Jumalan rakkauden uhritie (Loppiainen)

JUMALAN RAKKAUDEN UHRITIE (Laskiaissunnuntai)

 

EVANKELIUMI: Joh. 12: 25-33

Jeesus sanoi: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.

Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”

Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

 

Muut päivän tekstikohdat:

Jer 8:4-7

1 Kor 13 / Gal 2:19-21

 

 

SAARNA

Laskiaissunnuntaista alkaa laskeutuminen paastoon. Sen myötä kirkkovuodessa alkaa Kristuksen lopullisen kärsimystien seuraaminen.

Jeesus on jo alusta asti tiennyt sen, mikä on hänen perimmäinen tehtävä. Se on risti ja ylösnousemus. Jo Jordanin kasteessa hän asettui syntisen ihmisen rinnalle ja otti tuon kuolettavan tehtävän vastaan. Jo silloin hän sai kuulla Taivaallisen Isän äänen, joka häntä rakastaen rohkaisi. Aivan samalla tavalla hän nytkin sai rohkaisun Isältä.

Kun Jeesus puhui oman elämän kadottamisesta ja ikuisen elämän löytämisestä, hän puhui ensi sijassa itsestään. Hän luopui taivaallisesta kirkkaudesta ja astui alas kärsimykseen. Tämän hän teki rakkaudesta – meitä kohtaan. Hänellä itsellä jo oli ikuinen elämä, mutta meiltä se puuttui synnin tähden.

Jeesuksella oli kirkas päämäärä ja syvä motiivi. Rakkaus ajoi hänet pelastamaan meidät syntiset. Ilman näitä kahta hän ei olisi ryhtynyt tehtäväänsä eikä vienyt sitä loppuunsa. Toki hänellä oli myös Jumalan läsnäolo Pyhässä Hengessä, joka vahvisti häntä. Vaikka Jeesus Kristus oli Jumalan Poika, sovitustyössä hän kärsi puhtaasti ihmisenä meidän ihmisten puolesta.

Näin Jeesus luopui omasta kirkkauden elämästä, kärsi ja voitti meille elämän. Kaiken tämän hän on tehnyt täydellisesti, kertakaikkisesti ja lopullisesti. Meiltä ei vaadita samaa. Siihen me emme pystyisikään, koska olemme syntisiä.

Niinpä Jumala lahjoittaa meille kaiken Kristuksessa. Hänessä me saamme kaiken anteeksi. Hänessä me saamme elämänyhteyden Luojaamme ja sen myötä uuden elämän. Tämä on kokonaisvaltainen lahjapaketti, joka sisältää kaiken, mitä tarvitsemme ajalliseen ja iankaikkiseen elämään. Meidän tehtävämme on ottaa tämä lahja käyttöön.

Ihmisen elämä jää usein kovin pinnalliseksi. Moni ei tiedä syvässä mielessä, miksi elää ja mikä on elämän tarkoitus. Elämästä tulee helposti työssä käymisen ja viihdykkeiden oravanpyörä. Vuodet kuluvat nopeasti. Vain hetkittäin epäilys kalvaa sydäntä. Kuolemakin häämöttää jossakin kaukana, mutta sitä ei ole syytä ajatella.

Vaikka täällä Suomessa meillä on maailman parhaat olosuhteet, silti moni ihminen on lopulta onneton. Masennuslääkkeiden käyttö on valtavan suurta ja moninaiset ristiriidat repivät ihmissuhteita. Korkeatasoisesta lääketieteestä huolimatta sairaudet lisääntyvät ja ottavat ihmisestä selkävoiton. Maailman epävakauskin tuo moninaista huolta elämäämme.

Kaiken tämän keskelle Jumala tarjoaa meille rakkauttaan ja ihmeellistä pelastuspakettia Kristuksessa. Jo kasteessa tämä lahja on annettu elämää varten. Valitettavan moni hylkää Jumalan armon ja rakkauden. Epäusko estää Jumalan lahjan realisoitumisen. Hylätessään Luojansa ihminen hylkää elämän. Sen sijaan uskon, luottamuksen ja kiitoksen kautta Jumalan todellisuus avautuu jokaisen ihmisen sydämessä pulputen iankaikkista elämää.

Joka siis rakastaa pinnallista, tyhjää, itsekästä, Luojaa halveksivaa elämäänsä, kadottaa todellisen elämän. Mutta joka herää Jumalan kutsun alla ymmärtämään oman elämänsä turhuuden ja mielettömyyden, saa kääntyä Luojansa puoleen ja ottaa vastaan todellisen elämän Kristuksessa.

Jos pidät kiinni kynsin ja hampain vaikkapa vanhasta romuautosta, et voi ottaa tilalle uutta, laadukasta unelmapirssiä. Jos pidät kiinni vanhasta, homeisesta kotitalosta, et milloinkaan pääse muuttamaan terveelliseen, ajanmukaiseen uuteen taloon.

Tällaista koko vanhan elämän kattavaa luopumista kukaan ihminen ei kykene tekemään omin voimin eikä omasta tahdostaan. Se tulee mahdolliseksi vain silloin, kun Jumala tulee ihmistä lähelle pelastavassa rakkaudessa. Hänen läsnäolonsa valossa näemme ensimmäistä kertaa oman elämämme pimeyden. Hänen rakkautensa vetovoimassa me uskallamme päästää irti vanhasta ja ottaa vastaan uutta.

Tämä pelastustapahtuma ihmisen sydämessä on toisaalta kertakaikkinen, mutta toisaalta myös jatkuva prosessi. Yhteyden syntyminen on kertakaikkinen tapahtuma kuten lapsen syntymä. Tämän syntymän myötä alkaa jatkuva elämä ja vuorovaikutus Taivaallisen Isän kanssa. Olemme jo kertakaikkisesti pelastuneet, mutta vasta sen myötä alamme elää pelastuneen elämää.

Tiedämme syvästi Raamatun ja oman kokemuksemme pohjalta, että uusi elämä Jumalan yhteydessä on kovin vajavaista täällä ajassa. Vanha pimeä, syntinen luontomme riippuu meissä kiinni kuten varjo. Käymme päivittäistä kamppailua vanhan ja uuden välillä. Meitä kutsutaan joka päivä luopumaan vanhasta ja elämään uuden mukaan.

Tätä kutsutaan pyhitykseksi, joka alkaa ja täyttyy yksinomaan Kristuksen varassa ja voimassa. Tämä on Jumalan työtä meissä ja sen hän lupaa täyttää meissä uskollisesti niin, että saavutamme täydellisyyden kirkkaudessa. Näin Kristuksen motivaatio (rakkaus) ja päämäärä (pelastus) kantavat meitä tänäänkin kohti kotia.

Tällä matkalla kohti kotia Kristus on meissä läsnä ja tekee meissä työtään. Meitä muovataan ja muokataan, jotta edes häivähdys Kristuksen rakkaudesta tulisi meissä esiin. Tämä vaatii usein murtumista, jossa synnin kovettamaa sydäntä ja kuortamme murretaan. Vasta kun saviastiassamme on murtumia, sisällämme oleva Kristuksen valo pääsee loistamaan esille.

Tämä kaikki merkitsee sitä laskeutumista paastoon. Meillä luterilaisuudessa ei juuri paastota. Vain harvat tekevät sitä. Paasto on oikeastaan paljon suurempi asia kuin ruuan vähentäminen. Syvimmiltään se on tilan raivaamista Kristuksen läsnäololle ja vaikutukselle.

On hyvä päivittäin tai ainakin ajoittain pohtia, millä täytämme elämämme. Mitkä asiat vievät aikamme ja voimavaramme? On laitettava asioita oikeaan tärkeysjärjestykseen. Tärkeimmille asioille on annettava eniten aikaa. Niitä ovat Jumala, perhe ja ihmissuhteet. Silloin huomaamme, että elämään mahtuu monia muitakin asioita. Jos taas nämä muut asiat täyttävät elämämme, tärkeimmät jäävät pois ja koemme elämämme tyhjäksi ja pinnalliseksi.

Kun siis Jeesus puhuu oman elämän kadottamisesta ja uuden löytämisestä, se on Jumalan suurta rakkautta meitä kohtaan. Kun mekin näemme pienen lapsemme takertuvan johonkin mitättömään pikkuasiaan ja mielipahaan, haluamme auttaa hänet siitä ulos iloitsemaan koko elämästä.

Ja kun elämämme näin asettuu kohdilleen, näemme Jumalan tahdon ja lähimmäisen. Katse nousee oman pohjattoman sydämen nielun täyttämisestä kohti Jumalan täyteyttä, josta vuotaa rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan. Tähän meitä tänäänkin kutsutaan: Jumalan kohtaamiseen ja lähimmäisen näkemiseen.

Kun me luovumme omastamme lähimmäisen hyväksi, kaikki rikastuvat. Elämän onni ja mielekkyys on rakastamisessa. Emme tee hyviä tekoja, jotta saisimme palkintoja ja kunniaa. Teemme hyviä tekoja, koska niin kuuluu tehdä ja koska juuri niihin on kätketty elämän syvin onni.

Etsikäämme siis Jumalaa. Antakaamme hänelle itsemme ja elämämme sellaisena kuin ne ovat. Silloin Jumala ottaa ne käsittelyynsä ja muokkaa ja luo meille jotain uutta ja parempaa.

Kaiken tämän ihmeellisen hyvän keskellä on silti karu, julma maailmamme. Jumalan hyvyydestä huolimatta kärsimys ei poistu maailmasta. Päinvastoin se näyttää lisääntyvän. Käymme kohti ennen näkemättömän raskaita, kärsimyksen täyttämiä aikoja. Miksi?

Koska ihmiskunta ja monet sen yksilöt eivät suostu edellä kuvattuun Jumalan rakkauden uhritiehen, jossa luopuisimme pimeydestä ja antaisimme valon ja rakkauden uudistaa meidät. Jumala tahtoisi hyvää, mutta ei pakota siihen. Jumala tahtoisi pelastaa, mutta jos ihminen torjuu sen, jäljelle jää synnin tuhoisa, katkera hedelmä ja Jumalan pyhä tuomio.

Tätä samaa tapahtuu uskovien keskuudessa ja yhteisöissä. Ajan myötä väärät tavat saavat osittaisen vallan. Vaikka tehtäviä hoidetaan ulospäin jossain määrin mallikkaasti, sisällä saattaa vakavia ongelmia. On uupumusta, yksin jäämistä, alistamista ja alistumista, itsensä korottamista ja toisen mitätöimistä. Kaikki tällainen saatetaan kätkeä ulkonaisten muotojen ja valheiden ”meillä on kaikki hyvin” taakse.

Jumala kuitenkin näkee ja tietää kaiken. Hän kuulee taakoitettujen, alistettujen, mitätöityjen itkut kuten Israelin kansan tuskan Egyptin orjuudessa. Hän tulee pelastajaksi ja auttajaksi. Toisinaan nämä yhteisöt taipuvat, murtuvat ja suostuvat kohtaamaan totuuden ja ottavat vastaan Jumalan armahtavan, uudistavan rakkauden. Usein tämä on pitkä, vuosienkin prosessi. Toisinaan jotkut yhteisöt eivät siihen taivu. Pahoinvointi lisääntyy ja siunaukset poistuvat niiden yltä. Jäljelle jää uskonnolliset kuoret, jotka eräänä päivänä romahtavat maahan. Ensin kuolee yhteisön sydän, sitten murentuu sen ulkokuori.

Näin Jumala kohtaa ja kutsuu yksilöitä, perheitä, hengellisiä yhteisöjä ja kokonaisia kansoja. Suomenkin kansa on Luojansa edessä. Vaikka kaikki Jumalaan viittaava halutaan lakaista pois, ei hän mihinkään väisty. Ihminen vain valitsee sen, kohtaako hän Jumalan rakastavan vai pyhän puolen. Jumalaa ei voi paeta. Hänen iankaikkisissa käsissä Suomi-neitokin on kuin pieni saven palanen, jota hän muovaa tahtonsa mukaan.

Nyt olemme valinnan edessä. Jumala on osoittanut iankaikkisen rakkautensa ja päämääränsä Kristuksessa. Kaiken sen Jumala tahtoo lahjoittaa meille. Silloin vanha väistyy ja uusi astuu sijaan. Kristus on kulkenut oman kärsimystiensä ristille, jota seurasi riemullinen ylösnousemus kirkkauteen.

Mekin kuljemme omaa kärsimystietä. Meidän jokaisen tie kulkee kohti omaa ”ristiämme” eli kuolemaamme. Jos kuljemme tätä laskiaisen tietä yhdessä Kristuksen kanssa, jaamme myös riemullisen ylösnousemuksen. Jos taas kuljemme yksin, vailla Jumalaa, meillä ei ole osaa ylösnousemuksen kirkkaudessa ja iankaikkisessa elämässä.

Tämä ei ole Jumalan tahto. Hän on tehnyt kaikkensa, jotta hänen rakkautensa saisi meidät pelastaa. Meiltä ei vaadita mitään omia ponnistuksia. Kaikki annetaan lahjaksi. Tämän Jumalan ja hänen lahjansa varassa meidät sinetöidään elämämme ja kannetaan ikivarmasti perille kotiin. Jumalan sylissä saamme olla ikuisessa turvassa. Laskeuduthan sinäkin siihen?

 

Rukous

Rakas Jumala, Taivaallinen Isämme.

Sinä tiedät, mikä on meille parasta ja tahdot antaa sen meille.
Laskeudu sydämiimme. Anna anteeksi. Luo meissä uutta.

Auta meitä laskeutumaan lähimmäistemme rinnalle
ja palvelemaan Kristuksen rakkaudessa.

Kiitos, että sinun täydellinen armosi ja rakkautesi Kristuksessa
hoitaa ja varjelee meidät perille kirkkauteen saakka.

Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen.