TOTUUS JA HARHA (9. su helluntaista)

Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen.

 

EVANKELIUMI: Matt 7:13-14

Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen.

 

SAARNA

Ahdas usko?

Menkää sisään ahtaasta portista – miten ahdas se onkaan ja miten kapea onkaan se tie, joka vie elämään! Ahdas, kapea, kaita.

Minkälaisia mielikuvia kristillinen usko herättää nykyajan ihmisissä? Eikö usko ja uskovaisuus olekin jotain hirveän vanhanaikaista, ahdasmielistä, tylsää ja elämänkielteistä, itsepetosta?

Eikö todellinen elämä olekin jotain sellaista kuin avaraa, suvaitsevaista ja kaiken iloisesti hyväksyvää? Jokainen saa itse määritellä, miten elää. Saan tehdä mitä haluan eikä ole olemassa mitään rajoja. En ole vastuussa elämästäni kellekään. Olen suvereeni itseni herra, melkein jumala.

Uskomuksien punninta

Tämän pyhän teemana on ”totuus ja valhe”. Kysymys on mielikuvista, asenteista, arvoista ja elämän peruskatsomuksista, joiden varassa me elämme. Niiden mukaan toimimme ja puhumme. Se, mitä uskomme, ohjaa voimakkaasti elämäämme ja valintojamme.

Koska kyse on perustavaa laatua olevasta asiasta, suorastaan elämästä ja kuolemasta, on ehdottoman tärkeää pysähtyä punnitsemaan ja arvioimaan omia uskomuksiamme.

Onko katsomuksemme elämästä, ihmisestä, maailmasta ja Jumalasta kohdallaan? On aika haastaa niin kuin profeetta Elia haastoi Israelin kansan ja epäjumala Baalin profeetat ja palvelijat.

On kysyttävä:

• Onko se, mihin syvimmiltään uskomme, totta? Elämmekö totuudessa vai harhassa?
• Onko uskomuksemme ja katsomuksemme oikeasti toimivaa todellisuutta vai onko se vain jokin lapsellinen sanaleikki tai surkea, toimimaton teoria?
• Mitä uskomuksesta seuraa elämän, ihmisarvon, moraalin ja elämän tarkoituksen suhteen? Romahduttaako uskomuksemme kaiken vai antaako se syvän, kestävän merkityksen?
• Voinko todella vakuuttua siitä, mihin uskon, että se on täyttä totta, hyvää, oikeaa, elämässä kantavaa ja täyden merkityksen tuovaa?

Tässä oli neljä tärkeää kysymystä, jotka ovat seuraavan pohdinnan ja vertailun taustalla.

Tässä hetkessä haastankin sinut pohtimaan katsomuksia oman itsesi ja yleisemminkin oman aikamme ihmisen kannalta. On tärkeää, että voimme itse olla vankalla totuuden kalliolla ja samalla kutsua sinne toisiakin ihmisiä. On tärkeää, että osaamme vastata aikamme ihmiselle, joka pitää kristillistä uskoa vanhanaikaisena ja naurettavana. Totuus nimittäin voikin olla aivan päinvastainen.

Syvimmiltään ei ole kyse väittelystä, kuka on oikeassa, vaan hyvästä ajallisesta ja ikuisesta elämästä. Emme ole ketään vastaan vaan kaikkien ihmisten, elämän ja totuuden puolella.

Tiede

Aikamme moderni ihminen luottaa ja uskoo tieteeseen. Hänelle tiede on absoluuttinen totuus. Mitä ikinä sanotaan tai väitetään tieteen nimissä, ihminen nielee sen sellaisenaan kyselemättä tai kyseenalaismatta mitään. Modernille ihmiselle tiede on aikamme jumala, perimmäinen totuus. Se kertoo kaikesta kaiken ja tuo keksinnöillään pelastuksen ihmiskunnalle.

Mutta olisiko syytä painaa jarrua hetkeksi? Nimittäin, tiede ei ole absoluuttinen totuuden torvi. Tiede on vajavaisen ihmisen harjoittamaa hyvin vajavaista toimintaa. Vain se, mitä voimme mitata tarkasti ja toistaa kokeellisesti, lähentelee totuutta jossakin yksittäisessä kohdassa. Sen sijaan kaikki suuret teoriat ovat pitkälti ihmisen arvailua ja mielikuvituksen tuotetta.

Tiede ei pelasta ihmiskuntaa. Päinvastoin. Se kiihdyttää tuhoa. Tieteen keinoin on luotu järkyttäviä aseita ja kulutushyödykkeitä, joiden tähden maapallomme saastuu ennen näkemätöntä vauhtia.

Ihminen nauttii kiihtyvällä vauhdilla kielletyn hyvän ja pahan tiedon antimia. Ihminen kyllä tietää paljon, mutta ahneudessaan ja lyhytnäköisyydessään hän käyttää tietoa tuhoavalla tavalla.

Surullisinta on se, että Jumala, kaiken Luoja on heitetty tieteen maailmasta ulos. Tieteen perusväite on se, että kaikki on syntynyt itsestään, ilman Jumalaa. Mutta mistä ihmeestä tiede, ts. ihmiset tietävät sen, että Jumala ei ole kaiken Luoja?

Eikö tieteen pitäisi olla avoin kaikille selitysmalleille ja antaa parhaimman voittaa? Syvimmiltään Luojasta luopunut ihmiskunta on kääntänyt tieteenkin harjoittamisen kapinansa aseeksi.

Siksi jokaisessa luonto-ohjelmassa väitetään, että elämä on syntynyt ja kehittynyt itsestään. Tätä perusväitettä toistetaan miljoonia kertoja, kunnes aikamme ihminen uskoo sen sokeasti, vaikka tosiasiassa: elämän syntyminen ja kehittyminen sattumalta on mahdottomuus. Kyse on niin äärimmäisen monimutkaisista, huikeista järjestelmistä atomeista, soluista tähtijärjestelmiin asti.

Tieteen avulla saavutetaan yksittäistä, hyvää ja oikeaa tietoa, mutta sen suuret perusteoriat ovat vailla kestäviä todisteita. Tiede voi tutkia mekanismeja, mutta miksi kaikki toimii niin kuin toimii, sitä se ei voi koskaan selittää. Elämän tarkoitus jää mysteeriksi.

Avatessaan uusia tiedon ovia ihminen kohtaa entistä monimutkaisempia ja käsittämättömämpiä maailmoja, joiden edessä ihmisen pitäisi nöyrästi tunnustaa: tiedämme sittenkin vain hyvin vähän emmekä sitä vähääkään kykene ymmärtämään.

Tieteen avulla ihminen ei löydä elämälle kestävää tarkoitusta, eikä hän voi voittaa ihmisessä olevaa itsekkyyttä ja pahuutta. Päinvastoin. Tieteen avulla ihminen ei voi voittaa kuolemaa.

Ulkoavaruuden olennot…

Entäpä ulkoavaruuden olennot? Ihminen etsii epätoivoisesti elämää muualta avaruudesta. Se muka selittäisi elämän alkuperän ja toisi ihmiskunnalle pelastuksen. Mitenkä niin?

Entä miltä ihmiskunta näyttäisi mahdollisten ulkoavaruuden olentojen näkökulmasta? Eikö ihmiskunta käyttäydy järkyttävän itsetuhoisasti? Ensin se saastuttaa ja tuhoaa ainutlaatuisen maapallo-kotinsa ja sitten se haluaisi levittäytyä muuallekin.

Jos olisi muita olentoja, eivätkö ne kiertäisi maapallon mahdollisimman kaukaa ja pitäisivät huolen, että yksikään ihminen ei koskaan astuisi jalallaankaan pilaamaan heidän kotiaan.

Turmeltuneelle ihmiskunnalle kelpaisi mikä tahansa erikoisen näköinen ulkoavaruuden olento, mutta ei elävä Jumala, joka on luonut kaiken. Sellainen on ihminen.

Länsimainen materialismi

Ns. tieteelliseen ajatteluun kuuluu syvästi se peruskäsitys, että kaikki olemassaolo ja elämä on vain pelkkää materiaa. Ihminen on biologinen kone, joka toimii tiettyjen toimintojen mukaisesti. Kaikki on syntynyt sattumalta miljardien vuosien saatossa.

Ihminen syntyy elottomasta materiasta, on olemassa mitättömän hetken ikuisuuden yössä, lepattaa levottomasti, vailla tarkoitusta. Sitten hän kuolee ja maatuu eikä häntä enää koskaan ole.

Tässäkö on koko todellisuus ja elämä? Jos kaikki on vain sattumaa ja materiaa, elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Sinulla ei ole mitään arvoa. Olet korkeintaan kuin tulitikku, joka raapaistaan hetken liekkiin ja joka kohtaa sammuu.

Silloin ei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää. Pelkkä materia, aine ei määrittele mitään. Sillä ei ole tietoisuutta, tahtoa, ymmärrystä, tunteita, ei mitään käsitystä oikeasta ja väärästä. Silloin ei ole mitään perustaa oikeusjärjestelmälle eikä yhteiskunnalle ja sen säännöille.

Mutta eikö tämä ole täysin vastoin kaikkea sitä, mitä koemme itsessämme ja näemme ympärillämme? Ihminenhän on huikean paljon enemmän kuin vain persoonatonta ainetta?

Nykytiedehän ei osaa edes määritellä, mitä tietoisuus tarkoittaa. Mistä huikeat erilaiset persoonat ja persoonallisuudet nousevat? Mistä tulevat rakkaus, ilo, onni, luovuus, taide, sävelmät, taideteokset, käsitykset oikeasta ja väärästä, lukemattomat yhteiskunnan säännöt ja järjestykset?

Raamattu antaa tälle kaikelle loogisen ja ilmeisen selityksen: Kaikki tämä kumpuaa Jumalasta, huikeasta persoonasta, joka on luonut kaiken ja ihmisen hänen ainutlaatuiseksi kuvakseen.

Länsimainen materialismi, joka on tieteellisen ajattelun, siis tiedeuskovaisuuden peruskulmakivi on pelkkää mielikuvitusta, joka ei vastaa todellisuutta ja joka tuhoaa täysin koko elämän ja ihmisyyden mielekkyyden.

Muuten, miksi luulette, että aikamme nuoret ja monet aikuisetkin masentuvat ja menettävät elämän mielekkyyden? Jo koulun alaluokista alkaen lastemme mieliin opetetaan länsimaista materialismia, joka vie elämältä tarkoituksen ja repii ihmisen mielen rikki. Sitä koin itsekin koulussa ja ahdistuin syvästi. Oli vain pakko työntää nämä ajatukset pois ja elää kuin ei kuolisi koskaan.

Humanismi

Tieteen ja länsimaisen materialismin matkakumppanina humanismi. Sen mukaan ihminen on kaiken perusta, kaiken keskus, kaiken tarkoitus, kaiken mitta. Ihminen on käytännössä itse jumala, mutta ilman uskonnollista kielikuvaa ja viitekehystä.

Humanismin mukaan ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja arvokas. Ihmisen tulisi saada toteuttaa itseään vapaasti, ilman uskonnollisia kahleita ja rajoitteita.

Kauniita sanoja, mutta onko niillä katetta? Miksi ihminen, joka on vain sattumalta olemassa ja joka elää vain hetken maailmassa, jolla ei lopulta ole mitään tarkoitusta, olisi ollenkaan arvokas?

Ihminenhän on vain vettä ja tomua. Ei sellaisen arvo ole kummoinenkaan. Paljonko maksaisit ämpärillisestä vettä ja kasasta tomua, joka vieläpä olisi myrkyllistä ja myrkyttäisi ympäristönsä?

Humanismi on kuin katteeton shekki. Siihen on kirjoitettu nätti summa, mutta tili on tyhjä. Katteettomalla shekillä ei saa mitään todellista, mutta toki sitä voi näyttää kavereille, että mullapa on tällainen kädessä. Ihminen on mitätön, katoava olento mittaamattomassa universumissa.

Arvoliberalismi

Vielä neljäs matkakumppani tieteelle, materialismille ja humanismille on arvoliberalismi. Sen mukaan ei ole mitään perimmäistä oikeaa tai väärää. Jokainen voi itse päättää, mikä on oikein tai väärin ja elää vapaasti sen mukaan. Yhteiskunnassa sitten äänestetään ja päätetään, mikä on oikein ja väärin. Enemmistö, tosiasiassa valtaeliitti median ja rahan voimalla määrää kaiken.

Mutta voiko elämän arvoja muuttaa niin, että elämän oikea ja väärä kumoutuvat? Ei voi. Se johtaa vakaviin ristiriitoihin, kärsimykseen ja tuhoon.

Raamatussa meille annetaan 10 käskyä. Älä tapa, älä varasta, älä ahnehdi ja riistä, jne. Tosiasiassa nämä ovat jokaisen yhteiskunnan peruspilareita, olivatpa ne kristillisiä tai ei.

Tosin aikamme Suomessa on valtava hinku romuttaa kaikki kristilliset, perinteiset arvot. Siksi Suomessa on vuodesta 1970 alkaen abortoitu yli 630 000 tervettä, suomalaista lasta, noin 10 000 lasta joka ikinen vuosi.

Pohditaanpa tätä. Arvoliberaali lakimme sanoo, että lapsen voi surmata äidin kohtuun laillisesti. Toisin sanoen siinä ei ole mitään väärää eikä moitittavaa. Ketään ei rangaista. Sen sijaan ne, jotka vastustavat abortteja, ovat hirvittäviä elämän ja ihmisyyden vihollisia. Jos joku kritisoi abortteja, hänet tuomitaan, julkihäpäistään ja ristiinnaulitaan mediassa.

Mutta mitä tapahtuu, kun lapsi tapetaan äidin kohtuun laillisesti? Viaton, elinkelpoinen lapsi kuolee. Hänen elämänsä päättyy. Vanhemmat, varsinkin äiti kantaa torjuttua syyllisyyttä läpi koko elämänsä. He ovat surmanneet oman lapsensa.

Tämäkö on rakkautta ja hyvyyttä? Eikö siitä joudu vastuuseen? Eikö sillä ole seurauksia? Miten kansakunta voi menestyä ja kehua olevansa sivistynyt, jos se surmaa omat lapsensa? Miksi väestörakenteemme on järkyttävän vääristynyt? Meitä puuttuu jo lähes miljoona ihmistä juuri tämän vuoksi. Valtava ihmismeri. Valtava määrä elämäniloa, luovuutta ja myös veronmaksajia, jotka pitäisivät huolen suurista ikäluokista.

Tähän listaan voisimme lisätä arvoliberaalien muutkin lempilapset: alkoholin ja huumeiden vapaa käyttö, vapaa rajoittamaton seksuaalisuus, ihmisen identiteetin ja sukupuolisuuden kieltäminen: ei ole poikia eikä tyttöjä, miehiä eikä naisia, eutanasia, jne.

Juuri tätä kaikkea koemme aikamme Suomessa tavalla, joka on kerta kaikkiaan järkyttävää. Se on maallistumisen, luopumuksen kauhistuttavaa hedelmää. Mitä enemmän ihmiset vieraantuvat Jumalasta, sitä sekasotkuisemmaksi kaikki käy. Juuri sellaista oli myös Baalin palvonta: lapsiuhreja vapaan rakkauden nimissä. Muodikkaasti, laillisesti – vääristyneen rakkauden nimissä.

Me sydämen kristityt olemme aina ja kaikkialla näitä elämää vääristäviä ja tuhoavia voimia vastaan. Me olemme elämän puolella. He ovat kuoleman ja pimeyden lähettiläitä.

Relativismi

Voimme siis tulla johtopäätökseen, että edellä kuvatut katsomukset ovat täysin kestämättömiä. Ne johtavat elämän mielekkyyden menettämiseen ja lopulta täydelliseen kaaokseen ja tuhoon.

Siksi käykin usein seuraavasti: kun haastamme modernin ihmisen todella miettimään, hän joutuukin heti ahtaalle. Moderni ihminen, joka kuvittelee olevansa sivistynyt ja tieteellisen ajattelun läpäisemä, joutuukin kiemurtelemaan päästäkseen pälkähästä. Siksi hän sanookin:

Kaikki onkin suhteellista. Ei olekaan mitään totuutta. Jokainen saa uskoa mitä haluaa. Kaikki on yhtä totta eikä mikään ole totta.

Mutta tämä on surkuhupaisuuden ja itsepetoksen huipentuma. Ihminen on kuin mato, joka pyristelee kaikin voimin joutumasta ongenkoukkuun, totuuden läpäisemäksi.

Jos kaikki olisi suhteellista eikä olisi mitään totuutta, niin tämäkin väite kumoaisi itse itsensä.
Se olisi kuin sanoisin: Minä olen Kimmo, mutta oikeasti mitään Kimmoa ei olekaan olemassa. Mieletöntä! Vastoin kaikkea sitä, minkä varassa elämme todellista arkeamme ja elämäämme.

Syntinen ihminen siis kykenee ja haluaa luoda uskomuksia ja katsomuksia, jotka ovat täysin mielettömiä ja elämälle vieraita. Ne ovat typeriä sanaleikkejä, mitä syvintä itsepetosta.
Annanpa sinulle tehtävän: piirrä sormellasi kämmeneesi pyöreä nelikulmio! Sellaista ei ole olemassa. Se on harhaa, jollaisessa syntinen ihminen mielellään elää.

Itämaiset uskonnot

Entä voimmeko löytää totuuden, tarkoituksen ja ilon itämaisista uskonnoista? Jos yleistämme ja yksinkertaistamme hieman: itämaisissa uskonnoissa opetetaan, että ihminen on syvimmiltään jumala, osa persoonatonta jumaluutta. Niiden toinen keskeinen perusväite on, että koko koettavissa oleva maailma on harhaa. Niinpä tämä kirkkorakennus, tämä päivä, sinä ja minä olemme vain harhaa. Oikeasti meitä tai mitään ei ole olemassa.

Ihmisen tarkoituksena on vapautua tästä harhasta ja lakata olemasta meditoinnin, joogan tai mystiikan avulla. Kun sinua ei ole enää olemassa, silloin löydät perimmäisen tarkoituksen. Kun sinua kutsutaan ylentymään jumalaksi, sinut alennetaankin olemattomaksi.

Itämainen mystiikka on ollut jo pitkään läsnä Suomessa. Erityisesti monet naistenlehdet julistavat itämaisen uskonnon ihanuutta. Niitä ovat itämaiset terapiat, jooga, henkisyys, new age, jne.

Todella monet ovat kiinnostuneet näistä. Aikamme suomalainen on kuin Israelin kansa, joka horjuu kahtaalla elävän Jumalan ja epäjumalien välillä.

Mutta harjoittaessaan itämaisen uskonnollisuuden muotoja, viisas nykyihminen siis kieltää koko tämän maailman todellisuuden – lopulta kaikki onkin vain harhaa.

Mutta voiko tällaisen uskomuksen varassa todella elää? Jos kaikki on harhaa, miksi mennä töihin, miksi syödä, miksi katsoa tv:tä, miksi lukea lehtiä, miksi keskustella, miksi elää?

Tosiasiassa aasialaiset ihmiset kieltävät oman uskonsa käyttäytymisellään. Pohjimmiltaan he tajuavat, että maailma onkin totta. Totuus kumoaa valheen. Kuvitelma, että kaikki on harhaa, on merkki psykoosista tai mielen vakavasta sairaudesta.

Islam

Jotkut ihailevat islamia. Kenties se vetoaa ihmisiin, jotka kaipaavat selkeitä sääntöjä ja kovia arvoja elämäänsä. Allah määrää kaiken ja ihmisen on toteltava sokeasti. Kyse on alistumisesta ja alistamisesta. Ihminen on vain mitätön pelinappula Allahin kädessä. Hän armahtaa, jos sattuu olemaan sillä tuulella. Vain kuolema pyhässä sodassa vääräuskoisia surmaten on ainoa varma tie paratiisiin, joka onkin vain miesten paratiisi aistillisten ilojen keskellä. Naiset palvelevat miestä. Kääntyköön muslimiksi ken haluaa.

Kristinuskon ylivertaisuus

Näin olemme käyneet läpi kaikki keskeiset aikamme uskomukset ja katsomukset, jotka ovat osoittautuneet harhoiksi, jotka eivät kestä todellisuuden peilin edessä. Ne eivät anna mitä lupaavat, vaan riistävät ihmisarvon, vievät elämältä mielekkyyden ja johtavat perikatoon.

Lopuksi katsomme kristillistä uskoa ja kysymme, miksi se olisi muita parempi. Voimmeko vakuuttua siitä ja elää sen varassa turvallisin mielen, koko totuudessa?

Raamattua syytetään vanhanaikaiseksi, mutta Raamattu onkin ikiaikainen. Siinä oleva totuus elämästä, ihmisyydestä ja Jumalasta on ajatonta ja kaikkialla voimassa olevaa.

Raamattua syytetään elämänkielteiseksi, mutta kristillinen usko puolustaakin elämää kaikessa laajuudessaan alkaen kohdusta aina kirkkauteen saakka.

Raamattua syytetään pelkäksi uskomukseksi, itsepetokseksi, mutta Raamattu ankkuroituukin vankasti ihmiskunnan historiaan ja todellisuuteen. Se kuvaa hyvin karulla ja kipeällä tavalla ihmisen itsekkyyttä ja tekoja. Siksi siellä puhutaan sodista, väkivallasta, ahneudesta, riistosta, ylpeydestä, koska se on niin syvästi totta. Raamattu ei ole mikään satukirja. Raamatun sivuilla Jumala laskeutuu ihmisyyden syvimpäänkin pimeyteen. Mikään koettava ei ole sille vierasta.

Samalla Raamattu on kirkkaan toivon kirja. Jumala ei hylkää kapinallista ihmistä pimeyteensä vaan tulee sen keskelle. Hän syntyy tallin seimeen, kulkee ihmisen tien, julistaa taivasten valtakuntaa, sovittaa syntimme ristillä, nousee ylös kuolleista, astuu taivaisiin ja palaa takaisin aikojen lopulla.

Läpi aikojen miljoonat ihmiset ovat saaneet uuden elämän kohdattuaan kaiken Luojan, Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa. Minäkin. Samalla monet yhteiskunnat ovat uudistuneet ja tervehtyneet, kunnes ovat jälleen taantuneet luopumukseen ja pimeyteen.

Vain elävä Jumala, kaiken Luoja antaa todellisen ihmisarvon, joka ei ole katteeton shekki, tyhjää sanahelinää. Vain se, että meidät on luotu Jumalan kuvaksi, selittää ihmisen ainutlaatuisuuden ja arvokkuuden. Emme ole syntyneet sattumalta. Emme ole vain materiaa vaan meillä on ikuinen sielu. Emme ole arvottomia vaan meistä on maksettu mittaamaton hinta: Jumalan ainoa Poika on lunastuksemme hinta.

Emme ole vailla tarkoitusta vaan meidät on luotu rakastamaan ja rakentamaan parempaa maailmaa. Ja vaikka tässä osin epäonnistummekin täällä ajassa, me pääsemme perille kirkkauteen. Emme kulje kohti tuntematon pimeyttä ja tyhjyyttä vaan kohti ihanaa kotia.

Jo ajassa voimme monin tavoin vakuuttua siitä, että kaikki tämä on mitä syvintä todellisuutta ja totta. Jumala itse antaa läsnäolonsa ja Pyhän Henkensä sisimpäämme. Hän meissä vakuuttaa joka hetki Minä Olen sinun kanssasi! Emme ole tuuliajolla avaruuden meressä.

Jumala puhuu meille Raamatun Sanan kautta ja juuri tässä Pyhässä Hengessä meidän sisimpämme vakuuttuu ja vahvistuu uskossa. Saamme kohdata hänet rukouksissa ja yhteisissä kokoontumisissa.

Saamme ihmetellä Luojan viisautta hänen luomisteossa, kun sitä oikealla tavalla tutkimme ja käytämme viisaasti ja pitäen huolta luomakunnassa.

Ja vaikka nyt emme näe häntä kasvoista kasvoihin, perillä kirkkaudessa saamme kohdata hänet Kristuksen kirkkauden kasvoissa.

Ahdas portti ja kaita tie

Edessämme on ahdas portti ja kaita tie. Mitä ne todella tarkoittavat?

Ahdas portti ja kapea tie merkitsevät todellisuuden kohtaamista sellaisena kuin se on.

Ahdas portti ja kapea tie merkitsevät turvautumista Jumalaan, joka on luonut maailman ja joka ylläpitää kaikkea rakkautensa voimalla.

Ahdas portti ja kapea tie merkitsevät harkintaa ja asioiden punnitsemista – sitä, mikä oikeasti on hyvää ja rakentavaa itsellemme ja toisille ihmisille.

Ahdas portti ja kapea tie merkitsevät elämän avautumista. Jumala on luonut elämän ja sen hyvät asiat nautittavaksi. Me emme kieltäydy hyvästä, oikeasta elämästä vaan otamme sen vastaan!

Ahdas portti ja kapea tie merkitsevät elämänilon, syvän turvan ja tarkoituksen löytämistä.

Ja vielä – ahdas portti ja kapea tie on Jeesus Kristus. On vain yksi nimi ja vain yksi tie Jumalan luo.

Ahdas portti on Golgatan risti. Vain Jeesus Kristus on sovittanut meidän syntimme. Vain ristin kautta, Kristuksessa, syntinen, eksynyt, pimeydessä ja sumussa hapuileva ihminen voi löytää Luojansa, perimmäisen totuuden ja tarkoituksen.

On vain yksi nimi ylitse muiden. Jeesus Kristus. Ei ole mitään muuta tietä elämään ja koko totuuden, todellisuuden ja elämän löytämiseen.

On yksi nimi ylitse muiden, vain yksi nimi muuttumaton.
Tuo nimi on Jeesus, nimi kaunein alla auringon.