koko kansan vartijana. Aivan siitä samasta kertoi Hesekiel: Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. (Hes 3:17)

Profeetalla oli aivan erityinen velvoite ja etuoikeus seisoa Herran edessä, kuulla hänen ääntään ja julistaa hänen tahtoaan.

Mutta entä jos laiminlyömme tämän tehtävän? Herran läsnäolo jää kokematta, Sana kuulematta ja siunaukset saamatta. Onneksi Habakuk oli mies paikallaan. Hän sai yhden ihmiskunnan historian merkittävimmistä sanomista!

Herra vastasi minulle ja sanoi: ”Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea. (2:2)

Vartiopaikalla Habakuk sai näyn. Se piti kirjoittaa ylös muistiin. Näky piti kiteyttää kristallin kirkkaaksi, iskeväksi, kiinnostavaksi, helposti muistettavaksi ja ymmärrettäväksi. Selkeä näky on tärkeä niin hengellisessä kuin maallisessakin elämässä.

Jeesus antoi opetuslapsilleen kiteytetyn näyn, mission lähetyskäskyssä. Se on koko kristikunnan perusnäky. Lisäksi jokaisella seurakunnalla ja kristillisellä järjestöllä tulee olla tarkennettu, paikallinen näky lähetyskäskyn toteuttamiseksi.

Monien kristittyjen kodeissa on kauniita seinätauluja, joihin on kirjailtu keskeisiä raamatun-lauseita. Ne ovat todistuksena ja muistutuksena kaikkein tärkeimmästä.

Jokaisella hallituksella, yrityksellä ja toimijalla on välttämätöntä olla selkeä näky, joka ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan. Samalla tavalla iltapäivälehdetkin yrittävät laatia iskevän ja kiinnostavan pääotsikon, jonka pitää myydä lehteä mahdollisimman hyvin.

Varsinkin koko elämää varten tarvitsemme luotettavan, selkeän opastuksen, jotta voimme nauttia matkasta ja päästä perille. Koko Raamattu on sellainen, mutta koska emme sitä opi kokonaan, tarvitsemme kiteytyksiä. Niitä on koottu varsinkin katekismukseen ja uskontunnustukseen.

Sellaista opastusta tarvitsivat kipeästi Habakukin aikalaiset. Luopumuksen sumu ja pimeys oli laskeutunut kansan ylle. Se ei tiennyt, minne se oli matkalla. Se luuli, että kaikki on hyvin, vaikka tuho oli jo ovella. Herraan turvautuvat puolestaan tuskailivat, eikö Jumala tee mitään. Kun Habakuk sai vastauksen tulevasta tuhosta Babylonian käsissä, tuska kasvoi äärimmäiseksi.

Milloin tämä tapahtuu? Kuka voi selvitä ja miten? Onko mitään pakopaikkaa? Samaa kysyvät oman aikamme uskovat. Vielä nyt on sumuisaa, mutta myrskykin on nousemassa.

Tähän Habakuk sai näyssä kaksi vastausta. Ensinnäkin, näky tulee toteutumaan ajallaan. Toiseksi, Herraan turvautuva on sittenkin turvassa.

Sillä näky odottaa vielä aikaansa, mutta se rientää määränsä päähän, eikä se petä. Jos se viipyy, odota sitä; sillä varmasti se toteutuu, eikä se myöhästy. (2:3)

Odottavan aika on pitkä. Tunnelma riippuu myös siitä, odotammeko hyvää vai pahaa. Odottaessa olisi hyvä elää käsillä olevassa hetkessä, kuitenkin tiedostaen sen, mikä on tuleva. Tarvitsemme menneisyyden perspektiiviä, elämänrohkeutta kuhunkin päivään ja käsitystä tulevasta.

Mitä Habakuk näki, ei oikeastaan kerrota suoraan. Voidaan kuitenkin olettaa, että hän kertoo tästä näystä profeettakirjassaan. Habakuk sai näkynsä mahdollisesti vuonna 608 eKr.

Habakukin kirjassa on kaksi päävisiota: tuomio ja pelastus. Habakuk näki ja ymmärsi Babylonian nousun Juudan kansan rankaisijaksi. Lisäksi hän näki pelastuksen Jumalan antamassa lahjavanhurskaudessa ja kirkkaudessa.

Tuomionäyssäkin on ajallisia ulottuvuuksia. Lähellä oli jo Babylonian uhka ja tuoma tuho. Se vyöryi Juudan ylitse vuosina 605, 597 ja 586 eKr. Lisäksi tuomionäyssä oli lopunajallisia sävyjä. Niiden aika on vielä edessäpäin, aivan Kristuksen tulemuksen alla.

Pelastusnäyssä Habakuk näki, että vanhurskailla oli armosuoja Babylonian kourissakin. Daniel ja Hesekiel vietiin pakkosiirtolaisuuteen monien tavoin, mutta siellä he olivat siunattuja ja Herran käytössä. Kansan hiljainen jäännös sai jäädä viljelemään maata Luvattuun maahan.

Pelastus ei vapauta tämän maailman myrskyiltä. Keinumme niiden keskellä, mutta silti varjeluksen varassa. Ja vaikka jonkun osana olisi vankeus tai miekka, hänelläkin on iäinen elämä.

Lopullinen pelastuksen aurinko sarastaisi Kristuksen tulemuksessa hänen kirkkaudessaan. Tästä Habakuk puhuu kirjansa viimeisessä, kolmannessa luvussa. Siinä kirkkaudessa Herran omat täyttyvät ilolla ja voimalla.

Näyn keskushenkilönä on Herra Jumala. Kätketysti näyssä on viittauksia Kristukseen Jeesukseen. Hän on vanhurskauden lähde ja aikojen lopulla saapuva kirkkauden Herra.

Näyn toteutuminen siis viipyy, vaikka osa onkin jo täyttynyt. Saatamme olla jo hyvin lähellä lopullista täyttymystä. Maailma on jo siinä mallilla. Kenties kyse on vain muutamasta vuosikymmenestä. Herra tietää, minä en.

Habakukin tavoin olemme tuomion ja pelastuksen edessä. Saastuminen, luonnon tasapainon vakava järkkyminen, poliittinen epävakaus, sodat ja ydinaseet ovat tuomioiden airuina. Niiden keskellä elämme ja niiden läpi joudumme kulkemaan. Mutta emme ole kulkemassa tuhoomme vaan iankaikkiseen elämään. Matkalla kanssamme kulkee Jumala. Hän vie perille ja takaa tulevan ihanuuden. Meitä kannattavat hyvät, iankaikkiset käsivarret.

.

Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta

… USKOSTA VANHURSKAS SAA ELÄÄ! (2:4)

Mitä Habakuk sillä tarkoitti? Miten se tulkitaan Uudessa testamentissa, Kristuksesta käsin?

Tekstikohdassa Habakuk puhuu kahdesta erilaisesta ihmisryhmästä ja kahdesta elämäntavasta. Ensimmäinen ryhmä elää ylpeyden ja vääryyden vallassa. Toinen elää uskon kautta Jumalan vanhurskaudessa. Ensimmäinen ryhmä torjuu Jumalan vanhurskauden, toinen elää siitä.

Jumalattomalla kansalla Habakuk tarkoitti ennen kaikkea babylonialaisia mutta kuvaus sopi myös Juudan kansan enemmistöön, joka eli luopumuksessa. Heistä oli tulossa samankaltaisia. Ilman Jumalaa me kaikki olemme sellaisia.

Jeesuskin puhui aivan samalla tavalla: Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Matt 7:13-14)

Jumalattoman tie tuntuu todella lavealta. Saa tehdä niin kuin itse haluaa eikä vaikutuksia ja seurauksia tarvitse ajatella liikaa. Tuo tie kuitenkin kapenee salakavalasti. Se kaventaa, murentaa ja turmelee elämän. Se vie ahtaalle, lopulta kadotukseen, jossa elämää ei ole.

Uskovan tie on kapea. Elämällä on tietyt raamit ja pelisäännöt, joita on hyvä noudattaa. Syntiselle ihmiselle on vain yksi tie pelastukseen. Se on Jeesus. Tämä tie levenee yltäkylläiseksi elämäksi. Jeesus sanoo: Minä olen tie ja totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luokse muuten kuin minun kauttani (Joh 14:6).

Uskovat ovat aina olleet vähemmistönä. Pohjoismainen kansankirkko on todellinen harvinaisuus ihmiskunnan historiassa. Siinä on oma siunauksensa ja mahdollisuutensa. Kun piispat, papit ja vastuuhenkilöt luopuvat raamatullisesta uskosta ja korvaavat sen liberaaliteologialla ja humanismilla, kansankirkosta tulee eksyttäjä. Parhaimmillaankin vain osa kirkon jäsenistä uskoo sydämessään Jeesukseen ja elää Jumalan sanasta.

Uskovat olivat vähemmistönä Habakukinkin aikana. Ei ollut muodikasta elää puhtaasti Herran omana. Sillä oli hintansa, mutta silti se kannatti. Niin on tänäänkin. Uskovat eivät saa myönteistä palstatilaa. Ennemminkin heitä pilkataan. Jos eivät häiritse mielipiteillään ja uskomuksillaan toisten elämää ja valintoja, he saavat olla rauhassa. Mutta jos joku uskaltaa kyseenalaistaa arvottoman menon, hänet ristiinnaulitaan rikollisena.

Uskovien osa onkin risti. Meidät on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa. Siinä meidän syntinen luontomme kuoleentuu – ei meidän voimasta vaan Kristuksen voimassa, Pyhässä Hengessä. Lisäksi sielunvihollinen joukkoineen on meitä aina naulitsemassa ristille,
mutta ei siksi, että syntisyytemme kuoleentuisi vaan siksi, että meistä pääsisi kokonaan eroon.

Ristiä seuraa ylösnousemus. Ensin Kristus ja sitten me. Jos ei ole ristiä, ei ole elämää. Ensin saamme elää uutta ylösnousemuselämää hengellisesti jo ajassa, ja kerran täydesti ja kokonaisvaltaisesti kirkkaudessa.

Apostoli Johannes julistaa Ilmestyskirjan lopussa: Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. (Ilm 22:11)

Kirjailija C.S.Lewis: Moraalin romahdus on seurausta hengellisestä romahduksesta. Siitä tunnistaa, että kansa on menettänyt uskonsa.

Herran voimassa Habakuk sanoitti tämän todellisuuden näkyväksi ja kuuluvaksi. Kansan sielu on ylpeä ja vääristynyt, mutta vanhurskas elää uskonsa mukaisesti.

.

Mitä Jumalan vanhurskaus tarkoittaa? Sillä on kaksi puolta:

1. Jumalan vanhurskaus on pyhyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Se vaatii tuomitsemaan kaiken, mikä on vääryyttä. Tämän edessä Paavali ja Luther kamppailivat epätoivoisesti.
2. Jumalan vanhurskaus on hänen uskollisuutta antamilleen lupauksilleen. Rakkaudessaan Jumala on luvannut armahtaa ja pelastaa ihmisen. Tämän vanhurskauden edessä Paavali ja Luther löysivät sielunrauhan ja pelastuksen.

.

Ristin täyttymys

Jumalan täydellinen, molemmat puolet kattava vanhurskaus ilmestyi ristillä Kristuksessa Jeesuksessa. Hänessä täyttyi tuomitsevan ja armahtavan vanhurskauden vaatimukset. Synti tuomittiin täysimittaisesti. Syntinen ihminen sai luvatulla tavalla armon ja pelastuksen. Pyhä Jumala ja syntinen ihminen saivat laillisen yhteyden.

Tätä pelastustekoa valmisteli ja ennusti koko Vanha testamentti: alkuevankeliumi paratiisissa, karitsauhrit, Mooseksen lain mukaiset syntiuhrit, suuri sovituspäivä, pääsiäinen, lisäksi monet profetiat, etenkin Jesajan 52 luvun ennustus, kertoivat kärsivästä Messiaasta.

Vanhan testamentin pyhät elivät näiden lupausten ja syntiuhrien varassa uskon kautta. Heidän uskonsa oli ennakoivaa ja eteenpäin katsovaa.

Täyttymyksen toteutumista kuvaavat neljä evankeliumikirjaa. Sen merkitystä avaavat ja selittävät Uuden testamentin kirjeet. Apostolien teot kuvaavat uskonvanhurskauden sanoman leviämistä ympäri maailmaa. Ilmestyskirja kertoo lopullisesta täyttymyksestä. Seurakunta-ajan uskovat täytettyyn työhön Kristuksessa. Meidän uskomme katsoo tässä mielessä taakse päin.

.

Uudessa testamentissa on neljä suoraa lainausta Habakukin tekstikohdasta:

.

Apostolien teot 13:38-39

Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.

Paavali opetti Pisidian Antiokian synagogassa pelastusta luvatussa Messiaassa, joka ristillä hankki anteeksiantamuksen lahjan. Pelastusta ei voinut saada lain tekoja tekemällä, koska ihminen rikkoi lain. Jäljelle jäi vain uskon tie ja lahjavanhurskaus.

.

Roomalaiskirje 1:16-17

Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta.” 

Roomalaiskirje on Paavalin evankeliumi. Siinä hän opettaa pelastuksen perustasta eli Kristuksesta, ristintyöstä ja ylösnousemuksesta. Siinä hän opettaa myös kristillisestä elämästä tällä perustalla.

Uskosta vanhurskautumista Paavali selittää Roomalaiskirjeessä myös näin (3:21-24):

Nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia. Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

.

Galatalaiskirje 3:11

Selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ”vanhurskas on elävä uskosta.”

Galatian maakunnan seurakunnissa oli alkanut tapahtua liukumista takaisin lakihenkiseen juutalaisuuteen. Kristus oli hyvä, mutta ei riittävä. Tarvittiin omia tekoja, Mooseksen lain täyttämistä, jotta voisi pelastua. Tämän Paavali kumosi tarmokkaasti kirjeessään.

.

Heprealaiskirje 10:38

Minun vanhurskaani on elävä uskosta. Jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.”

Kirjeen kirjoittaja rohkaisee kristittyjä pysymään uskossa, sillä muuta pelastustietä ei ole. Tämän tueksi hän vyöryttää monia Vanhan testamentin pyhiä, jotka pitivät ahdistustenkin keskellä kiinni uskosta ja saivat siksi elää. Moni kristitty joutuu elämään vainojen keskellä ja joutuu kamppailemaan luopumisen kiusauksen kanssa.

.

Vanhurskauttamisen seuraukset:

• Ihminen saa syntinsä anteeksi.
• Ihmisen hyväksi luetaan Kristuksen vanhurskaus.
• Ihmisestä tulee asemallisesti Jumalalle kelpaava.
• Ihmisen sisimmässä alkaa vanhurskauttamisprosessi.
• Ihminen täydellistyy vanhurskaaksi kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.
• Ihminen elää ikuisesti vanhurskaana.

     Omista nämä kaikki itsellesi! Iloitse, kiitä, lepää, toimi!

.

Uskon ydin

Uskomme ydin on aina Jumala itse. Hän on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala ilmoittaa itsensä Kristuksessa Jeesuksessa ja hänessä tekee myös pelastustekonsa hyväksemme. Tätä todellisuutta avaa, julistaa, välittää ja toteuttaa Pyhä Henki.

Uskonvanhurskaus avaa meille oven Jumalan pelastavaan yhteyteen. Siihen liittyvät kristillinen kaste ja ehtoollinen. Syvimmiltään usko tulee Jumalan sanan kautta.

Kristuksen tähden saamme elää armahdettuina syntisinä Jumalan yhteydessä ja kerran kokea kaiken täyttymyksen, kun kohtaamme hänet kasvoista kasvoihin taivaissa.

Palvomme Jumalaa, emme armovälineitä. Pidämme ne suuressa arvossa, välttämättöminä ja pyhinä, mutta muistamme, että ne ovat Jumalan työvälineitä – ei itse Jumala.