Viikon sana

KUNINKAASI TULEE KUNNIASSA (2. Adventti)

Evankelisessa kristikunnassa tämän päivän aiheena on Kristuksen tuleminen kunniassaan aikojen lopulla. Tämän ilmaisee nimitys adventus glorificationis. Seurakunnan tulee kärsivällisesti kilvoitellen odottaa Kristuksen tuloa. Keskelle hätää ja syyllisyyttä seurakunta on saanut lupauksen pelastuksen ajasta. Tämä lupaus täyttää sen toivolla ja ilolla.

 

EVANKELIUMI: Luuk 21:25-33

Jeesus sanoi:
”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
Hän esitti heille myös vertauksen:
”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”

 

SAARNA

Arki, elokuvat ja tulevaisuus

Mikään ei muutu. Elämä kulkee päivästä toiseen niin kuin ennenkin. Päivä vaihtuu illaksi, yöksi ja jälleen aamuksi. Arki ja viikonloppu vuorottelevat. Vuodet vierivät toisensa perään. Ihminen elää niin kuin ei kuolisi koskaan. Ainakin täällä Suomessa elämä on varsin tasaista ja turvallista.

Erilaisia uutisia katastrofeista vyöryy maailmalta, mutta ne jäävät etäisiksi. Näemme vain niiden kevyitä maininkeja esimerkiksi pakolaisten muodossa. Toisinaan pörssikursseissa tapahtuu heilahteluja.

Elämän tasapaksuuteen haetaan vaihtelua vaikkapa elokuvista, joiden aiheena on erilaiset maailmanlaajuiset hyperkatastrofit. On tappavia virusepidemioita, äärimmäisiä sääilmiöitä, tulivuorten purkauksia, meteoriitteja, terminaattorihenkistä koneiden kapinaa ja ufojen hyökkäyksiä. Osaltaan ne perustuvat jo koettuun, jopa Raamatun ennustuksiin, mutta myös puhtaaseen mielikuvitukseen.

Kenties juuri nämä katastrofielokuvat ja ilmastotutkijoiden synkät skenaariot toimivat aikamme profeettoina, jotka julistavat: aikamme on loppumassa! Koska ihmiset eivät kuuntele Jumalan sanaa, Jumala puhuu maallikkojen kautta. Sanoohan Sanakin, että ”kivetkin voivat huutaa”.

Eikä kannata unohtaa ihmisen mieletöntä tuhovoimaa. Ihmiskunta on rakentanut 15 000 ydinasetta tuhotakseen itsensä. Yllämme on siis jo pitkään ollut varsinainen Damokleen miekka, joka roikkuu vain yhden hevosenjouhen varassa.

Toisaalla Jeesus puhui Nooan päivistä: “Niin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös Ihmisen Pojan tullessa. Niinä päivinä ennen vedenpaisumusta ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. He eivät aavistaneet mitään ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki mukanaan. Näin on myös silloin, kun Ihmisen Poika tulee.” (Matt. 24:37-39)

Elämä siis kulkee arkisen mukavasti, kunnes maailmanlaajat hyvin vakavat ongelmat alkavat. Nyt näemme niitä vain paikallisesti, mutta kerran globaalisti. Monenlaisia viitteitä ja uhkakuvia siihen onkin jo. Katastrofi ei rajoitu vain maapallolle, vaan jopa taivaiden voimat järkkyvät. Kenties maapallo ajautuu radaltaan tai jonkinlainen supernova tai musta-aukko on tuhoamassa aurinkokuntamme.

Pahimmatkin laskelmat pettävät. Itse uskon niin, että alkaa tapahtumien ketjureaktio, joka etenee kiihtyvällä vauhdilla. Kaikki tapahtuu paljon aikaisemmin ja paljon nopeammin kuin on kuviteltu.

Kaikki tämä on äärimmäisen synkkää ajateltavaa. Olemme avuttomia tulevan edessä. Yksittäinen ihminen ei voi tälle yhtään mitään. Vaikka kuinka uskoisimme Jumalaan, emme pysty muuttamaan suurten tapahtumien kulkua. Näin on Kirjoitettu tapahtuvaksi, koska Jumala on nähnyt ihmiskunnan turmeltumisen – kuten Nooan päivinä.

 

Sankarit

Katastrofielokuvissa on aina sankareita, jotka joko aivan äärimmäisen viimeisellä sekunnilla pelastavat maailman tuholta tai ainakin itse selviävät sen keskellä. Toisinaan sankari uhraa henkensä, jolloin hänen rakkaansa pelastuvat.

Elokuvien sankarit tekevät suurtöitään oman poikkeuksellisen viisauden, kyvykkyyden, periksiantamattomuuden ja onnenkin avulla. Tosielämässä, näiden suurten katastrofien iskiessä ihmiskunnan eväät loppuvat. Kukaan ihminen, kansa tai edes koko ihmiskunta ei enää selviä. Ei kukaan. Luodun ja Luojan välinen ero tulee näkyväksi ja ilmiselväksi.

Ainoa Sankari on Jumala itse, joka tulee kirkkaudessaan. Ensimmäisen kerran hän tuli seimen lapsena, josta kuoriutui ristinmies, joka sovitti ihmiskunnan synnit. Yhä tänäänkin Jumala kulkee keskuudessamme ristinmiehen, armahtajan, Vapahtajan ominaisuudessa. Hän ei tee itsestään suurta numeroa. Hän ei vedä meitä tuomioistuimen eteen. Hän antaa anteeksi, hän antaa uuden alun elämälle, hän vie perille taivaaseen. Elämme armon aikaa, kristillisen evankeliumin ja seurakuntakauden aikaa.

Tämä aikakausi päättyy ajallisiin tuomioihin, joiden syvimpänä tarkoituksena on herättää ihminen turvautumaan häneen, joka yksin voi pelastaa. Mitä ikinä kohtaamme ajassa, se voi koitua iankaikkiseksi parhaaksemme, jos me turvaudumme Jumalaan.

Kristuksen toinen tulemus pelastaa ihmiskunnan äärimmäiseltä tuholta. Sankari saapuu aivan viimeisellä hetkellä. Elossa olevat ihmiset jaetaan vuohiin ja lampaisiin Kristuksen tuomioistuimen edessä. Alkaa tuhatvuotinen valtakunta, josta Vanha ja Uusi testamentti puhuvat.

Kristus saapuu kirkkaudessa ja kunniassa, kaikille näkyvästi. Jeesus, jonka olemassaoloon ja rakkauteen niin harvat uskovat, tulee nyt kiistämättömällä tavalla. Tiedemaailma, joka suorastaan pilkkaa Jumalaa ja häneen uskovia, herää valheunistaan todellisuuteen. Tieteestä ei ollut ihmiskunnan pelastajaksi. Se vain joudutti sen tuhoa keksiessään saastuttavia kulutushyödykkeitä ja mielipuolisia kemiallisia, biologisia ja ydinenergiaan perustuvia aseita. Tiede ei ollutkaan elämän vaan kuoleman airut. Silti niin moni tahtoi antaa itsensä sen käsiin Jumalan sijasta.

Kristuksen tulemus on toisille pelastus ja toisille lopullinen kauhistus. Kenen varaan me rakennamme elämämme? Veikkaammeko mustaa vai valkoista hevosta? Valitsemmeko ”helpon” tien ja olemme kavereita pilkkaajien kanssa vai kuljemmeko Jeesuksen omina pilkkaa kantaen? Elämmekö jumalallisessa rakkaudessa vai itsekkäässä eros-rakkaudessa? Olemmeko lyhytnäköisiä hetkellisessä huumassa eläviä vai näemmekö elämän ja ihmisyyden koko laajuuden, syvyyden ja iankaikkisuuden?

Suuri Sankari on yksin Kristus Jeesus. Hänen sankarijoukkoihinsa kuuluu jokainen häneen uskova, häneen turvautuva. Ihmiskunnan kohtaloa emme voi muuttaa, mutta voimme valita sen, tuhoudummeko sen mukana vai otammeko vastaan iankaikkisen elämän ja rakkauden lahjan kaiken Luojalta. Hänen käsissään on kaikki.

 

Milloin tämä kaikki tapahtuu?

Jeesus kehotti katsomaan viikunapuuta ja sen lehtien puhkeamista. Tämä sana voidaan ymmärtää kahdella tavalla. Asiat kulkevat luonnollista kehityskulkua. Kun kevät koittaa, tiedämme, että kesäkin on lähellä. Kun maailma alkaa kulkea kohti ennustettuja tapahtumia, tiedämme, että ne ovat kohta ovella. Prosessi etenee omalakisesti. Mitään ei tapahdu yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, vastoin luonnonlakeja.

Toiseksi Jeesuksen sana on ymmärretty vertauskuvallisesti. Viikunapuu kuvaa Israelia. Kun se jälleen herää henkiin, olemme jo hyvin lähellä viimeisiä tapahtumia. Jeesus sanoi nämä sanat vajaat 2000 vuotta sitten vuoden 30 paikkeilla. Vuonna 70 Jerusalemin kaupunki ja temppeli tuhottiin. Vuonna 135 jKr. Israelin valtio lakkautettiin lopullisesti ja juutalaiset ajettiin maanpakoon ympäri maailmaa. Israel kuoli hengellisesti hylättyään Messiaansa ja menetettyään temppelin. Israel kuoli valtiollisesti, kun se menetti oman maansa.

Milloin viikunapuu, Israel herää jälleen eloon? Milloin sen lehdet puhkeavat? Vuonna 1948 tapahtui ainutlaatuinen, jumalallinen ihme. Israelin valtio perustettiin ja alkoi mittava paluumuutto. Israel on ajankello, joka osoittaa ihmiskunnan aikaa. Ei ole historiassa tapahtunut mitään vastaavaa. Mikään kansa ei ole säilyttänyt identiteettiään 2000 vuoden ajan vailla kotimaataan. Mikään kansa ei ole saanut jälleen omaa kotimaataan takaisin 2000 vuoden jälkeen – paitsi Israel, koska Jumala oli niin luvannut ja päättänyt.

Israel tulee kokemaan myös hengellisen heräämisen. Ennen kuin se nöyrtyy siihen, Israel kohtaa sen olemassaoloa uhkaavia sotia. Niitä onkin jo ollut useita. Pieni Israel on paimenpojan tavoin voittanut ylivertaisen Goljatin. Israel on Jumalan kansa. Sakarjan kirja kertoo, kuinka Israel tulee kerran itkemään koko kansana Jeesusta, jonka se naulitsi ristille. Tämä herätyksen aika on vielä edessä, mutta sekin tapahtuu.

Jeesus kehotti seuraamaan myös muita puita. Esimerkiksi 1500-luvulla Euroopassa oli vain neljä kansallisvaltiota. Nyt niitä on 48. Erityisesti 1900-luku oli kansallisvaltioiden puhkeamisen aikaa.

Jeesuksen sana on siis jo pitkälti toteutunut aikamme uhkaavien merkkien, Israelin ja kansallisvaltioiden syntymisen näkökulmasta. Kesä on jo lähellä.

Meille kesä on vuoden paras aika. Odotamme innolla kesää. Lähi-idässä kesä on vuoden pahin aika. Se on paahtavan kuumaa ja kuivaa. Elämä on ahdistavaa. Kuolema on lähellä. Kesä merkitsee tulevaa tuhoa.

Voimme siis havaita, ennakoida ja aavistella sitä, mitä on tulossa. Samanaikaisesti Jeesus (toisaalla) sanoo selkeästi, että tarkkaa hetkeä kukaan ei tiedä. Siksi joka ikinen ennustus maailmanlopun päivästä on pelkkää valetta. Niitä esitetään erityisesti uskonnollisissa piireissä. Etenkin jehovantodistajat ovat tässä ansioituneita. He ovat ennustaneet yli 10 maailmanlopun päivää, mutta kaikki ne ovat menneet vikaan. He ovat vääriä profeettoja ja kaikkien väärien profeettojen äiti on vartiotorniseura. Vääriä profetioita on runsaasti myös ylikarismaattisissa piireissä, joissa ihmisiä hallitaan pelolla.

Vaikka emme (onneksi) tiedä tarkkaa päivää, meidän tulee ymmärtää, mitä aikaa me elämme ja mitä kohden olemme menossa. Tämän pitää johtaa siihen, että turvaudumme Jumalaan ja elämme hänen armonsa ja tahtonsa varassa.

 

Tämä sukupolvi ei katoa…

Jeesus sanoi, että tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Nythän on kulunut jo pari tuhatta vuotta. Menipä aika rankasti vikaan! Silloin emme voi luottaa Jeesuksen muihinkaan sanoihin tai koko Raamattuun! Päästiinpä pälkähästä! Jatketaan niin kuin ennenkin…

Mutta mitä tuo sana ”sukupolvi” tarkoittaa? Miten se pitäisi tulkita ja ymmärtää?

Ensinnäkin sukupolvi tarkoittaa noin 40 vuoden ajanjaksoa. Jeesus puhui Jerusalemissa, jossa ihmiset ihailivat suuria rakennuksia ja etenkin temppeliä. Jeesus sanoi, että nämä tuhoutuvat. Juuri tämä kuulijasukupolven edustajat näkivät sen toteutumisen juuri 40 vuotta myöhemmin, kun Rooma valtasi ja tuhosi Jerusalemin kaupungin ja temppelin. Jeesuksen sana oli luotettava.

Toiseksi, voidaan ajatella, että aivan viimeisinä aikoina elävä sukupolvi näkee lopullisen tuhon koittavan. Eli kaikki tapahtuu noin 40 vuoden ajanjakson sisällä.

Tähän on liitettävä se tosiasia, että ”sukupolvi” sana voidaan kääntää yhtä lailla sanalla ”siemen”. Lopullinen tuho tapahtuu siis silloin, kun ihmiskunta on yhä olemassa. Nykytiedehän ajattelee, että ihminen ilmaantui maapallolle vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa. Samaan tapaan sen mukaan voidaan ajatella, että ihmiskunta tuhoutuu tavalla tai toisella, mutta maapallo jatkaa olemassaoloaan. Universiumi tuhoutuu miljardien vuosien saatossa ns. hiljaisen hiipumisen ja jäähtymisen kautta. Näin ei tule tapahtumaan. Lopullinen tuho koittaa, kun ihmiskunta elää täysissä voimissaan arkeansa kuten Nooan päivinä.

Ehkä emme voikaan huokaista helpotuksesta. Jeesuksen sanat ja Raamattu eivät mene vikaan pienimmässäkään piirrossa.

Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

 

Pelossa vai turvassa?

Elämä on ihmeellistä. Toisaalta pystymme elämään tavallista arkea niin kuin kaikki olisi hyvin. Ikään kuin kaikki olisivat suhteellisen onnellisia, mitään kriisejä ei olisi ja kuolemakin on vain epätodellinen utuinen hämy taivaan rannassa. Mutta silti… elämme tosiasiassa karussa, hirvittävän julmassa, kärsimyksen, sairauksien ja kuoleman maailmassa.

Jo tämän karun todellisuuden kohtaamisen pitäisi herättää ihminen pelkäämään niin, että hän etsisi kaiken tarkoitusta ja vieläpä Jumalaa! Mutta kun sekään ei näytä riittävän, ihmiskunta on kulkemassa kohti jotain ennennäkemättömän kammottavaa tulevaisuutta. Riittääkö sekään?

Raamatun mukaan äärimmäisenkin kärsimyksen keskellä monet ihmiset purevat lujasti hammasta ja kiroavat Jumalaa (Ilm 16:10-11). He eivät tee parannusta Jumalan hyvyyden eikä hänen tuomioittensa edessä. Mikään ei tehoa heihin. Jumala on tehnyt kaikkensa. Hän kuollut ristillä syntiemme puolesta. Hän on antanut elämän ja kaiken tarvittavan. Hän on pysäyttänyt ja puhutellut vakavasti.

Ihmisen, joka hylkää Luojansa, on syytä pelätä. Tulevaisuus on äärimmäisen huono. Pelon tarkoitus on suojella elämää.

Mutta ihminen, joka ymmärtää oman pienuutensa, heikkoutensa, haurautensa, itsekkyytensä, syntisyytensä ja kuolevaisuutena, turvautuu armahtavaan Jumalaan. Hän saa anteeksi. Hän pelastuu. Hän saa iankaikkisen elämän lahjan. Jumala pitää hänestä huolen arjen ja juhlan, ilon ja surun, onnistumisen ja epäonnistumisen, kaiken koettavan keskellä. Jumala kantaa hänet ajallisten ahdistusten ja katastrofien läpi ikuiseen kirkkauteen.

Kun uskova sulkee silmänsä kuoleman uneen tässä kammottavassa maailmassa, hän herää samalla hetkellä ikuiseen, täydelliseen, ihanaan elämään Jumalan valtakunnassa.

Vaikka meillä on monia syitä pelätä, saamme olla turvassa Jumalan kämmenellä. Jeesus lupasi myös lähetyskäskyssä olla omiensa kanssa maailmanajan loppuun saakka. Hän on kanssamme täällä. Hän on kanssamme iäisyydessä.

 

Joulun sanoma

Näin jouluna odotamme Vapahtajan syntymäjuhlaa – siis vain jotkut. Enemmistö elää kuin Nooan päivinä, kulutusjuhlaa – samalla kun moni elää äärimmäisessä köyhyydessä.

Maailman ihmisille Jeesus on vain harmiton seimen vauva. Karu talli on puettu kultaan ja purppuraan. Joulun sanomasta riisutaan viimeisinkin piirto Jumalan ihmiseksi tulemisen syvyydestä ja lopullisesta tarkoituksesta: syntiemme sovituksesta ja pelastuksesta synnistä ja sen seurauksista. Tällaisella kiiltokuva Jeesus-vauvalla ei ole mitään tekemistä kristillisen uskon kanssa.

Todellinen joulunsanoma julistetaan kansalle, joka elää pimeydessä, kuolemanvarjon laaksossa. Se saa nähdä kirkkauden, joka tuo sille ikuisen elämän.

Vapahtajan vastaanottaminen sydämeen Herraksi ja pelastajaksi tuo uuden elämän. Valonpilkahduksia syttyy pimeyden keskelle. Elämä saa tarkoituksen ja päämäärän. Saamme nauttia Luojamme ajallisista lahjoista ja siunauksista. Saamme palvella Jumalaa ja lähimmäisiä. Saamme julistaa pelastuksen sanomaa pimeydessä eläville. Saamme varottaa tulevasta tuhosta ja olla itsekin nöyriä sen edessä.

Kristityn elämä on tasapainoista. Kohtaamme elämän koko todellisuuden. Iloitsemme hyvästä ja kärsimme pahasta. Olemme turvassa Jumalan sylissä. Täytämme tehtävämme tässä maailmassa ja odotamme Herramme saapumista kirkkaudessa.

Jeesus on joulun Herra, joka tuo täyden pelastuksen – ensin armollisena Vapahtajana, sitten kirkkauden Herrana.

Kiitos, ylistys ja kunnia hänelle, joka hallitsee yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa.

Tule Herra Jeesus!

 

Rukous

Herramme Jeesus Kristus.
Sytytä sydämiimme ilo siitä, että tulet pian kirkkaudessasi.
Anna tämän tietoisuuden rohkaista meitä silloinkin,
kun kaikki on pimeää emmekä löydä tietä.

Tule pimeyteemme ja tuo sinne
paluusi kirkkauden häikäisevä valo.
Sinun on kunnia, valta ja voima ikuisesti
.

Aamen