Viikon sana

KRISTITYN VAPAUS (18. su helluntaista)

 

EVANKELIUMI: Luuk 14:1-6

Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies.

Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.

Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

 

Muut tekstit: Jesajan kirja 44:21-23 ja Galatalaiskirje 5:1-6

 

SAARNA

Rakkaus ja rakkaudettomuus

Rakkaudesta on kysymys – koko elämässä, Raamatussa ja tässäkin evankeliumin kertomuksessa.

Rakkaus on elämän täyttymys ja sisältö. Sitä me usein kaipaamme, mutta kovin usein se tuntuu pakenevan. Monenlaisia selityksiä rakkaudettomuuteen sen sijaan riittää. Ne voivat olla maallisia tai jopa uskonnollisia.

Tässä tilanteessa Vapahtaja Jeesus Kristus – täynnä Jumalan rakkautta – paransi vakavasti sairaan miehen. Sen sijaan, että fariseukset olisivat iloinneet tästä armollisesta ihmeestä, he kyttäsivät Jeesusta, jotta olisivat saaneet hänet kiinni perinnäissääntöjen rikkomisesta.

Fariseusten mukaan lääkärin ammattia ei saanut harjoittaa sapattina. Sellaiseksi he tulkitsivat Jeesuksen tekemän parantamisihmeen. Heitä ei kiinnostanut sairas mies ja hänen kärsimyksensä sairauden kourissa ja sen tuoma syrjintä ja syyllistäminen. Heidän mukaansa mies oli sairas syntiensä tähden ja oli Jumalan kiroama.

Mutta nyt kärsivää ihmistä lähelle tuli Jumalan ihmeellinen rakkaus, joka päästi miehen sairaudesta, kärsimyksestä, sen tuomasta häpeästä, yksinäisyydestä ja vuosien taakasta. Jumala ei piittaa ihmisten perinnäissäännöistä, rajoitteista eikä selityksistä vaan hän toimii suvereenisti oman hyvän tahtonsa mukaan.

Farisealaisuus edusti kovaa lakihenkisyyttä, jossa ihmisen itsekkyys ja rakkaudettomuus, ts. syntisyys oli päässyt hämärtymään. Vaikka Jumalasta puhuttiin paljon ja kovaan ääneen, silti elettiin kaukana Jumalasta.

Lähellä Jumalaa ihminen nimittäin joutuu pienelle paikalle. Lähellä Jumalaa ymmärrämme puutteemme ja virheemme ja niiden kautta syvän tarpeemme saada anteeksi. Lähellä Jumalaa löydämme ikuisen rakkauden, joka sulkee meidät syliinsä, antaa anteeksi ja luo uutta.

Lähellä Jumalaa opettelemme lähimmäistemme rakastamista. Meitä kutsutaan rinnalla kulkijoiksi, tukijoiksi ja rohkaisijoiksi, valoon tuojiksi. Jos fariseusten sydämissä olisi ollut rakkautta, he olisivat auttaneet sairasta miestä ja suorastaan vaatineet Jeesusta parantamaan hänet. He olisivat riemuinneet, kun sairas parani.

Tästä rakkaudettomuudesta he jäivät tylysti kiinni. Kyllä he oman lapsensa olisivat kaivosta pelastaneet kaikista perinnäissäännöistä huolimatta. Ihmisen rakkaus onkin aina hyvin valikoivaa, mutta Jumalan rakkaus koskettaa jokaista. Niinpä Jeesus paransi tämänkin miehen, Jumalalle rakkaan lapsen.

Jumalan rakkaus ei kuitenkaan perustu kenenkään ansioihin vaan puhtaaseen armoon. Jumala on kaiken rakkauden ikuinen lähde. Ihmisen osana on ammentaa tästä rakkauden lähteestä. Ottaa vastaan ja jakaa eteenpäin.

Jumalan armo ja rakkaus

Jumalan armoa ja rakkautta on se, että olemme syntyneet tähän maailmaan. Armoa ja rakkautta on se, että elämme ja hengitämme. Armoa ja rakkautta on sekin, miten Jumala on täyttänyt elämämme erilaisilla lahjoilla ja mahdollisuuksilla. Ihmeellistä armoa ja rakkautta on se, että Jumala kutsuu meitä iankaikkiseen, täydelliseen elämään.

Rakkaudessaan Jumala lähestyy jokaista ihmistä – sinua ja minua. Menestyviä ja elämässään kompuroivia ja epäonnistuneita. Terveitä ja sairaita. Nuoria ja vanhoja. Aivan jokaista.

Jo iankaikkisuudessa, ennen kaiken luomista, Jumala päätti rakastaa ihmistä, jonka hän tiesi kääntävän hänelle selkänsä ja tekevän niin paljon pahaa, vailla rakkautta, vailla ymmärrystä elämän oikeasta ja väärästä. Sitä koko ihmiskunnan historia, sen nykytila ja omakin elämämme ja sydämemme todistaa, jos vain olemme rehellisiä.

Kun ihminen valitsee rakkautensa kohteeksi jonkin haluttavan, tavoittelemisen arvoisen, jonka haluaisi itselleen, Jumala valitsee pienen, heikon, monin tavoin eksyksissä olevan ihmisen. Juuri Jumalan rakkaus tekee meistä suunnattoman arvokkaita ja merkityksellisiä.

Näin Jumala valitsee ja päättää rakkaudessaan. Sitten hän toimii päätöksensä mukaisesti horjumatta, uskollisesti. Hän lunastaa ihmisen vapaaksi synnin, pahan ja kuoleman vallasta tulemalla ihmiseksi, sovittamalla syntimme ja nousemalla ylös kuolleista – Kristuksessa Jeesuksessa. Jumalan rakkaus on uhrautuvaa, itsensä antavaa, anteeksiantavaa rakkautta.

Tarvitsemme Jumalan rakkautta

Meidän maailmassamme puhutaan paljon rakkaudesta, mutta se on lopulta vain hetken kestävää, haurasta ja särkyvää. Ja kun rakkaus loppuu, alkavat selitykset ja syytökset. Oma rakkaudettomuus kielletään ja toisista tehdään syyllisiä.

Siksi me tarvitsemme niin kipeästi Jumalan rakkautta, sillä vain se on kestävää, ikuista ja täydellistä. Vain se peittää meidän rakkaudettomuutemme ja vain se luo meissä joka päivä jotain uutta, hyvää ja syvää.

Siksi jokainen ihmissuhde tarvitsee perustakseen Jumalan rakkauden ja siksi on niin suunnattoman surullista, että moderni ihminen hylkää oman Luojansa. Moderni ihminen kuvittelee kykenevänsä löytämään elämän onnen ja jopa pelastamaan koko maapallomme ilman Jumalaa.

Mutta tosiasiassa, mitä enemmän ihminen yrittää ja ponnistelee ilman Jumalaa, sitä pahempaan sotkuun hän ajautuu ajan myötä. Ihminen toimii lyhytnäköisesti ja hetkellistä etua tavoitellen.

Kaiken tämän keskellä ihminen ajattelee olevansa riippumaton ja vapaa, oman onnensa seppä, lähes kuolematon. Mutta lopulta jokainen kohtaa elämän realiteetit ja rajat. Pysäytys voi olla raju.

Sen sijaan, että törmäisimme sokeasti ja kohtalokkaasti, Jumala tahtoo pysäyttää meitä lempeämmin ja ohjata meitä todelliseen elämään. Tarvittaessa hän myös käyttää kovempaakin puhuttelua, mutta senkin hän tekee rakkaudesta käsin.

Kutsu rakkauteen armon sylissä

Mikä on sinun elämäsi suunta ja motto? Mitä tavoittelet? Millä keinoin? Oletko todellakin vapaa tekemään mitä tahdot, ilman perimmäistä, todellista vastuuta? Minkä varaan rakennat elämäsi? Miten suhtaudut lähimmäisiisi? Ketä sinä autat ja tuet? Oletko elämän lähteellä? Jaatko elävää vettä ja siunauksia ympärillesi? Näitä kyselen itseltänikin.

Suurten kysymysten edessä joudumme pienelle paikalle. Näemme ja ymmärrämme vain vähän. Valinnoillamme voikin olla merkittäviä, pitkäaikaisia seurauksia. Omien virheiden ja puutteiden tunnustaminen on usein vaikeaa. Mutta jollemme tee niin, emme voi ikinä oppia parempaa. Meillä voi olla hyviä päämääriä, mutta jos emme tiedä, missä nyt olemme, emme voi löytää perillekään.

Moni ajattelee, että Jumalan armo on aika köykäistä ja kummallista. Kaikki annetaan anteeksi ja kaikki jatkuu niin kuin ennen. Mutta niin ajatteleva ei ole tutustunut Jumalaan ja hänen armoonsa. Hän ei tiedä, mistä puhuu.

Vasta Jumalan armon sylissä uskallamme kohdata itsemme perinpohjin ja nähdä kaikkein pimeimmätkin puolemme – turvallisesti. Tällainen olen, mutta silti olen armahdettu, rakastettu, hyväksytty – Kristuksen tähden.

Vasta armon sylissä alkaa kasvu ihmisenä aitoon vapauteen ja vastuuseen, jonka sisältönä ja täyttymyksenä on rakkaus. Tätä kaikkea saamme opetella täällä ajassa ja kerran kokea sen täydellisenä tulevassa kirkkaudessa.

Armo ei siis ole vääryyden mitätöimistä vaan sen paljastamista, esille ottamista, käsittelyä, anteeksi antamista, oppimista ja parempaan suuntautumista.

Aito vapaus

Ilman Jumalan armon todellisuutta ihminen elää synnin sokeuttamana, oman syyllisyytensä kieltäjänä, ikuisena synnin ja kuoleman orjana. Ei milloinkaan vapaana.

Todellisesti vapaa on se, joka tuntee oikean ja väärän, rakkauden ja rakkaudettomuuden, mutta sitten valitsee iloiten sen, mikä on hyvää, oikeaa ja rakkauden täyttämää.

Todellisesti vapaa on yksin Jumala. Me emme siihen kykene, mutta saamme turvautua häneen, joka voi kaiken ja jonka armon syliin jokainen meistä on aina tervetullut.

Jumalan armon sylissä, Kristuksessa olemme vapaita synnin, pahuuden ja kuoleman lopullisesta, kaiken määräävästä vallasta. Jumalan armon sylissä olemme vapaita kadotustuomiosta ja olemme kutsuttuja elämään, vailla syvää pelkoa ja turvattomuutta, iloiten elämän ja rakkauden lahjasta.

Ihmisten keskellä

Evankeliumin kertomuksessa Jeesus saapui kylään ja kotiin, jossa vallitsi sisäänpäin kääntynyt hyvä veli henki. On meidän porukka ja nuo muut ovat ulkopuolisia. Heistä ei tarvitse välittää. Kaikkein kurjin jäi vaille huolenpitoa.

Minkälainen henki vallitsee sinun kylässäsi, kodissasi ja sydämessäsi? Moderni, vapaa ihminen rakentaa omaa hyvinvointiaan länsimaisessa mukavuuslinnoituksessa. Ulkopuolella ovat kärsivät, heikot ja sairaat. Siellä jossain kaukana.

Aito rakkaus herättää näkemään, välittämään ja toimimaan konkreettisesti rakkauden hengessä. Siitä tulee luonteva elämäntapa, joka ei ole kova ja uuvuttava vaatimus vaan etuoikeus, joka tuo syvää mielekkyyttä ja iloa lähimmäiselle ja omaan sydämeen.

Meistä ei ole maailman pelastajiksi. Se on Jumalan tehtävä. Hänellä on suunnitelma, joka koskettaa kaikkia ihmisiä kokonaisvaltaisesti – henkeä, sielua ja ruumista. Tähän hän kutsuu sinuakin. Hän mittaa meille oman elämänosan ja elämäntehtävän. Jokaisella on omat lahjansa ja vahvuutensa. Ne on annettu yhteiseksi parhaaksi. Saamme ottaa vastaan ja jakaa eteenpäin.

Onnellisin ei ole se, joka on kerännyt eniten itselleen, vaan se, joka on eniten antanut rakkautta niin monessa eri muodossa toisille. Siihen elämään meidät kutsutaan ja vapautetaan Vapahtajan Jeesuksen seurassa.

Meillä on vapaus valita, vai onko?

Olemme sidottuja niin moneen, että emme pääse omin voimin vapaiksi. Emme aina edes tahdo. Mutta kun Jumala tulee lähelle Kristuksessa Jeesuksessa, on armon ja vapautuksen aika. Jumala kutsuu meitä rakkaudessaan, täynnä lempeyttä. Hän antaa lahjaksi.

Erkki Lemisen runossa kuvataan näin:

”Ei käskemällä parannukseen saa.
Se tapahtuu, kun Herra armahtaa, kun mieli hiljenee ja kuuntelee
ja sydän rakkaudelle aukenee.

Ei käskemällä rakkautta saa.
Se tapahtuu, kun Herra rakastaa, kun rikkoneelle anteeksi annetaan,
silloin käy kylmä sydän Herraa kiittämään.
Näin Herra minua rakastaa ja armahtaa.”

Tämän koki vanhan liiton Jumalan kansa, josta kuulimme Jes 44:21-23. Mutkainen ja kuoppainen oli Israelin kansan tie. Monta harharetkeä ja ylpeyden ja lankeemuksen hetkeä oli sen polulla.

Mutta silti se oli Jumalalle rakas, kuten sinä ja minä. Saamme omistaa itsellemme nämä Jumalan sanat, jotka nostavat meidät jälleen uuteen elämään.

Muista, Jaakob, sinä minun palvelijani, muista, Israel,
että minä olen sinut muovannut, sinä olet minun palvelijani,
sinä et minulta unohdu.

Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon.
Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.

Riemuitkaa, taivaat, sillä Herra on tämän tehnyt,
Herra on lunastanut Jaakobin! Hän on pelastanut Israelin,
hän on osoittanut kirkkautensa.

Näin sinäkin saat olla Kristuksessa vapaa elämään ja rakastamaan, nyt vielä kovin vajavaisesti, mutta kerran täydellisesti.

 

RUKOUS

Armollinen Jumala, Taivaallinen Isämme.
Poikasi Jeesus Kristus viitoitti tien elämään,
jota ohjaa rakkaus.

Opeta meille hänen esimerkkinsä avulla
kuuliaisuutta sanallesi, jonka täyttymys on rakkaus.

Vapauta meidät toimimaan rakkauden mielellä,
täytä sydämemme sinun läsnäolollasi
ja anna meille voimaa elää hyvän tahtosi mukaisesti.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen