{"id":3023,"date":"2015-12-31T15:33:53","date_gmt":"2015-12-31T15:33:53","guid":{"rendered":"http:\/\/raamattuajassamme.fi\/?page_id=3023"},"modified":"2015-12-31T15:33:53","modified_gmt":"2015-12-31T15:33:53","slug":"anneli-elamassa-ja-lahetystyossa-jumalan-johdatuksessa","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/?page_id=3023","title":{"rendered":"El\u00e4m\u00e4ss\u00e4 ja l\u00e4hetysty\u00f6ss\u00e4 Jumalan johdatuksessa – Annelin tarina"},"content":{"rendered":"

ANNELI \u2013 EL\u00c4M\u00c4SS\u00c4 JA L\u00c4HETYSMAILLA JUMALAN JOHDATUKSESSA<\/strong><\/p>\n

 <\/p>\n

Jumalan lapsena kasvamista<\/strong><\/p>\n

Minustakin tulee isona uskova, sanoin jo alle kouluik\u00e4isen\u00e4. Seurasin naapuriperhett\u00e4, jotka olivat uskovia. Koin, ett\u00e4 heill\u00e4 oli jotain sellaista, mik\u00e4 minulta puuttui. Kun sitten sain kuulla, ett\u00e4 Jeesus ottaa vastaan lapsia, ilahduin. Halusin ett\u00e4 h\u00e4n ottaisi minutkin omakseen.<\/p>\n

Istuin tarkkaavaisena er\u00e4\u00e4ss\u00e4 hengellisess\u00e4 tilaisuudessa, jossa kuoro lauloi: Avaa syd\u00e4mesi Herralle!<\/em> Koin tuon saman sanoinkuvaamattoman tunteen ja halun p\u00e4\u00e4st\u00e4 osalliseksi tuosta ilosta ja rauhasta. En oikeastaan tiennyt mit\u00e4 se on. Mutta p\u00e4\u00e4t\u00f6kseni vahvistui.<\/p>\n

Vuodet kuluivat. Siirryin pyh\u00e4koulusta pyh\u00e4koulunopettajaksi. Aloin tajuta, ett\u00e4 minun ei tarvinnutkaan odottaa aikuisuuteen, johon kaikki hyv\u00e4 n\u00e4ytti kuuluvan. Olin saanut kasvaa Jumalan lapseksi. Minun ei tarvinnutkaan ryhty\u00e4 uskovaksi, vaan se oli Jumalan ty\u00f6 minussa ja minun puolestani. En en\u00e4\u00e4 ollut ulkopuolella, vaan H\u00e4n itse oli siirt\u00e4nyt minut omaan \u201dlammastarhaansa\u201d.<\/p>\n

L\u00f6ysin my\u00f6hemmin 14-vuotiaana paikkani Katul\u00e4hetysyst\u00e4vien parista. Opettelin soittamaan kitaraa ja liityin kuoroon. Olin paljon itse\u00e4ni vanhempien uskovien parissa. Nuoria uskovia ei ollut. En kuitenkaan sit\u00e4 surrut. Sain paljon hyv\u00e4\u00e4 opetusta, jota janosin.<\/p>\n

Pyh\u00e4kouluopettajani, joka oli my\u00f6s katul\u00e4hetysty\u00f6ss\u00e4 aktiivi, sanoi ett\u00e4 minusta tulee l\u00e4hetyssaarnaaja. Silloin minusta tuntui, ett\u00e4 h\u00e4n puhui ylisanoja. Olin kyll\u00e4 kuullut useasti l\u00e4hetysty\u00f6st\u00e4, mutta se mielest\u00e4ni kuului erityisihmisille. Esimerkiksi Karmel-yhdistyksen l\u00e4hetti vieraili usein paikkakunnallamme. Oli mielenkiintoista kuulla Israelista ja juutalaisista, Jumalan omaisuuskansasta. Israel-rakkaus syttyi jo silloin.<\/p>\n

 <\/p>\n

Kohti aikuisuutta ja diakonissan ty\u00f6t\u00e4<\/strong><\/p>\n

Jonkinlainen hiert\u00e4v\u00e4 kivi keng\u00e4ss\u00e4 oli tuo l\u00e4hetysasia. Halusin silti olla uskova. \u201dRiitt\u00e4\u00e4h\u00e4n evankelioimisty\u00f6t\u00e4 Suomessakin\u201d ajattelin. Alkuvuosien innostus kuitenkin hiipui. Yritin tehd\u00e4 kompromisseja, mik\u00e4 loitonsi Jumalan yhteydest\u00e4. H\u00e4nen uskollisuuttaan ja armoaan kiit\u00e4n, ett\u00e4 H\u00e4n on pit\u00e4nyt kiinni.<\/p>\n

Uskonnon opettajani Kilpi Kyl\u00e4l\u00e4 suositteli minulle opiskelua diakonissaksi. En tiennyt siit\u00e4 ammatista muuta kuin, ett\u00e4 ei saa menn\u00e4 naimisiin. Enh\u00e4n sellaiseen voinut sitoutua. Jumalan johdatus on kuitenkin kaikissa el\u00e4m\u00e4ni vaiheissa mennyt oman tahdon edelle. Ja ihmeellist\u00e4 on ollut n\u00e4hd\u00e4, ett\u00e4 H\u00e4n ei pakota meit\u00e4, vaan vaikuttaa tahtomista ja tekemist\u00e4. H\u00e4nen suunnitelmansa toteutuu my\u00f6s yksil\u00f6n el\u00e4m\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n

Juuri oikeaan aikaan Jumala johdatti minut Raamattuopistolle. Siell\u00e4 uskoni vahvistui ja sain uudistua. Oli ihmeellist\u00e4 olla niin suuressa uskovien nuorten joukossa. Toimin siell\u00e4 kuoron johtajana. Teimme evankelioimismatkoja usealle paikkakunnalle Uudellamaalla ja Helsingin seurakuntiin pastori Eino Honkasen kanssa.<\/p>\n

L\u00e4hdin Helsinkiin opiskelemaan. Siell\u00e4 tapasin tulevan mieheni. Jouduimme odottamaan naimisiin menoamme viisi vuotta opiskelun ja eri paikkakunnalla asumisen takia. Diakonissaksi opiskelu tuli silti hyvin luonnolliseksi valinnaksi. Iloitsin siit\u00e4 ajasta.<\/p>\n

 <\/p>\n

L\u00e4hetyskutsun edess\u00e4<\/strong><\/p>\n

Valmistuttuani sain viran Pakilan seurakunnasta. Siell\u00e4 vier\u00e4hti kolme vuotta. Vanhin tytt\u00e4remme oli puolivuotias. Ajattelin tuolloin, ett\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 ollaan ainakin 20 vuotta, mutta yll\u00e4tt\u00e4en miehenikin otti esille jo hautautuneen ajatuksen l\u00e4hetysty\u00f6h\u00f6n l\u00e4htemisest\u00e4.\u00a0Ensi j\u00e4rkytyksen j\u00e4lkeen koin ihmeellisen vapauden tunteen, kun oma pelkoni poistettiin. Se oli kuin kivi olisi vieritetty syd\u00e4melt\u00e4ni. Olimme valmiit l\u00e4htem\u00e4\u00e4n, minne Herra johtaakin. Pelko muuttui iloksi.<\/p>\n

Saimme Pakilasta kannattajarenkaan ja paljon hyvi\u00e4 yst\u00e4vi\u00e4 ja esirukoilijoita. Heist\u00e4 monet pit\u00e4v\u00e4t yh\u00e4 yhteytt\u00e4. L\u00e4hett\u00e4j\u00e4-renkaaseen liittyi my\u00f6s Vartiokyl\u00e4n miestenpiiri. Samoin lapsuuden ja nuoruuden aikaiset yst\u00e4v\u00e4t Vaasassa. Kaikki tuntui niin valmiilta. \u201dJa katso, Min\u00e4 olen teid\u00e4n kanssanne joka p\u00e4iv\u00e4.\u201d<\/em><\/p>\n

N\u00e4in v\u00e4hitellen kypsyin l\u00e4htemiseen. Lopullinen p\u00e4\u00e4t\u00f6s muotoutui er\u00e4\u00e4n\u00e4 joulukuisena p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Olimme paluumatkalla Ryttyl\u00e4st\u00e4 Helsinkiin. K\u00e4vimme tutustumassa uuteen L\u00e4hetyskeskukseen. Lumisateessa ihailin Suomen m\u00e4ntyj\u00e4 ja kuusikkometsi\u00e4. Puolivuotias esikoisemme nukkui takapenkill\u00e4.<\/p>\n

Mietin n\u00e4kem\u00e4\u00e4mme ja kokemaamme. Mielikuvani l\u00e4hetyskeskuksesta sai pienen kolhun, kun siell\u00e4 olevat eliv\u00e4t arkeaan. Eiv\u00e4t uhkuneetkaan iloa ja taivaallista onnea. Siell\u00e4 oli aivan tavallisia ihmisi\u00e4 iloineen ja suruineen. Jopa v\u00e4synein\u00e4 opiskeluun.<\/p>\n

Yst\u00e4v\u00e4mme, jotka olivat valmistumassa l\u00e4hetysty\u00f6h\u00f6n, esitteliv\u00e4t meid\u00e4t koulun rehtorille: \u201dT\u00e4ss\u00e4 on nuoripari, jotka ovat kiinnostuneet l\u00e4hetyksest\u00e4\u201d. Tunsin rehtorin jo Raamattuopiston ajoilta. Saman tien h\u00e4n kaivoi muistivihon taskustaan ja otti henkil\u00f6tietomme yl\u00f6s. H\u00e4n sanoi ykskantaan: \u201dKev\u00e4\u00e4ll\u00e4 on hakuaika, ei muuta kuin paperit sis\u00e4\u00e4n.\u201d Emme osanneet sanoa mit\u00e4\u00e4n. Yll\u00e4tys oli niin t\u00e4ydellinen. Emme olleet edes keskustelleet yst\u00e4viemme kanssa mahdollisesta l\u00e4hetyskouluun tulosta. Kaiken kaikkiaan koimme, miten Herra taas k\u00e4ytti toisia ihmisi\u00e4 toteuttaakseen suunnitelmaansa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4mme. Siin\u00e4 lumipyryss\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6s syntyi: Laitamme paperit. Sit\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6st\u00e4 seurasi suunnaton ilo ja helpotus. Kaikki pelko oli kuin poispyyhk\u00e4isty. Halleluja-laulu soi sisimm\u00e4ss\u00e4ni.<\/p>\n

 <\/p>\n

Etiopiaan<\/strong><\/p>\n

Uskovan el\u00e4m\u00e4 ei ole pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n halleluja-lauluja. \u201dMonen ahdistuksen kautta pit\u00e4\u00e4 meid\u00e4n kulkeman sis\u00e4lle taivasten valtakuntaan\u201d<\/em>. H\u00e4n ei luvannut uskovilleen helppoa tiet\u00e4, mutta H\u00e4n lupasi olla kanssamme joka p\u00e4iv\u00e4.<\/p>\n

Is\u00e4ll\u00e4ni oli tapana kuulustella kouluaikanani maantiedon osaamistani. T\u00e4llaiseen tenttiin sattui kysymys, mik\u00e4 on Abessinian p\u00e4\u00e4kaupunki? En tiennyt. Seuraavalla kerralla en muistanut. Kolmas kerta toden sanoi. Osasin jo vastata: Addis Abeba. Vuosia my\u00f6hemmin muistin tuon ja kirjoitin is\u00e4lleni: Nyt tied\u00e4n jo, miss\u00e4 Addis Abeba on ja mit\u00e4 se tarkoittaa suomeksikin. Se on Uusi Kukka. N\u00e4in Jumalan sormen tuossakin. H\u00e4n tiesi, ett\u00e4 Addis Abebasta tulee kotikaupunkimme.<\/p>\n

\u00a0<\/strong><\/p>\n

Kebre Mengist, valtakunnan kunnia<\/strong><\/p>\n

Asuimme ennen Addis Abebaa Sidamo-maakunnassa Kebre Mengistiss\u00e4 ja Borana-maakunnassa Negelliss\u00e4. Ensin mainittu kaupunki oli silmiss\u00e4ni vaatimaton h\u00f6kkelikyl\u00e4, punaisen mullan seutua. Sade oli juuri kaunistanut luonnon vihre\u00e4ksi ja raikkaaksi. N\u00e4kym\u00e4 parvekkeeltamme alas laaksoon ja takana kohoaville vuorille oli huikea. T\u00e4ss\u00e4k\u00f6 se oli – muistolause Diakonissalaitokselta: \u201dArpa lankesi minulle ihanasta maasta…\u201d<\/em>\u00a0 Havahduin muistoistani kovaan l\u00e4hestyv\u00e4\u00e4n valitukseen. Huutajia oli paljon. Kun joukko l\u00e4hestyi, huomasin, ett\u00e4 kysess\u00e4 oli hautajaissaatto. En ollut el\u00e4iss\u00e4ni moista kuullut tai n\u00e4hnyt. Polku, jota he kulkivat, ohitti asemamme aivan aidan vierest\u00e4.<\/p>\n

El\u00e4m\u00e4n karuus kohtasi siell\u00e4 monella tavalla. Oli sairautta ja kuolemaa. Mutta oli my\u00f6s monia ilon ja kiitollisuuden hetki\u00e4. Olimme innoissamme uudesta el\u00e4m\u00e4n vaiheesta. Aikamme Kebre Mengistiss\u00e4 j\u00e4i kuitenkin lyhyeksi. Seuraava kotimme oli pari sataa kilometri\u00e4 etel\u00e4\u00e4n aavikkoiseen er\u00e4maan kaupunkiin, Negelliin.<\/p>\n

 <\/p>\n

Negelli, er\u00e4maan kaupunki<\/strong><\/p>\n

L\u00e4hetyksen uuden alueen sementtitiilitalot yksin\u00e4isell\u00e4 tuulisella aavikolla vaikuttivat ankeilta Kebre Mengistin kauniitten puutalojen j\u00e4lkeen. Kuumuus ja kuivuus olivat t\u00e4ysi vastakohta edellisen l\u00e4hetysaseman sijaintiin verrattuna. Korkeat termiittikeot loivat maisemaan leimansa.\u00a0 Suuret n\u00e4l\u00e4nh\u00e4d\u00e4t alkoivat niihin aikoihin. T\u00e4m\u00e4 alkuajan ankeus enteili ahdistuksen p\u00e4ivi\u00e4 edess\u00e4mme. Siihen tilanteeseen saimme uutisia kotimaasta. Oli raskasta aikaa selvitell\u00e4 kriisej\u00e4 l\u00e4hetysj\u00e4rjest\u00f6mme kotikent\u00e4ll\u00e4. Se verotti paljon voimia.<\/p>\n

Ty\u00f6aikamme Negelliss\u00e4 loppui my\u00f6s \u00e4kisti, kun mieheni joutui murhayrityksen kohteeksi. Se katkaisi sen jatkoajan, jonka kotikent\u00e4n l\u00e4hetysosasto lupasi norjalaiselle l\u00e4hetykselle kohdaltamme. Sit\u00e4 ennen oli jo avautunut uusi alue Kaffa-maakunnasta, jonne meid\u00e4n oli m\u00e4\u00e4r\u00e4 muuttaa.<\/p>\n

 <\/p>\n

Esirukouksen merkitys<\/strong><\/p>\n

Edellisiltana, ennen Ky\u00f6stin murhayrityst\u00e4 minun oli tarkoitus leikata h\u00e4nen tukkansa. Se j\u00e4i, koska olin nukahtanut imett\u00e4ess\u00e4ni nuorimmaistamme. Sit\u00e4 ennen oli rukoillut mieless\u00e4ni \u201dmerkki\u00e4\u201d, mit\u00e4 tehd\u00e4, kun emme voineetkaan l\u00e4hte\u00e4 Kaffaan, joka kuitenkin oli tuntunut niin selke\u00e4lt\u00e4: \u201dT\u00e4ss\u00e4 on tie, sit\u00e4 k\u00e4yk\u00e4\u00e4.\u201d<\/em><\/p>\n

Kun seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 olin sairaalassa Ky\u00f6sti\u00e4 katsomassa, sanoi sairaanhoitaja, ett\u00e4 kyll\u00e4 t\u00e4m\u00e4 nyt on sellainen merkki, ett\u00e4 kukaan ei voi teit\u00e4 en\u00e4\u00e4 vaatia j\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n. Tuo sana, \u201dmerkki\u201d s\u00e4ik\u00e4ytti todella. T\u00e4t\u00e4k\u00f6 olin pyyt\u00e4nyt.\u00a0 Samanaikaisesti er\u00e4s henkil\u00f6 Helsingin Vuosaaressa oli her\u00e4nnyt y\u00f6ll\u00e4 rukoilemaan, saatuaan selv\u00e4n kehotuksen rukoilla nimelt\u00e4 Jokimiesten puolesta. H\u00e4n ei meit\u00e4 tuntenut. My\u00f6hemmin h\u00e4n sai selville L\u00e4hetysseuran kautta ja n\u00e4ki my\u00f6s Helsingin Sanomista meit\u00e4 kohdanneen onnettomuuden. H\u00e4n otti meihin yhteytt\u00e4 my\u00f6hemmin henkil\u00f6kohtaisesti. Esirukous sai aivan uuden merkityksen. H\u00e4n on kanssamme joka p\u00e4iv\u00e4. \u201dEi hiuskarvaakaan p\u00e4\u00e4st\u00e4mme putoa h\u00e4nen sallimattaan.\u201d\u00a0 <\/em><\/p>\n

\u00a0<\/em><\/p>\n

Muutto Addis Abebaan<\/strong><\/p>\n

Olin yht\u00e4kki\u00e4 aika yksin\u00e4inen. Kansanl\u00e4hetyksen l\u00e4hetit siirtyiv\u00e4t uuteen l\u00e4hetysj\u00e4rjest\u00f6\u00f6n nimelt\u00e4 L\u00e4hetysyhdistys Kylv\u00e4j\u00e4. Ky\u00f6sti oli puolen vuoden ajan vuodepotilas. Menetimme tuona aikana Kaffa-maakunnasta ty\u00f6alueeksemme luovutetun entisen palatsin tontin. Vallankumous maassa otti sen haltuunsa.<\/p>\n

Kaiken ep\u00e4inhimillisenkin kohdalla saimme kokea Jumalan ihmeellist\u00e4 rauhaa ja l\u00e4sn\u00e4oloa. Olen monesti ihmetellyt, ett\u00e4 en tuolloin sanonut: Minulle riitt\u00e4\u00e4. En kokenut kertaakaan halua luovuttaa ja pakata tavaroita. Olimme jopa ainoat suomalaiset l\u00e4hetit maassa, kun eri j\u00e4rjest\u00f6t kutsuivat l\u00e4hettej\u00e4\u00e4n kotiin vallankumouksen vaikeina aikoina.<\/p>\n

Saimme tehd\u00e4 ty\u00f6t\u00e4 Etiopiassa kolme ty\u00f6kautta, yhteens\u00e4 12 vuotta. Siit\u00e4 ajasta riitt\u00e4isi monenlaisia muistoja. T\u00e4ss\u00e4 haluan l\u00e4hinn\u00e4 keskitty\u00e4 Jumalan ihmeelliseen johdatukseen. Saimme kokea monia inhimillisi\u00e4 ihmeit\u00e4. Suurin kaikista ihmeist\u00e4 on se, ett\u00e4 ihminen tulee uskoon. El\u00e4mme maailmanaikojen lopputapahtumia. Jumala toteuttaa suunnitelmansa. Me uskovat saamme olla siin\u00e4 mukana.<\/p>\n

 <\/p>\n

Jumalan johdatus ei lopu<\/strong><\/p>\n

Kotimaahan palattuamme sain jatkaa seurakunnassa. Huomasin olevani oikealla paikalla, vaikka olin mieless\u00e4ni valmis palaamaan Etiopiaan.<\/p>\n

Jo ennen l\u00e4hetysty\u00f6n selkiytymist\u00e4 kohdallani olin kokenut ihmeellisen rakkauden Inkeriss\u00e4 teht\u00e4v\u00e4\u00e4 ty\u00f6t\u00e4 kohtaan, Olimme lukeneet seurakunnan kerhossa Pakilassa rovasti Aatami Kuortin kirjaa nimelt\u00e4 \u201dTapahtui Inkeriss\u00e4\u201d. Kirja puhutteli meit\u00e4 kovasti. Luettuamme sen saimme Aatami Kuortin vieraaksemme. H\u00e4n kertoi el\u00e4v\u00e4sti koettelemuksistaan ja paostaan noina vaikeina aikoina. Mietin silloin, ett\u00e4 mit\u00e4h\u00e4n min\u00e4 voisin tehd\u00e4 Inkerin kirkon ja inkeril\u00e4isten hyv\u00e4ksi. Asia unohtui vuosikausiksi. Mutta Jumala ei unohda. Olin jopa sanonut, ett\u00e4 syd\u00e4meni on Etiopiassa. En l\u00e4hde mukaan Id\u00e4n ty\u00f6h\u00f6n.<\/p>\n

Janakkalan rovastikunnan seurakunnat perustivat yhdess\u00e4 yhteisty\u00f6elimen, Finkeri-projektin. Tulin kuin vahingossa valituksi siihen seurakuntamme edustajana. Olin siin\u00e4 puheenjohtajana seitsem\u00e4n vuotta. Teimme retki\u00e4 Pietariin ja Kelttoon. Ker\u00e4simme varat R\u00e4\u00e4pyv\u00e4n seurakunnan kirkkorakennusta varten. Er\u00e4\u00e4ll\u00e4 t\u00e4llaisella retkell\u00e4 pidin tervehdyspuhetta Kelton kirkossa, kun yht\u00e4kki\u00e4 siin\u00e4 tajusin: t\u00e4ss\u00e4 se on. Jumala ei unohda. Jumalan johdatuksessa el\u00e4m\u00e4 on huoletonta ja j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4\u00e4. sill\u00e4 H\u00e4n itse pit\u00e4\u00e4 huolen.<\/p>\n

 <\/p>\n

\u00c4lk\u00e4\u00e4 mist\u00e4\u00e4n murehtiko<\/strong><\/p>\n

Olen huomannut, ett\u00e4 paholainen pukeutuu kolmenlaiseen asuun yritt\u00e4ess\u00e4\u00e4n saattaa masennukseen ja ep\u00e4uskoon jopa luopumukseen. Ne ovat meille ihmisille niin jokap\u00e4iv\u00e4isi\u00e4: Huoli, pelko ja luottamuspula. Kaikista niist\u00e4 on p\u00e4\u00e4sy. Ne on tiedostettava.<\/p>\n

Kolme vuotta sitten koin filippil\u00e4iskirjeen sanan merkityksen, ja p\u00e4\u00e4tin alkaa toteuttaa sit\u00e4 aktiivisesti: \u201d\u00c4lk\u00e4\u00e4 mist\u00e4\u00e4n murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyynt\u00f6nne ja anomisenne kiitoksen kanssa Jumalalle tiett\u00e4v\u00e4ksi. Ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymm\u00e4rryst\u00e4 ylempi, on varjeleva teid\u00e4n syd\u00e4menne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.\u201d<\/em> Minulta on jopa kysytty; toimiiko se? Kyll\u00e4 se toimii. Jos min\u00e4 unohdan Pyh\u00e4 Henki muistuttaa.<\/p>\n

Olen toiminut omaishoitajana vuodesta 1994. Kun Ky\u00f6sti joutui murhayrityksen kohteeksi, sanoi l\u00e4\u00e4k\u00e4ri, ett\u00e4 kaikki on nyt ok, mutta voi tulla Parkinsonin oireita 20 vuoden kuluessa. Se tuntui silloin pitk\u00e4lt\u00e4 ajalta. Mutta niin tapahtui.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4n vuoden alussa tuli j\u00e4lleen kova koettelemus, kun h\u00e4n sai aivoinfarktin ja on sen seurauksena halvaantunut vuodepotilas ilman puhekyky\u00e4. Ky\u00f6sti on k\u00e4ynyt l\u00e4pi toistuvia keuhkokuumeita ja tulehduksia. Parhaillaan h\u00e4n taistelee sairaalabakteeria vastaan. Elokuusta l\u00e4htien olen hoitanut h\u00e4nt\u00e4 kotona. Vain kuumevaiheet h\u00e4n on sairaalassa. En viel\u00e4 tied\u00e4 t\u00e4ysin sen sanan merkityst\u00e4, jonka sain er\u00e4\u00e4n yst\u00e4v\u00e4n kautta pari p\u00e4iv\u00e4\u00e4 infarktin j\u00e4lkeen: \u201d\u00c4l\u00e4 pelk\u00e4\u00e4.\u201d Mutta se on ollut kuin oljenkorsi, johon olen saanut tarttua moneen kertaan t\u00e4m\u00e4n vuoden aikana.<\/p>\n

Kun nyt joulun aikaan t\u00e4t\u00e4 kirjoitan, niin yksin\u00e4isyys on se, mit\u00e4 eniten ehk\u00e4 pelk\u00e4\u00e4n. Kaikilla n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olevan oma el\u00e4m\u00e4ns\u00e4. Mutta olen vakuuttunut siit\u00e4, ett\u00e4 Jeesus on kanssani. Koettelee, vaan ei hylk\u00e4\u00e4 Herra.<\/em> Monia asioita ymm\u00e4rr\u00e4mme vasta j\u00e4lkeenp\u00e4in. Sen tied\u00e4n, ett\u00e4 puolestamme rukoillaan. Itkumme ja huutomme kuuluvat taivaaseen. Jumala sallii meid\u00e4n k\u00e4yd\u00e4 kamppailumme, jotta pysyisimme H\u00e4ness\u00e4. Koettelemukset eiv\u00e4t ole outoja uskovalle. Niiden tarkoitus on kasvattaa luottamusta. Menneisyytemme tavoin my\u00f6s tulevaisuus on Jumalan.<\/p>\n

Pekka Simojoen monista hyvist\u00e4 lauluista soi usein mieless\u00e4ni:<\/p>\n

\u201dOnhan meid\u00e4n ainut teht\u00e4v\u00e4mme t\u00e4\u00e4ll\u00e4,<\/em><\/p>\n

auttaa toinen toisiamme,<\/em><\/p>\n

l\u00e4pi synkimm\u00e4n y\u00f6n pit\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4ll\u00e4,<\/em><\/p>\n

toivon kynttil\u00e4\u00e4, ettei kukaan j\u00e4\u00e4,<\/em><\/p>\n

yksin vaeltamaan pime\u00e4\u00e4n.\u201d<\/em><\/p>\n

 <\/p>\n

 <\/p>\n

 <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

ANNELI \u2013 EL\u00c4M\u00c4SS\u00c4 JA L\u00c4HETYSMAILLA JUMALAN JOHDATUKSESSA   Jumalan lapsena kasvamista Minustakin tulee isona uskova, sanoin jo alle kouluik\u00e4isen\u00e4. Seurasin naapuriperhett\u00e4, jotka olivat uskovia. Koin, ett\u00e4 heill\u00e4 oli jotain sellaista, mik\u00e4 minulta puuttui. Kun sitten sain kuulla, ett\u00e4 Jeesus ottaa vastaan lapsia, ilahduin. Halusin ett\u00e4 h\u00e4n ottaisi minutkin omakseen. Istuin tarkkaavaisena er\u00e4\u00e4ss\u00e4 hengellisess\u00e4 tilaisuudessa, jossa […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"parent":0,"menu_order":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","template":"text-template.php","meta":{"_acf_changed":false,"footnotes":""},"class_list":["post-3023","page","type-page","status-publish","hentry"],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/pages\/3023","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/pages"}],"about":[{"href":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/page"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=3023"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/pages\/3023\/revisions"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/raamattuajassamme.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=3023"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}